Vuokran tarkistaminen Mallilausekkeet

Vuokran tarkistaminen. Vuokra sidotaan täysimääräisesti elinkustannusindeksiin (1951:10=100). Indeksitarkistus tehdään kerran vuodessa, jolloin kokonaisvuokra tarkistetaan vastaamaan perusindeksin ja tarkistusindeksin välillä tapahtunutta muutosta. Perusindeksi on lokakuun 2015 elinkustannusindeksin pisteluku. Tarkistusindeksinä on kunkin vuoden lokakuun pisteluku. Tarkistettua vuokraa maksetaan tarkistusajankohtaa seuraavan tammikuun alusta lukien vuokranantajan kirjallisen ilmoituksen perusteella. Ensimmäinen vuokrantarkistus on tammikuussa vuonna 2017. Indeksin laskiessa vuokran määrää ei alenneta. Mikäli elinkustannusindeksiä ei voida soveltaa tai sen laskeminen lopetetaan, sidotaan vuokra kuluttajahintaindeksiin tai vastaavaan indeksiin käyttäen perusindeksinä vuokra-ajan alkamishetkellä viimeisintä tiedossa olevaa elinkustannusindeksin pistelukua ja noudattaen soveltuvin osin vuokrantarkistuksen laskennassa edellä mainittuja periaatteita.
Vuokran tarkistaminen. Vuokranantajalla on oikeus tarkistaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta.
Vuokran tarkistaminen. (a) Pääoma- ja ylläpitovuokran määrä tarkistetaan tämän Vuokrasopimuksen kohdassa 7. määritellyn mukaisesti.
Vuokran tarkistaminen. Vuokra sidotaan kuluttajahintaindeksiin. Tarkistuksessa käytetään lokakuun kuluttajahintaindeksiä ja tarkistettua vuokraa maksetaan tammikuun alusta ilman erillistä ilmoitusta. Vuokraa ei kuitenkaan alenneta, mikäli kuluttajahintaindeksin pisteluku on pienempi. Kauppahallien vuokria voidaan erityisestä kustannuksien noususta tai kauppahallin ympäristössä tapahtuvien olennaisten kauppapaikan arvoon liittyvien muutosten aiheuttamista syistä tarkistaa lautakunnan päätöksellä kesken vuokrakauden. Vuokran korotuksesta ilmoitetaan kirjeitse.
Vuokran tarkistaminen. Vuokran tarkistamisen periaatteet on määritetty vuokra- sopimusasetuksen 7 §:ssä. Vuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksiin (1951:10=100) täysimääräisesti siten, että perusindek- sinä käytetään lokakuun 2022 indeksilukua ja tarkistusin- deksinä kunkin vuoden lokakuun indeksiä. Tarkistettu vuokra saadaan, kun tarkistusindeksi jaetaan perusindek- sillä ja kerrotaan perusvuokralla. Perusvuokrana käyte- tään vuokra-ajan alun ensimmäistä täyden kuukauden vuokraa. Tarkistus suoritetaan kerran vuodessa ja tarkis- tettua vuokraa laskutetaan 1. tammikuuta lähtien. En- simmäisen kerran vuokra tarkistetaan vuodelle 2024. Mi- käli yllä mainittua indeksiehtoa ei voitaisi tulevaisuu- dessa soveltaa, tarkistetaan vuokraa siten, että vuokran- tarkistus vastaa alalla yleisesti käytettyä ja edellä esitet- tyä periaatetta.
Vuokran tarkistaminen. (a) Pääomavuokran määrä tarkistetaan tämän Vuokrasopimuksen kohdassa 7. määritellyn indeksiehdon mukaisesti.
Vuokran tarkistaminen. Vuokran tarkistetaan kerran vuodessa elinkustannusindeksillä.
Vuokran tarkistaminen. Vuokra sidotaan elinkustannusindeksiin. Erilliskorvaukset: Sähkö ja prosessivesi. Vuokra-aika: Sopimuksen mukaan. Vuokravakuus: 3 kk:n vuokraa vastaava määrä. Välityspalkkio: Ei välityspalkkiota.
Vuokran tarkistaminen. Vuokran perusteena oleva tontin pääoma-arvo tarkistetaan vuokra-aikana 20 vuoden ja 40 vuoden kohdalla Pirkanmaan asuntohintaindeksillä. Vuokranantajalla on oikeus tarkistaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta.
Vuokran tarkistaminen. Vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin muuhun indeksiin, mihin: Perusindeksin julkaisukuukausi ja –vuosi: elokuu 2021 Pisteluku: xxx Tarkistusajankohta: xxx Muu tarkistusperuste: Tarkistusajankohta: xxx