Johtopäätöksiä. Kansainvälisen ilmastoyhteistyön oikeudelliset puitteet ovat Pariisin sopimuksen ja sen sääntökirjan myötä riittävän hyvät kunnianhimoisten ilmastotoimien toteuttamiselle. Pariisin sopimus asettaa selkeät tavoitteet ja osallistaa periaatteessa kaikki maat mukaan päästötalkoisiin. Kansainvälisen oikeuden ominaispiirteistä johtuen täydellistä ja aukotonta oikeudellista kehikkoa on mahdotonta luodoa: maat voivat halutessaan jättää liittymättä kansainvälisiin sopimuksiin ja irtisanoutua niistä. Tätä taustaa vasten ei ole tarkoituksenmukaista pohtia oikeudellisten puitteiden vahvistamista. Päähuomio voi sen sijaan – lähes 30 vuotta kestäneiden neuvottelujen jälkeen – keskittyä Pariisin sopimuksen toimeenpanoon ja ilmastotoimien kunnianhimon nostoon.
Johtopäätöksiä. Suomessa on käyty vilkasta keskustelua liittymisestä Pohjois-Atlantin liittoon (NATO) viimeiset 24 vuotta. Tämän keskustelun käyminen on nostanut esille yhteistyön, sopimusten ja kansainvälisen toiminnan merkitysten tulkinnan. Syyskuussa 2014 allekirjoitettu Isäntämaasopimus Suomen valtioneuvoston ja NATOn välillä, on haluttu virallisesti esittää ministeriötason yhteisymmärryssopimuksena. Ikään kuin kyseessä olisi jalkapallon ystävyysmaaottelu. Pelataan reilu ottelu, mutta ei potkita vastustajaa nilkkaan. Yhteisymmärryspöytäkirjat voidaan tulkita menneen ajan ulkopolitiikkaan kuuluviksi – sellaiseen aikaan, jolloin kylmä sota jäädytti kenraalien korvien välit. Uhka tuli idästä, ja sieltä se uhkaa tulla nytkin. Siihen on varauduttava, eikä kansalaisilta tarvitse kysyä mitään. Eduskunnasta nyt puhumattakaan. Aivan kuten kävi Hornetien ja taisteluhelikopterien hankinnan kanssa. Sen lisäksi, että Suomen armeijan komentokieli on muutettu suomesta NATO-englanniksi, voi vain ihmetellä valtion virallista tiedottamista. Se nimittäin näyttäytyy kansalaisen näkökulmasta varsin tarkoitushakuisena sekä takapainotteisena. Kun valtioneuvosto tiedotti 27.8.2014 yhteisymmärryspöytäkirjan poliittisesta ulottuvuudesta (xxxx://xxxxxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxxxx/- /asset_publisher/republikens-president-och-statsradets-utrikes-och-sakerhetspolitiska- ministerutskott-faststallde-undertecknandet-av-ett-samforstandsavtal-om-vardlands luettu 11.11.2016), niin se viittasi samalla poliittiseen jatkuvuuteen, mitä on harrastettu jo vuodesta 2001. Valtioneuvoston virkamiehet ja jäsenet eivät kaikki allekirjoita tätä jatkuvuutta tänä päivänäkään. (xxxx://xxxxxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxxxx/-/xxxxx_xxxxxxxxx/xxxxxxxxxxx-xxxxxxxxx-xxx-xxxxxxxxxxx- utrikes-och-sakerhetspolitiska-ministerutskott-faststallde-undertecknandet-av-ett- samforstandsavtal-om-vardlands luettu 11.11.2016). Edellä mainittu näyttäytyy kansalaisen näkökulmasta siten, että Suomi onkin itse asiassa antanutkin NATOlle isäntämaatukea jo vuodesta 2001, eikä 4.9.2014 lähtien. Tarkoitushakuisuus ja takapainotteisuus näyttäytyvät tässä valtioneuvoston merkityksen annossa siten, että allekirjoittamalla yhteisymmärryspöytäkirja establoitiin vallitseva tilanne. Siis kun oli jo tehty yli 20 vuotta yhteistyötä (Rauhankumppanuus NATOn kanssa allekirjoitettiin vuonna 1994 xxxx://xxxxxxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxxxxxxxxx-xxxxxxxx/xxxxx-xxxxxxxxxxxxxxxx luettu 7.12.2016), niin elokuussa 2014 annettu tiedonanto oli vain vahvistus olemassa olevalle tilanteelle....
Johtopäätöksiä. Työsuhteen päättämissopimukset ovat käytännön oikeuselämässä yleisiä ja niihin liit- tyy niin työoikeudellisesti kuin yleisen sopimus- ja velvoiteoikeuden kannalta avoi- mia oikeudellisia kysymyksiä. Sen vuoksi on olemassa selvä tarve tällaisten sopimus- ten tarkemmalle oikeudelliselle analyysille, jossa eri sopijapuolten luonnollisia intres- sejä punnitaan toisaalta vastakkain ja toisaalta yleisen sopimusoikeuden kannalta. Erittäin kiinnostavana käytännöllisenä kysymyksenä pidän sitä, millä tavalla työn- tekijälle annettavan sinänsä lähtökohtaisesti itsestään selvän suojelutarpeen luonne muuttuu siinä tilanteessa, kun työsuhde on päättymässä. Murtuuko työntekijän indis- positiiviseen työlainsäädäntöön perustuva yleisesti hyväksytty oikeussuojan tarve vasta työsuhteen päättymishetkellä vai muodostuuko työsuhteen päättymisen edelle erään- lainen harmaa vyöhyke, jonka sisällä perinteisen jyrkät työoikeudelliset sopimuspe- riaatteet väistyvät yleisen sopimusoikeuden ja -vapauden tieltä? Oma kantani on, että modernin työoikeuden tulkintojen ei tule olla musta-valkoista ilman riittäviä perusteita, vaan dynaamisempaa, minkä vuoksi yleisen sopimusoikeuden tulee saada kasvava asema myös työoikeuden saralla19. Lähteet
Johtopäätöksiä. Avioliittolaki ilmentää aikansa maailmaa. Kuinka hyvin 1920 -luvulla laadittu läheisten varallisuussuhteita koskeva lähinnä perimystä ajatellen säädetty säännöstö sitten soveltuu käytäntöön astuessamme pian 2020 -luvulle? Tässä tutkielmassa olen selvittänyt lain avio- varallisuusjärjestelmän kahta sopimustyyppiä, avioehtosopimusta ja osituksen esisopimus- ta. Avioehdon osalta tutkimus on keskittynyt muotoon liittyvään sopimuksen pätemättö- myyteen ja sen vaikutuksiin. Osituksen esisopimusta käyttömahdollisuuksineen on verrattu muotomääräiseen avioehtosopimukseen. Huomioon on otettu myös vuonna 1988 mahdolli- seksi tullut osituksen sovittelu ja sen vaikutukset sopimuksiin. Onko aviovarallisuusjärjestelmämme oikeudenmukainen ja ovatko avioehtosopimuksen muotoon kohdistuvat vaatimukset liian ankaria? Olisiko kenties aika muuttaa koko aviova- rallisuusjärjestelmää? Järjestelmän tuomat pohjamallit varallisuuden jaolle osituksessa ovat lähtökohta, josta sopimuksia lähdetään laatimaan. Aviopari valitsee itselleen sopivimman mallin poiketa järjestelmästä ja laatii sen mukaisen avioehtosopimuksen, joka myöhemmin ohjaa osituksen tekemisessä. Periaatteessa. Käytännössä kuitenkin tilanteet vaihtelevat. Puolisot saattavat käyttää taloudellista ylivaltaansa taivutellessaan toisensa sopimukseen, todistajat saattavat osoittautua esteelliseksi tai allekirjoitus ollakin päiväämätön. Tai puoli- sot saattavat heittää hyvästit kaikille muotoseikoille ja laatia osituksen esisopimuksen, jo- hon kirjataan kaikki esinekohtaisista omistussuhteista elatusapuihin avioliiton jälkeen. Laki tarjoaa periaatteessa tarkat rajat aviovarallisuussuhteista sopimiselle, mutta käytäntö on osoittanut, että puolisoiden sopimusvapaus on itse asiassa huomattavasti tarjottua laajempi. Mikä ei ole kiellettyä on sallittua, näyttäisi pätevän ositussopimuksiin, joilla on käytännös- sä mahdollista kiertää koko avioehtosopimusjärjestelmä. Tutkimuksen aikana on käynyt selväksi, että sopimustyyppien lähentäminen lainsäädännön keinoin voisi olla ajankohtaista. Oikeuskirjallisuudessa yleinen näkökanta on, että ristiriita näiden sopimustyyppien välillä on ilmeinen ja luo epätyydyttävän oikeustilan. Suoranai- sesti ehdotuksia molemmista sopimustyypeistä luopumiseksi ei ole esitetty, mutta yhte- näistämistä kaivattaisiin. Koen, että myös yhteiskunnallinen tila olisi valmis muutokselle. Avioehtosopimuksen osalta varsinkin rekisteröinti nähdään tärkeäksi velkojainsuojankan- nalta. Onko velkojataho kuitenkaan tällai...
Johtopäätöksiä. Tässä työssä sopimussakon käyttöä on tutkittu sopimusoikeudellisten normien, tahdonvaltaisen lainsäädännön määrittämän vahingonkorvausvelvollisuden, KKO:n ratkaisujen, oikeuskirjallisuuden ja yrityksen riskienhallinnan näkökulmasta. Ensin on selvitetty sopimusoikeudellisten normien vaikutusta sopimussakkoon. Sopimussakkoehto kuuluu osapuolten välisten sopimusta määrittävien disponointien piiriin, eli siitä voidaan vapaasti sopia osapuolten kesken. Sopimussakon käytölle ei aseteta rajoituksia, mutta sopimussakon käyttö on yleisintä rakennusurakka- ja toimitussopimuksissa, kilpailukielloissa ja salassapitosopimuksissa. Sopimussakkoa käytetään sopimusrikkomuksiin liittyvien vahingon todistamisvaikeuksien helpottamiseen, nopeaan riitatilanteen ratkaisuun ja vahingonkorvausvelvollisuuden määrittämiseen. Painostus on myös yksi sopimussakon käyttötarkoitus. Sopimuspuolen sitoutuminen velvoitteeseen, positiiviseen tai negatiiviseen, pyritään varmistaan sanktiolla, joka on sopimusrikkomuksen seuraus. Sopimussakon merkittävä hyöty on siinä, että vaikka velallinen esittäisi ekskulpaatiovastuusta vapautumiseksi riittävän näytön huolellisuudesta, se ei vapauta velallista maksuvelvollisuudesta. Pelkkä sopimusrikkomus perustaa velallisen maksuvelvollisuuden. Sopimussakon maksuvelvollisuudesta vapautuminen on poikkeuksellista, mutta kohtuuttomuuden ollessa kyseessä maksun määrää on mahdollista sovitella OikTL 36 §:n perusteella.
Johtopäätöksiä. Työkokeilun järjestäminen edellytti 1.6.2014 lukien aiemmasta poiketen työsopimus- lain 2 luvun 5 §:ssä säädetyn lisätyön tarjoamista osa-aikatyöntekijöille. Työkokeilun järjestäminen vaikeutui – ainakin säännöstasolla – aiemmasta myös siksi, että enää ei tarkasteltu vain samaa tai samankaltaista työtä, vaan työnantajan tuli täyttää työntar- joamisvelvoitteet työsopimuslaissa tarkoitetussa laajuudessa. Näiden muutosten vai- kutuksen olisi tullut ilmetä erityisesti tässä liitteessä tarkastelluissa kunnissa, joissa oli lomautuksia ja irtisanomisia. Yllä esitetyt kuntakohtaiset vastaukset tukevat edellä kohdassa 5.5. esille tuotua nä- kemystä siitä, että JTYPL:n muutosten vaikutusten arviointi; niiden erittely ja yksityis- kohtainen esittäminen, vaikutti hankalalta. Syynä voi olla se, että kysymys on mennei- syydessä tapahtuneiden asioiden arvioimisesta. Vastaukset vahvistavat myös sitä kohdassa 5.5. tehtyä päätelmää, että kaikki vastaajat eivät välttämättä tunnistaneet oikein JTYPL:n muutoksen vaikutusta, muun muassa velvoitteiden laajentumista (sa- ma / samankaltainen työ -> kaikki työt) ei tuotu esille. Avovastaukset olivat suppeita, ja vain muutamassa oli ”avattu” mahdollista työkokeilun järjestämisen helpottumista / vaikeutumista. Toisaalta vaikeutuminen ei näytä välttämättä kytkeytyneen edes sään- nösmuutoksiin; työkokeilun järjestämisen vaikeutumista aiheutti yhden vastaajan mu- kaan TE-hallinnon toiminta ja toisen vastaajan mukaan kunnassa vireillä ollut yhteis- toimintamenettely vaikutti kaikkeen toimintaan negatiivisesti. Näissäkään yhteyksissä ei arvioitu JTYPL:n muutoksen todellista vaikutusta ao. kunnan konkreettisessa tilan- teessa (ts. oliko työkokeilun järjestäminen vaikeampaa juuri siksi, että kunnassa oli lomautettuja / irtisanottuja). Vastauksissa oli myös sisällöllistä ristiriitaa; esimerkiksi 1.6.2014 voimaan tulleen muutoksen katsottiin vaikeuttaneen työkokeilun järjestämistä, mutta siitä huolimatta säännösmuutos arvioitiin erittäin tarpeelliseksi. Kaikki kunnat, joilla oli kyselyn mukaan lomauttamisia ja irtisanomia, eivät kokeneet 1.6.2014 voimaan tulleen JTYPL:n muutoksen vaikeuttaneen työkokeilun järjestämistä verrattuna sitä edeltävään tilanteeseen. Tässä liitteessä tarkastelluista kunnista vai- keutumisen toi esille vain kolme. Sama määrä eli kolme vastaajaa katsoi koko kyselyn yhteistuloksissa muutoksen vaikeuttaneen järjestämistä. Kun osa tässä liitteessä tar- kastelluista kunnista esitti, että mainittu säännös muutos helpotti ty...
Johtopäätöksiä. Edellä tarkasteltu oikeuskäytäntö osoittaa ensinnäkin, että sopimussuhteiden häiritseminen ei Suomen oikeudessa ole ainakaan vastaavaan brittiläiseen instituutioon rinnastuva sopimukse- nulkoisen vastuun tyyppitapaus. Itse asiassa, kun nimenomaisia tapauksia ei ole yhtään, voitaisiin jopa väittää, että Suomen oikeus ei tunne tällaista instituutiota. Tällainen johtopäätös olisi varmasti kuitenkin harhaanjohtava. Yleisten korvausoikeu- dellisten edellytysten täyttyessä myös Suomen
Johtopäätöksiä. Työsopimuslaki ja muu työoikeudellinen lainsäädäntö eivät parhaalla mahdollisella tavalla ota huomioon urheilun erityispiirteitä. Työsopimuslaki ja muu työoikeudellinen lainsäädäntö tarjoaa vain sellaiset välttämättömät lähtökohdat, joilla työsuhteita urheilussa säädellään. Lainsäädännön toimivuuden kannalta ei ole toivottavaa, jos sen sääntelemissä oikeussuhteissa joudutaan poikkeamaan monelta osin niistä pääsäännöistä, jotka se asettaa lähtökohdaksi osapuolten välille.