Tutkimuksen taustaa. Vuokra on kahden osapuolen välinen sopimus, jossa esineen haltija luovuttaa sopimuksen kohteen käyttöoikeuden toiselle vastiketta vastaan. Vuokran kohteena voi olla esimerkiksi asunto, kone ja kalusto tai maa-alue. Luovuttaja on tässä kontekstissa vuokranantaja ja käyttöoikeuden saajaa kutsutaan vuokralle ottajaksi tai vuokraajaksi. Sopimuksen määritelmässä keskeistä on se, että se on kaksipuolisesti velvoittava ja vuokrasopimuksella hyödykkeen käyttöoikeus luovutetaan toiselle osapuolelle vastiketta vastaan. (Saarnilehto 2006, 1-3) Globaalilla tasolla vuokrasopimukset ovat erittäin yleinen ja tärkeitä keinoja rahoittaa yritystoimintaa. Leasingrahoitusta hyödynnetään yrityksissä keskipitkän tai pidemmän aikavälin rahoitusmuotona (PwC 2016). Kuten tavallisissa vuokrasopimuksissakin, leasingrahoituksessa vuokralle ottaja ei saa omistusoikeutta, vaan vuokralle ottaja hankkii tuotannontekijän käyttöoikeuden sopimuksessa määritellyksi ajaksi sovittua korvausta vastaan (Xxxxx & Xxxxxxx 1985, 895). Leasingrahoituksen tarkoitus vuokralle ottajan näkökulmasta on tuotannontekijän hankkiminen ja sen hyödyntäminen omassa liiketoiminnassaan kuitenkaan kyseistä tuotannontekijää omistamatta (De Martino 2011, 356). Tässä tutkimuksessa keskitytäänkin juuri 1.1.2019 tai sen jälkeisillä tilikausilla sovellettavaan (PwC 2016) International Financial Reporting 16 standardiin, jonka myötä lähes kaikki vuokrasopimukset tullaan merkitsemään yritysten taseeseen, mikä on merkittävä muutos aikaisempaan tilinpäätöskäytäntöön. Standardien asettaminen ja tilinpäätösinformaation kehittäminen on vaativa prosessi ja sen takia siihen vaaditaan monialainen organisaatio International Accounting Standards Board, jonka vastuussa on tilinpäätöskäytäntöjen kehittäminen. Päätöksenteko on organisoitu useampaan eri vaiheeseen ja eri tahot tekevät yhdessä päätöksiä liittyen kansainvälisiin tilinpäätösstandardeihin (Haaramo, Palmuaro & Peill 2020). Uusien standardien suunnittelu- ja asetusvaiheessa yksi hyödyllisimmistä vaiheista on kommenttikirjeiden kerääminen monilta eri sidosryhmiltä useilta eri toimialoilta ja näillä kommenttikirjeillä kartoitetaan eri toimijoiden mielipiteitä ja mahdollisia muutosehdotuksia koskien uutta standardia (IFRS Foundation 2015). IASB tekee aloitteen projektista ja yrityksille sekä muille organisaatioille asetetaan tietty aikaraja, jonka sisällä kommenttikirjeet tulee lähettää takaisin. Saatujen kommenttien perusteella IASB tekee mahdollisesti muutoksia uuteen standard...
Tutkimuksen taustaa. Oikeusministeriön toiminta- ja taloussuunnitelmassa vuosille 2006–2009 todetaan, että vuodesta 1930 voimassa olleen avioliittolain aviovarallisuut- ta koskeviin säännöksiin liittyvät mahdolliset muutostarpeet selvitetään ja tehdään tarvittaessa sitä koskevat lainsäädännön muutokset. Ministeriön toimintasuunnitelma pohjautuu pääministeri Xxxxx Xxxxxxxx hallituksen ohjelmaan, joka sisältää lupauksen avioliittolain varallisuussäännösten ajanmukaisuuden selvittämisestä.1 Oikeusministeriö on sopinut Oikeuspo- liittisen tutkimuslaitoksen ja Helsingin yliopiston yksityisoikeuden laitok- sen kanssa teemaa koskevan mittavan tutkimushankkeen toteuttamisesta. Xxxxx käynnistyi keväällä 2005 ja se on määrä saattaa päätökseen vuoden 2006 loppuun mennessä. Tutkimushanke perustuu monipuolisiin asiakirja-aineistoihin sekä em- piirisiin kyselyihin ja haastatteluihin. Hankkeen tutkimusaineistot koostu- vat muun muassa rekisteröidyistä avioehdoista, osituksen moitetta koske- vista oikeudenkäyntiasiakirjoista sekä asianajajille, julkisille oikeusavusta- xxxxx ja pesänjakajina toimiville juristeille suunnatuista kyselyistä. Lisäksi hankkeessa kootaan empiiristä aineistoa eronneille pareille suunnatuin haastatteluin. Näiden erilaisten kvantitatiivisten ja kvalitatiivisten aineisto- jen avulla pyritään luomaan kuvaa järjestelmän nykytilasta ja kartoittamaan aviovarallisuusjärjestelmän ajanmukaisuutta ja toimivuutta käytännössä. Empiirisesti painottuneen hankkeen päähuomio kiinnittyy avio-oikeuteen perustuvan varallisuuden jakojärjestelmän toimivuuteen käytännössä. Tutkimushankkeen laajuuden vuoksi avioehtosopimuksia ja osituksen moitteita koskevat tutkimusosiot raportoidaan erillisenä julkaisuna tässä tutkimusjulkaisussa. Julkaisun ensimmäisessä osassa tarkastellaan tiiviste- tysti aviovarallisuusjärjestelmää koskevan sääntelyn nykytilaa ja kehitys- paineita. Tutkimusraportin toisessa osassa keskitytään vuonna 2005 Suo- men maistraatteihin rekisteröityjen avioehtosopimusten tarkasteluun. Tä-
Tutkimuksen taustaa. Elämme maailmassa, jossa informaatio- ja viestintäteknologia (ICT) kehittyy ja uudistuu jatkuvasti. Tämä näkyy joka puolella tarpeena hankkia lisää uutta tietotekniikkaa. Monet arjen toiminnot siirtyvät pikkuhiljaa teknisemmiksi ja ihmiset tulevat riippuvaisemmiksi esimerkiksi puhelimiin asennettavista sovelluksista. Töissä käytettävät tietojärjestelmät kehittyvät koko ajan ja niiden ominaisuudet laajenevat. Tiedonvälityspalvelimena toimi- vaa Internettiä on opittu hyödyntämään pilvipalvelujen muodossa, jolloin pystytään tal- lentamaan suuria määriä tietoa jollekin alustalle. Kehittyvän ICT-maailman myötä myös kunnat tukeutuvat lakisääteisten tehtävien hoidossa ja palvelutuotannossa yhä enemmän informaatio- ja viestintäteknologiaan. Tästä syystä kuntien on myös hankittava entistä enemmän ja joustavammin tietoteknisiä järjestelmiä ja niiden päivityksiä.1 Julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta annettu laki (634/2011) säätää, että tieto- hallinto vastaa kunnassa informaatio- ja viestintäteknologisten palveluiden tuottamisesta. Kuntien tietohallinnon tehtäviin kuuluvat myös tietotekniikan ja tietotekniikkapalvelujen hankinnat ja sopimukset2. Kuntien tietohallintojen menoista vuonna 2013 noin 75 pro- senttia koostui ohjelmisto- ja laitehankinnoista sekä asiantuntijapalveluiden hankin- noista3. Konkreettisena esimerkkinä tästä prosenttiosuudesta on esimerkiksi Espoon kau- pungin tietohallinnon ICT-hankintojen noin 60 miljoonan euron vuosimenot. Kun taas kaikkiin Espoon kaupungin hankintoihin kuluu vuodessa noin yksi miljardi euroa. Hankintalain valmistelun aikaan, vuonna 2014 Suomessa ennakkoon HILMA-kanavassa (xxx.xxxxxxxxxxxxxxxxxxx.xx) ilmoitettujen kansallisten ja EU-kynnysarvon ylittävien
Tutkimuksen taustaa. Viime vuosikymmenten aikana yritystoiminnasta on tullut nopealla tahdilla yhä kan- sainvälisempää. Nykyään pääomat liikkuvat eri kansantalouksien välillä vapaasti. Tällöin on erityisen tärkeää, että sijoittajat ja muut sidosryhmät pystyvät vertaile- maan luotettavasti keskenään eri yhtiöiden tilinpäätöksiä ja niistä laskettavia talou- dellisia tunnuslukuja olematta riippuvaisia yhtiöiden maantieteellisestä sijainnista. On selvää, että tilinpäätösraportoinnin globaalille harmonisoinnille on pakottava tarve, jotta sijoittajat pystyisivät hankkimaan luotettavaa ja vertailukelpoista infor- maatiota taloudellisen päätöksenteon tueksi. (Beke 2010) Jo vuonna 1973 Australian, Kanadan, Ranskan, Saksan, Japanin, Meksikon, Alan- komaiden, Yhdistyneiden Kuningaskuntien ja Yhdysvaltojen kirjanpitoviranomaiset lähtivät yhteistyössä harmonisoimaan tilinpäätöskäytäntöjään muodostamalla IASC:n (International Accounting Standards Committee). Vuonna 2001 perustettiin kansainvälisen tilinpäätösnormisto IFRS:n (International Financial Reporting Stan- dards) kehittämisestä vastaava itsenäinen standardien asetusorganisaatio IASB (International Accounting Standards Board). IASB:n tavoitteena on kehittää IFRS- standardeja, joiden avulla niitä noudattavat kirjanpitovelvolliset yhteisöt tuottavat luotettavaa, vertailukelpoista ja tehokasta informaatiota globaaleille rahoitusmarkki- noille. (IFRS Foundation 2018) IFRS-standardit muodostavat maailmanlaajuisesti merkittävän tilinpäätösraportoinnin viitekehyksen. Tästä kertoo esimerkiksi se, että niiden käyttö sallitaan yli 150 maassa ja näistä valtioista 84% vaatii kyseisten standardien käytön kaikissa tai ainakin suurimassa osassa julkisesti noteeratuissa yhtiöissä ja rahoituslaitoksissa (IFRS Foundation 2017). Yksi IASB:n pitkäaikaisimmista standardien kehittämisprosesseista on leasing- eli vuokrasopimusten standardiuudistus, joka lähti liikkeelle vuonna 2004. Tuolloin IASB:n ja Yhdysvaltain tilinpäätösstandardien asetusorganisaatio FASB:n (Finan- cial Accounting Standards Board) myönsivät tarpeen vuokrasopimusten tilinpää- töskäsittelyn parantamiselle. (Xx Xxxxxxx 2011) Lopullisen IFRS 16-Vuokrasopi- mukset standardin IASB julkaisi tammikuussa 2016 ja tämä tulee pakolliseksi sovel- taa kaikille IFRS-standardeja noudattaville kirjanpitovelvollisille 1.1.2019 alkaen. IFRS 16-standardi korvaa nykyisin voimassa olevan IAS 17-standardin (Internati- onal Accounting Standards) sekä IFRIC:n (International Financial Reporting In- terpretatio...
Tutkimuksen taustaa. Tämän tutkielman aiheena on ylivoimainen este eli force majeure -sopimusehto kansainväli- sissä liikesopimuksissa. Aihe on ajankohtainen, sillä tätä sopimusehtoa tulkitaan tarkkaan myös yleisesti sekä vallitsevan pandemian vuoksi sen luomassa toimintaympäristössä ympäri maail- maa. Force majeure on merkittävä sopimusehto kansainvälisissä liikesopimuksissa. Yritykset haluavat varautua ja kasvattaa tietoisuuttaan esimerkiksi pandemian kaltaisista riskeistä liike- sopimuksissaan. Sekä sopimusoikeus että koko yritysmaailma elävät jatkuvassa muutoksessa. Yritykset toimivat globaalisti ja kansainvälisesti, joka heijastuu myös yritysten toimintastrate- gioihin ja laadittaviin sopimuksiin. Erilaisia force majeure -ehtoja on lukuisa määrä yritysten sopimussuhteissa ja niiden tulkinnassa, laadinnassa ja soveltamisessa tulee ottaa huomioon monta eri näkökulmaa. Yritysten on syytä tarkastaa sopimuksiensa termit ja ehdot, joiden mukaan määräytyvät heidän oikeudet, velvollisuudet sekä potentiaaliset korjauskeinot että erimielisyyksien selvittelyn vaih- toehdot odottamattoman tapahtuman tapahtuessa. Koska osapuolet ovat vapaita määrittämään force majeure -ehdon, voidaan törmätä näiden laajaan vaihteluun kansainvälisessä sopimuskäy- tännössä. Yleensä myös force majeure- ehdon määrittelyssä on suuria eroja. Nämä niin sanotut perusehdot ja yksinkertaiset määritelmät voivat olla sopivia lyhytkestoisiin sopimuksiin ja ne saattavat löytyä sopimuksen vakioehdoista. Yleensä näiden tapausten osalta sanamuoto ja ra- kenne eivät ole niin yksityiskohtaisia ja tarkkoja kuin niiden pitäisi olla. Ehtojen tulkinta riip- puu vahvasti sopimuksen kielestä, jota tulkitaan soveltuvan lain valossa. (Trenor & Xxx 2020, 21; Xxxxxxxx 2003, 6) Suurin osa yrityksistä toimii tällä hetkellä riskialttiissa toimintaympäristössä. Ajankohtaisim- pana esimerkkinä on globaali pandemia. Lisäksi viime vuosina on voitu havaita kasvava määrä luonnonmullistuksia, kuten laajamittaisia metsäpaloja, hurrikaaneja, maanvyöryjä ja tulvia sekä myös poliittista epävakautta. Nämä ovat tapahtumia, jotka eivät pääosin ole yrityksen kohtuul- lisen kontrollin piirissä. Näiden vuoksi on erittäin tärkeää, että kun neuvotellaan force majeure -ehdosta, nämä asiat otetaan huomioon mahdollisena todennäköisenä tapahtumina, jotka voi- daan lukea ylivoimaiseksi esteeksi. Keväällä 2020 tehdyn tutkimuksen mukaan (Jennejohn ym. 2020, 4) huomattiin ylivoimaisen esteen ehtojen käytön yleistyneen sillä hetkellä vireillä ol- leissa sopimu...