Rakentamisvelvoite. Vuokralainen sitoutuu rakentamaan vuokra-alueelle asemakaavan, rakennusjärjestyksen ja hyväksytty- jen piirustusten mukaisia uudisrakennuksia, jotka ovat vähintään 95 % asemakaavan mahdollistamasta kerrosalasta. Rakentaminen on saatettava 18 kuukauden kuluessa vuokra-ajan alkamisesta lukien siihen valmiusasteeseen, että rakennusvalvontaviranomainen on suorittanut rakennuksissa maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämän hyväksyttävän käyttöönottokatselmuksen. Kaupunki myötävaikuttaa siihen, että katselmus voidaan suorittaa kohtuullisessa ajassa tilauksen tekemisestä. Valmista rakennusta ei saa osittainkaan purkaa ilman vuokranantajan kirjallista suostumusta. Yhteiskäyttöalueiden rakentamisesta ja niistä aiheutuvista rakentamis- ja käytönaikaisista ylläpito-, pe- ruskorjaus- ja uusimiskustannuksista sovitaan asianosaisten toimijoiden (tonttien haltijat) kesken xxxx- xxxx. Vuokra-alueelle rakentamisessa vuokralainen sitoutuu noudattamaan kaupungin antamia suunnittelu- ja rakennustapaohjeita sekä kaupungin hyväksymiä korttelisuunnitelmia. Rakentamisessa vuokralaisen on noudatettava myös alueen __.__.201_ hyväksytyn asemakaavan selostuksen liitteenä olevaa viitesuun- nitelmaa. Mikäli Vuokralainen haluaa toteuttaa rakentamisen viitesuunnitelmaan verraten olennaisesti toisenlaisena, on siitä neuvoteltava ja saatava Kaupungin kirjallinen suostumus etukäteen ennen raken- nusluvan hakemista.
Appears in 2 contracts
Samples: Lease Agreement, Maanvuokrasopimus
Rakentamisvelvoite. Vuokralainen sitoutuu rakentamaan vuokra-alueelle asemakaavan, rakennusjärjestyksen ja hyväksytty- jen piirustusten mukaisia uudisrakennuksia, jotka ovat vähintään 95 % asemakaavan mahdollistamasta kerrosalasta. Rakentaminen on saatettava 18 kuukauden kuluessa vuokra-ajan alkamisesta lukien siihen valmiusasteeseen, että rakennusvalvontaviranomainen on suorittanut rakennuksissa maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämän hyväksyttävän käyttöönottokatselmuksen. Kaupunki myötävaikuttaa siihen, että katselmus voidaan suorittaa kohtuullisessa ajassa tilauksen tekemisestä. Vuokralainen suunnittelee ja rakentaa vuokra-alueelle vähintään 150 polkupyöräpaikkaa, jotka on tarkoi- tettu yleiseen käyttöön. Vuokralainen ylläpitää kustannuksellaan polkupyöräpaikat. Valmista rakennusta ei saa osittainkaan purkaa ilman vuokranantajan kirjallista suostumusta. Yhteiskäyttöalueiden rakentamisesta ja niistä aiheutuvista rakentamis- ja käytönaikaisista ylläpito-, pe- ruskorjaus- ja uusimiskustannuksista sovitaan asianosaisten toimijoiden (tonttien haltijat) kesken xxxx- xxxx. Vuokra-alueelle rakentamisessa vuokralainen sitoutuu noudattamaan kaupungin antamia suunnittelu- ja rakennustapaohjeita sekä kaupungin hyväksymiä korttelisuunnitelmia. Rakentamisessa vuokralaisen on noudatettava myös alueen __.__.201_ hyväksytyn asemakaavan selostuksen se- lostuksen liitteenä olevaa viitesuun- nitelmaaviitesuunnitelmaa. Mikäli Vuokralainen haluaa toteuttaa rakentamisen viitesuunnitelmaan viite- suunnitelmaan verraten olennaisesti toisenlaisena, on siitä neuvoteltava ja saatava Kaupungin kirjallinen suostumus etukäteen ennen raken- nusluvan rakennusluvan hakemista.
Appears in 1 contract
Samples: Lease Agreement
Rakentamisvelvoite. Vuokralainen Vuokra-alueella sijaitsee tällä hetkellä kaupungin omistamat rakennukset, jotka tul- laan purkamaan. Osuus purkukustannuksista veloitetaan tämän sopimuksen kohdas- sa 2.6 kirjatulla tavalla. Päiväkotihankkeelle on myönnetty poikkeaminen voimassa olevan asemakaavan ra- kennusoikeudesta siten, että toteutettava rakennusala olisi noin 751 k-m2. Vuokralai- nen sitoutuu rakentamaan vuokra-alueelle asemakaavan, rakennusjärjestyksen alueen osana olevalle tontille poikkeamisluvan ja hyväksytty- jen hyväksyttyjen piirustusten mukaisia uudisrakennuksia, jotka ovat vähintään 95 % asemakaavan mahdollistamasta kerrosalasta. Rakentaminen on saatettava 18 kuukauden mukaisen päiväkotirakennuksen kahden vuoden kuluessa vuokra-ajan alkamisesta lukien siihen valmiusasteeseen, että rakennusvalvontaviranomainen on suorittanut rakennuksissa maankäyttö- ja rakennuslain rakennustarkastusvi- ranomainen voi siinä suorittaa rakennusjärjestyksen edellyttämän hyväksyttävän käyttöönottokatselmuksenkäyt- töönottokatselmuksen. Kaupunki myötävaikuttaa siihenVuokranantaja voi hakemuksesta erityisistä syistä pidentää tässä tarkoitettua raken- nusaikaa. Vuokranantaja voi myöntäessään jatkoaikaa rakentamiselle myös määrätä vuokran kolminkertaisena kunnes rakentamisvelvoite on täytetty. Mikäli vuokranantaja ei myönnä jatkoaikaa rakentamiselle, että katselmus voidaan suorittaa kohtuullisessa ajassa tilauksen tekemisestävuokranantaja voi määrätä vuokran kolmin- kertaisena kunnes rakentamisvelvoite on täytetty tai purkaa vuokrasopimuksen koh- dassa 5.6 mainitulla tavalla. Valmista rakennusta ei saa osittainkaan purkaa ilman vuokranantajan kirjallista suostumusta. Yhteiskäyttöalueiden rakentamisesta Vuokralainen vastaa rakennushankkeen suunnitteluun liittyvien maaperätutkimusten suorittamisesta ja niistä aiheutuvista rakentamis- ja käytönaikaisista ylläpito-, pe- ruskorjaus- ja uusimiskustannuksista sovitaan asianosaisten toimijoiden (tonttien haltijat) kesken xxxx- xxxx. Vuokra-alueelle rakentamisessa vuokralainen sitoutuu noudattamaan kaupungin antamia suunnittelu- ja rakennustapaohjeita sekä kaupungin hyväksymiä korttelisuunnitelmiamaaperän edellyttämistä hankkeen toteuttamiseen liittyvistä raken- teellisista ratkaisuista. Rakentamisessa vuokralaisen on noudatettava myös alueen __.__.201_ hyväksytyn asemakaavan selostuksen liitteenä olevaa viitesuun- nitelmaa. Mikäli Vuokralainen haluaa toteuttaa rakentamisen viitesuunnitelmaan verraten olennaisesti toisenlaisena, on siitä neuvoteltava ja saatava Kaupungin kirjallinen suostumus etukäteen ennen raken- nusluvan hakemistakaupungin alueelle määräämiä rakentamisohjeita.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Rakentamisvelvoite. Vuokralainen sitoutuu rakentamaan vuokra-alueelle asemakaavan, rakennusjärjestyksen ja hyväksytty- jen piirustusten mukaisia uudisrakennuksia, jotka ovat vähintään 95 % asemakaavan mahdollistamasta kerrosalasta. Rakentaminen on saatettava 18 24 kuukauden kuluessa vuokra-ajan alkamisesta lukien siihen valmiusasteeseen, että rakennusvalvontaviranomainen on suorittanut rakennuksissa maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämän hyväksyttävän käyttöönottokatselmuksen. Kaupunki myötävaikuttaa siihen, että katselmus voidaan suorittaa kohtuullisessa ajassa tilauksen tekemisestä. Valmista rakennusta ei saa osittainkaan purkaa ilman vuokranantajan kirjallista suostumusta. Yhteiskäyttöalueiden rakentamisesta ja niistä aiheutuvista rakentamis- ja käytönaikaisista ylläpito-, pe- ruskorjaus- ja uusimiskustannuksista sovitaan asianosaisten toimijoiden (tonttien haltijat) kesken xxxx- xxxx. Vuokra-alueelle rakentamisessa vuokralainen sitoutuu noudattamaan kaupungin antamia suunnittelu- ja rakennustapaohjeita sekä kaupungin hyväksymiä korttelisuunnitelmia. Rakentamisessa vuokralaisen on noudatettava myös alueen __.__.201_ 22.5.2017 hyväksytyn asemakaavan selostuksen liitteenä olevaa viitesuun- nitelmaaviitesuunni- telmaa. Mikäli Vuokralainen haluaa toteuttaa rakentamisen viitesuunnitelmaan verraten olennaisesti toisenlaisenatoi- senlaisena, on siitä neuvoteltava ja saatava Kaupungin kirjallinen suostumus etukäteen ennen raken- nusluvan rakennus- luvan hakemista.
Appears in 1 contract
Samples: Lease Agreement
Rakentamisvelvoite. Vuokralainen sitoutuu rakentamaan vuokra-alueelle asemakaavan, rakennusjärjestyksen ja hyväksytty- jen hyväksyttyjen piirustusten mukaisia uudisrakennuksiamukaisen uu- disrakennuksen, jotka ovat joka on vähintään 95 50 % asemakaavan mahdollistamasta kerrosalastakaavanmukaisesta raken- nusoikeudesta. Rakentaminen on aloitettava vuoden ja saatettava 18 kuukauden kolmen vuoden kuluessa vuokra-ajan alkamisesta lukien siihen valmiusasteeseen, että rakennusvalvontaviranomainen on suorittanut rakennuksissa suoritta- nut rakennuksessa maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämän hyväksyttävän hy- väksyttävän käyttöönottokatselmuksen. Kaupunki myötävaikuttaa siihenRakentaminen katsotaan aloitetuksi silloin, että katselmus voidaan suorittaa kohtuullisessa ajassa tilauksen tekemisestäkun rakennuslupa on myönnetty tontille. Vuokranantaja voi hakemuksesta pidentää tässä tarkoitettua rakennusaikaa. Valmista rakennusta ei saa osittainkaan purkaa ilman vuokranantajan kirjallista suostumusta. Yhteiskäyttöalueiden rakentamisesta ja niistä aiheutuvista rakentamis- ja käytönaikaisista ylläpito-Mikäli vuokralainen laiminlyö rakentamisvelvoitteen toteuttami- sen, pe- ruskorjaus- ja uusimiskustannuksista sovitaan asianosaisten toimijoiden (tonttien haltijat) kesken xxxx- xxxxon vuokranantajalla oikeus periä tontista kaksinkertaista vuok- raa siltä viivästysajalta, kun rakentaminen on toteuttamatta sovit- tuun valmiusasteeseen. Vuokra-alueelle rakentamisessa vuokralainen sitoutuu noudattamaan noudatta- maan kaupungin antamia suunnittelu- ja rakennustapaohjeita sekä kaupungin hyväksymiä korttelisuunnitelmia. Rakentamisessa vuokralaisen on noudatettava myös alueen __.__.201_ hyväksytyn asemakaavan selostuksen liitteenä olevaa viitesuun- nitelmaa. Mikäli Vuokralainen haluaa toteuttaa rakentamisen viitesuunnitelmaan verraten olennaisesti toisenlaisena, on siitä neuvoteltava vastaa rakennushankkeen suunnitteluun liittyvien maaperätutkimusten suorittamisesta ja saatava Kaupungin kirjallinen suostumus etukäteen ennen raken- nusluvan hakemistamaaperän edellyttämistä hankkeen toteuttamiseen liittyvistä rakenteellisista ratkaisuista.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Rakentamisvelvoite. Vuokralainen sitoutuu rakentamaan vuokra-alueelle asemakaavanajoneuvojen pysäköintiä palvelevan rakennuksen, rakennusjärjestyksen johon sijoitetaan asemakaavan edellyttämiä korttelin 42 autopaikkoja ja hyväksytty- jen piirustusten mukaisia uudisrakennuksiayleisessä käytössä olevia auto- paikkoja vähintään tämän sopimuksen ja tonttien 297-3-42-4, jotka ovat vähintään 95 % asemakaavan mahdollistamasta kerrosalasta297-3-42-5 ja 297-3-42-7 toteuttamisen edellyttämä määrä. Rakentaminen on saatettava 18 kuukauden kuluessa vuokra-ajan alkamisesta lukien siihen valmiusasteeseenajoitettava siten, että rakennusvalvontaviranomainen rakennusta rakennetaan vaiheittain tonttien 297-3-42-2, 297-3-42-3 ja 297-3-42-4 rakentamisen edistyminen huomioiden ja käyttöönotto mahdollis- taen. Asemakaavassa olevan kaavamerkinnän mukaan vuoropysäköintiratkaisulla on suorittanut rakennuksissa maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämän hyväksyttävän käyttöönottokatselmuksenmahdollista vähentää asemakaavassa osoitettujen autopaikkojen määrää. Kaupunki myötävaikuttaa siihenVuokralainen vastaa kustannuksellaan siitä, että katselmus voidaan suorittaa kohtuullisessa ajassa tilauksen tekemisestäpysäköintipaikkoja on kuitenkin rakennettu riittävästi tonteilla olevat toiminnot, asiakasvirrat ja muut toi- minnalliset tarpeet huomioon ottaen. Valmista rakennusta ei saa osittainkaan purkaa ilman vuokranantajan kirjallista suostumusta. Yhteiskäyttöalueiden rakentamisesta ja niistä aiheutuvista rakentamis- ja käytönaikaisista ylläpito-, pe- ruskorjaus- ja uusimiskustannuksista sovitaan asianosaisten toimijoiden (tonttien haltijat) kesken xxxx- xxxx. Vuokra-alueelle rakentamisessa vuokralainen sitoutuu noudattamaan kaupungin antamia suunnittelu- ja rakennustapaohjeita sekä kaupungin hyväksymiä korttelisuunnitelmia. Rakentamisessa vuokralaisen on noudatettava myös alueen __.__.201_ hyväksytyn asemakaavan selostuksen se- lostuksen liitteenä olevaa viitesuun- nitelmaaviitesuunnitelmaa. Mikäli Vuokralainen haluaa toteuttaa rakentamisen viitesuunnitelmaan viite- suunnitelmaan verraten olennaisesti toisenlaisena, on siitä neuvoteltava ja saatava Kaupungin kirjallinen suostumus etukäteen ennen raken- nusluvan rakennusluvan hakemista.
Appears in 1 contract
Samples: Lease Agreement
Rakentamisvelvoite. Vuokralainen sitoutuu rakentamaan vuokra-alueelle asemakaavan, rakennusjärjestyksen ja hyväksytty- jen hyväksyttyjen piirustusten mukaisia uudisrakennuksia, jotka ovat vähintään 95 % asemakaavan mahdollistamasta kerrosalastaker- rosalasta. Rakentaminen on saatettava 18 30 kuukauden kuluessa vuokra-ajan alkamisesta lukien siihen valmiusasteeseenval- miusasteeseen, että rakennusvalvontaviranomainen on suorittanut rakennuksissa maankäyttö- ja rakennuslain raken- nuslain edellyttämän hyväksyttävän käyttöönottokatselmuksen. Kaupunki myötävaikuttaa siihen, että katselmus kat- selmus voidaan suorittaa kohtuullisessa ajassa tilauksen tekemisestä. Valmista rakennusta ei saa osittainkaan purkaa ilman vuokranantajan kirjallista suostumusta. Yhteiskäyttöalueiden rakentamisesta ja niistä aiheutuvista rakentamis- ja käytönaikaisista ylläpito-, pe- ruskorjaus- perus- korjaus- ja uusimiskustannuksista sovitaan asianosaisten toimijoiden (tonttien haltijat) kesken xxxx- xxxxerikseen. Vuokra-alueelle rakentamisessa vuokralainen sitoutuu noudattamaan kaupungin antamia suunnittelu- ja rakennustapaohjeita sekä kaupungin hyväksymiä korttelisuunnitelmia. Rakentamisessa vuokralaisen on noudatettava myös alueen __.__.201_ 22.5.2017 hyväksytyn asemakaavan selostuksen liitteenä olevaa viitesuun- nitelmaaviitesuunni- telmaa. Mikäli Vuokralainen haluaa toteuttaa rakentamisen viitesuunnitelmaan verraten olennaisesti toisenlaisenatoi- senlaisena, on siitä neuvoteltava ja saatava Kaupungin kirjallinen suostumus etukäteen ennen raken- nusluvan rakennus- luvan hakemista.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus