Työsuhteen päättäminen Mallilausekkeet

Työsuhteen päättäminen. Irtisanomisia koskevissa neuvotteluissa noudatetaan irtisano- missuojasopimuksen mukaista menettelyä. Sen lisäksi liitot painottavat kollektiivisia irtisanomisia ja työsuhteen purka- mista koskevissa tilanteissa yhteistoimintamenettelyn ja työ- ehtosopimuksen neuvottelujärjestyksen mukaista käsittelyä. Mikäli irtisanomisen perusteesta tai sen kohdentumisesta toimitukselliseen henkilöstöön ei työnantajan ja luottamus- miehen välisissä neuvotteluissa päästä yhteisymmärryk- seen, pyrkivät liitot välittömästi selvittämään asiaa. Työsuhteen purkaminen on mahdollista työsopimuslain tar- koittaman erityisen painavan syyn johdosta. Koska purkupe- rusteen olemassaolon arviointi yksittäisessä tapauksessa on usein tulkinnanvaraista, liitot korostavat liittoihin tapahtuvaa yhteydenoton tärkeyttä ennen kuin työsuhteen purkaminen aiotaan toimeenpanna.
Työsuhteen päättäminen. Muutetaan työehtosopimuksen 5 §:n 3. kohta kuulumaan seuraavasti:
Työsuhteen päättäminen. 1. Toimihenkilön noudattama irtisanomisaika on: a) 14 päivää työsuhteen kestettyä enintään 5 vuotta b) 1 kuukausi työsuhteen kestettyä yli 5 vuotta. 2. Työnantajan noudattama irtisanomisaika on: a) 14 päivää työsuhteen kestettyä enintään 1 vuoden b) 1 kuukausi työsuhteen kestettyä yli 1 vuoden – 4 vuotta c) 2 kuukautta työsuhteen kestettyä yli 4 vuotta – 8 vuotta d) 4 kuukautta työsuhteen kestettyä yli 8 vuotta – 12 vuotta e) 6 kuukautta työsuhteen kestettyä yli 12 vuotta. 3. Työsuhde on päätettävä kirjallisesti tai muuten todistettavasti. 4. Ennen varoitusta on toimihenkilöllä oikeus tulla kuulluksi ja käyttää apuna luottamusmiestä/yhteyshenkilöä.
Työsuhteen päättäminen. Muutetaan 5 §:n 3. kohdan ensimmäisen kappaleen ensimmäisessä virk- keessä sanat ”työsuhteen alussa” muotoon ”työsopimusta tehtäessä”.
Työsuhteen päättäminen. Työsuhde päättyy ilman irtisanomisaikaa, mikäli työsopimus on tehty määräajaksi tai jos työntekijä on otettu suorittamaan määrätty työ, mistä hänelle on ilmoitettu työhön otettaessa. Toistaiseksi jatkumaan tarkoitetussa työsuhteessa irtisanomisajat ovat seuraavat: Työnantajan irtisanoessa: Työsuhde jatkunut: enintään 1 vuosi 14 päivää yli vuoden mutta enintään 4 vuotta 1 kuukausi yli 4 vuotta mutta enintään 8 vuotta 2 kuukautta yli 8 vuotta mutta enintään 12 vuotta 4 kuukautta yli 12 vuotta 6 kuukautta Työntekijän irtisanoessa: Työsuhde jatkunut: enintään 5 vuotta 14 päivää yli 5 vuotta 1 kuukausi Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain 7. luvun 1. ja 2 §:ssä tarkoitettuja irtisanomisperusteita. Tällaisena irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Muutoinkin työsopimuksen päättämisessä noudatetaan sen perusteita ja menettelytapojen osalta työsopimuslain määräyksiä.
Työsuhteen päättäminen. 1. Toimihenkilön noudattama irtisanomisaika on: a) 14 päivää työsuhteen kestettyä enintään 5 vuotta b) 1 kuukausi työsuhteen kestettyä yli 5 vuotta. 2. Työnantajan noudattama irtisanomisaika on: a) 14 päivää työsuhteen kestettyä enintään 1 vuoden b) 1 kuukausi työsuhteen kestettyä yli 1 vuoden – 4 vuotta c) 2 kuukautta työsuhteen kestettyä yli 4 vuotta – 8 vuotta d) 4 kuukautta työsuhteen kestettyä yli 8 vuotta – 12 vuotta e) 6 kuukautta työsuhteen kestettyä yli 12 vuotta. 3. Kohdista 1. ja 2. poiketen voivat työnantaja ja toimihenkilö sopia työsuhteen alussa siitä, että toimihenkilön noudattama irtisanomisaika on enintään 2 kuu- kautta. Näissä tapauksissa työsuhteen jatkuttua yli 8 vuotta työnantajan noudat- tama irtisanomisaika kuitenkin pitenee kohdan 2 mukaisesti. Työsuhdetta päätettäessä voidaan sopia toimihenkilön noudattamasta irtisano- misajasta toisin. Työnantajan noudattama irtisanomisaika ei voi olla toimihenkilön irtisanomisai- kaa lyhyempi. 4. Työsuhde on päätettävä kirjallisesti tai muuten todistettavasti. 5. Ennen varoitusta on toimihenkilöllä oikeus tulla kuulluksi ja käyttää apuna luotta- musmiestä/yhteyshenkilöä.
Työsuhteen päättäminen. Jollei muusta sovita, työnantajan noudatettavat irtisanomisajat työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä ovat:
Työsuhteen päättäminen. Jollei muusta sovita, työsuhteen päättyessä noudatetaan seuraavia irtisanomisaikoja:
Työsuhteen päättäminen. Tehdään uudesta yhteistoimintalaista johtuvat terminologiset muutokset siten että muutetaan 11 §:n 5-7 kohdat seuraavanlaiseksi: Yhteistoimintalaista poikkeava neuvotteluaika Työnantajan harkitessa irtisanomisia, lomautuksia tai osa-aikaistamisia tuo- tannollisista, taloudellisista tai toimintojen uudelleen järjestelyistä johtuvista syistä, yhteistoimintalain (1333/2021) soveltamisalan piitiin kuuluvan työnan- tajan on noudatettava yhteistoimintalain säännöksiä tässä määräyksessä so- vituin poikkeuksin. Yhteistoimintalaki ei ole työehtosopimuksen osa. Yhteistoimintalaista poiketen lasketaan yhteistoimintalain 23 §:n mukainen neuvotteluaika alkavaksi siitä päivästä, jona yhteistoimintalain 19 §:n mukai- nen kirjallinen neuvotteluesitys annetaan tiedoksi. Esimerkki: työnantajan suunnittelema, kahdeksan ylemmän toimihenkilön määräaikaista lomauttamista koskeva kirjallinen neuvotteluesitys annetaan tiedoksi 2.3.2023. Yhteistoimintalaista poiketen neuvotteluajan katsotaan al- kavan 2.3.2023, joten 14 päivän neuvotteluvelvoite katsotaan tältä osin täyte- tyksi 16.3.2023.
Työsuhteen päättäminen. Jollei muusta ole sovittu, toimihenkilön noudatettavat irtisanomisajat työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä ovat: Irtisanomisaika Työsuhteen kesto 1 kuukausi Enintään 4 vuotta 2 kuukautta Yli 4 vuotta 3. Korotetaan luottamusmieskorvauksia 6,0 % 1.5.2023 alkaen Uudet taulukot: Ylempien toimihenkilöiden määrä Korvaus, euroa/kk 5-9 80,56 10-24 127,20 25-50 162,18 yli 50 218,36 Muutoksilla ei ole vaikutusta liityntäpöytäkirjoihin, joissa sopimuskausi on kesken tai neu- vottelutulos on jo saavutettu tällä neuvottelukierroksella. Helsingissä, 19.4.2023 PALVELUALOJEN TYÖNANTAJAT PALTA RY Xxxxxx Xxxxx Minna Ääri YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY Xxxxx Xxxxxxxxx Xxxxxxx Xxxx Xxxxxx Xxxxxxxxxx Palvelualojen työnantajat PALTA ry Ylemmät toimihenkilöt YTN ry YLEMPIÄ TOIMIHENKILÖITÄ KOSKEVA RUNKOSOPIMUS