Common use of YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Clause in Contracts

YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1.1. Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävien edellyttämät matkat. Matka on suoritettava tarkoituksen- mukaisella tavalla siten, ettei matkaan kulu aikaa eikä siitä aiheudu kustannuksia enemmän kuin tehtävien hoitaminen välttämättömästi vaatii. 1.2. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee mat- kalle työpaikalta tai milloin erikseen sovitaan kotoaan en- nen säännöllisen työajan alkamista ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännölli- sen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päätty- miseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta mat- kustamisvuorokausien laskemiseen. 1.3. Työnantaja korvaa kaikki tarpeelliset matkakustannukset, joihin luetaan esimerkiksi majoituskustannukset, matkalip- pujen hinnat, matkatavarakustannukset sekä milloin matka tapahtuu yön aikana, makuulippujen hinnat. Matkasta aiheutuvien kustannusten korvaaminen sekä muut matkaan liittyvät yksityiskohdat tulee tarvittaessa yhteisesti selvittää ennen matkalle lähtöä.

Appears in 5 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Agreement, Collective Agreement

YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1.1. Toimihenkilö Työntekijä on velvollinen suorittamaan työtehtävien edellyttämät matkat. Tämän pykä- län matkakustannusten korvaamista koskevia määräyksiä (kohdat 1–6) sovelletaan myös työnantajan määräämiin koulutusmatkoihin. Matka on suoritettava tarkoituksen- mukaisella tarkoituk- senmukaisella tavalla siten, ettei matkaan kulu aikaa eikä siitä aiheudu kustannuksia enemmän kuin tehtävien hoitaminen välttämättömästi vaatii. 1.2. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö työntekijä lähtee mat- kalle työpaikalta matkalle työpaikalta, tai milloin erikseen sovitaan sovittaessa kotoaan en- nen ennen säännöllisen työajan alkamista alkamista, ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö työntekijä palaa työpaikalleen, ellei hän säännölli- sen säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet vuoro- kaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päätty- miseenpäättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta mat- kustamisvuorokausien matkustamisvuorokausien laskemiseen. 1.3. Työnantaja korvaa kaikki tarpeelliset matkakustannuksettyömatkasta aiheutuneet ylimääräiset kustan- nukset, joihin luetaan esimerkiksi majoituskustannukset, matkalip- pujen matkalippujen hinnat, matkatavarakustannukset matka- tavarakustannukset sekä milloin matka tapahtuu yön aikana, makuulippujen hinnat. Matkasta aiheutuvien kustannusten korvaaminen sekä muut matkaan liittyvät yksityiskohdat yksi- tyiskohdat tulee tarvittaessa yhteisesti selvittää ennen matkalle lähtöä.

Appears in 3 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus

YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1.1. Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävien edellyttämät matkat. Matka on suoritettava tarkoituksen- mukaisella tarkoituksenmukaisella tavalla siten, ettei matkaan kulu aikaa eikä siitä aiheudu kustannuksia enemmän kuin tehtävien hoitaminen välttämättömästi vaatii. 1.2. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee mat- kalle matkalle työpaikalta tai milloin erikseen sovitaan sovi- taan kotoaan en- nen ennen säännöllisen työajan alkamista ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännölli- sen säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päätty- miseenpäättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta mat- kustamisvuorokausien laskemiseenmatkustamisvuorokausien laskemi- seen. 1.3. Työnantaja korvaa kaikki tarpeelliset matkakustannukset, joihin luetaan esimerkiksi majoituskustannuksetmajoituskustan- nukset, matkalip- pujen matkalippujen hinnat, matkatavarakustannukset sekä milloin matka tapahtuu yön aikana, makuulippujen hinnat. Matkasta aiheutuvien kustannusten korvaaminen sekä muut matkaan liittyvät yksityiskohdat tulee tarvittaessa yhteisesti selvittää ennen matkalle lähtöä.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Agreement

YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1.1. Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävien edellyttämät matkat. Matka on suoritettava tarkoituksen- mukaisella tar- koituksenmukaisella tavalla siten, ettei matkaan kulu aikaa eikä siitä aiheudu kustannuksia enemmän kuin tehtävien hoitaminen välttämättömästi vaatii. 1.2. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee mat- kalle matkalle työpaikalta tai milloin erikseen sovitaan kotoaan en- nen ennen säännöllisen työajan alkamista ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännölli- sen säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päätty- miseenpäättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta mat- kustamisvuorokausien matkustamisvuorokausien laskemiseen. 1.3. Työnantaja korvaa kaikki tarpeelliset matkakustannukset, joihin luetaan esimerkiksi majoituskustannuksetmajoituskustan- nukset, matkalip- pujen matkalippujen hinnat, matkatavarakustannukset sekä milloin matka tapahtuu yön aikana, makuulippujen makuu- lippujen hinnat. Matkasta aiheutuvien kustannusten korvaaminen sekä muut matkaan liittyvät yksityiskohdat tulee tarvittaessa tarvitta- essa yhteisesti selvittää ennen matkalle lähtöä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1.1. Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävien edellyttämät matkat. Matka on suoritettava tarkoituksen- mukaisella tavalla siten, ettei matkaan kulu aikaa eikä siitä aiheudu kustannuksia enemmän kuin tehtävien hoitaminen hoitami- nen välttämättömästi vaatii. 1.2. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee mat- kalle työpaikalta tai milloin erikseen sovitaan kotoaan en- nen säännöllisen työajan alkamista ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännölli- sen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päätty- miseenpäät- tymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta mat- kustamisvuorokausien matkustamisvuorokausien laskemiseen. 1.3. Työnantaja korvaa kaikki tarpeelliset matkakustannukset, joihin luetaan esimerkiksi majoituskustannukset, matkalip- pujen matka- lippujen hinnat, matkatavarakustannukset sekä milloin matka tapahtuu yön aikana, makuulippujen hinnat. Matkasta aiheutuvien kustannusten korvaaminen sekä muut matkaan liittyvät yksityiskohdat tulee tarvittaessa yhteisesti selvittää ennen matkalle lähtöä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1.1. Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävien edellyttämät matkat. Matka on suoritettava tarkoituksen- mukaisella tavalla siten, ettei matkaan kulu aikaa eikä siitä aiheudu kustannuksia enemmän kuin tehtävien hoitaminen välttämättömästi vaatii. 1.2. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee mat- kalle työpaikalta tai milloin erikseen sovitaan kotoaan en- nen ennen säännöllisen työajan alkamista ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännölli- sen työajan säännöllisen työ- ajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päätty- miseenpäättymiseen. Määräykset Määrä- ykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta mat- kustamisvuorokausien matkustamisvuoro- kausien laskemiseen. 1.3. Työnantaja korvaa kaikki tarpeelliset matkakustannukset, joihin luetaan esimerkiksi majoituskustannukset, matkalip- pujen hinnat, matkatavarakustannukset sekä milloin matka tapahtuu yön aikana, makuulippujen hinnat. Matkasta aiheutuvien kustannusten korvaaminen sekä muut matkaan liittyvät yksityiskohdat tulee tarvittaessa yhteisesti selvittää ennen matkalle lähtöä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1.1. Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävien edellyttämät matkat. Matka on suoritettava tarkoituksen- mukaisella suoritet- tava tarkoituksenmukaisella tavalla siten, ettei matkaan kulu aikaa eikä siitä aiheudu kustannuksia kustan- nuksia enemmän kuin tehtävien hoitaminen välttämättömästi vaatii. 1.2. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee mat- kalle matkalle työpaikalta tai milloin erikseen sovitaan kotoaan en- nen ennen säännöllisen työajan alkamista ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö toimihenki- lö palaa työpaikalleen, ellei hän säännölli- sen säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päätty- miseenpäättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta mat- kustamisvuorokausien matkusta- misvuorokausien laskemiseen. 1.3. Työnantaja korvaa kaikki tarpeelliset matkakustannukset, joihin luetaan esimerkiksi majoituskustannuksetmajoitus- kustannukset, matkalip- pujen matkalippujen hinnat, matkatavarakustannukset sekä milloin matka tapahtuu yön aikana, makuulippujen hinnat. Matkasta aiheutuvien kustannusten korvaaminen sekä muut matkaan liittyvät yksityiskohdat tulee tarvittaessa yhteisesti selvittää ennen matkalle lähtöä.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement