Ryhmähenkivakuutus Työnantaja toteuttaa kustannuksellaan työntekijöitä koskevan ryhmähenkivakuutuksen siten kuin siitä on keskusjärjestöjen välillä sovittu.
Muutoksenhaku Tähän päätökseen voi hakea oikaisua Uudenmaan ELY-keskukselta siten kuin hallintolaissa säädetään. Xxxxxxxxxxxxxxxxxxx on liitteenä.
Katselmukset Vuokranantajalla on oikeus toimittaa vuokra-alueella katselmuksia sen selvittämiseksi, ovatko vuokra-alue ja sillä sijaitsevat rakennukset sopimuksen mukaisessa kunnossa ja noudatetaanko tämän sopimuksen määräyksiä myös muutoin. Katselmuksesta tulee ilmoittaa ennalta vuokralaiselle.
Palkankorotukset 2.1. Yleiskorotuksen suuruus ja ajankohta Vuosi 2022 Vuosi 2023
Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus 1. Työnantajan antaessa työntekijöille ammatillista koulutusta tai lähdettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat kustannukset ja säännöllisen työajan ansiomenetys. Jos koulutus tapahtuu työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista todetaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus.
Muu vastuuvakuutus Vakuutus ei korvaa vahinkoa siltä osin kuin se korvataan vakuutuksenottajan muusta voimassa olleesta vastuuvakuutuksesta
Luottamusmieskorvaus 1. Luottamusmiehen kuukausipalkkaa ei vähennetä, kun hän työaikana neuvottelee työnantajan kanssa tai toimii muuten työnantajan kanssa sovitussa tehtävässä.
Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)
Vakuutussopimuksen Muuttaminen 15.1 Vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana (VSL 18 §)
Asiakkaan velvollisuudet Yhtiön verkostoon liitetyn kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistosta liittämiskohtaan saakka. Asiakkaan on suunniteltava, rakennettava ja kunnossapidettävä kvv-laitteistot siten, että niistä ei aiheudu haittaa kiinteistölle, yhtiölle eikä kolmannelle osapuolelle ja että vesi säilyy jatkuvasti talousveden laatua valvovien viranomaisten asettamien laatuvaatimusten mukaisena. Haittana pidetään esimerkiksi vuotavia viemäreitä. Kiinteistönomistaja tai – haltija vastaa myös muista kuin edellä mainituista kiinteistön laitteistoista, laitteista tai järjestelmistä, joita kiinteistöllä käytetään talousveden, jäteveden tai huleveden ja perustusten kuivatusveden johtamisessa tai käsittelyssä. Mikäli asiakkaan viemärivesi ei sellaisenaan täytä yleiseen viemäriin johdettaville viemärivesille asetettuja vaatimuksia tai se sisältää merkittävissä määrin yhtiön kannalta haitallisia aineita, se on esikäsiteltävä ennen yhtiön viemäriin johtamista yhtiön hyväksymällä tavalla. Asiakas on velvollinen huolehtimaan sellaisten tonttijohtojensa tai niihin kuuluvien laitteiden uudistamisesta ja korjaamisesta, jotka saattavat vaikeuttaa tai vaarantaa yhtiön toimintaa. Jos asiakas yhtiön kehotuksesta huolimatta laiminlyö korjaustyön, voi yhtiö asettaa kohtuullisen määräajan, jonka kuluessa työ on suoritettava toimituksen keskeyttämisen uhalla. Yhtiö voi laskuttaa asiakasta mahdollisen vuodon aikana hukkaan valuneesta vedestä. Asiakas on velvollinen viipymättä ilmoittamaan yhtiölle tonttijohdoissa sekä yhtiön laitteissa havaitsemistaan vioista ja vuodoista. Asiakas vastaa kiinteistökohtaisten kvv-laitteiden kunnosta. Asiakkaan on säännöllisesti tarkastettava ja kunnossapidettävä kiinteistökohtaiset kvv- laitteensa kuten vesijohtopaineen korottamiseen ja alentamiseen, viemäriveden pumppaukseen, käsittelyyn ja padotukseen varautumiseen, vedensaannin ja viemäriveden johtamisen katkoksiin varautumiseen tarkoitetut sekä muut vastaavat laitteet. Asiakkaan tulee huolehtia siitä, että kiinteistön jätevesilaitteistossa käytettävät erottimet (hiekanerottimet, öljyn- ja bensiinierotin, rasvanerotin, amalgaamierotin) tyhjennetään säännöllisesti siten, että erottimet pysyvät jatkuvasti toimintakuntoisina. Lisäksi erottimet ja niiden hälyttimet tulee huoltaa säännöllisesti, jotta erotinlaitteisto toimii suunnitellulla tavalla. Erotinten tyhjennyksessä ja huoltamisessa asiakkaan tulee noudattaa myös viranomaisen antamia jätehuoltomääräyksiä. Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteisto tulee muutenkin pitää sellaisessa kunnossa ja sitä tulee käyttää siten, että siitä ei aiheudu vaaraa tai haittaa yhtiön laitteiston käytölle eikä terveydelle ja ympäristölle. Asiakas on velvollinen noudattamaan yhtiön antamia ohjeita tai määräyksiä näiden laitteiden asentamisesta, käytöstä, kunnossapidosta ja toiminnan tarkkailusta. Asiakas on yhtiön kirjallisesta pyynnöstä velvollinen poistamaan yhtiön toimintaa haittaavat kiinteistökohtaiset kvv-laitteistot. Asiakas ei saa sulkea eikä avata tonttivesijohtoon kuuluvaa sulkuventtiiliä ilman yhtiön lupaa.