Työsuojeluvaltuutetun ajankäyttö. 1. Työnantajan on vapautettava työsuojeluvaltuutettu työsuojeluteh- tävien hoitamista varten säännöllisistä tehtävistään sellaiseksi kohtuulliseksi ajaksi, jonka tämä tarvitsee työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamista varten, jollei pätevä syy tilapäisesti ole vapau- tuksen esteenä. Työsuojeluvaltuutetun työstävapautusaikaa määrättäessä otetaan huomioon: • tämän edustamien työntekijöiden lukumäärä, • työpaikan alueellinen laajuus, • työskentelypaikkojen lukumäärä ja niissä suoritettavan työn luonne, • töiden järjestelystä johtuvat työsuojeluvaltuutetun tehtävien määrään vaikuttavat tekijät sekä • muut työntekijöiden turvallisuuteen ja fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen vaikuttavat työturvallisuuslaissa tarkoitetut haitta-, vaara- ja kuormitustekijät. Työsuojeluvaltuutetun ajankäytöstä sovitaan 2 §:n 7 kohdan mu- kaisesti. Jollei työsuojeluvaltuutetun ajankäytöstä ole muuta sovit- tu, työnantajan on vapautettava työsuojeluvaltuutettu yllä kuvatut tekijät huomioon ottaen säännöllisistä työtehtävistään työsuojelu- valtuutetun tehtävien hoitamista varten vähintään alla olevan tau- lukon mukaisesti, jollei tuotannolle tai työnantajan toiminnalle va- pautuksesta aiheutuva tuntuva haitta ole tilapäisesti vapautuksen esteenä. Edustettavien Työsuojeluvaltuutetun lukumäärä vapautus keskimäärin tuntia / per 6 viikko 10–25 6 tuntia 26–50 8 tuntia 51–100 12 tuntia 101–149 18 tuntia 150–299 30 tuntia 300–499 60 tuntia 500–799 80 tuntia 800–999 100 tuntia 1 000– 120 tuntia Soveltamisohje: Jos työsuojeluvaltuutettu toimii 2 §:n 3 koh- dan mukaisena päätyösuojeluvaltuutettuna, määräytyy ajan- käyttö 2. xxxxxx mukaan. Työnantajan ja työsuojeluvaltuutetun välillä sovitaan siitä, milloin edellä mainittu työstä vapautus annetaan. Tällöin tulee ottaa huo- mioon yrityksen toiminnalliset edellytykset sekä se, että työsuoje- luvaltuutetun tehtävää voidaan asianmukaisesti hoitaa.
2. Jos työsuojeluvaltuutettu toimii 2 §:n 3 kohdan mukaisena päätyö- suojeluvaltuutettuna, otetaan tämä tarvittaessa lisäävänä tekijänä huomioon työssä vapautuksen määrää arvioitaessa ja asiasta so- vittaessa. Jollei päätyösuojeluvaltuutetun ajankäytöstä ole muuta sovit- tu, työnantajan on vapautettava päätyösuojeluvaltuutettu yllä ku- vatut tekijät huomioon ottaen säännöllisistä työtehtävistään pää- työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamista varten vähintään alla olevan taulukon mukaisesti, jollei tuotannolle tai työnantajan toi- minnalle vapautuksesta aiheutuva tuntuva haitta ole tilapäisesti vapautuk...
Työsuojeluvaltuutetun ajankäyttö. Työnantaja käy työsuojeluvaltuutetun kanssa vuosittain työsuojelun toimintasuunnitelman teon yhteydessä kunkin vuoden työsuojelutoiminnalle asetetut tavoitteet ja päättää niiden seurantaan liittyvistä raportoinneista.
Työsuojeluvaltuutetun ajankäyttö. 1. Työnantajan on vapautettava työsuojeluvaltuutettu työsuojelutehtävien hoitamista varten säännöllisistä tehtävistään sellaiseksi kohtuulliseksi ajaksi, jonka tämä tarvitsee työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamista varten, jollei pätevä syy tilapäisesti ole vapautuksen esteenä. Työsuojeluvaltuutetun työstävapautusaikaa määrättäessä otetaan huomioon tämän edustamien työntekijöiden lukumäärä, työpaikan alueellinen laajuus, työskentelypaikkojen lukumäärä ja niissä suoritettavan työn luonne, töiden järjestelystä johtuvat työsuojeluvaltuutetun tehtävien määrään vaikuttavat tekijät sekä muut työntekijöiden turvallisuuteen ja fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen vaikuttavat työturvallisuuslaissa tarkoitetut haitta-, vaara- ja kuormitustekijät.
Työsuojeluvaltuutetun ajankäyttö. 1. Työnantajan tulee antaa työsuojeluvaltuutetulle va- pautusta työstä siten, että hän pääsääntöisesti voi sään- nöllisen työaikansa puitteissa hoitaa sekä työtehtävänsä että hänelle valtuutettuna kuuluvat työaikana hoidettavat välttämättömät yhteistyötehtävät.
2. Vapautuksen ajankohdasta on sovittava asianomaisen työnjohdon kanssa, ellei vapautus ole välttämätön työpaikal- la sattuneen poikkeuksellisen tapahtuman, kuten esimerkik- si työtapaturman vuoksi, kuitenkin ottaen huomioon työn järjestelyyn liittyvät tekijät.
3. Vapautuksen järjestely voidaan tarvittaessa toteut- taa paikallisesti sovittavan järjestelmän mukaisesti. Tällöin on ajankäytön tarvetta arvioitaessa otettava huomioon valtuutetun tarve perehtyä hänelle kuuluviin tehtäviin, toimituksellisen työn erityispiirteet, työskentelypaikkojen lukumäärä ja etäisyys, valtuutetun oma perehtyneisyys yhteistyötehtäviin sekä hänen oman työnsä laadun ja työ- aikojen antamat mahdollisuudet tehtävän hoitamiseen.
Työsuojeluvaltuutetun ajankäyttö. 1. Työnantajan on vapautettava työsuojeluvaltuutettu työsuojelutehtävien hoitamista varten säännöllisistä tehtävistään sellaiseksi kohtuulliseksi ajaksi, jonka tämä tarvitsee työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamista varten, jollei pätevä syy tilapäisesti ole vapautuksen esteenä. Työsuojeluvaltuutetun työstävapautusaikaa määrättäessä otetaan huomioon tämän edustamien työntekijöiden lukumäärä, työpaikan alueellinen laajuus, työskentelypaikkojen lukumäärä ja niissä suoritettavan työn luonne, töiden järjestelystä johtuvat työsuojeluvaltuutetun tehtävien määrään vaikuttavat tekijät sekä muut työntekijöiden turvallisuuteen ja fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen vaikuttavat työturvallisuuslaissa tarkoitetut haitta-, vaara- ja kuormitustekijät. 20–29 25 30–100 47 101–200 58 201–299 75 300 tai yli 92
Työsuojeluvaltuutetun ajankäyttö. 1 Työsuojelun valvontalaki edellyttää, että työsuojeluvaltuutettu on vapautettava säännöllisestä työstään sellaiseksi kohtuulliseksi ajaksi, jonka hän tarvitsee työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamiseen.
2 Edellä olevan perusteella työsuojeluvaltuutetulle annettava vapaa-aika on kalenterikuukausittain seuraava: Työntekijäin luku- Vapaa-aika määrä työpaikalla työpäivä/kk 10 - 30 1 31 - 50 2 51 - 100 3 101 - 150 5 151 - 200 6 201 - 300 8 301 - 400 10 401 + 12 3 Työsuojeluvaltuutetun päivittäinen työaika hänen hoitaessaan työsuojeluvaltuutetun tehtäviä on 8 tuntia, mihin ei lueta matkoihin käytettyä aikaa.
Työsuojeluvaltuutetun ajankäyttö. 1. Työnantajan tulee antaa työsuojeluvaltuutetulle vapautusta työstä siten, että hän pääsääntöisesti voi säännöllisen työaikansa puitteissa hoitaa sekä työtehtävänsä että hänelle valtuutettuna kuuluvat työaikana hoidettavat välttämättömät yhteistyöteh- tävät.
2. Vapautuksen ajankohdasta on sovittava asianomai- sen työnjohdon kanssa, ellei vapautus ole välttämä- tön työpaikalla sattuneen poikkeuksellisen tapah- tuman, kuten esimerkiksi työtapaturman vuoksi, kuitenkin ottaen huomioon työn järjestelyyn liittyvät tekijät.
3. Vapautuksen järjestely voidaan tarvittaessa toteut- taa paikallisesti sovittavan järjestelmän mukaises- ti. Tällöin on ajankäytön tarvetta arvioitaessa otet- tava huomioon valtuutetun tarve perehtyä hänelle kuuluviin tehtäviin, toimituksellisen työn erityispiir- teet, työskentelypaikkojen lukumäärä ja etäisyys, valtuutetun oma perehtyneisyys yhteistyötehtäviin sekä hänen oman työnsä laadun ja työaikojen an- tamat mahdollisuudet tehtävän hoitamiseen.
4. Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojelu- yhteistoiminnasta annetun lain (20.1.2006/44) mukaan työsuojeluvaltuutetulla on oikeus saada työnantajalta nähtäväkseen työaikakirjanpito.
Työsuojeluvaltuutetun ajankäyttö. Työsuojeluvaltuutettu on oikeutettu saamaan riittävästi vapautusta työstään työsuojeluvaltuutetun tehtävien asianmukaista hoitamista varten työn kannalta sopivana aikana. Tämä on otettava huomioon tulostavoitteita asetettaessa. Sovittaessa vapautuksen määrästä ja järjestelyistä on otettava huomioon toimihenkilöiden lukumäärä ja töiden luonne, toimihenkilöiden työskentelypaikkojen lukumäärä ja sijainti sekä työsuojeluvaltuutetun oman työn antamat mahdollisuudet tehtävän hoitamiseen. Vaaleilla valitun työsuojeluvaltuutetun toimikausi on 2 vuotta tai paikallisesti sopien 4 vuotta. Työsuojeluvaltuutetun tehtävä voi olla paikallisesti sopien kokopäivätoiminen.
Työsuojeluvaltuutetun ajankäyttö. Työsuojeluvaltuutetulle annetaan tehtävien hoitamiseksi tarpeellista vapau- tusta työstä keskusjärjestösopimuksen mukaisesti. Työsuojeluvaltuutetun ajankäytön kerroin on 0,200, kuitenkin vähintään 4 tuntia kuukaudessa. Työntekijämäärä x 0,2 = tuntia / kuukaudessa. Matkakorvaus maksetaan työehtosopimuksen mukaan.
Työsuojeluvaltuutetun ajankäyttö. 1. Työnantajan on vapautettava työsuojeluvaltuutettu työsuojelutehtävien hoita- mista varten säännöllisistä tehtävistään sellaiseksi kohtuulliseksi ajaksi, jonka tämä tarvitsee työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamista varten, jollei pätevä syy tilapäisesti ole vapautuksen esteenä. Työsuojeluvaltuutetun ajankäytöstä sovitaan 2 §:n 7 kohdan mukaisesti. Joll- ei työsuojeluvaltuutetun ajankäytöstä ole muuta sovittu, työnantajan on vapau- tettava työsuojeluvaltuutettu yllä kuvatut tekijät huomioon ottaen säännöllisis- tä työtehtävistään työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitamista varten vähintään alla olevan taulukon mukaisesti, jollei tuotannolle tai työnantajan toiminnalle vapautuksesta aiheutuva tuntuva haitta ole tilapäisesti vapautuksen esteenä.