Sopimuksen seuranta Mallilausekkeet

Sopimuksen seuranta. Sopimuksen täyttymistä seuraa sovittelutoimisto Kyllä Ei
Sopimuksen seuranta. Sopimuksen toteutumista seurataan kerran vuodessa pidettävässä arviointikokouksessa.
Sopimuksen seuranta. Toimittajan tulee seurata sopimuksen kohteen toteutumista ja valvoa palvelun laatua sekä raportoida tilaajalle suomen kielellä sopimuksen kohteen toteuttamiseen liitty- vistä seikoista. Raportointi on kuvattu liitteessä 2. Toimittaja kutsuu sopimuksen seurantakokouksen koolle vähintään kerran vuodessa. Kokouksessa käsitellään esimerkiksi sopimuksen kohteen toteuttamiseen, laatuun, reklamaatioihin ja tilaajan tuleviin tarpeisiin liittyviä asioita. Kokouksia voidaan tilaajan suostumuksella pitää edellä mainittua harvemmin. Ongel- matapauksissa pidetään ylimääräisiä kokouksia niin paljon kuin ongelman ratkaise- miseksi on tarpeen. Kokoukset pidetään tilaajan toimitiloissa, jollei erikseen toisin sovita. Tilaajan edus- taja toimii kokouksen puheenjohtajana. Toimittaja pitää kokouksista pöytäkirjaa. Pöy- täkirjat numeroidaan juoksevasti. Sopijapuolet vastaavat itse kokouksiin osallistumisesta aiheutuvista kustannuksis- taan.
Sopimuksen seuranta. Työllisyys- ja koulutustyöryhmä on vastuussa tämän sopimuksen seurannasta artiklassa 14 määrätyllä tavalla. Se kokoontuu kerran vuodessa erityisesti seurantaa varten järjestettyyn kokoukseen, johon myös sopimuksen allekirjoittaneet eurooppalaiset ammattiliittojen federaatiot osallistuvat. Työryhmän tehtävänä on määritellä käytettävät indikaattorit ja sopimuksen seuranta- ja valvontatavat.
Sopimuksen seuranta. Tavoite- ja tulossopimuksen toteutumista seurataan konserniyritysten talouden ja toiminnan seurantaraportilla maalis-, heinä- ja syyskuun lopun tilanteista sekä tarkemmalla tasolla tilinpäätöksen yhteydessä.
Sopimuksen seuranta. Sopimusten toteutumista tulee seurata aktiivisesti ja säännöllisesti. Laskutusvaiheessa tulee tarkistaa sopimushinnat, että ne täsmäävät sovittuun. Toimitettujen tavaroiden ja tuotettujen palvelujen tulee olla sellaisia, mitä on sovittu. Poikkeamatietoja tulee seurata, tilaajan on ilmoitettava toimittajalle toimituksessa ja/tai laskutuksessa havaituista puutteista ja virheistä sekä valvottava, että puutteet ja virheet korjataan asianmukaisesti. Sopimuksen seurannasta sekä asiakaspalautteen tärkeydestä on kerrottu lisää hankintaohjeessa.
Sopimuksen seuranta. Sopimuksen toteutumista seurataan toiminnan ja talouden seurannan yhteydessä kaksi kertaa vuodessa heinäkuun ja joulukuun lopun tilanteen mukaisesti.
Sopimuksen seuranta. Seurattaviin asioihin kuuluvat tässä sopimuksessa sovittujen toimenpiteiden sekä siinä esitettyjen määräl- listen ja laadullisten tavoitteiden toteutuminen. Sopimuksen seurannasta laaditaan Tampereen kaupunki- seudun kuntayhtymän toimesta vuosittainen seurantaraportti käytettävissä olevien tietolähteiden pohjalta. Seurantaraporttia käsitellään vuosittain osapuolten yhteisessä seurantakokouksessa. MAL-sopimuksen seu- rantaa voidaan hyödyntää myös muussa valtion edellyttämässä seurannassa. Seudun kunnat ja valtion toimijat kehittävät yhdessä vaikutusten arviointimenetelmiä, jotta toimenpiteiden vaikutukset voidaan kuvata yhdenmukaisesti. Sopimuksen vaikuttavuutta seurataan pitkällä aikajänteellä mm. seuraavien asioiden osalta: • Yhdyskuntarakenteen kehittyminen • Asumisen, työpaikkojen ja palveluiden sijoittuminen yhdyskuntarakenteeseen • Asuntotuotannon määrä ja laatu, sekä sijoittuminen yhdyskuntarakenteeseen • Asunnottomuuden kehittyminen • Segregaation kehittyminen • Kestävien liikkumismuotojen (joukkoliikenne, kävely ja pyöräily) kulkutapaosuuden, matkat ja suo- rite, kehittyminen suhteessa matkojen ja suoritteen kokonaismäärään • Liikenneturvallisuuden kehittyminen kulkutavoittain • Väestön ja yritysten tyytyväisyys liikennejärjestelmään seudulla SOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUKSET‌ Helsingissä 8.10.2020 Ympäristö- ja ilmastoministeri Xxxxxx Xxxxxxxx Liikenne- ja viestintäministeri Xxxx Xxxxxxx Valtiovarainministeri Xxxxx Xxxxxxxx Elinkeinoministeri Xxxx Xxxxxxx
Sopimuksen seuranta. Seuranta perustuu sopimuksen tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista ja vaikuttavuutta kuvaaviin mit- tareihin. Seurattavia asioita ovat sopimuksessa esitettyjen toimenpiteiden edistyminen ja toimenpiteiden vaikuttavuus. Seurantatyön organisointi ja seurannan suunnittelu käynnistetään sopimuksen allekirjoittami- sen jälkeen. Seurantatiedot koostetaan vuosittain julkaistavaksi raportiksi. Ympäristöministeriö voi tarvitta- essa kutsua koolle osapuolten välisen seurantakokouksen. Seurannassa hyödynnetään valtakunnallisia tietoaineistoja (SYKE/Liiteri), joista tuotetaan seudullista tarkas- teluaineistoa aluetietopalvelu Lounaistietoon.
Sopimuksen seuranta. Sopimuksen toteutumista seuraa joukkoliikennejaosto kerran vuodessa pidettävässä erityisessä arviointikokouksessa.