Urakkahinnan maksaminen Mallilausekkeet
Urakkahinnan maksaminen. 7.1 Tämän Rakennuttamissopimuksen allekirjoituksella Kuntarahoitus ottaa vastatakseen Urakkasopimuksen mukaisten maksuvelvoitteiden täyttämisestä Urakoitsijaa kohtaan Rahoitettavien Maksuerien osalta ja ottaen huomioon tämän Rakennuttamissopimuksen kohdan 5 (Kuntarahoituksen rahoitusvastuu) ja tämän kohdan 7 mukaiset ehdot ja huo- mioiden lisäksi sen, että (i) Kuntarahoitukseen ei voida soveltaa AVL 8c §:ssä tarkoitettua ns. käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta; (ii) Kuntarahoitukselle toimitettaviin Urakka- sopimukseen perustuviin laskuihin sisällytetään kulloinkin voimassa olevan arvonlisäve- rolain mukaisen verokannan mukaan laskettu veron määrä; ja (iii) Urakoitsijan tulee olla rekisteröitynyt arvonlisäverovelvolliseksi Suomessa.
7.2 Kunkin Rahoitettavan Maksuerän (eli kunkin Urakkasopimuksen liitteenä 2 olevan mak- suerätaulukon mukaiset maksuerät) ja mahdolliseen Vuokrakohdetta koskevaan lisä- ja/tai muutostyöhön perustuvan muun maksuerän (sisältäen voimassaolevan arvonli- säverokannan mukaan lasketun arvonlisäveron)) suorittamisen ehtona on, että Asiak- kaan nimeämä ja Kuntarahoituksen hyväksymä henkilö, jolle Asiakas on kirjallisesti il- moittanut olevan oikeus Asiakasta sitovasti tarkistaa ja hyväksyä kunkin laskun peruste ja määrä, on kirjallisesti ilmoittanut Kuntarahoitukselle tarkistaneensa kunkin laskun sekä perusteeltaan että määrältään ja hyväksyvänsä laskun maksettavaksi. Asiakkaan edus- tajan ilmoitettua kunkin laskun hyväksymisestä edellä sanotuin tavoin ja Kuntarahoituk- sen maksettua laskun määrän Urakoitsijalle, laskun määrän katsotaan samalla tulleen Asiakasta sitovasti hyväksytyksi Leasingsopimuksen mukaisen leasingvuokran lasken- nan perusteena käytettävään Vuokrakohteen hankintahintaan.
7.3 Saatuaan edellä tarkoitetun Asiakkaan edustajan hyväksymismerkinnöin varustetun las- kun Kuntarahoitus on velvollinen, huomioiden kohdassa 3.5 annettujen vakuutusten täyt- tymisen sekä kohtien 5 ja 7 ehdot, maksamaan laskun määrän Urakoitsijalle noudattaen laskun mukaisia maksuehtoja, kuitenkin aikaisintaan kahden (2) pankkipäivän (eli päivä, jolloin pankit ovat yleisesti auki Suomessa ja jona Helsingissä käydään valuutta- ja raha- markkinakauppaa sekä jolloin rahoituslaitosten välinen maksujärjestelmä TARGET (Trans-European Automated Realtime Gross Settlement Express Transfer System) on käytössä; jäljempänä "Pankkipäivä") kuluessa hyväksymismerkinnöin varustetun laskun saatuaan. Edellyttäen, että Asiakas on hyväksynyt laskun, Asiakas sitoutu...
Urakkahinnan maksaminen. Ennakkoa ei suoriteta. Urakoitsijalla on oikeus laskuttaa työmaapäiväkirjan mukaan tehdyistä töistä kahden viikon välein. Laskujen maksuaika on 14 vrk siitä kun maksukelpoinen lasku on esitetty ti- laajalle. Laskut osoitetaan Kauhajoen kaupungin tekniselle osastolle. Mikäli on suoritettu erillisellä työmääräyksellä töitä, laskutus suoritetaan allekirjoitettujen työmaa- päiväkirjojen perusteella kerran kuukaudessa muun laskutuksen yhteydessä. Laskussa on kokonaisveloitus eriteltävä siten, että siitä ilmenee tarjouspyynnön mukaisten kohtei- den veloituksen veroton hinta, arvonlisävero prosentteina sekä euroina.
Urakkahinnan maksaminen. Viite YSE 40 § Suoritetusta työstä maksuerätaulukon mukaan.
Urakkahinnan maksaminen. Urakoitsija laskuttaa tilaajaa ilman arvonlisäveroa, laskuissa tulee olla maininta käänteisen arvonlisäverovelvollisuuden soveltami- sesta (Arvonlisäverolain 8 c §).
Urakkahinnan maksaminen. Tehdyt työt on laskutettava kuukausittain. Laskujen maksuaika on 21 vrk siitä, kun maksukelpoinen lasku on esitetty tilaajalle. Urakkahinta maksetaan hyväksytyn ajopäiväkirjan perusteella. Ajopäiväkirja tulee hyväksyttää tilaajalla jokaisen kuun 15. päivä (tai seuraava mahdollinen arkipäivä mikäli osuu pyhäpäivälle) sekä työsuoritusta seuraavan kuukauden 1. päivä (tai seuraava mahdollinen arkipäivä mikäli osuu pyhäpäivälle). Kuukausittaisesta hyväksyttyjen ajopäiväkirjojen pohjalta tehtävästä laskutuksesta tulee vähentää maksettu takuutyömäärän summa. Tästä erotuksesta mahdollisesti jäljelle jäävä summa on laskutuskelpoinen. Mikäli maksettu takuusumma on suurempi, kuin ajopäiväkirjojen pohjalta laskutettavien töiden muodostama summa, maksetaan kyseiseltä kuukaudelta vain takuusumma. Kuukausittaiset takuutyömäärät laskutetaan kyseisen kuukauden 5. päivään mennessä.
Urakkahinnan maksaminen. Tilaaja maksaa urakkahinnan urakoitsijan laatiman ja työn edistymiseen perustuvan tilaajan hyväksymän maksuerätaulukon mukaisina maksuerinä. Viivästyskorko on korkolain mukainen kulloinkin voimassa oleva enimmäiskorko. Ensimmäinen maksuerä on urakkahinnasta 5 % Viimeinen maksuerä on urakkahinnasta 10 % Hyväksyttyjen laskujen maksuaika on 30 päivää Ensimmäinen maksuerä maksetaan, kun urakkasopimus on allekirjoitettu, urakoitsija on ottanut työntekijävakuutuksen, sopimuksen kohdan 10. mukainen vakuus on luovutettu tilaajalle ja rakennusvalvonta on hyväksynyt urakoitsijan tekemän purkusuunnitelman sekä työt aloitettu. Viimeinen maksuerä maksetaan, kun urakoitsija on suoritusvelvollisuutensa täyttänyt, urakka on hyväksytty vastaanotetuksi, taloudellinen loppuselvitys pidetty sekä suoritusvelvollisuuden edellyttämät luovutusasiakirjat on toimitettu tilaajalle.
Urakkahinnan maksaminen. Viite YSE 40 § Hyväksytyn maksutaulukon mukaoisesti.
Urakkahinnan maksaminen. Urakkahinta maksetaan hyväksytyn ajopäiväkirjan perusteella. Maksuaika alkaa, kun valvoja on hyväksynyt laskun. Työt on laskutettava vähintään kerran kuukaudessa ja aina vuodenvaihteessa.
Urakkahinnan maksaminen. Viite YSE 40 § Maksut suoritetaan urakkasuoritukseen sidotun liitteessä xx esitetyn/seuraavan maksuerätaulukon mukaisesti. Maksuerän maksuaika alkaa, kun lasku on esitetty tilaajalle ja työvaihe todettu tehdyksi. Tilaajan nimeämä valvoja toteaa, milloin maksuerän perusteena oleva työvaihe on tehty. Hyväksyttyjen laskujen maksuehto on 14 päivää netto. Viivästyskorko on korkolain mukainen kulloinkin voimassa oleva viivästyskorko (xx.xx.xxxx xx %).
Urakkahinnan maksaminen. Viite YSE 40 § Maksut suoritetaan maksuerätaulukossa lähemmin määrätyllä tavalla. Maksuerätaulukko liitteenä Viite YSE 48 § ja 49 § Rakennustyön urakkahinta (vaihtoehto valittava) ei ole sidottu indeksiin on voimassa olevan lainsäädännön mukaan sidottu indeksiin seuraavasti: