Matka-ajan korvaaminen Mallilausekkeet

Matka-ajan korvaaminen. Korvauksena matkaan käytetyltä ajalta, mikäli matkustaminen ei tapahdu normaalin työajan puitteissa, maksetaan säännöllisen työajan tuntipalkka enintään 4 tunnilta vuorokaudessa. Matka-aikaa ei lueta työaikaan, ellei se samalla ole työaikalain mukaista työsuoritusta. 1. Tuntipalkkaisen työntekijän kanssa on sovittu työmatkasta yrityksen vakiintu- neen toimipaikkakunnan ulkopuolelle. Matkaa kohteeseen on 200 km ja ajo- matka kestää 2,5 tuntia. Työntekijä käyttää matkustamiseen omaa autoaan. Työaika kohteessa on 7 tuntia. Työntekijän säännöllinen työaika on 7 tuntia päivässä. Työajaksi lasketaan kohteessa työskennelty aika 7 tuntia. Työpäivältä makse- taan 7 tunnin palkka. Kilometrikorvaukset ja päivärahat maksetaan verohalli- tuksen päätöksen mukaan. Matka-ajalta maksetaan matka-ajan korvauksena säännöllisen työajan tuntipalkka 4 tunnilta. Matkaan käytetty aika ei ole työai- kaa. 2. Kuukausipalkkaisen työntekijän kanssa on sovittu työmatkasta yrityksen vakiin- tuneen toimipaikkakunnan ulkopuolelle. Matkaa kohteeseen on 80 km ja ajo- matka kestää tunnin. Työntekijä käyttää työnantajan järjestämää kuljetusta. Työaika on kohteessa 7 tuntia. Työntekijän säännöllinen työaika on 7,5 tuntia päivässä. Työajaksi lasketaan kohteessa työskennelty aika 7 tuntia. Työpäivän palkka si- sältyy työntekijän kuukausipalkkaan. Matka-ajan korvausta maksetaan 1,5 tun- nilta, koska puoli tuntia matkustamisesta tapahtuu säännöllisen työajan puit- teissa. Matkaan käytetty aika ei ole työaikaa.
Matka-ajan korvaaminen. Milloin työntekijä matkustaa työnantajan määräyksestä työtuntijärjestelmän mukaise- na vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena perus- palkka, kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka- aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voi- daan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuukausi- korvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa työntekijälle makuupaikan, ei kello 21–07 väliseltä ajalta makseta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perus- teeksi otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työtuntijärjestelmän mukaisen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinaisiksi työtunneiksi. Tässä edellä tarkoitettua vapaa-aikana matkustamista ei työntekijälle korvata, jos a) vapaa-aikana tapahtuvan matkustamisen korvaaminen on otettu huomioon työ- suhteen ehdoissa ja tämä on todettu työntekijän kanssa työsopimusta tehtäessä tai myöhemmin esimerkiksi tehtävän vaativuuden muutoin edellyttämää palkkaa korkeammalla palkalla tai b) työntekijällä on itsenäinen mahdollisuus päättää työajan sijoittelusta eivätkä työ- tehtävät määritä, milloin työntekijä aloittaa taikka lopettaa matkustamisen. Milloin työpaikalla syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä kohtien a) ja b) soveltamisesta tai tulkinnasta, noudatetaan niiden käsittelyssä osapuolten välisen työehtosopimuk- sen ja luottamusmiessopimuksen neuvottelujärjestystä koskevia määräyksiä. Työnan- tajan on tällöin annettava selvitys niistä periaatteista, joilla matkustaminen vapaa- aikana on huomioitu. Vapaa-aikana tapahtuvan matkustamisen korvaamista koskevaa määräystä ei sovel- leta ulkomaanmatkoihin eikä koulutustilaisuuksiin osallistumiseen. Matka-ajan korvaamisesta voidaan työmatkojen osalta paikallisesti sopia toisin. En- nen sopimuksesta neuvottelemista on tarkoituksenmukaista selvittää vapaa-aikana tapahtuvan matkustamisen, mukaan lukien ulkomaille suuntautuva matkustaminen, laajuus ja vaikutukset sekä mahdolliset korvauskäytännöt. Toisin sopiminen on mah- dollista työehtosopimuksen 25 §:n mukaisesti. Paikallisesta sopimuksesta tulee antaa riittävää informaatiota työntekijöille ja näiden esimiehille.
Matka-ajan korvaaminen. Milloin työntekijä matkustaa työnantajan määräyksestä työtuntijärjestelmän mukaisena vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta kor- vauksena peruspalkka, kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuukausikorvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa työntekijälle makuupaikan, ei kello 21–07 väliseltä ajalta makseta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työtunti- järjestelmän mukaisen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työ- aika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinaisiksi työtunneiksi. Tässä edellä tarkoitettua vapaa-aikana matkustamista ei työntekijälle korvata, jos a) vapaa-aikana tapahtuvan matkustamisen korvaaminen on otettu huo- mioon työsuhteen ehdoissa ja tämä on todettu työntekijän kanssa työso- pimusta tehtäessä tai myöhemmin esimerkiksi tehtävän vaativuuden muu- toin edellyttämää palkkaa korkeammalla palkalla tai b) työntekijällä on itsenäinen mahdollisuus päättää työajan sijoittelusta ei- vätkä työtehtävät määritä, milloin työntekijä aloittaa taikka lopettaa mat- kustamisen.
Matka-ajan korvaaminen. Milloin työntekijä matkustaa työnantajan määräyksestä työtuntijärjestelmän mukaisena vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta kor- vauksena peruspalkka, kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuukausikorvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa työntekijälle makuupaikan, ei kello 21–07 väliseltä ajalta makseta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työtunti- järjestelmän mukaisen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työ- aika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinaisiksi työtunneiksi. Tässä edellä tarkoitettua vapaa-aikana matkustamista ei työntekijälle korvata, jos Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus – 29
Matka-ajan korvaaminen. Työnantajan hankkimassa majoitukseen käytetyssä asun- tovaunussa tulee olla asumistilaa 7 m3 majoitettua työn- tekijää kohti.

Related to Matka-ajan korvaaminen

  • HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekunnalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työmarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin keskusjärjestöjen kesken tai alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Edellisessä kappaleessa mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä on oikeus työajan ulkopuolella, joko ennen työajan alkamista, ruokatauolla tai työajan päättymisen jälkeen jakaa jäsenilleen kokousilmoituksiaan, työpaikan työsuhteisiin tai yleensä työmarkkinakysymyksiin liittyviä kirjallisia tiedonantoja, ruokalassa, pukusuojassa tai muussa työnantajan kanssa sovittavassa vastaavanlaisessa tilassa varsinaisen työpaikan, kuten tehdassalin tms. ulkopuolella. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen kokousilmoitusten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.

  • Vahingon torjuminen ja rajoittaminen Sopijapuolen tulee vahingon estämiseksi, sen sattuessa tai sen uhatessa ryhtyä kaikkiin sellaisiin toimiin vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi, joita häneltä voidaan kohtuudella vaatia ja edellyttää. Jos asiakas omalla toiminnallaan aiheuttaa vahingon, ei laitoksella ole velvollisuutta korvata sitä. Vahinko, joka on aiheutunut sopijapuolelle näiden ehtojen mukaan korvattavan vahingon rajoittamisesta, on korvattava.

  • Korvauksen maksaminen Fennia maksaa korvauksen, kun vakuutuksenottaja on selvittänyt, ettei omaisuutta ole kiinnitetty velan vakuudeksi tai kun kiinnityksen haltijat ovat antaneet Fennialle tiedot korvauksen maksamiseksi. Ensiksi maksetaan korvaus, jonka määrä saadaan vähentämällä päivänarvon mukaisesta vahingon määrästä, mutta kuitenkin enintään omaisuuden käyvästä arvosta omavastuu ja ottamalla huomioon mahdollinen alivakuutus kohdan 1.13 mukaisesti sekä suojeluohjeiden mahdollisen laiminlyönnin ja yleisten sopimusehtojen perusteella tehtävät korvauksen vähennykset mainitussa järjestyksessä. Jos omaisuuden päivänarvo on alle 50 % jälleenhankinta-arvosta, mutta käypää arvoa suurempi, Fennia maksaa päivänarvoon ja käypään arvoon perustuvan korvauksen erotuksen, jos Fennia on kahden vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta saanut selvityksen korjaus- tai jälleenhankintatoimenpiteistä ja siitä, että ensiksi maksettu korvaus on käytetty korjaamiseen tai jälleenhankintaan. Jos omaisuuden päivänarvo on vähintään 50 % jälleenhankinta-arvosta, Fennia maksaa jälleenhankinta-arvoon ja käypään arvoon perustuvan korvauksen erotuksen, jos Fennia on kahden vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta saanut selvityksen korjaus- tai jälleenhankintatoimenpiteistä ja siitä, että ensiksi maksettu korvaus on käytetty korjaamiseen tai jälleenhankintaan. Oikeus jälleenhankinta-arvon mukaiseen korvaukseen on vain sillä, joka oli vakuutettuna vakuutustapahtuman sattuessa. Oikeutta ei voi siirtää kolmannelle osapuolelle. Kolmannella osapuolella on oikeus vain päivänarvon mukaiseen korvaukseen. Jos rakentaminen viivästyy viranomaisen pakottavan määräyksen vuoksi, määräyksestä välittömästi aiheutuva viivästysaika lisätään kahden vuoden määräaikaan. Jos vakuutustapahtuma on kohdistunut omaisuuteen, johon voidaan vahvistaa kiinteistö- tai yrityskiinnitys, korvausta maksettaessa noudatetaan maakaaren ja yrityskiinnityslain määräyksiä. Jos vakuutustapahtuma on kohdistunut leasing-vuokrattuun omaisuuteen, korvaus maksetaan omaisuuden omistajalle.

  • Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.

  • Yleiseen viemäriin johdettavan veden määrän ja laadun rajoitukset Asiakas ei saa johtaa laitoksen viemäriin sellaisia vesiä tai sellaisia haitta-ainepitoi- suuksia sisältäviä vesiä, joiden osalta on erikseen valtioneuvoston päätöksissä tai vi- ranomaismääräyksissä säädetty tai määrätty tai, jotka ovat vahingollisia viemäreiden, pumppaamoiden ja puhdistamoiden toiminnalle tai jätevesilietteen käsittelylle ja hyö- tykäytölle tai vastaanottovesistölle. Viemärivettä ei saa jäähdyttää niin kylmäksi, että se aiheuttaa viemäriverkostossa jäätymisen vaaraa tai haittaa puhdistamon toimintaa. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa bensiiniä, liuottimia tai palo- ja räjähdysvaaraa ai- heuttavia aineita tai muita vaarallisia jätteitä. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa haittaa tai vahingon vaaraa tuottavasti: • esineitä, tekstiilejä, metalleja, hiekkaa, multaa, lasia, kumia, muovia, rasvaa, öljyä tai muita sellaisia yhdyskunta- tai teollisuusjätteitä, jotka saattavat ai- heuttaa viemärin tukkeutumista tai vaikeuttaa viemärivesien käsittelyä tai ai- netta, joka reagoidessaan viemäriveden kanssa voi aiheuttaa tukkeutumista, myrkkyjä, syöpymistä tai viemäriveden merkittävää lämmön nousua, • myrkkyjä tai myrkyllisiä kaasuja muodostavia aineita, happoja tai viemärilai- toksen rakenteita syövyttäviä aineita, • viemärivettä, jonka pH-luku (happamuusarvo) yleisen viemärin liitoskohdassa on pienempi kuin 6,0 tai suurempi kuin 11, • suurta hetkellistä vesimäärää tai suurta määrää vettä, jonka lämpötila ylittää +40 oC, • viemärilaitoksen tai purkuvesistön kannalta muita vahingollisia tai myrkyllisiä aineita tai aineita, jotka häiritsevät viemäriverkoston tai jätevedenpuhdistamon toimintaa tai vaarantavat työntekijöiden terveyden. Huleveden ja/tai perustusten kuivatusveden johtaminen jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen hulevesiviemäriin on kielletty, ellei johtamisesta ole sovittu erilli- sellä sopimuksella.

  • Kauppahinnan maksaminen Kauppahinta maksetaan kokonaisuudessaan kaupantekotilaisuudessa ja kuitataan maksetuksi tämän kauppakirjan allekirjoittamisella.

  • Vuokran maksaminen Vuotuinen vuokra on maksettava Turun kaupungin tilille kahtena eränä puo- livuosittain toukokuun ja marraskuun kuluessa. Ellei vuokraerää eräpäivänä suoriteta, vuokramies on velvollinen maksa- maan erääntyneelle vuokralle eräpäivästä maksupäivään asti viivästyskor- koa korkolain säännösten mukaisesti ja saamisen velkomisesta aiheutuvien kulujen kattamiseksi kaupungin vahvistaman viivästysmaksun.

  • Johtojen ym. sijoittaminen Kiinteistön omistaja sallii kaupungin osoittamien yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevien tarpeellisten johtojen, laitteiden yms. ja niiden kiinnikkeiden sekä jalankulkutasojen ja jalankulku-ulokkeiden ja niiden katosten kannattimien si- joittamisen kiinteistölle, sen yli ja sillä sijaitseviin rakennuksiin. Tässä tarkoitetuista toimenpiteistä kiinteistön omistajalle aiheutuva suoranai- nen haitta tai vahinko korvataan erikseen tehtävän sopimuksen mukaisesti. Kaupunki ei ole korvausvelvollinen maasto-olosuhteiden edellyttämän katu- alueen luiskan ulottamisesta tonttirajan sisäpuolelle. Mikäli katujen rakentaminen vahvistettujen suunnitelmien mukaan vaatii ka- dun ja kiinteistön pihatason korkeuseroista johtuen joko penger- tai leikkaus- luiskan ulottamista tontille, kiinteistönomistajan on sallittava tämä korvauk- setta.

  • Maksaminen Verkkokaupan maksuvälittäjänä toimii Bambora PayForm (Paybyway Oy, y- tunnus 2486559-4), joka on rekisteröity Finanssivalvonnan ylläpitämään maksulaitosrekisteriin. Maksamiseen siirrytään Bamboran verkkopalvelun kautta ja tiliotteella ja laskulla maksun saajana näkyy Bambora tai Paybyway Oy. Bambora välittää maksut verkkokauppiaalle. Maksaminen on turvallista, sillä kaikki maksutapahtumaa koskevat tiedot välitetään salattua yhteyttä käyttäen niin ettei kukaan ulkopuolinen taho näe maksutapahtuman tietoja. Kauppa syntyy verkkokaupan asiakkaan ja verkkokaupan välille. Verkkokaupan vastuulla ovat kaikki kauppaan liittyvät velvoitteet. Lue lisää Bamborasta:

  • Palkan maksaminen Palkanmääritysjakson ollessa viikkoa lyhyempi, palkka on mak- settava vähintään kaksi kertaa kuukaudessa, ellei ole paikallisesti sovittu palkan tai sen osan maksamisesta kerran kuukaudessa. Jos palkka on määritetty viikkoa tai sitä pidempää ajanjaksoa kohti, palkka on maksettava vähintään kerran kuukaudessa.