ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Mallilausekkeet

ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1. Varastomiehet ja autonkuljettajat
ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. Ammatillisesta peruskoulutuksesta valmistuneet, oppisopimussuhtee- seen tulevat sekä 18 vuotta täyttäneet toimialan ammattikoulutusta vailla olevat sijoitetaan heidän työhön tullessaan palkkaryhmään S. Heidän perehdyttämisensä on järjestettävä siten, että palkkaryhmä 1:n edellyttämä osaaminen saavutetaan: – ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla 12 kk:n kuluttua. – vailla ammattikoulutusta olevilla 24 kk:n kuluttua. Talotekniikan perustutkinnon näyttötutkintona suorittaneet työntekijät sijoitetaan palkkaryhmään 1. Sisääntulopalkkaryhmän 24 kuukauden työssäoloa kertyy kesätöissä vain 18 vuotta täyttäneille. Ammattitutkinnon suorittaneen ammattitaito rinnastetaan palkkaryhmän 3 vaativuusluokitukseen ja erikoisammattitutkinnon suorittaneen palkka- ryhmän 4 vaativuusluokitukseen. Itsenäistä työtä tekevät varastomiehet ja autonkuljettajat sijoitetaan palk- karyhmään 2 ja toisen ohjauksessa työskentelevät varastomiehet ja au- tonkuljettajat sijoitetaan palkkaryhmään 1. Sopijaosapuolet toteavat, että työssäoppijat eivät kuulu työehtosopi- muksen soveltamisalan piiriin. Työpaikkaohjaajaksi ryhtyminen on va- paaehtoista. Henkilön tulee olla tehtävään halukas ja motivoitunut. Työ- paikkaohjaustoiminnasta mahdollisesti johtuvien ansion tasomuutosten vaikutuksista tai muista palkkatekijöistä neuvotellaan paikallisesti.
ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1. Edellä 1 §:n 1. kohdassa tarkoitetuista matkoista ilmoitetaan samalla tavalla kuin teatterin muustakin työstä lähtö- ja arvioituine paluuaikoineen.
ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 42 44 § Ryhmähenkivakuutusta vastaava taloudellinen etu 42 45 § Työnantajan hankkimat/näyttelijän omat varusteet 42 46 § Tekijänoikeuksiin liittyvät määräykset 42 47 § Työskentely muun työnantajan palveluksessa 43 48 § Vuosittaiset lahjanäytännöt 43 49 § Näyttelijän oikeus lääkärissä käynteihin 43 50 § Päihdeasioiden käsitteleminen 43 51 § Understudy-tehtävät 43
ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. Muilta osin tähän vuokrasopimukseen sovelletaan lakia liikehuoneiston vuokraamisesta. Kunta ei irtisano vuokrasopimusta, mikäli vuokralainen huolehtii vuokranmaksusta ja muista vuokrasopimuksen velvoitteista asianmukaisesti.
ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 75 95 § Vanhuudenturva 75 96 § Ryhmähenkivakuutusta vastaava taloudellinen etu 75 97 § Työntekijän osoite- ja puhelinnumerotiedot 75 98 § Teatterin oikeudet esitykseen ja sen osiin 75 99 § Tekijänoikeuksiin liittyvät määräykset 76 100 § Häirintä työpaikalla 77 101 § Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus 77 102 § Ikääntymisen huomioiminen 77 103 § Yleiset sopimukset 77
ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1. Työntekijä on velvollinen ilman eri korvausta osallistumaan työaikanaan tehostenauhojen tekemiseen. Tehostenauhoilla ei kuitenkaan tarkoiteta varsinaisia musiikkiesityksiä.
ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 11. Jos sairaus- tai äitiyspäivärahaa ei oopperalaulajasta itsestään johtuvista syistä mak- seta, tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain mu- kaan olisi ollut oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan tai äitiysvapaan palkasta se sairaus- tai äitiyspäiväraha tai sen osa, mikä oopperalaulajan laiminlyön- nin johdosta on jäänyt suorittamatta.
ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 39 11.7 Ulkomaalaisen LVI-asentajan palkkaryhmittely 39 12 § KESKITUNTIANSIO 40 13 § ODOTUSAIKA JA SEN KORVAUS 40 14 § LISÄT JA NIIDEN MAKSUPERUSTEET 40 14.1 Näyttötutkintolisät 40 14.2 Erityistyölisä 42 14.3 Etumieslisä aikapalkkauksella tehtävissä töissä 42 15 § MATKAKUSTANNUKSET 42 15.1 Päivittäiset matkakustannukset 42 15.2 Matkatyöt ja päivärahat 44 16 § TYÖ ULKOMAILLA 46 17 § TUNTIKORTIT 48 18 § PALKANMAKSUPÄIVÄ 49 19 § VUOSILOMA 50