Common use of Säännöllinen työaika Clause in Contracts

Säännöllinen työaika. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa voidaan viikoittainen säännöllinen työaika järjestää myös siten, että se keskimäärin on 40 tuntia edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään. Säännöllisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä on 9 tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossa. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus on 6 viikkoa. Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää siten, että työaika enintään 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäismääriin. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmä, jossa on mainittu aika, milloin työ alkaa ja päättyy. Työvuoron pituus saa olla enintään 10 tun- tia. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 tuntia. Työviikko alkaa maanantaina klo 6.00. Työntekijällä on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiin, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidät. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsu. Työnantaja ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajalta, ellei paikallisesti muusta sovita. Poissaoloaika on työssäolon veroista aikaa vuosilomaa ansaittaessa.

Appears in 2 contracts

Samples: Luottamusmiessopimus, Luottamusmiessopimus

Säännöllinen työaika. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaTyöaikaan nähden noudatetaan voimassaolevaa työaikalakia, mikäli tästä sopimuksesta ei muuta ilmene. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa Työaika voidaan viikoittainen säännöllinen työaika järjestää myös siten, että se keskimäärin on 40 enintään 7,5 tuntia edellyttäenpäivässä ja 37,5 tuntia viikossa. Paikallisesti voidaan sopia, että työtä säännöllinen työaika tasoittuu käytössä olevan työaikamuodon keskimäärään, enintään 40 tuntiin tai 37,5 tuntiin enintään 26 viikon ajanjaksossa. Tällöin saa vuorokautinen säännöllinen työaika olla enintään 10 tuntia ja viikoittainen säännöllinen työaika enintään 50 tuntia. Työtä varten on laadittava ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään työajan tasoittumisjärjestelmä vähin- tään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimääräänkeski- määrään. Säännöllisen Työmarkkinakeskusjärjestöjen 14.6.2016 solmima kilpailukykysopimus 24 tunnin vuosittaisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä lisäämiseksi: Vuosittaista työaikaa pidennetään 1.1.2017 lukien keskimäärin 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta. Työajan lisäyksestä ei makseta erillistä korvausta eikä siitä synny korvattavaa lisä- tai ylityötä. Osa-aikaisen työntekijän vuosittaisen työajan pidennyksen tuntimäärä las- ketaan työntekijän tammikuun 1. päivän mukaisen työsopimuksessa sovi- tun säännöllisen työajan suhteessa vastaavan kokoaikaiseen tuntimäärään. Määräaikaisella työntekijällä tämän kohdan mukainen vuosittainen piden- nyksen tuntimäärä lasketaan suhteuttamalla työsuhteen pituus kyseisenä kalenterivuotena 12 kuukauteen. Henkilöille, joille kertyy työajan lyhennysvapaata, voidaan vapaata leikata vähentä- mällä 3 vapaata 1.1.1995 taulukosta tai vaihtoehtoisesti siirtyä soveltamaan 1.1.2017 voimaan tulevaa rinnakkaista taulukkoa, jossa yhden kertyneen vapaan arvo on 9 tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossamuutettu 8 tunnista 6 tuntiin. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus on 6 viikkoaOsa-aikaisten osalta lyhennysvapaiden leikkaus toteutetaan osa-aikaisuuden suhteessa. Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa Työajan pidennys voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää toteuttaa myös siten, että työaika enintään työaikaan aiemmin sisältynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyksenä oleva koulutus taikka työnan- tajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilaisuus siirretään järjes- tettäväksi varsinaisen työajan ulkopuolelle palkattomana toteutettavaksi. Uusien työntekijöiden osalta työajan pidennys voidaan käyttää myös työhön pereh- dyttämiseen. Pidennyksen tuntimäärä suhteutetaan sovitun työajan mukaan esi- merkiksi siten, että 50 prosentin työajassa voidaan järjestää perehdytystä yhteensä 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen ja viikoittaisen tuntia kolmessa 4 tunnin erässä. Täyttä viikkotyöaikaa tekevien työajan enimmäismääriinpidennys toteutetaan käyttämällä työ- ajan lyhennysvapaiden kertymisessä 1.1.2017 voimaan tullutta uutta taulukkoa (liite 3) 37,5 tuntia viikossa tekeville kuukausipalkkaisille, työajan pidennys toteute- taan pidentämällä viikkotyöaikaa 38 tuntiin viikossa. Keskimääräistä Alle 38 tuntia viikossa tekevien työntekijöiden työaikaa käytettäessä on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmälisätään sovittuun työaikaan suhteutetulla vuosittaisella erällä kalenterivuodessa siten, jossa on mainittu aika, milloin työ alkaa ja päättyy. Työvuoron pituus saa olla enintään 10 tun- tia. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 tuntia. Työviikko alkaa maanantaina klo 6.00. Työntekijällä on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiin, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidät. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsuettä työ- aikaan aiemmin sisältynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyk- senä oleva koulutus taikka työnantajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilaisuus siirtyy varsinaisen työajan ulkopuolelle palkattomana toteutettavaksi. Työnantaja ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajaltapäättää edellä mainitun koulutuksen tai muun tilaisuuden ajan- kohdan sijoittamisesta viimeistään 2 viikkoa aiemmin noudattaen työehto- sopimuksen määräyksiä työvuoroluettelon antamisesta. Vapaapäiväksi sijoi- tettavan työajan pidennyksen kesto on vähintään 6 tuntia, ellei paikallisesti muusta toisin sovita. Poissaoloaika Vuosittaiseen työaikaan vaikuttaa myös 1.1.1995 voimaan tullut työajan lyhen- täminen. Sen osalta noudatetaan liittojen välillä solmittua työajan lyhentä- mispöytäkirjaa, joka on työssäolon veroista tämän sopimuksen liitteenä. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia työajan lyhentämisvapaiden korvaamisesta rahana. Työajan lyhentämisessä tulee huomioida myös edellä kuvattu työmarkkina- keskusjärjestöjen 14.6.2016 sopima 24 tunnin pidennys vuosittaiseen työai- kaan. Pöytäkirjamerkintä 1: Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, vii- meistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. (TAL 35.2 §) Pöytäkirjamerkintä 2: Työpaikoilla suositellaan noudatettavaksi periaatetta, että työvuoroluetteloa laadit- taessa tulee välttää epätarkoituksenmukaisen lyhyitä työvuoroja. Laadinnassa ote- taan huomioon kysyntä, työn luonne sekä työntekijän olosuhteet. Työvuorojen sijoit- telun osalta on otettava huomioon, että työ on järjestettävä niin, että työntekijä saa tarpeeksi aikaa vuosilomaa ansaittaessalepoa, virkistystä ja kehitystä varten.

Appears in 2 contracts

Samples: Tulostusalaa Koskeva Työehtosopimus, Tulostusalaa Koskeva Työehtosopimus

Säännöllinen työaika. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaTyöaikaan nähden noudatetaan voimassaolevaa työaikalakia, mikäli tästä so- pimuksesta ei muuta ilmene. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa Työaika voidaan viikoittainen säännöllinen työaika järjestää myös siten, että se keskimäärin on 40 enintään 7,5 tuntia edellyttäenpäivässä ja 37,5 tuntia viikossa. Paikallisesti voidaan sopia, että työtä säännöllinen työaika tasoittuu käytössä olevan työaikamuodon keskimäärään, enintään 40 tuntiin tai 37,5 tuntiin enintään 26 viikon ajanjaksossa. Tällöin saa vuorokautinen säännöllinen työaika olla enintään 10 tuntia ja viikoittainen säännöllinen työaika enintään 50 tuntia. Työtä varten on laadittava ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään työajan tasoittumisjärjestelmä vähin- tään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimääräänkeski- määrään. Säännöllisen Työmarkkinakeskusjärjestöjen 14.6.2016 solmima kilpailukykysopimus 24 tunnin vuosittaisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä lisäämiseksi: Vuosittaista työaikaa pidennetään 1.1.2017 lukien keskimäärin 24 tunnilla an- siotasoa muuttamatta. Työajan lisäyksestä ei makseta erillistä korvausta eikä siitä synny korvattavaa lisä- tai ylityötä. Osa-aikaisen työntekijän vuosittaisen työajan pidennyksen tuntimäärä las- ketaan työntekijän tammikuun 1. päivän mukaisen työsopimuksessa sovi- tun säännöllisen työajan suhteessa vastaavan kokoaikaiseen tuntimäärään. Määräaikaisella työntekijällä tämän kohdan mukainen vuosittainen piden- nyksen tuntimäärä lasketaan suhteuttamalla työsuhteen pituus kyseisenä kalenterivuotena 12 kuukauteen. Henkilöille, joille kertyy työajan lyhennysvapaata, voidaan vapaata leikata vähentä- mällä 3 vapaata 1.1.1995 taulukosta tai vaihtoehtoisesti siirtyä soveltamaan 1.1.2017 voimaan tulevaa rinnakkaista taulukkoa, jossa yhden kertyneen vapaan arvo on 9 tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossamuutettu 8 tunnista 6 tuntiin. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus on 6 viikkoaOsa-aikaisten osalta lyhennysvapaiden leikkaus to- teutetaan osa-aikaisuuden suhteessa. Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa Työajan pidennys voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää toteuttaa myös siten, että työaika enintään työaikaan aiemmin sisältynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyksenä oleva koulutus taikka työnan- tajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilaisuus siirretään järjes- tettäväksi varsinaisen työajan ulkopuolelle palkattomana toteutettavaksi. Uusien työntekijöiden osalta työajan pidennys voidaan käyttää myös työhön pereh- dyttämiseen. Pidennyksen tuntimäärä suhteutetaan sovitun työajan mukaan esi- merkiksi siten, että 50 prosentin työajassa voidaan järjestää perehdytystä yhteensä 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen ja viikoittaisen tuntia kolmessa 4 tunnin erässä. Täyttä viikkotyöaikaa tekevien työajan enimmäismääriinpidennys toteutetaan käyttämällä työ- ajan lyhennysvapaiden kertymisessä 1.1.2017 voimaan tullutta uutta taulukkoa (liite 3) 37,5 tuntia viikossa tekeville kuukausipalkkaisille, työajan pidennys toteute- taan pidentämällä viikkotyöaikaa 38 tuntiin viikossa. Keskimääräistä Alle 38 tuntia viikossa tekevien työntekijöiden työaikaa käytettäessä on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmälisätään sovittuun työaikaan suhteutetulla vuosittaisella erällä kalenterivuodessa siten, jossa on mainittu aika, milloin työ alkaa ja päättyy. Työvuoron pituus saa olla enintään 10 tun- tia. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 tuntia. Työviikko alkaa maanantaina klo 6.00. Työntekijällä on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiin, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidät. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsuettä työ- aikaan aiemmin sisältynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyk- senä oleva koulutus taikka työnantajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilaisuus siirtyy varsinaisen työajan ulkopuolelle palkattomana toteutettavaksi. Työnantaja ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajaltapäättää edellä mainitun koulutuksen tai muun tilaisuuden ajan- kohdan sijoittamisesta viimeistään 2 viikkoa aiemmin noudattaen työehto- sopimuksen määräyksiä työvuoroluettelon antamisesta. Vapaapäiväksi sijoi- tettavan työajan pidennyksen kesto on vähintään 6 tuntia, ellei paikallisesti muusta toisin sovita. Poissaoloaika Vuosittaiseen työaikaan vaikuttaa myös 1.1.1995 voimaan tullut työajan lyhen- täminen. Sen osalta noudatetaan liittojen välillä solmittua työajan lyhentä- mispöytäkirjaa, joka on työssäolon veroista tämän sopimuksen liitteenä. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia työajan lyhentämisvapaiden korvaamisesta rahana. Työajan lyhentämisessä tulee huomioida myös edellä kuvattu työmarkkina- keskusjärjestöjen 14.6.2016 sopima 24 tunnin pidennys vuosittaiseen työai- kaan. Pöytäkirjamerkintä 1: Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, vii- meistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. (TAL 35.2 §) Pöytäkirjamerkintä 2: Työpaikoilla suositellaan noudatettavaksi periaatetta, että työvuo-roluetteloa laa- dittaessa tulee välttää epätarkoituksenmukaisen lyhyitä työvuoroja. Laadinnassa otetaan huomioon kysyntä, työn luonne sekä työntekijän olosuhteet. Työvuorojen sijoittelun osalta on otettava huomioon, että työ on järjestettävä niin, että työntekijä saa tarpeeksi aikaa vuosilomaa ansaittaessalepoa, virkistystä ja kehitystä varten.

Appears in 1 contract

Samples: Tulostusalaa Koskeva Työehtosopimus

Säännöllinen työaika. Säännöllinen työaika on enintään 8 työaikalain 5 §:n mukaisissa töissä kahdeksan (8) tuntia vuorokaudessa ja 40 neljäkymmentä (40) tuntia viikossa. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden Työaikalain 7 §:n mukaisissa töissä säännöllinen työaika voidaan järjestää jaksotyöaikaa noudattaen, niin vaatiessa että se on kahden viikon pituisena ajanjaksona 80 tuntia tai kolmen viikon pituisena ajanjaksona 120 tuntia. Tätä varten laaditaan ennakolta työtuntijärjestelmä viikkoa ennen. Työnantajalla on oikeus muuttaa työaikajärjestelyään laivojen saapumis- ja lähtöajoissa tapahtuneiden muutosten perusteella. Työnantajan tulee ilmoittaa mahdollisista muutoksista asianomaisille työntekijöille hyvissä ajoin etukäteen. Paikallisesti voidaan sopia, että säännöllinen viikoittainen työaika on keskimäärin 40 tuntia enintään 6 viikon ajanjaksossa. Tällöin saa vuorokautinen säännöllinen työaika olla enintään 10 tuntia ja viikoittainen säännöllinen työaika järjestää myös siten, että se keskimäärin enintään 50 tuntia. Edellä tarkoitettu paikallinen sopimus on 40 tuntia edellyttäen, että työtä ennen sen käyttöönottoa saatettava liittojen vahvistettavaksi. Työtä varten on laadittava ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään. Säännöllisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä on 9 tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossa. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus on 6 viikkoa. Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää Työajan tasoittumisjärjestelmä laaditaan siten, että työaika enintään 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen kullekin viikolle keskimäärin tulee kaksi vapaapäivää, jotka sijoitetaan lauantaiksi ja viikoittaisen työajan enimmäismääriinsunnuntaiksi tai sunnuntaiksi ja maanantaiksi, ellei toisin sovita. Keskimääräistä Osapuolet suosittelevat, että keskimääräistä työaikaa käytettäessä vuorokautinen säännöllinen työaika on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmä, jossa on mainittu aika, milloin työ alkaa ja päättyy. Työvuoron pituus saa olla enintään 8 tai 10 tun- tia. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 tuntia. Työviikko alkaa maanantaina klo 6.00. Työntekijällä on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiin, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidät. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsu. Työnantaja ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajalta, ellei paikallisesti muusta toisin sovita. Poissaoloaika Lyhyemmästä kuin kolmen (3) tunnin vuorokautisesta työstä maksetaan täysi kolmen tunnin palkka. Tuntipalkkaisilla työntekijöillä vähintään seitsemän (7) tunnin vuorokautinen työpäivä voidaan jakaa kahteen osaan enintään kolmen tunnin pituisella palkattomalla tauolla. Palkka maksetaan tauon kolme tuntia ylittävältä osalta. Osa-aikatyöntekijän työsopimuksesta tulee ilmetä säännöllisen työajan määrä (vähimmäistyöajan määrä) tai työhön kutsumistapa (esim. erikseen työhön kutsuttava). Jos työntekijän toteutunut säännöllinen työaika on työssäolon veroista aikaa vuosilomaa ansaittaessapuolen vuoden ajan selvästi ylittänyt työsopimuksessa sovitun vähimmäistyöajan määrän, tarkistetaan työsopimuksen vähimmäistyöaikaa koskevaa ehtoa vastaamaan toteutunutta vähimmäistyöaikaa työntekijän tai luottamusmiehen vaatimuksesta. Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Tämän jälkeen työvuoroluetteloa saa muuttaa vain työntekijän suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä.

Appears in 1 contract

Samples: Vuosityöajan Lyhentämistä Koskeva Sopimus

Säännöllinen työaika. Säännöllinen Jaksotyöaikaa noudattavien henkilöiden säännöllinen työaika on keski- määrin 111 tuntia kolmen viikon pituisena ajanjaksona. Työajan tulee ta- soittua sanottuun keskimäärään 26 viikon pituisella tasoittumisjaksolla. Työnantajalla on oikeus teettää tarvittaessa työtä enintään 8 120 tuntia vuorokaudessa kolmiviikkoisjaksossa. Työajan tasoittuminen edellä mainittuun keskimäärään tarkistetaan nii- den kolmiviikkoisjaksojen lopussa, johon sisältyvät 30.6. tai 31.12. Jos jakson lopussa on yli- tai alijäämää, tällöin on sovittava, miten se tasoite- taan seuraavan jakson aikana. Niissä kolmiviikkoisjaksoissa, joihin sattuvat uudenvuodenpäivä, loppiai- nen, pitkäperjantai, toinen pääsiäispäivä, vapunpäivä, juhannusaatto, it- senäisyyspäivä, jouluaatto, joulupäivä ja 40 tuntia viikossa. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa voidaan viikoittainen tapaninpäivä kolmiviikkoisjak- son säännöllinen työaika järjestää myös lyhenee kutakin tällaista muulle arkipäivälle kuin lauantaille sattuvaa päivää kohti 7,5 tunnilla. Mikäli tuotannollisten syiden vuoksi jakson säännöllistä työaikaa ei ole mahdollista lyhentää edellisessä momentissa tarkoitetulla tavalla, on työnantajalla oikeus teettää työtä enintään 1 momentissa tarkoitettu määrä ko. jaksossa, mikäli tämä on erikseen työvuoroluettelossa ilmoi- tettu. Tässä tarkoitettu työaikaa lyhentävä osuus korvataan antamalla vastaava samansuuruinen vapaa-aika, ellei sovita vastaavasta rahakor- vauksesta. Ellei vastaavaa vapaata voida antaa saman tasoittumisjak- son aikana, on jakson päättyessä sovittava milloin seuraavan jakson ai- kana vastaava vapaa pidetään. Vuorokautinen säännöllinen työaika määräytyy työvuoroluettelon mu- kaan. Työvuorot on järjestettävä työvuoroluettelossa siten, että se keskimäärin on 40 tuntia edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään. Säännöllisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä vuorokaudessa on 9 vähintään 4 tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossa. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus on 6 viikkoa. Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää siten, että työaika enintään 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäismääriin. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmä, jossa on mainittu aika, milloin työ alkaa ja päättyy. Työvuoron pituus saa olla enintään 10 tun- tia. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 tuntia. Työviikko alkaa maanantaina Tästä määräyksestä saadaan poiketa asianomaisen suostumuksella. Työvuoroluettelo on jaksotyöaikamuodossa laadittava kolmiviikkoiskau- sittain. Milloin työtä teetetään iltaisin, on työvuorot järjestettävä siten, että henki- lölle tulee työtä kello 18.00 jälkeen enintään keskimäärin puolessa ka- lenteripäivistä ja enintään viitenä päivänä peräkkäin kolmiviikkoisjakson aikana. Tästä voidaan poiketa ao. henkilön suostumuksella. Tätä sään- nöstä ei sovelleta työaloilla, joissa työsopimuksen mukainen työ sijoittuu työn luonteen vuoksi jatkuvasti klo 6.0018.00 jälkeiseen aikaan. Työntekijällä Näistä poik- keusjärjestelyistä sovitaan tarkemmin yhtiön ja ao. ammattiyhdistysten välillä. Xxxxxxx työtä teetetään tämän sopimuksen tarkoittamaan yötyöaikaan, on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiintyövuorot järjestettävä siten, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto että henkilölle tulee keskimäärin enintään puolet työvuoroista sellaisiksi, jolloin säännöllistä työaikaa on valinnut heidätsijoitettu kello 22.00 ja 06.00 väliseen aikaan. Työntekijän Tästä voidaan poiketa ao. henkilön suostumuksella. Työvuoroluettelo on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle henkilölle viimeistään työvuoroluette- loon merkittyä ensimmäistä työvuoroa edeltävänä keskiviikkona ennen kello 16.00. Työvuoroluettelon julkistamisen jälkeen siihen saa tehdä vain välttämät- tömiä muutoksia, jotka eivät kuitenkaan saa koskea viikoittaista vapaa- aikaa eikä viikon toista vapaapäivää. Tällaisia välttämättömiä muutoksia voidaan tehdä enintään kaksi henkilöä kohti kolmiviikkoisjakson aikana ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsuviikkoa kohti enintään yksi. Työnantaja ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajaltaTässä tarkoitettu työvuoroluettelon muutos on ilmoitettava asianomaiselle henkilölle viimeistään kahta yötä ennen muutettavaa työvuoroa ennen kello 16.00 silloin, ellei paikallisesti muusta sovitakun työvuoro siirtyy ko- konaan toiselle päivälle. Poissaoloaika Mikäli kyseessä on työssäolon veroista aikaa vuosilomaa ansaittaessatyöajan siirto saman vuoro- kauden sisällä, työajan pituutta muuttamatta voidaan ilmoitus kuitenkin antaa edellisen työvuoron kuluessa ennen kello 16.00. Välttämättömistä muutoksista aiheutuvat haitat on pyrittävä tasaamaan mahdollisimman hyvin kysymykseen tulevien henkilöiden kesken. Työvuoroluetteloon tehtävän muutoksen syy on ilmoitettava ao. henkilölle. Jaksotyöaikaa sovelletaan niissä töissä, joissa tuotannolliset syyt sitä edellyttävät.

Appears in 1 contract

Samples: proliitto.fi

Säännöllinen työaika. Säännöllinen työaika on enintään 8 työaikalain 5 §:n mukaisissa töissä kahdeksan (8) tuntia vuorokaudessa ja 40 neljäkymmentä (40) tuntia viikossa. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden Työaikalain 7 §:n mukaisissa töissä säännöllinen työaika voidaan järjestää jaksotyöaikaa noudattaen, niin vaatiessa että se on kahden viikon pituisena ajanjaksona 80 tuntia tai kolmen viikon pituisena ajanjaksona 120 tuntia. Tätä varten laaditaan ennakolta työtuntijärjestelmä viikkoa ennen. Työnantajalla on oikeus muuttaa työaikajärjestelyään laivojen saapumis- ja lähtöajoissa tapahtuneiden muutosten perusteella. Työnantajan tulee ilmoittaa mahdollisista muutoksista asianomaisille työntekijöille hyvissä ajoin etukäteen. Paikallisesti voidaan sopia, että säännöllinen viikoittainen työaika on keskimäärin 40 tuntia enintään 6 viikon ajanjaksossa. Tällöin saa vuorokautinen säännöllinen työaika olla enintään 10 tuntia ja viikoittainen säännöllinen työaika järjestää myös siten, että se keskimäärin enintään 50 tuntia. Edellä tarkoitettu paikallinen sopimus on 40 tuntia edellyttäen, että työtä ennen sen käyttöönottoa saatettava liittojen vahvistettavaksi. Työtä varten on laadittava ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään. Säännöllisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä on 9 tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossa. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus on 6 viikkoa. Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää Työajan tasoittumisjärjestelmä laaditaan siten, että työaika enintään 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen kullekin viikolle keskimäärin tulee kaksi vapaapäivää, jotka sijoitetaan lauantaiksi ja viikoittaisen työajan enimmäismääriinsunnuntaiksi tai sunnuntaiksi ja maanantaiksi, ellei toisin sovita. Keskimääräistä Osapuolet suosittelevat, että keskimääräistä työaikaa käytettäessä vuorokautinen säännöllinen työaika on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmä8 tai 10 tuntia, ellei toisin sovita. Lyhyemmästä kuin kolmen (3) tunnin vuorokautisesta työstä maksetaan täysi kolmen tunnin palkka. Tuntipalkkaisilla työntekijöillä vähintään seitsemän (7) tunnin vuorokautinen työpäivä voidaan jakaa kahteen osaan enintään kolmen tunnin pituisella palkattomalla tauolla. Palkka maksetaan tauon kolme tuntia ylittävältä osalta. Osa-aikatyöntekijän työsopimuksesta tulee ilmetä säännöllisen työajan määrä (vähimmäistyöajan määrä) tai työhön kutsumistapa (esim. erikseen työhön kutsuttava). Jos työntekijän toteutunut säännöllinen työaika on puolen vuoden ajan selvästi ylittänyt työsopimuksessa sovitun vähimmäistyöajan määrän, tarkistetaan työsopimuksen vähimmäistyöaikaa koskevaa ehtoa vastaamaan toteutunutta vähimmäistyöaikaa työntekijän tai luottamusmiehen vaatimuksesta. Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Tämän jälkeen työvuoroluetteloa saa muuttaa vain työntekijän suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä. Perustetaan työryhmä, jossa ovat mukana työnantajan ja työntekijöiden edustajat. Työryhmän tehtävänä on mainittu aika, milloin työ alkaa selvittää palkkausjärjestelmän ja päättyysiihen liittyvien kokemuslisien ja kielilisien kehittämistä. Työvuoron pituus saa olla enintään 10 tun- tiaTyöryhmän toimikausi on työehtosopimuksen voimassaolokausi. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 tuntiaTyöryhmään tulee kutsua ns. Työviikko alkaa maanantaina klo 6.00kentän edustajia. Työntekijällä on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiin, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidät. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsu. Työnantaja ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajalta, ellei paikallisesti muusta sovita. Poissaoloaika on työssäolon veroista aikaa vuosilomaa ansaittaessa.Helsingissä 4.3.2022 Xxxxxx Xxxxx Minna Ääri Xxxx Xxxxx Xxxxx Xxxxxxxx välinen Viking Line ABP:tä koskeva 4.3.2022 – 29.2.2024

Appears in 1 contract

Samples: Vuosityöajan Lyhentämistä Koskeva Sopimus

Säännöllinen työaika. 1 Työaika päivä- ja yksi- ja kaksivuorotyössä‌ Säännöllinen työaika päivä- ja kaksivuorotyössä on enintään 8 kahdeksan tuntia vuorokaudessa päivässä ja 40 tuntia viikossa, ellei toimihenkilön kanssa ole sovittu, että se on 7,5 tuntia päivässä ja 37,5 tuntia viikossa tai ellei toimihenkilön kanssa ole sovittu muusta säännöllisestä työajasta. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa Säännöllistä vuorokautista työaikaa voidaan viikoittainen säännöllinen työaika järjestää myös paikallisesti sopimalla pidentää enintään neljällä tunnilla viikoittaisen säännöllisen työajan enimmäismäärän ollessa 50 tuntia. Työajan tulee täl- löin enintään vuoden pituisena ajanjaksona tasoittua keskimäärin kahdeksaan tuntiin vuoro- kaudessa ja 40 tuntiin viikossa. Paikallisesti voidaan työehtosopimuksen neuvottelujärjestyksen mukaisesti sopia siirtymisestä 37,5 tunnin työviikosta 40 tunnin työviikkoon. Sopimus on tehtävä edellisen vuoden loppuun mennessä. Sopimus on vuosittain irtisanottavissa kahden kuukauden irtisanomisajalla siten, että se keskimäärin sopimus loppuu kalenterivuoden päättyessä. Siirryttäessä 40-tuntiseen työviikkoon toimi- henkilön kuukausipalkkaa korotetaan 2,7 %. Toimihenkilön siirtyessä takaisin 37,5 tuntiseen työviikkoon, alennetaan hänen kuukausipalkkaansa 2,6 %. 40-tuntiseen työaikamuotoon siirtymisen jälkeen noudatetaan tämän pykälän työajan tasaa- mista koskevia määräyksiä. Erilaisten työaikajärjestelyjen käyttöönottoa suunniteltaessa on 40 tuntia edellyttäentarkoituksenmukaista selvittää myös mahdollisuudet liukuvan ja porrastetun työajan käyttöön ottamiseen. Liukuvaan ja por- rastettuun työaikaan voidaan siirtyä, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimääräänmikäli siitä sovitaan paikallisesti. Säännöllisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä on 9 tuntia vuorokaudessa Paikallisesti voidaan so- pia vuorokautisesta liukuma-ajasta yli neljän tunnin ja 48 tuntia viikossa. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus on 6 viikkoa. Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää enimmäiskertymästä siten, että työaika ylitysten enimmäiskertymä on enintään 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäismääriin. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmä, jossa on mainittu aika, milloin työ alkaa ja päättyy. Työvuoron pituus saa olla enintään 10 tun- tia. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 80 tuntia. Työviikko alkaa Liukuvan työajan enimmäismäärän seurantajaksona voidaan käyttää kalenterivuotta. Kalenterivuoden sijasta voidaan seurantajaksoksi sopia pai- kallisesti vuoden pituinen ajanjakso. Liitot suosittelevat porrastetun työajan käyttämistä ja järjestävät yrityskohtaista koulu- tusta porrastetusta työajasta. Ellei paikallisesti ole toisin sovittu alkavat työviikko ja työvuorokausi maanantaina klo 6.00ensimmäi- sen työvuoron alkaessa. Työntekijällä on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiin, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidät. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsu. Työnantaja ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajalta, ellei paikallisesti muusta sovita. Poissaoloaika on työssäolon veroista aikaa vuosilomaa ansaittaessaSunnuntaityövuorokausi päättyy samana ajankohtana.

Appears in 1 contract

Samples: Yhteistoimintasopimus

Säännöllinen työaika. Säännöllinen työaika Muutetaan 2. kohta kuulumaan Ellei paikallisesti toisin sovita, työviikko ja työvuorokausi alkavat työaikamuodon mukaisen maanantaityövuorokauden ensimmäisen työvuoron alkaessa. Muutetaan 4. kohdan 1. kappaleen 1. virke kuulumaan seuraavasti Ellei paikallisesti toisin sovita työvuoroluettelon tai työajan tasoittumisjärjestelmään tulevista pysyvistä muutoksista on ilmoitettava asianomaisille toimihenkilöille ja luottamusmiehelle mahdollisimman ajoissa ja viimeistään seitsemän päivää ennen muutoksen voimaantuloa. Muutetaan 4. kohdan pöytäkirjamerkintä kuulumaan Erilaisten työaikajärjestelminen käyttöönottoa suunniteltaessa on tarkoituksenmukaista selvittää myös mahdollisuudet liukuvan työajan käyttöön ottamiseen. Liukuvan työajan järjestelmässä työajan enimmäiskertymä voidaan sopia enintään 8 tuntia vuorokaudessa 60 tunniksi ja enimmäisalitus 40 tuntia viikossatunniksi. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa voidaan Lisätään uusi 8. kohta Työantaja ja toimihenkilö voivat sopia säännöllisen vuorokautinen työajan pidentämisestä enintään kahdella tunnilla edellyttäen, että viikoittainen säännöllinen työaika järjestää tasoittuu keskimäärin 40 tuntiin enintään neljän kuukauden ajanjakson aikana. Viikoittainen säännöllinen työaika saa olla enintään 48 tuntia. Muutetaan 8. kohdan numerointi ->9. ja muutetaan 1 kappale ja 2. kappaleen kolme ranskalaista viivaa kuulumaan Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää, ylittämättä kahdeksan tunnin säännöllistä päivittäistä työaikaa, myös siten, että se on keskimäärin on 40 tuntia päivätyössä ja kaksivuorotyössä enintään 26 viikon ajanjakson aikana sekä kolmivuorotyössä ja jatkuvassa vuorotyössä 52 viikon ajanjakson aikana edellyttäen, että työtä varten on ennakolta ennalta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään työajan tasoittumisjärjestelmä ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään. Säännöllisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä on 9 tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossa. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus on 6 viikkoa. Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää siten, että työaika enintään 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäismääriin. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmä, jossa on mainittu aika, milloin työ alkaa ja päättyy. Työvuoron pituus saa olla enintään 10 tun- tia. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 tuntia. Työviikko alkaa maanantaina klo 6.00. Työntekijällä on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiin, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidät. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsu. Työnantaja ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajalta, ellei paikallisesti muusta sovita. Poissaoloaika on työssäolon veroista aikaa vuosilomaa ansaittaessa.

Appears in 1 contract

Samples: Yhteistoimintasopimus

Säännöllinen työaika. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaTyöaikaan nähden noudatetaan voimassaolevaa työaikalakia, mikäli tästä sopimuk- sesta ei muuta ilmene. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa Työaika voidaan viikoittainen säännöllinen työaika järjestää myös siten, että se keskimäärin on 40 enintään 7,5 tuntia edellyttäenpäivässä ja 37,5 tuntia viikossa. Paikallisesti voidaan sopia, että työtä säännöllinen työaika tasoittuu käytössä olevan työai- kamuodon keskimäärään, enintään 40 tuntiin tai 37,5 tuntiin enintään 26 viikon ajan- jaksossa. Tällöin saa vuorokautinen säännöllinen työaika olla enintään 10 tuntia ja viikoittainen säännöllinen työaika enintään 50 tuntia. Työtä varten on laadittava ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään. Säännöllisen Vuosittaista työaikaa pidennetään 1.1.2017 lukien keskimäärin 24 tunnilla ansio- tasoa muuttamatta. Työajan lisäyksestä ei makseta erillistä korvausta eikä siitä synny korvattavaa lisä- tai ylityötä. Osa-aikaisen työntekijän vuosittaisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä pidennyksen tuntimäärä lasketaan työntekijän tammikuun 1. päivän mukaisen työsopimuksessa sovitun säännölli- sen työajan suhteessa vastaavan kokoaikaiseen tuntimäärään. Määräaikaisella työntekijällä tämän kohdan mukainen vuosittainen pidennyksen tuntimäärä laske- taan suhteuttamalla työsuhteen pituus kyseisenä kalenterivuotena 12 kuukau- teen. Työajan pidentäminen toteutetaan ensisijaisesti paikallisesti sopien, yrityksen ja hen- kilöstön tarpeet huomioiden. Esimerkkejä: Henkilöille, joille kertyy työajan lyhennysvapaata, voidaan vapaata leikata vähen- tämällä 3 vapaata 1.1.1995 taulukosta tai vaihtoehtoisesti siirtyä soveltamaan 1.1.2017 voimaan tulevaa rinnakkaista taulukkoa, jossa yhden kertyneen vapaan arvo on 9 tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossamuutettu 8 tunnista 6 tuntiin. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus on 6 viikkoaOsa-aikaisten osalta lyhennysvapaiden leikkaus toteutetaan osa-aikaisuuden suhteessa. Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa Työajan pidennys voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää toteuttaa myös siten, että työaika enintään työaikaan aiemmin sisälty- nyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyksenä oleva koulutus taikka työnantajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilaisuus siirretään järjestettäväksi varsinaisen työajan ulkopuolelle palkattomana toteutettavaksi. Uusien työntekijöiden osalta työajan pidennys voidaan käyttää myös työhön pe- rehdyttämiseen. Pidennyksen tuntimäärä suhteutetaan sovitun työajan mukaan esimerkiksi siten, että 50 prosentin työajassa voidaan järjestää perehdytystä yh- teensä 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen ja viikoittaisen tuntia kolmessa 4 tunnin erässä. Mikäli työajanpidennystavasta ei sovita paikallisesti, toteutetaan pidennys alla maini- tulla tavoilla: Täyttä viikkotyöaikaa tekevien työajan enimmäismääriinpidennys toteutetaan käyttämällä työajan lyhennysvapaiden kertymisessä 1.1.2017 voimaan tullutta uutta taulukkoa (liite 3) 37,5 tuntia viikossa tekeville kuukausipalkkaisille, työajan pidennys toteutetaan pidentämällä viikkotyöaikaa 38 tuntiin viikossa. Keskimääräistä Alle 38 tuntia viikossa tekevien työntekijöiden työaikaa käytettäessä on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmälisätään sovittuun työai- kaan suhteutetulla vuosittaisella erällä kalenterivuodessa siten, jossa on mainittu aika, milloin työ alkaa ja päättyy. Työvuoron pituus saa olla enintään 10 tun- tia. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 tuntia. Työviikko alkaa maanantaina klo 6.00. Työntekijällä on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiin, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidät. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsuettä työaikaan aiemmin sisältynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyksenä oleva kou- lutus taikka työnantajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilai- suus siirtyy varsinaisen työajan ulkopuolelle palkattomana toteutettavaksi. Työnantaja ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajaltapäättää edellä mainitun koulutuksen tai muun tilaisuuden ajankohdan sijoittamisesta viimeistään 2 viikkoa aiemmin noudattaen työehtosopimuksen määräyksiä työvuoroluettelon antamisesta. Vapaapäiväksi sijoitettavan työajan pidennyksen kesto on vähintään 6 tuntia, ellei paikallisesti muusta toisin sovita. Poissaoloaika Työajan lyhentämisen osalta noudatetaan liittojen välillä solmittua työajan ly- hentämispöytäkirjaa, joka on työssäolon veroista tämän sopimuksen liitteenä. Työajan lyhentämisessä tulee huomioida myös edellä kuvattu työmarkkina- keskusjärjestöjen 14.6.2016 sopima 24 tunnin pidennys vuosittaiseen työai- kaan. Vain työnantaja ja työntekijä voivat keskenään sopia siirtymisestä 40 tunnin työviikosta 37,5 tunnin työviikkoon, jos työntekijän työsuhde on alkanut ennen työehtosopimuksen voimaantuloa. Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. (TAL 35.2 §) Työpaikoilla suositellaan noudatettavaksi periaatetta, että työvuoroluetteloa laadittaessa tulee välttää epätarkoituksenmukaisen lyhyitä työvuoroja. Laa- dinnassa otetaan huomioon kysyntä, työn luonne sekä työntekijän olosuhteet. Työvuorojen sijoittelun osalta on otettava huomioon, että työ on järjestettävä niin, että työntekijä saa tarpeeksi aikaa vuosilomaa ansaittaessalepoa, virkistystä ja kehitystä varten.

Appears in 1 contract

Samples: Työajan Lyhentämistä Koskeva Pöytäkirja Ryhmän Ja Tekerin Välisiin Erityisteollisuutta, Kaukomarkkinat Oy:tä, Konttoritekniikan Alaa, Proteesitehtaita Ja Valojäljentämölaitoksia Koskeviin Työehtosopi Muksiin

Säännöllinen työaika. Säännöllinen työaika Muutetaan 2. kohta kuulumaan Ellei paikallisesti toisin sovita, työviikko ja työvuorokausi alkavat työaikamuodon mukaisen maanantaityövuorokauden ensimmäisen työvuoron alkaessa. Muutetaan 4. kohdan 1. kappaleen 1. virke kuulumaan seuraavasti Ellei paikallisesti toisin sovita työvuoroluettelon tai työajan tasoittumisjärjestelmään tulevista pysyvistä muutoksista on ilmoitettava asianomaisille toimihenkilöille ja luottamusmiehelle mahdollisimman ajoissa ja viimeistään seitsemän päivää ennen muutoksen voimaantuloa. Muutetaan 4. kohdan pöytäkirjamerkintä kuulumaan Erilaisten työaikajärjestelminen käyttöönottoa suunniteltaessa on tarkoituksenmukaista selvittää myös mahdollisuudet liukuvan työajan käyttöön ottamiseen. Liukuvan työajan järjestelmässä työajan enimmäiskertymä voidaan sopia enintään 8 tuntia vuorokaudessa 60 tunniksi ja enimmäisalitus 40 tuntia viikossatunniksi. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa voidaan Lisätään uusi 8. kohta Työantaja ja toimihenkilö voivat sopia säännöllisen vuorokautisen työajan pidentämisestä enintään kahdella tunnilla edellyttäen, että viikoittainen säännöllinen työaika järjestää tasoittuu keskimäärin 40 tuntiin enintään neljän kuukauden ajanjakson aikana. Viikoittainen säännöllinen työaika saa olla enintään 48 tuntia. Muutetaan 8. kohdan numerointi ->9. ja muutetaan 1 kappale ja 2. kappaleen kolme ranskalaista viivaa kuulumaan Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää, ylittämättä kahdeksan tunnin säännöllistä päivittäistä työaikaa, myös siten, että se on keskimäärin on 40 tuntia päivätyössä ja kaksivuorotyössä enintään 26 viikon ajanjakson aikana sekä kolmivuorotyössä ja jatkuvassa vuorotyössä 52 viikon ajanjakson aikana edellyttäen, että työtä varten on ennakolta ennalta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään työajan tasoittumisjärjestelmä ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään. Säännöllisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä on 9 tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossa. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus on 6 viikkoa. Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää siten, että työaika enintään 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäismääriin. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmä, jossa on mainittu aika, milloin työ alkaa ja päättyy. Työvuoron pituus saa olla enintään 10 tun- tia. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 tuntia. Työviikko alkaa maanantaina klo 6.00. Työntekijällä on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiin, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidät. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsu. Työnantaja ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajalta, ellei paikallisesti muusta sovita. Poissaoloaika on työssäolon veroista aikaa vuosilomaa ansaittaessa.

Appears in 1 contract

Samples: Yhteistoimintasopimus

Säännöllinen työaika. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaTyöaikaan nähden noudatetaan voimassaolevaa työaikalakia, mikäli tästä so- pimuksesta ei muuta ilmene. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa Työaika voidaan viikoittainen säännöllinen työaika järjestää myös siten, että se keskimäärin on 40 enintään 7,5 tuntia edellyttäenpäivässä ja 37,5 tuntia viikossa. Paikallisesti voidaan sopia, että työtä säännöllinen työaika tasoittuu käytössä ole- van työaikamuodon keskimäärään, enintään 40 tuntiin tai 37,5 tuntiin enintään 26 viikon ajanjaksossa. Tällöin saa vuorokautinen säännöllinen työaika olla enintään 10 tuntia ja viikoittainen säännöllinen työaika enintään 50 tuntia. Työtä varten on laadittava ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään. Säännöllisen Vuosittaista työaikaa pidennetään 1.1.2017 lukien keskimäärin 24 tunnilla an- siotasoa muuttamatta. Työajan lisäyksestä ei makseta erillistä korvausta eikä siitä synny korvattavaa lisä- tai ylityötä. Osa-aikaisen työntekijän vuosittaisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä pidennyksen tuntimäärä laske- taan työntekijän tammikuun 1. päivän mukaisen työsopimuksessa sovitun säännöllisen työajan suhteessa vastaavan kokoaikaiseen tuntimäärään. Mää- räaikaisella työntekijällä tämän kohdan mukainen vuosittainen pidennyksen tuntimäärä lasketaan suhteuttamalla työsuhteen pituus kyseisenä kalenteri- vuotena 12 kuukauteen. Työajan pidentäminen toteutetaan ensisijaisesti paikallisesti sopien, yrityksen ja henkilöstön tarpeet huomioiden. Esimerkkejä: Henkilöille, joille kertyy työajan lyhennysvapaata, voidaan vapaata leikata vä- hentämällä 3 vapaata 1.1.1995 taulukosta tai vaihtoehtoisesti siirtyä sovelta- maan 1.1.2017 voimaan tulevaa rinnakkaista taulukkoa, jossa yhden kerty- neen vapaan arvo on 9 tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossamuutettu 8 tunnista 6 tuntiin. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus on 6 viikkoaOsa-aikaisten osalta ly- hennysvapaiden leikkaus toteutetaan osa-aikaisuuden suhteessa. Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa Työajan pidennys voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää toteuttaa myös siten, että työaika enintään työaikaan aiemmin sisäl- tynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyksenä oleva koulutus taikka työnantajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilaisuus siirre- tään järjestettäväksi varsinaisen työajan ulkopuolelle palkattomana toteutetta- vaksi. Uusien työntekijöiden osalta työajan pidennys voidaan käyttää myös työhön perehdyttämiseen. Pidennyksen tuntimäärä suhteutetaan sovitun työajan mu- kaan esimerkiksi siten, että 50 prosentin työajassa voidaan järjestää perehdy- tystä yhteensä 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen ja viikoittaisen tuntia kolmessa 4 tunnin erässä. Mikäli työajanpidennystavasta ei sovita paikallisesti, toteutetaan pidennys alla mainitulla tavoilla: Täyttä viikkotyöaikaa tekevien työajan enimmäismääriinpidennys toteutetaan käyttämällä työ- ajan lyhennysvapaiden kertymisessä 1.1.2017 voimaan tullutta uutta tauluk- koa (liite 1) 37,5 tuntia viikossa tekeville kuukausipalkkaisille, työajan pidennys toteute- taan pidentämällä viikkotyöaikaa 38 tuntiin viikossa. Keskimääräistä Alle 38 tuntia viikossa tekevien työntekijöiden työaikaa käytettäessä on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmälisätään sovittuun työ- aikaan suhteutetulla vuosittaisella erällä kalenterivuodessa siten, jossa on mainittu aika, milloin työ alkaa ja päättyy. Työvuoron pituus saa olla enintään 10 tun- tia. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 tuntia. Työviikko alkaa maanantaina klo 6.00. Työntekijällä on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiin, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidät. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsuettä työai- kaan aiemmin sisältynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyksenä oleva koulutus taikka työnantajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edel- lyttävä tilaisuus siirtyy varsinaisen työajan ulkopuolelle palkattomana toteutet- tavaksi. Työnantaja ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajaltapäättää edellä mainitun koulutuksen tai muun tilaisuuden ajankoh- dan sijoittamisesta viimeistään 2 viikkoa aiemmin noudattaen työehtosopi- muksen määräyksiä työvuoroluettelon antamisesta. Vapaapäiväksi sijoitetta- van työajan pidennyksen kesto on vähintään 6 tuntia, ellei paikallisesti muusta toisin sovita. Poissaoloaika Vuosittaiseen työaikaan vaikuttaa myös 1.1.1995 voimaan tullut työajan lyhen- täminen. Sen osalta noudatetaan liittojen välillä solmittua työajan lyhentämis- pöytäkirjaa, joka on työssäolon veroista tämän sopimuksen liitteenä. Työnantaja ja työntekijä voi- vat sopia työajan lyhentämisvapaiden korvaamisesta rahana. Työajan lyhentämisessä tulee huomioida myös edellä kuvattu työmarkkina- keskusjärjestöjen 14.6.2016 sopima 24 tunnin pidennys vuosittaiseen työai- kaan. Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjak- son alkamista. (TAL 35.2 §) Työpaikoilla suositellaan noudatettavaksi periaatetta, että työvuo- roluetteloa laadittaessa tulee välttää epätarkoituksenmukaisen ly- hyitä työvuoroja. Laadinnassa otetaan huomioon kysyntä, työn luonne sekä työntekijän olosuhteet. Työvuorojen sijoittelun osalta on otettava huomioon, että työ on järjestettävä niin, että työntekijä saa tarpeeksi aikaa vuosilomaa ansaittaessalepoa, virkistystä ja kehitystä varten.

Appears in 1 contract

Samples: Tulostusalan Työehtosopimus

Säännöllinen työaika. Työaikalain noudattaminen‌‌‌ Työaikaan nähden noudatetaan voimassa olevaa työaikalakia. Perussääntö‌ Säännöllinen työaika on enintään 8 kahdeksan (8) tuntia vuorokaudessa ja enintään 40 tuntia tun- tia viikossa. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa voidaan viikoittainen Keskimääräinen viikkotyöaika‌ Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös siten, että se päivä- ja kaksivuo- rotyössä on keskimäärin on 40 tuntia edellyttäenviikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona edellyt- täen, että työtä varten on ennakolta ennalta laadittu työtuntijärjestelmä työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään sen pi- tuiseksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimääräänkes- kimäärään. Säännöllisen Työajan tasoittumisjärjestelmä on saatettava työntekijöiden tietoon vähintään viikkoa en- nen sen käyttöönottoa. Keskeytyvän sekä keskeytymättömän kolmivuorotyön työajasta on säädetty jäljempänä työehtosopimuksen kohdissa 3.8 ja 3.9. Vuorokautisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä on 9 tuntia vuorokaudessa pidentäminen‌ Säännöllistä vuorokautista työaikaa voidaan paikallisesti sopien pidentää enintään kym- meneen tuntiin viikoittaisen säännöllisen työajan enimmäismäärän ollessa 50 tuntia. Työ- ajan tulee tällöin enintään vuoden pituisena ajanjaksona tasoittua kahdeksaan tuntiin vuo- rokaudessa ja 48 tuntia 40 tuntiin viikossa. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus on 6 viikkoa. Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa Liittojen yhteisen kannan mukaisesti 12 tunnin pituisia työvuoroja voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää siten, että työaika enintään 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäismääriin. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmä, jossa on mainittu aikakäyttää, milloin työ alkaa se työn laatu sekä työterveys- ja päättyytyöturvallisuusseikat huomioon ottaen on tuotantoteknisesti perusteltua. Työvuoron pituus saa olla enintään 10 tun- tiaTyöaikalain 7 §:n mukainen jaksotyö‌ Jaksotyössä säännöllinen työaika määräytyy työaikalain 7 §:n 1 momentin mukaan. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 tuntiaTilapäiset muutokset‌ Käytännön vaatimista tilapäisistä muutoksista neuvotellaan pääluottamusmiehen kanssa ja niistä ilmoitetaan asianomaisille työntekijöille mahdollisimman ajoissa. Työviikko alkaa maanantaina klo 6.00. Työntekijällä on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiinIlmoitus tulee tehdä viimeistään muutoksen toteuttamista edeltävänä päivänä, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidät. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsu. Työnantaja mikäli kyseessä ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajaltahätätyö tai siihen verrattava työ. Vuosittaista työaikaa pidennetään paikallisesti sopien 31.10.2016 mennessä keskimää- rin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta 1.1.2017 alkaen. Osa-aikaisilla ja määräaikaisilla työajan lisäys tehdään työajan suhteessa. Toteutus sovitaan paikallisesti käyttäen esimerkiksi seuraavia vaihtoehtoja, ellei paikallisesti muusta sovita. Poissaoloaika on työssäolon veroista aikaa vuosilomaa ansaittaessa.joita voidaan myös yhdistellä:

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Säännöllinen työaika. Säännöllinen työaika on enintään 8 7,5 tuntia vuorokaudessa päivässä ja 40 37,5 tuntia viikossa. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa Paikallisesti voidaan sopia, että säännöllinen työaika tasoittuu käytössä olevan työaikamuodon keskimäärään, enintään 37,5 tuntiin enintään 26 viikon ajanjak- sossa. Tällöin saa vuorokautinen säännöllinen työaika olla enintään 10 tuntia ja viikoittainen säännöllinen työaika järjestää myös siten, että se keskimäärin on 40 tuntia edellyttäen, että työtä enintään 48 tuntia. Työtä varten on laadittava ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään. Säännöllisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä Työvuoroluettelo on 9 tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossa. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus on 6 viikkoa. Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen työajan tasoittumisjakson siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi alkaa kello 06.00. Vuosittaista työaikaa voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää pidennetään 1.1.2017 lukien keskimäärin 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta. Työajan lisäyksestä ei makseta erillistä korvausta eikä siitä synny korvattavaa lisä- tai ylityötä. Osa-aikaisen työntekijän tämän kohdan mukaisen vuosittaisen työajan xx- xxxxxxxxx tuntimäärä lasketaan työntekijän tammikuun 1. päivän mukai- sen työsopimuksessa sovitun tuntimäärän suhteessa vastaavan kokoaikai- seen tuntimäärään. Määräaikaisella työntekijällä tämän kohdan mukainen vuosittainen pidennyksen tuntimäärä lasketaan suhteuttamalla työsuhteen pituus kyseisenä kalenterivuotena 12 kuukauteen. Työajan lisäyksestä ei makseta erillistä korvausta eikä siitä synny korvattavaa lisä- tai ylityötä. Alle 37,5 tuntia viikossa tekevien työntekijöiden työaikaa lisätään 24 tunnin vuosittaisella erällä kalenterivuodessa siten, että työaika enintään 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen ja viikoittaisen työaikaan aiemmin sisäl- tynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyksenä oleva koulutus taikka työnantajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilai- suus siirtyy varsinaisen työajan enimmäismääriin. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmä, jossa on mainittu aika, milloin työ alkaa ja päättyy. Työvuoron pituus saa olla enintään 10 tun- tia. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 tuntia. Työviikko alkaa maanantaina klo 6.00. Työntekijällä on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiin, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidät. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsuulkopuolelle palkattomana toteutettavaksi. Työnantaja ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajaltapäättää edellä mainitun koulutuksen tai muun tilaisuuden ajan- kohdan sijoittamisesta viimeistään 2 viikkoa aiemmin noudattaen työehto- sopimuksen määräyksiä työvuoroluettelon antamisesta. Vapaapäiväksi si- joitettavan työajan pidennyksen kesto on vähintään 6 tuntia, ellei paikallisesti muusta paikalli- sesti toisin sovita. Poissaoloaika on työssäolon veroista aikaa vuosilomaa ansaittaessa.

Appears in 1 contract

Samples: Makuuni Oy:tä Koskeva Työehtosopimus

Säännöllinen työaika. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossasyytä pitää erillään työaikapankkijärjestelmästä. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa voidaan viikoittainen säännöllinen työaika järjestää myös sitenTyöaikapankki ei myöskään muuta eikä korvaa voimassa olevia työaikajärjestelmiä, että se keskimäärin on 40 tuntia edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimääräänkuten mahdollisesti käytössä olevaa liukumajärjestelmää tai työajan tasoittumisjärjestelmää. Pro: Säännöllistä työaikaa ei voi sopia toimihenkilöitä koskevan työaikapankin osatekijäksi liukuvaa työaikaa lukuun ottamatta (ks. xxxxxx kohta 3.1). Säännöllisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä tulee toimihenkilöiden työehtosopimuksen pakottavien määräysten mukaan tasoittua työehtosopimuksen mukaisiin keskimääriin enintään vuoden pituisena ajanjaksona. Työaikapankissa ei ole tasoittumisjaksoa, joten säännöllinen työaika ei sovellu työaikapankin osatekijäksi. Työaikapankkijärjestelmä on 9 tuntia vuorokaudessa tarkoitettu käytettäväksi säännöllisen työajan lisäksi ja 48 tuntia viikossarinnalla pyrittäessä sovittamaan yhteen työ- ja vapaa-aikaa pitkäjänteisesti. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus Työaikapankin saldo muuttuu jatkuvasti sen mukaan, miten työtunteja siirretään pankkiin tai vapaa-aikaa otetaan käyttöön pankista. Henkilökohtaiselle saldolle on sovittava enimmäisraja, jota ei saa ylittää. Suositus enimmäisrajaksi on 6 viikkoakuukauden suuruinen säästö (palkkaturvan enimmäismäärä). Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän Enimmäisrajoista sovittaessa on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää sitenotettava huomioon, että työaika enintään 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen työaikapankkijärjestelmän tavoitteena on mahdollistaa tarvittaessa pitkäaikaisenkin vapaan pitäminen. On myös mahdollista sopia, että työaikapankista voidaan lainata vapaata, mutta tällöin on syytä sopia siitä, miten lainattu vapaa tehdään takaisin. Työaikapankin käyttäminen on yksittäiselle työntekijälle vapaaehtoista. Jos yrityksessä on käytössä useita eri palkkaperusteita tai palkkaustapoja (kuten merkittävät tulospalkkiot), on syytä sopia, että vapaalta maksetaan säännönmukainen tai keskimääräinen palkka vuosilomalain mukaisesti (3 luvun 9 § ja viikoittaisen työajan enimmäismääriin10 §). Keskimääräistä työaikaa käytettäessä Vapaa säilyy vanhentumattomana työaikapankissa koko työntekijän työsuhteen ajan. Työsuhteen päättyessä työaikapankkisaatavat vanhenevat kahden vuoden kuluessa työsuhteen päättymispäivästä kuten palkkasaatavat. Sopimuksessa tulee sopia pelisäännöt sen varalta, että työntekijä tulee työkyvyttömäksi ennen sovitun tai ilmoitetun pankkivapaan alkamista tai sen aikana. Suosittelemme, että paikallisesti sovitaan, että pankkivapaat siirtyvät työkyvyttömyystilanteessa. Vaihtoehtoisesti voidaan sopia vuosilomalain 25 §:n mukaisesta menettelystä. Myös työsuhteen päättymistilanteissa työaikasaldon käyttämisestä vapaina on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmälähtökohtaisesti sovittava. Mikäli asiasta ei sovita ja työaikapankissa on saldoa työsuhteen päättyessä, jossa kertynyt saldo korvataan rahana. Tästä on mainittu aikasyytä sopia erikseen. Lisäksi on huomattava, milloin työ alkaa että mikäli työntekijä on pitänyt viikolla työaikapankkivapaata ja päättyy. Työvuoron pituus saa olla enintään 10 tun- tia. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 tuntia. Työviikko alkaa maanantaina klo 6.00. Työntekijällä on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiintulee viikonloppuna työhön, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidät. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsu. Työnantaja ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajalta, ellei paikallisesti muusta sovita. Poissaoloaika on työssäolon veroista aikaa vuosilomaa ansaittaessaylityökorvauksesta tulee sopia erikseen.

Appears in 1 contract

Samples: ytn.fi

Säännöllinen työaika. Säännöllinen Laivaväen säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 38 tuntia viikossa. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa Ylityötä voi syntyä myös ennen säännöllisen työajan alkamista, tämä aika ei ole säännöllistä työaikaa. Mikäli työntekijän ja työnantajan välillä sovitaan poikkeuksellisesta työajasta, on sopimus tehtävä aina kirjallisesti. Säännöllinen viikkotyöaika, joka on 38 tuntia, voidaan viikoittainen teettää työntekijän ja työnantajan yhteisestä sopimuksesta neljänä vuorokautena, jolloin säännöllinen työaika saa olla vuorokaudessa enintään 10 tuntia. Edellä olevaa järjestelmää voidaan soveltaa vähintään kalenteriviikko kerrallaan. Säännöllinen 38 tunnin viikkotyöaika voidaan teettää työnantajan laatiman Kotal 19 §:n työ- ja vahtivuoroluettelon mukaan seuraavasti: Säännöllinen työaika voidaan järjestää myös siten, että se keskimäärin työjakson pituus on 40 tuntia edellyttäen, että työtä varten kolme viikkoa. Työjakso alkaa maanantaina ja päättyy kolmannen viikon sunnuntaihin. Kolmen viikon säännöllinen 114 tunnin työaika on ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimääräänlyhennetty 110 tuntiin. Säännöllisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä työpäiviä on 9 tuntia vuorokaudessa jaksossa enintään 13 ja 48 tuntia viikossavapaapäiviä vähintään 8. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus on 6 viikkoa. Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää siten, että Säännöllinen vuorokautinen työaika enintään 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäismääriin. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmä, jossa on mainittu aika, milloin työ alkaa ja päättyy. Työvuoron pituus saa olla enintään 10 tun- tiatuntia. Muovihuoneenhoitajien työvuoron Mikäli työntekijällä sovitun kolmen viikon jakson aikana on työtä useampana kuin 13 päivänä ja/tai yli 110 tuntia, on kyseessä oleva työaika katsottava kokonaisuudessaan vuorokautiseksi ylityöksi. Sovittuina vapaapäivinä tehty työ vähentää ensimmäisessä kappaleessa mainittujen vapaapäivien määrää. Työ- ja vahtivuoroluettelot on esitettävä mahdollisuuksien mukaan kahta viikkoa, kuitenkin viimeistään viikkoa ennen työjakson alkamista. Säännöllinen 38 tunnin viikkotyöaika voidaan teettää työnantajan laatiman Kotal 19 §:n työ- ja vahtivuoroluettelon mukaan seuraavasti: Säännöllinen työaika voidaan järjestää siten, että työjakson pituus on neljä viikkoa. Työjakso alkaa maanantaina ja päättyy neljännen viikon sunnuntaihin. Neljän viikon säännöllinen 152 tunnin työaika on lyhennetty 147 tuntiin. Säännöllisen työajan työpäiviä on jaksossa enintään 17 ja vapaapäiviä vähintään 11. Säännöllinen vuorokautinen työaika saa olla enintään 12 10 tuntia. Työviikko alkaa maanantaina klo 6.00Mikäli työntekijällä sovitun neljän viikon jakson aikana on työtä useampana kuin 17 päivänä ja/tai yli 147 tuntia, on kyseessä oleva työaika katsottava kokonaisuudessaan vuorokautiseksi ylityöksi. Työntekijällä Sovittuina vapaapäivinä tehty työ vähentää ensimmäisessä kappaleessa mainittujen vapaapäivien määrää. Työ- ja vahtivuoroluettelot on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiinesitettävä mahdollisuuksien mukaan kahta viikkoa, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidätkuitenkin viimeistään viikkoa ennen ajanjakson alkamista. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsu. Työnantaja Pöytäkirjamerkintä: määräys 6.2c ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajalta, ellei paikallisesti muusta sovita. Poissaoloaika on työssäolon veroista aikaa vuosilomaa ansaittaessakoske Suomen Merimies-Unionin jäseniä.

Appears in 1 contract

Samples: Sopimus Irtisanomisen Ja Lomautuksen Perusteista

Säännöllinen työaika. Säännöllinen työaika on enintään 8 7 tuntia 21 minuuttia vuorokaudessa ja 40 enin- tään 36 tuntia 45 minuuttia viikossa. Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa voidaan viikoittainen 1.1.2021 alkaen säännöllinen työaika järjestää myös on 7 tuntia 15 minuuttia vuorokaudessa ja 36 tuntia 15 minuuttia viikossa. Mikäli työnantajan ja työntekijän välillä erikseen sovitaan, taikka jos on kysy- mys yötyötä tekevistä, voidaan säännöllinen työaika määritellä siten, että se keskimäärin on 40 tuntia edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen viik- kotyöaika tasoittuu tämän sopimuksen mukaisen viikkotyöajan keskimäärään enintään kolmen viikon pituisena ajanjaksona. Tällöin ei säännöllinen työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään. Säännöllisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä on 9 saa ylittää 10 tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossa. Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus Mikäli työaika järjestetään edellisen kappaleen mukaisesti, taikka päivittäisen säännöllisen työajan aloittamis- ja päättymisaikaa ei ole määrätty kiinteäksi, on 6 viikkoavähintään viikkoa etukäteen laadittava työvuorolista, josta työntekijän työ ja va- paa-ajat käyvät ilmi. Laadittaessa edellä 2Lääkäritehtävissä säännöllinen työaika on enintään 7 tuntia 30 minuuttia vuo- rokaudessa ja enintään 37 tuntia 30 minuuttia viikossa, ellei työnantajan ja työntekijän välillä muuta sovita. 1.1.2021 alkaen säännöllinen työaika on 7 tun- tia 24 minuuttia vuorokaudessa ja 337 tuntia viikossa, ellei työnantajan ja työn- tekijän välillä muuta sovita. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestäSäännölliseen työaikaan sisältyy enintään 15 - 20 minuutin pituinen ruokatauko työn ohessa. Työtuntijärjestelmän Liukuvaa työaikaa sovelletaan niihin työntekijöihin, joihin se toiminnan kannalta on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamistamahdollista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopien käyttää siten, että työaika enintään 12 kuukauden jaksossa Liukuman kertymä tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäismääriinkerran vuodessa 60 tuntiin. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmä, jossa on mainittu aika, milloin työ alkaa ja päättyy. Työvuoron pituus Vuo- rokautinen liukuma saa olla enintään 10 tun- tia. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 5 tuntia. Työviikko alkaa maanantaina Liukuva työaika sijoittuu päivä- työssä välille klo 6.006–21. Työntekijällä Kertyneitä saldovapaita on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiin, työehtoneuvotteluihin sekä eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidätmahdollista pitää esimiehen kanssa sovittaessa kerrallaan viisi peräkkäistä työpäivää. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsu. Työnantaja työaika ylityö mukaan lukien ei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajalta, ellei paikallisesti muusta sovita. Poissaoloaika on työssäolon veroista aikaa vuosilomaa ansaittaessasaa ylittää keskimäärin 48:aa tuntia viikossa 12 kuukauden ajanjakson aikana.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus