JÄRJESTÄYTYMISOIKEUS. 1 Järjestäytymisoikeus on molemmin puolin loukkaamaton. 2 Toimihenkilöllä on oikeus toimia tähän työehtosopimukseen sidotun lii- ton ja sen jäsenyhdistysten luottamustehtävissä. Meto – Metsäalan Asi- antuntijat ry:n tai sen keskusjärjestöjen luottamustehtävään valitulla toi- mihenkilöllä on oikeus saada mainitun tehtävän hoitamista varten tar- peellinen määrä vapaa-aikaa. Xxxxxxxx yksittäistapauksessa on kuiten- kin asiasta sovittava ao. esimiehen kanssa. 3 Milloin toimihenkilö katsoo tulleensa erotetuksi tai toimessaan syrjityksi toimintansa vuoksi alansa ammatillisissa järjestöissä, on, ennen kuin muihin toimenpiteisiin saadaan ryhtyä, asia pyrittävä kiireellisesti selvit- tämään tämän sopimuksen sopijapuolten välisissä neuvotteluissa.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
JÄRJESTÄYTYMISOIKEUS. 1 Järjestäytymisoikeus on molemmin puolin loukkaamaton.
2 Toimihenkilöllä on oikeus Järjestäytymisoikeuden loukkaamattomuudella tarkoitetaan myös oikeutta toimia tähän työehtosopimukseen sidotun lii- ton ja liiton tai sen jäsenyhdistysten luottamustehtävissäluottamusteh- tävissä. Meto METO – Metsäalan Asi- antuntijat Asiantuntijat ry:n tai sen keskusjärjestöjen luottamustehtävään keskusjärjestön luottamus- tehtävään valitulla toi- mihenkilöllä toimihenkilöllä on oikeus saada mainitun tehtävän hoitamista varten tar- peellinen tarpeellinen määrä vapaa-aikaa. Xxxxxxxx yksittäistapauksessa yksityistapauksessa on kuiten- kin kuitenkin asiasta sovittava ao. esimiehen kanssa.
3 Milloin toimihenkilö katsoo tulleensa erotetuksi tai toimessaan syrjityksi toimintansa toi- mintansa vuoksi alansa ammatillisissa järjestöissä, on, ennen kuin muihin toimenpiteisiin saadaan ryhtyä, on asia pyrittävä kiireellisesti selvit- tämään selvittämään tämän sopimuksen sopijapuolten välisissä neuvotteluissa, ennen kuin saadaan ryhtyä muihin toimenpiteisiin.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
JÄRJESTÄYTYMISOIKEUS. 1 Järjestäytymisoikeus on molemmin puolin loukkaamaton.
2 Toimihenkilöllä on oikeus Järjestäytymisoikeuden loukkaamattomuudella tarkoitetaan myös oikeutta toimia tähän työehtosopimukseen sidotun lii- ton ja liiton tai sen jäsenyhdistysten luottamustehtävissä. Meto METO – Metsäalan Asi- antuntijat Asiantuntijat ry:n tai sen keskusjärjestöjen keskusjärjestön luottamustehtävään valitulla toi- mihenkilöllä toimihenkilöllä on oikeus saada mainitun tehtävän hoitamista varten tar- peellinen tarpeellinen määrä vapaa-vapaa aikaa. Xxxxxxxx yksittäistapauksessa yksityistapauksessa on kuiten- kin kuitenkin asiasta sovittava ao. esimiehen kanssa.
3 Milloin toimihenkilö katsoo tulleensa erotetuksi tai toimessaan syrjityksi toimintansa vuoksi alansa ammatillisissa järjestöissä, on, ennen kuin muihin toimenpiteisiin saadaan ryhtyä, on asia pyrittävä kiireellisesti selvit- tämään selvittämään tämän sopimuksen sopijapuolten välisissä neuvotteluissa, ennen kuin saadaan ryhtyä muihin toimenpiteisiin.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
JÄRJESTÄYTYMISOIKEUS. 1 Järjestäytymisoikeus on molemmin puolin loukkaamaton.
2 Toimihenkilöllä on oikeus Järjestäytymisoikeuden loukkaamattomuudella tarkoitetaan myös oikeutta toimia tähän työehtosopimukseen sidotun lii- ton ja liiton tai sen jäsenyhdistysten luottamustehtävissä. Meto METO – Metsäalan Asi- antuntijat Asiantuntijat ry:n tai sen keskusjärjestöjen keskusjärjestön luottamustehtävään valitulla toi- mihenkilöllä toimihenkilöllä on oikeus saada mainitun tehtävän hoitamista varten tar- peellinen tarpeellinen määrä vapaa-aikaa. Xxxxxxxx yksittäistapauksessa yksityistapauksessa on kuiten- kin kuitenkin asiasta sovittava ao. esimiehen kanssa.
3 Milloin toimihenkilö katsoo tulleensa erotetuksi tai toimessaan syrjityksi toimintansa vuoksi alansa ammatillisissa järjestöissä, on, ennen kuin muihin toimenpiteisiin saadaan ryhtyä, on asia pyrittävä kiireellisesti selvit- tämään selvittämään tämän sopimuksen sopijapuolten välisissä neuvotteluissa, ennen kuin saadaan ryhtyä muihin toimenpiteisiin.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
JÄRJESTÄYTYMISOIKEUS. 1 Järjestäytymisoikeus on molemmin puolin loukkaamaton.
2 Toimihenkilöllä on oikeus toimia tähän työehtosopimukseen sidotun lii- ton liiton ja sen jäsenyhdistysten luottamustehtävissä. Meto – Metsäalan Asi- antuntijat Asiantuntijat ry:n tai sen keskusjärjestöjen luottamustehtävään valitulla toi- mihenkilöllä toimihenkilöllä on oikeus saada mainitun tehtävän hoitamista varten tar- peellinen määrä vapaa-aikaa. Xxxxxxxx Kussakin yksittäistapauksessa on kuiten- kin kui- tenkin asiasta sovittava ao. esimiehen kanssa.
3 Milloin toimihenkilö katsoo tulleensa erotetuksi tai toimessaan syrjityksi toimintansa vuoksi alansa ammatillisissa järjestöissä, on, ennen kuin muihin toimenpiteisiin saadaan ryhtyä, asia pyrittävä kiireellisesti selvit- tämään tämän sopimuksen sopijapuolten välisissä neuvotteluissa.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus