Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.7. ja 15.10. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra on 31.12.2021 saakka 125 303,18 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra on 156 628,98 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaan.
Appears in 1 contract
Samples: Asuntoalueen Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun Vuokralainen maksaa vuokranantajalle vuotuista vuokraa, joka on neljäkymmentäseitsemäntuhatta neljäsataa (47.400) euroa (perus vuokra), mutta kuitenkin enintään aina kulloinkin ARA:n hyväksymän määrän mukainen. Vuosivuokra on aina ARA-perusteinen ja ARA:n hyväksymä ja ottaen tämä huomioon määräytyy 5 %:n mukaan vuokra-alueen pääoma- arvosta (6.000 k-m2 * 158 €/k-m2 * 5 %). Vuosivuokra porrastetaan perustuen tontille suunnitellun rakentamisen vaiheistukseen seuraavasti: Vuosivuokrana peritään yksikköhinnan 158 €/k-m2 ja jatkosuunnittelussa tarkentuneen, palvelutalon 1. päivästä 2023 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.7. ja 15.10. Kalenterivuodelta vaiheessa (1.1.-31.12.) perittävä vuokra on 31.12.2021 saakka 125 303,18 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra on 156 628,98 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 k-m² (asuintilat 4 711 suunniteltu rakentamisen laajuus n. 3.800 k-m2)) käytettävän rakennusoikeuden (k-m2) laajuuden perusteella … (xx.xxx) euroa, kunnes viisi (5) vuotta on kulunut palvelutalokokonaisuuden 1. Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisestavaiheen käyttöönotosta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokraTäyttä perusvuosivuokraa peritään mainitun määräaja umpeuduttua, vaikka laajennusosaa ei toteutettaisi lainkaan taikka laajennusosa ei toteutuisi suunnitellun laajuisena. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen Vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ilmoittamaan kaupungille kokonaisuuden
1. vaiheen käyttöönotosta sekä yhteydessä suunnitelmistaan mahdollisen laajennusosan toteuttamiseksi. Laajennusosaan liittyen ks. vuokrasopimuksen kohta 6.7. Korkotukilaina-aikana perittävä vuokra (perusvuokra) on määräytynyt sillä perusteella, että tontille toteutetaan ARAn hyväksymää valtion tuella toteutettavaa palveluasuntotuotantoa. Perusvuokra on markkinahintaa alhaisempi ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaanmarkkinaehtoisen vuokrahinnan ja ARA-hinnan välinen erotus on korvausta yleistä taloudellista etua koskevan palvelun tuottamisesta. Vuotuinen vuokra maksetaan laskutuksen perusteella kahdessa erässä, jolloin ensimmäinen erä on maksettava viimeistään huhtikuun 30. päivänä ja toinen erä viimeistään lokakuun 31. päivänä vuokranantajan osoittamalle tilille.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 2020 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra perusvuosivuokra on 6 218,52 8 296 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.7. ja 15.10. Tontin maanvuokrasta peritään ns. alkuvuosialennuksen johdosta 80 % 31.12.2023 saakka, jonka jälkeen peritään täyttä vuokraa. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra kokonaisvuokra on 31.12.2021 edellä mainittu alennus huomioiden 31.12.2019 saakka 125 303,18 130 148 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 1.5.2019 - 31.12.2022 perit- tävä 31.12.2019 perittävä vuokra on 156 628,98 86 765 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra on 10 370 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra- alueelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mukaista tilaa yhteensä enemmän kuin 5 185 k-m². Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa tarkistaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan perusvuosivuokraan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville saataville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen kaupunginhallituksen vahvistaman päätöksen mukaan.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 sitenOsapuolet toteavat, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi 100vuokran määräytyy tontilla käytettävän kerrosalan mukaisesti jäljempänä tarkem- min todetulla tavalla. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvullaNäin ollen vuokra-alueen mahdolliset vähäiset muutokset eivät vaikuta vuokran mää- rään. Vuokralainen maksaa vuokranantajalle vuosittaista vuokraa, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100on vähintään 149 944 euroa (perus- vuokra). Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3.Perusvuokra on määritetty seuraavalla tavalla kertomalla taulukossa mainitut kerrosalat, 15.4., 15.7. yksikköhinnat ja 15.10. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra on 31.12.2021 saakka 125 303,18 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra on 156 628,98 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 vuokrakertoimet keskenään käyttötarkoituksittain ja laskemalla käyttötarkoituksittain määritetyt vuokrat yh- teen: Asuinkerrosala 5 756 k-m² (asuintilat 4 711 350 €/k-m² 0,04 80 584 Toimisto-, hotelli-, liiketila-, hoivatila- kerrosala ja muu kerrosala 6 936 k-m2)m² 250 €/k-m² 0,04 69 360 Päivittäistavara- kaupan kerrosala 0 300 €/k-m² 0,04 0 Yhteensä: 12 692 k-m² 149 944 Perusvuokra on määritetty käyttäen perusteena asemakaavan valmistelun yhteydessä arvioituja kerros- aloja. Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 Perusvuokraa tarkistetaan, mikäli tilojen käyttötarkoitus muuttuu arvokkaammaksi tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisestakerrosalan määrä lisääntyy. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokraEnsimmäisen kerran perusvuokraa tarkistetaan sitten, kun tontille on myönnetty raken- nuslupa. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän vuokran määrittämisessä kerrosalaan luetaan kaikki rakennusluvan mukaan kerrosalaksi luettavat tilat 250 millimetrin seinäpaksuuden mukaan laskettuna ja mahdolliset muut edellä olevassa taulukossa hinnoiteltujen käyttötarkoitusten piiriin kuuluvat tilat. Perusvuokraa tarkistettaessa eri käyttötarkoituksien mukaisten kerrosalojen vuokrat määritetään kerto- malla keskenään kutakin käyttötarkoitusta vastaava kerrosala, yksikköhinta ja vuokrakerroin. Tarkistettu perusvuokra saadaan laskemalla yhteen eri käyttötarkoituksista muodostuvat vuokrat. Tarkistettua vuokraa aletaan periä muutosta seuraavan kalenterivuoden alusta. Vuokralainen on velvolli- nen etukäteen ilmoittamaan Vuokranantajalle muutoksesta ja toimittamaan vuokran tarkistamista varten tarvittavat kerrosalalaskelmat. Vuokran tarkistaminen tehdään rakennusluvan mukaisten kerrosalojen pe- rusteella. Vähimmäisvuokra määriteltiin käyttäen perusteena asemakaavan valmistelun yhteydessä arvioituja ker- rosaloja. Tontin vähimmäisperusvuokraksi määriteltiin osapuolten 10.5.2017 allekirjoittamassa esisopimuksessa 136 662 euroa. Vähimmäisperusvuokraa ei missään tapauksessa alenneta lukuun ottamatta kohdassa 6.2 todettua indeksikorjausta. Yllä oleva 136 662 euroa on siten tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaanminimivuokra.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 2022 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra perusvuosivuokra on 6 218,52 2 000,00 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä kahdessa yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.715.3. ja 15.1030.9. Tontin vuosivuokrasta peritään 80 % siltä ajalta, jona vuokra-alueelle rakennettavien asuintalojen rakentamiseen myönnettyä valtion asuntolainaa on maksamatta tai jona valtio maksaa vuokra-alueelle rakennettavien asuntojen rakentamiseen myönnetyn lainan perusteella korkohyvitystä (korkotukea). Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra edellä mainitun mukaisesti alennettu vuosivuokra on 31.12.2021 saakka 125 303,18 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra on 156 628,98 31 632,00 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle vuokra- alueelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista mukaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 2 000 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samanam². Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville saataville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen kaupunginhallituksen vahvistaman päätöksen mukaan. Tontin vuokraushinta on markkinahintaa alhaisempi ja tämä markkina- ehtoisen vuokran sekä tontin vuokraushinnan välinen erotus on korvausta yleistä taloudellista etua koskevan palvelun toteuttamisesta. Markkinaehtoisen vuokran ja tontin vuokraushinnan välinen erotus tulee maksaa takaisin, mikäli tontille toteutetaan muuta kuin valtion tukemaa asuntotuotantoa.
Appears in 1 contract
Samples: Asuntoalueen Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 sitenOsapuolet toteavat, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi 100vuokran määräytyy tontilla käytettävän kerrosalan mukaisesti jäljempänä tar- kemmin todetulla tavalla. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvullaNäin ollen vuokra-alueen mahdolliset vähäiset muutokset eivät vaikuta vuokran määrään. Vuokralainen maksaa vuokranantajalle vuosittaista vuokraa, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100on satakaksikymmentätuhattakaksitois- ta (120 012) euroa (perusvuokra). Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3.Perusvuokra on määritetty seuraavalla tavalla kertomalla taulukossa 1 mainitut kerrosalat, 15.4., 15.7. yksikköhinnat ja 15.10. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra on 31.12.2021 saakka 125 303,18 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra on 156 628,98 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin vuokrakertoimet keskenään käyttötarkoituksittain ja laskemalla käyttötarkoituksittain määritetyt vuokrat yhteen: Asuinkerrosala 4 711 708 k-m² (asuintilat 4 711 350 €/k-m² 0,04 65 912 Toimisto-, hotelli-, liiketila-, hoivatilaker- rosala ja muu ker- rosala 5 410 k-m2)m² 250 €/k-m² 0,04 54 100 Päivittäistavarakaupan kerrosala 0 300 €/k-m² 0,04 0 Yhteensä: 10 118 k-m² 120 012 Perusvuokra on määritetty käyttäen perusteena sopimuksentekohetkellä olleen Vuokralaisen rakennus- suunnitelman mukaisia kerrosaloja. Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 Perusvuokraa tarkistetaan, mikäli tilojen käyttötarkoitus tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisestaker- rosalan määrä muuttuu. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokraEnsimmäisen kerran perusvuokraa tarkistetaan sitten, kun tontille on myönnetty rakennuslupa. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän perusvuokran määrittämisessä kerrosalaan luetaan kaikki rakennusluvan mukaan kerrosalaksi luettavat tilat 250 millimetrin seinäpaksuuden mukaan laskettuna ja mahdolliset muut edellä olevassa taulukossa hinnoiteltujen käyttötarkoitusten piiriin kuuluvat tilat. Perusvuokraa tarkistettaessa eri käyttötarkoituksien mukaisten kerrosalojen vuokrat määritetään kerto- malla keskenään kutakin käyttötarkoitusta vastaava kerrosala, yksikköhinta ja vuokrakerroin. Tarkistettu perusvuokra saadaan laskemalla yhteen eri käyttötarkoituksista muodostuvat vuokrat. Tarkistettua vuokraa aletaan periä muutosta seuraavan kalenterivuoden alusta. Vuokralainen on velvolli- nen etukäteen ilmoittamaan Vuokranantajalle muutoksesta ja toimittamaan vuokran tarkistamista varten tarvittavat kerrosalalaskelmat. Perusvuokran tarkistaminen tehdään rakennusluvan mukaisten kerrosalo- jen perusteella. Tontin vähimmäisvuokra määriteltiin osapuolten 10.5.2017 allekirjoittamassa esisopimuksessa seuraa- van taulukon mukaisesti: Vähimmäisvuokra määriteltiin käyttäen perusteena asemakaavan valmistelun yhteydessä arvioituja ker- rosaloja. Tontin vähimmäisperusvuokra on sataneljätoistatuhattaviisisataakaksikymmentä (114 520) euroa eikä tontin perusvuosivuokra perusvuokraa siitä alenneta, vaikka toteutunut tontin kerrosala olisi edellä olevassa taulukossa (taulukko 2) ilmoitettua määrää alhaisempi tai käyttötarkoitus yksikköhinnaltaan halvempi. Vähimmäis- vuokraa ei missään tapauksessa alenneta lukuun ottamatta kohdassa 6.2 todettua indeksikorjausta. Yllä oleva vähimmäisvuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman siten tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaanminimivuokra.
Appears in 1 contract
Samples: Lease Agreement
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 2019 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra on asuintilojen (opiskelija-asuntojen) osalta 6 218,52 698 euroa vuodessa ja liikuntahallin (Arcadahallen) osalta 784 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra vuosi- vuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi elinkustannusin- deksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä kahdessa yhtä suuressa erässä. Eräpäivät Eräpäi- vät ovat 1.3., 15.4., 15.715.3. ja 15.1030.9. Perusvuosivuokran mukaisesti määräytyvästä vuokrasta peritään alku- vuosialennuksen johdosta 70 % 31.12.2022 saakka. Selvyyden vuoksi todetaan, että mainittu alennus koskee vuokraa kokonaisuudessaan. Tämän jälkeen vuosivuokrasta peritään 80 % siltä ajalta, jona vuokra- alueelle rakennettavien asuintalojen rakentamiseen myönnettyä valtion asuntolainaa on maksamatta tai jona valtio maksaa vuokra-alueelle ra- kennettavien asuntojen rakentamiseen myönnetyn lainan perusteella korkohyvitystä (korkotukea). Selvyyden vuoksi todetaan, että mainittu alennus koskee vain asuintilojen vuokraa. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra edellä mainitun mukaisesti alennettu vuosivuokra on 31.12.2021 31.12.2018 saakka 125 303,18 euroaasuintilojen osalta 90 115 euroa ja liikuntahallin osalta 10 548, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 1.9.2017 - 31.12.2022 perit- tävä 31.12.2018 perittävä vuokra on 156 628,98 asuintilojen osalta 120 153 euroa ja lii- kuntahallin osalta 14 064 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa sen lisäksi, mitä vuokrasopimuk- sessa on mainittu, tontin maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan alueelle toteute- taan asuin-, liike- liikunta- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista mukaista tilaa yhteensä yh- teensä enemmän kuin 4 711 6 150 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samanam². Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa tontin vuokraa vuokra-alueen alu- een käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan Selvyyden vuoksi todetaan, että vuosivuokraa ei tulee jakaa vuokralais- ten kesken pelkästään ottamalla huomioon niiden määräosat, vaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksiaeri tilojen vuokrien määräytymisen perusteena olevat erilaiset yk- sikköhinnat ja siten muodostuvat vuokrat. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaan.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1Perittävä vuosivuokra on [●] euroa. päivästä 2023 alkaen vuosivuokra Vuokra perustuu rakennuksen käyttötarkoituksen muutokselle myönnetyn lainvoimaisen rakennusluvan nro [●] mukaisen käytetyn rakennusoikeuden kerrosalamäärään [●] k-m² kunkin käyttötarkoi- tuksen osalta ja kyseistä käyttötarkoitusta vastaavaan yksikköhin- taan [●] €/k-m² (ind.100) sekä viiden prosentin (5 %) tuottoon, ku- ten esitetty Osapuolten välillä [pv.kk.vvvv] tehdyssä esisopimuk- sessa. Vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu lo- kakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra perusvuosivuokra on 6 218,52 [●] euroa vuodessa vuo- dessa sekä sitä vastaava perusin- deksi perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden kalenterivuo- den vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla,
1 Huomio luonnokseen: vuokrasopimukseen kirjataan lopullinen vuokra-aika siten, että vuokrasopimus on voimassa määräaikaisena allekirjoituksesta noin 70 vuotta päättyen 70 vuoden jälkeen ko. kalenterivuoden lopussa. joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät Erä- päivät ovat 1.32.1., 15.41.4., 15.71.7. ja 15.10. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra on 31.12.2021 saakka 125 303,18 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra on 156 628,98 euroa1.10. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa tarkistaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessakäyt- tötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta suori- teta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- eräänty- ville saataville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen perimispalk- kiota kaupunginhallituksen vahvistaman päätöksen mukaan.
Appears in 1 contract
Samples: Esisopimus Rakennusten Kaupasta Ja Tonttien Maanvuokrauksesta
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra perusvuosivuokra on 6 218,52 080 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä kahdessa yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3.15.3 ja 30.9. Tontin maanvuokrasta peritään ns. alkuvuosialennuksen johdosta 70 % 31.12.2026 saakka. Tämän jälkeen vuosivuokrasta peritään 80 % siltä ajalta, 15.4., 15.7. ja 15.10jona vuokra-alueelle rakennettavien asuintalojen rakentamiseen myönnettyä valtion asuntolainaa on maksamatta tai jona valtio maksaa vuokra-alueelle rakennettavien asuntojen rakentamiseen myönnetyn lainan perusteella korkohyvitystä (korkotukea). Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra kokonaisvuokra on 31.12.2021 edellä mainittu alennus huomioiden 31.12.2022 saakka 125 303,18 85 460,48 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 1.9.2021 - 31.12.2022 perit- tävä perittävä vuokra on 156 628,98 113 947,31 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle vuokra- alueelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista mukaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 3 800 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samanam². Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa tarkistaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville saataville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen kaupunginhallituksen vahvistaman päätöksen mukaan. Tontin vuokraushinta on markkinahintaa alhaisempi ja tämä markkinaehtoisen vuokran ja tontin vuokraushinnan välinen erotus on korvausta yleistä taloudellista etua koskevan palvelun toteuttamisesta. Markkinaehtoisen vuokran ja tontin vuokraushinnan välinen erotus tulee maksaa takaisin, mikäli tontille toteutetaan muuta kuin valtion tukemaa tuotantoa.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun Huhtikuun 1. päivästä 2023 2021 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra perusvuosivuokra on 6 218,52 331,89 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden toisen neljänneksen alusta seuraavan kalenterivuoden ensimmäisen neljänneksen loppuun laskettava vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra perustuu katumaan pääoma-arvoon ja 5 % tuottoon. Lisäksi vuokra perustuu myytyyn liikennekaasun määrään ja yksikköhintaan 0,003 euroa/m³. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.32.1., 15.41.4., 15.71.7. ja 15.101.10. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra Vuosivuokra 31.3.2021 saakka on 31.12.2021 saakka 125 303,18 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra on 156 628,98 6 525 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraatarkistaa edellä sanottua indeksiin sidottua vuosivuokraa 1.1.2023 ja sen jälkeen 1.1.2026 ja 1.1.2029, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 k-kolmen viimeisen kalenterivuoden aikana myydyn liikennekaasun määrän keskiarvon ja yksikköhinnan 0,003 euroa/ m³ ja katumaan pääoma- arvon 45 euroa/m² ja viiden prosentin vuotuisen tuoton (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §0,05) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön tai kaupungin kyseisenä ajankohtana vastaavanlaisissa liikennekaasujakelua koskevissa uusissa vuokrauksissa tai uudelleen vuokrauksissa käyttämän muun hinnoittelun mukaan. Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajan kirjallisesta pyynnöstä kirjallisen selvityksen kolmen viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisestakalenterivuoden myynnistä. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi Mikäli vuokralainen ei toimita kirjallista selvitys yhden kuukauden kuluessa kirjallisesta pyynnöstä, vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdostaperiä selvityksen antamiseen saakka kaksinkertaista vuosivuokraa. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksiaLisäksi kaupungilla on oikeus purkaa sopimus päättymään selvityksen laiminlyönnin vuoksi. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville saataville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen kaupunginhallituksen vahvistaman päätöksen mukaan.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1vuokrasopimuksen jatkaminen kymmenellä vuodella - siirtää Toimija vastaa vuokralaisen vastattavaksi toritoimintojen järjestämisestä ja toritoimintojen säilymisestä huolehtiminen vuok- rasopimuksessa mainituilla alueilla. päivästä 2023 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin- Toimija kehittää torien ja mahdollisuuksien mukaan niiden lähiym- päristön toimintaa siten, että vuokra-alueelle sijoittuu nykyistä enemmän ympärivuotista toimintaa. - Toimija jatkaa Kuopion valtakunnallisesti tunnettua markkinaperin- nettä sekä kehittää ja aktivoida alueella tapahtuvaa markkinatoimin- taa. - Toimija edistää erilaisten kaupallisten tapahtumien ja ilmaisten ta- pahtumien järjestämistä sekä edistää alueelle sijoittuvaa kaupallista ja markkinaehtoista toimintaa sekä elävöittää kaupunkikeskustaa. - Sitouttaa toimija markkinoimaan Kuopiota ja vuokra-alueelle sijoit- tuvia toreja markkinapaikkana ja tapahtumien tulevana keskuksena. - Kaupunki edistää mahdollisuuksien mukaan edellä lueteltuja tehtä- viä. Vuokra-aika on 1.4.2017–31.12.2020 1.1.2020-31.12.2029. Vuokrasopimusta voidaan jatkaa sopijaosapuolien yhteisellä päätöksellä aina viisi vuotta kerrallaan. Sopimus vuokrasopimuksen jatkamisesta on tehtävä osapuolten kesken vähintään vuosi ennen vuokrasopimuksen päättymistä. Vuosivuokra, joka vuosittain on 15.8. mennessä maksettava kaupungin maksupisteeseen tai kaupungin hyväksymään rahalaitokseen, on 12 206 euroa. Vuosivuokraan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisäverolain (1501/1993) mukainen vero (24 %). Vuotuinen vuokramaksu on riippuvainen tilastokeskuksen laskemasta elinkustannusindeksistä, jossa lokakuu 1951 on 100 = 100, siten, että perus- vuosivuokra vuokrana on 6 218,52 12 205 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi 100ja perusindeksinä 1958 (joulukuu 2018). Kunkin kalenterivuoden Tarkistettu vuosivuokra tarkistetaan saadaan kertomalla perusvuosivuokra luvullaedellä mainittu perus- vuokra tarkastusajankohtaa edeltäneen joulukuun indeksiluvulla ja ja- kamalla se edellä mainitulla perusindeksillä. Jollei vuokra maksua määräaikana makseta, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.7. ja 15.10. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra vuokralainen on 31.12.2021 saakka 125 303,18 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra on 156 628,98 euroavelvolli- nen maksamaan langenneille erille erääntymispäivästä maksupäivään asti viivästyskorkoa korkolain mukaan. Vuokranantajalla on laskutusteknisistä syistä oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaanmuuttaa vuokran- maksun määräpäiviä.
Appears in 1 contract
Samples: Vuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 2022 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 3 848,00 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi 100vuodessa. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra vuo- sivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan saa- daan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi elinkustan- nusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa kahdessa erässä. Eräpäivät ovat 1.3.15.3 ja 30.9. Tontin maanvuokrasta peritään ns. alkuvuosialennuksen johdosta 80 % 31.12.2023 saakka, 15.4., 15.7. ja 15.10jonka jälkeen peritään täyttä vuokraa. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra kokonaisvuokra ilman alen- nusta on 31.12.2021 saakka 125 303,18 76 921,52 euroa ja edellä mainittu alen- nus huomioiden 61 537,22 euroa, jolloin . Tällöin vuokra-ajalta 1.10.2021 16.5.2021 - 31.12.2022 perit- tävä 31.12.2021 perittävä vuokra on 156 628,98 yhteensä 38 460,76 euroa. Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralai- sena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistu- essa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuo- den kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistu- misesta. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra koro- tetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntele- mättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosi- vuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 2 600 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksiam². Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaan.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 2021 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 32,75 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra pe- rusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden kalenterivuo- den keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.7. ja 15.10. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra on 31.12.2021 31.12.2020 saakka 125 303,18 647,14 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 16.2.2020 - 31.12.2022 perit- tävä 31.12.2020 perittävä vuokra on 156 628,98 566,27 euroa. Vuokra perustuu vuokra-alueen pinta-alaan (655 m2). Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa tarkistaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessakäyttötar- koituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa sel- laisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksiaVuokranantajalla on muutostilanteissa oikeus korottaa vuokran perus- teena olevaa vuokra-alueen pinta-alan yksikköhintaa (euroa/m², ind. 100) ja/tai rakennusoikeuden yksikköhintaa (euroa/k-m², ind. 100) muu- toshetken käyvän arvon mukaisesti. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaan. Vuokralaiset vastaavat omasta ja toistensa puolesta (yhteisvastuulli- suus) tämän vuokrasopimuksen ehtojen ja velvoitteiden täyttämisestä koko vuokra-alueen osalta vuokranantajalle.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 2022 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 4 148,44 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä kahdessa yhtä suuressa erässä. Eräpäivät Eräpäi- vät ovat 1.3., 15.4., 15.715.3. ja 15.1030.9. Tontin vuosivuokrasta peritään ns. alkuvuosialennuksen johdosta 70 % 31.12.2021 saakka. Alkuvuosialennuksen päättymisen jälkeen vuosivuokrasta peritään 80 % siltä ajalta, jona vuokra-alueelle rakennettavien asuintalojen rakenta- miseen myönnettyä valtion asuntolainaa on maksamatta tai jona valtio maksaa vuokra-alueelle rakennettavien asuntojen rakentamiseen myönnetyn lainan perusteella korkohyvitystä (korkotukea). Edellä mainittujen alennusten lisäksi vuosivuokrasta myönnetään 10 %:n alennus alueelle suunnitellun joukkoliikennesillan (Kruununsillat, siltayhteys) käyttöönottovuotta seuraavan vuoden alkuun saakka. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra on edellä mainittu / edellä mainitut alennus / alennukset huomioiden 31.12.2021 saakka 125 303,18 52 113,53 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 16.4.2021 - 31.12.2022 perit- tävä 31.12.2021 perittävä vuokra on 156 628,98 36 913,75 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 2 803 k-m² (asuintilat 4 711 2 803 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaan. Tontin vuokraushinta on markkinahintaa alhaisempi ja tämä markki- naehtoisen vuokran ja tontin vuokraushinnan välinen erotus on kor- vausta yleistä taloudellista etua koskevan palvelun toteuttamisesta. Markkinahinnan ja vuokraushinnan välinen erotus tulee maksaa takai- sin, mikäli tontille rakennetaan muuta kuin valtion tukemaa tuotantoa.
Appears in 1 contract
Samples: Asuntoalueen Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 2022 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 asuinkerrosalan osalta 13 810,80 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla jaka- malla edellisen kalenteri- vuoden kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.7. ja 15.10. Tontin vuosivuokrasta peritään 80 % siltä ajalta, jona vuokra-alueelle rakennettavien asuintalojen rakentamiseen myönnettyä valtion asunto- lainaa on maksamatta tai jona valtio maksaa vuokra-alueelle rakennet- tavien asuntojen rakentamiseen myönnetyn lainan perusteella korkohy- vitystä (korkotukea). Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra on edellä mainittu alen- nus huomioiden 31.12.2021 saakka 125 303,18 218 321,13 euroa, jolloin vuokra-vuokra- ajalta 1.10.2021 1.8.2020 - 31.12.2022 perit- tävä 31.12.2021 perittävä vuokra on 156 628,98 309 288,31 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 10 155 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2)m². Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla Vuokranantajalla on oikeus korottaa tarkistaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessakäyttötar- koituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa sel- laisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaan. Tontin vuokraushinta on markkinahintaa alhaisempi ja tämä markki- naehtoisen vuokran ja tontin vuokraushinnan välinen erotus on kor- vausta yleistä taloudellista etua koskevan palvelun toteuttamisesta. Markkinahinnan ja vuokraushinnan välinen erotus tulee maksaa takai- sin, mikäli tontille rakennetaan muuta kuin valtion tukemaa tuotantoa.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 sitenOsapuolet toteavat, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi 100vuokran määräytyy tontilla käytettävän kerrosalan mukaisesti jäljempänä tar- kemmin todetulla tavalla. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvullaNäin ollen vuokra-alueen mahdolliset vähäiset muutokset eivät vaikuta vuokran määrään. Vuokralainen maksaa vuokranantajalle vuosittaista vuokraa, joka on vähintään satakolmekymmentä- kuusituhattakuususataakuusikymmentäkaksi (136 662) euroa (perusvuokra). Perusvuokra on määritetty seuraavalla tavalla kertomalla taulukossa mainitut kerrosalat, yksikköhinnat ja vuokrakertoimet keskenään käyttötarkoituksittain ja laskemalla käyttötarkoituksittain määritetyt vuokrat yhteen: Asuinkerrosala 4 928 k-m² 350 €/k-m² 0,04 68 992 Toimisto-, hotelli-, liiketila-, hoivatilaker- rosala ja muu ker- rosala 6 767 k-m² 250 €/k-m² 0,04 67 670 Yhteensä: 11 695 k-m² 136 662 Perusvuokra on määritetty käyttäen perusteena asemakaavan valmistelun yhteydessä arvioituja ker- rosaloja. Perusvuokraa tarkistetaan, mikäli tilojen käyttötarkoitus muuttuu arvokkaammaksi tai kerrosalan määrä lisääntyy. Ensimmäisen kerran perusvuokraa tarkistetaan sitten, kun tontille on myönnetty raken- nuslupa. Tontin vuokran määrittämisessä kerrosalaan luetaan kaikki rakennusluvan mukaan kerrosalaksi luettavat tilat 250 millimetrin seinäpaksuuden mukaan laskettuna ja mahdolliset muut edellä olevassa taulukossa hinnoiteltujen käyttötarkoitusten piiriin kuuluvat tilat. Perusvuokraa tarkistettaessa eri käyttötarkoituksien mukaisten kerrosalojen vuokrat määritetään kerto- malla keskenään kutakin käyttötarkoitusta vastaava kerrosala, yksikköhinta ja vuokrakerroin. Tarkistettu perusvuokra saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100laskemalla yhteen eri käyttötarkoituksista muodostuvat vuokrat. Vuokra Yllä oleva perusvuokra on tontin vähimmäisvuokra eikä sitä alenneta, vaikka toteutunut tontin kerrosala on edellä ilmoitettua määrää alhaisempi tai käyttötarkoitus yksikköhinnaltaan halvempi. Yllä olevaa pe- rusvuokraa ei missään tapauksessa alenneta lukuun ottamatta kohdassa 6.2 todettua indeksikorjausta. Yllä oleva perusvuokra on siten tontin minimivuokra. Tarkistettua vuokraa aletaan periä muutosta seuraavan kalenterivuoden alusta. Vuokralainen on velvolli- nen etukäteen ilmoittamaan Vuokranantajalle muutoksesta ja toimittamaan vuokran tarkistamista varten tarvittavat kerrosalalaskelmat. Vuokran tarkistaminen tehdään rakennusluvan mukaisten kerrosalojen perusteella. Vuosittainen vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa etukäteen joko yhdessä tai kahdessa erässä. Eräpäivät ovat 1.3.Kun vuokralainen maksaa vuosittaisen vuokran yhdessä erässä, 15.4., 15.7on vuokra maksettava viimeistään elo- kuun 15. ja 15.10päivänä kaupungin maksupisteeseen tai kaupungin hyväksymään rahalaitokseen. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra on 31.12.2021 saakka 125 303,18 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra on 156 628,98 euroaMaksettaessa maanvuokra kahdessa erässä peritään molempien maksuerien yhteydessä kaupungin käyttämän pienlaskutuslisän suuruinen maksutapalisä. Vuokranantajalla on laskutusteknisistä syistä oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaanmuuttaa vuokranmaksun määräpäiviä.
Appears in 1 contract
Samples: Lease Agreement
Vuokra. Tammikuun 1Esitettävä vuokra-alue on asemakaavassa nro 2556 (1946) osoitettu puistoksi. päivästä 2023 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiinAlueelle on valmisteilla täydennysrakentamiseen tähtäävä asemakaava. Yleiskaavassa 2016 alue on osoitettu asuntovaltaiseksi alueeksi (A3). Aluetta kehitetään pääasiassa asumisen, jossa lokakuu puistojen, vir- kistys- ja liikuntapalvelujen sekä lähipalvelujen käyttöön. Vuokra-alueelle ei ole osoitettu rakennusoikeutta, mutta alueella sijait- see puinen päärakennus ja talousrakennus. Päärakennus on tiettävästi tuotu paikalleen muualta Helsingistä, mahdollisesti entisen öljysataman alueelta, 1930- tai 1940-luvulla. Esitettävää vuokra-aluetta ei ole varattu. Uudelleenvuokraukselle on saatu puolto asemakaavapalveluista. Hakijalle esitetään vuokra-alueen vuokraamista uudelleen päätösehdo- tuksen mukaisesti. Hakijan edellä esitelty toiminta ja tarve soveltuvat tilapäisesti kyseiselle vuokra-alueelle toiminnan luonne huomioon ottaen. Hakijalle esitetään vuokrattavaksi päätösesityksen mukainen vuokra- alue 1.1.2021 – 31.12.2029. Vuokra-alueen vuokraaminen kyseiseksi ajaksi ja käyttötarkoitukseen on perusteltua käyttötarkoitus ja toiminnan luonne huomioon ottaen. Lisäksi kaupunki ei tarvitse vuokra-aluetta esitettävänä vuokra-aikana omaan käyttöön eikä toiselle luovutettavaksi rakentamiseen eikä muu- hun käyttöön. Vuokra-alueen perusvuosivuokraksi esitetään 148,58 euroa elinkus- tannusindeksissä 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi = 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100vastaa nykyrahassa noin 2937,50 euroa (ind. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä1977). Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.7Vuosivuokra sidotaan elinkustannusindeksiin siten kuin maanvuokrasopimuksen ehdoissa on sanottu. ja 15.10. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra on 31.12.2021 saakka 125 303,18 euroa, jolloin Vuokra-alueesta ei ole teetetty erillistä arviokirjaa vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra ajan lyhyys ja pieni rakennusoikeuden määrä huomioiden. Vuokran määrä perustuu yleishyödyllisten tilojen osalta hintatasoon 250 euroa/k-m², jota on 156 628,98 käy- PL 00000 Xxxxxxxxxxxx 0 09 310 1691 0201256-6 XX00 0000 0000 0000 00 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 58 Faksi Alv.nro tetty myös tänä vuonna eri puolilla Helsinkiä jatkettavien ja uudistetta- vien yleishyödyllisiin tarkoituksiin vuokrattujen tonttien vuokran perus- teena (GEM Property/ 20.5.2020). Rakennuksen yläkerroksen pienen asuinhuoneiston osalta peritään kuitenkin kaksinkertaista vuokraa pe- rustuen hintatasoon 500 euroa/k-m². Vuokranantajalla Kaupunginvaltuusto (11.3.2020, 85 §) on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 hyväksynyt vuokrausperusteeksi lähellä sijaitsevalle uudisa- suinkerrostalotontille n. 820 euroa/k-m² (asuintilat 4 711 ja uudispientalotontilla hintata- son arvioidaan olevan vähintään 20 prosenttia korkeampi. Huomioon ottaen kuitenkin, että tässä on kyse uudelleen vuokrattavalla vuokra- alueella sijaitsevan vanhan rakennuksen yläkerroksessa sijaitsevasta pienestä ns. talomiehen asunnosta ja se on sivukäyttötarkoitus, voi- daan kohtuullisena vuokran perusteena olevana hintatasona pitää il- man erillistä arviokirjaa edellä sanottua 500 euroa/k-m2m². Vuokra-alueella olevan rakennuksen pinta-ala on käytettävissä olevien tietojen mukaan 188 k-m², josta 47 k-m² on asuinkäytössä (yläkerran asunto). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 Uusi vuosivuokra on näin ollen 2937,50 euroa (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto47 k-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitasm² x 500 euroa/k-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asuntom² x 5 % + 141 k-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisestam² x 250 euroa/k-m² x 5 %, 1 175 euroa + 1 762,50 euroa = 2 937,50 euroa), joka elinkustannusindeksissä 1951=100 on 148,58 euroa (2 937,50 euroa / ind. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaan19,77).
Appears in 1 contract
Samples: Land Lease Agreement
Vuokra. Tammikuun Huhtikuun 1. päivästä 2023 2020 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 1 656,59 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi 100. Kunkin kalenterivuoden toisen neljänneksen alusta seuraa- van kalenterivuoden ensimmäisen neljänneksen loppuun laskettava vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan saa- daan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi elinkustan- nusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra perustuu tontilla kolmen viimeisen kalenterivuoden aikana myy- tyjen polttoainelitrojen keskiarvoon ja yksikköhintaan 0,01 euroa/litra. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.32.1., 15.41.4., 15.71.7. ja 15.101.10. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra Vuosivuokra on 31.12.2021 31.3.2020 saakka 125 303,18 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra on 156 628,98 32 452,60 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraaedellä sanottua indeksiin sidottua vuosivuokraa neljän vuoden välein tämän vuokrasopimuksen vuokra- ajan alkamisesta lukien, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-jos tuolloin vuosivuokra muodostuu korkeam- maksi kolmen viimeisen kalenterivuoden aikana myytyjen polttoai- nelitrojen keskiarvon ja yksikköhinnan 0,01 euroa/litra mukaan. Selvyyden vuoksi todetaan, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2)ettei edellä sanottu vuosivuokra laske, jos tuolloin vuosivuokra muodostuisi alemmaksi kolmen viimeisen kalente- rivuoden aikana myytyjen polttoainelitrojen keskiarvon ja yksikköhinnan 0,01 euroa/litra mukaan. Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön Vuokralainen on velvollinen esittämään vuokranantajan kirjallisesta pyynnöstä neljän vuoden välein kirjallisen selvityksen kolmen viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisestakalenterivuoden myynnistä. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi Mikäli vuokralainen ei toimita kirjallista selvitys yhden kuukauden kulu- essa kirjallisesta pyynnöstä, vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdostaperiä selvityk- sen antamiseen saakka kaksinkertaista vuosivuokraa. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen Lisäksi kaupungilla on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaanoikeus purkaa sopimus päättymään selvityksen laiminlyönnin vuoksi.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra perusvuosivuokra on 6 218,52 8 611,12 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.7. ja 15.10. Tontin maanvuokrasta peritään ns. alkuvuosialennuksen johdosta 80 % 31.12.2026 saakka, jonka jälkeen peritään täyttä vuokraa. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra kokonaisvuokra on 31.12.2021 edellä mainittu alennus huomioiden 31.12.2022 saakka 125 303,18 138 811,25 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä perittävä vuokra on 156 628,98 173 514,06 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra on 10 757,20 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra- alueelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mukaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 827 k-m². Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa tarkistaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan perusvuosivuokraan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville saataville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen kaupunginhallituksen vahvistaman päätöksen mukaan.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 Vuotuinen vuokra on 100 siten, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100sopimuksen alkaessa 10.250 euroa. Vuokra maksetaan on maksettava vuosittain neljässä yhtä suuressa erässäkesäkuun loppuun mennessä Vuokranantajan määräämään rahalaitok- seen. Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.7Vuokran määrästä 8.250 euroa on varsinaista tontinvuokraa. ja 15.10. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra 2.000 euron osuudel- la on 31.12.2021 saakka 125 303,18 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra on 156 628,98 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen tarkoitus varautua vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessaen- nallistamisesta aiheutuneisiin kustannuksiin siinä tapauksessa, kaavamääräyksissäettei Vuokralainen pysty ennallistamaan vuokra-aluetta. Erikseen sovitaan, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdostaettä Xxxxxxxxxxxxx saa joka tapauksessa pitää itsellään tämän summan. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksiaNäin ollen ei tähän vuokrasopimukseen ole tarpeen ottaa erityisenä eh- tona Vuokranantajan oikeudesta tarvittaessa Vuokralaista enempää kuulematta hakea etusijakiinnitystä enintään 50.000 eurolle siltä varalta, että Vuokralaisen jät- täisi sopimusvelvoitteensa täyttämättä sopimuskauden päättyessä. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänäHankkeen laajuus (ml. rahoituksen järjestäminen) huomioiden on vuokran maksa- misen osalta sovittu, vuokralainen että vuokranmaksuvelvollisuuden alkamiselle myönnetään lykkäystä vuokra- ja muiden sopimusten allekirjoittamishetkestä siihen saakka, kun rakennuslupahakemukset on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa jätetty sisään, kuitenkin enintään 18 kuukautta. Mikäli Vuokralainen sanotun ajan sisällä ilmoittaa kirjallisesti, että hanketta ei pystytä to- teuttamaan ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaanpyytää irtisanomaan maanvuokrasopimuksen, ei kyseiseltä ajalta pe- ritä maanvuokraa lainkaan, mikäli alueet palautuvat vuokranantajalle siinä kunnos- sa kuin ne vuokrasopimuksen allekirjoittamishetkellä ovat olleet. Merkitään erikseen, että tällä menettelyllä Vuokralainen saa vuokra-alueeseen pel- kän hallintaoikeuden (vastaa tonttivarausta). Käyttöoikeus alueeseen alkaa vuok- ranmaksun alkamisajankohdasta. Hallintaoikeutta ei voi siirtää kolmannelle osa- puolelle. Hallintaoikeus oikeuttaa suorittamaan vuokra-alueella esimerkiksi pohja- tutkimuksia, mutta ei rakentamistoimenpiteitä.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1Perittävä vuosivuokra on [●] euroa. päivästä 2023 alkaen vuosivuokra Vuokra perustuu lainvoimaisen asemakaavan nro [●] mukaiseen lisärakennus- oikeuteen [●] k-m² ja yksikköhintaan [●] €/k-m² (ind.100) sekä viiden prosentin (5 %) tuottoon, kuten esitetty Osapuolten välillä [pv.kk.vvvv] tehdyssä esisopi- muksessa. Vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra perusvuosivuokra on 6 218,52 [●] euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi pe- rusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra pe- rusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden keskimääräinen kalenterivuoden kes- kimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100.
1 Huomio luonnokseen: vuokrasopimukseen kirjataan lopullinen vuokra-aika siten, että vuokrasopimus on voimassa määräaikaisena allekirjoituksesta noin 70 vuotta päättyen 70 vuoden jälkeen ko. kalenterivuoden lopussa. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.32.1., 15.41.4., 15.71.7. ja 15.10. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra on 31.12.2021 saakka 125 303,18 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra on 156 628,98 euroa1.10. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa tarkistaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessakäyttötarkoituk- sessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa sei- kassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänäeräpäi- vänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä saataville eräpäi- västä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman kaupunginhallituksen vahvista- man päätöksen mukaan.
Appears in 1 contract
Samples: Esisopimus Rakennusten Kaupasta Ja Tonttien Maanvuokrauksesta
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 2022 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 16 978,56 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.7. ja 15.10. Tontin maanvuokrasta peritään ns. alkuvuosialennuksen johdosta 80 % 31.12.2023 saakka, jonka jälkeen peritään täyttä vuokraa. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra kokonaisvuokra ilman alen- nusta on 31.12.2021 31.12.2020 saakka 125 303,18 335 666,13 euroa ja edellä mainittu alen- nus huomioiden 268 532,90 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 1.10.2020 - 31.12.2022 perit- tävä 31.12.2020 perittävä vuokra on 156 628,98 67 133,22 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 11 472 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2)m². Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena vuokralai- sena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa valmistu- essa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden vuo- den kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisestavalmistu- misesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle korotetaan sa- malle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 16 978,56 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra vuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän sään- telemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi perus- vuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaan.
Appears in 1 contract
Samples: Asuntoalueen Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1Vuotuinen vuokra on tuhatta ( ) euroa. päivästä 2023 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 (Perusvuokra). Vuodelta 2019 osavuoden ( - 31.12.2019) vuokra on 100 siten, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvullaeuroa, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100kuitataan maksetuksi tämän vuokrasopimuksen allekirjoituksella. Vuoden 2020 vuokrasta vähennetään vuokralaisen maksama 2000 euron va- rausmaksu (mikäli se on peritty). Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässäon sidottu elinkustannusindeksiin seuraavasti: 1 momentin mukaista vuosivuokraa (perusvuokra) muutetaan virallisen elinkus- tannusindeksin muutosta vastaavasti. Eräpäivät ovat 1.3.Vuokran muutoksen suuruus ilmenee, 15.4.kun perusindeksiä verrataan tarkistusindeksiin. Mikäli tarkistusindeksin luku on kor- keampi tai alempi kuin perusindeksin luku, 15.7perusvuokraa korotetaan tai alenne- taan vastaavasti. Perusindeksinä on vuokrausta edeltävän vuoden 2018 keski-indeksi, joka on ___. Tarkistusindeksi on kutakin vuokranmaksuvuotta edeltävän vuoden keski- indeksi. Tarkistettu vuosivuokra saadaan, kun tarkistusindeksi jaetaan perusin- deksillä ja 15.10kerrotaan perusvuokralla. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra Vuotuinen vuokranmaksu vuoden 2019 jälkeen suoritetaan kaupungin laskutuk- sen mukaan kaupungin määräämään rahalaitokseen kunkin vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Vuokralainen on 31.12.2021 saakka 125 303,18 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra on 156 628,98 euroavelvollinen vaadittaessa asettamaan vakuuden vuokran suoritta- misesta. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa Jos vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänäei määräaikana suoriteta, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään erääntyneille erille korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaanviivästysajalta kaupungissa kulloinkin noudatettavana olevan viivästyskoron mukaisesti.
Appears in 1 contract
Samples: Lease Agreement
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 2020 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra perusvuosivuokra on 6 218,52 7 582 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.7. ja 15.10. Tontin maanvuokrasta peritään ns. alkuvuosialennuksen johdosta 70 % 31.12.2023 saakka. Tämän jälkeen vuosivuokrasta peritään 80 % siltä ajalta, jona vuokra-alueelle rakennettavien asuintalojen rakentamiseen myönnettyä valtion asuntolainaa on maksamatta tai jona valtio maksaa vuokra-alueelle rakennettavien asuntojen rakentamiseen myönnetyn lainan perusteella korkohyvitystä (korkotukea). Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra kokonaisvuokra on 31.12.2021 edellä mainittu alennus huomioiden 31.12.2019 saakka 125 303,18 103 972 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 1.5.2019 - 31.12.2022 perit- tävä 31.12.2019 perittävä vuokra on 156 628,98 69 315 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle vuokra- alueelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista mukaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 739 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samanam². Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa tarkistaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville saataville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen kaupunginhallituksen vahvistaman päätöksen mukaan. Tontin vuokraushinta on markkinahintaa alhaisempi ja tämä markkinaehtoisen vuokran ja tontin vuokraushinnan välinen erotus on korvausta yleistä taloudellista etua koskevan palvelun toteuttamisesta. Markkinaehtoisen vuokran ja tontin vuokraushinnan välinen erotus tulee maksaa takaisin, mikäli tontille toteutetaan muuta kuin valtion tukemaa tuotantoa.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 2021 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra perusvuosivuokra on 6 218,52 4 042,60 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.7. ja 15.10. Tontin maanvuokrasta peritään ns. alkuvuosialennuksen johdosta 70 % 31.12.2023 saakka. Tämän jälkeen vuosivuokrasta peritään 80 % siltä ajalta, jona vuokra-alueelle rakennettavien asuintalojen rakentamiseen myönnettyä valtion asuntolainaa on maksamatta tai jona valtio maksaa vuokra-alueelle rakennettavien asuntojen rakentamiseen myönnetyn lainan perusteella korkohyvitystä (korkotukea). Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra kokonaisvuokra on 31.12.2021 edellä mainittu alennus huomioiden 31.12.2020 saakka 125 303,18 55 917,24 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 1.2.2020 - 31.12.2022 perit- tävä 31.12.2020 perittävä vuokra on 156 628,98 51 257,47 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle vuokra- alueelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista mukaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 2 465 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samanam². Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa tarkistaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville saataville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen kaupunginhallituksen vahvistaman päätöksen mukaan. Tontin vuokraushinta on markkinahintaa alhaisempi ja tämä markkinaehtoisen vuokran ja tontin vuokraushinnan välinen erotus on korvausta yleistä taloudellista etua koskevan palvelun toteuttamisesta. Markkinaehtoisen vuokran ja tontin vuokraushinnan välinen erotus tulee maksaa takaisin, mikäli tontille toteutetaan muuta kuin valtion tukemaa tuotantoa.
Appears in 1 contract
Samples: Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin4.1 Maanvuokrasopimuksen alkamishetkellä vuotuinen vuokra on [●] euroa vuodessa (”Vuokra”).
4.2 Vuokralaisen velvollisuus maksaa Vuokraa alkaa [●].
4.3 Selvyyden vuoksi todetaan, jossa lokakuu 1951 että Vuokra on 100 määritelty siten, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100se vastaa 5 % Vuokra-alueelle viran- omaisen myöntämän lainvoimaisen rakennusluvan rakennusoikeuden arvosta ([●] €/k-m²). Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässäso- pimuksen alkamishetkellä on asuntorakentamiselle [●] €//k-m2.
4.4 Vuokra-alueen rakennusoikeus on tämän Maanvuokrasopimuksen allekirjoitushetkellä [●] k-m². Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.7. ja 15.10. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra on 31.12.2021 saakka 125 303,18 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra on 156 628,98 euroa. Vuokranantajalla Vuok- ranantajilla on oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tarkistaa Vuokraa rakennusoikeuden määrän kasvaessa tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokramuutoin Vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa kaavamääräyksissä tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksiaMikäli rakennusoikeuden määrä alenee, ei Vuokraa kuitenkaan alenneta. Ellei vuokraeriä Vuokralaisella on velvollisuus viipymättä ilmoittaa mahdollisista muutoksista käyttötarkoitukseen, kaavamääräyksiin tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänämuuhun sel- laiseen seikkaan, vuokralainen joilla on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa vaikutusta rakennusoikeuden määrän kasvamiseen.
4.5 25 vuoden kuluttua sopimuksen alkamisesta tarkistetaan Vuokra-alueen Vuokran ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaan.alueen käypien tont- tihintojen kehityksen vastaavuus. Vuokran määritys perustuu markkinahintaan siten, että rakennusoikeu- den arvon määritys suoritetaan riippumattoman asiantuntijan toimesta ja uusi Vuokra määräytyy Vuokra- alueen markkina-arvosta aiemmin esitetyn tuottotavoitteen 5 % mukaisesti, kuitenkin niin että Vuokra on aina vähintään sopimuskauden alussa määritetty Vuokra. Tämä tarkistus tehdään 6 kuukautta ennen
Appears in 1 contract
Samples: Lease Agreement
Vuokra. Tammikuun 1. päivästä 2023 2020 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin, jossa lokakuu 1951 on 100 siten, että perus- vuosivuokra on 6 218,52 asuin- ja liiketilojen osalta 1 104 euroa vuodessa sekä ja sitä vastaava perusin- deksi perusindeksi 100. Kunkin kalenterivuoden vuosivuokra tarkistetaan tarkis- tetaan kertomalla perusvuosivuokra luvulla, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden kalenterivuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä perus- indeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.7. ja 15.10. Kalenterivuodelta Asuntotontin vuosivuokrasta peritään 80 % siltä ajalta, jona vuokra-alu- eelle rakennettavien asuintalojen rakentamiseen myönnettyä valtion asuntolainaa on maksamatta tai jona valtio maksaa vuokra-alueelle ra- kennettavien asuntojen rakentamiseen myönnetyn lainan perusteella korkohyvitystä (1.1.-31.12korkotukea). Tontin 38232/9 kiinteä alkuvuosivuokra kalenterivuodelta 2019 (1.1.- 31.12.) perittävä vuokra on 31.12.2021 saakka 125 303,18 17 390 euroa, jolloin vuokra-perittävä vuokra ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra 1.7.2019- 31.12.2020 (18 kk) on 156 628,98 26 086 euroa. Vuokranantajalla on oikeus korottaa sen lisäksi, mitä vuokrasopimuk- sessa on mainittu, tontin maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan alueelle toteute- taan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista mukaista tilaa yhteensä enemmän enem- män kuin 4 711 920 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samanam². Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa tontin vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa ra- kennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten muu- tosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaan. Tontin vuokraushinta on markkinahintaa alhaisempi ja tämä markki- naehtoisen vuokran ja tontin vuokraushinnan välinen erotus on kor- vausta yleistä taloudellista etua koskevan palvelun toteuttamisesta. Markkinahinnan ja vuokraushinnan välinen erotus tulee maksaa takai- sin, mikäli tontille rakennetaan muuta kuin valtion tukemaa tuotantoa.
Appears in 1 contract
Samples: Asuntoalueen Maanvuokrasopimus
Vuokra. Tammikuun 1siirtää vuokralaisen vastattavaksi toritoimintojen järjestäminen ja toritoimintojen säilymisestä huolehtiminen vuokrasopimuksessa mainituilla alueilla - kehittää torien ja mahdollisuuksien mukaan niiden lähiympäristön toimintaa siten, että vuokra-alueelle sijoittuu nykyistä enemmän ympärivuotista toimintaa - jatkaa Kuopion valtakunnallisesti tunnettua markkinaperinnettä se- kä kehittää ja aktivoida alueella tapahtuvaa markkinatoimintaa - edistää erilaisten kaupallisten tapahtumien ja ilmaisten tapahtumi- en järjestämistä sekä edistää alueelle sijoittuvaa kaupallista ja mark- kinaehtoista toimintaa sekä elävöittää kaupunkikeskustaa - sitouttaa vuokralainen markkinoimaan Kuopiota ja vuokra-alueelle sijoittuvia toreja markkinapaikkana ja tapahtumien tulevana kes- kuksena Vuokra-aika on 1.4.2017–31.12.2020. päivästä 2023 alkaen vuosivuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiinVuokrasopimusta voidaan jatkaa sopijaosapuolien yhteisellä päätöksellä aina viisi vuotta kerrallaan. Sopimus vuokrasopimuksen jatkamisesta on tehtävä osapuolten kesken vähintään vuosi ennen vuokrasopimuksen päättymistä. Vuosivuokra, joka vuosittain on 15.8. mennessä maksettava kaupungin maksupisteeseen tai kaupungin hyväksymään rahalaitokseen, on kaksitoistatuhatta (12 000) euroa. Vuosivuokraan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisäverolain (1501/1993) mukainen vero (24 %). Vuotuinen vuokramaksu on riippuvainen tilastokeskuksen laskemasta elinkustannusindeksistä, jossa lokakuu 1951 on 100 = 100, siten, että perus- vuosivuokra vuokrana on 6 218,52 12 000 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusin- deksi 100ja perusindeksinä 1925 (joulukuu 2016). Kunkin kalenterivuoden Tarkistettu vuosivuokra tarkistetaan saadaan kertomalla perusvuosivuokra luvullaedellä mainittu perusvuok- ra tarkastusajankohtaa edeltäneen joulukuun indeksiluvulla ja jakamal- la se edellä mainitulla perusindeksillä. Jollei vuokra maksua määräaikana makseta, joka saadaan jakamalla edellisen kalenteri- vuoden keskimääräinen elinkustannusindeksi perusindeksillä 100. Vuokra maksetaan vuosittain neljässä yhtä suuressa erässä. Eräpäivät ovat 1.3., 15.4., 15.7. ja 15.10. Kalenterivuodelta (1.1.-31.12.) perittävä vuokra vuokralainen on 31.12.2021 saakka 125 303,18 euroa, jolloin vuokra-ajalta 1.10.2021 - 31.12.2022 perit- tävä vuokra on 156 628,98 euroavelvolli- nen maksamaan langenneille erille erääntymispäivästä maksupäivään asti viivästyskorkoa korkolain mukaan. Vuokranantajalla on laskutusteknisistä syistä oikeus korottaa maanvuokraa, mikäli vuokra-alu- eelle toteutetaan asuin-, liike- tai muuta pääkäyttötarkoituksen mu- kaista tilaa yhteensä enemmän kuin 4 711 k-m² (asuintilat 4 711 k-m2). Kaupunginvaltuuston päätöksen 3.6.2009 (136 §) mukaan vuokralaisena olevan asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistuessa 1.1.2011 tai sen jälkeen yhtiö vapautuu Hitas-rajoituksista 30 vuoden kuluttua asunto-osakeyhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Tällöin yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korote- taan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mu- kainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra. Tontin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemät- tömän tontin perusvuosivuokra on 7 914,48 euroa vuodessa sekä sitä vastaava perusindeksi 100. Hitas-sääntelyn päättyessä yhtiön hallitseman tontin maanvuokra korotetaan samalle tasolle kuin vuokraushetkellä vallinneen käytännön mukainen sääntelemättömän tontin vertailuvuokra vaihtamalla sääntelemättömän tontin perusvuosivuokra sopimuksen mukaiseksi perusvuosivuokraksi indeksiehtojen säilyessä samana. Lisäksi vuokranantajalla on oikeus korottaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta. Edellä mainitulla tarkoitetaan myös sääntelemättömän tontin perusvuosivuok- raan vastaavin perustein tehtäviä tarkistuksia. Ellei vuokraeriä tai muita sopimukseen perustuvia saatavia suoriteta eräpäivänä, vuokralainen on velvollinen maksamaan erääntyville saata- ville eräpäivästä maksupäivään korkoa ja perimispalkkiota kaupungin- hallituksen vahvistaman päätöksen mukaanmuuttaa vuokran- maksun määräpäiviä.
Appears in 1 contract
Samples: Lease Agreement