Oikeus koulutukseen Mallilausekkeet

Oikeus koulutukseen. Työntekijällä on oikeus keskimäärin kahden päivän kou- lutusaikaan vuodessa työsuhteen alusta lukien. Oikeus voidaan siitä paikallisesti sopien toteuttaa myös ennen oikeuden täysimääräistä karttumista edellä todettu tasa- puolisuus huomioon ottaen. Koulutusaika käytetään tar- koituksenmukaisina jaksoina yhteisesti sovittavalla tavalla viiden vuoden kuluessa. Koulutuksen toteutumista on seu- rattava siten, että ilman erityisiä perusteita tai sopimusta koulutukseen osallistumiseen ei muodostu yli viiden vuo- den katkosta. Koulutus voi käsittää ammatillista perus-, täydennys- tai uudelleenkoulutusta. Se voidaan toteuttaa yrityskohtaise- na tai ulkopuolisena koulutuksena tai tarvittaessa itsenäi- senä opiskeluna. Muusta jatko- ja täydennyskoulutuksesta on erikseen so- vittava osapuolten kesken. Työnantaja maksaa koulutusajalta säännöllisen työajan palkan. Työnantaja korvaa koulutuksesta aiheutuvat kus- tannukset. Koulutukseen osallistuminen ei vähennä alal- laoloaikaa palvelusvuosilisiä ja vuosilomia laskettaessa. Koulutusajalta ansaitaan vuosilomaa.
Oikeus koulutukseen. Henkilöstön edustajille ja heidän varamiehilleen varataan koulutussopimuksen mukaisesti tilaisuus osallistua sellaiseen osapuolten välisen koulutussopimuksen tarkoittamaan koulutukseen, mikä on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamustehtävänsä hoitamisessa. Henkilöstön edustajan luottamustehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnantajan, jos jompikumpi sitä vaatii, yhteisesti selvittää, edellyttääkö hänen ammattitaitonsa ylläpitäminen enti- seen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyttä- mää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä vapautukseen, edustajankauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.
Oikeus koulutukseen. 1. Jokaisella on oikeus koulutukseen ja oikeus saada ammatillista koulutusta sekä jatko- ja täydennyskoulutusta.
Oikeus koulutukseen työntekijäedustajana sinulla on koulutussopimuksen mukainen oikeus osallistua tehtäviesi hoitoon liitty- vään koulutukseen • Rakennusliitto järjestää koulutusta • koulutusaiheet ja -ajankohdat ilmoitetaan koulutusesitteessä, Rakentaja-lehdessä sekä liiton kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa • koulutukseen meno sovitaan etukäteen työnantajan kanssa viimeistään 3/6 viikkoa ennen kurssin alkua kurssin pituudesta riippuen. Tarkista koulutussopimuksen määräykset • työnantaja maksaa koulutuksen ajalta ansiomenetyksen tes:n koulutussopimuksen mukaisesti.
Oikeus koulutukseen. Keneltäkään ei saa kieltää oikeutta koulutukseen. Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus.

Related to Oikeus koulutukseen

  • Oikeuspaikka ja sovellettava laki Mikäli tätä luottosopimusta koskevia erimielisyyksiä ei voida ratkaista osapuolten välisillä neuvot- teluilla, riita-asiat ratkaistaan luotonsaajan kotipaikan käräjäoikeudessa. Jollei luotonsaajalla ole kotipaikkakuntaa Suomessa, riita-asiat ratkaistaan luotonantajan kotipaikkakunnan käräjäoikeu- dessa.

  • Sovellettava laki ja oikeuspaikka Rahastoyhtiön ja Rahaston toimintaan sovelletaan Suomen lakia.

  • Peruuttamisoikeus Teillä on oikeus peruuttaa luottosopimus 14 päivän kuluessa. Kyllä Ennenaikainen takaisinmaksu: Teillä on milloin tahansa oikeus maksaa luotto ennenaikaisesti takaisin kokonaisuudessaan tai osittain. Kyllä

  • Oikeus saada luottosopimusluonnos Teillä on oikeus saada pyynnöstä ja maksutta luottosopimusluonnos. Tätä säännöstä ei sovelleta, jos luo- tonantaja ei pyynnön esittämishetkellä ole halukas tekemään luottosopimusta teidän kanssanne.

  • Luottamusmiehen oikeus saada tietoja 1. Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä työntekijöiden palkasta tai muista työsuhteeseen liittyvistä asioista, on luottamusmiehelle annettava kaikki erimielisyyden kohteena olevan tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot.

  • Erimielisyydet ja sovellettava laki 24.1 Hankintasopimusta koskevat asiat ratkaistaan ensisijaisesti keskinäisin neuvotteluin.

  • Yleinen soveltamisala Tämä sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen irtisanomista työntekijästä johtuvasta tai hänen henkilöönsä liittyvästä syystä, työntekijän irtisanoutumista sekä niitä menettelytapoja, joita noudatetaan irtisanottaessa tai lomautettaessa työntekijöitä taloudellisista tai tuotannollisista syistä. Sopimus ei koske

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Siirto-oikeus Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokranantajaa kuulematta siirtää vuokraoikeutta toiselle.

  • Työnjohto-oikeus Työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä ja määrätä työn johtamisesta.