Valitseminen. 1. Työnantajan palveluksessa olevat järjestäytyneet, asianomaisen toimihenkilöjär- jestön jäsenenä olevat toimihenkilöt valitsevat luottamusmiehen ja hänen vara- miehensä vaalilla. 2. Tämän sopimuksen tarkoittaman työnantajan palveluksessa olevia sopijajärjestö- jen jäseniä edustamaan valitaan kolme luottamusmiestä ja heille varamiehet. 3. Vaali voidaan järjestää työpaikalla työaikana siten, että kaikilla äänioikeutetuilla toimihenkilöillä on mahdollisuus osallistua vaaliin. Työaikana työpaikalla järjestet- tävästä vaalista on ilmoitettava työnantajalle viimeistään 7 vuorokautta ennen vaalin toimittamista. 4. Valituista luottamusmiehistä ja heidän varamiehistään sekä luottamusmiestehtä- vän päättymisestä on työehtosopimukseen sidotun yhdistyksen tai vaalin järjestä- jän ilmoitettava työnantajalle kirjallisesti. Luottamusmiehen estyneenä ollessa hänen oikeutensa ja velvollisuutensa siirtyvät sijaisena toimivalle, työnantajalle ilmoitetulle varamiehelle. Saatuaan tiedon valituista luottamusmiehistä työnanta- jan tulee ensi tilassa antaa luottamusmiehelle kirjallinen ilmoitus siitä, kuka toimii vastaavana työnantajan edustajana.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Valitseminen. 1. Työnantajan palveluksessa olevat järjestäytyneet, asianomaisen toimihenkilöjär- jestön toimihenkilöjärjestön jäsenenä olevat toimihenkilöt valitsevat luottamusmiehen ja hänen vara- miehensä vaalilla.
2. Tämän sopimuksen tarkoittaman työnantajan palveluksessa olevia sopijajärjestö- jen jäseniä edustamaan valitaan kolme luottamusmiestä ja heille varamiehet.
3varamiehensä vaa- lilla. Vaali voidaan järjestää työpaikalla työaikana siten, että kaikilla äänioikeutetuilla toimihenkilöillä toimi- henkilöillä on mahdollisuus osallistua vaaliin. Työaikana työpaikalla järjestet- tävästä järjestettävästä vaalista on ilmoitettava työnantajalle viimeistään 7 vuorokautta ennen vaalin toimittamista.
4toimitta- mista. Luottamusmiehiä valittaessa osapuolet pitävät tärkeänä ruotsinkielisen palvelun ja edunvalvonnan turvaamista. Valituista luottamusmiehistä ja heidän varamiehistään sekä luottamusmiestehtä- vän luottamusmiestehtävän päättymisestä on työehtosopimukseen sidotun yhdistyksen tai vaalin järjestä- jän ilmoitettava järjestäjän ilmoi- tettava työnantajalle kirjallisesti. Luottamusmiehen estyneenä ollessa hänen oikeutensa ja velvollisuutensa siirtyvät sijaisena toimivalle, työnantajalle ilmoitetulle varamiehelle. Saatuaan tiedon valituista luottamusmiehistä työnanta- jan työnantajan tulee ensi tilassa ti- lassa antaa luottamusmiehelle kirjallinen ilmoitus siitä, kuka toimii vastaavana työnantajan edustajana.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Valitseminen. 1. Työnantajan palveluksessa olevat Yrityksen järjestäytyneet, asianomaisen toimihenkilöjär- jestön työehtosopimuksen solmineen toimihenkilö- järjestön jäsenenä olevat ja optikoiden työehtosopimuksen soveltamis- piiriin kuuluvat toimihenkilöt valitsevat luottamusmiehen ja hänen vara- miehensä mah- dollisen varaluottamusmiehensä vaalilla.
2. Tämän sopimuksen tarkoittaman työnantajan palveluksessa olevia sopijajärjestö- jen jäseniä edustamaan valitaan kolme luottamusmiestä ja heille varamiehet.
3. Vaali voidaan järjestää työpaikalla työaikana siten, että kaikilla äänioikeutetuilla äänioike- utetuilla toimihenkilöillä on mahdollisuus osallistua vaaliin. Työaikana työpaikalla järjestet- tävästä vaalista Vaalista on ilmoitettava työnantajalle viimeistään 7 vuorokautta ennen vaalin toimittamista.
4toimit- tamista. Valituista luottamusmiehistä Vaalin järjestäneiden toimihenkilöiden on ilmoitettava valituista luotta- musmiehistä ja heidän varamiehistään varaluottamusmiehistä sekä luottamusmiestehtä- vän päättymisestä on työehtosopimukseen sidotun yhdistyksen tai vaalin järjestä- jän ilmoitettava luottamusmiestehtävän päät- tymisestä työnantajalle kirjallisesti. Luottamusmiehen estyneenä ollessa hänen oikeutensa ja velvollisuutensa siirtyvät sijaisena toimivalle, työnantajalle ilmoitetulle varamiehelle. Saatuaan tiedon valituista luottamusmiehistä työnanta- jan luottamus- miehistä työnantajan tulee ensi tilassa antaa luottamusmiehelle kirjallinen ilmoitus siitä, kuka toimii vastaavana työnantajan edustajana. Luottamus- miehen estyneenä ollessa hänen oikeutensa ja velvollisuutensa siirtyvät si- jaisena toimivalle, työnantajalle ilmoitetulle varaluottamusmiehelle. Yrityksen tai sen osan toiminnan olennaisesti supistuessa tai laajentuessa tai liikkeen luovutuksen, sulautumisen tai niihin verrattavan olennaisen organisaatiomuutoksen johdosta saatetaan luottamusmiesorganisaatio mahdollisimman pian vastaamaan yrityksen tai sen osan muuttunutta rakennetta.
Appears in 2 contracts
Samples: Luottamusmiessopimus, Työehtosopimus
Valitseminen. 1. Työnantajan palveluksessa olevat Yrityksen järjestäytyneet, asianomaisen työehtosopimuksen solmineen toimihenkilöjär- jestön jäsenenä olevat ja optikoiden työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuuluvat toimihenkilöt valitsevat luottamusmiehen ja hänen vara- miehensä mahdollisen varaluottamusmiehensä vaalilla.
2. Tämän sopimuksen tarkoittaman työnantajan palveluksessa olevia sopijajärjestö- jen jäseniä edustamaan valitaan kolme luottamusmiestä ja heille varamiehet.
3. Vaali voidaan järjestää työpaikalla työaikana siten, että kaikilla äänioikeutetuilla äänioike- utetuilla toimihenkilöillä on mahdollisuus osallistua vaaliin. Työaikana työpaikalla järjestet- tävästä vaalista Vaalista on ilmoitettava työnantajalle viimeistään 7 vuorokautta ennen vaalin toimittamista.
4toimit- tamista. Valituista luottamusmiehistä Vaalin järjestäneiden toimihenkilöiden on ilmoitettava valituista luotta- musmiehistä ja heidän varamiehistään varaluottamusmiehistä sekä luottamusmiestehtä- vän luottamusmiestehtävän päättymisestä on työehtosopimukseen sidotun yhdistyksen tai vaalin järjestä- jän ilmoitettava työnantajalle kirjallisesti. Luottamusmiehen estyneenä ollessa hänen oikeutensa ja velvollisuutensa siirtyvät sijaisena toimivalle, työnantajalle ilmoitetulle varamiehelle. Saatuaan tiedon valituista luottamusmiehistä työnanta- jan luot- tamusmiehistä työnantajan tulee ensi tilassa antaa luottamusmiehelle kirjallinen ilmoitus siitä, kuka toimii vastaavana työnantajan edustajana. Luottamusmiehen estyneenä ollessa hänen oikeutensa ja velvollisuuten- sa siirtyvät sijaisena toimivalle, työnantajalle ilmoitetulle varaluottamus- miehelle. Yrityksen tai sen osan toiminnan olennaisesti supistuessa tai laajentues- sa tai liikkeen luovutuksen, sulautumisen tai niihin verrattavan olennaisen organisaatiomuutoksen johdosta saatetaan luottamusmiesorganisaatio mahdollisimman pian vastaamaan yrityksen tai sen osan muuttunutta ra- kennetta.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Valitseminen. 1. Työnantajan palveluksessa olevat järjestäytyneettoimihenkilöt, asianomaisen toimihenkilöjär- jestön jäsenenä olevat toimihenkilöt valitsevat jotka ovat työehtosopimusosapuolena ole- van toimihenkilöjärjestön jäseniä, voivat valita luottamusmiehen ja hänen vara- miehensä hänelle varamiehen vaalilla.
2. Tämän sopimuksen tarkoittaman työnantajan palveluksessa olevia sopijajärjestö- jen jäseniä edustamaan valitaan kolme luottamusmiestä ja heille varamiehet.
3. Vaali voidaan järjestää työpaikalla työaikana siten, että kaikilla äänioikeutetuilla toimihenkilöillä toimihenki- löillä on mahdollisuus osallistua vaaliin. Työaikana työpaikalla järjestet- tävästä järjestettävästä vaalista on ilmoitettava työnantajalle viimeistään 7 vuorokautta ennen vaalin toimittamista.
4. Valituista luottamusmiehistä ja heidän varamiehistään sekä luottamusmiestehtä- vän päättymisestä on työehtosopimukseen Työehtosopimukseen sidotun yhdistyksen tai vaalin järjestä- jän järjestäjän on ilmoitettava työnantajalle kirjallisestivalinnoista sekä luottamusmiestehtävän alkamisesta ja päättymisestä kirjallisesti työnantajalle. Luottamusmiehen estyneenä Luot- tamusmiehen ollessa estyneenä, siirtyvät hänen oikeutensa ja velvollisuutensa siirtyvät sijaisena toimivalletoimivalle varamiehelle, työnantajalle ilmoitetulle varamiehelleedellyttäen, että sijaisuudesta on ilmoitettu työnantajalle. Saatuaan tiedon valituista luottamusmiehistä työnanta- jan tulee ensi tilassa antaa luottamusmiehelle kirjallinen ilmoitus siitäLoimun jäsenillä on oikeus valita luottamusmies ja varaluottamusmies, kuka toimii vastaavana työnantajan edustajanajotka ovat molem- pien yhtiöiden yhteisiä. METOn jäsenillä on oikeus valita kaksi luottamusmiestä, joista toinen on pääluottamus- mies sekä heille varamiehet. Loimun jäsenillä on oikeus valita yksi pääluottamusmies ja varamies.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Valitseminen. 1. Työnantajan palveluksessa olevat järjestäytyneet, asianomaisen toimihenkilöjär- jestön toimihenkilöjärjestön jäsenenä olevat toimihenkilöt valitsevat luottamusmiehen ja hänen vara- miehensä vaalilla.
2. Tämän sopimuksen tarkoittaman työnantajan palveluksessa olevia sopijajärjestö- jen jäseniä edustamaan valitaan kolme luottamusmiestä ja heille varamiehet.
3varamiehensä vaa- lilla. Vaali voidaan järjestää työpaikalla työaikana siten, että kaikilla äänioikeutetuilla toimihenkilöillä toimi- henkilöillä on mahdollisuus osallistua vaaliin. Työaikana työpaikalla järjestet- tävästä järjestettävästä vaalista on ilmoitettava työnantajalle viimeistään 7 vuorokautta ennen vaalin toimittamista.
4toimitta- mista. Luottamusmiehiä valittaessa osapuolet pitävät tärkeänä ruotsinkielisen palvelun ja edunvalvonnan turvaamista. Valituista luottamusmiehistä ja heidän varamiehistään sekä luottamusmiestehtä- vän luottamusmiestehtävän päättymisestä on työehtosopimukseen sidotun yhdistyksen tai vaalin järjestä- jän ilmoitettava järjestäjän ilmoi- tettava työnantajalle kirjallisesti. Luottamusmiehen estyneenä ollessa hänen oikeutensa oikeu- tensa ja velvollisuutensa siirtyvät sijaisena toimivalle, työnantajalle ilmoitetulle varamiehellevara- miehelle. Saatuaan tiedon valituista luottamusmiehistä työnanta- jan työnantajan tulee ensi tilassa antaa luottamusmiehelle kirjallinen ilmoitus siitä, kuka toimii vastaavana työnantajan edustajana.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Valitseminen. 1. Työnantajan palveluksessa olevat järjestäytyneettoimihenkilöt, asianomaisen toimihenkilöjär- jestön jäsenenä olevat toimihenkilöt valitsevat jotka ovat työehtosopimusosapuolena ole- van toimihenkilöjärjestön jäseniä, voivat valita luottamusmiehen ja hänen vara- miehensä hänelle varamiehen vaalilla.
2. Tämän sopimuksen tarkoittaman työnantajan palveluksessa olevia sopijajärjestö- jen jäseniä edustamaan valitaan kolme luottamusmiestä ja heille varamiehet.
3. Vaali voidaan järjestää työpaikalla työaikana siten, että kaikilla äänioikeutetuilla toimihenkilöillä toimihenki- löillä on mahdollisuus osallistua vaaliin. Työaikana työpaikalla järjestet- tävästä järjestettävästä vaalista on ilmoitettava työnantajalle viimeistään 7 vuorokautta ennen vaalin toimittamista.
4. Valituista luottamusmiehistä ja heidän varamiehistään sekä luottamusmiestehtä- vän päättymisestä on työehtosopimukseen Työehtosopimukseen sidotun yhdistyksen tai vaalin järjestä- jän järjestäjän on ilmoitettava työnantajalle kirjallisestivalinnoista sekä luottamusmiestehtävän alkamisesta ja päättymisestä kirjallisesti työnantajalle. Luottamusmiehen estyneenä Luot- tamusmiehen ollessa estyneenä, siirtyvät hänen oikeutensa ja velvollisuutensa siirtyvät sijaisena toimivalletoimivalle varamiehelle, työnantajalle ilmoitetulle varamiehelleedellyttäen, että sijaisuudesta on ilmoitettu työnantajalle. Saatuaan tiedon valituista luottamusmiehistä työnanta- jan tulee ensi tilassa antaa luottamusmiehelle kirjallinen ilmoitus siitäTapio Oy ja Tapio Palvelut Oy Loimun jäsenillä on oikeus valita luottamusmies ja varaluottamusmies, kuka toimii vastaavana työnantajan edustajanajotka ovat molem- pien yhtiöiden yhteisiä. OTSO Metsäpalvelut Oy METOn jäsenillä on oikeus valita kaksi luottamusmiestä, joista toinen on pääluottamus- mies sekä heille varamiehet. Loimun jäsenillä on oikeus valita yksi pääluottamusmies ja varamies.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Valitseminen. 1. Työnantajan palveluksessa olevat järjestäytyneet, asianomaisen toimihenkilöjär- jestön toimi- henkilöjärjestön jäsenenä olevat toimihenkilöt valitsevat luottamusmiehen ja hänen vara- miehensä varamiehensä vaalilla.
2. Tämän sopimuksen tarkoittaman työnantajan palveluksessa olevia sopijajärjestö- jen jäseniä edustamaan valitaan kolme luottamusmiestä ja heille varamiehet.
3. Vaali voidaan järjestää työpaikalla työaikana siten, että kaikilla äänioikeutetuilla äänioikeu- tetuilla toimihenkilöillä on mahdollisuus osallistua vaaliin. Työaikana työpaikalla järjestet- tävästä järjestettävästä vaalista on ilmoitettava työnantajalle viimeistään viimeis- tään 7 vuorokautta ennen vaalin toimittamista.
4. Luottamusmiehiä valittaessa osapuolet pitävät tärkeänä ruot- sinkielisen palvelun ja edunvalvonnan turvaamista. Valituista luottamusmiehistä ja heidän varamiehistään sekä luottamusmiestehtä- vän luottamus- miestehtävän päättymisestä on työehtosopimukseen sidotun yhdistyksen tai vaalin järjestä- jän järjestäjän ilmoitettava työnantajalle kirjallisesti. Luottamusmiehen estyneenä ollessa hänen oikeutensa ja velvollisuutensa velvollisuu- tensa siirtyvät sijaisena toimivalle, työnantajalle ilmoitetulle varamiehelle. Saatuaan tiedon valituista luottamusmiehistä työnanta- jan työnantajan tulee ensi tilassa ti- lassa antaa luottamusmiehelle kirjallinen ilmoitus siitä, kuka toimii vastaavana työnantajan edustajana.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Valitseminen. 1. Työnantajan palveluksessa olevat järjestäytyneettoimihenkilöt, asianomaisen toimihenkilöjär- jestön jäsenenä olevat toimihenkilöt valitsevat jotka ovat työehtosopimusosapuolena olevan toimihenkilöjärjestön jäseniä, voivat valita luottamusmiehen ja hänen vara- miehensä hänelle varamiehen vaalilla.
2. Tämän sopimuksen tarkoittaman työnantajan palveluksessa olevia sopijajärjestö- jen jäseniä edustamaan valitaan kolme luottamusmiestä ja METOn jäsenillä on oikeus valita 2 luottamusmiestä, joista toinen on pääluottamusmies sekä heille varamiehet.
3. Vaali voidaan järjestää työpaikalla työaikana siten, että kaikilla äänioikeutetuilla toimihenkilöillä on mahdollisuus osallistua vaaliin. Työaikana työpaikalla järjestet- tävästä järjestettävästä vaalista on ilmoitettava työnantajalle viimeistään 7 vuorokautta ennen vaalin toimittamista.
4. Valituista luottamusmiehistä ja heidän varamiehistään sekä luottamusmiestehtä- vän päättymisestä on työehtosopimukseen Työehtosopimukseen sidotun yhdistyksen tai vaalin järjestä- jän järjestäjän on ilmoitettava työnantajalle kirjallisestivalinnoista sekä luottamusmiestehtävän alkamisesta ja päättymisestä kirjallisesti työnantajalle. Luottamusmiehen estyneenä ollessa estyneenä, siirtyvät hänen oikeutensa ja velvollisuutensa siirtyvät sijaisena toimivalletoimivalle varamiehelle, työnantajalle ilmoitetulle varamiehelleedellyttäen, että sijaisuudesta on ilmoitettu työnantajalle. Saatuaan tiedon valituista luottamusmiehistä työnanta- jan tulee ensi tilassa antaa luottamusmiehelle kirjallinen ilmoitus siitä, kuka toimii vastaavana työnantajan edustajanaTässä tarkoitettu luottamusmies ja varaluottamusmies ovat molempien yhtiöiden yhteisiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus