Rikostaustaote. Alaikäisten lasten parissa työskentelevältä työntekijältä vaaditaan rikostaustaote työsuhteessa, yli kolme kuukautta kestävissä sijaisuuksissa ja työharjoitteluissa. (Xxxx lasten kanssa työskentele- vien rikostaustan selvittämisestä vuodelta 2002 3§). Rikostaustan selvittämiseksi tämän lain nojalla esitetty rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Rikostaustaote. Valmentaja antaa suostumuksen seuralle hakea vapaaehtoistyöntekijän rikostaustaotteen.
Rikostaustaote. Xxxxxx kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annettu laki (504/2002) pyrkii suojelemaan alaikäisten henkilökohtaista koskemattomuutta ja edistämään heidän henkilökohtaista turvallisuuttaan. Kyseisen lain 3 §:n mukaan työnantajan tulee pyytää henkilöltä nähtäväksi rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä, kun henkilö ensi kerran otetaan tai nimitetään sellaiseen työhön, johon kuuluu pysyväisluontoisesti ja olennaisesti ilman huoltajan läsnäoloa tapahtuvaa alaikäisen kasvatusta, opetusta, hoitoa tai muuta huolenpitoa taikka muuta työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa alaikäisen kanssa. Rikostaustaote on pyydettävä, jos työsuhteet kestävät yhden vuoden aikana yhteensä vähintään 3 kk.
Rikostaustaote. Palveluntuottaja on sitoutunut tarkistamaan lasten ja nuorten parissa työskenteleviltä rikosrekisteriotteen (Xxxx lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 14.6.2002/504).
Rikostaustaote. Alle 18-vuotiaan avustettavan avustajan rikostaustaotteen antopäivä (voimassa 6 kk) / 20 Sovelletaan niissä tapauksissa, joissa avustettava on alle 18-vuotias ja työsuhde kestää yhden vuoden aikana yli 3 kk. Työaika Säännöllinen / Epäsäännöllinen työaika on ___________ Poikkeuksista sovitaan erikseen Irtisanomisaika Työsopimuslain mukainen HETA:n jäseninä olevien työnantajien avustajiin sovelletaan HETA:n ja JHL:n välistä työehtosopimusta.
Rikostaustaote. Työntekijän tulee esittää työnantajalle rikosrekisteriote, jos hänen työtehtäviinsä kuuluu työskentelyä alaikäisten (alle 18-vuotiaiden) kanssa tilanteissa, joissa alaikäisen huoltaja ei ole läsnä. Kuuluuko työtehtäviin työskentelyä alaikäisten kanssa? ☐Kyllä ☐Ei Rikostaustaotteen päivämäärä (voimassa 6 kk), jos työtehtäviin kuuluu työskentelyä alaikäisten kanssa: Pääasiallinen työntekopaikka/työntekopaikat työsuhteen alkaessa ☐Henkilökohtaisen avun käyttäjän koti ☐Työpaikka tai oppilaitos, osoite: ☐Muu, osoite:
Rikostaustaote. Alle 18-vuotiaan avustettavan avustajan rikostaustaote Esitetty □ Ei vaadita Sovelletaan niissä tapauksissa, joissa avustettava on alle 18-vuotias ja työsuhde kestää yhden vuoden aikana yli 3 kk.
Rikostaustaote. Alle 18-vuotiaan avustettavan avustajan rikostaustaotteen antopäivä (voimassa 6 kk) Sovelletaan niissä tapauksissa, joissa avustettava on alle 18-vuotias ja työsuhde kestää yhden vuoden aikana yli 3 kk.
Rikostaustaote. Alaikäisten lasten kanssa työskenteleviltä edellytetään rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukaisen rikostaustaotteen esittäminen. Lakia sovelletaan työhön, johon kuuluu ilman huoltajan läsnäoloa tapahtuvaa alaikäisen kasvatusta, opetusta, hoitoa tai huolenpitoa taikka muuta työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa alaikäisen kanssa. Rikostaustaote on voimassa 6 kk. Rikostaustaote esitetään työnantajalle. Rikostaustaotetta ei tarvitse toimittaa työsopimuksen liitteenä.
Rikostaustaote. Valmentaja sitoutuu esittämään seuralle rikostaustaotteen viimeistään kuukauden kuluessa sopimuksen alkamishetkestä toimiessaan alaikäisten valmentajana.