Common use of Yleiset määräykset Clause in Contracts

Yleiset määräykset. 1. Työaikaan sovelletaan voimassa olevan työaikalain ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä. Työajan lyhennys on toteutettu keskusjärjestöjen välillä 8.12.1970 ja 15.3.1986 solmittujen sopimusten periaatteiden mukaisesti. Työajan lyhentämistä koskeva sopimus on tämän sopimuksen liitteenä. 2. Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi alkaa ensimmäisen vuoron alkamis- hetkestä. 3. Säännöllinen päivittäinen työaika on enintään 8 tuntia. 4. Työaikamuodot ovat 2-vuorotyö, keskeytymätön 3-vuorotyö ja päivätyö tämän pykälän kohdan 5 mukaisesti. Näiden työaikamuotojen rinnalle voidaan ammattiosaston kanssa sopia perustetta- vaksi vuorotyömalli, joka poikkeaa edellä mainituista, ja jonka työajat sopijaosapuolet sopivat, kuitenkin niin, että vuoro päättyy viimeistään klo 17.30. Tähän vuoroon ovat etuoikeutetut sellaiset henkilöt, jotka eivät ole velvollisia työskentelemään iltavuoros- sa. Vuorolla ei ole lauantaityövelvoitetta. Tästä vuorosta maksetaan työntekijälle vuorolisä joka toiselta viikolta. 5. Keskeytymättömän 3-vuorotyön piiriin kuuluu tavaran toimitus varastoon ja varastosta, varastointi ja tavaran laivaukseen liittyvä esi- ja jälkikäsittely sekä laiva- ahtaus. Muilta osin työt voidaan tehdä 2-vuorotyönä. 6. 54 vuotta täyttäneellä työntekijällä on oikeus kieltäytyä vuorotyöstä. Vuorotyölisiä ei tällöin makseta. 7. Siivoojien työaika määräytyy työsopimuksen mukaisesti. 8. Kiinteiden aikataulujen mukaan liikennöivien laivojen lastinkäsittelyn työaikojen sijoittamisesta sovitaan paikallisesti erikseen siten, että liikenne voidaan hoitaa joustavasti. Samoin voidaan sopia eräistä erikoislaivauksista. 9. Pukkinosturinkuljettajan nosturin ajoaika laivatyössä on maksimissaan kuusi tuntia / työvuoro. 10. Mikäli yrityksessä sovitaan uusista työajoista, on muutokset tiedotettava työehto- sopimusosapuolille ennen niiden käyttöönottoa, jotta työehtosopimusosapuolet voivat tarkastaa työaikojen olevan työehtosopimuksen mukaisia.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Yleiset määräykset. 1. Työaikaan sovelletaan voimassa olevan työaikalain ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä. Työajan lyhennys on toteutettu keskusjärjestöjen välillä 8.12.1970 ja 15.3.1986 solmittujen sopimusten periaatteiden mukaisesti. Työajan lyhentämistä koskeva sopimus on tämän sopimuksen liitteenä. 2. Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi alkaa ensimmäisen vuoron alkamis- hetkestä. 3. Säännöllinen päivittäinen työaika on enintään 8 tuntia. 4. Työaikamuodot ovat 2-vuorotyö, keskeytymätön 3-vuorotyö ja päivätyö tämän pykälän kohdan 5 mukaisesti. Näiden työaikamuotojen rinnalle voidaan ammattiosaston kanssa sopia perustetta- vaksi perustettavaksi vuorotyömalli, joka poikkeaa edellä mainituista, ja jonka työajat sopijaosapuolet sopivat, kuitenkin niin, että vuoro päättyy viimeistään klo 17.30. Tähän vuoroon ovat etuoikeutetut sellaiset henkilöt, jotka eivät ole velvollisia työskentelemään iltavuoros- sailtavuorossa. Vuorolla ei ole lauantaityövelvoitetta. Tästä vuorosta maksetaan työntekijälle vuorolisä joka toiselta viikolta. 5. Keskeytymättömän 3-vuorotyön piiriin kuuluu tavaran toimitus varastoon ja varastosta, varastointi ja tavaran laivaukseen liittyvä esi- ja jälkikäsittely sekä laiva- laiva-ahtaus. Muilta osin työt voidaan tehdä 2-vuorotyönä. 6. 54 vuotta täyttäneellä työntekijällä on oikeus kieltäytyä vuorotyöstä. Vuorotyölisiä ei tällöin makseta. 7. Siivoojien työaika määräytyy työsopimuksen mukaisesti. 8. Kiinteiden aikataulujen mukaan liikennöivien laivojen lastinkäsittelyn työaikojen sijoittamisesta sovitaan paikallisesti erikseen siten, että liikenne voidaan hoitaa joustavasti. Samoin voidaan sopia eräistä erikoislaivauksista. 9. Pukkinosturinkuljettajan nosturin ajoaika laivatyössä on maksimissaan kuusi tuntia / työvuoro. 10. Mikäli yrityksessä sovitaan uusista työajoista, on muutokset tiedotettava työehto- sopimusosapuolille ennen niiden käyttöönottoa, jotta työehtosopimusosapuolet voivat tarkastaa työaikojen olevan työehtosopimuksen mukaisia.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Agreement

Yleiset määräykset. 1. Työaikaan sovelletaan voimassa olevan työaikalain ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä. Työajan lyhennys on toteutettu keskusjärjestöjen välillä 8.12.1970 ja 15.3.1986 solmittujen sopimusten periaatteiden mukaisesti. Työajan lyhentämistä koskeva sopimus on tämän sopimuksen liitteenä. 2. Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi alkaa ensimmäisen vuoron alkamis- hetkestä. 3. Säännöllinen päivittäinen työaika on enintään 8 tuntia. 4. Työaikamuodot ovat 2-vuorotyö, keskeytymätön 3-vuorotyö ja päivätyö tämän pykälän kohdan 5 mukaisesti. Näiden työaikamuotojen rinnalle voidaan ammattiosaston kanssa sopia perustetta- vaksi vuorotyömalli, joka poikkeaa edellä mainituista, ja jonka työajat sopijaosapuolet sopivat, kuitenkin niin, että vuoro päättyy viimeistään klo 17.30. Tähän vuoroon ovat etuoikeutetut sellaiset henkilöt, jotka eivät ole velvollisia työskentelemään iltavuoros- sa. Vuorolla ei ole lauantaityövelvoitetta. Tästä vuorosta maksetaan työntekijälle vuorolisä joka toiselta viikolta. 5. Keskeytymättömän 3-vuorotyön piiriin kuuluu tavaran toimitus varastoon ja varastosta, varastointi ja tavaran laivaukseen liittyvä esi- ja jälkikäsittely sekä laiva- ahtaus. Muilta osin työt voidaan tehdä 2-vuorotyönä. 6. 54 vuotta täyttäneellä työntekijällä on oikeus kieltäytyä vuorotyöstä. Vuorotyölisiä ei tällöin makseta. 7. Siivoojien työaika määräytyy työsopimuksen mukaisesti. 8. Kiinteiden aikataulujen mukaan liikennöivien laivojen lastinkäsittelyn työaikojen sijoittamisesta sovitaan paikallisesti erikseen Rakennukset tulee toteuttaa siten, että liikenne voidaan hoitaa joustavastiulkoa kantautuvasta liikenteen melusta aiheutuva melutaso ei päivällä (klo 7-22) ylitä arvoa L Aeq 35 dB(A) eikä yöllä (klo 22-07) arvoa L Aeq 30 dB(A). Samoin voidaan sopia eräistä erikoislaivauksista. 9Alue tulee toteuttaa siten, että liikenteestä aiheutuva melutaso ei oleskeluun tarkoitetulla piha-alueella ylitä muu melu huomioon ottaen päivisin arvoa 55 dB (A) eikä öisin (klo 22-07) arvoa 45 dB (A). Pukkinosturinkuljettajan nosturin ajoaika laivatyössä Korttelialueilla tulee suosia luonnonmukaisia hulevesien käsittelymenetelmiä. Vettä läpäisemättömiltä pinnoilta tulevia hulevesiä tulee tonteilla viivyttää siten, että viivytyspainanteiden, -altaiden tai -säiliöiden mitoitustilavuuden tulee olla 0,5 kuutiometriä jokaista sataa vettä läpäisemätöntä pintaneliömetriä kohden. Viivytyspainanteiden, -altaiden tai -säiliöiden tulee tyhjentyä 12 tunnin kuluessa ja niissä tulee olla suunniteltu ylivuoto. Hulevedet tulee johtaa alueelliseen hulevesien keräysjärjestelmään. Viherkaton viivytystarve on maksimissaan kuusi tuntia / työvuoro. 102/3 vettä läpäisemättömän pinnan viivytystarpeesta. Mikäli yrityksessä sovitaan uusista työajoistaTekniset laitteet tulee integroida luontevasti arkkitehtuuriin ja maankäyttöön. Aurinkopaneeleita/-keräimiä ja muita energiaa säästäviä ja tuottavia ratkaisuja saa rakentaa. Ilmanvaihto- ja konehuoneet sekä aidat ja muurit on sovitettava talon arkkitehtuuriin ja kaupunkikuvaan. Talousrakennusten tulee olla yksikerroksisia. Rakentamattomat korttelialueet, joita ei käytetä kulkuteinä, autopaikkoina tai leikkikenttinä on muutokset tiedotettava työehto- sopimusosapuolille ennen niiden käyttöönottoaistutettava ja pidettävä hoidetussa kunnossa. Kortteleissa on noudatettava asemakaavaa varten laadituissa rakentamistapaohjeissa esitettyja sitovia määräyksiä, jotta työehtosopimusosapuolet voivat tarkastaa työaikojen olevan työehtosopimuksen mukaisia.jotka ovat kaavaselostuksen liitteenä. Alueelle on laadittava erillinen sitova tonttijako. AK- ja AKR-alueiden tonteilla on osoitettava polkupyöräpaikkoja vähintään 1pp/40 k-m2. Jokaiselle tontille on osoitettava autopaikkoja vähintään seuraavasti: AK- ja AKR-alueet: 1 ap/70 k-m2 AO-alueet: 2 ap/asunto

Appears in 2 contracts

Samples: Land Use Agreement, Maankäyttösopimus

Yleiset määräykset. 1. Työaikaan sovelletaan voimassa olevan työaikalain ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä. Työajan lyhennys on toteutettu keskusjärjestöjen välillä 8.12.1970 ja 15.3.1986 solmittujen sopimusten periaatteiden mukaisesti. Työajan lyhentämistä koskeva sopimus on tämän sopimuksen liitteenä. 2. Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi alkaa ensimmäisen vuoron alkamis- hetkestä. 3. Säännöllinen päivittäinen työaika on enintään 8 tuntia. 4. Työaikamuodot ovat 2-vuorotyö, keskeytymätön 3-vuorotyö, muu kuin vuorotyö (tilapäiset) ja päivätyö tämän pykälän kohdan 5 mukaisesti. Näiden työaikamuotojen rinnalle voidaan ammattiosaston kanssa sopia perustetta- vaksi perustettavaksi vuorotyömalli, joka poikkeaa edellä mainituista, ja jonka työajat sopijaosapuolet sopivat, kuitenkin niin, että vuoro päättyy viimeistään klo 17.30. Tähän vuoroon ovat etuoikeutetut sellaiset henkilöt, jotka eivät ole velvollisia työskentelemään iltavuoros- sa. Vuorolla ei iltavuorossa, eikä heillä myöskään ole lauantaityövelvoitetta. Tästä vuorosta maksetaan työntekijälle vuorolisä joka toiselta viikolta. 5. Keskeytymättömän 3-vuorotyön piiriin kuuluu tavaran toimitus varastoon ja varastosta, varastointi ja tavaran laivaukseen liittyvä esi- ja jälkikäsittely sekä laiva- laiva-ahtaus. Muilta osin työt voidaan tehdä 2-vuorotyönä. 6. 54 vuotta täyttäneellä työntekijällä on oikeus kieltäytyä vuorotyöstä. Vuorotyölisiä ei tällöin makseta. 7. Siivoojien työaika määräytyy työsopimuksen mukaisesti. 8. Kiinteiden aikataulujen mukaan liikennöivien laivojen lastinkäsittelyn työaikojen sijoittamisesta sovitaan paikallisesti erikseen siten, että liikenne voidaan hoitaa joustavasti. Samoin voidaan sopia eräistä erikoislaivauksista. 9. Pukkinosturinkuljettajan nosturin ajoaika laivatyössä on maksimissaan kuusi tuntia / työvuoro. 10. Mikäli yrityksessä sovitaan uusista työajoista, on muutokset tiedotettava työehto- sopimusosapuolille ennen niiden käyttöönottoa, jotta työehtosopimusosapuolet voivat tarkastaa työaikojen olevan työehtosopimuksen mukaisia.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Yleiset määräykset. 1. Työaikaan sovelletaan voimassa olevan työaikalain ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä. Työajan lyhennys on toteutettu keskusjärjestöjen välillä 8.12.1970 ja 15.3.1986 solmittujen sopimusten periaatteiden mukaisesti. Työajan lyhentämistä koskeva sopimus on tämän sopimuksen liitteenä. 2. Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi alkaa ensimmäisen vuoron alkamis- hetkestä. 3. Säännöllinen päivittäinen työaika on enintään 8 tuntia. 4. Työaikamuodot ovat 2-vuorotyö, keskeytymätön 3-vuorotyö ja päivätyö tämän pykälän kohdan 5 mukaisesti. Näiden työaikamuotojen rinnalle voidaan ammattiosaston kanssa sopia perustetta- vaksi vuorotyömalli, joka poikkeaa edellä mainituista, ja jonka työajat sopijaosapuolet sopivat, kuitenkin niin, että vuoro päättyy viimeistään klo 17.30. Tähän vuoroon ovat etuoikeutetut sellaiset henkilöt, jotka eivät ole velvollisia työskentelemään iltavuoros- sailtavuo- rossa. Vuorolla ei ole lauantaityövelvoitetta. Tästä vuorosta maksetaan työntekijälle vuorolisä joka toiselta viikolta. Tätä työaikamallia voidaan täydentää tilapäisillä työn- tekijöillä, mikäli sopijaosapuolten välillä niin sovitaan. Mikäli tilapäisiä käytetään, las- ketaan heidän tekemänsä työvuorot mukaan vahvuuslaskentaan kuten työehtosopi- muksen 1 §:n kohdassa 3. määrätään. 5. Keskeytymättömän 3-vuorotyön piiriin kuuluu tavaran toimitus varastoon ja varastostavaras- tosta, varastointi ja tavaran laivaukseen liittyvä esi- ja jälkikäsittely sekä laiva- laiva-ahtaus. Muilta osin työt voidaan tehdä 2-vuorotyönä. 6. 54 vuotta täyttäneellä työntekijällä on oikeus kieltäytyä vuorotyöstä. Vuorotyölisiä ei tällöin makseta. 7. Siivoojien työaika määräytyy työsopimuksen mukaisesti. 8. Kiinteiden aikataulujen mukaan liikennöivien laivojen lastinkäsittelyn työaikojen sijoittamisesta sovitaan paikallisesti erikseen siten, että liikenne voidaan hoitaa joustavastijous- tavasti. Samoin voidaan sopia eräistä erikoislaivauksista. 9. Pukkinosturinkuljettajan nosturin ajoaika laivatyössä on maksimissaan kuusi tuntia / työvuoro. 10. Mikäli yrityksessä sovitaan uusista työajoista, on muutokset tiedotettava työehto- sopimusosapuolille ennen niiden käyttöönottoa, jotta työehtosopimusosapuolet voivat tarkastaa työaikojen olevan työehtosopimuksen mukaisia.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement

Yleiset määräykset. 118.1 Pysyvän työkyvyttömyyden turvan voi ot- taa joko kiinteäsummaisena tai alenevasum- maisena. Työaikaan sovelletaan voimassa olevan työaikalain ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä. Työajan lyhennys on toteutettu keskusjärjestöjen välillä 8.12.1970 ja 15.3.1986 solmittujen sopimusten periaatteiden mukaisesti. Työajan lyhentämistä koskeva sopimus on tämän sopimuksen liitteenäVakuutusturvan voi ottaa vain yhden hengen turvana. 218.2 Vakuutusturva voidaan myöntää vähin- tään 15-vuotiaalle ja enintään 59-vuotiaalle henkilölle. Työviikko alkaa maanantainaVakuutusturva päättyy viimeistään sen vakuutuskauden loppuun, jonka aikana va- kuutettu täyttää 65 vuotta. Työvuorokausi alkaa ensimmäisen vuoron alkamis- hetkestäVakuutusturva voi- daan sopia olemaan voimassa tätä lyhyem- mänkin ajan, kuitenkin vähintään 10 vuotta. 318.3 Edunsaajalla on oikeus pysyvän työkyvyt- tömyyden kertakorvaukseen, jos vakuutettu on tullut vakuutusturvan voimassa ollessa sairau- den tai vamman johdosta pysyvästi työkyvyt- tömäksi ja työkyvyttömyys on vakuutusturvan edelleen voimassa ollessa jatkunut yhtäjak- soisesti vähintään vuoden. Säännöllinen päivittäinen työaika Henki-Fennia voi kuitenkin maksaa pysyvän työkyvyttömyyden kertakorvauksen ennen kuin vuosi on enintään 8 tuntiakulunut työkyvyttömyyden alkamisesta, jos työkyvyttö- myyden pysyvyys voidaan osoittaa luotettavas- ti. Korvauksen maksamisen edellytyksenä on, että korvausta on haettu vakuutetun elinaikana. 4. Työaikamuodot ovat 2-vuorotyö, keskeytymätön 3-vuorotyö ja päivätyö tämän pykälän kohdan 5 mukaisesti. Näiden työaikamuotojen rinnalle voidaan ammattiosaston kanssa sopia perustetta- vaksi vuorotyömalli18.4 Pysyvästi työkyvyttömäksi katsotaan va- kuutettu, joka poikkeaa edellä mainituistalopullisesti on menettänyt ky- kynsä tehdä tavallista työtään eikä kaiken to- dennäköisyyden mukaan kykene muuhunkaan työhön, jota ikä ja jonka työajat sopijaosapuolet sopivat, kuitenkin niinammattitaito huomioon otta- en on pidettävä hänelle sopivana ja kohtuulli- sen toimeentulon turvaavana. Vakuutettua ei katsota pysyvästi työkyvyttömäksi sillä perus- teella, että vuoro päättyy viimeistään klo 17.30. Tähän vuoroon ovat etuoikeutetut sellaiset henkilöt, jotka eivät ole velvollisia työskentelemään iltavuoros- sa. Vuorolla ei ole lauantaityövelvoitetta. Tästä vuorosta maksetaan työntekijälle vuorolisä joka toiselta viikoltahänellä jonkin eläkelain nojalla on oikeus saada kuntoutustukea. 5. Keskeytymättömän 3-vuorotyön piiriin kuuluu tavaran toimitus varastoon ja varastosta18.5 Pysyvän työkyvyttömyyden kertakorvaus määräytyy sen ajankohdan mukaan, varastointi ja tavaran laivaukseen liittyvä esi- ja jälkikäsittely sekä laiva- ahtaus. Muilta osin työt voidaan tehdä 2-vuorotyönäjolloin oi- keus korvaukseen on syntynyt. 6. 54 vuotta täyttäneellä työntekijällä 18.6 Pysyvän työkyvyttömyyden turva päättyy, kun kertakorvaus on oikeus kieltäytyä vuorotyöstä. Vuorotyölisiä ei tällöin maksetamaksettu. 7. Siivoojien työaika määräytyy työsopimuksen mukaisesti. 8. Kiinteiden aikataulujen mukaan liikennöivien laivojen lastinkäsittelyn työaikojen sijoittamisesta sovitaan paikallisesti erikseen siten, että liikenne voidaan hoitaa joustavasti. Samoin voidaan sopia eräistä erikoislaivauksista. 9. Pukkinosturinkuljettajan nosturin ajoaika laivatyössä on maksimissaan kuusi tuntia / työvuoro. 10. Mikäli yrityksessä sovitaan uusista työajoista, on muutokset tiedotettava työehto- sopimusosapuolille ennen niiden käyttöönottoa, jotta työehtosopimusosapuolet voivat tarkastaa työaikojen olevan työehtosopimuksen mukaisia.

Appears in 1 contract

Samples: Vakuutusehdot

Yleiset määräykset. 1. Työaikaan sovelletaan voimassa olevan työaikalain ja tämän työehtosopimuksen määräyksiämää- räyksiä. Työajan lyhennys on toteutettu keskusjärjestöjen välillä 8.12.1970 ja 15.3.1986 solmittujen sopimusten periaatteiden mukaisesti. Työajan lyhentämistä koskeva sopimus on tämän sopimuksen liitteenä. 2. Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi alkaa ensimmäisen vuoron alkamis- hetkestä. 3. Säännöllinen päivittäinen työaika on enintään 8 tuntia. 4. Työaikamuodot ovat 2-vuorotyö, keskeytymätön 3-vuorotyö ja päivätyö tämän pykälän kohdan 5 6 mukaisesti. Näiden työaikamuotojen rinnalle voidaan ammattiosaston kanssa sopia perustetta- vaksi perustettavaksi vuorotyömalli, joka poikkeaa edellä mainituista, ja jonka työajat sopijaosapuolet sopivat, kuitenkin niin, että vuoro päättyy viimeistään klo 17.30. Tähän vuoroon ovat etuoikeutetut sellaiset henkilöt, jotka eivät ole velvollisia työskentelemään iltavuoros- sailtavuorossa. Vuorolla ei ole lauantaityövelvoitetta. Tästä vuorosta maksetaan työntekijälle vuorolisä joka toiselta viikoltavii- kolta. Tätä työaikamallia voidaan täydentää tilapäisillä työntekijöillä, mikäli sopijaosapuol- ten välillä niin sovitaan. Mikäli tilapäisiä käytetään, lasketaan heidän tekemänsä työvuo- rot mukaan vahvuuslaskentaan kuten työehtosopimuksen 1 §:n kohdassa 3. määrätään. Paikalliset osapuolet voivat liittojen myötävaikutuksella sopia työaikamuodon, jonka työ- vuorot ovat 10 tunnin pituisia. Tällöin noudatetaan liitteessä 3.4 mainittuja työehtosopi- musmääräyksiä. 5. Keskeytymättömän 3-vuorotyön piiriin kuuluu tavaran toimitus varastoon ja varastosta, varastointi ja tavaran laivaukseen liittyvä esi- ja jälkikäsittely sekä laiva- laiva-ahtaus. Muilta osin työt voidaan tehdä 2-vuorotyönä. 6. 54 vuotta täyttäneellä työntekijällä on oikeus kieltäytyä vuorotyöstä. Tästä on ilmoitet- tava työnantajalle vähintään kaksi viikkoa ennen päivätyöhön siirtymistä. Vuorotyölisiä ei tällöin makseta. 7. Siivoojien työaika määräytyy työsopimuksen mukaisesti. 8. Kiinteiden aikataulujen mukaan liikennöivien laivojen lastinkäsittelyn työaikojen sijoittamisesta sijoit- tamisesta sovitaan paikallisesti erikseen siten, että liikenne voidaan hoitaa joustavasti. Samoin voidaan sopia eräistä erikoislaivauksista. 9. Pukkinosturinkuljettajan nosturin ajoaika laivatyössä on maksimissaan kuusi tuntia / työvuoro. 10. Mikäli yrityksessä sovitaan uusista työajoista, on muutokset tiedotettava työehto- sopimusosapuolille työehtosopi- musosapuolille ennen niiden käyttöönottoa, jotta työehtosopimusosapuolet voivat tarkastaa tarkas- taa työaikojen olevan työehtosopimuksen mukaisia.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement

Yleiset määräykset. 1. Työaikaan sovelletaan voimassa olevan työaikalain ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä. Työajan lyhennys on toteutettu keskusjärjestöjen välillä 8.12.1970 ja 15.3.1986 solmittujen sopimusten periaatteiden mukaisesti. Työajan lyhentämistä koskeva sopimus on tämän sopimuksen liitteenä. 2. Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi alkaa ensimmäisen vuoron alkamis- hetkestäalkamishetkestä. 3. Työaikamuodot ovat 2-vuorotyö ja muu kuin vuorotyö. 4. Säännöllinen päivittäinen työaika on enintään 8 tuntia. 45. Työaikamuodot Sunnuntait, arkipyhät, pääsiäislauantai, vapunpäivä, juhannusaatto, itsenäisyyspäivä ja jouluaatto ovat 2-vuorotyövapaapäiviä. Arkipyhäviikolla kaikkien arkipäivien työvuorojen pituus on kahdeksan tuntia. Loppiaisen ollessa muuna arkipäivänä kuin lauantaina se lyhentää työaikaa ko. viikolla. Helatorstai lyhentää työaikaa ko. viikolla. Uudenvuoden-, keskeytymätön 3-vuorotyö vapun- ja päivätyö tämän pykälän kohdan 5 mukaisesti. Näiden työaikamuotojen rinnalle voidaan ammattiosaston kanssa sopia perustetta- vaksi vuorotyömalliitsenäisyyspäiväviikon sekä joulun, pääsiäisen ja helatorstain jälkeiset lauantaipäivät rinnastetaan tavanomaisiksi lauantaipäiviksi kuten myös loppiaisen jälkeinen lauantai, joka poikkeaa edellä mainituista, seuraa maanantain ja jonka työajat sopijaosapuolet sopivat, kuitenkin niin, että vuoro päättyy viimeistään klo 17.30. Tähän vuoroon ovat etuoikeutetut sellaiset henkilöt, jotka eivät ole velvollisia työskentelemään iltavuoros- sa. Vuorolla ei ole lauantaityövelvoitetta. Tästä vuorosta maksetaan työntekijälle vuorolisä joka toiselta viikolta. 5. Keskeytymättömän 3-vuorotyön piiriin kuuluu tavaran toimitus varastoon ja varastosta, varastointi ja tavaran laivaukseen liittyvä esi- ja jälkikäsittely sekä laiva- ahtaus. Muilta osin työt voidaan tehdä 2-vuorotyönäperjantain väliselle arkipäivälle sijoittunutta loppiaista. 6. Ruokailutauon pituus on ½ - 1 tuntia. Työntekijä saa ruokailutauon alkaessa poistua työpaikalta. Työpaikalla on oltava ruokailutauon päättyessä. Työnantaja voi paikallisesti sopia ao. työntekijöiden kanssa ruokailutaukoa koskevista poikkeuksista. 7. Kahvitaukoja on kaksi. Niiden pituus on 15 minuuttia. Ne sijoitetaan ruokailutaukoa edeltävän ja sitä seuraavan työjakson keskivaiheille. Kahvitauot voidaan yhdistää yhdeksi ½ tunnin kahvitauoksi. Mikäli vaunujen vaihdosta tai muusta syystä aiheutuu odotusaikaa 15 minuuttia ennen tai jälkeen normaalin kahvitauon, voidaan kahvitauko pitää vastaavasti aikaisemmin tai myöhemmin ko. odotuksen aikana. 8. 54 vuotta täyttäneellä työntekijällä on oikeus kieltäytyä vuorotyöstä. Vuorotyölisiä ei tällöin makseta. 7. Siivoojien työaika määräytyy työsopimuksen mukaisesti. 89. Kiinteiden aikataulujen mukaan liikennöivien laivojen lastinkäsittelyn työaikojen sijoittamisesta sijoit- tamisesta sovitaan paikallisesti erikseen siten, että liikenne voidaan hoitaa joustavasti. Samoin voidaan sopia eräistä erikoislaivauksista. 9. Pukkinosturinkuljettajan nosturin ajoaika laivatyössä on maksimissaan kuusi tuntia / työvuoro. 10. Mikäli yrityksessä sovitaan uusista työajoista, on muutokset tiedotettava työehto- sopimusosapuolille ennen niiden käyttöönottoa, jotta työehtosopimusosapuolet voivat tarkastaa työaikojen olevan työehtosopimuksen mukaisia.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement