Common use of Palvelumaksut ja palkkiot Clause in Contracts

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 3 contracts

Samples: www.omasp.fi, www.omasp.fi, www.omasp.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman maksu- tapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä Pankilla on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta oikeus periä maksupalvelun käyttäjältä maksutoi- meksiannosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut so- vitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa ve- loittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtäti- liltä. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut an- tanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut palve- lumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystäselvit- telystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksitoteu- tetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden näi- den ehtojen kohdassa 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus oi- keus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa palveluhin- nastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut palve- lumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä jät- tämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 3 contracts

Samples: app.danskebank.fi, danskebank.fi, danskebank.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä Pankilla on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta oikeus periä maksupalvelun käyttäjältä mak- sutoimeksiannosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus oi- keus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun maksu- palvelun käyttäjän tililtä. Maksajalla on velvollisuus korvata pankille tarvittavista valuuttakaupoista aiheutuneet kustannukset. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä jäljittämi- sestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa palveluhinnas- tonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun maksupal- velun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tai puutteellisen tiedon. Pankilla on kuitenkin aina oikeus periä maksupalvelun käyttäjältä kulut, jotka se joutuu jäljittämisen johdosta suorittamaan sellaiselle maksutapahtuman toteuttami- seen osallistuneelle maksajan tai maksunsaajan palve- luntarjoajalle, joka sijaitsee Euroopan talousalueen ulko- puolella. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta aiheetto- masta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen kohdassa 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta peruutta- misesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta toteutta- matta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksiakustannuk- sia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 2 contracts

Samples: Säästämissopimuksen Tiedote, luottokorttiheti.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä Pankilla on velvollinen maksamaan pankille oikeus periä maksupalvelun käyttäjältä maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa hinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksajalta korvaus pankille tarvittavista valuuttakaupoista aiheutuneista kustannuksista. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on kuitenkin aina oikeus periä palveluhinnastonsa maksupalvelun käyttäjältä kulut, jotka se joutuu jäljittämisen johdosta suorittamaan sellaiselle maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuneelle maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoajalle, joka sijaitsee Euroopan talousalueen ulkopuolella. Pankilla on oikeus periä hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: webapp.sebgroup.com

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa maksutoimek- siannosta hinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiotpalkki- ot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun maksupal- velun käyttäjän tililtä. Maksajalla on velvollisuus korvata pankille tarvittavista valuuttakaupoista aiheutuneet kustannukset. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun maksu- palvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on kuitenkin aina oikeus periä palveluhinnastonsa maksupalvelun käyttäjältä kulut, jotka se joutuu jäljittämisen johdosta suorittamaan sellaisel- le maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuneelle maksajan tai maksunsaa- jan pankille, joka sijaitsee Euroopan talousalueen ulkopuolella. Pankilla on oikeus periä hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto maksutoimek- sianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa tarkoi- tetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.nordea.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston hinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa hinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Maksupalvelun käyttäjä on velvollinen maksamaan edellä mainitut palvelumaksut ja palkkiot myös silloin, kun maksutapahtuma käynnistetään maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan välityksellä. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä jäljittämisestä, selvittelystä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut tai maksutoimeksiantopalvelun tarjoaja on välittänyt virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Mikäli maksupalvelun käyttäjä ei ole kuluttaja, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon jäljittämisestä ja selvittelystä hinnastonsa mukaiset palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.aktia.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta maksutoimeksi- annosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiotpalk- kiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Maksajalla on velvollisuus korvata pankille tarvittavista valuuttakaupoista aiheutuneet kustannukset. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman maksutapahtu- man jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta hank- kimisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut pal- velumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on kuitenkin aina oikeus periä palveluhinnastonsa mak- supalvelun käyttäjältä kulut, jotka se joutuu jäljittämisen johdosta suorittamaan sellai- selle maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuneelle maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoajalle, joka sijaitsee Euroopan talousalueen ulkopuolella. Pankilla on oikeus periä palveluhinnas- tonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystäselvit- telystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan voi- daan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 7. kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon maksutoimeksian- non peruuttamisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa palveluhinnas- tonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä jättä- mistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.omasp.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta maksutoimeksi- annosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Maksajalla on velvollisuus korvata pankille tarvittavista valuuttakaupoista aiheutuneet kustannukset. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on kuitenkin aina oikeus periä maksupalvelun käyttäjältä kulut, jotka se joutuu jäljittämisen johdosta suorittamaan sellaiselle maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuneelle maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoajalle, joka sijaitsee Euroopan talousalueen ulkopuolella. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto maksutoimeksi-anto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen. Kun maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuu Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitseva maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoaja, tai maksutapahtuma on muun valuutan kuin euron tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion valuutan määräinen, maksutapahtuman osista, jotka toteutetaan Euroopan talousalueen ulkopuolella, voidaan periä asiakkaalta muitakin kuluja kuin ne, joista pankki antaa tiedon.

Appears in 1 contract

Samples: www.omasp.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä Pankilla on velvollinen maksamaan pankille oikeus veloittaa maksupalvelun käyttäjältä maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut maksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut maksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus veloittaa maksajalta korvaus tarvittavista valuuttakaupoista pankille aiheutuneista kuluista. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut maksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on kuitenkin aina oikeus veloittaa maksupalvelun käyttäjältä kulut, jotka se joutuu jäljittämisen johdosta suorittamaan sellaiselle maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuneelle maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoajalle, joka sijaitsee Euroopan talousalueen ulkopuolella. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut maksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassamääräajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut maksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut maksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.alandsbanken.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan Maksunsaajan pankki voivat sopia, että voi vähentää maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä Pankilla on velvollinen maksamaan pankille oikeus periä maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä jäljittämisestä, selvittelystä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, tiedon tai jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli maksupalvelun käyttäjä ei ole kuluttaja, pankilla on oikeus aina periä maksutoimeksiannon jäljittämisestä ja selvittelystä palveluhinnastonsa mukaiset palkkiot. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.op.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa hinnastohinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Maksupalvelunkäyttäjä on velvollinen maksamaan edellä mainitut palvelumaksut ja palkkiot myös silloin, kun maksutapahtuma käynnistetään maksutoimeksiantopalvelun tarjoajan välityksellä. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Maksajalla on velvollisuus korvata pankille tarvittavista valuuttakaupoista aiheutuneet kustannukset. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut tai maksutoimeksiantopalvelun tarjoaja on välittänyt virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on kuitenkin aina oikeus periä palveluhinnastonsa maksupalvelun käyttäjältä kulut, jotka se joutuu jäljittämisen johdosta suorittamaan sellaiselle maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuneelle maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoajalle, joka sijaitsee Euroopan talousalueen ulkopuolella. Mikäli maksupalvelun käyttäjä ei ole kuluttaja, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon selvittelystä hinnastohinnastonsa mukaiset palkkiot. Pankilla on oikeus periä hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.aktia.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta maksutoimeksi-annosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Maksajalla on velvollisuus korvata pankille tarvittavista valuuttakaupoista aiheutuneet kustannukset. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on kuitenkin aina oikeus periä maksupalvelun käyttäjältä kulut, jotka se joutuu jäljittämisen johdosta suorittamaan sellaiselle maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuneelle maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoajalle, joka sijaitsee Euroopan talousalueen ulkopuolella. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto maksutoimeksi-anto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen. Kun maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuu Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitseva maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoaja, tai maksutapahtuma on muun valuutan kuin euron tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion valuutan määräinen, maksutapahtuman osista, jotka toteutetaan Euroopan talousalueen ulkopuolella, voidaan periä asiakkaalta muitakin kuluja kuin ne, joista pankki antaa tiedon.

Appears in 1 contract

Samples: www.omasp.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä Pankilla on velvollinen maksamaan pankille oikeus periä maksupalvelunkäyttäjältä maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksajalta tarvittavista valuuttakaupoista aiheutuneet kustannukset. Samoin pankilla on oikeus periä maksuja varten tehdystä valuuttakaupasta pankille aiheutuvat kustannukset, jos maksajan tekemät valuuttakaupat eivät riitä kattamaan maksutoimeksiantojen määrää tai maksaja on tehnyt valuuttakauppoja liikaa lähteviä maksuja varten. 331315f Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tili-numeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos tiedon tai maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Pankilla on kuitenkin aina oikeus periä maksupalvelun käyttäjältä kulut, jotka se joutuu jäljittämisen johdosta suorittamaan sellaiselle maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuneelle maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoajalle, joka sijaitsee Euroopan talousalueen ulkopuolella. Mikäli maksupalvelun käyttäjä ei ole kuluttaja, pankilla on oikeus aina periä maksutoimeksiannon selvittelystä palveluhinnastonsa mukaiset palkkiot. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut palvelu-maksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.op.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalleMaksajan pankki välittää maksun täysimääräisesti maksunsaajan pankille. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston hinnas- ton mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta toteuttami- sesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa hinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun mak- supalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tilinu- meron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu osoit- tautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto maksu- toimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon maksutoi- meksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä maksun hylkäämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan maksa- jan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.nordea.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä Pankilla on velvollinen maksamaan pankille oikeus periä maksupalvelunkäyttäjältä maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksajalta tarvittavista valuuttakaupoista aiheutuneet kustannukset. Samoin pankilla on oikeus periä maksuja varten tehdystä valuuttakaupasta pankille aiheutuvat kustannukset, jos maksajan tekemät valuuttakaupat eivät riitä kattamaan maksutoimeksiantojen määrää tai maksaja on tehnyt valuuttakauppoja liikaa lähteviä maksuja varten. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tili-numeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos tiedon tai maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Pankilla on kuitenkin aina oikeus periä maksupalvelun käyttäjältä kulut, jotka se joutuu jäljittämisen johdosta suorittamaan sellaiselle maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuneelle maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoajalle, joka sijaitsee Euroopan talousalueen ulkopuolella. Mikäli maksupalvelun käyttäjä ei ole kuluttaja, pankilla on oikeus aina periä maksutoimeksiannon selvittelystä palveluhinnastonsa mukaiset palkkiot. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut palvelu-maksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.op.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä Pankilla on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta oikeus periä maksupalvelun käyttäjältä mak- sutoimeksiannosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus oi- keus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun maksu- palvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä jäljittämi- sestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa palveluhinnas- tonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun maksupal- velun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta aiheetto- masta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen kohdassa 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta peruutta- misesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta toteutta- matta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksiakustannuk- sia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: luottokorttiheti.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä täysimääräisesti maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: Evli Pankin Euromaksualueella Välitettävien Euromaksujen Yleiset Ehdot

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan Maksunsaajan pankki voivat sopia, että voi vähentää maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä Pankilla on velvollinen maksamaan pankille oikeus periä maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä jäljittämisestä, selvittelystä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedontiedon tai jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli maksupalvelun käyttäjä ei ole kuluttaja, pankilla on oikeus aina periä maksutoimeksiannon jäljittämisestä ja selvittelystä palveluhinnastonsa mukaiset palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.op.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä täysimääräisesti maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen kohdassa 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: Säästötilin Tilisopimus

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa maksutoimeksi- annosta hinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun maksupalve- lun käyttäjän tililtä. Maksajalla on velvollisuus korvata pankille tarvittavista valuuttakaupoista aiheutuneet kustannukset. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun maksu- palvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen vir- heellisen tiedon. Pankilla on kuitenkin aina oikeus periä maksupalvelun käyt- täjältä kulut, jotka se joutuu jäljittämisen johdosta suorittamaan sellaiselle maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuneelle maksajan tai maksunsaajan pankille, joka sijaitsee Euroopan talousalueen ulkopuolella. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto maksutoimeksi- anto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa tarkoite- tussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla pan- killa on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.nordea.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin pan- kin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä Pankilla on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta oikeus periä maksupalvelun käyttäjältä mak- sutoimeksiannosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus oi- keus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun maksu- palvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä jäljittämi- sestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa palveluhinnas- tonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun maksupal- velun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta aiheetto- masta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen kohdassa 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta peruutta- misesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta toteutta- matta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksiakustannuk- sia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: Säästämissopimuksen Tiedote

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä Pankilla on velvollinen maksamaan pankille oikeus periä maksupalvelunkäyttäjältä maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksajalta tarvittavista valuuttakaupoista aiheutuneet kustannukset. Samoin pankilla on oikeus periä maksuja varten tehdystä valuuttakaupasta pankille aiheutuvat kustannukset, jos maksajan tekemät valuuttakaupat eivät riitä kattamaan maksutoimeksiantojen määrää tai maksaja on tehnyt valuuttakauppoja liikaa lähteviä maksuja varten. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tili- numeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos tiedon tai maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Pankilla on kuitenkin aina oikeus periä maksupalvelun käyttäjältä kulut, jotka se joutuu jäljittämisen johdosta suorittamaan sellaiselle maksutapahtuman toteuttamiseen osallistuneelle maksajan tai maksunsaajan palveluntarjoajalle, joka sijaitsee Euroopan talousalueen ulkopuolella. Mikäli maksupalvelun käyttäjä ei ole kuluttaja, pankilla on oikeus aina periä maksutoimeksiannon selvittelystä palveluhinnastonsa mukaiset palkkiot. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut palvelu-maksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.op.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan Maksunsaajan pankki voivat sopia, että voi vähentää maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä Pankilla on velvollinen maksamaan pankille oikeus periä maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä jäljittämisestä, selvittelystä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedontiedon tai jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli maksupalvelun käyttäjä ei ole kuluttaja, pankilla on oikeus aina periä maksutoimeksiannon jäljittämisestä ja selvittelystä palveluhinnastonsa mukaiset palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. 331316f Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.op.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut maksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista maksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä Pankilla on velvollinen maksamaan pankille oikeus veloittaa maksupalvelun käyttäjältä maksutoimeksiannosta kulloinkin voimassa olevassa palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut maksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut maksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut maksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut maksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassamääräajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut maksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut maksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.alandsbanken.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajallemak- sunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä rahamää- rästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat vas- taavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman maksu- tapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä on velvollinen maksamaan pankille maksutoimeksiannosta maksutoimeksian- nosta palveluhinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut palvelu-maksut ja palkkiotpalk- kiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman maksutapah- tuman jäljittämisestä ja varojen takaisin takai- sin hankkimisesta palveluhinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen vir- heellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa palveluhinnas- tonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystäselvit- telystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä käyttä- jä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 7. kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon maksu- toimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa palvelu- hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa palveluhinnas- tonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.omasp.fi

Palvelumaksut ja palkkiot. Maksu välitetään täysimääräisenä maksunsaajalle. Maksunsaaja ja maksunsaajan pankki voivat sopia, että maksun rahamäärästä vähennetään maksunsaajan pankin palveluhinnaston hinnaston mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Maksaja ja maksunsaaja vastaavat kumpikin oman pankkinsa maksutapahtuman toteuttamisesta perimistä palvelumaksuista ja palkkioista. Maksupalvelun käyttäjä Pankilla on velvollinen maksamaan pankille oikeus periä maksupalvelun käyttäjältä maksutoimeksiannosta palveluhinnastossa hinnastossa ilmoitetut tai erikseen sovitut palvelumaksut ja palkkiot. Pankilla on oikeus periä ja veloittaa palvelumaksut ja palkkiot maksupalvelun käyttäjän tililtä. Pankilla on oikeus periä maksutapahtuman jäljittämisestä ja varojen takaisin hankkimisesta palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot, jos maksupalvelun käyttäjä on antanut virheellisen tilinumeron tai muun vastaavan virheellisen tiedon. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutapahtuman aiheettomasta selvittelystä, jos maksutapahtuma osoittautuu täysin oikein toteutetuksi. Mikäli pankki ja maksupalvelun käyttäjä ovat sopineet, että maksutoimeksianto voidaan peruuttaa myöhemmin kuin näiden ehtojen 7 kohdassa tarkoitetussa ajassa, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot. Mikäli maksu- palvelun käyttäjä ei ole kuluttaja, pankilla on oikeus periä maksutoimeksiannon peruuttamisesta hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot kaikissa maksutoimeksiannon peruuttamistilanteissa. Pankilla on oikeus periä palveluhinnastonsa hinnastonsa mukaiset palvelumaksut ja palkkiot maksutoimeksiannon toteuttamatta jättämistä koskevasta ilmoituksesta. Mikäli maksun välittämisestä aiheutuu muita kustannuksia, maksajan pankilla on oikeus saada niistä korvaus maksajalta jälkikäteen.

Appears in 1 contract

Samples: webapp.sebgroup.com