Lakisääteiset lääkärintarkastukset ja tutkimukset Mallilausekkeet

Lakisääteiset lääkärintarkastukset ja tutkimukset. Työntekijän käydessä: • lakisääteistä työterveyshuoltoa koskevan valtioneuvoston päätöksen tarkoitta- missa ja työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan hyväksytyissä tarkastuksissa, • nuorten työntekijäin suojelusta annettuun lakiin liittyvissä tutkimuksissa, tai • terveydenhoitolain edellyttämissä tutkimuksissa, joihin työnantaja lähettää työn- tekijän. Työnantaja maksaa työntekijälle välttämättömät matkakustannukset kyseisiin tutki- muksiin tai jälkitarkastuksiin sekä päivärahan, jos ne tehdään muulla paikkakunnalla. Tarkastuksen tapahtuessa työntekijän vapaa-aikana maksetaan hänelle ylimääräisis- tä kuluista summa, joka vastaa sairausvakuutuslain mukaista vähimmäispäivärahaa.
Lakisääteiset lääkärintarkastukset ja tutkimukset. Työntekijä käy lainsäädännön edellyttämissä pakollisissa terveystarkastuksissa.
Lakisääteiset lääkärintarkastukset ja tutkimukset. Toimihenkilön käydessä: • lakisääteistä työterveyshuoltoa koskevan valtioneuvoston päätöksen tar- koittamissa ja työterveyshuollon toimintasuunnitelmassa hyväksytyissä työ- suhteen aikana suoritettavissa terveystarkastuksissa näihin liittyvine mat- koineen • nuorten työntekijäin suojelusta annettuun lakiin liittyvissä tutkimuksissa • terveydenhoitolain edellyttämissä tutkimuksissa, jotka ovat työnantajan edellyttämiä tai johtuvat toimihenkilön siirtymisestä saman yrityksen sisällä työtehtävään, jossa kyseinen lääkärintarkastus vaaditaan. Toimihenkilölle, joka lähetetään tässä kohdassa mainittuihin tutkimuksiin tai mää- rätään tällaisessa tarkastuksessa jälkitarkastukseen, suorittaa työnantaja myös korvauksen välttämättömistä matkakustannuksista. Mikäli tutkimukset tai jälkitar- kastus tehdään muulla paikkakunnalla, maksaa työnantaja myös päivärahan. Määräykset siitä, ettei toimihenkilön palkkaa vähennetä, eivät tule sovellettaviksi siinä tapauksessa, että toimihenkilö saa kyseiseltä ajalta sairausajan palkkaa.
Lakisääteiset lääkärintarkastukset ja tutkimukset. Työntekijä osallistuu lakisääteisiin ja työnantajan määräämiin tervey- denhoidollisiin tutkimuksiin, jatko- tutkimuksiin tai tarkastuksiin. Mikäli edellä mainitut tutkimukset, jatkotut- kimukset tai tarkastukset tapahtuvat työntekijän vapaa-aikana, lasketaan niihin kuulunut aika työajaksi.
Lakisääteiset lääkärintarkastukset ja tutkimukset. Työntekijän käydessä: • lakisääteistä työterveyshuoltoa koskevan valtioneuvoston päätöksen tar- koittamissa ja työterveyshuollon toimintasuunnitelmaan hyväksytyissä tar- kastuksissa, Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus – 33

Related to Lakisääteiset lääkärintarkastukset ja tutkimukset

  • Lakisääteiset lääkärintarkastukset Toimihenkilön kuukausipalkkaa ei vähennetä hänen työterveyshuoltolain (1383/2001) tarkoittamissa ja työterveyshuollon toimintasuunnitelmassa hyväksy- tyissä työsuhteen aikana suoritettavissa terveystarkastuksissa sekä niihin liittyvissä matkoissa menettämältään säännöllisiä työtunteja vastaavalta ajalta. Samoin menetellään tapauksissa, joissa on kysymys nuorista työntekijöistä xxxx- xxxxx laissa (998/93) ja säteilylaissa (592/91) tarkoitetuissa tutkimuksista. Samaa sääntöä noudatetaan lisäksi niissä tartuntatautilain (583/86) edellyttämässä tutkimuksissa, jotka johtuvat toimihenkilön siirtymisestä saman yrityksen sisällä työ- tehtävään, jossa kyseinen lääkärintarkastus vaaditaan. Toimihenkilölle, joka lähetetään edellä mainituissa lainkohdissa tarkoitettuihin tutki- muksiin tai määrätään tällaisessa tarkastuksessa jälkitarkastukseen, suorittaa työn- antaja myös korvauksen välttämättömistä matkakustannuksista. Mikäli tutkimukset tai jälkitarkastus tehdään muulla paikkakunnalla, maksaa työnantaja myös päivära- han. Matkakustannukset ja päiväraha korvataan 22 §:n mukaisesti. Mikäli tarkastus tapahtuu toimihenkilön vapaa-aikana, maksetaan toimihenkilölle korvauksena ylimääräisistä kuluista summa, joka vastaa sairausvakuutuslain 11 lu- vun 7 §:n mukaisen sairauspäivärahan määrää.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Lääkärintarkastukset Palkanmaksun edellytykset

  • Sopimuskappaleet ja allekirjoitukset Tätä sopimusta on laadittu 2 samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopi- japuolelle. Turussa xx.xx.2020 Turun kaupunki Raision kaupunki Liite 1. Talousarvio

  • Yritysten ja julkisyhteisöjen vakuutukset Mikäli vakuutusmaksu on vakuutuksen päättyessä jo mak- settu, LähiTapiola palauttaa vakuutuksenottajalle edellä selos- tettavalla tavalla määräytyvän maksun sekä vakuutuksen hoitokuluista perittävän korvauksen ylittävän osan maksusta. Vakuutusmaksua ei kuitenkaan palauteta, jos asiassa on menetelty vilpillisesti kohdassa 2.2 tarkoitetuissa tilanteissa. Maksunpalautuksesta voidaan vähentää maksamattomat erääntyneet vakuutusmaksut ja muut erääntyneet saatavat yleisten kuittausedellytysten mukaisesti. Jos palautettava maksu on vähemmän kuin 50 euroa, ei sitä erikseen palau- teta. Vakuutuksesta peritään aina vakuutuskohtainen minimi- maksu. Jos vakuutustapahtuman johdosta korvataan koko vakuu- tusmäärä tai vakuutuskohde kokonaisuudessaan, ei maksua palauteta sen osalta tältä vakuutuskaudelta.

  • Muut lääkärintarkastukset Ansionmenetyksen korvattavuuden edellytykset ovat seuraavat:

  • Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan tässä ehtokohdassa myös vakuutettua sekä vakuutuksenottajan tai vakuutetun edustajaa. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mainittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido Fenniaa. Fennialla on oikeus pitää maksetut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa, onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenottajan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuksenottajan tai vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä muut olosuhteet. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun antaman väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmaksun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskorvauksen alentamiseen.

  • Allekirjoitukset Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin osapuolelle. Xxxxx Xxxxxxx Xxx Xxxxxxxx Ylijohtaja Hallituksen puheenjohtaja Xxxxx Xxxxx Xxxx Xxxxxxxxxxx

  • Sopimuksen voimassaoloaika 1. Tämä sopimus on voimassa 1.2.2018- 31.3.2020 saakka jatkuen senkin jälkeen vuoden kerrallaan, ellei sitä viimeistään yhtä kuukautta ennen sen päättymistä ole kummankaan puolelta kirjallisesti irtisanottu.

  • Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.