Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään yksilöity vaatimus on kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sen. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumat. Jos vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössä. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vain, jos ne seikat joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.
Appears in 6 contracts
Samples: Vakuutussopimus, Vakuutussopimus, Vakuutussopimus
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - Riita- ja hakemusasiassa vakuutustapahtumalla tarkoite- taan riidan syntyminensyntymistä. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai perusteel- taan ja määrältään yksilöity vaatimus on todisteellisesti ja yksilöidysti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - Rikosasiassa vakuutustapahtumalla tarkoitetaan • syytteen nostamista vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - ollessa asianomista- jana, • syytteen nostaminen tai jatkaminen nostamista ja jatkamista vakuutettua vastaan asianomistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta nostamatta, on sen peruut- tanut taikka esitutkintaviranomainen tai syyttäjä on peruuttanut senpäättänyt, ettei esitutkintaa toimiteta taikka että se keskeytetään tai lopetetaan. Vakuutustapahtumalla tarkoitetaan myös tilannetta, jossa asianomistaja nos- taa syytteen, kun esitutkintatoimenpiteiden suoritta- mista on tutkinnanjohtajan päätöksellä siirretty. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan haastehakemus asianomistajan haastehake- mus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, kun • kaksi tai useampia tämän vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumat. Jos vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman sattuessa vakuutettuja on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee myös niiden seikkojenriita-, joihin riitarikos- tai hakemusasiassa samalla puolella; • vakuutetulla on useita riita-, vaatimus rikos- tai syyte perustuuhakemusasioita, olla syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aikajotka perustuvat samaan tapahtumaan, jonka tämä vakuutus yksin olosuhtee- seen, oikeustoimeen tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä oikeudenloukkaukseen taikka samaan tai useammassa vakuutusyhtiössä. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksiasamanlaiseen, vakuutuksen voi- massaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vain, jos ne seikat joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikanavaikkakin eriperusteiseen vaatimukseen.
Appears in 5 contracts
Samples: Laaja K Kiinteistövakuutus, Laaja K Kiinteistövakuutus, Vakuutusehdot
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: riita- ja hakemusasiassa - riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai ja määrältään yksilöity vaatimus on kiistetty perusteen tai määrän osalta. rikosasiassa - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sen. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumat. Jos vakuutus kui- tenkin kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössä. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vain, jos ne seikat joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.
Appears in 3 contracts
Samples: Vakuutussopimus, Vakuutussopimus, Insurance Agreement
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - on riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan perus‑ teeltaan tai määrältään yksilöity vaatimus on todistettavasti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen vaa‑ timuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - määräl‑ tään syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vakuutet‑ tua vastaan asianomistajan toimesta, kun virallinen viralli‑ nen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta nosta‑ matta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut saapu‑ nut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettujat‑ kettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen syyt‑ teen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumatvoimassa‑ oloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos tämä vakuutus kui- tenkin kuitenkin on vakuutustapahtuman sattuessa on sattu‑ essa ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voi- voi‑ massaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutus‑ kirjassa mahdollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten vastaavansisältöisten oikeus‑ turvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössävoimassa. Jos vakuutustapahtuman vakuutustapah‑ tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksiaoikeustur‑ vavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vain, jos ne seikat joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.
Appears in 2 contracts
Samples: Kiinteistövakuutus, Vakuutusehdot
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - on riita- ja hakemusasiassa • riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai ja määrältään yksilöity vaatimus on todellisesti ja yksilöidysti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - rikosasiassa • vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - määrältään • syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kä- räjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomis- taja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle tuomiois- tuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos vakuutus kui- tenkin kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - vuotta, tulee myös niiden seikkojenseik- kojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan voimassaoloai- kaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta on yhtäjaksoisesti ollut voimassa vastaavansisältöisenä yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössä. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vain, jos ne seikat joihin riita, vaatimus vakuutusyhtiössä tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikanavakuutusyhdistyksessä.
Appears in 2 contracts
Samples: Kiinteistövakuutus, Insurance Agreement
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai ja määrältään yksilöity vaatimus on kiistetty perusteen tai määrän osalta. - – vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - määrältään – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mahdollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössävoimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vain, jos ne seikat joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutusehdot
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - Riita- ja hakemusasiassa vakuutustapahtumalla tarkoitetaan riidan syntyminensyntymistä. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai ja määrältään yksilöity vaatimus vaa- timus on todisteellisesti ja yksilöidysti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. Rikosasiassa vakuutustapahtumalla tarkoite- taan - syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua nostamista vakuutetun ollessa asianomistajana, - syytteen nostamista ja jatkamista vakuu- tettua vastaan asianomistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruutta- nut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden käräjäoikeu- den kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta xxx- xxxxxxx kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeenjäl- keen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumatvoimas- saoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin on vakuutustapahtu- man sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättä- misilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössä. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vain, jos ne seikat joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.peräkkäin
Appears in 1 contract
Samples: Maatilatuotannon Vakuutus
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenRiita- ja hakemusasiassa vakuutustapahtumalla tarkoitetaan rii- dan syntymistä. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja määräl- tään yksilöity vaatimus on todisteellisesti ja yksilöidysti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - Rikosasiassa vakuutustapahtumalla tarkoitetaan ● syytteen nostamista vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - ollessa asianomistajana, ● syytteen nostaminen tai jatkaminen nostamista ja jatkamista vakuutettua vastaan asianomistajan asiano- mistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden käräjäoikeu- den kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut il- moittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumatsattu- nut vakuutustapahtuma. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin on vakuu- tustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai vaatimus, kiis- täminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus va- kuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten vastaa- vansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössävoimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan vakuu- tuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vain, jos ne seikat joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.
Appears in 1 contract
Samples: Oikeusturvavakuutus
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita- ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja määräl- tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa – asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomis- tajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian- omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden 41 kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee vuot- ta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla on oltava syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössäyhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloai- kaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainF500.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, jos ne seikat joihin riitakun – kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-, vaatimus rikos- tai syyte perustuuhakemusasiassa samalla puolella tai – vakuutetulla on useita riita-, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikanarikos- tai hakemusasioita, jotka pe- rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen.
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutusehdot
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita- ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja määräl- tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa – asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomis- tajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian- omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee vuot- ta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla on oltava syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössäyhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloai- kaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainF560.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, jos ne seikat joihin riitakun – kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-, vaatimus rikos- tai syyte perustuuhakemusasiassa samalla puolella tai – vakuutetulla on useita riita-, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.rikos- tai hakemusasioita, jotka pe- rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen. F560.5 Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa,
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutusehdot
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: on - riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai ja määrältään yksilöity vaatimus on todisteellisesti ja yksilöidysti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen yksityisoikeudelli- sen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan perusteel- taan tai määrältään. määrältään - syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vakuu- tettua vastaan asianomistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruutta- nut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden käräjäoikeu- den kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta xxx- xxxxxxx kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut peruut- tanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumatvoi- massaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin on vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimas- saoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten vastaavansi- sältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössävoi- massa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksiaoikeusturvavakuutuk- sia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vain, jos ne seikat joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.
Appears in 1 contract
Samples: Maatilatuotannon Vakuutus
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - on riita- ja hakemusasiassa ‒ riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai ja määrältään yksilöity vaatimus on kiistetty todisteelli- sesti perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa ‒ asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomistajana ‒ syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan toimestavas- taan, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen syyt- teen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettunos- tettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti kirjalli- sesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan Vakuutustapahtuman tarkoittaman syytteen tai kiistetyn vaatimuksen tulee perustua tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen, joka on sattunut vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumatvoimassaoloalueella ja voimassaoloaikana. Jos vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman sattuessa Asiat katsotaan yhdeksi vakuutustapahtumaksi silloin, kun ‒ kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee myös niiden seikkojenriita-, joihin riitarikos- tai hakemusasiassa samalla puolella; tai ‒ vakuutetulla on useita riita-, vaatimus rikos- tai syyte perustuuhakemusasioita, olla syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aikajotka perustuvat samaan tapahtumaan, jonka tämä vakuutus yksin olosuhteeseen, oikeustoimeen tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössä. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vain, jos ne seikat joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikanaoikeudenloukkaukseen.
Appears in 1 contract
Samples: Kotitalouden Vakuutusehdot
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita- ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja määräl- tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa – asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomis- tajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian- omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee vuot- ta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla on oltava syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössäyhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa voimas- sa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloai- kaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainY550.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, jos ne seikat joihin riitakun – kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-, vaatimus rikos- tai syyte perustuuhakemusasiassa samalla puolella tai – vakuutetulla on useita riita-, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.rikos- tai hakemusasioita, jotka pe- rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen. Y550.5 Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa,
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutussopimus
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita- ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja määräl- tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa – asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomis- tajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian- omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee vuot- ta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla on oltava syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössäyhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainY500.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, jos ne seikat joihin riitakun – kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-, vaatimus rikos- tai syyte perustuuhakemusasiassa samalla puolella tai – vakuutetulla on useita riita-, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikanarikos- tai hakemusasioita, jotka pe- rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen.
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutussopimus
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita- ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja määräl- tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa – asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asian- omistajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian- omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutus- tapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla on oltava syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössäyhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainY540.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, jos ne seikat joihin riitakun – kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-, vaatimus rikos- tai syyte perustuuhakemusasiassa samalla puolella; tai – vakuutetulla on useita riita-, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikanarikos- tai hakemusasioita, jotka pe- rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen.
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutussopimus
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja määräl tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa – asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomis tajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee vuot- ta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla on oltava syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössäyhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainF560.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, jos ne seikat joihin riitakun – kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita, vaatimus rikos tai syyte perustuuhakemusasiassa samalla puolella tai – vakuutetulla on useita riita, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.rikos tai hakemusasioita, jotka pe rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen. F560.5 Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa,
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutusehdot
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja määräl tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa – asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomis tajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee vuot- ta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla on oltava syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössäyhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainF500.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, jos ne seikat joihin riitakun – kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita, vaatimus rikos tai syyte perustuuhakemusasiassa samalla puolella tai – vakuutetulla on useita riita, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikanarikos tai hakemusasioita, jotka pe rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen.
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutusehdot
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma vakuutustapah- tuma on: riita- ja hakemusasiassa - riidan syntyminen. Riita on syntynytsyn- tynyt, kun perusteeltaan tai määrältään mää- rältään yksilöity vaatimus on kiistetty kiis- tetty perusteen tai määrän osalta. rikosasiassa - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen yksityisoi- keudellisen vaatimuksen kiistäminen kiistä- minen perusteeltaan tai määrältäänmääräl- tään. - syytteen nostaminen tai jatkaminen jatkami- nen vakuutettua vastaan asianomistajan asian- omistajan toimesta, kun virallinen viralli- nen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut pe- ruuttanut sen. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan haastehakemus asianomistajan haastehake- mus on saapunut käräjäoikeuden käräjäoikeu- den kansliaan. Syytettä on jatkettujat- kettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut il- moittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana voi- massaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumatvakuutustapah- tumat. Jos vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän vä- hemmän kuin kaksi vuotta - tulee myös niiden seikkojen, joihin joi- hin riita, vaatimus tai syyte perustuupe- rustuu, olla syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavakuutuk- sen voimassaoloaikana. Vakuutuksen Vakuu- tuksen voimassaoloaikaan luetaan lue- taan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä yh- dessä muiden päättyneiden vastaavan vas- taavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten oikeusturva- vakuutusten kanssa on vakuutetun vakuute- tun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa useam- massa vakuutusyhtiössä. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksiaoikeus- turvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin kui- tenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset laa- jennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vain, jos ne seikat joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikanavoimassaoloai- kana.
Appears in 1 contract
Samples: Insurance Agreement
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja määräl tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa – asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomis tajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee vuot- ta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla on oltava syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössäyhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa voimas- sa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloai- kaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainF550.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, jos ne seikat joihin riitakun – kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita, vaatimus rikos tai syyte perustuuhakemusasiassa samalla puolella tai – vakuutetulla on useita riita, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.rikos tai hakemusasioita, jotka pe rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen. F550.5 Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa,
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutusehdot
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita- ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja määräl- tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa – asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomis- tajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian- omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee vuot- ta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla on oltava syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössäyhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa voimas- sa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloai- kaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainF550.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, jos ne seikat joihin riitakun – kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-, vaatimus rikos- tai syyte perustuuhakemusasiassa samalla puolella tai – vakuutetulla on useita riita-, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.rikos- tai hakemusasioita, jotka pe- rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen. F550.5 Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa,
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutusehdot
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita- ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja määräl- tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa – asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomis- tajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian- omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee vuot- ta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla on oltava syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössäyhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainY570.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, jos ne seikat joihin riitakun – kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-, vaatimus rikos- tai syyte perustuuhakemusasiassa samalla puolella; tai – vakuutetulla on useita riita-, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikanarikos- tai hakemusasioita, jotka pe- rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen.
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutussopimus
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - Riita- ja hakemusasiassa vakuutustapahtumalla tarkoitetaan riidan syntyminensyntymistä. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai ja määrältään yksilöity vaatimus vaa- timus on todisteellisesti ja yksilöidysti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. Rikosasiassa vakuutustapahtumalla tarkoite- taan - syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua nostamista vakuutetun ollessa asianomistajana, - syytteen nostamista ja jatkamista vakuu- tettua vastaan asianomistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruutta- nut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden käräjäoikeu- den kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta xxx- xxxxxxx kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeenjäl- keen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma sil- loin, kun - kaksi tai useampia tämän vakuutuksen va- kuutettuja on riita-, rikos- tai hakemusasi- assa samalla puolella; - vakuutetulla on useita riita-, rikos- tai hake- musasioita, jotka perustuvat samaan tapah- tumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai - joka liittyy saatavaan tai vaateeseen, joka on vakuutetulle siirretty, ellei siirrosta riidan syntyessä ole kulunut kahta vuotta, - jossa on kysymys virallisen syyttäjän va- kuutettua vastaan ajamasta syytteestä tai tällaisen syytteen vireillä ollessa asian- omistajan syytteessä olevaa vakuutettua kohtaan esittämästä yksityisoikeudellisesta vaatimuksesta, - joka koskee vakuutettua vastaan esitettyä sellaiseen tekoon perustuvaa yksityisoi- keudellista vaatimusta, - josta vakuutetulle aiheutuvat kustannukset korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumat. Jos vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman sattuessa vastuu- vakuutuksesta, - joka liittyy konkurssiin, - joka liittyy ulosottoon, ulosottolaissa tarkoi- tettuun täytäntöönpanoriitaan tai ulosottoon liittyvään täytäntöönpanoon, - joka liittyy velkajärjestelyyn tai yrityssanee- raukseen, - jossa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta kysymys siitä, onko vakuutetun ilmoittamasta vakuutustapahtumasta aiheu- tuneet kustannukset joko kokonaan tai osit- tain korvattava oikeusturvavakuutuksesta, - tulee myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus jota käsitellään ryhmäkanteena ja jossa va- kuutettu on hakijana tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössä. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vain, jos ne seikat joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikanaryhmän jäsenenä.
Appears in 1 contract
Samples: Insurance Terms and Conditions
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita- ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja määräl- tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa – asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomis- tajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian- omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee vuot- ta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla on oltava syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössäyhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloai- kaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainF570.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, jos ne seikat joihin riitakun – kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-, vaatimus rikos- tai syyte perustuuhakemusasiassa samalla puolella; tai – vakuutetulla on useita riita-, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.rikos- tai hakemusasioita, jotka pe- rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen. F570.5 Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa,
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutusehdot
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita- ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun vaatimus on kiis- tetty perusteeltaan tai määrältään yksilöity vaatimus on kiistetty perusteen tai määrän osaltamäärältään. - rikosasiassa – vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen kiis- täminen perusteeltaan tai määrältään. - määrältään – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian- omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettunostet- tu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden käräjäoi- keuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sat- tuneet vakuutustapahtumat. Jos vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutus- tapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen Vakuu- tuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tus vakuutetun osalta on yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä yhden tai useammassa vakuutusyhtiössä. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vain, jos ne seikat joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikanauseamman vakuutuksenantajan myöntämänä.
Appears in 1 contract
Samples: Nuorisovakuutus
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita- ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja määräl- tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - rikosasiassa – asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomis- tajana vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - määrältään – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian- omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee vuot- ta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla on oltava syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössäyhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainY510.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, jos ne seikat joihin riitakun – kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-, vaatimus rikos- tai syyte perustuuhakemusasiassa samalla puolella tai – vakuutetulla on useita riita-, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.rikos- tai hakemusasioita, jotka perus- tuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeuden- loukkaukseen. Y510.5 Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa,
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutussopimus
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita- ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja mää- rältään yksilöity vaatimus on kiistetty nimenomaan perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa – asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomis- tajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian- omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutus- tapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössäyhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainF570.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, jos ne seikat joihin riitakun – kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-, vaatimus rikos- tai syyte perustuuhakemusasiassa samalla puolella; tai – vakuutetulla on useita riita-, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.rikos- tai hakemusasioita, jotka pe- rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen. F570.5 Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa,
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutusehdot
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvataan vain sellaiset asiat, jotka liittyvät vakuutetun työsuhteeseen taikka virkamiehenä toimimiseen. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - on riita-asiassa • riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään yksilöity vaatimus on todisteellisesti ja yksilöidysti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa • syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sennostaminen. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan haastehakemus haaste- hakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumatvoimassaoloaika- na sattunut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kui- tenkin kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän vähem- män kuin kaksi vuotta - vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin riitaasiassa esitetty vaatimus, vaatimus kiistäminen, työ- tai virkasuh- teen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten päät- tyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössävoimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainJos edellytyksenä asian saattamiselle oikeuden tutkittavak- si on jokin oikeustoimi taikka jossakin elimessä tai toimi- tuksessa tehty päätös, jos ne seikat joihin riitakustannukset korvataan siitä lukien, vaatimus tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikanakun sanottu edellytys on täyttynyt.
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutusehdot
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita- ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja määräl- tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa – asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomis- tajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian- omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee vuot- ta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla on oltava syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössäyhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vain, jos ne seikat joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.Y560.4.2
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutussopimus
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvataan vain sellaiset asiat, jotka liittyvät vakuu- tetun työsuhteeseen taikka virkamiehenä toimimiseen. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - on riita-asiassa ● riidan syntyminen. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään yksilöity vaatimus on todisteellisesti ja yksilöidysti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa ● syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sennostaminen. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet vakuutustapahtumatsattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - vuot- ta, tulee myös niiden seikkojen, joihin riitaasiassa esitetty vaatimus, vaatimus kiistäminen, työ- tai virkasuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloai- kana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus va- kuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten vastaa- vansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössävoimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan vakuu- tuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainJos edellytyksenä asian saattamiselle oikeuden tutkittavaksi on jokin oikeustoimi taikka jossakin elimessä tai toimituksessa tehty päätös, jos ne seikat joihin riitakustannukset korvataan siitä lukien, vaatimus tai syyte perustuu, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikanakun sanottu edellytys on täyttynyt.
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutussopimus
Vakuutustapahtuman määritelmä. Vakuutuksesta korvattava vakuutustapahtuma on: - riidan syntyminenon riita ja hakemusasiassa – xxxxxx xxxxxxxxxx. Riita on syntynyt, kun perusteeltaan tai määrältään ja määräl tään yksilöity vaatimus on nimenomaisesti kiistetty perusteen tai määrän osalta. - vakuutetun esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen kiistäminen perusteeltaan tai määrältään. - rikosasiassa – asian vireille tulo tuomioistuimessa, kun vakuutettu on asianomis tajana – syytteen nostaminen tai jatkaminen vakuutettua vastaan asianomistajan asian omistajan toimesta, kun virallinen syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta tai on peruuttanut sensen peruuttanut. Syyte on nostettu, kun asi- anomistajan asianomistajan haastehakemus on saapunut käräjäoikeuden kansliaan. Syytettä on jatkettu, kun asi- anomistaja asianomistaja on ilmoittanut syytteen ajamisesta kirjallisesti tuomioistuimelle sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä on peruuttanut syytteen. Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattuneet sattu- neet vakuutustapahtumat. Jos tämä vakuutus kui- tenkin vakuutustapahtuman kuitenkin vakuutusta- pahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta - tulee vuot- ta, myös niiden seikkojen, joihin riita, vaatimus tai syyte perustuu, olla on oltava syntynyt vakuutuksen voi- massaoloaikanavoimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin vakuutuskirjassa mah- dollisesti mainituin rajoituksin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden päättyneiden vastaavan sisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta yhtäjaksoisesti ollut voimassa yhdessä tai useammassa vakuutusyhtiössäyhtäjak- soisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voi- massaoloaikaan voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus. - ovat vakuutusturvaan tehdyt laajennukset voimassa kyseisen vakuutustapahtuman osalta vainF570.4.2 Yksi vakuutustapahtuma Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, jos ne seikat joihin riitakun – kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita, vaatimus rikos tai syyte perustuuhakemusasiassa samalla puolella; tai – vakuutetulla on useita riita, ovat syntyneet vakuutukseen tehdyn laajennuksen voimassaoloaikana.rikos tai hakemusasioita, jotka pe rustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeudenloukkaukseen. F570.5 Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa,
Appears in 1 contract
Samples: Vakuutusehdot