Keskeytymätön kolmivuorotyö. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona. Loppiaisen ollessa lauantaina tai sunnuntaina säännöllinen keskimääräinen vuotuinen työaika on edellä todettua 8 tuntia pidempi. Työvuorojärjestelmä laaditaan enintään vuoden ajaksi siten, että se täyt-tää työehtosopimus-, vuosiloma- ym. seisokkien jälkeen edellä mainitut työaikaa koskevat periaatteet. Työajan lyhentämisestä aiheutuva ansionmenetys korvataan siten, että työntekijä ansaitsee jokaiselta tekemältään säännölliseltä tunnilta korvauksen, jonka suuruus on 14,8 % työntekijän työehtosopimuksen 13 §:n mukaisesta keskituntiansiosta. Laskettaessa korvauksen suuruutta, otetaan työehtosopimuksen 13 §:stä poiketen huomioon vuoro- ja olosuhdelisät, mutta ei yli- eikä sunnuntaityökorotuksia ym. niihin verrattavia korotuksia ja lisiä. Sunnuntaina tehdyiltä säännöllisiltä työvuorokaavion mukaisilta työtunneilta ansaitaan 14,8 %:n korvaus kaksinkertaisena.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Keskeytymätön kolmivuorotyö. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona. Säännöllinen keskimääräinen vuotuinen työaika on niiden työntekijöiden osalta, joilla on oikeus 30 päivän vuosilomaan 1632 tuntia vuodessa. Loppiaisen ollessa lauantaina tai sunnuntaina säännöllinen sun- nuntaina, on keskimääräinen vuotuinen työaika on edellä todettua 8 kuitenkin 1640 tuntia pidempivuodessa. Työvuorojärjestelmä laaditaan enintään vuoden ajaksi siten, että se täyt-tää täyttää työehtosopimus-, vuosiloma- ym. seisokkien jälkeen edellä mainitut työaikaa koskevat periaatteet. Työajan lyhentämisestä aiheutuva ansionmenetys korvataan siten, että työntekijä ansaitsee jokaiselta tekemältään säännölliseltä sään- nölliseltä tunnilta korvauksen, jonka suuruus on 14,8 % työntekijän työn- tekijän työehtosopimuksen 13 §:n mukaisesta keskituntiansiostakeskituntiansi- osta. Laskettaessa korvauksen suuruutta, otetaan työehtosopimuksen työehtoso- pimuksen 13 §:stä poiketen huomioon vuoro- ja olosuhdelisätolosuhde- lisät, mutta ei yli- eikä sunnuntaityökorotuksia ym. niihin verrattavia ver- rattavia korotuksia ja lisiä. Sunnuntaina Xxxxxxxxxxx tehdyiltä säännöllisiltä säännöllisil- tä työvuorokaavion mukaisilta työtunneilta ansaitaan 14,8 %:n korvaus kaksinkertaisena.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Keskeytymätön kolmivuorotyö. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona. Loppiaisen ollessa lauantaina tai sunnuntaina säännöllinen keskimääräinen vuotuinen työaika on edellä todettua 8 tuntia pidempi. Työvuorojärjestelmä laaditaan enintään vuoden ajaksi siten, että se täyt-tää täyttää työehtosopimus-, vuosiloma- ym. seisokkien jälkeen edellä mainitut työaikaa koskevat periaatteet. Työajan lyhentämisestä aiheutuva ansionmenetys korvataan siten, että työntekijä ansaitsee jokaiselta tekemältään säännölliseltä tunnilta korvauksen, jonka suuruus on 14,8 % työntekijän työehtosopimuksen 13 13.1 §:n mukaisesta keskituntiansiosta. Laskettaessa korvauksen suuruutta, otetaan työehtosopimuksen 13 13.1 §:stä poiketen huomioon vuoro- ja olosuhdelisät, mutta ei yli- eikä sunnuntaityökorotuksia ym. niihin verrattavia korotuksia ja lisiä. Sunnuntaina tehdyiltä säännöllisiltä työvuorokaavion mukaisilta työtunneilta ansaitaan 14,8 %:n korvaus kaksinkertaisena.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Keskeytymätön kolmivuorotyö. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona. Säännöllinen keskimääräinen vuotuinen työaika on niiden työntekijöiden osalta, joilla on oikeus 30 päivän vuosilomaan 1632 tuntia vuodessa. Loppiaisen ollessa lauantaina tai sunnuntaina säännöllinen sunnuntaina, on keskimääräinen vuotuinen työaika on edellä todettua 8 kuitenkin 1640 tuntia pidempivuodessa. Työvuorojärjestelmä laaditaan enintään vuoden ajaksi siten, että se täyt-tää täyttää työehtosopimus-, vuosiloma- ym. seisokkien jälkeen edellä mainitut työaikaa koskevat periaatteet. Työajan lyhentämisestä aiheutuva ansionmenetys korvataan siten, että työntekijä ansaitsee jokaiselta tekemältään säännölliseltä tunnilta korvauksen, jonka suuruus on 14,8 % työntekijän työehtosopimuksen 13 §:n mukaisesta keskituntiansiosta. Laskettaessa korvauksen suuruutta, otetaan työehtosopimuksen 13 §:stä poiketen huomioon vuoro- ja olosuhdelisät, mutta ei yli- eikä sunnuntaityökorotuksia ym. niihin verrattavia korotuksia ja lisiä. Sunnuntaina tehdyiltä säännöllisiltä työvuorokaavion mukaisilta työtunneilta ansaitaan 14,8 %:n korvaus kaksinkertaisena.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus