Työajan lyhennys Mallilausekkeet

Työajan lyhennys. 1. Työajan lyhennys on 96 tuntia vuodessa. Jos muusta kertymis- tavasta ei ole sovittu, katsotaan työntekijällä olevan oikeus työajan lyhennykseen siltä osin kuin hänen säännöllinen viikoittainen työ- aikansa on ylittänyt 38 tuntia. Jollei muuta ole sovittu, työajan lyhennysvapaa annetaan työn- antajan määräämänä aikana vapaapäivinä. Jollei lyhennysvapaata ole huomioitu työtuntijärjestelmässä, tulee vapaan ajankohdasta il- moittaa viimeistään 2 viikkoa ennen. Jos työajan lyhennys annetaan samanaikaisesti kaikille yrityk- sen tai sen jonkin yksikön, työmaan tai työryhmän työntekijöille, katsotaan jokaisen työntekijän saaneen vapaan riippumatta mah- dollisesta muusta poissaolon syystä, ellei työtuntijärjestelmästä muuta johdu. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia työajan lyhennyksen sääs- tämisestä tai pitämättä jättämisestä. Työntekijälle on maksettava 7 §:n mukainen erillinen palkanosa, vaikka työajan lyhennyspäiviä ei pidetä. Työajan lyhennystä ei voida siirtää työsuhteen ulkopuolella pidettäväksi. Pitämättä jääneet työajan lyhennyspäivät nollautuvat kertymisvuotta seuraavan vuoden helmikuun lopussa. Työajan lyhennyksenä annetut vapaapäivät luetaan työssäolo- päivien veroisiksi päiviksi vuosilomapäiviä ansaittaessa.
Työajan lyhennys. Työajan lyhennys toteutetaan siten kuin siitä on sovittu tämän työehtosopimuksen liitteenä olevassa työajan lyhentämistä tien- päällystysalalla koskevassa sopimuksessa.
Työajan lyhennys. Yksi- ja kaksivuorotyön, keskeytyvän ja keskeytymättömän kolmivuorotyön työajan lyhentämismääräykset ovat liitteissä 1-4.
Työajan lyhennys. Yksi– ja kaksivuorotyön työajan lyhentämismääräykset on kirjattu työehtosopimuksen liittee- seen 3. Paikallisesti voidaan sopia työajan lyhentämisvapaiden vaihtamisesta joustovapaaseen. Jous- tovapaan osalta menetellään muutoin vuosilomalain 27 §:n mukaisesti, mutta joustovapaan ajankohdasta on sovittava. Joustovapaan osalta ei makseta lomarahaa.
Työajan lyhennys. 27.1 Työaikaa lyhennetään työaikamuodossa 8 tuntia vuorokaudessa / 40 tuntia vii- kossa tai keskimäärin edellinen edellyttäen, että työntekijällä on enintään 30 päi- vän vuosiloma ja että työaikaa muutoin lyhentävät ainoastaan kirkolliset juhlapy- hät, juhannusaatto, itsenäisyyspäivä, jouluaatto, uudenvuodenpäivä ja vapun- päivä. Työajan lyhennyksen määrä on 100 tuntia kalenterivuodessa. 27.1.1 Jos työajan lyhennys on toteutettu lyhentämällä vuorokautista tai viikoittaista työ- aikaa, tulee näin lyhennetyn vuosityöajan vastata kohdassa 1 tarkoitettua työai- kaa. 27.1.2 Kohdan 27.1.1 määräystä sovelletaan niihin työntekijöihin, joiden vuosiloman pi- tuus määräytyy vuosilomalain mukaan ilman ylimääräistä vapaata. 27.2 Työajan lyhennyksen määrästä vähennetään vuosilomalakiin perustumattomat vuosilomajärjestelyt sekä vuosittain toistuvat ylimääräiset vapaapäivät. 27.2.1 Kohdan 27.2 määräys ei koske Energiayhteisöjen työehtosopimuksen tai kunnal- lisen työ- ja virkaehtosopimuksen soveltamispiirissä olleiden työntekijöiden siirty- mäsäännösten perusteella saamaa lisävapaata. 27.3 Ellei paikallisesti ole toisin sovittu, työajan lyhennystä kertyy sellaiselta kalenteri- kuukaudelta, jona työskennelleelle työntekijälle on kertynyt vähintään 17 työssä- olopäivää. Työssäolon veroiseksi luetaan päivät, joilta työnantaja maksaa palkan tai ansionmenetyksen korvauksen. Lisäksi työssäolon veroisiksi luetaan koh- dassa 49 tarkoitettujen kunnallisten luottamustehtävien hoitaminen. Edellä kuva- tulta kalenterikuukaudelta kertyy sitä vastaava osuus vuosittaisesta työajan ly- hennyksestä. 27.4 Kertynyt vapaa annetaan työnantajan määräämänä ajankohtana viimeistään seuraavan kalenterivuoden elokuun loppuun mennessä. Vapaa annetaan ensisi- jaisesti kokonaisina työvuoroina. Paikallisesti voidaan sopia kertyneen vapaan antamisesta ja korvaamisesta toisin. 27.5 Ellei paikallisesti ole toisin sovittu, vapaan antamisesta ilmoitetaan viimeistään seitsemän päivää aiemmin. Jo ilmoitetun vapaan siirtämisestä ilmoitetaan vii- meistään neljä päivää aiemmin. Sekä ilmoituspäivä että vapaan antamispäivä luetaan em. määräaikaan. 27.6 Mikäli jo ilmoitetun vapaan pitäminen estyy sellaisesta työntekijästä johtuvasta syystä, jonka ajalta työnantaja on lain tai työehtosopimuksen mukaan velvollinen korvaamaan ansionmenetyksen, siirtyy vapaa myöhemmin pidettäväksi, mikäli este ilmenee ennen vapaan alkua. 27.7 Vapaan ajalta maksetaan tuntipalkkaiselle työntekijälle ansionmenetyksen kor- vaus keskituntia...
Työajan lyhennys. Toimihenkilön säännöllistä työaikaa lyhennetään seuraavalla tavalla: - klo 04-06 välisenä aikana tapahtuva työskentely kerryttää yösaldotunteja - työskentely mainitulla aikavälillä korvataan 187,5 %:lla korotettuna ja koro- tusosan tunnit siirretään yösaldoon siten, että työskentely klo 04-06 välillä kerryttää enintään 3 h 45 min yösaldotuntia - työajanlyhennys annetaan kokonaisina päivinä ja ne suunnitellaan seuraa- viin työvuoroluetteloihin pääsääntöisesti yövuorojen jälkeen, ellei toimihen- kilön kanssa toisin sovita - toimihenkilö voi pyytää lyhennyspäivien maksamista rahana, ellei työajan lyhennyspäiviä ole pidetty työskentelyä seuraavan toisen 6 viikon mittaisen työvuoroluettelon aikana
Työajan lyhennys. Työajan lyhentämistä koskevia työehtosopimuksen 8 §:n määräyksiä sovelletaan osa- aikaeläkkeellä olevaan siinä suhteessa, kun hänen säännöllinen työaikansa on verrattuna kokoaikatyöhön (40) tuntia viikossa.
Työajan lyhennys. Lisätään uusi kohta 9.6 Lyhyempää työaikaa tekevien erillinen palkanosa Työntekijöille, joiden säännöllinen työaika on alle 40 ja vähintään 24 tuntia viikossa ja jotka eivät lyhyemmän työaikansa vuoksi kuulu työ- ajan lyhennysjärjestelmän piiriin, maksetaan 5,5 % suuruista erillistä palkanosaa. Palkanosaa maksetaan työssäolon ajalta maksetusta tai mak- settavaksi erääntyneestä palkasta yli- ja hätätyöstä maksettava korvaus mukaan lukien. Edellä mainittu määräys erillisestä palkanosasta tulee voimaan 1.9.2014 alkaen.
Työajan lyhennys. 1. Työajan lyhennys on 96 tuntia vuodessa. Jos muusta kertymistavasta ei ole sovittu, katsotaan työntekijällä olevan oikeus työ- ajan lyhennykseen siltä osin kuin hänen säännöllinen viikoittainen työaikansa on ylittänyt 38 tuntia. Jollei muuta ole sovittu, työajan lyhennysvapaa annetaan työnan- tajan määräämänä aikana vapaapäivinä. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia työajan lyhennyksen säästämisestä tai pitämättä jättämisestä.
Työajan lyhennys