Hätätyö Mallilausekkeet

Hätätyö. Työaikalain 19 §:ssä tarkoitetussa tilanteessa ja edellytyksin saadaan säännölli- siä työaikoja pidentää. Ylityönä tehty hätätyö korvataan tämän sopimuksen yli- työkorvausmääräysten mukaisesti.
Hätätyö. Hätätyötä voidaan tehdä työaikalain (605/96) 21 §:ssä mainituin edellytyksin.
Hätätyö. Hätätyötä voidaan teettää työaikalain 19 §:n mukaisesti. Luottamushenkilölle ja työsuojeluvaltuutetulle varataan mahdollisuus liittää lausuntonsa työsuojeluviranomaiselle tehtävään hätätyöilmoitukseen. Ilmoituksesta annetaan jäljennös työsuojeluvaltuutetulle.
Hätätyö. Mikäli työntekijä joutuu olemaan työssä, jonka on aiheuttanut luonnontapahtu- ma, tapaturma tai muu seikka, jota ei ennakolta ole voitu tietää, ja tämä on saanut aikaan keskeytyksen teatterin säännöllisessä toiminnassa, tai vakavasti uhkaa johtaa hengen, terveyden tai omaisuuden joutumiseen vaaranalaiseksi, pidetään työtä hätätyönä. Tällaisen työn tekemisestä ei ole oikeutta kieltäytyä.
Hätätyö. Tämän pykälän määräykset eivät koske hätätyötä tai siihen rinnastet- tavaa työtä.
Hätätyö. Työntekijää saa pitää hänen suostumuksellaan ylityössä työaikalain 18 §:n mukaisesti. Työaikalain 19 §:ssä tarkoitetun ylityön enimmäismäärää (250 tuntia) seurataan verotusvuoden pituisena yhtenä ajanjaksona. Paikallisesti sovittavan lisäylityön enimmäismäärä on 80 tuntia verotusvuoden aikana. SOV. Ylityö on rajoitettava sellaisiin tapauksiin, jotka tuotannon säännöllisen kulun kannalta ovat välttämättömiä eikä töitä voida suorittaa säännöllisenä työaikana. Hätätyötä voidaan teettää työaikalain 21 §:n mukaisesti. SOV. Ratkaisut työaikalain mukaisen hätätyön teettämisestä on tehtävä huolellisesti ja johdonmukaisesti. Määräys hätätyöhön pyritään antamaan olosuhteet huomioon ottaen kirjallisesti. Määräyksessä tulee mainita hätätyönä teetettävä työ ja määräyksen antaja. Määräyksestä annetaan jäljennös työsuojeluvaltuutetulle. Sähköalan työntekijöiden luottamusmiehelle ja työsuojeluvaltuutetulle varataan mahdollisuus liittää lausuntonsa työsuojeluviranomaiselle tehtä- vään hätätyöilmoitukseen, jos hätätyön teettäminen koskee näiden edustamia työntekijöitä. Ilmoituksesta annetaan jäljennös työsuojeluvaltuutetulle.
Hätätyö. 1. Hätätyötä voidaan teettää työaikalain 19 §:ssä edellytetyin perustein ja siitä mak- setaan lain mukaan korotettu palkka.
Hätätyö. Hätätyötä voidaan teettää työaikalain 21 §:ssä edellytetyin perustein ja siitä maksetaan lain mukaan korotettu palkka. Xxxxxxx työnantajan on tehtävä työaikalain 21 §:ssä määrätty ilmoitus asian- omaiselle työsuojeluviranomaiselle, on vastaava ilmoitus annettava myös asianomaiselle työsuojeluvaltuutetulle ja luottamusmiehelle.
Hätätyö. Hätätyöstä, jota tehdään vuorokautisen säännöllisen työajan lisäksi, maksetaan kahdelta ensimmäiseltä tunnilta 50 %:lla ja seuraavilta tunneilta 100 %:lla korotettu palkka.
Hätätyö. 16, 26 I Irtisanominen.............................................. 3 Isyysvapaa.................................................. 33