Common use of Ammatillinen koulutus Clause in Contracts

Ammatillinen koulutus. Työnantajan antaessa toimihenkilölle ammatillista koulutusta tai lähettäessä toi- mihenkilön hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulu- tuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset eikä toimihenkilön palkkaa vä- hennetä, ellei toisin ole sovittu. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulko- puolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Jos koulutustilaisuus järjestetään sellaiseen aikaan, että toimihenkilö joutuu tu- lemaan ao. tilaisuuteen työvuoronsa päättymisen jälkeen saman vuorokauden ajalle sijoittuvalla vapaa-ajallaan, on hänelle tältä ajalta maksettava peruspal- kan mukainen korvaus taikka annettava muulloin vastaava vapaa-aika. Jos koulutukseen osallistuminen tapahtuu toimihenkilön vapaapäivänä sopijapuolet toteavat, että koulutukseen osallistumisen korvausperusteista sovitaan tarvitta- essa paikallisesti. Työajan ulkopuolella koulutuksen edellyttämiin matkoihin käytetystä ajasta ei korvausta suoriteta. Xxxxxxx korvataan matkakustannukset työehtosopimuksen matkakorvaussäännöstön mukaisesti. Työajan ulkopuolella koulutukseen osal- listumisesta saattaa aiheutua lisäkustannuksia toimihenkilölle. Myös näin ai- heutuvien kustannusten korvaamisesta voidaan tarvittaessa sopia paikallisesti. Koulutustilaisuuksia järjestettäessä on huolehdittava siitä, että ao. toimihenki- löille tulee riittävän pitkä päivittäinen lepoaika.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Ammatillinen koulutus. Työnantajan antaessa toimihenkilölle ammatillista koulutusta tai lähettäessä toi- mihenkilön hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulu- tuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset eikä toimihenkilön palkkaa vä- hennetävähen- netä, ellei toisin ole sovittu. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulko- puolellaulkopuo- lella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Suoranaisilla kustan- nuksilla tarkoitetaan kurssimaksuja, kurssiaineistosta aiheutuvia kustannuksia ja matkakustannuksia. Matkakustannusten korvaukset suoritetaan työehtosopi- muksen 22 §:n mukaisesti lukuun ottamatta matka-ajan korvausta, ellei työn- antajan ja toimihenkilön kesken toisin sovita. Jos koulutustilaisuus järjestetään sellaiseen aikaan, että esim. yövuorossa oleva toimihenkilö joutuu tu- lemaan tulemaan vapaa-aikanaan ao. tilaisuuteen työvuoronsa päättymisen jälkeen saman vuorokauden ajalle sijoittuvalla vapaa-ajallaantilaisuuteen, on hänelle tältä ajalta maksettava peruspal- kan peruspalkan mukainen korvaus taikka annettava muulloin vastaava vas- taava vapaa-aika. Jos Mikäli kurssille osallistuminen tapahtuu toimihenkilön säännöl- lisenä työaikana, ei hänen palkkaansa sen vuoksi vähennetä. Milloin edellä tarkoitettuun koulutukseen osallistuminen tapahtuu toimihenkilön vapaapäivänä sopijapuolet toteavat, että koulutukseen osallistumisen korvausperusteista korvaus- perusteista sovitaan tarvitta- essa paikallisesti. Työajan ulkopuolella koulutuksen edellyttämiin matkoihin käytetystä ajasta ei korvausta suoriteta. Xxxxxxx korvataan matkakustannukset työehtosopimuksen matkakorvaussäännöstön mukaisesti. Työajan ulkopuolella koulutukseen osal- listumisesta saattaa aiheutua lisäkustannuksia toimihenkilölle. Myös näin ai- heutuvien kustannusten korvaamisesta voidaan tarvittaessa sopia paikallisesti. Koulutustilaisuuksia järjestettäessä järjestettä- essä on huolehdittava siitä, että ao. toimihenki- löille toimihenkilöille tulee riittävän pitkä päivittäinen päivit- täinen lepoaika.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Ammatillinen koulutus. Työnantajan antaessa toimihenkilölle työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähettäessä toi- mihenkilön työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulu- tuksen koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset eikä toimihenkilön palkkaa vä- hennetäja säännöllisen työajan ansionmenetys henkilökohtaisen ai- kapalkan mukaan. Se, ellei toisin ole sovittuettä kysymyksessä on tämän pykälän mukainen koulutus, todetaan ennen koulu- tustilaisuuteen ilmoittautumista. Jos koulutus tapahtuu Koulutusta annettaessa on koulutukseen halukkaista asentajista valittava työnantajan kannalta tarkoituksenmukaisimmat työntekijät. Koulutusta haluaville työntekijöille vara- taan vuorollaan mahdollisuus osallistua hänen tehtäviensä kannalta tarkoituksenmu- kaisimpaan koulutukseen. Mikäli koulutustilaisuudet järjestetään joko osittain tai kokonaan työajan ulko- puolellaulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannuksetmaksetaan työajan ulkopuoliselta koulutusajalta henkilökohtainen aikapalkka. Jos koulutustilaisuus järjestetään sellaiseen aikaanTs. ylityökorvauksia ei koulutusajalta makseta. Näissä tapauksissa koulutusajaksi las- ketaan ainoastaan koulutukseen tai luennoille osallistumiseen käytetty aika ei esim. matka-aikoja, yhteisiä illanviettoja tai muuta vastaavaa. Vaikka työajan ulkopuolella tapahtuvasta koulutuksen korvauksesta on sovittu, se ei saa johtaa siihen, että toimihenkilö joutuu tu- lemaan aoyritykset järjestävät koulutusta yksinomaan työajan ulkopuolella. tilaisuuteen työvuoronsa päättymisen jälkeen saman vuorokauden ajalle sijoittuvalla vapaa-ajallaanMikäli työntekijä osallistuu työnantajan järjestämään ammattiinsa liittyvään koulutuk- seen, on hänelle tältä ajalta maksettava peruspal- kan mukainen korvaus taikka annettava muulloin vastaava vapaa-aika. Jos koulutukseen osallistuminen tapahtuu toimihenkilön vapaapäivänä sopijapuolet toteavat, katsotaan tähän säännöllisenä työaikana käytetty aika työaikaan rinnastettavaksi ajaksi laskettaessa sekä viikoittaista että koulutukseen osallistumisen korvausperusteista sovitaan tarvitta- essa paikallisesti. Työajan ulkopuolella koulutuksen edellyttämiin matkoihin käytetystä ajasta ei korvausta suoriteta. Xxxxxxx korvataan matkakustannukset työehtosopimuksen matkakorvaussäännöstön mukaisesti. Työajan ulkopuolella koulutukseen osal- listumisesta saattaa aiheutua lisäkustannuksia toimihenkilölle. Myös näin ai- heutuvien kustannusten korvaamisesta voidaan tarvittaessa sopia paikallisesti. Koulutustilaisuuksia järjestettäessä on huolehdittava siitä, että ao. toimihenki- löille tulee riittävän pitkä päivittäinen lepoaikavuorokautista ylityötä.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Ammatillinen koulutus. Työnantajan antaessa toimihenkilölle ammatillista koulutusta tai lähettäessä toi- mihenkilön toimi- henkilön hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulu- tuksen koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset eikä toimihenkilön palkkaa vä- hennetä, vähennetä ellei toisin ole sovittu. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulko- puolellaulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Suoranaisilla kustannuksilla tarkoitetaan kurssimaksuja, kurssiaineistosta aiheutuvia kustannuksia ja matkakustannuksia. Matkakustannusten korvaukset suoritetaan työehtosopimuksen 22 §:n mukaisesti lukuunottamatta matka-ajan korvausta ellei työnantajan ja toimihenkilön kesken toisin sovita. Jos koulutustilaisuus järjestetään sellaiseen aikaan, että esim. yövuorossa oleva toimihenkilö joutuu tu- lemaan tulemaan vapaa-aikanaan ao. tilaisuuteen työvuoronsa päättymisen jälkeen saman vuorokauden ajalle sijoittuvalla vapaa-ajallaan, on hänelle tältä ajalta maksettava peruspal- kan peruspalkan mukainen korvaus taikka annettava muulloin vastaava vapaa-aika. Jos Mikäli kurssille osallistuminen tapahtuu toimihenkilön sään- nöllisenä työaikana, ei hänen palkkaansa sen vuoksi vähennetä. Milloin edellä tarkoitettuun koulutukseen osallistuminen tapahtuu toimihenkilön vapaapäivänä sopijapuolet toteavat, että koulutukseen osallistumisen korvausperusteista korvaus- perusteista sovitaan tarvitta- essa paikallisesti. Työajan ulkopuolella koulutuksen edellyttämiin matkoihin käytetystä ajasta ei korvausta suoriteta. Xxxxxxx korvataan matkakustannukset työehtosopimuksen matkakorvaussäännöstön mukaisesti. Työajan ulkopuolella koulutukseen osal- listumisesta saattaa aiheutua lisäkustannuksia toimihenkilölle. Myös näin ai- heutuvien kustannusten korvaamisesta voidaan tarvittaessa sopia paikallisesti. Koulutustilaisuuksia järjestettäessä on huolehdittava siitä, että ao. toimihenki- löille toimihenkilöille tulee riittävän pitkä päivittäinen lepoaika.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Ammatillinen koulutus. Muutetaan ”Ammatillinen koulutus” seuraavaan muotoon: Työnantajan antaessa toimihenkilölle ammatillista koulutusta tai lähettäessä toi- mihenkilön toimihenkilön hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiinkoulutustilaisuuksiin toimihenkilön säännöllisenä työaikana, korvataan koulu- tuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset kustannukset, eikä toimihenkilön palkkaa vä- hennetäkuukausipalkkaa (peruspalkka mahdollisine kiinteine kuukausikorvauksineen) vähennetä, ellei paikallisesti toisin ole sovittu. Jos työnantajan antama koulutus tapahtuu kokonaan tai pääosin työajan ulko- puolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Jos koulutustilaisuus järjestetään sellaiseen aikaan, että toimihenkilö joutuu tu- lemaan ao. tilaisuuteen työvuoronsa päättymisen jälkeen saman vuorokauden ajalle sijoittuvalla vapaa-ajallaanulkopuolella, on hänelle tältä ajalta koulu- tukseen käytettävästä ajasta maksettava peruspal- kan peruspalkan mukainen korvaus taikka tai annettava muulloin vastaava vapaa-aika. Jos koulutukseen osallistuminen tapahtuu toimihenkilön vapaapäivänä sopijapuolet toteavataika ja korvataan koulutuksesta johtuvat suoranaiset kustannukset, että koulutukseen osallistumisen korvausperusteista sovitaan tarvitta- essa paikallisesti. Työajan ulkopuolella koulutuksen edellyttämiin matkoihin käytetystä ajasta ei korvausta suoriteta. Xxxxxxx korvataan matkakustannukset työehtosopimuksen matkakorvaussäännöstön mukaisestiellei paikalli- sesti muuta sovita. Työajan ulkopuolella koulutukseen osal- listumisesta edellyttämiin matkoihin käytetyistä ajasta ei korvausta makse- ta, ellei toisin sovita. Muutoin korvataan matkakustannukset rakennusalan toimihenkilöiden työeh- tosopimuksen määräysten mukaisesti (37-38 §:t). Työajan ulkopuolella koulutukseen osallistumi- sesta saattaa aiheutua lisäkustannuksia toimihenkilölle. Myös näin ai- heutuvien aiheutuvien kustannusten korvaamisesta kor- vaamisesta voidaan tarvittaessa sopia paikallisesti. Koulutustilaisuuksia järjestettäessä on huolehdittava siitä, että ao. toimihenki- löille toimihenkilölle tulee riittävän pitkä päivittäinen lepoaika.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Ammatillinen koulutus. Työnantajan antaessa toimihenkilölle ammatillista koulutusta tai lähettäessä toi- mihenkilön lähet- täessä toimihenkilön hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulu- tuksen koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset eikä toimihenkilön toimi- henkilön palkkaa vä- hennetävähennetä, ellei toisin ole sovittu. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulko- puolellaulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannuksetkus- tannukset. Suoranaisilla kustannuksilla tarkoitetaan kurssimaksuja, kurs- siaineistosta aiheutuvia kustannuksia ja matkakustannuksia. Matkakus- tannusten korvaukset suoritetaan työehtosopimuksen 22 §:n mukaisesti lukuun ottamatta matka-ajan korvausta, ellei työnantajan ja toimihenkilön kesken toisin sovita. Jos koulutustilaisuus järjestetään sellaiseen aikaan, että esim. yövuorossa oleva toimihenkilö joutuu tu- lemaan tulemaan vapaa-aikanaan ao. tilaisuuteen työvuoronsa päättymisen jälkeen saman vuorokauden ajalle sijoittuvalla vapaa-ajallaantilaisuuteen, on hänelle tältä ajalta maksettava peruspal- kan peruspalkan mukainen korvaus taikka annettava an- nettava muulloin vastaava vapaa-aika. Jos Mikäli kurssille osallistuminen ta- pahtuu toimihenkilön säännöllisenä työaikana, ei hänen palkkaansa sen vuoksi vähennetä. Milloin edellä tarkoitettuun koulutukseen osallistuminen tapahtuu toimihenkilön toimi- henkilön vapaapäivänä sopijapuolet toteavat, että koulutukseen osallistumisen osallistu- misen korvausperusteista sovitaan tarvitta- essa tarvittaessa paikallisesti. Työajan ulkopuolella koulutuksen edellyttämiin matkoihin käytetystä ajasta ei korvausta suoriteta. Xxxxxxx korvataan matkakustannukset työehtosopimuksen matkakorvaussäännöstön mukaisesti. Työajan ulkopuolella koulutukseen osal- listumisesta saattaa aiheutua lisäkustannuksia toimihenkilölle. Myös näin ai- heutuvien kustannusten korvaamisesta voidaan tarvittaessa sopia paikallisesti. Koulutustilaisuuksia Koulutustilai- suuksia järjestettäessä on huolehdittava siitä, että ao. toimihenki- löille toimihenkilöille tulee riittävän pitkä päivittäinen lepoaika.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Ammatillinen koulutus. Työnantajan antaessa toimihenkilölle ammatillista koulutusta tai lähettäessä toi- mihenkilön lähet- täessä toimihenkilön hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulu- tuksen koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset eikä toimihenkilön toimi- henkilön palkkaa vä- hennetävähennetä, ellei toisin ole sovittu. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulko- puolellaulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannuksetkus- tannukset. Suoranaisilla kustannuksilla tarkoitetaan kurssimaksuja, kurs- siaineistosta aiheutuvia kustannuksia ja matkakustannuksia. Matkakus- tannusten korvaukset suoritetaan työehtosopimuksen 22 §:n mukaisesti lukuun ottamatta matka-ajan korvausta, ellei työnantajan ja toimihenkilön kesken toisin sovita. Jos koulutustilaisuus järjestetään sellaiseen aikaan, että esim. yövuorossa oleva toimihenkilö joutuu tu- lemaan tulemaan vapaa-aikanaan ao. tilaisuuteen työvuoronsa päättymisen jälkeen saman vuorokauden ajalle sijoittuvalla vapaa-ajallaantilaisuuteen, on hänelle hä- nelle tältä ajalta maksettava peruspal- kan peruspalkan mukainen korvaus taikka annettava annet- tava muulloin vastaava vapaa-aika. Jos Mikäli kurssille osallistuminen tapahtuu toimihenkilön säännöllisenä työaikana, ei hänen palkkaansa sen vuoksi vä- hennetä. Milloin edellä tarkoitettuun koulutukseen osallistuminen tapahtuu toimihenkilön toimi- henkilön vapaapäivänä sopijapuolet toteavat, että koulutukseen osallistumisen osallistu- misen korvausperusteista sovitaan tarvitta- essa tarvittaessa paikallisesti. Työajan ulkopuolella koulutuksen edellyttämiin matkoihin käytetystä ajasta ei korvausta suoriteta. Xxxxxxx korvataan matkakustannukset työehtosopimuksen matkakorvaussäännöstön mukaisesti. Työajan ulkopuolella koulutukseen osal- listumisesta saattaa aiheutua lisäkustannuksia toimihenkilölle. Myös näin ai- heutuvien kustannusten korvaamisesta voidaan tarvittaessa sopia paikallisesti. Koulutustilaisuuksia Koulutustilai- suuksia järjestettäessä on huolehdittava siitä, että ao. toimihenki- löille toimihenkilöille tulee riittävän pitkä päivittäinen lepoaika.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Ammatillinen koulutus. Työnantajan antaessa toimihenkilölle ammatillista koulutusta tai lähettäessä toi- mihenkilön toimi- henkilön hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulu- tuksen koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset eikä toimihenkilön palkkaa vä- hennetävähennetä, ellei toisin ole sovittu. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulko- puolellaulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Jos koulutustilaisuus järjestetään sellaiseen aikaan, että toimihenkilö joutuu tu- lemaan tule- maan ao. tilaisuuteen työvuoronsa päättymisen jälkeen saman vuorokauden ajalle sijoittuvalla vapaa-ajallaan, on hänelle tältä ajalta maksettava peruspal- kan mukainen peruspalkan mukai- nen korvaus taikka annettava muulloin vastaava vapaa-aika. Jos koulutukseen osallistuminen tapahtuu toimihenkilön vapaapäivänä sopijapuolet toteavat, että koulutukseen osallistumisen korvausperusteista sovitaan tarvitta- essa tarvittaessa paikallisesti. Työajan ulkopuolella koulutuksen edellyttämiin matkoihin käytetystä ajasta ei korvausta kor- vausta suoriteta. Xxxxxxx Muutoin korvataan matkakustannukset työehtosopimuksen matkakorvaussäännöstön mat- kakorvaussäännöstön mukaisesti. Työajan ulkopuolella koulutukseen osal- listumisesta osallistumi- sesta saattaa aiheutua lisäkustannuksia toimihenkilölle. Myös näin ai- heutuvien aiheutuvien kustannusten korvaamisesta voidaan tarvittaessa sopia paikallisesti. Koulutustilaisuuksia järjestettäessä on huolehdittava siitä, että ao. toimihenki- löille toimihenkilöille tulee riittävän pitkä päivittäinen lepoaika.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus