Common use of Maksut Clause in Contracts

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla ja Freebike-sovelluksessa on esitetty Palvelun kulloinkin voimassa olevat hinnat. Palveluntuottajalla on yksipuolinen ja ilman korvausvelvollisuutta oleva oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisesti. Muutoksesta on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloa. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä on maksanut päivän, viikon, kuukauden tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerralla. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavalla. Palvelun käyttö ilman voimassa ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollista. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisesta, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- ja sopimussakkomaksut. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle on maksutonta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelle, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Mikäli veloitusta ei saada tehtyä Käyttäjältä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisesti. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelle. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörää, kuten edellä on todettu.

Appears in 2 contracts

Samples: publish.kuopio.fi, publish.kuopio.fi

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla ja Freebike-sovelluksessa on esitetty Palvelun Asiakas maksaa maksun ostamistaan palveluista tai tuotteista kulloinkin voimassa olevat hinnat. Palveluntuottajalla on yksipuolinen ja ilman korvausvelvollisuutta oleva oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen voimassaolevan Kotisivutaivaan hinnaston mukaisesti. Muutoksesta Laskut lähetetään asiakkaan ilmoittamaan laskutusosoitteeseen joko sähköpostitse tai postitse. Maksutapana ovat Paytrail Oyj:n tarjoamat maksutavat, ellei muusta maksumenettelystä ole sovittu tai ilmoitettu. Tilatessaan asiakas hyväksyy Paytrail Oyj:n maksuehdot jotka on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloaeritelty myöhemmin tässä sopimuksessa. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä Lisäksi yrityksillä ja yhteisöillä on maksanut päivänmahdollisuus jälkiperintäiseen laskutukseen. Kotisivutaivas ei maksa korkoa maksetulle ennakkomaksulle tai vakuudelle. Verotuskäytännöstä, viikonlainsäädännöstä tai muusta vastaavasta seikasta aiheutuvat hinnanmuutokset tulevat voimaan välittömästi. Laskut on maksettava niissä mainituina eräpäivinä. Mikäli maksu viivästyy, kuukauden tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerrallaon Kotisivutaivaalla oikeus periä eräpäivän jälkeiseltä ajalta viivästyskorko sekä perimismaksu lain ja voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotostamaksu viivästyy, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tuleKotisivutaivaalla on oikeus estää tietoverkkonsa käyttö väliaikaisesti. Kotisivutaivaalla on oikeus periä maksu käytön uudelleen aloittamisesta. Jos maksu viivästyy maksukehotuksesta huolimatta, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu Kotisivutaivaalla on oikeus estää tietoverkkonsa käyttö pysyvästi ja periä tästä aiheutuneet kustannukset asiakkaalta kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavallaKotisivutaivas varaa oikeuden muuttaa palvelun hintaa ja hinnoittelurakennetta. Palvelun käyttö ilman voimassa ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollistaAsiakkaalle ilmoitetaan hinnaston muutoksista yhtä kuukautta ennen niiden voimaantuloa. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisesta, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla Asiakkaalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavallakahden viikon ajan hinnanmuutoksesta tiedon saatuaan irtisanoa sopimus päättymään välittömästi. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta Määräaikaisissa sopimuksissa kesken sopimuskauden irtisanottujen palveluiden jäljellä olevasta ajasta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- ja sopimussakkomaksut. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle on maksutonta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelle, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Mikäli veloitusta ei saada tehtyä Käyttäjältä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisesti. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelle. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörää, kuten edellä on todettumakseta hyvitystä.

Appears in 1 contract

Samples: www.nettitakomo.fi

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla Palvelusta perittävät hinnat ja Freebike-sovelluksessa niitä koskevat maksuehdot on esitetty määritelty Toimittajan tarjouksessa tai osapuolten välisessä sopimuksessa. Ellei palvelulle ole erikseen sovittu hintaa, noudatetaan Toimittajan kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisia hintoja. Ellei maksuehdoista ole sovittu, maksuehto on 14 päivää netto laskun päivämäärästä. Viivästyskorko on korkolain mukainen. Hintoihin lisätään arvonlisävero kulloinkin voimassa olevien säännösten mukaisesti. Toimittajalla on oikeus muuttaa Xxxxxxxx hintaa ilmoittamalla siitä Palvelun kulloinkin verkkosivuilla vähintään kuukausi ennen muutettujen hintojen voimaantuloa. Kuukauden aika alkaa kulua sen kalenterikuukauden päättyessä, jonka aikana ilmoitus ja muutetut hinnat julkaistiin verkkosivuilla. Ilmoituksella ei ole vaikutusta ennen muutoksen voimaantuloa toimitettujen tai Asiakkaan etukäteen maksamien Palveluiden hintoihin. Jos asiakas vastustaa muutettujen hintojen voimaantuloa kokonaisuudessaan tai osittain, Asiakkaan tulee ilmoittaa siitä Toimittajalle vähintään 14 päivää ennen muutettujen hintojen voimaantuloa. Asiakkaan vastustaessa muutettujen hintojen voimaantuloa, elleivät osapuolet muuta sovi, osapuolten välinen sopimus päättyy muutettujen hintojen voimaantulopäivänä niiden palveluiden osalta, joiden hinnanmuutosta Asiakas on vastustanut. Jos Asiakkaan maksusuoritus on viivästynyt yli 14 päivää erääntymispäivästä, Toimittajalla on oikeus estää Asiakkaan pääsy Palveluun, kunnes Asiakas on suorittanut kaikki erääntyneet maksunsa Toimittajalle ja/tai purkaa sopimus kohdan 6 mukaisesti. Hinnoissa on kulloisellakin hetkellä voimassa olevat hinnat. Palveluntuottajalla on yksipuolinen ja ilman korvausvelvollisuutta Hintoihin lisätään voimassa oleva oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisestiALV tai vastaava. Muutoksesta on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloa. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä on maksanut päivän, viikon, kuukauden tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerralla. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan Ajantasaisen hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavalla. Palvelun käyttö ilman voimassa ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollistalöydät verkkosivuiltamme xxxxxx.xx/xxxxxxxx. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä hinnastoon tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa sivustolle on tullut merkittävä virhe, ja voidaan olettaa asiakkaan se ymmärtävän, on toimittajalla oikeus perua kauppa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla on laskuttaa asiakkaalta oikea hinta. Tällaisessa tilanteessa myös asiakas voi perua kaupan ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisesta, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- ja sopimussakkomaksut. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle on maksutonta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelle, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Mikäli veloitusta ei saada tehtyä Käyttäjältä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisesti. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelle. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörää, kuten edellä on todettuseuraamuksia.

Appears in 1 contract

Samples: showup.fi

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla ja Freebike-sovelluksessa on esitetty Palvelun Tuotteista peritään sovitut tai kulloinkin voimassa olevat hinnatolevien hinnastojen mukaiset maksut. Palveluntuottajalla Laskutusjakson pituus toistuvilla maksuilla on yksipuolinen tavallisesti sopimuskausi. Kiinteät kuukausimaksut laskutetaan laskutusjaksoittain etukäteen ja ilman korvausvelvollisuutta oleva muut maksut jälkikäteen. Maksuvelvollisuus alkaa kun toimittaja on toimittanut palvelun asiakkaan käyttöön. Lasku lähetetään asiakkaan ilmoittamaan laskutusosoitteeseen. Asiakas vastaa palveluntarjoajan saatavista riippumatta siitä, mihin osoitteeseen lasku lähetetään. Säännöllisesti toistuvilla maksuilla on palveluntarjoajan etukäteen määräämät eräpäivät. Maksun viivästyessä asiakkaalle lähetetään eräpäivän jälkeen maksukehotus. Asiakas on velvollinen maksamaan korkolain mukaista viivästyskorkoa ja kaikki perinnästä aiheutuneet kustannukset. Palveluntarjoaja voi asiakkaan pyynnöstä myöntää lisää maksuaikaa. Huomautukset laskusta on tehtävä laskun eräpäivään mennessä. Laskua koskevissa erimielisyystapauksissa riidaton osa on maksettava laskun eräpäivään mennessä. Palveluntarjoajalla on oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisesti. Muutoksesta on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloa. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä on maksanut päivän, viikon, kuukauden tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerralla. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavalla. Palvelun käyttö ilman voimassa maksuja ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollista. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on niiden laskentaperusteita samoin kuin tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettuehtoja voidaan muuttaa. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä Palveluntarjoajalla on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisesta, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvaustaoikeus vaatia sopimusta solmittaessa tai myöhemmin kohtuullinen ennakkomaksu tai vakuus, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta asiakkaalla on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille maksuhäiriöitä, hänen luottotietojaan ei voida selvittää tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä asiakas on tarkemmin mainittuentuudestaan velkaa palveluntarjoajalle tai muulle teleyritykselle. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisestiPalveluntarjoaja voi vaatia ennakkomaksun tai vakuuden myös muusta painavasta syystä. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavallaEnnakkomaksulle ei makseta korkoa. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla Palveluntarjoajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi realisoida saamansa vakuus kertyneine tuottoineen ja sijaan tulleine varoineen parhaaksi katsomallaan tavallatavalla erääntyneiden saataviensa maksamiseksi. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta Asiakas vastaa pantinhoito- ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- ja sopimussakkomaksut. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle on maksutonta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelle, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Mikäli veloitusta ei saada tehtyä Käyttäjältä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisesti. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelle. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörää, kuten edellä on todetturealisointikustannuksista.

Appears in 1 contract

Samples: www.f-solutions.fi

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla ja Freebike-sovelluksessa on esitetty Palvelun Tuotteista peritään sovitut tai kulloinkin voimassa olevat hinnatolevien hin- nastojen mukaiset maksut. Palveluntuottajalla Laskutusjakson pituus toistuvilla maksuilla on yksipuolinen tuotteen mukaan yksi, kaksi, kolme, kuusi tai kak- sitoista kuukautta. Kiinteät kuukausimaksut laskutetaan lasku- tusjaksoittain etukäteen ja ilman korvausvelvollisuutta oleva oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisestimuut maksut jälkikäteen. Muutoksesta Maksu- velvollisuus alkaa kun yhtiö on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloatoimittanut palvelun asiakkaan käyttöön. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä Lasku lähetetään asiakkaan ilmoittamaan laskutusosoittee- seen. Asiakas vastaa yhtiön saatavista riippumatta siitä, mihin osoitteeseen lasku lähetetään. Säännöllisesti toistuvilla maksuilla on maksanut päivänyhtiön päättämät eräpäi- vät. Maksun viivästyessä asiakkaalle lähetetään eräpäivän jäl- keen maksukehotus. Asiakas on velvollinen maksamaan korko- lain mukaista viivästyskorkoa ja kaikki perinnästä aiheutuneet kustannukset. Yhtiö voi asiakkaan pyynnöstä myöntää lisää maksuaikaa. Huomautukset laskusta on tehtävä laskun eräpäi- vään mennessä. Laskua koskevissa erimielisyystapauksissa rii- daton osa on maksettava laskun eräpäivään mennessä. Yhtiö päättää palveluidensa maksuista, viikoneräpäivistä, kuukauden laskutus- kausista ja laskun maksu- ja toimitustavoista, ellei toisin ole säädetty. Asiakkaan tilaamasta palvelun tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerrallatunnisteen muuttamisesta voidaan periä hinnaston mukainen maksu. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavalla. Palvelun käyttö ilman voimassa ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollista. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisesta, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla Yhtiöllä on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- ja sopimussakkomaksutmaksu palvelun uudelleen avaamisesta keskeytyksen jäl- keen, jos keskeytys on johtunut asiakkaasta tai asiakkaan vas- tuulla olevasta syystä tai yhtiön velvollisuudesta keskeyttää palvelu. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle on maksutontaMaksu voidaan periä myös mahdollisen käyttörajoi- tuksen tai palvelun eston poistamisesta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelleMuista sopimukseen kuulumattomista töistä voidaan periä kulloinkin voimassa ole- van hinnaston mukainen erillinen maksu. Käytön määrästä riippumaton maksu (myös palvelun kuukau- simaksu) veloitetaan irtisanomisajan loppuun saakka, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Mikäli veloitusta ei saada tehtyä Käyttäjältä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisesti. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelle. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörää, kuten edellä on todettuvaikka palvelun toimittaminen päättyy asiakkaan pyynnöstä aikai- semmin.

Appears in 1 contract

Samples: www.neve.fi

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla ja Freebike-sovelluksessa Asiakas on esitetty Palvelun velvollinen maksamaan Teleyritykselle palvelusta sovitut tai kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaiset maksut Teleyrityksen määrittelemien laskutuskausien mukaisesti. Hintoi- hin lisätään kulloinkin voimassa olevat hinnatverot ja mahdolliset muut julkisoikeudelliset maksut. Palveluntuottajalla Hinnasto, josta käy ilmi perittävät maksut ja niiden rakenne, on yksipuolinen saatavissa Teleyrityksestä. Maksu- ja ilman korvausvelvollisuutta oleva oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisestivoidaan periä sekä etu- että jälkikäteen. Muutoksesta on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloa. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä on maksanut päivän, viikon, kuukauden tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerralla. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavalla. Palvelun käyttö ilman voimassa ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollista. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisesta, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla Teleyrityksellä on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- ja sopimussakkomaksutpalveluun kohdistuvat maksut myös siltä ajalta, kun palvelua ei ole toimitettu asiakkaasta johtuvasta syystä. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle Laskut erääntyvät maksettaviksi 14 vuorokauden kuluttua laskun päiväyksestä. Eräpäivästä alkaen maksamattomalle summalle on maksutonta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelle, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu maksettava kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisestikorkolain mukaista viiväs- tyskorkoa. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavallaAsiakkaan on maksettava huomautusmaksut, maksu maksu- suunnitelman kirjallisesta vahvistamisesta sekä muut perinnästä aiheutuvat kulut. Mikäli veloitusta Jos asiakas ei saada tehtyä Käyttäjältäole maksanut erääntynyttä las- kua maksukehotuksesta ja palvelun sulkemisesta huolimatta, Palveluntuottajalla erääntyvät myös muut palvelusta laskutettavat vielä erääntymät- tömät saatavat heti maksettaviksi. Teleyrityksellä on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi periä maksuja myös tavanomaista laskutusjaksoa lyhyemmiltä jaksoilta välilaskuilla. Teleyritys toimittaa asiakkaan pyynnöstä tietoja laskutuksen muodostumisesta siinä määrin, kuin se on teknisesti ja lainsää- dännön mukaan mahdollista. Teleyrityksellä on oikeus periä puheluerittelystä hinnaston mukainen maksu. Puheluerittely tulee tilata 90 päivän kuluessa laskun päiväyksestä lukien. Huomautukset laskusta on tehtävä kirjallisesti eräpäivään men- nessä. Riidaton osa on maksettava huomautuksesta huolimatta. Puhelu- tms. erittelyn tilaamista ei katsota huomautukseksi. Tilaaja vastaa maksuista, vaikka hän olisi antanut palvelun toisen käytettäväksi tai sitä on käyttänyt joku muu kuin hän itse. Esi- merkiksi ilmoitus tilaajan oikeuksien siirtymisestä ei vaikuta asiakkaan maksuvelvollisuuteen Teleyritykselle. Teleyrityksellä on oikeus vaatia asiakkaalta ennakkomaksu tai vakuus sekä sopimusta solmittaessa että myöhemmin. Ennak- komaksulle tai vakuudelle ei makseta korkoa. Teleyrityksellä on oikeus realisoida saamansa vakuus kertyneine tuottoineen ja sijaan tulleine varoineen parhaaksi katsomallaan tavallatavalla eräänty- neiden saataviensa ja perimiskulujen maksamiseksi. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisestiAsiakas vastaa pantinhoito- ja realisointikustannuksista. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelleTeleyrityksellä on ennakkomaksun tai vakuuden lisäksi oikeus asettaa sopimuksen solmimisen edellytykseksi luottoraja. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue Teleyrityksellä on oikeus muuttaa maksuja ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörääniiden laskentape- rusteita, kuten edellä sopimusehtojen muuttamisesta on todettukohdassa 17 mainittu.

Appears in 1 contract

Samples: www.valopiuha.fi

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla Asiakas maksaa Elisalle palvelusta ja Freebike-sovelluksessa on esitetty Palvelun kulloinkin voimassa olevat hinnat. Palveluntuottajalla on yksipuolinen ja ilman korvausvelvollisuutta oleva oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisesti. Muutoksesta on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloa. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä on maksanut päivän, viikon, kuukauden sen käytöstä sovi- tut tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerralla. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisestimukaiset maksut. Lisämaksujen veloitus Hinnat ilmoitetaan ilman arvonlisäveroa (ALV 0 %) ja kulloinkin voimassaoleva arvonlisävero lisätään hintoihin laskutettaessa. Xxxxxxx on velvollinen maksa- maan arvonlisäveron ja muut mahdolliset julkisoikeudel- liset maksut. Sopimuksen ollessa voimassa sopijapuolet voivat sopia palvelun kapasiteetin nostamisesta ja tähän perustuvista uusista hinnoista. Hintoja ei alenneta, ellei niin erikseen sovita. Elisalla on aina oikeus muuttaa toistaiseksi voimassa- olevan sopimuksen palvelun hintaa ilmoittamalla muu- toksesta asiakkaalle kirjallisesti vähintään kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa esimerkiksi laskussa. Elisalla on oikeus muuttaa myös määräaikaisten sopi- musten palvelujen hintoja alla tarkoitettuja muutoksia vastaavasti, jos: a) palveluun liittyvissä veroissa tai muissa viranomaisen määräämissä julkisissa maksuissa tapahtuu automaattisesti Käyttäjän muutoksia; tai b) Elisan toimittamaan palveluun rekisteröimältä maksukortilta sisältyy kolmannen osapuolen Elisan alihankkijana tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavallamuuna yhteistyökumppanina tuottamia palveluja, kuten lisensoituja palveluja, ja kyseinen kolmas osapuoli muut- taa hinnoitteluaan. Palvelun käyttö ilman voimassa ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja Lisäksi Elisalla on aina oikeus muut- taa hintojaan, a) lainsäädännön muutoksen tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollista. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä viran- omaispäätöksen perusteella, tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alustab) muusta erityisestä syystä olosuhteiden olennaisesti muututtua. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisestahinnat nousevat tai muutokset ovat muutoin asiak- kaalle vahingollisia, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden asiakkaalla oikeus irtisanoa so- pimus kyseisen palvelun osalta päättymään muutoksen voimaantulopäivänä ilmoittamalla siitä kirjallisesti Elisalle viimeistään neljätoista (214) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittupäivää ennen muutoksen voimaantulopäivää. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolleasiakas ei irtisano sopimusta, muuttuneet hinnat tulevat voimaan Elisan ilmoittamana ajankohtana. Xxx Xxxxx on asiakkaan vaatimuksesta tehnyt ylitöitä tai erityisjärjestelyä vaatineita töitä, Elisalla on oikeus las- kuttaa näistä aiheutuneet lisäkustannukset. Muut sopi- mukseen kuulumattomat palvelut ja työt veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei , ellei muuta ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- ja sopimussakkomaksut. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle on maksutonta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelle, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Mikäli veloitusta ei saada tehtyä Käyttäjältä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisesti. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelle. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörää, kuten edellä on todettukirjallisesti sovittu.

Appears in 1 contract

Samples: esco.elisa.fi

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla Asiakas sitoutuu maksamaan rekisteröinti- , avaus- ja Freebike-sovelluksessa on esitetty Palvelun kulloinkin voimassa olevat hinnat. Palveluntuottajalla on yksipuolinen ja ilman korvausvelvollisuutta oleva oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisesti. Muutoksesta on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloa. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä on maksanut päivän, viikon, kuukauden tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerralla. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu palveluiden käyttömaksut kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisestimukaisesti viimeistään laskuun merkittynä eräpäivänä. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavallaAsiakkaan tulee noudattaa tilaushetkellä valitsemaansa laskutuskautta, ellei sitä osapuolten keskinäisellä sopimuksella muuteta. Palvelun käyttö ilman voimassa MMD laskuttaa Asiakkaalta koko laskutuskauden etukäteen, laskutuskausi alkaa tilauksen käsittelemisestä. Palveluiden toteutuneeseen käyttöön perustuvat maksut voidaan laskuttaa myös jälkikäteen. MMD:n myymät tuotteet, palvelut, verkkotunnukset ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollistalaitteet ovat MMD:n omaisuutta kunnes lasku on kokonaan maksettu. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisesta, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla MMD:llä on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavallalisätä alle kahdentoista (12) euron laskuihin voimassaolevan hinnastonsa mukainen pienlaskutuslisä. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla MMD:llä on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- paperilaskujen lähettämisestä hinnastonsa mukainen paperilaskutuslisä 1.1.2013 alkaen. Jos Asiakas havaitsee MMD:n laskutuksessa korjattavaa, Asiakkaan tulee ilmoittaa siitä MMD:lle 7 päivän huomautusajan kuluessa, ellei laskussa ole mainittu pidempää huomautusaikaa. Asiakas vastaa kaikista viivästyskoroista ja sopimussakkomaksutperintämaksuista. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle MMD:llä on maksutontaoikeus periä jokaisesta lähetetystä huomautuslaskusta voimassaolevan hinnaston mukaisen huomautuskulun. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelleAsiakkaan maksut erääntyvät kokonaan tai osittain maksamattomina, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisestiMMD varaa oikeuden periä korkolain mukaista viivästyskorkoa maksuviivästyksen ajalta. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavallaJos maksuviivästys jatkuu yli 30 päivää, MMD:llä on lisäksi oikeus keskeyttää palvelun tarjoaminen. Mikäli veloitusta ei saada tehtyä KäyttäjältäJos MMD on käyttänyt oikeuttaan keskeyttää palvelun tarjoaminen, Palveluntuottajalla MMD:llä on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavallaperiä käytön uudelleen avaamisesta voimassaolevan hinnastonsa mukainen uudelleenavausmaksu, joka tulee suorittaa ennen palvelun uudelleen avaamista. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisestiMMD:llä on lisäksi oikeus harkintansa mukaan takautuvasti mitätöidä Asiakkaalle myönnetyt kampanja- alennukset, mikäli Asiakas toistuvasti laiminlyö maksuvelvoitteensa. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelleJos Asiakkaalla on MMD:llä useita eri palveluita ja/tai palvelusopimuksia, joista vähintään yhden kohdalla on yli 30 päivää jatkunut maksuviivästys, MMD:llä on harkintansa mukaan oikeus sulkea kaikkien Asiakkaan palveluiden hallinta. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle Kaikki sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörää, kuten edellä on todetturikkomisesta tai vahinkojen aiheuttamisesta syntyneet kulut peritään Asiakkaalta täysimääräisesti.

Appears in 1 contract

Samples: mmd.net

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla ja Freebike-sovelluksessa Asiakas on esitetty Palvelun velvollinen maksamaan Teleyritykselle palvelusta sovitut tai kulloinkin voi- massa olevan hinnaston mukaiset maksut Teleyrityksen määrittelemien laskutuskausi- en mukaisesti. Hintoihin lisätään kulloinkin voimassa olevat hinnatverot ja mahdolliset muut julkisoikeudelliset maksut. Palveluntuottajalla Hinnasto, josta käy ilmi perittävät maksut ja niiden rakenne, on yksipuolinen ja ilman korvausvelvollisuutta oleva oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisestisaatavissa Teleyrityksestä. Muutoksesta on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloaMaksuja voidaan periä sekä etu- että jälkikäteen. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä on maksanut päivän, viikon, kuukauden tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerralla. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavalla. Palvelun käyttö ilman voimassa ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollista. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisesta, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla Teleyri- tyksellä on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- ja sopimussakkomaksutpalveluun kohdistuvat maksut myös siltä ajalta, kun palvelua ei ole toimitettu asiakkaasta johtuvasta syystä. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle Laskut erääntyvät maksettaviksi 14 vuorokauden kuluttua laskun päiväyksestä. Eräpäi- västä alkaen maksamattomalle summalle on maksutonta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelle, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu maksettava kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisestikor- kolain mukaista viivästyskorkoa. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavallaAsiakkaan on maksettava huomautusmaksut, maksu maksusuunnitelman kirjallisesta vahvistamisesta sekä muut perinnästä aiheutuvat kulut. Mikäli veloitusta Jos asiakas ei saada tehtyä Käyttäjältäole maksanut erääntynyttä laskua maksukehotuksesta ja palvelun sulkemisesta huolimatta, Palveluntuottajalla erääntyvät myös muut palvelusta laskutettavat vielä erääntymättömät saatavat heti maksettaviksi. Teleyrityksellä on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi periä maksuja myös tavanomaista laskutusjaksoa lyhyemmiltä jaksoilta välilaskuilla. Teleyritys toimittaa asiakkaan pyynnöstä tietoja laskutuksen muodostumisesta siinä mää- rin, kuin se on teknisesti ja lainsäädännön mukaan mahdollista. Teleyrityksellä on oikeus periä puheluerittelystä hinnaston mukainen maksu. Puheluerittely tulee tilata 90 päivän kuluessa laskun päiväyksestä lukien. Huomautukset laskusta on tehtävä kirjallisesti eräpäivään mennessä. Riidaton osa on maksettava huomautuksesta huolimatta. Puhelu- tms. erittelyn tilaamista ei katsota huo- mautukseksi. Tilaaja vastaa maksuista, vaikka hän olisi antanut palvelun toisen käytettäväksi tai sitä on käyttänyt joku muu kuin hän itse. Esimerkiksi ilmoitus tilaajan oikeuksien siirtymisestä ei vaikuta asiakkaan maksuvelvollisuuteen Teleyritykselle. Teleyrityksellä on oikeus vaatia asiakkaalta ennakkomaksu tai vakuus sekä sopimusta solmittaessa että myöhemmin. Ennakkomaksulle tai vakuudelle ei makseta korkoa. Tele- yrityksellä on oikeus realisoida saamansa vakuus kertyneine tuottoineen ja sijaan tulleine varoineen parhaaksi katsomallaan tavallatavalla erääntyneiden saataviensa ja perimiskulujen maksamiseksi. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisestiAsiakas vastaa pantinhoito- ja realisointikustannuksista. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelleTeleyrityksellä on ennakkomaksun tai vakuuden lisäksi oikeus asettaa sopimuksen sol- mimisen edellytykseksi luottoraja. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue Teleyrityksellä on oikeus muuttaa maksuja ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörääniiden laskentaperusteita, kuten edellä sopimus- ehtojen muuttamisesta on todettukohdassa 17 mainittu.

Appears in 1 contract

Samples: esco.elisa.fi

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla ja Freebike-sovelluksessa Asiakas on esitetty Palvelun velvollinen maksamaan Teleyritykselle palvelusta sovitut tai kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaiset maksut Teleyrityksen määrittelemien laskutuskausien mukaisesti. Hintoihin lisätään kulloinkin voimassa olevat hinnatverot ja mahdolliset muut julkisoikeudelliset maksut. Palveluntuottajalla Hinnasto, josta käy ilmi perittävät maksut ja niiden rakenne, on yksipuolinen ja ilman korvausvelvollisuutta oleva oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisestisaatavissa Teleyrityksestä. Muutoksesta on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloaMaksuja voidaan periä sekä etu- että jälkikäteen. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä on maksanut päivän, viikon, kuukauden tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerralla. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavalla. Palvelun käyttö ilman voimassa ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollista. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisesta, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla Teleyrityksellä on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- ja sopimussakkomaksutpalveluun kohdistuvat maksut myös siltä ajalta, kun palvelua ei ole toimitettu asiakkaasta johtuvasta syystä. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle Laskut erääntyvät maksettaviksi 14 vuorokauden kuluttua laskun päiväyksestä. Eräpäivästä alkaen maksamattomalle summalle on maksutonta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelle, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu maksettava 8,5 %:n tai kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisestikorkolain mukaista tai sitä korkeampaa viivästyskorkoa. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavallaAsiakkaan on maksettava huomautusmaksut, maksu maksusuunnitelman kirjallisesta vahvistamisesta sekä muut perinnästä aiheutuvat kulut. Mikäli veloitusta Jos asiakas ei saada tehtyä Käyttäjältäole maksanut erääntynyttä laskua maksukehotuksesta ja palvelun sulkemisesta huolimatta, Palveluntuottajalla erääntyvät myös muut palvelusta laskutettavat vielä erääntymättömät saatavat heti maksettaviksi. Teleyrityksellä on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi periä maksuja myös tavanomaista laskutusjaksoa lyhyemmiltä jaksoilta välilaskuilla. Teleyritys toimittaa asiakkaan pyynnöstä tietoja laskutuksen muodostumisesta siinä määrin, kuin se on teknisesti ja lainsäädännön mukaan mahdollista. Teleyrityksellä on oikeus periä puheluerittelystä hinnaston mukainen maksu. Puheluerittely tulee tilata 3 kuukauden kuluessa laskun päiväyksestä lukien. Huomautukset laskusta on tehtävä kirjallisesti eräpäivään mennessä. Riidaton osa on maksettava huomautuksesta huolimatta. Puhelu- tms. erittelyn tilaamista ei katsota huomautukseksi. Tilaaja vastaa maksuista, vaikka hän olisi antanut palvelun toisen käytettäväksi tai sitä on käyttänyt joku muu kuin hän itse. Esimerkiksi ilmoitus tilaajan oikeuksien siirtymisestä ei vaikuta asiakkaan maksuvelvollisuuteen Teleyritykselle. Teleyrityksellä on oikeus vaatia asiakkaalta ennakkomaksu tai vakuus sekä sopimusta solmittaessa että myöhemmin. Ennakkomaksulle tai vakuudelle ei makseta korkoa. Teleyrityksellä on oikeus realisoida saamansa vakuus kertyneine tuottoineen ja sijaan tulleine varoineen parhaaksi katsomallaan tavallatavalla erääntyneiden saataviensa ja perimiskulujen maksamiseksi. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisestiAsiakas vastaa pantinhoito- ja realisointikustannuksista. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelleTeleyrityksellä on ennakkomaksun tai vakuuden lisäksi oikeus asettaa sopimuksen solmimisen edellytykseksi luottoraja. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue Teleyrityksellä on oikeus muuttaa maksuja ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörääniiden laskentaperusteita, kuten edellä sopimusehtojen muuttamisesta on todettukohdassa 17 mainittu.

Appears in 1 contract

Samples: esco.elisa.fi

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla ja Freebike-sovelluksessa Asiakas on esitetty Palvelun velvollinen maksamaan Lounea:lle palvelusta sovitut tai kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaiset maksut Lounea:n määrittelemien laskutuskausien mukaisesti. Hintoihin lisätään kulloinkin voimassa olevat hinnatverot ja mahdolliset muut julkisoikeudelliset maksut. Palveluntuottajalla Hinnasto, josta käy ilmi perittävät maksut ja niiden rakenne, on yksipuolinen ja ilman korvausvelvollisuutta oleva saatavissa pyydettäessä Lounea:ltä. Maksuja voidaan periä sekä etu- että jälkikäteen. Lounea:lla on oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisestiperiä palveluun kohdistuvat maksut myös siltä ajalta, kun palvelua ei ole toimitettu Asiakkaasta johtuvasta syystä. Muutoksesta Laskut erääntyvät maksettaviksi 14 vuorokauden kuluttua laskun päi- väyksestä. Eräpäivästä alkaen maksamattomalle summalle on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloamaksettava 9 %:n tai kulloinkin voimassaolevan korkolain mukaista tai sitä korkeampaa viivästyskorkoa. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä Asiakkaan on maksanut päivänmaksettava huomautusmaksut, viikon, kuukauden tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerrallamaksu maksusuunnitelman kirjallisesta vahvistamisesta sekä muut perinnästä aiheutuvat kulut. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavalla. Palvelun käyttö ilman voimassa ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa Asiakas ei ole maksanut erääntynyttä laskua maksukehotuksesta ja palvelun sulkemisesta huolimatta, erääntyvät myös muut palvelusta laskutettavat vielä erääntymättömät saatavat heti maksettaviksi. Lounea:lla on oikeus periä maksuja myös tavanomaista laskutusjaksoa lyhyemmiltä jaksoilta välilaskuilla. Lounea toimittaa Asiakkaan pyynnöstä tietoja laskutuksen muodostumisesta siinä määrin, kuin se on teknisesti ja lainsäädännön mukaan mahdollista. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla Lounea:lla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavallaperiä puheluerittelystä hinnaston mukainen maksu. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisesta, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus Puheluerittely tulee tilata kahden (2) vuorokauden kuukauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille laskun päiväyksestä lukien. Huomautukset laskusta on tehtävä kirjallisesti eräpäivään mennessä. Riidaton osa on maksettava huomautuksesta huolimatta. Puhelu- tms. erittelyn tilaamista ei katsota huomautukseksi. Tilaaja vastaa maksuista, vaikka hän olisi antanut palvelun toisen käy- tettäväksi tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluunsitä on käyttänyt joku muu kuin hän itse. Esimerkiksi ilmoitus tilaajan oikeuksien siirtymisestä ei vaikuta Asiakkaan maksuvelvollisuuteen Lounea:lle. Lounea:lla on oikeus vaatia Asiakkaalta ennakkomaksu tai vakuus sekä sopimusta solmittaessa että myöhemmin. Ennakkomaksulle tai vakuudelle ei makseta korkoa. Lounea:lla on oikeus realisoida saamansa vakuus kertyneine tuottoineen ja sijaan tulleine varoineen parhaaksi katsomallaan tavalla erääntyneiden saataviensa ja perimiskulujen maksamiseksi. Asiakas vastaa pantinhoito- ja realisointikustannuksista. Lounea:lla on ennakkomaksun tai vakuuden lisäksi oikeus asettaa sopimuksen solmimisen edellytykseksi luottoraja. Lounea:lla on oikeus muuttaa maksuja ja niiden laskentaperusteita, kuten jäljempänä sopimusehtojen muuttamisesta on tarkemmin kohdassa 17 mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- ja sopimussakkomaksut. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle on maksutonta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelle, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Mikäli veloitusta ei saada tehtyä Käyttäjältä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisesti. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelle. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörää, kuten edellä on todettu.

Appears in 1 contract

Samples: lounea.fi

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla ja Freebike-sovelluksessa on esitetty Palvelun kulloinkin Myönnetystä vuorosta peritään maksu voimassa olevat hinnat. Palveluntuottajalla on yksipuolinen ja ilman korvausvelvollisuutta oleva oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisesti. Muutoksesta on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloa. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä on maksanut päivän, viikon, kuukauden tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerralla. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan olevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu • Vakiovuorot: Vuoron voi kokonaan perua kahden viikon irtisanomisajalla. Irtisanomisajalta vuorot laskutetaan. • Yksittäinen tapahtuma: Varatun vuoron voi ilman maksua perua vielä kaksi viikkoa ennen tapahtumaa (perjantaina viimeistään klo 14:00 mennessä), sen jälkeen perutusta vuorosta peritään muutoin hyväksytyllä tavalla50 % VARATUN VUORON HINNASTA. Palvelun käyttö ilman voimassa Perumatta jätetystä vuorosta peritään täysi maksu. • Tiloista on poistuttava, kun käyttöaika päättyy. Tällöin vältytään murtohälytyksiltä. o Vuokraajan mahdollisesti aiheuttama turvahälytys laskutetaan vuokraajalta. Liikuntapalvelut Puh. (03) 68 011 Juttilantie 1 xxx.xxxxxxxxx.xx 14200 Turenki • Vuoron vastuuhenkilö saa liikuntapalveluista käyttöönsä liikuntahallin kulkulätkän, jolla pääsee varauksen oikeuttamiin tiloihin. Kulkulätkä on palautettava, kun vuorot loppuvat. • Vastuuhenkilö päästää harrastajat sisään ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja huolehtii, ettei ulkopuolisia pääse liikuntahallin tiloihin. Vastuuhenkilö on ensimmäinen vuorolle saapuva ja viimeinen vuorolta lähtevä henkilö. • Vastuuhenkilö tarkistaa vuoron päätyttyä, että ovet ovat menneet lukkoon ja ettei ovien väliin ole laitettu kiviä tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa lukitsemista estävää. o Mikäli ovien lukituksessa on häiriötä, on otettava yhteyttä päivystävään kiinteistöhoitajaan puh. 050 501 0561. • Vastuuhenkilöt huolehtivat, että käytössä olleisiin tiloihin ei ole mahdollistajäänyt asiaan kuulumattomia henkilöitä. • Vastuuhenkilöt huolehtivat, että kaikki käytössä olleet välineet ja kalusto on laitettu niille varatuille paikoille. • Valvonnallaan vastuuhenkilöt varmistavat, että mitään ei pääse katoamaan, rikkoutumaan tai muuten vahingoittumaan käytössä olevissa tiloissa. • Vastuuhenkilöt huolehtivat, että tilat on ”pintasiivottu” (roskat pois, salin lattia mopattu). Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisestisiivous halutaan tilata erikseen, Palveluntuottajalla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisesta, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään laskutetaan siitä erikseen varaajaa voimassa olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus • Vastuuhenkilöt huolehtivat, että välinevarastoon ei jää valoja päälle (valot sammuvat siellä vain valokatkaisijasta). Lisäksi on tarkistettava, että vesihanoja ei jää vuotamaan. • Sisäänkäynti ja poistuminen suoritetaan pääsisäänkäynnin kautta. • Kulku tiloihin tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavallavastuuhenkilön kulkulätkällä. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollistaKulkulätkän aktivointi tapahtuu liikuntapäällikön kautta. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyäKulunvalvonnan vastuu on vuoron varanneella varatun vuoron ajan. • Varattuun tilaan pääsee varauksen alkaessa, Palveluntuottajalla sisäänkäynti rakennukseen on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavallamahdollista 15 min ennen vuoron alkua. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajanVastuuhenkilön tulee olla siinä vaiheessa paikalla, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta kun ensimmäinen vuorolle tulija saapuu liikuntahallille ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vuorolle tulijat ovat vastuuhenkilön vastuulla. Palveluntuottajalla Kun vuoro päättyy, vuoron vastuuhenkilö on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- viimeinen henkilö, joka tiloista poistuu ja sopimussakkomaksut. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle on maksutonta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelle, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Mikäli veloitusta ei saada tehtyä Käyttäjältä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisesti. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelle. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut varmistaa että kaikki vuorolaiset ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörää, kuten edellä on todettupäässeet ulos.

Appears in 1 contract

Samples: www.janakkala.fi

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla ja Freebike-sovelluksessa on esitetty Palvelun Tuotteista peritään sovitut tai kulloinkin voimassa olevat hinnatolevien hinnastojen mukaiset maksut. Palveluntuottajalla Laskutusjakson pituus toistuvilla maksuilla on yksipuolinen yksi kuukausi. Kuukausimaksut laskutetaan laskutusjaksoittain puolessa välissä laskutuskautta siten, että eräpäivä on vasta käytön jälkeen, ja ilman korvausvelvollisuutta oleva oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisestimuut maksut jälkikäteen. Muutoksesta on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloa. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä on maksanut päivän, viikon, kuukauden tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerralla. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavalla. Palvelun käyttö ilman voimassa ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollista. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyyMaksuvelvollisuus alkaa, kun kaupunkipyörä yhtiö on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettutoimittanut palvelun asiakkaan käyttöön. Käyttäjä Lasku lähetetään asiakkaan ilmoittamaan laskutusosoitteeseen tai veloitetaan automaattisesti asiakkaan luotto- tai pankkikortilta. Asiakas vastaa yhtiön saatavista riippumatta siitä, mihin osoitteeseen lasku lähetetään. Säännöllisesti toistuvilla maksuilla on yhtiön päättämät eräpäivät. Maksun viivästyessä asiakkaalle lähetetään eräpäivän jälkeen maksukehotus. Asiakas on velvollinen maksamaan korkolain mukaista viivästyskorkoa ja kaikki perinnästä aiheutuneet kustannukset. Yhtiö voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä asiakkaan pyynnöstä myöntää lisää maksuaikaa. Huomautukset laskusta on todettutehtävä laskun eräpäivään mennessä. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alustaLaskua koskevissa erimielisyystapauksissa riidaton osa on maksettava laskun eräpäivään mennessä. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisestaYhtiö päättää palveluidensa maksuista, eräpäivistä, laskutuskausista ja laskun maksu- ja toimitustavoista, ellei toisin ole säädetty Asiakkaan tilaamasta palvelun tai tunnisteen muuttamisesta voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksuhinnaston mukainen maksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla Yhtiöllä on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- ja sopimussakkomaksutmaksu palvelun uudelleen avaamisesta keskeytyksen jälkeen, jos keskeytys on johtunut asiakkaasta tai asiakkaan vastuulla olevasta syystä tai yhtiön velvollisuudesta keskeyttää palvelu. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle on maksutontaMaksu voidaan periä myös mahdollisen käyttörajoituksen tai palvelun eston poistamisesta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelleMuista sopimukseen kuulumattomista töistä voidaan periä kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukainen erillinen maksu Käytön määrästä riippumaton maksu (myös palvelun kuukausimaksu) veloitetaan irtisanomisajan loppuun saakka, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Mikäli veloitusta ei saada tehtyä Käyttäjältä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisesti. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelle. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörää, kuten edellä on todettuvaikka palvelun toimittaminen päättyy asiakkaan pyynnöstä aikaisemmin.

Appears in 1 contract

Samples: fibernet.fi

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla Palvelusta perittävät hinnat ja Freebike-sovelluksessa niitä koskevat maksuehdot on esitetty määritelty Toimittajan tarjouksessa tai osapuolten välisessä sopimuksessa. Ellei palvelulle ole erikseen sovittu hintaa, noudatetaan Toimittajan kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisia hintoja. Ellei maksuehdoista ole sovittu, maksuehto on 14 päivää netto laskun päivämäärästä. Viivästyskorko on korkolain mukainen. Hintoihin lisätään arvonlisävero kulloinkin voimassa olevien säännösten mukaisesti. Toimittajalla on oikeus muuttaa Palvelun kulloinkin hintaa ilmoittamalla siitä Palvelun verkkosivuilla vähintään kaksi (2) kuukautta ennen muutettujen hintojen voimaantuloa. Kahden kuukauden aika alkaa kulua sen kalenterikuukauden päättyessä, jonka aikana ilmoitus ja muutetut hinnat julkaistiin verkkosivuila. Ilmoituksella ei ole vaikutusta ennen muutoksen voimaantuloa toimitettujen tai Asiakkaan etukäteen maksamien Palveluiden hintoihin. Jos asiakas vastustaa muutettujen hintojen voimaantuloa kokonaisuudessaan tai osittain, Asiakkaan tulee ilmoittaa siitä Toimittajalle vähintään 30 päivää ennen muutettujen hintojen voimaantuloa. Asiakkaan vastustaessa muutettujen hintojen voimaantuloa ja elleivät osapuolet muuta sovi, osapuolten välinen sopimus päättyy muutettujen hintojen voimaantulopäivänä Palvelun niiden osalta, joiden hinnanmuutosta Asiakas on vastustanut. Jos Asiakkaan maksusuoritus on viivästynyt yli 14 päivää erääntymispäivästä, Toimittajalla on oikeus estää Asiakkaan pääsy Palveluun, kunnes Asiakas on suorittanut kaikki erääntyneet maksunsa Toimittajalle ja/tai purkaa sopimus kohdan 6 mukaisesti. Hinnoissa on kulloisellakin hetkellä voimassa olevat hinnat. Palveluntuottajalla on yksipuolinen ja ilman korvausvelvollisuutta Hintoihin lisätään voimassa oleva oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisestiALV tai vastaava. Muutoksesta on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloa. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä on maksanut päivän, viikon, kuukauden tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerralla. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan Ajantasaisen hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavalla. Palvelun käyttö ilman voimassa ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollistalöydät verkkosivuiltamme xxxxxx.xx/xxxxxxxx. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä hinnastoon tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa sivustolle on tullut merkittävä virhe, ja voidaan olettaa asiakkaan se ymmärtävän, on toimittajalla oikeus perua kauppa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla on laskuttaa asiakkaalta oikea hinta. Tällaisessa tilanteessa myös asiakas voi perua kaupan ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisesta, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- ja sopimussakkomaksut. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle on maksutonta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelle, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Mikäli veloitusta ei saada tehtyä Käyttäjältä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisesti. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelle. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörää, kuten edellä on todettuseuraamuksia.

Appears in 1 contract

Samples: showup.fi

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla ja Freebike-sovelluksessa Asiakas on esitetty Palvelun velvollinen maksamaan Puhelinyhtiölle palvelusta so- vitut tai kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaiset maksut Puhelinyhtiön määrittelemien laskutuskausien mukaisesti. Hintoi- hin lisätään kulloinkin voimassa olevat hinnatverot ja mahdolliset muut julkisoikeudelliset maksut. Palveluntuottajalla Hinnasto on yksipuolinen saatavissa Puhelinyhtiös- tä. Maksuja voidaan periä sekä etu- että jälkikäteen. Perittäviä mak- suja ovat esimerkiksi: • perusmaksut, • käytön määrästä riippumattomat muut kuukausimaksut, • kertaluonteiset liittymismaksut, • liittymien siirto- ja ilman korvausvelvollisuutta oleva oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisestiasennusmaksut, • palvelun käytön määrään perustuvat maksut, kuten puhelu- maksut, paikallisverkkomaksut yms. Muutoksesta on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloamaksut, • laskutyönä veloitettavat maksut, • muut sopimusasiakirjoissa tai hinnastoissa mainitut maksut ja • Puhelinyhtiön muiden Puhelinyhtiöten ja palveluntuottajien palveluista perimät maksut. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä on maksanut päivän, viikon, kuukauden Asiakkaan tilaamasta palvelun tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerralla. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavallatunnisteen muuttamisesta voi- daan periä maksu. Palvelun käyttö ilman voimassa keskeyttämisestä ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollista. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisesta, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla uudelleen avaa- misesta sekä käyttörajoituksesta on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- maksu. Normaa- lin työajan ulkopuolella tehtävistä ja sopimussakkomaksutmuista sopimukseen kuulu- mattomista töistä peritään eri maksut. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle Liittymis- ja asennusmaksut voivat olla eri suuruisia liittymän tai palvelun lajista, asennusolo- suhteista ja muista vastaavista syistä johtuen. Puhelinyhtiöllä on maksutontaoikeus periä palveluun kohdistuvat maksut myös siltä ajalta, kun palvelua ei ole toimitettu asiakkaasta johtuvasta syystä. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelle, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu Laskut erääntyvät maksettaviksi laskussa ilmoittuna eräpäivänä. Eräpäivästä alkaen maksamattomalle summalle on maksettava kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisestikorkolain mukaista tai sitä korkeampaa viivästyskorkoa. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavallaAsiakkaan on maksettava huomautusmaksut, maksu xxxxxxxxx- xxxxxxxx kirjallisesta vahvistamisesta sekä muut perinnästä aiheu- tuvat kulut. Mikäli veloitusta Jos asiakas ei saada tehtyä Käyttäjältäole maksanut erääntynyttä laskua mak- sukehotuksesta ja palvelun sulkemisesta huolimatta, Palveluntuottajalla erääntyvät myös muut palvelusta laskutettavat vielä erääntymättömät saata- vat heti maksettaviksi. Puhelinyhtiöllä on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi periä maksuja myös tavanomaista las- kutusjaksoa lyhyemmiltä jaksoilta välilaskuilla. Puhelinyhtiö toimittaa asiakkaan pyynnöstä tietoja laskutuksen muodostumisesta siinä määrin, kuin se on teknisesti ja lainsää- dännön mukaan mahdollista. Puhelinyhtiöllä on oikeus periä pu- heluerittelystä hinnaston mukainen maksu. Puheluerittely tulee ti- lata 2 kk:n kuluessa laskun päiväyksestä lukien. Huomautukset laskusta on tehtävä kirjallisesti eräpäivään men- nessä. Riidaton osa on maksettava huomautuksesta huolimatta. Puhelu- tms. erittelyn tilaamista ei katsota huomautukseksi. Tilaaja vastaa maksuista, vaikka hän olisi antanut palvelun toisen käytettäväksi tai sitä on käyttänyt joku muu kuin hän itse. Esimer- kiksi ilmoitus tilaajan oikeuksien siirtymisestä ei vaikuta asiakkaan maksuvelvollisuuteen Puhelinyhtiölle. Puhelinyhtiöllä on oikeus vaatia asiakkaalta ennakkomaksu tai vakuus sekä sopimusta solmittaessa että myöhemmin. Xxxxxxx- xxxxxxxx tai vakuudelle ei makseta korkoa. Puhelinyhtiöllä on oi- keus realisoida saamansa vakuus kertyneine tuottoineen ja sijaan tulleine varoineen parhaaksi katsomallaan tavallatavalla erääntyneiden saataviensa ja perimiskulujen maksamiseksi. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisestiAsiakas vastaa pan- tinhoito- ja realisointikustannuksista. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueellePuhelinyhtiöllä on ennakkomaksun tai vakuuden lisäksi oikeus asettaa sopimuksen solmimisen edellytykseksi luottoraja. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue Puhelinyhtiöllä on oikeus muuttaa maksuja ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörääniiden laskentape- rusteita, kuten edellä sopimusehtojen muuttamisesta on todettukohdassa 17 mainittu.

Appears in 1 contract

Samples: www.ipp.fi

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun PSC ei veloita maksuja aktivoinnista tai euromääräistenmaksujen suorittamisesta, taikka PSC:n kotisivujen kautta tapahtuvien tietojen ja saldon tarkistamisesta my paysafecard -tilin asiakastiedoista. Muista toiminnoista peritään seuraavat maksut: Palautusmaksu: Ehtojen kohdan 15. mukaan palautusmaksun yhteydessä peritään 7,50 € suoraan maksettavasta summasta. Maksu peritään jokaisesta palautusmaksusta. Käyttämättömyyskulut: my paysafecard -tili on asiakkaan käytössä pääasiallisesti maksutta. PSC perii kuitenkin kuukausittain 5 € suuruisen maksun, mikäli asiakas ei ole käyttänyt my paysafecard -tiliään kahdentoista (12) kuukauden aikana maksutapahtumien suorittamiseen. Tätä maksua aletaan periä 12 kuukauden jakson umpeuduttua ensimmäisestä kuukaudesta alkaen aina kuun ensimmäisenä päivänä asiakkaan my paysafecard -tililtä. Transaktiomaksu: Maksujen suorittaminen on asiakkaalle pääasiallisesti maksutonta. Tiettyjen sopimusyritysten kohdalla PSC voi kuitenkin periä my paysafecard -tilin kautta suoritetuista maksuista palvelumaksun, joka ilmoitetaan asiakkaalle ennen maksamista. Yleiskatsaus asianomaisista sopimusyrityksistä ja kulloisistakin maksuista on asiakkaan nähtävissä maksutaulukon kohdassa xxxxx://xxx.xxxxxxxxxxx.xxx/xx-xx/xxxxxxxx/ transaktiomaksu/. Tämä maksutaulukko on osa näitä yleisiä käyttöehtoja. Maksutaulukkoon tehtävien muutosten on noudatettava kohdan 18 vaatimuksia. Valuuttakurssi ja muuntomaksu: Kaikki tavaroita tai palveluita koskevat maksut, jotka tapahtuvat muussa kuin my paysafecard –tilin valuutassa, muunnamme maksusuorituksen ajankohtaa vastaavalla valuuttakurssilla euromääräisiksi. Tämä vaihtokurssi perustuu pankin määrittelemään oston vaihtokurssiin. Kulloinkin voimassa olevat vaihtokurssit ovat aina nähtävillä Internet-sivuilla xxxxx://xxx.xxxxxxxxxxx.xxx/ fi-fi/valuuttalaskin/. Valuuttakurssimaksuista PSC veloittaa 2 % maksutapahtuman määrästä. Vaihtokurssi ja Freebike-sovelluksessa on esitetty Palvelun kulloinkin voimassa olevat hinnat. Palveluntuottajalla on yksipuolinen ja ilman korvausvelvollisuutta oleva oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisesti. Muutoksesta on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin palvelumaksut ilmoitetaan asiakkaalle pyydettäessä ennen muutoksen voimaantuloa. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä on maksanut päivän, viikon, kuukauden tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerralla. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavalla. Palvelun käyttö ilman voimassa ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollista. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisesta, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- ja sopimussakkomaksut. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle on maksutonta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelle, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Mikäli veloitusta ei saada tehtyä Käyttäjältä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisesti. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelle. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörää, kuten edellä on todettumaksun suorittamista.

Appears in 1 contract

Samples: www.paysafecard.com

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla Yhteistyöyritys maksaa Aalto PROlle Koulutusmaksun kahdeksantuhattaneljäsataa (8400) euroa + alv, jonka Xxxxx PRO laskuttaa yhdessä erässä osapuolten allekirjoitettua tämän sopimuksen. Jos Yhteistyöyritys palkkaa koulutettavan ennen Koulutuksen alkamista tai yhden (1) kuukauden kuluessa Koulutuksen alkamisesta siten, että Koulutus ei jatku koulutettavan osalta, Aalto PRO on oikeutettu Koulutusmaksuun siltä ajalta, jonka koulutettava on ollut Koulutuksessa sekä rekrytointipalkkioon, joka on viisituhatta (5.000) euroa + alv. Koulutusmaksun suuruus määräytyy tällöin toteutuneiden Koulutuspäivien (sopimuksen kohdassa 3 ilmoitettu ajanjakso arkipyhät, viikonloput ja Freebike-sovelluksessa mahdollinen lomajakso poislukien) perusteella siten, että Koulutuspäivien määrä kerrotaan yhden Koulutuspäivän hinnalla, joka on esitetty Palvelun seitsemänkymmentä (70) euroa + alv. Xxxxx PRO palauttaa kohdan 7 ensimmäisessä kappaleessa mainitun Koulutusmaksun ja kertyneiden Koulutuspäivien mukaan lasketun hinnan välisen erotuksen, kuitenkin niin, että summasta vähennetään edellä mainittu rekrytointipalkkio viisituhatta (5000) euroa + alv. Palautus maksetaan Yhteistyöyrityksen ilmoittamalle tilille kuukauden kuluessa siitä, kun tieto koulutettavan ottamisesta työsuhteeseen saapuu kirjallisena Aalto PROhon. Jos Yhteistyöyritys palkkaa koulutettavan yhden (1) kuukauden jälkeen Koulutuksen alkamisesta, Yhteistyöyritys on velvollinen suorittamaan Koulutusmaksun koko koulutuksen ajalta kohdan 7 ensimmäisen kappaleen mukaisesti. Koulutettavalla on oikeus osallistua koulutukseen Koulutuksen päättymiseen saakka. Tässä tapauksessa erillistä rekrytointipalkkiota ei veloiteta. Jos Yhteistyöyritys palkkaa koulutettavan koulutuksen päätyttyä, ei rekrytointipalkkiota veloiteta. Kaikkiin tässä sopimuksessa tarkoitettuihin hintoihin, maksuihin ja korvauksiin lisätään kulloinkin voimassa olevat hinnatoleva lain mukainen arvonlisävero. Palveluntuottajalla Maksu on yksipuolinen ja ilman korvausvelvollisuutta oleva oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen suoritettava neljäntoista (14) päivän kuluessa laskun päiväyksestä. Viivästyskorko määräytyy korkolain mukaisesti. Muutoksesta on kuitenkin tiedotettava Perimiskulut laskutetaan erikseen. Jos Yhteistyöyritys lähettää koulutettavan Yhteistyöyrityksen ulkopuoliseen tutkimus- tai tehtäväkohteeseen, Yhteistyöyritys sitoutuu maksamaan koulutettavalle matka-, majoitus- ja kulukorvaukset mukaan lukien ulkomaan päivärahat. Koulutettavan palkkaamisesta Yhteistyöyrityksen palvelukseen ja koulutettavan ulkomaanmatkoista tulee Yhteistyöyrityksen ilmoittaa hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloa. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä on maksanut päivän, viikon, kuukauden tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerralla. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavalla. Palvelun käyttö ilman voimassa ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollistaAalto PROlle. Mikäli maksukortin veloitusta ulkomaanmatka suuntautuu maahan, johon vaaditaan rokotuksia, viisumi tai muita lupia, Yhteistyöyrityksen on kustannettava kyseiset rokotukset, viisumit ja muut luvat koulutettavalle. Rokotuksista, viisumeista ja muista luvista tulee toimittaa todistukset tai niiden jäljennökset Aalto PROlle ennen matkalle lähtöä. Mikäli yritysyhteistyöhön liittyy ulkomaan matkoja, Yhteistyöyrityksen velvollisuus on vakuuttaa koulutettava matkavakuutuksella. Vakuutuskirja tai sen kopio tulee toimittaa Aalto PROlle ennen matkaa. Aalto PRO ei saada tehtyä vastaa koulutettavan sairaus- tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisestimuista poissaoloista. Mikäli koulutus joudutaan keskeyttämään poissaolojen vuoksi, Palveluntuottajalla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on sovelletaan tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisestakohdan 14 menettelyä siten, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- ja sopimussakkomaksut. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle on maksutonta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelle, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Mikäli veloitusta ei saada tehtyä Käyttäjältä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisesti. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelle. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle että Xxxxx PRO katsotaan sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörää, kuten edellä on todettupurkajaksi.

Appears in 1 contract

Samples: Yhteistyösopimus Koulutuksesta Ja Työssäoppimisesta

Maksut. Kaupunkipyöräpalvelun Internet-sivuilla 11.1Hinnasto ja Freebike-sovelluksessa perittävät maksut Asiakas on esitetty Palvelun velvollinen maksamaan Digitalle palvelusta so- vitut tai kulloinkin voimassa olevat hinnatolevan hinnaston mukaiset maksut. Palveluntuottajalla Asiakkaan vastuu on yksipuolinen riippumaton siitä, onko hän itse käyttänyt palvelua tai antanut palvelun toisen käyttöön. Digita päättää palveluidensa maksuista, eräpäivistä, las- kutuskausista ja ilman korvausvelvollisuutta oleva laskun maksu- ja toimitustavoista, ellei toisin ole sovittu. Maksuja voidaan periä sekä etu- että jäl- kikäteen, sen mukaan kuin maksukaudesta on sopimuk- sessa sovittu. Ellei sopimuksessa toisin ole sovittu, Maksu-tv-palveluja koskevat maksut laskutetaan ja erään- tyvät maksettavaksi ennen kutakin maksukautta. Palve- luntarjoajalla on oikeus muuttaa Palvelun hintoja Kuopion kaupungin kaupunkirakennelautakunnan päätöksen mukaisestiveloittaa maksun yhteydessä las- kutusmaksu. Muutoksesta Kirjallisesta maksukehotuksesta peritään muistutusmaksu. Maksu-tv-palveluja koskevan tilausmaksun suuruus riip- puu sen ravintolan, jolle asiakas on kuitenkin tiedotettava hyvissä ajoin ennen muutoksen voimaantuloasaanut anniskelulu- van, rekisteröityjen asiakaspaikkojen lukumäärästä. Kun rekisteröitynyt Käyttäjä Ti- lausmaksun määrittämiseksi ravintola on maksanut päivänvelvollinen toi- mittamaan Palveluntarjoajalle luotettavan dokumentin, viikonjosta ilmenee rekisteröityjen asiakaspaikkojen määrä. Asiakas on myös velvollinen ilmoittamaan Palveluntarjo- ajalle viipymättä sellaisesta asiakaspaikkojen määrää kos- kevasta muutoksesta, kuukauden joka hinnaston mukaan vaikuttaa ti- lausmaksun määrään. Uusi maksu tulee voimaan asiakaspaikkojen muutoshetkestä lukien. Digita voi laskuttaa asiakkaalta myös palvelunsa kautta käytettyjen muiden teleyritysten ja palveluntuottajien mak- sut, jos tästä on kyseisen teleyrityksen tai koko kauden käyttöoikeuden, voi hän käyttää kaupunkipyörää aina yhtäjaksoisesti 30 minuuttia ilman lisäveloitusta jokaisella pyörän käyttöönottokerrallapalveluntuotta- jan kanssa sovittu. Jos kaupunkipyörän palauttaa aina 30 minuutin sisällä käyttöönotosta, ei käyttöaikaan liittyviä lisämaksuja tule, vaikka kaupunkipyöriä käyttäisikin useampia kertoja peräkkäin. 30 minuuttia pidemmästä kaupunkipyörän yhtäjaksoisesta käytöstä veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan Maksut laskutetaan kyseisen teleyrityk- sen tai palveluntuottajan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai lisämaksu peritään muutoin hyväksytyllä tavalla. Palvelun käyttö ilman voimassa ja maksukäytössä olevan maksukortin tietoja tai muuta Palveluntuottajan hyväksymää maksutapaa ei ole mahdollista. Mikäli maksukortin veloitusta ei saada tehtyä tai Palvelun käyttöön liittyvää maksua ei suoriteta määräajassa tai muutoin Palveluntuottajan asettamien Käyttöehtojen mukaisesti, Palveluntuottajalla on ilman korvausvelvollisuutta oikeus keskeyttää tai lakkauttaa Palvelun tarjoaminen Käyttäjälle ja oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä on tällöin lisäksi vastuussa maksamattomien palvelujen perintään liittyvistä kuluista ja saatavien korko- yms. kuluista. Kaupunkipyörän käyttöaika päättyy, kun kaupunkipyörä on tämän sopimuksen mukaisesti hyväksytysti palautettu. Käyttäjä voi aloittaa uuden kaupunkipyörän käyttökerran samoilla Käyttöehdoilla kuin edellä on todettu. Tällöin 30 minuutin lisäveloituksettoman yhtäjaksoisen käyttöajan laskenta alkaa alusta. Jos kaupunkipyörää ei palauta edellä todettujen ehtojen mukaisesti hyväksytysti kolmen tunnin sisällä pyörän yhtäjaksoisen käytön aloittamisesta, voidaan Käyttäjältä periä lisäksi sopimusrikkomuksena 100 euron suuruinen sopimussakkomaksu. Käyttäjä on tämän lisäksi vahingonkorvausvastuussa Palveluntuottajalle mahdollisesta aiheuttamastaan muusta vahingosta. Käyttäjältä ei vaadita kadonneesta kaupunkipyörästä korvausta, jos kaupunkipyörä voidaan osoittaa Käyttäjän antamien tietojen perusteella varastetuksi ja varkaudesta on tehty ilmoitus kahden (2) vuorokauden kuluessa pyörän käyttöönoton alkamisesta poliisille tai Vilkku-fillareiden asiakaspalveluun, kuten jäljempänä on tarkemmin mainittu. Jos Käyttäjä asettaa käytössään olevan kaupunkipyörän tauolle, veloitetaan taukotoiminnon käytöstä kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Lisämaksujen veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Palvelun käyttö ilman maksukortin tietoja ei ole mahdollista. Mikäli hyväksyttyä käyttömaksua ei lainkaan suoriteta tai maksukortin veloitusta ei saada tehtyä, Palveluntuottajalla Digitalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Jos kaupunkipyörän yhtäjaksoinen käyttöaika ylittää kyseiselle käyttöoikeudelle määritellyn tauon enimmäisajan, niin pyörä palautuu automaattisesti tauolta muuttaa maksuja ja on muiden Käyttäjien käyttöönotettavissa. Mikäli pyörä sijaitsee tauon automaattisen päättymisen aikana jäljempänä tarkemmin mainitulla palautuskieltoalueella, niin automaattista palautusta ei tapahdu ja pyörä on edelleen Käyttäjän käytössä ja vastuulla. Palveluntuottajalla on oikeus periä Käyttäjältä automaattisesti edellä mainitut käyttö- ja sopimussakkomaksut. Kaupunkipyörän palauttaminen kaupunkipyöräasemalle on maksutonta. Mikäli kaupunkipyörä palautetaan vapaan palautuksen alueelle, niin palautuksesta veloitetaan kyseiselle käyttöoikeudelle määritelty lisämaksu kulloinkin voimassaolevan hinnaston niiden laskutuspe- rusteita kohdan 14 mukaisesti. Veloitus tapahtuu automaattisesti Käyttäjän palveluun rekisteröimältä maksukortilta tai muulla Palveluntuottajan hyväksymällä maksutavalla. Mikäli veloitusta ei saada tehtyä Käyttäjältä, Palveluntuottajalla on oikeus siirtää Käyttäjän maksamattomat palvelut perittäväksi tarpeelliseksi katsomallaan tavalla. Käyttäjä sitoutuu palauttamaan pyörän tässä sopimuksessa asetettujen ehtojen mukaisesti. Kaupunkipyörää ei ole oikeutta palauttaa palautuskieltoalueelle. Kaupunkipyöräpalvelun toiminta-alue, kaupunkipyöräasemat, vapaan palautuksen alue ja palautuskieltoalueet on merkitty Palvelun Internet- sivuilla ja Freebike-sovelluksessa esitettyyn karttaan. Mikäli kaupunkipyörää yritetään palauttaa palautuskieltoalueelle, niin pyörä ei suorita palautustoimintoa ja asia ilmaistaan Käyttäjälle Freebike-sovelluksessa. Muita kaupunkipyörän palautustoimintoja käyttäessään Käyttäjä on velvollinen palauttamaan pyörän kaupunkipyöräasemalle ja velvollinen varmistumaan pyörän palautumistapahtuman onnistumisen Freebike-sovelluksesta. Palautuskieltoalueelle sopimuksen ehtojen vastaisesti jätetty kaupunkipyörä on edelleen sen käyttöön ottaneen Käyttäjän vastuulla ja pyörän käyttöaikaan liittyvät lisämaksut ovat voimassa vastaavalla tavalla kuin Käyttäjän käyttäessä kaupunkipyörää, kuten edellä on todettu.

Appears in 1 contract

Samples: digitawebshopmedia.blob.core.windows.net