Common use of Henkilökohtainen palkanosa Clause in Contracts

Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen suoritustason perusteella. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuus, yhteistyötaidot, ammattitaito sekä vastuuntunto. Henkilökoh- taisen palkanosan taulukko on liitteenä 2. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiesten, avustavien ulosottomiesten ja ylitarkastajien) osalta noudatettavaan arvi- ointijärjestelmään. Henkilökohtaista työsuoritusta tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asetetuista tavoitteista. Xxxxxxx tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen arvioinniksi. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnit, suoritustasot sekä henkilökohtaiset palkanosat myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies. Henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen tai tehtävien vaativuustason muuttuessa makse- taan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaan. Suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mu- kaisesti. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi arviointi tehdään mahdollisimman pian kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mi- käli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Jos henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuiten- kaan tarkisteta. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttä- mät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun alusta. Muissa ta- pauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta.

Appears in 1 contract

Samples: oikeus.fi

Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen suoritustason henkilön työsuorituksen ja työsuorituksen arvi- oinnin perusteella. Työsuorituksen Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuus, yhteistyötaidot, ovat - tuloksellisuus - ammattitaito sekä vastuuntunto. Henkilökoh- taisen - vastuunotto ja sitoutuminen - yhteistyötaidot Henkilökohtaisen palkanosan taulukko suuruus on liitteenä 2enintään 55 % tehtäväkohtaisesta palkan osasta. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiestenSTUKissa noudatettavaan arviointi- järjestelmään, avustavien ulosottomiesten ja ylitarkastajien) osalta noudatettavaan arvi- ointijärjestelmäänjota sovelletaan erillisten ohjeiden mukaisesti. Henkilökohtaista työsuoritusta ja suoritustasoa tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä esimie- hensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissakeskusteluissa ja tehtävien muuttuessa olennaisesti. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asetetuista tavoitteista. Xxxxxxx Esimies tekee suorittamansa arvioinnin arviointinsa perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen arvioinniksisuoritustasosta ja henkilökohtaisen palkanosan määräytymisestä. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnit, suoritustasot sekä henkilökohtaiset palkanosat myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies. Henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen Palkattaessa uutta henkilöä tai tehtävien vaativuustason muuttuessa makse- taan noustessa henkilökohtainen palkanosa pal- kanosa määräytyy aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttäänhenkilön pätevyyttä, työkokemustaan kokemusta ja aikaisempaa suoriutumistaansuoriutumista. Suoritustaso arvioidaan Suoritusarviointi tehdään viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mu- kaisestityön aloittamisesta. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa Jos vuosittaisessa tarkastelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun liittyen hyväksytään yhteisesti myös tulee arvioida, kuinka työsuoritusta voidaan parantaa, ja sopia työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteettukevista toimenpi- teistä. Uusi arviointi tehdään mahdollisimman pian kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mi- käli Jos seuraavassa vuosittaisessa tarkastelussa henkilön suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleenon edelleen alen- tunut, tarkistetaan henkilökoh- tainen voidaan henkilökohtainen palkanosa muuttaa uutta arviointia vastaavaksi. Jos henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla Mikäli heikentynyt suoritus johtuu syistä tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaallaolosuhteista, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet arviointijakson ajasta tai pitempäänjoihin työntekijällä ei ole vaikutus- mahdollisuuksia, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksitulee nämä seikat ottaa huomioon arvioinnissa. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, todetaan ensimmäistä kertaa arvioitaessa olevan alle arviointihetken henkilökohtaista palkanosaa edellyttävän tason, henkilön palkkaa ja palkkausperusteita ei muuteta. Jos henkilökohtaisen työsuorituksen todetaan kahdessa vuosittaisessa tarkaste- lussa olevan alle sen johdosta kuiten- kaan tarkistetasuoritustason, jota työntekijälle maksettava henkilökohtainen pal- kanosa edellyttäisi, voidaan henkilökohtainen palkanosa ehdottaa muutettavaksi uutta ar- viointia vastaavaksi Tehtävän vaativuusryhmän noustessa tehdään suoritustason arviointi ja tarkastetaan hen- kilökohtainen palkanosa ja kokonaispalkka tätä vastaavasti. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen Vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttä- mät pohjalta tehtävät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun alusta. Muissa ta- pauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia toteu- tetaan seuraavan kuukauden alustaalusta tai koottuina viimeistään kyseisen vuoden elokuun alusta lukien. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset suoritusarvioinnit ja -tasot sekä henkilökohtaiset palkanosat.

Appears in 1 contract

Samples: www.stuk.fi

Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen henkilön suoritustason perusteella. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuus, yhteistyötaidot, ammattitaito sekä vastuuntuntoHenkilökohtaisen palkanosan enimmäismäärä käyttöönottoajankohtana on 45 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Henkilökoh- taisen Henkilökohtaisen palkanosan enimmäismäärä korotetaan 47 %:iin tehtäväkohtaisesta palkanosasta siten kuin 7 §:ssä on sovittu. Henkilökohtaisen palkanosan taulukko käyttöönottoajankohtana on liitteenä liitteessä 2.Työsuorituksen arviointitekijät ovat 1) aikaansaavuus ja työn laatu, 2) joustavuus, laaja-alaisuus tai erityisosaaminen, 3) luovuus ja kehittämisote, 4) yhteistyö- ja viestintätaidot. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiesten, avustavien ulosottomiesten ja ylitarkastajien) osalta Pelastusopistossa noudatettavaan arvi- ointijärjestelmäänarviointijärjestelmään. Henkilökohtaista työsuoritusta ja suoritustasoa tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asetetuista tavoitteista. Xxxxxxx Esimies tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen arvioinniksityösuorituksen arvioinniksi ja suoritustasoksi. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnit, suoritustasot työsuoritusarvioinnit ja –tasot sekä henkilökohtaiset palkanosat palkanosat, myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn arviointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies. Henkilön tullessa uutena viraston Pelastusopiston palvelukseen tai tehtävien vaativuustason muuttuessa makse- taan maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaan. Suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden 6 kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mu- kaisestimukaisesti. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun kehityskeskusteluun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi arviointi tehdään mahdollisimman pian kuuden 6 kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mi- käli Mikäli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen henkilökohtainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Jos Kohtien A ja B määräyksiä noudatetaan tilanteissa, joissa henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta arvioinnin kohteena olevalla ajalla sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuiten- kaan tarkisteta. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttä- mät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun alusta. Muissa ta- pauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta.

Appears in 1 contract

Samples: intermin.fi

Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen henkilön suoritustason perusteella. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuus, yhteistyötaidot, ammattitaito sekä vastuuntunto. Henkilökoh- taisen palkanosan enimmäismäärä on 50 % peruspalkasta. Henkilökohtaisen suorituksen arviointitekijät ovat : - ammattitaito - tuloksellisuus - toimintatapa - vuorovaikutus ja yhteistyö - kehittyminen ja kehittäminen - johtamiskäyttäytyminen Henkilökohtaisen palkanosa taulukko on liitteenä 23. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiesten, avustavien ulosottomiesten ja ylitarkastajien) osalta virastossa noudatettavaan arvi- ointijärjestelmäänarviointi- järjestelmään. Henkilökohtaista työsuoritusta ja suoritustasoa tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä esimie- hensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asetetuista tavoitteista. Xxxxxxx tekee suorittamansa arvioinnin arvi- oinnin perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen arvioinniksityösuorituksen arvioinniksi ja suoritustasoksi. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnittyösuoritusarvioinnit ja –tasot sekä henkilökoh- taiset palkanosat, suoritustasot sekä henkilökohtaiset palkanosat myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn arviointime- nettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies. Henkilön tullessa uutena viraston Uudelle, vasta palvelukseen tai tehtävien tulleelle henkilölle maksetaan henkilökohtaisen suorituksen perusteella 18 % vaativuustason mukaisesta peruspalkasta. Tehtävien vaativuustason muuttuessa makse- taan maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisestimu- kaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaansuoritustaan. Suoritustaso Molemmissa tässä momentissa tarkoitetuissa tilanteissa suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden 4 kuukauden kuluttua kulut- tua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisesta, jolloin henkilökohtainen henkilökohtai- nen palkanosa määräytyy suoritustason mu- kaisestimukaisesti. Mikäli Jos vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun kehityskes- kusteluun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteettoi- menpiteet. Uusi arviointi tehdään mahdollisimman pian viivytyksettä kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mi- käli Mikäli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen henkilökohtainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Jos henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla sairauslo- malla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan ja suoritustasonsa arvioi- daan jakson muun ajan perusteella. Mikäli Jos poissaolo on kestänyt puolet arviointijakson vuotuisen arvioin- tijakson ajasta tai pitempäänpidempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason suori- tustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 edellä 8 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin arvi- oinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla valtion yleisen virka- ja työehtosopi- muksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, voidaan työnanta- ja voi ennen henkilökohtaisen palkanosan alentamista harkintansa mukaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään kolmannen arvioinnin viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli Jos suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen henkilökohtainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen alenemi- sen molemmissa edellisessä 8 momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuiten- kaan kuitenkaan tarkisteta. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttä- mät edellyttämät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun huhtikuun alusta. Uudistetun henkilökohtaisen palkanosan siirtymäkauden aikana sovelletaan 7 §:ssä tar- kistusten ajankohdista sovittua. Muissa ta- pauksissa tapauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden kalenterikuukauden alusta.

Appears in 1 contract

Samples: intermin.fi

Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen suoritustason työsuorituksen perusteella. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuus, yhteistyötaidot, ammattitaito sekä vastuuntunto. Henkilökoh- taisen Henkilökohtaisen palkanosan taulukko on liitteenä 2. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiesten, avustavien ulosottomiesten ja ylitarkastajien) osalta noudatettavaan arvi- ointijärjestelmäänerillisessä allekirjoituspöytäkirjassa sovittuun arviointijärjestelmään. Henkilökohtaista työsuoritusta tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asetetuista tavoitteista. Xxxxxxx tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen työsuorituksen arvioinniksi. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnit, suoritustasot arvioinnit sekä henkilökohtaiset palkanosat myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn arviointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies. Henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen tai tehtävien vaativuustason muuttuessa makse- taan maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaan. Suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mu- kaisestimukaisesti. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun kehityskeskusteluun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi arviointi tehdään mahdollisimman pian kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mi- käli Mikäli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen henkilökohtainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Jos Kohtien A) ja B) määräyksiä noudatetaan tilanteissa, joissa henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta arvioinnin kohteena olevalla ajalla sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla. A) Jos henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla tai edellä sanotulla vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet vuotuisen arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuiten- kaan tarkisteta. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttä- mät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun alusta. Muissa ta- pauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta.

Appears in 1 contract

Samples: www.rikosseuraamus.fi

Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen henkilön suoritustason perusteellaperusteella prosentuaalisena osuutena hänen tehtäväkohtaisesta palkanosastaan, ollen enimmillään 36 prosenttia tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuustuloksellisuus- aikaansaavuus, yhteistyötaidot, ammattitaito sekä osaaminen- ammattitaito, vastuuntunto. Henkilökoh- taisen Henkilökohtaisen palkanosan taulukko on liitteenä 2. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiesten, avustavien ulosottomiesten Vankeinhoito- ja ylitarkastajien) osalta Kriminaalihuoltolaitoksessa noudatettavaan arvi- ointijärjestelmäänarviointijärjestelmään. Henkilökohtaista työsuoritusta ja suoritustasoa tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asetetuista tavoitteista. Xxxxxxx Esimies tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen arvioinniksityösuorituksen arvioinniksi ja suoritustasoksi. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnit, suoritustasot työsuorituksenarvioinnit ja – tasot sekä henkilökohtaiset palkanosat palkanosat, myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn arviointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies. Henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen kriminaalihuolto- tai tehtävien vaativuustason muuttuessa makse- taan vankeinhoitolaitoksen palvelukseen, maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaansuoritustasoaan. Suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisestaalkamisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mu- kaisestimukaisesti. Tehtävien vaativuustason muuttuessa maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi samana euromääräisenä kuin se oli vanhassa tehtävässä, kunnes suoritustaso muuttuneissa tehtävissä arvioidaan ensimmäisen kerran viimeistään kuuden kuukauden kuluttua tehtävän vaativuustason muutoksesta, jolloin suorituspalkka määräytyy suoritustason mukaisesti. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun kehityskeskusteluun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi arviointi tehdään mahdollisimman pian viivytyksettä kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mi- käli Mikäli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen henkilökohtainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Jos Kohtien A ) ja B ) määräyksiä noudatetaan tilanteissa, joissa henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta arvioinnin kohteena olevalla ajalla sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuiten- kaan tarkisteta. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttä- mät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun alusta. Muissa ta- pauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta.

Appears in 1 contract

Samples: www.rikosseuraamus.fi

Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen henkilön suoritustason perusteella. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuusar- viointitekijät ovat ammatinhallinta, yhteistyötaidot, ammattitaito aikaansaavuus ja kehittämisote sekä vastuuntuntovuorovaikutus- ja yh- teistyötaidot. Henkilökoh- taisen Henkilökohtaisen palkanosan määrä voi olla enintään 48 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Henkilökohtaisen palkanosan taulukko on liitteenä 2. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiesten, avustavien ulosottomiesten ja ylitarkastajien) osalta oppilaitoksissa noudatettavaan arvi- ointijärjestelmäänarviointijär- jestelmään. Henkilökohtaista työsuoritusta ja suoritustasoa tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vä- lisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään tehtä- vässään ja hänelle asetetuista tavoitteista. Xxxxxxx Esimies tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen arvioinniksityösuorituksen arvioinniksi ja suoritustasoksi. Työnantaja Oppilaitoksen johtaja tai rehtori vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnit, suoritustasot työsuoritusarvioinnit ja -tasot sekä henkilökohtaiset palkanosat palkanosat, myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn arviointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmiesluottamus- mies. Henkilön tullessa uutena viraston oppilaitoksen palvelukseen tai tehtävien vaativuustason muuttuessa makse- taan maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka aidosti arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, osaamistaan, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaansuo- riutumistaan. Arvioinnissa noudatetaan vpj-sopimuksen mukaisia suorituksen arviointitekijöitä ja arviointi suhteutetaan muun henkilöstön osalta noudatettuun arviointikäytäntöön. Henkilökoh- tainen palkanosa vahvistetaan henkilökohtaisen palkanosan taulukon mukaan. Suoritustaso arvioidaan ar- vioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason vaativuusryhmän muuttumisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mu- kaisestimukaisesti. Jos henkilön palvelussuhde päättyy kesän ajaksi jatkuen seuraavan lukukauden alusta samassa oppilaitoksessa vaativuudeltaan vastaavassa tehtävässä, keskeytystä edeltä- nyt palvelusaika otetaan huomioon kuuden kuukauden määräaikaa laskettaessa. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi Uu- si arviointi tehdään mahdollisimman pian kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mi- käli Mikäli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen henkilö- kohtainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Jos Kohtien A) ja B) määräyksiä noudatetaan tilanteissa, joissa henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta arvioinnin kohteena olevalla ajalla sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuiten- kaan tarkisteta. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttä- mät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun alusta. Muissa ta- pauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta.

Appears in 1 contract

Samples: Suojavaatesopimus

Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen suoritustason perusteella. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuus, yhteistyötaidot, ammattitaito sekä vastuuntunto. Henkilökoh- taisen palkanosan taulukko on liitteenä 2. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiesten, avustavien ulosottomiesten ja ylitarkastajien) osalta noudatettavaan arvi- ointijärjestelmään. Henkilökohtaista työsuoritusta tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asetetuista tavoitteista. Xxxxxxx tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen arvioinniksi. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnit, suoritustasot sekä henkilökohtaiset palkanosat myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies. Henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen tai tehtävien vaativuustason muuttuessa makse- taan alentuessa maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan työnantaja arvioi vastaavan hänen pätevyyttään, osaamistaan, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaan. Suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai Henkilön tehtävien vaativuustason muuttumisesta, jolloin noustessa henkilökohtainen palkanosa määräytyy maksetaan aluksi hänen siihen mennessä vahvistettua suoritustasoaan yhtä alemman suoritustason mu- kaisestimukaisesti. Vaativuustason noustessa kokonaiskuukausipalkka on 4 momentissa sanotusti määräytyvän henkilökohtaisen palkanosan maksamiseen saakka kuitenkin vähintään yhtä suuri kuin hänen kokonaiskuukausipalkkansa oli aikaisemmalla vaativuustasolla. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun kehityskeskusteluun liittyen hyväksytään yhteisesti määritellään myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi arviointi tehdään Tällöin henkilökohtainen palkanosa säilytetään aluksi ennallaan. Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa suoritus arvioidaan uudelleen viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelukseen tulemisesta tai vaativuustason muuttumisesta taikka 3 momentissa tarkoitetussa tilanteessa mahdollisimman pian kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnistasuoritusarvioinnista. Mi- käli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen Sitten henkilökohtainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksimääräytyy siten arvioidun suoritustason mukaisesti. Jos henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli tällainen poissaolo on kestänyt puolet vuotuisen arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä pätevyyttä, osaamista, työkokemusta ja työkokemusta sekä aikaisempaa suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuiten- kaan tarkisteta. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttä- mät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun alusta. Muissa ta- pauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta.

Appears in 1 contract

Samples: ulosottomiehet.fi

Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen suoritustason perusteella. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuus, yhteistyötaidot, ammattitaito sekä vastuuntunto. Henkilökoh- taisen Henkilökohtaisen palkanosan taulukko on liitteenä 2. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiesten, avustavien ulosottomiesten ja ylitarkastajien) osalta noudatettavaan arvi- ointijärjestelmäänarviointijärjestelmään. Henkilökohtaista työsuoritusta tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asetetuista tavoitteista. Xxxxxxx tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen työsuorituksen arvioinniksi. .Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnit, suoritustasot sekä henkilökohtaiset palkanosat myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn arviointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies. Henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen tai tehtävien vaativuustason muuttuessa makse- taan maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaan. Suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mu- kaisestimukaisesti. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun kehityskeskusteluun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi arviointi tehdään mahdollisimman pian kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mi- käli Mikäli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen henkilökohtainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Jos henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen henkilökohtainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuiten- kaan kuitenkaan tarkisteta. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttä- mät edellyttämät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun alusta. Muissa ta- pauksissa tapauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta.

Appears in 1 contract

Samples: oikeus.fi

Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen henkilön suoritustason perusteellaperusteella prosentuaalisena osuute- na hänen tehtäväkohtaisesta palkanosastaan, mikä on enintään 50 prosenttia tehtäväkohtaisesta pal- kanosasta. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuustuloksellisuus-, yhteistyötaidot, - ammattitaito sekä ja vastuuntunto. Henkilökoh- taisen Henkilökohtaisen palkanosan taulukko on liitteenä 2. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiesten, avustavien ulosottomiesten ja ylitarkastajien) osalta oikeusministeriössä noudatettavaan arvi- ointijärjestelmäänyleiseen suorituksen arviointijärjestelmään. Henkilökohtaista työsuoritusta ja suoritustasoa tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asetetuista tavoitteista. Xxxxxxx tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen arvioinniksityö- suorituksen arvioinniksi ja suoritustasoksi. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnit, suoritustasot työsuorituksenarvioinnit ja – tasot sekä henkilökohtaiset palkanosat palkanosat, myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn arviointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies. Henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen tai tehtävien vaativuustason muuttuessa makse- taan koulutuskeskuksen palvelukseen, maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, työkokemustaan työkoke- mustaan ja aikaisempaa suoriutumistaansuoritustasoaan. Suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisestaalkamisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mu- kaisestimukaisesti. Tehtävien vaativuustason muuttuessa maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi samana euro- määräisenä kuin se oli vanhassa tehtävässä, kunnes suoritustaso muuttuneissa tehtävissä arvioidaan ensimmäisen kerran viimeistään kuuden kuukauden kuluttua tehtävän vaativuustason muutoksesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mukaisesti. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun kehityskeskusteluun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi arviointi arvi- ointi tehdään mahdollisimman pian viivytyksettä kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mi- käli Mikäli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen henkilökohtainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Jos Kohtien A) ja B) määräyksiä noudatetaan tilanteissa, joissa henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta arvioinnin kohteena olevalla ajalla sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän syn- tymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuiten- kaan tarkisteta. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttä- mät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun alusta. Muissa ta- pauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta.

Appears in 1 contract

Samples: www.rikosseuraamus.fi

Henkilökohtainen palkanosa. Työn vaativuuteen perustuvan palkan lisäksi työntekijälle maksetaan henkilökohtainen palkanosa, jonka suuruus määritellään neljän kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta. Milloin kyseessä on toistuvasti saman työnantajan palveluksessa työskentelevä työntekijä, määritellään ko. palkanosa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kun vähintään kuukauden pituisista työsuhteista on yhteensä kertynyt neljän kuukauden pituinen työsuhde. Mikäli työntekijälle on aiemman työsuhteen perusteella saman työnantajan palveluksessa määritelty henkilökohtainen palkanosa, sitä maksetaan hänelle heti uuden työsuhteen alusta vähintään edellisen suuruisena. Henkilökohtaisen palkanosan sovellutuksessa otetaan huomioon yrityksen kilpailukyvyn parantaminen ja työntekijöitä motivoivan vaativuusjärjestelmän ylläpitäminen. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen suoritustason perusteella. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuus, yhteistyötaidot, ammattitaito sekä vastuuntunto. Henkilökoh- taisen palkanosan taulukko on liitteenä 2vähintään 2 % henkilön vaativuusryhmäpalkasta. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiestenpalkanosan suuruuden määrittelee työnantaja, avustavien ulosottomiesten mutta sen tulee perustua vuosittain käytävään esimiehen ja ylitarkastajien) osalta noudatettavaan arvi- ointijärjestelmäänkunkin työntekijän väliseen kehityskeskusteluun. Henkilökohtaista työsuoritusta tarkastellaan henkilön Kehityskeskustelun perusteella työntekijä voi kehittää itseään asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissanäin nostaa henkilökohtaista palkanosaansa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään Kehityskeskustelujen tulee olla avoimia ja hänelle asetetuista tavoitteistaniissä on läpikäytävä työntekijän nykytilanne ammattitaidon, koulutuksen ja työyhteisöön sopeutumisen kannalta. Xxxxxxx tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen arvioinniksiKehittämiskeskustelu voidaan käydä esim. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnitalla olevan taulukon asioista, suoritustasot sekä henkilökohtaiset palkanosat jota tarvittaessa täydennetään yrityskohtaisilla asioilla, kuten kielitaidolla. Taulukon numeroinnilla osoitetaan ja seurataan työntekijän kehittymistä. Numerointia voidaan käyttää myös muissa, alla mainituissa tapauksissatyöntekijän henkilökohtaisen palkanosan määrittelyssä. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse TEKIJÄ TEKIJÖIDEN KUVAUS 1 2 3 4 5 1 Työmäärä - on aikaansaapa työssään 2 Työn laatu - sitoutuneisuus yrityksen laatujärjestelmiin ja/tai häntä edustava luottamusmies. Henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen laatunormeihin - joutuu harvoin korjaamaan huolimattomuudesta tai tehtävien vaativuustason muuttuessa makse- taan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaan. Suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mu- kaisesti. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi arviointi tehdään mahdollisimman pian kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mi- käli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Jos henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuiten- kaan tarkisteta. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttä- mät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun alusta. Muissa ta- pauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta.ennakoitavista virheistä johtuvia puutteita 3 Yhteistyökyky - kykenee työskentelemään onnistuneesti muiden kanssa

Appears in 1 contract

Samples: Luottamusmiessopimus

Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen suoritustason työsuorituksen perusteella. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuus, yhteistyötaidot, ammattitaito sekä vastuuntunto. Henkilökoh- taisen Henkilökohtaisen palkanosan taulukko on liitteenä 2. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiesten, avustavien ulosottomiesten ja ylitarkastajien) osalta noudatettavaan arvi- ointijärjestelmäänerillisessä allekirjoituspöytäkirjassa sovittuun arviointijärjestelmään. Henkilökohtaista työsuoritusta tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asetetuista yhteisesti sovituista tavoitteista. Xxxxxxx tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen työsuorituksen arvioinniksi. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnit, suoritustasot arvioinnit sekä henkilökohtaiset palkanosat myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn arviointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies. Henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen tai tehtävien vaativuustason muuttuessa makse- taan maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaan. Suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mu- kaisestimukaisesti. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun kehityskeskusteluun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi arviointi tehdään mahdollisimman pian kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mi- käli Mikäli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen henkilökohtainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Jos henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet vuotuisen arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen henkilökohtainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuiten- kaan kuitenkaan tarkisteta. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttä- mät edellyttämät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun helmikuun alusta. Muissa ta- pauksissa tapauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta.

Appears in 1 contract

Samples: oikeusministerio.fi

Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen henkilön suoritustason perusteella. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuusar- viointitekijät ovat ammatinhallinta, yhteistyötaidot, ammattitaito aikaansaavuus ja kehittämisote sekä vastuuntuntovuorovaikutus- ja yh- teistyötaidot. Henkilökoh- taisen Henkilökohtaisen palkanosan määrä voi olla enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Henkilökohtaisen palkanosan taulukko on liitteenä 2. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiesten, avustavien ulosottomiesten ja ylitarkastajien) osalta oppilaitoksissa noudatettavaan arvi- ointijärjestelmäänarviointijär- jestelmään. Henkilökohtaista työsuoritusta ja suoritustasoa tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vä- lisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään tehtä- vässään ja hänelle asetetuista tavoitteista. Xxxxxxx Esimies tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen arvioinniksityösuorituksen arvioinniksi ja suoritustasoksi. Työnantaja Oppilaitoksen rehtori vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnittyösuoritusarvioinnit ja -tasot sekä henkilökoh- taiset palkanosat, suoritustasot sekä henkilökohtaiset palkanosat myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn arviointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmiesluottamus- mies. Henkilön tullessa uutena viraston oppilaitoksen palvelukseen tai tehtävien vaativuustason muuttuessa makse- taan maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka aidosti arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, osaamistaan, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaansuo- riutumistaan. Arvioinnissa noudatetaan vpj-sopimuksen mukaisia suorituksen arviointitekijöitä ja arviointi suhteutetaan muun henkilöstön osalta noudatettuun arviointikäytäntöön. Henkilökoh- tainen palkanosa vahvistetaan henkilökohtaisen palkanosan taulukon mukaan. Suoritustaso arvioidaan ar- vioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason vaativuustaso muuttumisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mu- kaisesti. Jos henkilön palvelussuhde päättyy kesän ajaksi jatkuen seuraavan lukukauden alusta samassa oppilaitoksessa vaativuudeltaan vastaavassa tehtävässä, keskeytystä edeltänyt pal- velusaika otetaan huomioon kuuden kuukauden määräaikaa laskettaessa. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi Uu- si arviointi tehdään mahdollisimman pian kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mi- käli Mikäli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen henkilö- kohtainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Jos Kohtien A) ja B) määräyksiä noudatetaan tilanteissa, joissa henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta arvioinnin kohteena olevalla ajalla sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuiten- kaan tarkisteta. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttä- mät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun alusta. Muissa ta- pauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta.

Appears in 1 contract

Samples: Suojavaatesopimus

Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen suoritustason perusteellahenkilökohtaisen työsuorituksen mukaan. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuusHenkilökohtaisten palkkojen kehittyminen palkitsevalla ja oikeu- denmukaisella tavalla on palkkausjärjestelmän toimivuuden kannalta oleellista. Esimiehen tehtävänä on arvioida säännöllisesti palkkatason oikeelli- suutta. Tehtäväkohtaisen palkan osalta tämä tarkoittaa sitä, yhteistyötaidotettä esimies harkitsee pitääkö tehtävän vaativuus arvioida uudelleen ja henkilökohtai- sen palkanosan osalta sitä, ammattitaito sekä vastuuntunto. Henkilökoh- taisen palkanosan taulukko on liitteenä 2onko henkilökohtainen palkanosa oikea suh- teessa muihin tehtävässä toimiviin. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiestenpalkanosan arvioinnissa otetaan erityisesti huomioon kehityskeskusteluissa asetettujen tavoitteiden toteutuminen. Muutoin henkilökohtaisen palkanosan suuruuteen vaikuttavat työn kannalta mer- kitykselliset tekijät kuten työn tulos, avustavien ulosottomiesten monipuolisuus ja ylitarkastajien) osalta noudatettavaan arvi- ointijärjestelmään. Henkilökohtaista työsuoritusta tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asetetuista tavoitteista. Xxxxxxx tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen arvioinniksi. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnit, suoritustasot sekä henkilökohtaiset palkanosat myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmiesmuut vastaavat pe- rusteltavissa olevat pätevyystekijät. Henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen tehtävän tai tehtävien vaativuustason pätevyyden muuttuessa makse- taan arvioidaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisestiaina erikseen. Tehtä- vän vaativuusluokituksen kasvaessa tulee esimiesten huolehtia siitä, jonka arvioidaan vastaavan että henkilökohtainen osuus on kannustava ja oikeudenmukainen. Henkilökohtaisen palkanosan korottamiseen varataan vuosittain määrä, joka vastaa vähintään 0,8 % kunkin kalenterivuoden tammikuussa mak- setuista peruskuukausipalkoista. Pääluottamusmiehelle annetaan vuo- sittain helmikuun loppuun mennessä selvitys korottamiseen varatusta määrästä ja joulukuussa määrän toteutumisen valvontaan tarvittavat tie- dot. Henkilökohtaisen palkanosan tarkistukset toteutetaan toukokuussa. Mikäli sopimusalalla tapahtuu olennaisia rakenteellisia muutoksia kalen- terivuoden aikana, muutosten vaikutus jaettavaan määrään otetaan huo- mioon paikallisesti sovittavalla tavalla. Pääluottamusmiehelle annetaan vuosittain huhtikuun loppuun mennessä selvitys kyseisenä vuonna käydyistä kehityskeskusteluista. Selvityksen tulee sisältää tiedot sopimusalalla kehityskeskustelukautena työssä ollei- den henkilöiden ja heidän toteutuneiden kehityskeskusteluiden lukumää- rästä tiimeittäin tai toiminnoittain. Luokiteltaessa henkilöä uudelleen lähinnä ylempänä olevaan palkkaluok- kaan, hänen pätevyyttäänhenkilökohtaista kuukausipalkkaansa korotetaan pääsään- töisesti vähintään puolella palkkaluokkien erosta. Tästä voidaan poiketa, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaan. Suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisesta, jolloin jos henkilön henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mu- kaisestiylittää 10 prosentilla uuden palk- kaluokan tehtäväkohtaisen palkan. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteetHenkilökohtaisen palkanosan oikeellisuutta tulee tarkastella vuosittain. Uusi arviointi tehdään mahdollisimman pian kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mi- käli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksiHenkilöllä on oikeus saada tieto palkkansa määräytymisen perusteista. Jos henkilö henkilökohtaisia korotuksia ei ole tullut kolmeen vuoteen, niin kysei- sen henkilön palkka on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta kuiten- kaan tarkisteta. Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttä- mät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun alusta. Muissa ta- pauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alustaotettava erityistarkasteluun.

Appears in 1 contract

Samples: Ulkopuolisen Työvoiman Käyttö

Henkilökohtainen palkanosa. Työn vaativuuteen perustuvan palkan lisäksi työntekijälle maksetaan henkilökohtainen palkanosa, jonka suuruus määritellään neljän kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta. Milloin kyseessä on toistuvasti saman työnantajan palveluksessa työskentelevä työntekijä, määritellään ko. palkanosa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään, kun vähintään kuukauden pituisista työsuhteista on yhteensä kertynyt neljän kuukauden pituinen työsuhde. Mikäli työntekijälle on aiemman työsuhteen perusteella saman työnantajan palveluksessa määritelty henkilökohtainen palkanosa, sitä maksetaan hänelle heti uuden työsuhteen alusta vähintään edellisen suuruisena. Henkilökohtaisen palkanosan sovellutuksessa otetaan huomioon yrityksen kilpailukyvyn parantaminen ja työntekijöitä motivoivan vaativuusjärjestelmän ylläpitäminen. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen suoritustason perusteella. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuus, yhteistyötaidot, ammattitaito sekä vastuuntunto. Henkilökoh- taisen palkanosan taulukko on liitteenä 2. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiesten, avustavien ulosottomiesten ja ylitarkastajien) osalta noudatettavaan arvi- ointijärjestelmään. Henkilökohtaista työsuoritusta tarkastellaan vähintään 3 % henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asetetuista tavoitteista. Xxxxxxx tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen arvioinniksi. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnit, suoritustasot sekä henkilökohtaiset palkanosat myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies. Henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen tai tehtävien vaativuustason muuttuessa makse- taan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaan. Suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mu- kaisesti. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi arviointi tehdään mahdollisimman pian kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mi- käli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksivaativuusryhmäpalkasta. Jos henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suoriutumista. Jos henkilö on ollut huomattavan osan 7 momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai 8 momentissa sanotulla vapaalla, voidaan suorittaa kolmas arviointi, joka tehdään viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei määritellä työehtosopimuksen mukaisesti, se on vähintään 4 %. Henkilökohtaisen palkanosan suuruuden määrittelee työnantaja, mutta sen johdosta kuiten- kaan tarkistetatulee perustua vuosittain käytävään esimiehen ja kunkin työntekijän väliseen kehityskeskusteluun. Vuotuisten kehityskeskustelujen Kehityskeskustelun perusteella vahvistettujen suoritustason muutosten edellyttä- mät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin vuoden maaliskuun alustatyöntekijä voi kehittää itseään asetettujen tavoitteiden mukaisesti ja näin nostaa henkilökohtaista palkanosaansa. Muissa ta- pauksissa muuttunut palkkaus Kehityskeskustelujen tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta.olla avoimia ja niissä on läpikäytävä työntekijän nykytilanne ammattitaidon, koulutuksen ja työyhteisöön sopeutumisen kannalta. Kehittämiskeskustelu voidaan käydä esim. alla olevan taulukon asioista, jota tarvittaessa täydennetään yrityskohtaisilla asioilla, kuten kielitaidolla. Taulukon numeroinnilla osoitetaan ja seurataan työntekijän kehittymistä. Numerointia voidaan käyttää myös työntekijän henkilökohtaisen palkanosan määrittelyssä. TEKIJÄ TEKIJÖIDEN KUVAUS 1 2 3 4 5 1 Työmäärä - on aikaansaapa työssään 2 Työn laatu - sitoutuneisuus yrityksen laatujärjestelmiin ja/tai laatunormeihin - joutuu harvoin korjaamaan huolimattomuudesta tai ennakoitavista virheistä johtuvia puutteita 3 Yhteistyökyky - kykenee työskentelemään onnistuneesti muiden kanssa

Appears in 1 contract

Samples: Turkistuotantoalan Työehtosopimus