Common use of Arkipyhäkorvaus Clause in Contracts

Arkipyhäkorvaus. 1. Työntekijälle maksetaan loppiaiselta, pitkäperjantailta, toisel- ta pääsiäispäivältä, vapunpäivältä, helatorstailta, juhannusaatolta, jouluaatolta sekä ensimmäiseltä joulupäivältä ja uudenvuoden- päivältä arkipyhäkorvauksena jäljempänä mainituin edellytyksin palkkaryhmän 2 mukainen tuntipalkka hänen työtuntijärjestelmän- sä mukaisilta säännöllisiltä työtunneilta, mikäli mainitut arkipyhät muuten olisivat olleet hänen työpäiviänsä. Arkipyhäkorvaus maksetaan kuitenkin vain työntekijälle, jonka työsuhde on yhtäjaksoisesti kestänyt vähintään kuusi (6) viikkoa ennen ko. arkipyhää ja edellyttäen, että työntekijä on ollut työssä työtuntijärjestelmän mukaisesti viimeisenä arkipyhää edeltäneenä ja myös sen jälkeen lähinnä seuraavana työpäivänä tai toisena näistä päivistä, jos poissaolo on johtunut työnantajan luvasta tai poissalo on perustunut työehtosopimuksen sisältämiin palkallisiin poissa- oloihin.

Appears in 5 contracts

Samples: Vedeneristysalan Työehtosopimus 1.5.2018–30.4.2020, Vedeneristysalan Työehtosopimus, Vedeneristysalan Työehtosopimus

Arkipyhäkorvaus. 1. Työntekijälle maksetaan loppiaiseltauudenvuodenpäivältä, loppiaisel- ta, pitkäperjantailta, toisel- ta toiselta pääsiäispäivältä, vapunpäivältä, helatorstailtahe- latorstailta, juhannusaatolta, jouluaatolta jouluaatolta, ensimmäiseltä joulu- päivältä sekä ensimmäiseltä joulupäivältä ja uudenvuoden- päivältä arkipyhäkorvauksena tapaninpäivältä jäljempänä mainituin edellytyksin palkkaryhmän 2 aikapalkan taulukkopalkan mukainen tuntipalkka ilman henkilö- kohtaista palkanosaa ja ilman ammattitutkinto- ja erikoisammat- titutkintolisää hänen työtuntijärjestelmän- sä työtuntijärjestelmänsä mukaisilta säännöllisiltä säännölli- siltä työtunneilta, mikäli mainitut arkipyhät muuten olisivat olleet hänen työpäiviänsä. Arkipyhäkorvaus maksetaan kuitenkin vain työntekijälle, jonka työsuhde on yhtäjaksoisesti kestänyt vähintään kuusi (6) viikkoa ennen ko. arkipyhää ja edellyttäen, että työntekijä on ollut työssä työtuntijärjestelmän mukaisesti viimeisenä arkipyhää edeltäneenä edeltänee- nä ja myös sen jälkeen lähinnä seuraavana työpäivänä tai toisena näistä päivistä, jos poissaolo on johtunut työnantajan luvasta tai poissalo poissaolo on perustunut työehtosopimuksen sisältämiin palkallisiin poissa- oloihinpoissaoloihin.

Appears in 4 contracts

Samples: Asfalttialan Työehtosopimus, Asfalttialan Työehtosopimus, Asfalttialan Työehtosopimus

Arkipyhäkorvaus. 1. Työntekijälle maksetaan uudenvuodenpäivältä, loppiaiselta, pitkäperjantailta, toisel- ta toiselta pääsiäispäivältä, vapunpäivältä, helatorstailtahelators- tailta, juhannusaatolta, jouluaatolta sekä jouluaatolta, ensimmäiseltä joulupäivältä ja uudenvuoden- päivältä arkipyhäkorvauksena sekä tapaninpäivältä jäljempänä mainituin edellytyksin palkkaryhmän 2 aikapalkan taulukkopalkan mukainen tuntipalkka ilman henkilökohtaista pal- kanosaa ja ilman ammattitutkinto- ja erikoisammattitutkintolisää hänen työtuntijärjestelmän- sä työtuntijärjestelmänsä mukaisilta säännöllisiltä työtunneilta, mikäli mainitut arkipyhät muuten olisivat olleet hänen työpäiviänsä. Arkipyhäkorvaus maksetaan kuitenkin vain työntekijälle, jonka työsuhde on yhtäjaksoisesti kestänyt vähintään kuusi (6) viikkoa ennen en- nen ko. arkipyhää ja edellyttäen, että työntekijä on ollut työssä työtuntijärjestelmän työtun- tijärjestelmän mukaisesti viimeisenä arkipyhää edeltäneenä ja myös sen jälkeen lähinnä seuraavana työpäivänä tai toisena näistä päivistä, jos poissaolo on johtunut työnantajan luvasta tai poissalo poissaolo on perustunut perustu- nut työehtosopimuksen sisältämiin palkallisiin poissa- oloihinpoissaoloihin.

Appears in 2 contracts

Samples: Asfalttialan Työehtosopimus 2016–2017, Työehtosopimus

Arkipyhäkorvaus. 1. Työntekijälle maksetaan uudenvuodenpäivältä, loppiaiselta, pitkäperjantailta, toisel- ta toiselta pääsiäispäivältä, vapunpäivältä, helatorstailtahelators- tailta, juhannusaatolta, jouluaatolta sekä jouluaatolta, ensimmäiseltä joulupäivältä ja uudenvuoden- päivältä arkipyhäkorvauksena sekä tapaninpäivältä jäljempänä mainituin edellytyksin palkkaryhmän 2 aikapalkan taulukkopalkan mukainen tuntipalkka hänen työtuntijärjestelmän- sä ilman henkilökohtaista pal- kanosaa ja ilman ammattitutkinto- ja erikoisammattitutkintolisää hä- nen työtuntijärjestelmänsä mukaisilta säännöllisiltä työtunneilta, mikäli mi- käli mainitut arkipyhät muuten olisivat olleet hänen työpäiviänsä. Arkipyhäkorvaus maksetaan kuitenkin vain työntekijälle, jonka työsuhde on yhtäjaksoisesti kestänyt vähintään kuusi (6) viikkoa ennen en- nen ko. arkipyhää ja edellyttäen, että työntekijä on ollut työssä työtuntijärjestelmän työtun- tijärjestelmän mukaisesti viimeisenä arkipyhää edeltäneenä ja myös sen jälkeen lähinnä seuraavana työpäivänä tai toisena näistä päivistä, jos poissaolo on johtunut työnantajan luvasta tai poissalo poissaolo on perustunut perustu- nut työehtosopimuksen sisältämiin palkallisiin poissa- oloihinpoissaoloihin.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Arkipyhäkorvaus. 1. Työntekijälle maksetaan loppiaiselta, pitkäperjantailta, toisel- ta toi- selta pääsiäispäivältä, vapunpäivältä, helatorstailta, juhannusaatoltajuhannusaatol- ta, jouluaatolta sekä ensimmäiseltä joulupäivältä ja uudenvuoden- päivältä arkipyhäkorvauksena jäljempänä mainituin edellytyksin palkkaryhmän 2 mukainen tuntipalkka hänen työtuntijärjestelmän- sä mukaisilta säännöllisiltä työtunneilta, mikäli mainitut arkipyhät muuten olisivat olleet hänen työpäiviänsä. Arkipyhäkorvaus maksetaan kuitenkin vain työntekijälle, jonka työsuhde on yhtäjaksoisesti kestänyt vähintään kuusi (6) viikkoa ennen ko. arkipyhää ja edellyttäen, että työntekijä on ollut työssä työtuntijärjestelmän mukaisesti viimeisenä arkipyhää edeltäneenä ja myös sen jälkeen lähinnä seuraavana työpäivänä tai toisena näistä näis- tä päivistä, jos poissaolo on johtunut työnantajan luvasta tai poissalo poissa- lo on perustunut työehtosopimuksen sisältämiin palkallisiin poissa- oloihinpois- saoloihin.

Appears in 1 contract

Samples: Vedeneristysalan Työehtosopimus