Työsuhteen alkaminen. 1. Työsuhteen alkaessa voidaan sopia työsopimuslain mukaisesta koeajasta, jonka aikana työsuhde voidaan kummaltakin puolen purkaa työsopimuslain 1 luvun 4 §:n 4. momentissa mainituin edellytyksin ilman irtisanomisaikaa. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessä, jonka aikana ilmoitus pur- kamisesta tehtiin. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ: 12 kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saadaan sopia enintään puoleksi työsuhteen kestosta. 2. Työsopimukset tehdään kirjallisina. Enintään viikon kestävästä määräaikai- sesta työsuhteesta voidaan kuitenkin sopia myös suullisesti edellyttäen, et- tä työntekijälle ilmoitetaan kirjallisesti työsuhteen kestoaika, määräaikaisuu- den peruste ja säännöllinen työaika. Ennen työsuhteen alkua työntekijän on vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus soveltuvuudestaan työtehtävään. Työsopimus raukeaa, ellei todistusta esitetä kohtuullisessa määräajassa. 3. Määräaikainen työsopimus voidaan tehdä työsopimuslain mukaisin perustein. 4. Työnantajan edustaja selvittää työhön tulevalle uudelle työntekijälle alan jär- jestö- ja neuvottelusuhteet ja ilmoittaa, kuka toimii työpaikan työntekijöiden luottamusmiehenä ja missä luottamusmies on tavattavissa. Työntekijän niin halutessa luottamusmiehellä on oikeus tarkistaa työsopimus.
Appears in 5 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Työsuhteen alkaminen. 1. Työsuhteen alkaessa alussa voidaan sopia työsopimuslain mukaisesta enintään kuuden kuukauden koeajasta, jonka aikana työsuhde kuluessa työsopimus voidaan kummaltakin puolen purkaa työsopimuslain 1 luvun 4 §:n 4puolin ja toisin pur- kaa irtisanomisaikaa noudattamatta. momentissa mainituin edellytyksin ilman irtisanomisaikaa. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessä, jonka aikana ilmoitus pur- kamisesta tehtiin. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ: Alle 12 kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa kuukauden määräai- kaisessa työsuhteessa koeaika saadaan sopia saa olla enintään puoleksi työsuhteen puolet työsopi- muksen kestosta. Jos työntekijä on koeaikana ollut työkyvyttömyyden tai perhe- vapaan vuoksi poissa työstä, työnantajalla on oikeus pidentää koeaikaa kuukaudella kutakin työkyvyttömyys- tai perhevapaa- jaksoihin sisältyvää 30:tä kalenteripäivää kohden. Työnanta- jan on ilmoitettava työntekijälle koeajan pidentämisestä ennen koeajan päättymistä.
2. Työsopimukset Työsopimus tehdään kirjallisinakirjallisena. Enintään viikon kestävästä määräaikai- sesta mää- räaikaisesta työsuhteesta voidaan kuitenkin sopia myös suullisesti edellyttäen, et- tä että työntekijälle ilmoitetaan kirjallisesti tai sähköises- ti työsuhteen kestoaika, määräaikaisuu- den peruste säännöllinen työaika ja säännöllinen työaika. Ennen työsuhteen alkua työntekijän on vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus soveltuvuudestaan työtehtävään. Työsopimus raukeaa, ellei todistusta esitetä kohtuullisessa määräajassamääräaikaisuuden peruste.
3. Määräaikainen työsopimus työsuhde voidaan tehdä työsopimuslain mukaisin perustein.
43.1 Määräaikaisen työsopimuksen kestoa ei saa perusteetta sopia työnantajan tiedossa olevaa kyseistä työtä koskevaa määräaikais- ta työvoimatarvetta lyhyemmäksi ajaksi.
3.2 Määräaikaiselle työntekijälle laaditaan työvuoroluettelo tämän työehtosopimuksen 6 § 8. Työnantajan edustaja selvittää työhön tulevalle uudelle työntekijälle alan jär- jestö- kohdan mukaisesti.
3.3 Jos työnantajan ja neuvottelusuhteet ja ilmoittaatyöntekijän välillä on tehty useita peräkkäi- siä, kuka toimii työpaikan työntekijöiden luottamusmiehenä ja missä luottamusmies on tavattavissa. Työntekijän niin halutessa luottamusmiehellä on oikeus tarkistaa työsopimuskeskeytymättömänä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatku- via määräaikaisia työsopimuksia, työsuhteen katsotaan työsuh- de-etuuksien määräytymisen kannalta jatkuneen yhdenjaksoisena työsopimuslain 1 luvun 5 § mukaisesti.
Appears in 4 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement, Työehtosopimus
Työsuhteen alkaminen. 1. Työsuhteen alkaessa voidaan sopia työsopimuslain mukaisesta koeajasta, jonka aikana työsuhde voidaan kummaltakin puolen purkaa työsopimuslain 1 luvun 4 §:n 4. momentissa mainituin edellytyksin ilman irtisanomisaikaa. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessä, jonka aikana ilmoitus pur- kamisesta purkamisesta tehtiin. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ: 12 kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saadaan sopia enintään puoleksi työsuhteen kestosta.
2. Työsopimukset tehdään kirjallisina. Enintään viikon kestävästä määräaikai- sesta määräaikaisesta työsuhteesta voidaan kuitenkin sopia myös suullisesti edellyttäen, et- tä että työntekijälle ilmoitetaan kirjallisesti työsuhteen kestoaika, määräaikaisuu- den peruste kestoaika ja säännöllinen työaika. Ennen työsuhteen alkua työntekijän on vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus soveltuvuudestaan työtehtävään. Työsopimus raukeaa, ellei todistusta esitetä kohtuullisessa määräajassa.
3. Määräaikainen työsopimus voidaan tehdä työsopimuslain mukaisin perustein.
4. Työnantajan edustaja selvittää työhön tulevalle uudelle työntekijälle alan jär- jestö- järjestö- ja neuvottelusuhteet ja ilmoittaa, kuka toimii työpaikan työntekijöiden luottamusmiehenä ja missä luottamusmies on tavattavissa. Työntekijän niin halutessa luottamusmiehellä on oikeus tarkistaa työsopimus.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Työsuhteen alkaminen. 1. Työsuhteen alkaessa voidaan sopia työsopimuslain mukaisesta koeajasta, jonka aikana työsuhde voidaan kummaltakin puolen purkaa työsopimuslain 1 luvun 4 §:n 4. momentissa mainituin edellytyksin ilman irtisanomisaikaa. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessä, jonka aikana ilmoitus pur- kamisesta purkamisesta tehtiin. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ: 12 Kahdeksaa kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saadaan sopia enintään puoleksi työsuhteen kestosta.
2. Työsopimukset tehdään kirjallisina. Enintään viikon kestävästä määräaikai- sesta työsuhteesta määräaikaisesta työ- suhteesta voidaan kuitenkin sopia myös suullisesti edellyttäen, et- tä että työntekijälle ilmoitetaan il- moitetaan kirjallisesti työsuhteen kestoaika, määräaikaisuu- den peruste kestoaika ja säännöllinen työaika. Ennen työsuhteen alkua työntekijän on vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus soveltuvuudestaan työtehtävään. Työsopimus raukeaa, ellei todistusta esitetä kohtuullisessa määräajassa.
3. Määräaikainen työsopimus voidaan tehdä työsopimuslain mukaisin perustein.
4. Työnantajan edustaja selvittää työhön tulevalle uudelle työntekijälle alan jär- jestö- järjestö- ja neuvottelusuhteet ja ilmoittaa, kuka toimii työpaikan työntekijöiden luottamusmiehenä ja missä luottamusmies on tavattavissa. Työntekijän niin halutessa luottamusmiehellä on oikeus tarkistaa työsopimus.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Työsuhteen alkaminen. 1. Työsuhteen alkaessa alussa voidaan sopia työsopimuslain mukaisesta enintään kuuden kuukauden koeajasta, jonka aikana työsuhde kuluessa työsopimus voidaan kummaltakin puolen puolin ja toisin purkaa työsopimuslain 1 luvun 4 §:n 4irtisanomisaikaa noudattamatta. momentissa mainituin edellytyksin ilman irtisanomisaikaa. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessä, jonka aikana ilmoitus pur- kamisesta tehtiin. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ: Alle 12 kuukautta lyhyemmässä kuukauden määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saadaan sopia saa olla enintään puoleksi työsuhteen puolet työsopimuksen kestosta. Jos työntekijä on koeaikana ollut työkyvyttömyyden tai perhevapaan vuoksi poissa työstä, työnantajalla on oikeus pidentää koeaikaa kuukaudella kutakin työkyvyttömyys- tai perhevapaajaksoihin si- sältyvää 30:tä kalenteripäivää kohden. Työnantajan on ilmoitettava työntekijälle koeajan pidentämisestä ennen koeajan päättymistä.
2. Työsopimukset Työsopimus tehdään kirjallisinakirjallisena. Enintään viikon kestävästä määräaikai- sesta työsuhteesta voidaan kuitenkin sopia myös suullisesti edellyttäen, et- tä työntekijälle ilmoitetaan kirjallisesti työsuhteen kestoaika, määräaikaisuu- den peruste kestoaika ja säännöllinen työaika. Ennen työsuhteen alkua työntekijän on vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus soveltuvuudestaan työtehtävään. Työsopimus raukeaa, ellei todistusta esitetä kohtuullisessa määräajassa.
3. Määräaikainen työsopimus työsuhde voidaan tehdä työsopimuslain mukaisin perustein.
43.1 Määräaikaisen työsopimuksen kestoa ei saa perusteetta sopia työnanta- jan tiedossa olevaa kyseistä työtä koskevaa määräaikaista työvoimatarvetta lyhyemmäksi ajaksi.
3.2 Määräaikaiselle työntekijälle laaditaan työvuoroluettelo tämän työehtoso- pimuksen 6 § 8. Työnantajan edustaja selvittää työhön tulevalle uudelle työntekijälle alan jär- jestö- kohdan mukaisesti.
3.3 Jos työnantajan ja neuvottelusuhteet ja ilmoittaatyöntekijän välillä on tehty useita peräkkäisiä, kuka toimii työpaikan työntekijöiden luottamusmiehenä ja missä luottamusmies on tavattavissa. Työntekijän niin halutessa luottamusmiehellä on oikeus tarkistaa työsopimuskeskey- tymättömänä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuvia määräaikaisia työso- pimuksia, työsuhteen katsotaan työsuhde-etuuksien määräytymisen kannalta jatkuneen yhdenjaksoisena työsopimuslain 1 luvun 5 § mukaisesti.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Työsuhteen alkaminen. 1. Työsuhteen alkaessa alussa voidaan sopia työsopimuslain mukaisesta enintään kuuden kuukauden koeajasta, jonka aikana työsuhde kuluessa työsopimus voidaan kummaltakin puolen puolin ja toisin purkaa työsopimuslain 1 luvun 4 §:n 4irtisanomisaikaa noudattamatta. momentissa mainituin edellytyksin ilman irtisanomisaikaa. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessä, jonka aikana ilmoitus pur- kamisesta tehtiin. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ: Alle 12 kuukautta lyhyemmässä kuukauden määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saadaan sopia saa olla enintään puoleksi työsuhteen puolet työsopimuksen kestosta.. Jos työntekijä on koeaikana ollut työkyvyttömyyden tai perhevapaan vuoksi poissa työstä, työnantajalla on oikeus pidentää koeaikaa kuukaudella kutakin työkyvyttömyys- tai perhevapaajaksoihin si- sältyvää 30:tä kalenteripäivää kohden. Työnantajan on ilmoitettava työntekijälle koeajan pidentämisestä ennen koeajan päättymistä.
2. Työsopimukset Työsopimus tehdään kirjallisinakirjallisena. Enintään viikon kestävästä määräaikai- sesta työsuhteesta voidaan kuitenkin sopia myös suullisesti edellyttäen, et- tä työntekijälle ilmoitetaan kirjallisesti työsuhteen kestoaika, määräaikaisuu- den peruste kestoaika ja säännöllinen työaika. Ennen työsuhteen alkua työntekijän on vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus soveltuvuudestaan työtehtävään. Työsopimus raukeaa, ellei todistusta esitetä kohtuullisessa määräajassa.
3. Määräaikainen työsopimus työsuhde voidaan tehdä työsopimuslain mukaisin perustein.
43.1 Määräaikaisen työsopimuksen kestoa ei saa perusteetta sopia työnanta- jan tiedossa olevaa kyseistä työtä koskevaa määräaikaista työvoimatarvetta lyhyemmäksi ajaksi.
3.2 Määräaikaiselle työntekijälle laaditaan työvuoroluettelo tämän työehtoso- pimuksen 6 § 8. Työnantajan edustaja selvittää työhön tulevalle uudelle työntekijälle alan jär- jestö- kohdan mukaisesti.
3.3 Jos työnantajan ja neuvottelusuhteet ja ilmoittaatyöntekijän välillä on tehty useita peräkkäisiä, kuka toimii työpaikan työntekijöiden luottamusmiehenä ja missä luottamusmies on tavattavissa. Työntekijän niin halutessa luottamusmiehellä on oikeus tarkistaa työsopimuskeskey- tymättömänä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuvia määräaikaisia työso- pimuksia, työsuhteen katsotaan työsuhde-etuuksien määräytymisen kannalta jatkuneen yhdenjaksoisena työsopimuslain 1 luvun 5 § mukaisesti.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Työsuhteen alkaminen. 1. Työsuhteen alkaessa alussa voidaan sopia työsopimuslain mukaisesta enintään kuuden kuukauden koeajasta, jonka aikana työsuhde kuluessa työsopimus voidaan kummaltakin puolen puolin ja toisin purkaa työsopimuslain 1 luvun 4 §:n 4irtisanomisaikaa noudattamatta. momentissa mainituin edellytyksin ilman irtisanomisaikaa. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessä, jonka aikana ilmoitus pur- kamisesta tehtiin. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ: Alle 12 kuukautta lyhyemmässä kuukauden määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saadaan sopia saa olla enintään puoleksi työsuhteen kestostapuolet työsopimuksen kestosta. Jos työntekijä on koeaikana ollut työkyvyttömyyden tai perhevapaan vuok- si poissa työstä, työnantajalla on oikeus pidentää koeaikaa kuukaudella kutakin työkyvyttömyys- tai perhevapaajaksoihin sisältyvää 30:tä kalenteri- päivää kohden. Työnantajan on ilmoitettava työntekijälle koeajan pidentä- misestä ennen koeajan päättymistä.
2. Työsopimukset Työsopimus tehdään kirjallisinakirjallisena. Enintään viikon kestävästä määräaikai- sesta määräaikaisesta työsuhteesta voidaan kuitenkin sopia myös suullisesti edellyttäen, et- tä työntekijälle että työn- tekijälle ilmoitetaan kirjallisesti tai sähköisesti työsuhteen kestoaika, määräaikaisuu- den peruste säännölli- nen työaika ja säännöllinen työaika. Ennen työsuhteen alkua työntekijän on vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus soveltuvuudestaan työtehtävään. Työsopimus raukeaa, ellei todistusta esitetä kohtuullisessa määräajassamääräaikaisuuden peruste.
3. Määräaikainen työsopimus työsuhde voidaan tehdä työsopimuslain mukaisin perustein.
43.1 Määräaikaisen työsopimuksen kestoa ei saa perusteetta sopia työnanta- jan tiedossa olevaa kyseistä työtä koskevaa määräaikaista työvoimatarvetta lyhyemmäksi ajaksi.
3.2 Määräaikaiselle työntekijälle laaditaan työvuoroluettelo tämän työehtoso- pimuksen 6 § 8. Työnantajan edustaja selvittää työhön tulevalle uudelle työntekijälle alan jär- jestö- kohdan mukaisesti.
3.3 Jos työnantajan ja neuvottelusuhteet ja ilmoittaatyöntekijän välillä on tehty useita peräkkäisiä, kuka toimii työpaikan työntekijöiden luottamusmiehenä ja missä luottamusmies on tavattavissa. Työntekijän niin halutessa luottamusmiehellä on oikeus tarkistaa työsopimuskeskey- tymättömänä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuvia määräaikaisia työso- pimuksia, työsuhteen katsotaan työsuhde-etuuksien määräytymisen kannalta jatkuneen yhdenjaksoisena työsopimuslain 1 luvun 5 § mukaisesti.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement
Työsuhteen alkaminen. 1. Työsuhteen alkaessa voidaan sopia työsopimuslain mukaisesta koeajasta, jonka aikana työsuhde voidaan kummaltakin puolen purkaa työsopimuslain 1 luvun 4 §:n 4. momentissa mainituin edellytyksin ilman irtisanomisaikaa. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessä, jonka aikana ilmoitus pur- kamisesta purkamisesta tehtiin. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ: 12 kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saadaan sopia enintään puoleksi työsuhteen kestosta.
2. Työsopimukset tehdään kirjallisina. Enintään viikon kestävästä määräaikai- sesta työsuhteesta voidaan kuitenkin sopia myös suullisesti edellyttäen, et- tä työntekijälle ilmoitetaan kirjallisesti työsuhteen kestoaika, määräaikaisuu- den peruste kestoaika ja säännöllinen työaika. Ennen työsuhteen alkua työntekijän on vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus lää- kärintodistus soveltuvuudestaan työtehtävään. Työsopimus raukeaa, ellei todistusta esitetä kohtuullisessa määräajassa.
3. Määräaikainen työsopimus voidaan tehdä työsopimuslain mukaisin perustein.
4. Työnantajan edustaja selvittää työhön tulevalle uudelle työntekijälle alan jär- jestö- järjestö- ja neuvottelusuhteet ja ilmoittaa, kuka toimii työpaikan työntekijöiden työntekijöi- den luottamusmiehenä ja missä luottamusmies on tavattavissa. Työntekijän Työnteki- jän niin halutessa luottamusmiehellä on oikeus tarkistaa työsopimus.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Työsuhteen alkaminen. 1. Työsuhteen alkaessa voidaan sopia työsopimuslain mukaisesta koeajastaKoeajasta on sovittava työsopimuksessa. Koeaika määräytyy työ- sopimuslain mukaisesti. Koeajan pituus on enintään neljä kuukautta. Alle 8 kuukauden määräaikaisissa työsuhteissa, jonka aikana työsuhde koeajan pituus saa ol- la enintään puolet määräajan kestosta (esim. 6 kuukauden pituinen työsuhde, koeaika saa olla enintään 3 kuukautta). Koeajan kuluessa työsopimus voidaan kummaltakin puolen purkaa työsopimuslain 1 luvun 4 §:n 4. momentissa mainituin edellytyksin ilman irtisanomisaikaair- tisanomisaikaa noudattamatta. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessä, jonka aikana ilmoitus pur- kamisesta purkamisesta tehtiin. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ: 12 kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saadaan Purkaminen ei saa kuitenkaan tapahtua työsopimuslain 2. luvun 2 §:n 1 kohdassa tar- koitetuilla tai muutoin epäasiallisilla perusteilla. Mikäli työnantaja järjestää toimihenkilölle erityisen työhön liittyvän koulutuksen, joka kestää yhdenjaksoisesti yli neljä kuukautta, voidaan sopia enintään puoleksi työsuhteen kestostakuuden kuukauden pituisesta koeajasta.
2. Työsopimukset tehdään kirjallisinaTyösopimus tulee tehdä kirjallisena ottaen huomioon työsopimus- lain 1. Enintään viikon kestävästä määräaikai- sesta työsuhteesta voidaan kuitenkin sopia myös suullisesti edellyttäen, et- tä työntekijälle ilmoitetaan kirjallisesti työsuhteen kestoaika, määräaikaisuu- den peruste luvun 3 §:n ja säännöllinen työaika2. Ennen työsuhteen alkua työntekijän on vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus soveltuvuudestaan työtehtävään. Työsopimus raukeaa, ellei todistusta esitetä kohtuullisessa määräajassaluvun 4 §:n määräykset.
3. Määräaikainen työsopimus voidaan tehdä työsopimuslain mukaisin perustein.
4. Työnantajan edustaja selvittää työhön tulevalle uudelle työntekijälle toimihenki- lölle alan jär- jestö- järjestö- ja neuvottelusuhteet ja ilmoittaa, kuka toimii työpaikan työntekijöiden luottamusmiehenä ilmoittaa ketkä toimivat toimihenkilöiden luottamusmiehinä ja missä luottamusmies on tavattavissaluottamusmiehet ovat ta- vattavissa. Työntekijän niin halutessa luottamusmiehellä Luottamusmiehellä on oikeus tarkistaa työsopimustarkastaa asianomaiseen jär- jestöön kuuluvien kirjalliset työsopimukset.
4. Määräaikainen työsopimus voidaan tehdä työsopimuslain 1. luvun 3 §:ssä mainituin perustein. Jos määräaikainen työsopimus on tehty muutoin kuin edellä mainituin perustein tai määräaikainen työ- sopimus on ilman pätevää syytä toistuvasti solmittu peräkkäin, pide- tään sopimusta toistaiseksi voimassaolevana työsopimuksena.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Työsuhteen alkaminen. 1. Työsuhteen alkaessa voidaan sopia työsopimuslain mukaisesta koeajasta, jonka aikana työsuhde voidaan kummaltakin puolen purkaa työsopimuslain 1 luvun 4 §:n 4Työnantajalla taikka hänen määräämällään edustajalla on oikeus ottaa toimeen tai siitä erottaa työntekijä sekä määrätä työn johtamisesta ja jakamisesta. momentissa mainituin edellytyksin ilman irtisanomisaikaa. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessä, jonka aikana ilmoitus pur- kamisesta tehtiin. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ: 12 kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saadaan sopia enintään puoleksi työsuhteen kestostaTyöhön otettaessa on pyrittävä työllistämään ensin omalla paikkakunnalla työttöminä olevat alan työntekijät.
2. Työsopimukset Työsopimus tehdään kirjallisina. Enintään viikon kestävästä määräaikai- sesta työsuhteesta voidaan kuitenkin sopia myös suullisesti edellyttäen, et- tä työntekijälle ilmoitetaan kirjallisesti työsuhteen kestoaika, määräaikaisuu- den peruste ja säännöllinen työaika. Ennen työsuhteen alkua työntekijän on vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus soveltuvuudestaan työtehtävään. Työsopimus raukeaa, ellei todistusta esitetä kohtuullisessa määräajassakirjallisesti.
3. Määräaikainen työsopimus voidaan tehdä työsopimuslain mukaisin perusteinTyösopimuksessa on määriteltävä, onko sopimus tehty määräajaksi vai toistaiseksi voimassa olevaksi. Jollei tätä ole määritelty, katsotaan sopimus toistaiseksi tehdyksi. Sopimusta pidetään määräajaksi tehtynä myös silloin, kun on sovittu määrätystä työstä tai työsuhteen kestämisaika muutoin käy ilmi sopimuksen tarkoituksesta.
4. Työnantajan edustaja selvittää työhön tulevalle uudelle työntekijälle alan jär- jestö- Työntekijä, joka on täyttänyt 15 vuotta, saa itse tehdä sekä irtisanoa tai purkaa työsopimuksensa.
5. Työnantaja ja neuvottelusuhteet ja ilmoittaatyöntekijä voivat sopia työnteon aloittamisesta alkavasta, kuka toimii työpaikan työntekijöiden luottamusmiehenä ja missä luottamusmies enintään kuuden kuukauden pituisesta koeajasta. Jos työntekijä on tavattavissa. Työntekijän niin halutessa luottamusmiehellä koeaikana ollut työkyvyttömyyden tai perhevapaan vuoksi poissa työstä, työnantajalla on oikeus tarkistaa työsopimuspidentää koeaikaa kuukaudella kutakin työkyvyttömyys- tai perhevapaajaksoihin sisältyvää 30:tä kalenteripäivää kohden. Työnantajan on ilmoitettava työntekijälle koeajan pidentämisestä ennen koeajan päättymistä. Määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saa pidennyksineen olla korkeintaan puolet työsopimuksen kestosta, ei kuitenkaan enempää kuin kuusi kuukautta. Mikäli työntekijä on aiemmin saman työnantajan palveluksessa vähintään kolme kuukautta ja otetaan uudelleen samankaltaisiin tehtäviin, koeaikaa ei sovelleta. Koeajan käyttäminen edellyttää aina kirjallista työsopimusta.
6. Mikäli työsopimus on solmittu 31.1.2020 edeltävänä aikana suullisesti tai tiedot eivät sisälly kirjallisesti tehtyyn työsopimukseen ja työsuhde jatkuu vähintään yhden kuukauden, työnantajan on annettava työntekijälle työsuhteen keskeisistä ehdoista kirjallinen selvitys viimeistään ensimmäisen palkanmaksukauden päättymiseen mennessä.
7. Työnantajan on annettava uudelle tai työtehtävästä toiseen siirtyvälle työntekijälle riittävä opastus ja perehdytettävä työntekijä uuteen työtehtäväänsä ja siihen liittyviin työturvallisuusriskeihin.
8. Perehdyttäjäksi nimetylle ja toimivalle työntekijälle on annettava riittävästi aikaa perehdytystyöhön. Perehdyttäjän tehtävä vaikuttaa työntekijän vaativuusryhmän määrittelyyn korottavasti.
9. Työnantajan velvollisuutena on varmistaa, että työpaikalle nimetyllä vastuullisella työpaikkaohjaajalla on riittävä ohjausosaaminen ja että työpaikkaohjaaja saa tarvittaessa asianmukaisen, alan erityispiirteet huomioivan koulutuksen. Koulutusaika on palkallista. Työnantaja vastaa koulutukseen liittyvistä kuluista. Työpaikkaohjaajalle on annettava riittävästi aikaa ohjaukseen valmistautumiseen ja varsinaiseen ohjaustyöhön. Työpaikkaohjaajan tehtävä vaikuttaa työntekijän vaativuusryhmän määrittelyyn korottavasti.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Työsuhteen alkaminen. 1. Työsuhteen alkaessa voidaan sopia työsopimuslain mukaisesta koeajasta, jonka aikana työsuhde työ- suhde voidaan kummaltakin puolen purkaa työsopimuslain 1 luvun 4 §:n 4. momentissa mainituin edellytyksin ilman irtisanomisaikaa. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessäpäät- tyessä, jonka aikana ilmoitus pur- kamisesta purkamisesta tehtiin. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ: 12 Kahdeksaa kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saadaan sopia enintään puoleksi työsuhteen kestosta.
2. Työsopimukset tehdään kirjallisina. Enintään viikon kestävästä määräaikai- sesta työsuhteesta määräaikaisesta työ- suhteesta voidaan kuitenkin sopia myös suullisesti edellyttäen, et- tä että työntekijälle ilmoitetaan il- moitetaan kirjallisesti työsuhteen kestoaika, määräaikaisuu- den peruste kestoaika ja säännöllinen työaika. Ennen työsuhteen alkua al- kua työntekijän on vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus soveltuvuudestaan työtehtävääntyötehtä- vään. Työsopimus raukeaa, ellei todistusta esitetä kohtuullisessa määräajassa.
3. Määräaikainen työsopimus voidaan tehdä työsopimuslain mukaisin perustein.
4. Työnantajan edustaja selvittää työhön tulevalle uudelle työntekijälle alan jär- jestö- järjestö- ja neuvottelusuhteet neu- vottelusuhteet ja ilmoittaa, kuka toimii työpaikan työntekijöiden luottamusmiehenä ja missä mis- sä luottamusmies on tavattavissa. Työntekijän niin halutessa luottamusmiehellä on oikeus tarkistaa työsopimus.
Appears in 1 contract
Samples: Terveyspalvelualan Työehtosopimus
Työsuhteen alkaminen. 1. Työsuhteen alkaessa voidaan sopia työsopimuslain mukaisesta koeajasta, jonka aikana työsuhde Koeajasta on sovittava työsopimuksessa. Koeaika määräytyy työso- pimuslain mukaisesti. Koeajan pituus on enintään neljä kuukautta. Koeajan kuluessa työsopimus voidaan kummaltakin puolen purkaa työsopimuslain 1 luvun 4 §:n 4. momentissa mainituin edellytyksin ilman irtisanomisaikaair- tisanomisaikaa noudattamatta. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessä, jonka aikana ilmoitus pur- kamisesta purkamisesta tehtiin. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ: 12 Purkaminen ei saa kuitenkaan tapahtua työsopimuslain 2. luvun 2 §:n 1 kohdassa tar- koitetuilla tai muutoin epäasiallisilla perusteilla. Kahdeksaa kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saadaan saa olla enintään puolet työsopimuksen kestosta. Mikäli työnantaja järjestää toimihenkilölle erityisen työhön liittyvän koulutuksen, joka kestää yhdenjaksoisesti yli neljä kuukautta, voidaan sopia enintään puoleksi työsuhteen kestostakuuden kuukauden pituisesta koeajasta.