Common use of Vuosiloman pituus Clause in Contracts

Vuosiloman pituus. Työntekijät, joita koskee työpäivän 14 työpäivän tai 35 tunnin ansaintasääntö 1. Työntekijän vuosiloman pituus on jokaista 59 §:ssä tarkoitettua täyttä lomanmääräytymiskuukautta kohden 1) kolme arkipäivää, jos hän on ollut palvelussuhteessa omassa teatterissa 31.3. ja hänen palvelussuhteensa on tällöin päättyneen lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä välittömästi jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ja hänellä on siihen mennessä henkilökohtaisen lisän vuosisidonnaiseen osaan oikeuttavaa palvelusaikaa yhteensä vähintään 15 vuotta, 2) 2 1/2 arkipäivää, a) jos hän on ollut palvelussuhteessa omassa teatterissa 31.3. ja hänen palvelussuhteensa on tällöin päättyneen lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä välittömästi jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ja hänellä on siihen mennessä henkilökohtaisen lisän vuosisidonnaiseen osaan oikeuttavaa palvelusaikaa yhteensä vähintään viisi vuotta tai b) jos hänen palvelussuhteensa, lukuun ottamatta asevelvollisena vakinaisessa palveluksessa, aseettomassa palveluksessa tai siviilipalveluksessa oltua aikaa on omassa teatterissa lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä yhtäjaksoisesti jatkunut vähintään yhden vuoden ja 3) kaksi arkipäivää muissa tapauksissa. Yhtäjaksoisesti jatkuneelta palvelussuhteelta ei tässä kohdassa edellytetä, että työntekijä on ollut koko ajan työssä. 2. Jos loman pituutta 1. kohdan mukaan laskettaessa lomapäivien lukumääräksi ei tule kokonaislukua, päivän osa luetaan täydeksi lomapäiväksi.

Appears in 4 contracts

Samples: Teatterialan Työehtosopimus, Teatterialan Työehtosopimus, Collective Agreement

Vuosiloman pituus. Työntekijät, joita koskee työpäivän 14 työpäivän tai 35 tunnin ansaintasääntö 1. Työntekijän vuosiloman Vuosiloman pituus on jokaista 59 §:ssä tarkoitettua täyttä lomanmääräytymiskuukautta kohden 1) kolme arkipäivää, jos hän työntekijä on ollut palvelussuhteessa omassa teatterissa 31.3. ja hänen palvelussuhteensa on tällöin päättyneen lomanmääräytymisvuoden välittömästi lomanmääräy- tymisvuoden maaliskuun loppuun mennessä välittömästi jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ja hänellä on siihen mennessä henkilökohtaisen lisän vuosisidonnaiseen osaan kokemuslisään oikeuttavaa palvelusaikaa palvelusai- kaa yhteensä vähintään 15 vuotta, 2) 2 1/2 2,5 arkipäivää, a) jos hän työntekijä on ollut palvelussuhteessa omassa teatterissa 31.3. ja hänen palvelussuhteensa on tällöin päättyneen lomanmääräytymisvuoden välittömästi lomanmää- räytymisvuoden maaliskuun loppuun mennessä välittömästi jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ja hänellä on siihen mennessä henkilökohtaisen lisän vuosisidonnaiseen osaan kokemuslisään oikeuttavaa palvelusaikaa palvelusai- kaa yhteensä vähintään viisi vuotta taivuotta, b) jos hänen palvelussuhteensa, asevelvollisuus- tai siviilipalvelusaikaa lukuun ottamatta asevelvollisena vakinaisessa palveluksessaottamatta, aseettomassa palveluksessa tai siviilipalveluksessa oltua aikaa on omassa teatterissa lomakautta xxxxxxxxxx edeltävän lomanmääräytymisvuoden lomanmääräytymisvuo- den loppuun mennessä yhtäjaksoisesti keskeytymättä jatkunut vähintään yhden vuoden javuoden, 3) kaksi arkipäivää muissa tapauksissa. Yhtäjaksoisesti jatkuneelta palvelussuhteelta ei tässä kohdassa edellytetä, että työntekijä on ollut koko ajan työssä. Pöytäkirjamerkintä‌‌ Teatterin palvelukseen verrattavaksi ajaksi lasketaan palvelu teatterissa, palvelu vas- taavissa tehtävissä, radio-, TV- ja elokuvatuotannossa tai muussa tehtäväkuvaa vastaa- vassa työssä sekä asevelvollisuus- tai siviilipalvelusaika. 2. Jos loman pituutta 1. kohdan mukaan laskettaessa lomapäivien lukumääräksi ei tule kokonaislukua, päivän osa luetaan täydeksi lomapäiväksi.

Appears in 3 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Agreement, Collective Agreement

Vuosiloman pituus. Työntekijät, joita koskee työpäivän 14 työpäivän tai 35 tunnin ansaintasääntö 1. Työntekijän vuosiloman pituus on jokaista 59 58 §:ssä tarkoitettua täyttä lomanmääräytymiskuukautta kohden 1) kolme arkipäivää, jos hän on ollut palvelussuhteessa omassa teatterissa 31.3. ja hänen palvelussuhteensa on tällöin päättyneen lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä välittömästi jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ja hänellä on siihen mennessä henkilökohtaisen lisän vuosisidonnaiseen osaan oikeuttavaa palvelusaikaa yhteensä vähintään 15 vuotta, 2) 2 1/2 arkipäivää, a) jos hän on ollut palvelussuhteessa omassa teatterissa 31.3. ja hänen palvelussuhteensa on tällöin päättyneen lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä välittömästi jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ja hänellä on siihen mennessä henkilökohtaisen lisän vuosisidonnaiseen osaan oikeuttavaa palvelusaikaa yhteensä vähintään viisi vuotta tai b) jos hänen palvelussuhteensa, lukuun ottamatta asevelvollisena vakinaisessa palveluksessa, aseettomassa palveluksessa tai siviilipalveluksessa oltua aikaa on omassa teatterissa lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä yhtäjaksoisesti jatkunut vähintään yhden vuoden ja 3) kaksi arkipäivää muissa tapauksissa. Yhtäjaksoisesti jatkuneelta palvelussuhteelta ei tässä kohdassa edellytetä, että työntekijä on ollut koko ajan työssä. 2. Jos loman pituutta 1. kohdan mukaan laskettaessa lomapäivien lukumääräksi ei tule kokonaislukua, päivän osa luetaan täydeksi lomapäiväksi.

Appears in 2 contracts

Samples: Teatterialan Työehtosopimus, Teatterialan Työehtosopimus

Vuosiloman pituus. Työntekijät, joita koskee työpäivän 14 työpäivän tai 35 tunnin ansaintasääntö 1. Työntekijän vuosiloman pituus on jokaista 59 58 §:ssä tarkoitettua täyttä lomanmääräytymiskuukautta lomanmääräytymis-kuukautta kohden 1) kolme arkipäivää, jos hän on ollut palvelussuhteessa omassa teatterissa 31.3. ja hänen palvelussuhteensa on tällöin päättyneen lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä välittömästi jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ja hänellä on siihen mennessä henkilökohtaisen lisän vuosisidonnaiseen osaan oikeuttavaa palvelusaikaa yhteensä vähintään 15 vuotta, 2) 2 1/2 arkipäivää, a) jos hän on ollut palvelussuhteessa omassa teatterissa 31.3. ja hänen palvelussuhteensa on tällöin päättyneen lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä välittömästi jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ja hänellä on siihen mennessä henkilökohtaisen lisän vuosisidonnaiseen osaan oikeuttavaa palvelusaikaa yhteensä vähintään viisi vuotta tai b) jos hänen palvelussuhteensa, lukuun ottamatta asevelvollisena vakinaisessa palveluksessa, aseettomassa palveluksessa tai siviilipalveluksessa oltua aikaa on omassa teatterissa lomakautta edeltävän lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä yhtäjaksoisesti jatkunut vähintään yhden vuoden ja 3) kaksi arkipäivää muissa tapauksissa. Yhtäjaksoisesti jatkuneelta palvelussuhteelta ei tässä kohdassa edellytetä, että työntekijä on ollut koko ajan työssä. 2. Jos loman pituutta 1. kohdan mukaan laskettaessa lomapäivien lukumääräksi ei tule kokonaislukua, päivän osa luetaan täydeksi lomapäiväksi.

Appears in 1 contract

Samples: Teatterialan Työehtosopimus