Common use of HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN Clause in Contracts

HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN. Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekiste- röidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekun- nalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työ- markkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Tämän sopimuksen tarkoittamalla henkilöstöryhmällä on myös oikeus jakaa jä- senilleen kokousilmoituksia, työpaikan työsuhteisiin tai työmarkkinakysymyksiin liittyviä tiedonantoja. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mai- nitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen ko- kousilmoitusten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Kokousilmoitusten tai tie- donantojen julkaisemiseen voidaan käyttää myös sähköpostia. Sähköpostivies- tin ja ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.

Appears in 2 contracts

Samples: Rautatiealan Työehtosopimus, Työehtosopimus

HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN. Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekiste- röidyllä tämän sopimuksen osapuolen rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekun- nalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työ- markkina-asioissa työmarkkinaasioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti mukai- sesti on sovittu. Tämän sopimuksen tarkoittamalla henkilöstöryhmällä on myös oikeus jakaa jä- senilleen jäsenil- leen kokousilmoituksia, työpaikan työsuhteisiin tai työmarkkinakysymyksiin liittyviä tiedonantojatiedotteita. Tiedonannossa Tiedotteessa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mai- nitulla mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen ko- kousilmoitusten kokousilmoitusten tai tiedonantojen tiedotteiden julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Kokousilmoitusten tai tie- donantojen tiedotteiden julkaisemiseen voidaan voi- daan käyttää myös sähköpostia. Sähköpostivies- tin Sähköpostiviestin ja ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta hoi- dosta vastaa ilmoittaja.

Appears in 2 contracts

Samples: Ilmailutietoteknisten Työehtosopimus, Collective Bargaining Agreement

HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN. Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekiste- röidyllä tämän sopi- muksen osapuolen rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekun- nalla on oikeus järjestää työpaikalla työpai- kalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työ- markkinatyömarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen va- kiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Tämän sopimuksen tarkoittamalla henkilöstöryhmällä on myös oikeus jakaa jä- senilleen kokousilmoituksia, työpaikan työsuhteisiin tai työmarkkinakysymyksiin liittyviä tiedonantojatiedotteita. Tiedonannossa Tiedotteessa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mai- nitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen ko- kousilmoitusten tai tiedonantojen tiedotteiden julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden työn- tekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Kokousilmoitusten tai tie- donantojen tiedottei- den julkaisemiseen voidaan käyttää myös sähköpostia. Sähköpostivies- tin Sähköpostiviestin ja ilmoitustaulun il- moitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN. Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekiste- röidyllä tämän sopi- muksen osapuolen rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekun- nalla on oikeus järjestää työpaikalla työpai- kalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työ- markkinatyömarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen va- kiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Tämän sopimuksen tarkoittamalla henkilöstöryhmällä on myös oikeus jakaa jä- senilleen kokousilmoituksia, työpaikan työsuhteisiin tai työmarkkinakysymyksiin liittyviä tiedonantojatiedotteita. Tiedonannossa Tiedotteessa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mai- nitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen ko- kousilmoitusten tai tiedonantojen tiedotteiden julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden työn- tekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Kokousilmoitusten tai tie- donantojen tiedotteiden julkaisemiseen voidaan käyttää myös sähköpostia. Sähköpostivies- tin Sähköposti- viestin ja ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN. Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekiste- röidyllä rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekun- nalla työhuonekunnalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työ- markkinatyömarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Tämän sopimuksen tarkoittamalla henkilöstöryhmällä on myös oikeus jakaa jä- senilleen jäsenilleen kokousilmoituksia, työpaikan työsuhteisiin tai työmarkkinakysymyksiin liittyviä tiedonantoja. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mai- nitulla mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen ko- kousilmoitusten kokousilmoitusten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Kokousilmoitusten tai tie- donantojen tiedonantojen julkaisemiseen voidaan käyttää myös sähköpostia. Sähköpostivies- tin Sähköpostiviestin ja ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN. Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekiste- röidyllä rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekun- nalla työhuonekunnalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työ- markkinatyömarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Tämän sopimuksen tarkoittamalla henkilöstöryhmällä on myös oikeus jakaa jä- senilleen jäsenil- leen kokousilmoituksia, työpaikan työsuhteisiin tai työmarkkinakysymyksiin liittyviä tiedonantoja. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mai- nitulla mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen ko- kousilmoitusten kokousilmoitusten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Kokousilmoitusten tai tie- donantojen tiedonantojen julkaisemiseen voidaan voi- daan käyttää myös sähköpostia. Sähköpostivies- tin Sähköpostiviestin ja ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta hoi- dosta vastaa ilmoittaja.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN. Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekiste- röidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekun- nalla työhuonekunnalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työ- markkina-työmarkkina- asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Tämän sopimuksen tarkoittamalla henkilöstöryhmällä on myös oikeus jakaa jä- senilleen jäse- nilleen kokousilmoituksia, työpaikan työsuhteisiin tai työmarkkinakysymyksiin liittyviä liitty- viä tiedonantoja. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mai- nitulla mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen ko- kousilmoitusten kokousilmoitus- ten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön käyt- töön osoittamalla ilmoitustaululla. Kokousilmoitusten tai tie- donantojen julkaisemiseen tiedonantojen julkaisemi- seen voidaan käyttää myös sähköpostia. Sähköpostivies- tin Sähköpostiviestin ja ilmoitustaulun sisällöstä sisäl- löstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus