We use cookies on our site to analyze traffic, enhance your experience, and provide you with tailored content.

For more information visit our privacy policy.

Palkkatilasto- ja henkilöstötiedot Mallilausekkeet

Palkkatilasto- ja henkilöstötiedot. Ellei alakohtaisesti tai paikallisesti toisin sovita, on pääluottamusmiehellä oikeus tehtäviensä hoitoa varten saada TT:n neljännesvuositilastoa vastaavat tiedot toimialueensa työntekijöiden ansiotasosta ja rakenteesta välittömästi TT:n palkkatilaston valmistuttua edellyttäen, että yrityksestä kerättävistä palkkatiedoista on alan tilaston ryhmittelyt tehtävissä. Ansiotietoja, jotka koskevat kuutta henkilöä pienempiä työntekijäryhmiä, ei anneta. Jos alalla tai työpaikalla ei ole edellä edellytetyn sisältöistä palkkatilastoa, on pääluottamusmiehelle annettavista palkkatiedoista sovittava erikseen. Pääluottamusmiehellä on oikeus lisäksi saada kirjallisesti tieto toimialueensa työntekijöiden nimestä ja palkkaryhmästä tai vastaavasta sekä työsuhteen alkamisajasta, ellei alakohtaisesti tai paikallisesti toisin sovita. Tiedot annetaan kerran vuodessa silloin yritykseen työsuhteessa olevista työntekijöistä. Pääluottamusmiehelle on oikeus perehtyä toimialueellaan yrityksessä kulloinkin voimassa oleviin työnhinnoittelujärjestelmiin ja eri palkkausmuodoissa käytettävien olosuhdelisien määräytymis- ja laskentasääntöihin. Pääluottamusmiehellä ja työsuojeluvaltuutetulla on oikeus saada tiedot toimialueellaan toimivista aliurakoitsijoista ja niiden palveluksessa työpaikalla olevasta työvoimasta.
Palkkatilasto- ja henkilöstötiedot. Ellei alakohtaisesti tai paikallisesti toisin sovita, on pääluottamusmie- hellä oikeus tehtäviensä hoitoa varten saada EK:n neljännesvuositilastoa vastaavat tiedot toimialueensa työntekijöiden ansiotasosta ja rakenteesta välittömästi EK:n palkkatilaston valmistuttua edellyttäen, että yritykses- tä kerättävistä palkkatiedoista on alan tilaston ryhmittelyt tehtävissä. An- siotietoja, jotka koskevat kuutta henkilöä pienempiä työntekijäryhmiä, ei anneta. Jos alalla tai työpaikalla ei ole edellä edellytetyn sisältöistä palkkatilas- toa, on pääluottamusmiehelle annettavista palkkatiedoista sovittava xxxx- xxxx. Pääluottamusmiehellä ja työsuojeluvaltuutetulla on oikeus kirjallises- ti saada tieto toimialueensa työntekijöiden nimistä, palkkaryhmistä tai vastaavista sekä työsuhteen alkamisajankohdista, ellei paikallisesti toisin sovita. Tiedot annetaan heille aina pyydettäessä. Uusista työntekijöistä edellä mainitut tiedot ja työmaaosoite annetaan viikon kuluessa työsuh- teen alkamisesta. Pääluottamusmiehelle annetaan palkkausjärjestelmästä tiedot yritys- tai toimipaikkakohtaisesti työntekijöiden palkkaryhmiin jakautumisesta, perustuntipalkan ja henkilökohtaisen palkanosan (PTP + HPO) suuruu- den palkkaryhmäkohtaisesta jakautumisesta keskimäärin ja mahdollisen pistepohjaisen järjestelmän muodostumisesta. Pääluottamusmiehellä on oikeus perehtyä toimialueellaan yrityksessä kulloinkin voimassa oleviin työnhinnoittelujärjestelmiin ja eri palkkaus- muodoissa käytettävien olosuhdelisien määräytymis- ja laskentasääntöi- hin.
Palkkatilasto- ja henkilöstötiedot. Kerran vuodessa EK:n toimihenkilötilaston valmistuttua annetaan pääluotta- musmiehelle palkkatilastotietoina kirjallisesti ne palkkaerittelyt, jotka tilastosta tehdään. Luottamusmies ei ole oikeutettu saamaan keskimääräisiä kuukausi- ansiotietoja kuutta henkilöä pienemmistä ryhmistä. Tämän sopimuksen mukaisesti luottamusmiehen tehtäviin kuuluvissa erimieli- syystapauksissa annetaan hänelle kaikki valituksen alaisen tapauksen selvittä- miseksi tarpeelliset tiedot. Luottamusmiehellä on oikeus saada kerran vuo- dessa tiedot toimialueensa työntekijöiden suku- ja etunimistä, työsuhteen alka- misajasta sekä yrityksen toimintayksiköstä tai sitä vastaavasta. Pyydettäessä on luottamusmiehelle annettava tieto uusista työntekijöistä. Luottamusmiehelle varataan mahdollisuus perehtyä toimialueellaan yrityksessä kulloinkin voimassa oleviin palkanmääräytymis- ja palkanlaskentajärjestelmiin.
Palkkatilasto- ja henkilöstötiedot. Ellei paikallisesti toisin sovita, on pääluottamushenkilöllä oikeus tehtäviensä hoitoa varten saada EK:n neljännesvuositilastoa vastaavat tiedot toimialueensa työntekijöiden ansiotasosta ja rakenteesta välittömästi TT:n palkkatilaston valmistuttua edellyttäen, että yrityksestä kerättävistä palkkatiedoista on alan tilaston ryhmittelyt tehtävissä. Ansiotietoja, jotka koskevat kuutta henkilöä pienempiä työntekijäryhmiä, ei anneta. Jos alalla tai työpaikalla ei ole edellä edellytetyn sisältöistä palkkatilastoa, on pääluottamushenkilölle annettavista palkkatiedoista sovittava erikseen. Pääluottamushenkilöllä on oikeus lisäksi saada kirjallisesti tieto toimialueensa työntekijöiden nimestä ja palkkaryhmästä tai vastaavasta sekä työsuhteen alkamisajasta, ellei alakohtaisesti tai paikallisesti toisin sovita. Tiedot annetaan kerran vuodessa silloin yritykseen työsuhteessa olevista työntekijöistä.
Palkkatilasto- ja henkilöstötiedot. A. Palkkatilastot 1. Puuteollisuus ry sitoutuu keräämään hirsitalo- ja CLT-valmistajilta tiedot näiden työntekijöiden säännöllisen työajan keskimääräisestä tuntiansiosta ilman erillisiä vuorotyö- ja olosuhdelisiä sekä sunnuntaityö- ja ylityökorotuksia kerran vuodessa koskien ensimmäistä vuosineljännestä. Tiedot luovutetaan Teollisuusliitolle vuosittain. 2. Keskimääräistä tuntiansiota koskevat tiedot annetaan palkkaryhmittäin erikseen miehistä ja naisista sekä kaikista palkkaryhmistä yhteensä. 3. Edellä olevat tiedot koskevat yksinomaan täysin työkykyisiä, 18 vuotta täyttäneitä työntekijöitä. Palkkaryhmistä, joissa työntekijöitä on alle kuusi, ei tietoja kuitenkaan anneta.
Palkkatilasto- ja henkilöstötiedot. Ellei alakohtaisesti tai paikallisesti toisin sovita, on pääluottamusmiehellä oikeus tehtäviensä hoitoa varten saada TT:n neljännesvuositilastoa vastaavat tiedot toimialueensa työntekijöiden ansiotasosta ja rakenteesta välittömästi

Related to Palkkatilasto- ja henkilöstötiedot

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.

  • Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen Ellei kirjallisesti ole toisin sovittu, sopimus tulee voimaan, kun Asiakas ottaa Palvelun käyttöön. Sopimus on voimassa toistaiseksi. Ellei kirjallisesti ole toisin sovittu, kummallakin osapuolella on oikeus kirjallisesti irtisanoa Sopimus päättymään kolmen kuukauden irtisanomisajalla. Irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana irtisanominen on suoritettu. Palvelu laskutetaan irtisanomisajan loppuun. Asiakkaan ja Loppuasiakkaan välisen sopimuksen päättyessä Vismalla on oikeus siirtää Loppuasiakas omaksi asiakkaaksi Loppuasiakkaan suostumuksella edellyttäen, että Loppuasiakas on noudattanut Asiakkaan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaista irtisanomisaikaa ja täyttänyt Xxxxxxxxx liittyvät velvoitteensa Asiakkaalle. Palvelun yleiset sopimusehdot Kumppani - asiakkaille versio 1.1 1.5.2018 Mikäli Asiakkaan ja Loppuasiakkaan välinen sopimus päättyy, Asiakkaan on ilmoitettava siitä Vismalle kirjallisesti viivytyksettä, kuitenkin viimeistään kuukautta (1) ennen Palvelun päättymispäivää. Vismalla on oikeus irtisanoa Sopimus päättymään välittömästi ilman irtisanomisaikaa, jos Asiakkaalla on maksamatta kolmen eri kalenterikuukauden Palveluveloitukset viimeisimmän laskun eräpäivän jälkeen. Asiakkaalla on oikeus saada Palvelussa oleva aineisto maksamalla erääntyneet saatavat, Hinnaston mukainen Palvelun uudelleenavausmaksu ja aineistokopiomaksu. Visma voi sulkea Palvelun tai purkaa Sopimuksen välittömästi, mikäli Asiakas asetetaan konkurssiin tai tulee pysyvästi maksukyvyttömäksi. Vismalla on oikeus purkaa Sopimus tai keskeyttää Palvelu, jos Palvelua käytetään Sopimuksen, Palvelun tai Netvisor –palvelun käyttöehtojen vastaisesti taikka lainvastaiseen toimintaan tai tavalla, joka saattaa aiheuttaa vahinkoa Palvelulle, Vismalle, Visman sopimuskumppanille, Asiakkaalle, Loppuasiakkaalle, kolmannelle osapuolelle tai sivulliselle. Palvelun päättymistavasta riippumatta Asiakkaan ja Loppuasiakkaan tiedot säilyvät Palvelussa kirjanpitolain määrittämän lakisääteisen säilytysajan. Tiedot poistetaan aikaisemmin, mikäli Asiakas ja/tai Loppuasiakas sitä kirjallisesti vaatii. Visma avaa pääsyn Asiakkaan ja Loppuasiakkaan tietoihin Palvelun avausmaksua vastaan ja veloittaa Palvelun käytöstä Hinnaston mukaisesti.

  • Alihankkijat, jotka käsittelevät henkilötietoja 6.1. Siltä osin kuin Palveluntuottaja käyttää toiminnassaan alihankkijoita, jotka käsittelevät henki- lötietoja, alihankintaan sovelletaan Sopimuksen lisäksi tässä sopimusliitteessä kuvattuja ehtoja. 6.2. Xxx Xxxxxxxxxxxxxxxxx alihankkija käsittelee Tilaajan henkilötietoja, alihankkijan käyttäminen edellyttää Tilaajan ennakkoon kirjallisesti antamaa lupaa. 6.3. Palveluntuottaja tekee alihankkijan kanssa kirjallisen sopimuksen, jossa se sitouttaa käyttä- mänsä alihankkijat noudattamaan omalta osaltaan sopimuksessa Palveluntuottajalle asetettuja velvoitteita sekä Tilaajan antamia kulloinkin voimassa olevia henkilötietojen käsittelyyn liittyviä ohjeita. Palveluntuottaja varmistaa, että sopimuksen mukainen Tilaajan tarkastusoikeus voi- daan ulottaa alihankkijaan. 6.4. Palveluntuottaja vastaa käyttämänsä alihankkijan osuudesta kuin omastaan. Palveluntuottaja vastaa siitä, että alihankkija noudattaa omalta osaltaan henkilötietojen käsittelijälle asetettuja velvoitteita. Xxx Xxxxxxx perustellusti katsoo, että Palveluntuottajan alihankkija ei täytä tietosuo- javelvoitteitaan, Tilaajalla on oikeus vaatia Palveluntuottajaa vaihtamaan alihankkijaa. 6.5. Henkilötietojen käsittelyyn osallistuvan alihankkijan vaihtamisesta on ilmoitettava Tilaajalle etukäteen. Ilmoituksessa tulee kuvata, miten alihankkija käsittelee Xxxxxxxx henkilötietoja tie- tosuojalainsäädännön mukaisesti. Tilaajalla on oikeus perustellusta syystä vastustaa ehdotet- tua alihankkijaa.

  • Henkilötietojen käsittelyn päättyminen 9.1. Sopimuksen voimassaoloaikana Palveluntuottaja ei saa poistaa Xxxxxxxx lukuun käsittelemiään henkilötietoja ilman Tilaajan nimenomaista pyyntöä. 9.2. Sopimuksen päättyessä tai purkautuessa Palveluntuottaja palauttaa Tilaajalle kaikki Tilaajan puolesta käsitellyt henkilötiedot sekä hävittää omilta taltioiltaan mahdolliset kopiot henkilötiedoista, ellei muuta ole sovittu. Tietoja ei saa poistaa, jos lainsäädännössä tai viranomaisen määräyksellä on edellytetty, että Palveluntuottaja säilyttää henkilötiedot.

  • Luotonantajan/luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Santander Consumer Finance Oy Osoite Xxxxx Xxxxx tie 33, 00570 Helsinki Puhelinnumero 00-0000 0000 Sähköpostiosoite xxxxx.xxxxxxx@xxxxxxxxxxxxxxxxx.xx Faksinumero 0207 818 824 Internet-osoite xxx.xxxxxxxxx.xx

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus Työnantajan antaessa työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset ja säännöllisen työajan ansionmenetys. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset.

  • HENKILÖSTÖN KESKINÄINEN TIEDOTUSTOIMINTA JA KOKOUSTEN JÄRJESTÄMINEN Työpaikalla sovellettavan työehtosopimuksen osapuolena olevan liiton rekisteröidyllä alayhdistyksellä ja sen työpaikalla olevalla osastolla tai työhuonekunnalla on oikeus järjestää työpaikalla tai muussa sovitussa tilassa kokouksia työmarkkina-asioissa tai työpaikan työsuhteita koskevista kysymyksistä siten kuin keskusjärjestöjen kesken tai alakohtaisesti tai työpaikalla vakiintuneen käytännön mukaisesti on sovittu. Edellisessä kappaleessa mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä on oikeus työajan ulkopuolella, joko ennen työajan alkamista, ruokatauolla tai työajan päättymisen jälkeen jakaa jäsenilleen kokousilmoituksiaan, työpaikan työsuhteisiin tai yleensä työmarkkinakysymyksiin liittyviä kirjallisia tiedonantoja, ruokalassa, pukusuojassa tai muussa työnantajan kanssa sovittavassa vastaavanlaisessa tilassa varsinaisen työpaikan, kuten tehdassalin tms. ulkopuolella. Tiedonannossa tulee olla merkittynä sen liikkeellepanija. Mikäli työpaikalla ilmestyy henkilöstölle tarkoitettu tiedotuslehti, on edellä mainitulla henkilöstön yhteenliittymällä oikeus käyttää sitä edellä mainittujen kokousilmoitusten tai tiedonantojen julkaisemiseen tai julkaista ne työnantajan työntekijöiden käyttöön osoittamalla ilmoitustaululla. Ilmoitustaulun sisällöstä ja hoidosta vastaa ilmoittaja.

  • Henkilötiedot Luotonantaja on vastuussa siitä, että luotonsaajan henkilötietoja käsitellään voimassaolevan lainsäädännön ja viranomaisten antamien määräysten mukaisesti. Luotonsaajan on lainaa hakiessaan ilmoitettava henkilötietojensa lisäksi kaikki lainahakemuksessa pyydetyt tiedot. Luotonantaja käyttää henkilötietoja lainan myöntämisen edellytyksiä arvioidessaan ja voimassaolevien lakien ja viranomaismääräysten edellyttämällä tavalla. Henkilötietoja käytetään myös asiakassuhteen ylläpitämiseen ja markkinointitarkoituksiin. Luotonantajalla on oikeus luovuttaa tietoja kolmannelle osapuolelle pankkisalaisuuden estämättä, mikäli tämä kuuluu samaan konserniin luotonantajan kanssa tai mikäli kyse on luotonantajan yhteistyökumppanista. Luotonantajalla on oikeus luovuttaa edellä kerrottuja tietoja myös EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelle. Henkilötietoja ei luovuteta luotonantajan konsernin ulkopuolelle, paitsi käsiteltäväksi luotonantajan puolesta edellä esitetyn mukaisesti ja silloinkin erityisen salassapitosopimuksen mukaisesti. Luotonantajalla on oikeus luovuttaa henkilötietoja luottosopimuksen siirron saajalle tilanteessa, jossa luotonantaja käyttää oikeuttaan siirtää luottosopimus. Luotonantajalla on lisäksi oikeus tallentaa luotonsaajan ja luotonantajan välinen yhteydenpito. Allekirjoittaessaan lainasopimuksen luotonottaja antaa saamalla suostumuksensa siihen, että luotonantajalla on oikeus käsitellä henkilötietoja edellä kuvatulla tavalla. Luotonsaajalla on oikeus kerran vuodessa saada kuluitta tietoonsa kaikki häntä koskevat henkilötiedot tiedustelemalla luotonantajalta kirjallisesti selvitystä häntä koskevista henkilötiedoista. Luotonsaajalla on oikeus pyytää kirjallisesti oikaisua häntä koskevien virheellisten tietojen oikaisemiseksi tai kieltää henkilötietojensa käyttämistä suoramarkkinoinnissa lähettämällä tätä koskevan kirjallinen pyyntö luotonantajalle.

  • Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita Vakuutetun tulee noudattaa vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai kirjallisesti muutoin annettuja suojeluohjeita. Jos vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt suojeluohjeiden noudattamisen, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai se evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys suojeluohjeen laiminlyönnillä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä muut olosuhteet. Jos vakuutuksenottajana on kuluttaja tai kuluttajaan rinnastettava oikeushenkilö, voidaan kuitenkin vastuuvakuutuksessa korvausta alentaa tai korvaus evätä vakuutetun huolimattomuuden takia vain, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella taikka, milloin hänen alkoholin tai huumausaineen käyttönsä on vaikuttanut laiminlyöntiin. Fennia maksaa kuitenkin vakuutetun menettelystä huolimatta vastuuvakuutuksesta luonnolliselle henkilölle sen osan korvauksesta, jota tämä ei ole ulosotossa tai konkurssissa todetun vakuutetun maksukyvyttömyyden vuoksi saanut perityksi. Korvausta ei kuitenkaan makseta, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)