Sisältö Mallilausekkeet

Sisältö. Asiointipalveluseteli kattaa ruoka- ja päivittäistavaroiden toimittamisen asiakkaalle (1–2x/vk). Asioin- tipalvelu sisältää kauppalistan ja -kassin noutamisen asiakkaan luota, matkan asiakkaan luota kaup- paan, kaupassa tavaroiden keräämisen ja kauppakassin toimittamisen asiakkaan kotiin, tarvittaessa tavaroiden laittamisen kaappeihin saakka. Kauppa-asiointia varten asiakkaan tai hänen omaisensa tulee avata paikalliseen päivittäistavara- kauppaan tili, jolle ostokset haetaan. Palveluntuottajan henkilöstö ei ole velvollinen käsittelemään käteistä rahaa, eikä käyttämään asiakkaan maksukorttia. Palvelu tuotetaan setelin voimassaoloaikana. LLKY ei korvaa palveluntuottajan asiakkaalle tuotta- maa ylimääräistä kauppa-asiointia, jota voimassa oleva palveluseteli ei kata.
Sisältö. Leikkausturva sisältää hoitokuluvakuutuksen, joka korvaa sairauden ja tapaturman aiheuttamia leikkaus ­tai siihen verrattavia lääkärin tekemiä hoitotoimenpiteitä. Korvattavia ovat leikkaustoimenpide ja sen lisäksi yksi lääkärikäynti välittömästi ennen toimenpidettä sekä yksi jälkitarkastus­ käynti. Vakuutuksen sisältö on merkitty vakuutuskirjaan. F290.2 Vakuutetut Vakuutettuina ovat vakuutuskirjassa mainitut Suomessa vakituisesti asu­ vat henkilöt, joiden voimassa olevan lainsäädännön mukainen kotipaikka on Suomessa ja jotka kuuluvat Suomen sairausvakuutuslain piiriin.
Sisältö. Hallitustenvälinen konferenssi aloitti työnsä 14. helmikuuta 2000 ja sai sen päätökseen 10. joulukuuta 2000 Nizzassa, jossa päästiin sopuun edellä mainituista toimielinkysymyksistä ja monista muista asioista: Euroopan parlamentin uusi paikkajako, aiempaa joustavampi tiiviimpi yhteistyö, perusoikeuksien ja -arvojen valvominen unionissa ja unionin tuomioistuinjärjestelmän lujittaminen.
Sisältö. Kapitalisaatiosopimus on määräaikainen sijoitusvakuutus, jossa ei ole vakuutettua. Kapitalisaatiosopimuksen säästö maksetaan vakuutusajan päättyessä vakuutuksenottajalle. Vakuutuksenottaja voi vakuutusaikana nostaa säästön tai sen osan. Maksettavasta säästöstä tai sen osasta vähennetään hinnaston mukaiset kulut. Vakuutuksen yksityiskohtainen sisältö määritellään vakuutusasiakirjoissa, joita ovat hakemus, vakuutusehdot, tuoteseloste ja hinnasto. Vakuutukseen sovelletaan Suomen lainsäädäntöä, viranomaismääräyksiä ja laskuperusteita.
Sisältö. Palveluntarjoaja vastaa yksin Palvelun sisällöstä ja toiminnallisuudesta (ml. lain ja hyvän tavan mukaisuus). Palveluntarjoajalla on oltava Palvelun sisällön ja toiminnallisuuden yleisölle välittämiseen, esittämiseen, ylläpitämiseen ja tarjoamiseen tarvittavat oikeudet, luvat ja suostumukset, mukaan lukien tarpeelliset käyttöoikeudet tekijänoikeudella ja muilla immateriaalioikeuksilla suojattuun Palvelun sisältöön tai toiminnallisuuteen. Palveluntarjoajan on tuotettava lisäarvollisia sisältöjä ammattimaisesti sekä koko tuotantoketjun palvelukokonaisuutta arvostaen. Sisällöt eivät saa aiheuttaa Tiedolle tai Operaattorin brändille ja maineelle haittaa. Jos Tietoa vastaan kohdistetaan vaatimuksia Palvelun sisällön tai toiminnallisuuden perusteella, Palveluntarjoaja sitoutuu korvaam aan Tiedolle kaikki tällaisista vaatimuksista ja/tai niihin vastaamisesta aiheutuvat vahingot ja kustannukset, mukaan lukien oikeudenkäynti- ja asianajokulut. Tieto ilmoittaa Xxxxxxxxxxxxxxxxxxx tämän kohdan mukaisista Palveluntarjoaja on velvollinen toimittamaan Tiedolle Palvelun tarkan kirjallisen kuvauksen kuten yhteystiedot, palvelusisältö, markkinointisivusto sekä palvelun laskutukseen liittyvät yksityiskohdat ennen palvelun liittämistä Tieto Connection -palveluun. Tiedolla ei kuitenkaan ole velvollisuutta tutkia kuvausta, eikä kuvauksen toimittaminen tai sen tutkiminen Tiedon toimesta vähennä Palveluntarjoajan vastuita Palvelusta ja sen sisällöstä. Palveluntarjoajalla on oikeus edelleen kehittää ja muuttaa tarjoamansa Palvelun sisältöä kuitenkin siten, että tässä sopimuksessa määritellyt edellytykset Palvelun toteuttamiseksi ja tarjoamiseksi eivät muutu. Jos Palvelussa tai palvelusisällöissä tapahtuu olennaisia muutoksia tulee näistä aina sopia Tieto Connection – palvelun kanssa erikseen. Tilauspalveluiden tai suoramarkkinoinnin välittäminen Loppuasiakkaalle vaatii voimassaolevan Suom en lainsäädännön mukaista käyttäjän suostumusta ennen viestien välittämistä tilaajille. Tilauspalvelun aktivointi voi tapahtua vain matkapuhelimesta Palveluun lähetettävällä vahvistusviestillä eikä muita vahvistustapoja hyväksytä. Suoramarkkinointi vaatii kirjallisen loppukäyttäjäsuostumuksen ennen markkinointiviestien välittämistä tilaajille. Jos ylläm ainitut Palvelua koskevat sisällöt ja määräykset eivät vastaa ennakolta sovittuja ehtoja on Tieto oikeutettu muuttamaan palveluyhteydet sovellusta laskuttavaksi Palveluksi siitä lukien, kun Tieto havaitsee Palvelun toimivan virheellisellä tavalla...
Sisältö. Lapsen Sairausturva sisältää sairauskuluvakuutuksen, joka korvaa sai­ rauden ja tapaturman aiheuttamia hoitokuluja ja täysajan tapaturmava­ kuutuksen, joka korvaa tapaturman aiheuttaman haitan tai kuoleman, ellei jälkimmäisten osalta ole toisin sovittu. Vakuutuksen sisältö on merkitty vakuutuskirjaan.
Sisältö. Asiakkaalle annettavien palvelujen tulee olla suunnitelmallisia ja tavoitteellisia. Asiakkaan olemassa olevia voimavaroja tuetaan ja palvelu on yksilöllisiin tarpeisiin perustuvaa
Sisältö. Ryhmäliikennevakuutuksesta korvataan moottoriajoneu- von liikenteeseen käyttämisestä Suomessa aiheutunut henkilö- ja omaisuusvahinko sen mukaan kuin liikenne- vakuutuslaissa säädetään. Vakuutuksesta korvataan Euroopan talousalueen kansa- laisille myös sellainen liikennevahinko, joka on sattunut läpikuljettavalla alueella muussa kuin vihreä kortti -jär- jestelmään kuuluvassa valtiossa, kun kysymys on välit- tömästä matkasta Euroopan talousalueen valtiosta toiseen Euroopan talousalueen valtioon. Vakuutus kattaa sen Euroopan talousalueen valtion lain- säädännön mukaisen vakuutusturvan, jossa vahinko sattui, tai Suomen liikennevakuutuslain mukaisen vakuutusturvan, jos se on ensiksi mainittua vakuutusturvaa parempi. Jos Suomen liikennevakuutuslain mukaan vakuutetun ajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut henkilövahinko sattuu muussa Euroopan talousalueen valtiossa kuin Suomessa, sovellettava laki ratkaistaan lainvalintaa koskevien säännösten nojalla. Suomessa asuva vahinkoa kärsinyt voi kuitenkin tällaisessa tapauksessa valita, että henkilövahinko korvataan Suomen lain mukaan.
Sisältö. Asiakas hyväksyy, että sillä on yksinomainen vastuu: (i) hallinnoida käyttäjien pääsyä Qlik-Tuotteisiin ja -Sisältöön, (ii) Valtuutetun Käyttäjän Qlik-Tuotteiden kanssa käytettäväksi tarkoitetun Sisällön syöttämisestä ja hallinnoinnista, mukaan lukien Sisällön poistamisesta ennen tilauksen voimassaolon päättymistä tai irtisanomista, (iii) varmistaa, että Qlikilla on kaikki tarvittavat oikeudet tällaisen Sisällön isännöintiin, tallentamiseen, mukauttamiseen tai integroimiseen Qlik-tuotteiden tarjoamisen edellyttämällä tavalla, ja (iv) ylläpitää Sisältöä järjestelmissä, joista se on peräisin, sekä ylläpitää Sisällön varmuuskopioita. Asiakas vakuuttaa täten itsensä ja Valtuutettujen Käyttäjiensä puolesta, että sillä on kaikki sellaiset oikeudet Sisältöön, jotka ovat tarpeen Sisällön käyttämiseksi, esittämiseksi, julkaisemiseksi, jakamiseksi ja jakelemiseksi, ja että Sisällön käyttö tämän Sopimuksen mukaisesti ei loukkaa kolmansien osapuolten oikeuksia, oikeudellisia velvoitteita, lakeja tai tätä Sopimusta. 3.8. Content. Customer acknowledges and agrees that it has the sole responsibility: (i) to administer user access to Qlik Products and the Content, (ii) for the input and administration of Content by an Authorized User for use with Qlik Products, including deletion of Content prior to expiration or termination of the subscription, (iii) to ensure Qlik has all rights necessary to host, store, adapt or integrate such Content as required to provide Qlik Products, and (iv) for maintaining Content on the systems from which they are sourced and maintaining backup copies of Content. Customer hereby represents and warrants on behalf of itself and its Authorized Users that it has all of the rights in the Content necessary for the use, display, publishing, sharing and distribution of the Content and that such use of the Content under this Agreement does not violate any third-party rights, legal obligations, laws, or this Agreement.
Sisältö. 1 JOHDANTO 5 2 SOPIMISEN HISTORIA 6 2.1 1800-luku 6 2.2 1900-luvun alku 7 2.2.1 Suomi itsenäistyy 8 2.2.2 Työväen nousu 10 2.3 1970–2000 ..............................................................................................12 3 TYÖEHTOSOPIMUKSEN MERKITYS JA TÄRKEIMMÄT KOHDAT 15 3.1 Työsopimusasiat 17 3.2 Työaikamääräykset 18 3.3. Xxxxxxxxxxx 00 3.4 Vuosiloma 24 3.5 Sairausajan palkka 26 3.6 Työntekijöiden tasapuolinen kohtelu 26 3.7 Työpaikkakohtainen eli paikallinen sopiminen 28 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 31 5 TUTKIMUSTULOKSET 33 6 JOHTOPÄÄTÖKSET 39 LÄHTEET 44 LIITTEET 45