Suorituspalkat Mallilausekkeet
Suorituspalkat. Voimassa olevia urakkahintoja ja muita suorituspalkkoja korote- taan siten, että ansio nousee A-kohdassa mainituin tavoin.
Suorituspalkat. Mikäli työn laatu sen sallii ja se on teknisesti mahdollista, on tuotannon ja ansioi- den kohottamiseksi työntekijöille varattava tilaisuus tehdä suorituspalkka- tai palk- kiopalkkatyötä. Palkkaperusteen tulee olla kaikille samaa työtä tekeville sama. Suorituspalkasta sopimisen lähtökohtana on tavoiteansiosta sopiminen. Tavoi- teansiosta sovittaessa tulee huomioida työn vaativuus ja työpaikalla muodostunut ansiotaso, kuitenkin siten, että tavoiteansiotaso ylittää vähintään 17 %:lla ao. työn työkohtaisen aikapalkan. Töissä, jotka on tarkoitus urakoida, mutta joissa kokemuksen puutteen tai muun syyn vuoksi ei voida hinnoittelua sopia, voidaan harjaantumisajan työ suorittaa määräajaksi sovitulla tuntipalkalla. Suorituspalkkatyötä tehtäessä on työn palkkaryhmän mukainen työkohtainen ai- kapalkka taattu. Työ- ja tuotantomenetelmien muuttuessa urakkahinnoittelu ao. työssä lakkaa olemasta voimassa. Ellei suorituspalkkatyön ehdoista päästä sopimukseen, tehdään työ tuntityönä ja menetellään työehtosopimuksen neuvottelujärjestystä koskevien säännösten mu- kaisesti. Tulos-, voitto- tai vastaavat palkkiot, jotka maksetaan harvemmin kuin palkkakau- sittain ovat työnantajan määräysvallan piirissä ja eivät ole työehtosopimuksen tar- koittamia suorituspalkkoja.
Suorituspalkat. 1. Työntekijälle on varattava työn laadun salliessa tilaisuus tehdä suorituspalkkatyötä.
2. Suorituspalkkatyötä tekevän tavoiteansion tulee ylittää vähintään 17 %:lla kyseisen työn työkohtaisen aikapalkan.
3. Töissä, jotka on tarkoitus urakoida, mutta joissa kokemuksen puutteen tai muun syyn vuoksi ei voida hinnoittelua sopia, voidaan harjaantumisajan työ suorittaa määräajaksi sovitulla tuntipalkalla.
4. Suorituspalkkatyötä tehtäessä on työn palkkaryhmän mukainen työkohtainen aikapalkka taattu.
5. Työ- ja tuotantomenetelmien muuttuessa urakkahinnoittelu kyseisessä työssä lakkaa olemasta voimassa ja työnvaativuus ja henkilökohtainen palkanosa arvioidaan uudelleen.
6. Työ tehdään työkohtaisella aikapalkalla, jos suorituspalkkatyön ehdoista ei päästä sopimukseen.
7. Tulos-, voitto- ja kannustepalkkiot eivät ole työehtosopimuksen tarkoittamia suorituspalkkoja.
Suorituspalkat. 1. Urakkatyön hinnoittelun perusteena pidetään sitä, että työntekijän urakka–ansio nousee normaalisella urakkatyövauhdilla 20 % tämän sopimuksen 10 §:n 1. momentissa mainittuja vastaavia vähimmäistunti- palkkoja korkeammaksi ja kasvaa työnsuoritusten tai työtehon lisääntyessä vähintään samassa suhteessa.
2. Urakkatyöstä on työntekijälle taattu hänen henkilökohtainen tuntipalkkansa.
3. Milloin työ– ja tuotantomenetelmissä, raaka– ja tarveaineissa, koneistuksessa tai muissa näihin verrattavissa, työsuoritukseen oleellisesti vaikuttavissa tekijöissä tapahtuu muutoksia, suoritetaan uusi urakka- hinnoittelu, pitäen ohjeena edellä 1. kohdan mukaisesti muodostunutta ansiotasoa.
4. Jos voimassa olevia urakkahintoja joko työnantajan tai työntekijän aloitteesta halutaan tarkistaa, voidaan se tehdä asianomaisen työnantajan ja työntekijän välisellä sopimuksella. Ellei heidän välillään päästä uudesta urakkahinnoittelusta yksimielisyyteen, jatkuu urakkatyö entisillä perusteilla ja asia siirretään allekirjoittaneiden liittojen ratkaistavaksi. Ratkaisua tehdessään tai antaessaan suosituksensa asian järjestämiseksi tulee liittojen huomioon ottaa ne tekijät, jotka ovat vaikuttaneet asian vireilläoloajan pituuteen ja niiden nojalla määrätä uuden urakkahinnoittelun voimaantuloajasta.
5. Sellaisissa töissä, joissa suora urakka ei osoittaudu tarkoituksen- mukaiseksi, voidaan sopia myös palkkamuodoista, joissa palkka määräytyy osittain työhön käytetyn ajan ja osittain työnsuorituksen perusteella. Tällaisissa töissä sovelletaan soveltuvin osin tämän pykälän 2–4 momenttien määräyksiä. Työnsuorituksen vastatessa normaalia urakkatyövauhtia, tulee ansio nousta 20 % sen palkkaryhmän vähimmäistuntipalkkaa korkeammaksi, johon kysymyksessä oleva työ tämän sopimuksen liitteen mukaisesti luetaan.
6. ▇▇▇▇▇▇▇ työntekijä työnantajan määräyksestä joutuu keskeyttämään aloittamansa sovitun urakan muun työn takia, eikä keskeytyksen aiheuttanutta työtä voida järjestää urakalla, maksetaan työntekijälle keskeytyksen ajalta, enintään kuitenkin 10 työpäivältä, hänen keski- tuntiansionsa mukainen palkka. Jos tuntityö jatkuu kauemmin kuin 10 työpäivää, maksetaan sen jälkeiseltä tuntityöajalta aikapalkkaa.
7. Jos työntekijän työ keskeytyy tavanomaisesta poikkeavan teknillisen tai tuotannollisen häiriön vuoksi tai muuten työnantajasta riippuvasta syystä, maksetaan aikatyöntekijälle odotusajalta henkilökohtaista aikapalkkaa ja urakkatyöntekijälle ohjetuntipalkka 20 %:lla korotettuna.
8. Niille urakkatyönte...
Suorituspalkat. Mikäli työn laatu sen sallii ja se on teknisesti mahdollista, on tuotannon ja ansioi- den kohottamiseksi työntekijöille varattava tilaisuus tehdä suorituspalkka- tai palk- kiopalkkatyötä. Palkkaperusteen tulee olla kaikille samaa työtä tekeville sama. Suorituspalkasta sopimisen lähtökohtana on tavoiteansiosta sopiminen. Tavoi- teansiosta sovittaessa tulee huomioida työn vaativuus ja työpaikalla muodostunut ansiotaso, kuitenkin siten, että tavoiteansiotaso ylittää vähintään 17 %:lla ao. työn työkohtaisen aikapalkan.
Suorituspalkat. Uusien palkkamääräysten voimaantulon jälkeen käytäntöön otetta- vien uusien urakkahintojen, osaurakka- ja tuotantopalkkiotyöhin- noittelujen tulee perustua sanottuna päivänä voimaan tuleviin hin- noitteluperusteisiin. Osaurakoissa ja tuotantopalkkiotöissä palkan- korotus voidaan toteuttaa korottamalla vain palkan kiinteää osaa tai vain palkan liikkuvaa osaa tai korottamalla molempia siten, että an- sioon saadaan yleiskorotuksen edellyttämä korotus tunnilta. Ellei osaurakoiden palkankorotuksen toteuttamisesta päästä paikallisesti yksimielisyyteen, sisällytetään kumpaankin palkanosaan osa yleis- korotuksesta osien suhteessa.
Suorituspalkat. Voimassa olevia urakkaintoja ja muita suorituspalkkoja korotetaan siten, että ansio nousee kohdissa 3.1 ja 3.2 sekä 4.1 ja 4.2 mainituin tavoin.
Suorituspalkat. Voimassaolevia urakkahintoja ja muita suorituspalkkoja korotetaan vuosina 2012 ja 2013 siten, että ansiotaso nousee yleiskorotuksen määrällä. Ohjetuntipalkkojen tarkistukset eivät missään korotusvaiheessa aiheuta palkkojen yleiskorotusta suurempaa korotusta, mikäli palkat yleiskorotuksella korotettuina täyttävät uuden työehtosopimuksen ohjepalkkamääräykset. Uuden työehtosopimuksen edellyttämät palkkaperusteiden tarkistukset on suoritettava vuosina 2012 ja 2013 niin pian, kuin se laskentateknisesti on mahdollista, kuitenkin viimeistään kuukauden kuluessa yleiskorotusten voimaantulosta.
Suorituspalkat. Uusien palkkamääräysten voimaantulon jälkeen käytäntöön otetta- vien uusien urakkahintojen, osaurakka- ja tuotantopalkkiotyöhin- noittelujen tulee perustua sanottuna päivänä voimaan tuleviin hin- noitteluperusteisiin. Osaurakoissa ja tuotantopalkkiotöissä palkankorotus voidaan to- teuttaa korottamalla vain palkan kiinteää osaa tai vain palkan liikku- vaa osaa tai korottamalla molempia siten, että ansioon saadaan yleiskorotuksen edellyttämä korotus tunnilta. Tuotantopalkkiojärjestelmissä, joissa taulukkopalkkojen korotus aiheuttaa yleiskorotusta suuremman henkilökohtaisen palkan koro- tuksen, voidaan käyttää aiemmin käytössä olleita taulukkopalkkoja kuitenkin niin, että uudet tuotantopalkkiopalkat nousevat yleiskoro- tuksen verran. Ellei osaurakoiden palkankorotuksen toteuttamisesta päästä pai- kallisesti yksimielisyyteen, sisällytetään kumpaankin palkanosaan osa yleiskorotuksesta osien suhteessa.
Suorituspalkat. Voimassaolevia urakkahintoja ja muita suorituspalkkoja korotetaan siten, että ansiotaso nousee yleiskorotuksen määrällä.
