Common use of Matkustaminen Clause in Contracts

Matkustaminen. 1 Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävän edellyttämät työ- matkat kokonaistaloudellisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteen. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, noudatetaan Verohallinnon kulloinkin voimassa olevia verosta vapaaksi katsottavia matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisesta, ettei päivärahaa makseta eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta tai hän ei voi ruokailla kotonaan, työnantajan ruokalassa tai muussa työnantajan järjestämässä ruokailupaikassa, maksetaan toimihenkilölle ateriakorvaus. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mista, ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään toimihenkilölle ennen matkalle lähtöä. 2 Ellei työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittu, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa tai kulkuneuvossa. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannukset. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahan. 3 Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Agreement, Collective Agreement

Matkustaminen. 1 1. Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävän edellyttämät työ- matkat työmatkat kokonaistaloudellisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Matkaan Mat- kaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteen. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, noudatetaan Verohallinnon kulloinkin voimassa olevia ole- via verosta vapaaksi katsottavia matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksenateriakorvauk- sen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisesta, ettei päivärahaa makseta eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta ruokailutauon aikana mahdollisuutta aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan tai hän ei voi ruokailla kotonaan, työnantajan ruokalassa tai muussa työnantajan järjestämässä ruokailupaikassaruokai- lupaikassa, maksetaan toimihenkilölle ateriakorvaus. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta työpai- kalta tai, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mistatyö- ajan alkamista, ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleentyöpai- kalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien matkustamisvuorokau- sien laskemiseen. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään toimihenkilölle ennen matkalle lähtöä. 2 2. Ellei työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän edellyttävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä järjeste- lyistä ole muuta sovittu, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa ma- joituspaikassa tai kulkuneuvossa. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan majoittumis- paikkakunnan olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannukset. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua las- kua eikä maksu- tositetta maksutositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossakul- kuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle toimihenki- lölle yömatkarahan. 3 3. Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan makse- taan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä työpäi- vänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit.

Appears in 2 contracts

Samples: Collective Agreement, Työehtosopimus

Matkustaminen. 1 Toimihenkilö 1. Matkustaminen‌ Työntekijä on velvollinen suorittamaan työtehtävän työtehtävien edellyttämät työ- matkat kokonaistaloudellisesti työmatkat. Matkat on tehtävä tarkoituksenmukaisella tavalla. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteen. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, noudatetaan Verohallinnon kulloinkin voimassa olevia verosta vapaaksi katsottavia matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisestatavalla siten, ettei päivärahaa makseta matkaan kulu aikaa eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta tai hän ei voi ruokailla kotonaansiitä aiheudu kustannuksia enemmän, työnantajan ruokalassa tai muussa työnantajan järjestämässä ruokailupaikassa, maksetaan toimihenkilölle ateriakorvauskuin tehtävien hoitaminen välttämättä vaatii. Matka katsotaan alkaneeksialkaa työpaikalta ja päättyy työpaikalle, kun toimihenkilö lähtee ellei matkalle työpaikalta tailähdetä suoraan kotoa tai ellei matkalta palata suoraan kotiin. 2. Kustannukset ja päivärahat‌ Työnantaja korvaa kaikki ylimääräiset ja tarpeelliset matkakustannukset, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mista, ja päättyneeksi jotka syntyvät työntekijän matkustaessa komennuspaikalle tai sieltä takaisin taikka toiselle komennuspaikalle silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleentyö tehdään yli 10 kilometrin etäisyydellä työntekijän varsinaisesta työpaikasta ja asunnosta. Tarpeellisiksi matkakustannuksiksi luetaan matkalippujen hinnat, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiinmatkatavarakustannukset, jolloin sopimukseen perustuva oman auton käyttö sekä milloin matka katsotaan tällöin päättyneeksitapahtuu yön aikana, makuupaikkalippujen hinnat. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseenMatkasta aiheutuvien kustannusten korvaaminen sekä muut matkaan liittyvät yksityiskohdat tulee tarvittaessa yhteisesti selvittää ennen matkalle lähtöä. Määräykset Työntekijän on tarvittaessa selvitettävä ajopäiväkirjan tms. avulla toteutuneet matkat. Kun työn tekemispaikka on yli 40 kilometrin etäisyydellä työntekijän työpaikasta ja asunnosta, maksetaan päivärahaa kultakin matkavuorokaudelta seuraavasti: • kokopäiväraha: matka on kestänyt yli 10 tuntia, • osapäiväraha: matka on kestänyt yli 6 tuntia. Kun matka on kestänyt enemmän kuin yhden matkavuorokauden ajan ja matkaan käytetty aika ylittää viimeisen matkavuorokauden vähintään kahdella tunnilla, se oikeuttaa uuteen osapäivärahaan, ja yli kuudella tunnilla, se oikeuttaa uuteen kokopäivärahaan. Päiväraha on määrältään se, jonka verohallitus vuosittain vahvistaa verovapaaksi. Jos työntekijä jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan määrästä vähennetään puolet. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kotimaan kokopäivärahan ja ulkomaan päivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa. Yöpymiskustannusten korvaustavat ovat: • hotellimajoitus: hotellimajoituksen enimmäismäärät matkavuorokautta kohden ovat vuonna 2018 Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupungeissa enintään 148 euroa ja muissa kunnissa enintään 105 euroa. • yöpymisraha: jos työntekijä ei esitä majoituslaskua, työnantaja suorittaa 12 euron yöpymisrahan yöltä. • makuu- tai hyttipaikka: yöltä (kello 21.00–7.00), ei makseta yöpymisrahaa. 3. Matka-ajan palkka‌ Mikäli työntekijälle maksetaan työmatkalta päivärahaa, työnantaja maksaa hänelle matkatunneilta myös matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään toimihenkilölle ennen matkalle lähtöä. 2 Ellei työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittu, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa tai kulkuneuvossa. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannukset. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahan. 3 Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänäkorvausta. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit.ajan korvausta maksetaan työntekijälle sekä työntuntijärjestelmän mukaisena työpäivänä että työntekijän vapaapäivänä enintään 16 matkatunnilta työvuorokaudessa. Korvattavaa matka-aikaa vähentävät kyseisenä työvuorokautena säännöllisenä työaikana tehdyt työtunnit. Matka-ajan korvauksena maksetaan työntekijän henkilökohtaisen aikapalkan suuruinen korvaus. Menetettyjä säännöllisiä työtunteja vastaavalta määrältä matkatunteja maksetaan kuitenkin keskituntiansion mukainen korvaus. Jos työntekijälle on järjestetty makuu- tai hyttipaikka, edellä mainittua korvausta ei makseta klo 21.00–7.00 väliseltä ajalta.‌

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Matkustaminen. 1 Toimihenkilö 1. Matkustaminen‌ Työntekijä on velvollinen suorittamaan työtehtävän työtehtävien edellyttämät työ- matkat kokonaistaloudellisesti työmatkat. Matkat on tehtävä tarkoituksenmukaisella tavalla. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteen. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, noudatetaan Verohallinnon kulloinkin voimassa olevia verosta vapaaksi katsottavia matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisestatavalla siten, ettei päivärahaa makseta matkaan kulu aikaa eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta tai hän ei voi ruokailla kotonaansiitä aiheudu kustannuksia enemmän, työnantajan ruokalassa tai muussa työnantajan järjestämässä ruokailupaikassa, maksetaan toimihenkilölle ateriakorvauskuin tehtävien hoitaminen välttä- mättä vaatii. Matka katsotaan alkaneeksialkaa työpaikalta ja päättyy työpaikalle, kun toimihenkilö lähtee ellei matkalle työpaikalta tailähdetä suoraan kotoa tai ellei matkalta palata suoraan kotiin. 2. Kustannukset ja päivärahat‌ Työnantaja korvaa kaikki ylimääräiset ja tarpeelliset matkakustannukset, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mista, ja päättyneeksi jotka syntyvät työntekijän matkustaessa komennuspaikalle tai sieltä takaisin taikka toiselle komennuspaikalle silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleentyö tehdään yli 10 kilometrin etäisyydellä työntekijän varsinaisesta työpaikasta ja asunnosta. Tarpeellisiksi matkakustan- nuksiksi luetaan matkalippujen hinnat, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiinmatkatavarakustannukset, jolloin sopimukseen perustuva oman auton käyttö sekä milloin matka katsotaan tällöin päättyneeksitapahtuu yön aikana, makuu- paikkalippujen hinnat. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseenMatkasta aiheutuvien kustannusten korvaaminen sekä muut matkaan liittyvät yksityiskohdat tulee tarvittaessa yhteisesti selvittää en- nen matkalle lähtöä. Määräykset Työntekijän on tarvittaessa selvitettävä ajopäiväkirjan tms. avulla toteutuneet matkat. Kun työn tekemispaikka on yli 40 kilometrin etäisyydellä työntekijän työpaikasta ja asunnosta, maksetaan päivärahaa kultakin matkavuorokaudelta seuraavasti: • kokopäiväraha: matka on kestänyt yli 10 tuntia, • osapäiväraha: matka on kestänyt yli 6 tuntia. Kun matka on kestänyt enemmän kuin yhden matkavuorokauden ajan ja mat- kaan käytetty aika ylittää viimeisen matkavuorokauden vähintään kahdella tun- nilla, se oikeuttaa uuteen osapäivärahaan, ja yli kuudella tunnilla, se oikeuttaa uuteen kokopäivärahaan. Päiväraha on määrältään se, jonka verohallitus vuo- sittain vahvistaa verovapaaksi. Jos työntekijä jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan määrästä vähennetään puolet. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kotimaan kokopäivärahan ja ulkomaan päivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa. Yöpymiskustannusten korvaustavat ovat: • hotellimajoitus: hotellimajoituksen enimmäismäärät matkavuorokautta koh- den ovat vuonna 2018 Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupun- geissa enintään 148 euroa ja muissa kunnissa enintään 105 euroa. • yöpymisraha: jos työntekijä ei esitä majoituslaskua, työnantaja suorittaa 12 euron yöpymisrahan yöltä. (yöpymisrahan määrä korottuu 1.4.2023 13 eu- roon ja 1.4.2024 13,20 euroon) • makuu- tai hyttipaikka: yöltä (kello 21.00–7.00), ei makseta yöpymisrahaa. 3. Matka-ajan palkka‌ Mikäli työntekijälle maksetaan työmatkalta päivärahaa, työnantaja maksaa hä- nelle matkatunneilta myös matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään toimihenkilölle ennen matkalle lähtöä. 2 Ellei työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittu, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa tai kulkuneuvossa. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannukset. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahan. 3 Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänäkorvausta. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnitajan korvausta makse- taan työntekijälle sekä työntuntijärjestelmän mukaisena työpäivänä että työnte- kijän vapaapäivänä enintään 16 matkatunnilta työvuorokaudessa. Korvattavaa matka-aikaa vähentävät kyseisenä työvuorokautena säännöllisenä työaikana tehdyt työtunnit. Matka-ajan korvauksena maksetaan työntekijän henkilökohtaisen aikapalkan suuruinen korvaus. Menetettyjä säännöllisiä työtunteja vastaavalta määrältä matkatunteja maksetaan kuitenkin keskituntiansion mukainen korvaus. Jos työntekijälle on järjestetty makuu- tai hyttipaikka, edellä mainittua korvausta ei makseta klo 21.00–7.00 väliseltä ajalta. 4. Ateriakorvaus‌ Jos työ työnantajan toimeksiannosta tehdään vähintään 10 kilometrin päässä työntekijän toimipaikasta eikä työntekijällä ole työn vuoksi mahdollisuutta ruo- kailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan, hänelle makse- taan siitä aiheutuvien kustannusten korvauksena ateriakorvaus. Jos työntekijä edellä tarkoitetuissa oloissa joutuu työskentelemään vähintään kolme tuntia yli normaalin työajan, maksetaan hänelle tästä aiheutuvien kustannusten korvauk- sena edellisen lisäksi toinen ateriakorvaus. Ateriakorvausta ei kuitenkaan makseta, mikäli työntekijällä on mahdollisuus työnantajan järjestämään ns. verotusarvon mukaiseen ateriaetuun (esim. lou- nasseteli), tai mikäli työntekijä työskentelee saman yrityksen eri työpaikoilla, joissa on työnantajan tukema työpaikkaruokailu. 5. Asunnon hankkiminen‌ Työnantaja selvittää ennen työntekijän työkomennukselle lähtöä asunnon saan- nin mahdollisuudet komennuspaikkakunnalla tai sen lähistöllä tai varaa tarvitta- essa työntekijälle sieltä asunnon. Asunnossa tulee olla normaali kalustus, liina- vaatteet sekä olosuhteisiin nähden riittävät sosiaaliset ja virkistystilat. Mikäli työnantaja komennuspaikkakunnalla kiinteässä työkohteessa järjestää työntekijälle asunnon, tulee työnantajan tähän tarkoitukseen hankkiman majoi- tuskaluston olla sellaista, että asumistilaa kutakin majoitettavaa työntekijää kohti on vähintään 10 m² ja että samaan huoneeseen majoitetaan enintään kaksi henkilöä. Tämän lisäksi majoitustilojen yhteyteen varataan olosuhteisiin nähden riittävät sosiaaliset ja virkistystilat. Työnantajan hankkimassa majoitukseen käytetyssä asuntovaunussa tulee olla asumistilaa 7 m³ majoitettua työntekijää kohti. 6. Erikoismääräyksiä‌ Jos komennuspaikkakunnalla ei ole työkohteen läheisyydessä saatavissa asuntoa ja työntekijä joutuu tämän vuoksi asumaan yli 5 kilometrin etäisyydellä työmaalta, työntekijälle maksetaan korvaus matkakustannuksista. Korvauksen suuruus määräytyy ensisijaisesti yleisten kulkuvälineiden kyseiseltä matkalta perimän maksun mukaisesti. Jos sopivien yleisten kulkuyhteyksien puuttuessa joudutaan käyttämään omaa autoa, sovelletaan oman auton käyttöä koskevaa sopimuskohtaa. Mikäli työkohde komennuspaikkakunnalla sijaitsee yleisesti käytetyn kulkutien mukaisesti mitaten yli 40 kilometrin etäisyydellä työntekijän käyttämästä tilapäi- sestä asunnosta, maksetaan tältä matkalta hänelle matka-ajan korvausta edellä 3)-kohdassa sovitun mukaisesti. Jos työntekijä määrätään komennuspaikkakunnalla sairaalahoitoon, työnantaja maksaa hänelle päivärahan asemesta sairaalapäivärahana 3 € vuorokaudelta siihen saakka, kunnes työnantajan velvollisuus maksaa sairausajan palkkaa työntekijän työkyvyttömyyden takia lakkaa. Edellä olevaa oikeutta työntekijällä ei kuitenkaan ole, mikäli hänellä on oikeus saada korvaus sairaalan perimästä hoitopäivämaksusta työnantajan kustantaman vakuutuksen perusteella. Tapauksissa, joissa työntekijä on komennuspaikalla poissa työstä ilman hyväk- syttävää syytä, menetellään päivärahan suhteen seuraavasti:

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Matkustaminen. 1 Toimihenkilö Poistetaan työehtosopimuksen 5 § ja palkkasopimuksen 10 §. Muutetaan työehtosopimuksen liitteen 2 otsikoksi Matkustaminen ja muutetaan liite kuulu- maan seuraavasti: 1. Matka on velvollinen suorittamaan työtehtävän edellyttämät työ- matkat kokonaistaloudellisesti suoritettava tarkoituksenmukaisella tavalla. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteen. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, noudatetaan Verohallinnon kulloinkin voimassa olevia verosta vapaaksi katsottavia matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisestatavalla siten, ettei päivärahaa makseta mat- kaan kulu aikaa eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta tai siitä aiheudu kustannuksia enemmän kuin teh- tävien hoitaminen välttämättä vaatii. 2. Matkapäiviltä maksetaan palkka siltä matkaan käytetyltä ajalta, jolta työntekijä matkan takia muuten on estynyt saamasta palkkaa kuiten- kin enintään niin pitkältä ajalta, että hän saa säännöllistä päivittäistä työaikaansa vastaavan palkan. Matka-aikaa ei voi ruokailla kotonaan, työnantajan ruokalassa tai muussa työnantajan järjestämässä ruokailupaikassa, lueta työaikaan. 3. Sunnuntai- ja pyhäpäivinä sekä muuna työntekijän työtuntijärjestel- män edellyttämänä vapaapäivänä suoritetusta matkasta maksetaan toimihenkilölle ateriakorvaus. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mista, ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään toimihenkilölle ennen matkalle lähtöäpalkka asianomaisen säännöllistä työaikaa vastaavasti enintään kahdeksalta tunnilta yksinkertaisen tuntipalkan mukaan. 2 Ellei työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittu4. Xxxxxxx työntekijä tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matko- xxxxx suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa tai kulkuneuvossa. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannukset. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahankorvausta matka- ajalta makseta. 3 Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä 5. Työntekijälle on mahdollisuuksien mukaan pyrittävä järjestämään vuorokausilepo työmatkan päättymisen ja 16 tunnilta vapaapäivänäseuraavan työvuoron alka- misen välillä. Matka-aikaan ajan palkassa on ensinnäkin kysymys sen ansionmene- tyksen korvaamisesta, joka työntekijälle aiheutuu siitä, että asi- anomainen matkan takia muuten on estynyt saamasta palkkaa. Tällöin korvausta suoritetaan enintään niin pitkältä ajalta, että työntekijä saa säännöllistä päivittäistä työaikaansa vastaavan palkan. Jos työntekijä työvuorokauden aikana matkallaolon ohella tekee työtä, matka-ajan palkka maksetaan tällä perus- teella vain niiltä matkatunneilta, jotka muodostuvat työtuntijär- jestelmän mukaisen työajan ja todella työskennellyn työajan erotuksesta. Niin kuin työaikalain (872/2019) 3 §:n 2 momen- tista käy ilmi, tätä matka-aikaa ei lueta työaikaan. Matka-ajan palkka maksetaan pykälän 2 momentin perusteella sunnuntai- tai pyhäpäivänä sekä muuna työntekijän työtuntijär- jestelmän edellyttämänä vapaapäivänä suoritetusta matkasta asianomaisen säännöllistä työaikaa vastaavasti enintään kah- deksalta tunnilta yksinkertaisen tuntipalkan mukaan. Matka- ajan palkkaa suoritetaan vain todella matkustamiseen käyte- tyltä ajalta. Xxxxxxx työntekijä viettää viikkovapaapäivää tai muu- toin on levossa, matka-ajan palkkaa ei suoriteta. Matkustamisen tarkoitukseen liittyvät pysähdysajat (esim. väli- asemilla) luetaan täydet puolet tunnitmatka-aikaan. Sunnuntaina ja muuna vapaa- päivänä vuorokauden käsite määräytyy sen mukaan, kuinka asianomaisen työvuorokausi alkaa ja päättyy siitä riippumatta, miltä ajalta sunnuntaityön korotusosa hänelle suoritetaan. Yleisellä säännöllä ei ole määriteltävissä, kuka on sellaisessa, pykälän 5. xxxxxx tarkoittamassa asemassa, että häneen ei so- velleta matka-ajan palkkaa koskevia sopimusmääräyksiä. Yk- sittäistapauksessa on huomiota kiinnitettävä muun ohella teh- tävien luonteeseen, henkilön asemaan organisaatiossa sekä siihen, mitä hänen palkkausperusteitaan vahvistettaessa on otettu huomioon.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Matkustaminen. 1 1. Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävän edellyttämät työ- matkat työmat- kat kokonaistaloudellisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteen. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, noudatetaan Verohallinnon kulloinkin voimassa olevia verosta vapaaksi katsottavia kat- sottavia matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten kilometrikor- vausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisesta, ettei päivärahaa makseta eikä toimihenkilöllä toi- mihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta ruokailutauon aikana mahdollisuutta aterioida tavanomai- sella ruokailupaikallaan tai hän ei voi ruokailla kotonaan, työnantajan ruokalassa ruoka- lassa tai muussa työnantajan järjestämässä ruokailupaikassa, maksetaan toimihenkilölle ateriakorvaus. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mistaalkamista, ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan mat- kan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät ei- vät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään toimihenkilölle ennen matkalle mat- kalle lähtöä. 2 2. Ellei työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän edellyt- tävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittu, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa tai kulkuneuvossakul- kuneuvossa. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle toi- mihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannukset. Mikäli Mi- käli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta maksutositetta yöpymisestään majoituspaikassa majoi- tuspaikassa taikka kulkuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle toimihen- kilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahan. 3 3. Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan peruspalkan pe- ruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Matkustaminen. 1 Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävän edellyttämät työ- matkat kokonaistaloudellisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteen. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, noudatetaan Verohallinnon kulloinkin voimassa olevia verosta vapaaksi katsottavia matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisesta, ettei päivärahaa makseta eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta tai hän ei voi ruokailla kotonaan, työnantajan ruokalassa tai muussa työnantajan järjestämässä jär- jestämässä ruokailupaikassa, maksetaan toimihenkilölle ateriakorvaus. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mista, ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan las- ketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-matka- ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään toimihenkilölle ennen matkalle lähtöä. 2 Ellei työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittu, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa majoituspaikas- sa tai kulkuneuvossa. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta ma- kuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan olosuhteet olo- suhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannuksetmajoittu- miskustannukset. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta maksutositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossakulkuneu- vossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahan. 3 Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Matkustaminen. 1 Toimihenkilö 1. Xxxxxx toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävän työtehtävien edellyttämät työ- matkat kokonaistaloudellisesti työmatkat. Matkat tehdään työnantajan määräämällä tarkoituksenmukaisella tavallatavalla siten, ettei matkaan kulu aikaa eikä siitä aiheudu kustannuksia enem- män, kuin tehtävien hoitaminen välttämättä vaatii. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteenTyömatkan alkamis- ja päättymispaikkana käytetään joko ylemmän toimihenkilön varsinaista työpaik- kaa tai asuntoa, riippuen siitä kummasta matka tehdään. 2. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, Matkustamisessa noudatetaan Verohallinnon verohallituksen kulloinkin voimassa olevia verosta ve- rosta vapaaksi katsottavia katsottavien matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä tuntimää- riä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten se- kä kilometrikorvauksen osalta. Kun kyse Hotellikorvausten enimmäismäärien osalta noudatetaan valtion matkustussäännön määrittelemiä enimmäismääriä. Mikäli matkan aikana joudutaan majoittumaan, korvataan majoittumiskustan- nukset korkeintaan Valtion matkustussäännön määrittelemien hotellikorvaus- ten enimmäismäärien mukaisesti. Enimmäismäärät eivät koske tapauksia, joissa työantajan määräyksestä yövy- tään kalliimmassa hotellissa. 3. Päivärahojen maksaminen edellyttää, että työntekopaikka on sellaisesta lähiliikkumisestayleisesti käyte- tyn kulkutien mukaisesti mitaten yli 40 kilometrin päässä joko ylemmän toimi- henkilön varsinaisesta työpaikasta tai hänen asunnostaan, ettei päivärahaa makseta eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta tai hän ei voi ruokailla kotonaan, työnantajan ruokalassa tai muussa työnantajan järjestämässä ruokailupaikassa, maksetaan toimihenkilölle ateriakorvausriippuen siitä kummasta matka tehdään. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mista, ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksiTyöntekopaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä ylemmän toimihenkilön toimipaikasta että asunnosta. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. Matkan Mat- kan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään ylemmälle toimihenkilölle ennen matkalle lähtöä. 2 Ellei työnantaja 4. Ateriakorvausta maksetaan verohallituksen päätöksen mukaisesti. Ateriakor- vausta ei makseta, milloin ylemmällä toimihenkilöllä on mahdollisuus työnan- tajan järjestämään ns. verotusarvon mukaiseen ateriaetuun. 5. Xxxxxxx ylemmän toimihenkilön kanssa ei ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittu, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa tai kulkuneuvossaettä säännöllisen työajan ulkopuolella tapahtuva matkustaminen liittyy ylemmän toimihenkilön normaa- leihin työtehtäviin ja otetaan huomioon palkan muodostuksessa, matkustami- sen korvaamisesta sovitaan tarvittaessa paikallisesti. 6. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua Edellä mainittujen päivärahojen ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan ateriakorvauksen maksamisen asemesta voidaan sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksettavasta erillisestä korvauksesta. 7. Laivaseminaareista sekä kokous- ja koulutusristeilyistä suoritettavista päivä- rahoista sovitaan paikallisesti. Ellei niistä ole sovittu etukäteen, maksetaan korvaukset tämän työehtosopimuksen mukaisesti. 8. Komennustöitä koskevista päivärahoista voidaan paikallisesti sopia toisin ot- taen huomioon paikalliset olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannukset. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahanmuut työnantajan suorittamat järjeste- lyt. 3 Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä9. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnitPaikallisesti voidaan tämän pykälän määräyksistä sopia toisin.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Matkustaminen. 1 Toimihenkilö Matkaan käytettyä aikaa ei lueta työaikaan, ellei sitä samalla ole pidettävä työ- suorituksena. Työsuorituksena eli työaikaan luettavana matkustamisena on velvollinen suorittamaan työtehtävän edellyttämät työ- matkat kokonaistaloudellisesti pidettävä o kuljetukseen osallistumista työnantajan määräämästä lähtöpaikasta työn suorituspaikkaan ja sieltä lähtöpaikkaan palaamista o työmatkaa, jolla työntekijän on kuljetettava yhtiön ajoneuvoa ja sen mukana työn edellyttämiä tarvikkeita tai muita työntekijöitä Työaikaan luettava matkustaminen tulee merkitä työvuoroluetteloon. Työntekijää ei voi velvoittaa ilman omaa suostumustaan matkustamaan työvuo- roluetteloon merkittynä vapaapäivänään. Laskettaessa säännöllisen työajan täyttymistä matkustamiseen käytetyt tunnit luetaan tehtyyn työaikaan, jos säännöllinen työaika (viikossa tai kolmen viikon jaksossa) ei muuten täyty. Työaikakirjanpidossa näitä matkustamiseen käytetty- jä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinaisiksi työtunneiksi. Ks. OTO-kuljettajan ohje. 5.1 Matka-ajan ja -kustannusten korvaaminen‌ Matkustusaika, jota ei lueta työaikaan, korvataan maksamalla matkustusajalta peruskuukausipalkan lisäksi yksinkertaista tuntipalkkaa. Matkustusajan korva- usta ei kuitenkaan makseta kello 22:n ja 7:n väliseltä ajalta, mikäli yhtiö kustan- taa ohjelmatyöntekijälle liikennevälineessä makuupaikan. Matka on suoritettava tarkoituksenmukaisella tavalla. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteen. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, noudatetaan Verohallinnon kulloinkin voimassa olevia verosta vapaaksi katsottavia matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisestatavalla siten, ettei päivärahaa makseta eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta tai hän ei voi ruokailla kotonaansiitä aiheudu tarpeettomasti kustannuksia. Matkakustannusten korvaukset maksetaan yhtiön matkustussäännön mukai- sesti. Ks. matkustussääntö Esimies ja työntekijä voivat sopia, työnantajan ruokalassa tai muussa työnantajan järjestämässä ruokailupaikassa, maksetaan toimihenkilölle ateriakorvausettä matkustusajalta maksettava korvaus vaihdetaan vastaavaan vapaa-aikaan säännöllisenä työaikana. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mista, Vapaa-aika on annettava ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksiotettava neljän kuukauden kuluessa matkustamisesta. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset Kokonaispalkkauksessa työaikaan sisältymätön matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään toimihenkilölle ennen matkalle lähtöäaika, joka yksinään tai yhdessä työajan kanssa ylittää 9 t /vrk, korvataan antamalla sitä vastaava mää- rä vapaa-aikaa. 2 Ellei työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittu, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa tai kulkuneuvossa. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua 5.2 Ulkomailla suoritettu työ‌ Ulkomaanmatkoilla suoritettavista töistä ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannukset. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahanniistä maksettavista korvauksista so- vitaan ennen matkaa kussakin tapauksessa erikseen noudattaen tätä sopimusta soveltuvin osin. 3 Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement

Matkustaminen. 1 Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävän edellyttämät työ- matkat kokonaistaloudellisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteen. Ellei paikallisesti ole muuta muu- ta sovittu, noudatetaan Verohallinnon kulloinkin voimassa olevia verosta vapaaksi katsottavia matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisesta, ettei päivärahaa makseta eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta tai hän ei voi ruokailla kotonaan, työnantajan ruokalassa tai muussa työnantajan työnanta- jan järjestämässä ruokailupaikassa, maksetaan toimihenkilölle ateriakorvausateriakor- vaus. Kotimaan päiväraha 2010 Nimike Edellytys € Kokopäiväraha Yli 10 tunnin matka 36 Kokopäiväraha Viimeinen täysi matkavuorokausi ylittyy yli 6 t 36 Osapäiväraha Yli 6 tunnin matka 16 Osapäiväraha Xxxxxxxxx täysi matkavuorokausi ylittyy yli 2 t 16 Ateriakorvaus 9 Kokopäivärahan puolikas Kaksi ilmaista ateriaa 18 Osapäivärahan puolikas Yksi ilmainen ateria 8 Ajokilometrikorvaus (snt/km) 2010 Kilometrikorvaus oman auton käytöstä 45 snt/km Korotus lisähenkilöstä tai vastaavasta tavaramäärästä 3 snt/km Korotus perävaunusta 7 snt/km Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mista, ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan las- ketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-matka- ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään toimihenkilölle ennen matkalle lähtöä. 2 Ellei työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän työmatkan Mikäli matkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittujoudutaan majoittumaan, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa tai kulkuneuvossakorvataan majoittumis- kustannukset korkeintaan valtion matkustussäännön määrittelemien hotellikorvausten enimmäismäärien mukaisesti. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannuksetEnimmäismäärät eivät koske tapauksia, joissa työnantajan määräyksestä yövytään kalliimmas- sa hotellissa. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossaYöpymiskustannusten korvaaminen 2010 Max.hotellikorvaus/yö €/vrk Helsingissä, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossaEspoossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahan. Vantaalla, Kauniaisissa 158 Muualla Suomessa 98 Ei majoituslaskua: yöpymisraha 10 3 Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Bargaining Agreement

Matkustaminen. 1 Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävän edellyttämät työ- matkat kokonaistaloudellisesti tarkoituksenmukaisella tavalla. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteen. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, noudatetaan Verohallinnon kulloinkin voimassa olevia verosta vapaaksi katsottavia matkakustannusten korvausten euro- 5.1 Matka-ajan käsite‌ Kohtia 5.2 ja tuntimääriä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisesta, ettei päivärahaa makseta eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta tai hän ei voi ruokailla kotonaan, työnantajan ruokalassa tai muussa työnantajan järjestämässä ruokailupaikassa, maksetaan toimihenkilölle ateriakorvaus. Matka 5.3 sovellettaessa matkaan käytetyn ajan katsotaan alkaneeksialkavan, kun toimihenkilö ohjelmatyöntekijä lähtee matkalle työpaikalta taityönantajan määräämästä tai sovitusta lähtö- paikasta. Lähtöpaikka voi olla esimerkiksi ohjelmatyöntekijän varsinainen työ- paikka, milloin erikseen sovitaanhänen kotinsa, kotoaan tuotantopaikka tai matkalla käytetty majoituspaikka. Matka-aika päättyy kun ohjelmatyöntekijä aloittaa työn tekemisen matkakohtees- sa, saapuu majoituspaikkaansa matkakohteessa tai kun ohjelmatyöntekijä palaa varsinaiselle työpaikalleen tai kotiinsa. Kodin ja varsinaisen työpaikan väliseen matkaan käytettyä aikaa ei koskaan kat- sota matka-ajaksi. Päivärahojen maksamisessa sovellettava matkavuorokausi poikkeaa edellä esi- tetystä ja se on määritelty yhtiön matkustusohjesäännössä. 5.2 Matka-ajan korvaus‌ Matkaan käytetty aika on työaikaa vain kohdan 5.3 mukaisissa tilanteissa. Muis- sa tapauksissa matka-aika ei ole työaikaa, vaan se korvataan maksamalla mat- kustamiseen käytetyltä ajalta yksinkertaisen tuntipalkan suuruista korvausta. Matka-ajan korvausta ei makseta kello 22:n ja 7:n väliseltä ajalta, mikäli yhtiö kustantaa ohjelmatyöntekijälle liikennevälineessä makuu- tai hyttipaikan. Esimies ja työntekijä voivat sopia, että matkustusajalta maksettava korvaus vaihdetaan vastaavaan vapaa-aikaan säännöllisenä työaikana. Vapaa-aika on annettava ja otettava kuuden kuukauden kuluessa matkustamisesta. Kokonaispalkkauksessa työaikaan sisältymätön matka-aika, joka yksinään tai yhdessä työajan kanssa ylittää 9 t /vrk, korvataan antamalla sitä vastaava määrä vapaa-aikaa. 5.3 Työajaksi katsottava matka-aika‌ a) Työvuoroluettelon mukaisena säännöllisenä työaikana tapahtuva matkus- taminen katsotaan aina työajaksi. b) Jaksotyössä ennalta tiedetyksi matkustuspäiväksi on suunniteltava vähin- tään neljän tunnin työvuoro. Jos varsinaista työntekoa ei ole lainkaan tai sitä on alle neljä tuntia, on matka-aikaa merkittävä työajaksi siten, että neljän tunnin vähimmäisaika täyttyy. c) Työehtosopimuksen 3.5.1. kohdan määräykset työpäivän yhdenjaksoi- suudesta ovat voimassa myös matkapäivinä. Matkustaminen kesken työ- päivän, toisin sanoen muulloin kuin ennen säännöllisen työajan alka- mistatyönteon aloittamista tai työn- teon päättymisen jälkeen, on työaikaa. d) Ohjelmatyöntekijä kuljettaa yhtiön ajoneuvoa siten, että edellytykset ajo- neuvon kuljetuskorvaukselle työehtosopimuksen kohdan 4 mukaisesti ovat olemassa. e) Julkisilla kulkuvälineillä matkustettaessa matka-aika katsotaan työajaksi, jos ohjelmatyöntekijä joutuu kuljettamaan mukanaan työssään tarvitsemia välineitä, jotka painoltaan ja/tai kooltaan ovat hyvin merkittävästi tavan- omaisia käsimatkatavaroita hankalammat kuljettaa ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset joita ohjelmatyönte- kijä joutuu pääosan matka-ajasta tai koko matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseenhenkilökohtaisesti valvomaan. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään toimihenkilölle ennen matkalle lähtöäNeljä tuntia ylittävän matka-ajan osalta tästä voidaan sopia työntekijän kanssa toisin. 2 Ellei työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittuf) Työnantajan muulla kuin julkisella kulkuvälineellä järjestämään kuljetuk- seen osallistumista pidetään työaikana, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa jos ohjelmatyöntekijällä on kulje- tuksen lähtöpaikalla työnantajan määräämiä työtehtäviä, kuten esimerkik- si kaluston hakemista tai kulkuneuvossa. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannukset. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahanosallistumista ohjeiden antamiseen. 3 Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-g) Ohjelmatyöntekijä suorittaa matkustamisen aikana esimiehen kanssa en- nalta sovittuja tai esimiehen määräämiä työtehtäviä. Kohtia d) ja g) lukuun ottamatta matkustamisessa ei yleensä ole kyse työaikalain tarkoittamasta työajasta, vaikka se tämän työehtosopimuksen mukaan katsottai- siin työajaksi. Lakisääteisen työaikakirjanpidon toteuttamiseksi on nämä tunnit eroteltava työaikakirjanpitojärjestelmässä. 5.4 Matkakustannusten korvaaminen‌ Matka on suoritettava tarkoituksenmukaisella tavalla siten, ettei siitä aiheudu tarpeettomasti kustannuksia. Matkakustannusten korvaukset maksetaan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä yhtiön matkustussäännön mukaises- ti. 5.5 Ulkomailla suoritettu työ‌ Jaksotyössä olevan yksittäisen ohjelmatyöntekijän kanssa voidaan sopia, että ulkomaille suuntautuvan matkan työtunneilta palkka maksetaan 20 prosentilla korotettuna, joka korvaa mahdolliset työvuoroluettelon muuttamisesta aiheutu- van haittakorvaukset, ilta- ja 16 tunnilta vapaapäivänäyötyölisät sekä yölepoaikaa lyhentävän työn kor- vaukset. Sopimuksen voimassaollessa työvuoroluetteloa voidaan muuttaa rajoi- tuksetta vapaapäiviä lukuun ottamatta ja ilman työntekijän erillistä suostumusta. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnitajan korvausta ei koroteta. Useamman työntekijän ulkomaille suuntautuvissa produktioissa ei tämän kohdan määräystä sovelleta, vaan asiasta voidaan sopia paikallisesti luottamushenkilön kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Matkustaminen. 1 Toimihenkilö Poistetaan työehtosopimuksen 15 §. Muutetaan työehtosopimuksen liitteen 5 otsikoksi Matkustaminen ja muutetaan liite kuulu- maan seuraavasti: 1. Matka on velvollinen suorittamaan työtehtävän edellyttämät työ- matkat kokonaistaloudellisesti suoritettava tarkoituksenmukaisella tavalla. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteen. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, noudatetaan Verohallinnon kulloinkin voimassa olevia verosta vapaaksi katsottavia matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisestatavalla siten, ettei päivärahaa makseta mat- kaan kulu aikaa eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta tai siitä aiheudu kustannuksia enemmän kuin teh- tävien hoitaminen välttämättä vaatii. 2. Matkapäiviltä maksetaan palkka siltä matkaan käytetyltä ajalta, jolta työntekijä matkan takia muuten on estynyt saamasta palkkaa kuiten- kin enintään niin pitkältä ajalta, että hän saa säännöllistä päivittäistä työaikaansa vastaavan palkan. Matka-aikaa ei voi ruokailla kotonaan, työnantajan ruokalassa tai muussa työnantajan järjestämässä ruokailupaikassa, lueta työaikaan. 3. Sunnuntai- ja pyhäpäivinä sekä muuna työntekijän työtuntijärjestel- män edellyttämänä vapaapäivänä suoritetusta matkasta maksetaan toimihenkilölle ateriakorvaus. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mista, ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään toimihenkilölle ennen matkalle lähtöäpalkka asianomaisen säännöllistä työaikaa vastaavasti enintään kahdeksalta tunnilta yksinkertaisen tuntipalkan mukaan. 2 Ellei työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittu4. Xxxxxxx työntekijä tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matko- xxxxx suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa tai kulkuneuvossa. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannukset. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahankorvausta matka- ajalta makseta. 3 Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä 5. Työntekijälle on mahdollisuuksien mukaan pyrittävä järjestämään vuorokausilepo työmatkan päättymisen ja 16 tunnilta vapaapäivänäseuraavan työvuoron alka- misen välillä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnitajan palkassa on ensinnäkin kysymys sen ansionmene- tyksen korvaamisesta, joka työntekijälle aiheutuu siitä, että asi- anomainen matkan takia muuten on estynyt saamasta palkkaa. Tällöin korvausta suoritetaan enintään niin pitkältä ajalta, että työntekijä saa säännöllistä päivittäistä työaikaansa vastaavan palkan. Jos työntekijä työvuorokauden aikana matkallaolon ohella tekee työtä, matka-ajan palkka maksetaan tällä perus- teella vain niiltä matkatunneilta, jotka muodostuvat työtuntijär- jestelmän mukaisen työajan ja todella työskennellyn työajan erotuksesta. Niin kuin työaikalain (872/2019) 3 §:n 2 momen- tista käy ilmi, tätä matka-aikaa ei lueta työaikaan. Matka-ajan palkka maksetaan pykälän 2 momentin perusteella sunnuntai- tai pyhäpäivänä sekä muuna työntekijän työtuntijär- jestelmän edellyttämänä vapaapäivänä suoritetusta matkasta asianomaisen säännöllistä työaikaa vastaavasti enintään kah- deksalta tunnilta yksinkertaisen tuntipalkan mukaan. Matka- ajan palkkaa suoritetaan vain todella matkustamiseen käyte- tyltä ajalta. Xxxxxxx työntekijä viettää viikkovapaapäivää tai muu- toin on levossa, matka-ajan palkkaa ei suoriteta. Matkustami- sen tarkoitukseen liittyvät pysähdysajat (esim. väliasemilla) lue- taan matka-aikaan. Sunnuntaina ja muuna vapaapäivänä vuo- rokauden käsite määräytyy sen mukaan, kuinka asianomaisen työvuorokausi alkaa ja päättyy siitä riippumatta, miltä ajalta sun- nuntaityön korotusosa hänelle suoritetaan. Yleisellä säännöllä ei ole määriteltävissä, kuka on sellaisessa, pykälän 5. xxxxxx tarkoittamassa asemassa, että häneen ei so- velleta matka-ajan palkkaa koskevia sopimusmääräyksiä. Yk- sittäistapauksessa on huomiota kiinnitettävä muun ohella teh- tävien luonteeseen, henkilön asemaan organisaatiossa sekä siihen, mitä hänen palkkausperusteitaan vahvistettaessa on otettu huomioon.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Matkustaminen. 1 Toimihenkilö 1. Xxxxxx toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävän työtehtävien edellyttämät työ- matkat kokonaistaloudellisesti matkat. Matkat tehdään työnantajan määräämällä tarkoituksenmukaisella tavallata- valla siten, ettei matkaan kulu aikaa eikä siitä aiheudu kustannuksia enemmän, kuin tehtävien hoitaminen välttämättä vaatii. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteenTyömatkan alkamis- ja päättymis- paikkana käytetään joko ylemmän toimihenkilön varsinaista työpaikkaa tai asuntoa, riippuen siitä kummasta matka tehdään. 2. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, Matkustamisessa noudatetaan Verohallinnon verohallituksen kulloinkin voimassa olevia verosta ve- rosta vapaaksi katsottavia katsottavien matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä päivärahojentuntimääriä 3. Päivärahojen maksaminen edellyttää, ulkomaanpäivärahojenettä työntekopaikka on yleisesti käytetyn kulkutien mukaisesti mitaten yli 40 kilometrin päässä joko ylemmän toimihenki- lön varsinaisesta työpaikasta tai hänen asunnostaan, ateriakorvauksen, yömatkarahan riippuen siitä kummasta matka tehdään. Työntekopaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä kilometrikorvausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisesta, ettei päivärahaa makseta eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta tai hän ei voi ruokailla kotonaan, työnantajan ruokalassa tai muussa työnantajan järjestämässä ruokailupaikassa, maksetaan toimihenkilölle ateriakorvaus. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mista, ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseenylemmän toimihenkilön toimipaikasta että asunnosta. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään ylemmälle toimihenkilölle ennen matkalle lähtöä. 2 Ellei työnantaja 4. Ateriakorvausta maksetaan verohallituksen päätöksen mukaisesti. Ateriakor- vausta ei makseta, milloin ylemmällä toimihenkilöllä on mahdollisuus työnanta- jan järjestämään ns. verotusarvon mukaiseen ateriaetuun. 5. Xxxxxxx ylemmän toimihenkilön kanssa ei ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittu, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa tai kulkuneuvossaettä säännöllisen työajan ulkopuolella tapahtuva matkustaminen liittyy ylemmän toimihenkilön normaalei- hin työtehtäviin ja otetaan huomioon palkan muodostuksessa, matkustamisen korvaamisesta sovitaan tarvittaessa paikallisesti. 6. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua Edellä mainittujen päivärahojen ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan ateriakorvauksen maksamisen asemesta voidaan sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksettavasta erillisestä korvauksesta. 7. Laivaseminaareista sekä kokous- ja koulutusristeilyistä ei suoriteta päivärahoja, ellei näin ole erikseen sovittu. 8. Komennustöitä koskevista päivärahoista voidaan paikallisesti sopia toisin ot- taen huomioon paikalliset olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannukset. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahanmuut työnantajan suorittamat järjestelyt. 3 Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä9. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnitPaikallisesti voidaan tämän pykälän määräyksistä sopia toisin.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Matkustaminen. 1 Toimihenkilö Matkaan käytettyä aikaa ei lueta työaikaan, ellei sitä samalla ole pidettävä työ- suorituksena. Työsuorituksena eli työaikaan luettavana matkustamisena on velvollinen suorittamaan työtehtävän edellyttämät työ- matkat kokonaistaloudellisesti pidettävä o kuljetukseen osallistumista työnantajan määräämästä lähtöpaikasta työn suorituspaikkaan ja sieltä lähtöpaikkaan palaamista o työmatkaa, jolla työntekijän on kuljetettava yhtiön ajoneuvoa ja sen mukana työn edellyttämiä tarvikkeita tai muita työntekijöitä Työaikaan luettava matkustaminen tulee merkitä työvuoroluetteloon. Työntekijää ei voi velvoittaa ilman omaa suostumustaan matkustamaan työvuo- roluetteloon merkittynä vapaapäivänään. Laskettaessa säännöllisen työajan täyttymistä matkustamiseen käytetyt tunnit luetaan tehtyyn työaikaan, jos säännöllinen työaika (viikossa tai kolmen viikon jaksossa) ei muuten täyty. Työaikakirjanpidossa näitä matkustamiseen käytetty- jä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinaisiksi työtunneiksi. Ks. OTO-kuljettajan ohje. 5.1 Matka-ajan ja -kustannusten korvaaminen‌ Matkustusaika, jota ei lueta työaikaan, korvataan maksamalla matkustusajalta peruskuukausipalkan lisäksi yksinkertaista tuntipalkkaa. Matkustusajan kor- vausta ei kuitenkaan makseta kello 22:n ja 7:n väliseltä ajalta, mikäli yhtiö kus- tantaa ohjelmatyöntekijälle liikennevälineessä makuupaikan. Matka on suoritettava tarkoituksenmukaisella tavalla siten, ettei siitä aiheudu tarpeettomasti kustannuksia. Matkakustannusten korvaukset maksetaan yhtiön matkustussäännön mukai- sesti. Ks. matkustussääntö Esimies ja työntekijä voivat sopia, että matkustusajalta maksettava korvaus vaihdetaan vastaavaan vapaa-aikaan säännöllisenä työaikana. Vapaa-aika on annettava ja otettava neljän kuukauden kuluessa matkustamisesta. Kokonaispalkkauksessa työaikaan sisältymätön matka-aika, joka yksinään tai yhdessä työajan kanssa ylittää 9 t /vrk, korvataan antamalla sitä vastaava mää- rä vapaa-aikaa. 5.2 Ulkomailla suoritettu työ‌ Ulkomaanmatkoilla suoritettavista töistä ja niistä maksettavista korvauksista so- vitaan ennen matkaa kussakin tapauksessa erikseen noudattaen tätä sopimusta soveltuvin osin. 6 PALKAT JA PALKANMAKSU‌ 6.1 Käsitteitä‌ Palkkaustapa, joka perustuu sovittuun työaikaan. Aikapalkkaisia ovat kuukau- sipalkkaiset ja tuntipalkkaiset työntekijät. Ohjelmatyöntekijälle yhden tunnin työstä maksettava henkilökohtainen palkka, joka saadaan jakamalla peruskuukausipalkka luvulla 152. Palkkaustapa, jossa työsuoritus ei ole sidottu aikaan vaan tehtyyn suorittee- seen. Suorite-palkkaiset työntekijät ovat Yhtyneet-sopimuksen piirissä. Tehtäväkohtainen palkka on tehtävän vaativuuteen perustuva osuus palkasta. Se määritetään kunkin työntekijän tehtävälle Palkkavaaka-pisteytyksellä. Teh- tävien vaativuusluokitus tehdään luokitustoimikunnissa, jotka muodostuvat luot- tamusmiehistä ja yhtiön edustajista erikseen sovittavalla tavalla. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteenLuokitustoimikunta arvioi tehtävän luokituksen aina, kun henkilö siirtyy toiseen tehtävään tai kun tehtävän vaatimukset ovat selvästi muuttuneet. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, noudatetaan Verohallinnon kulloinkin voimassa olevia verosta vapaaksi katsottavia matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisesta, ettei päivärahaa makseta eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta Jos henkilön tehtävä muuttuu olennaisesti tai hän ei voi ruokailla kotonaantulee uutena työehtosopimuksen piiriin, työnantajan ruokalassa tehtäväluokitus suoritetaan noin neljän kuukauden kuluttua uuden tehtävän al- kamisajankohdasta. Esityksen luokituksesta tekee joko esimies, työntekijä itse tai muussa työnantajan järjestämässä ruokailupaikassa, maksetaan toimihenkilölle ateriakorvaus. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mista, ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään toimihenkilölle ennen matkalle lähtöäluottamusmies. 2 Ellei työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittu, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa tai kulkuneuvossa. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannukset. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahan. 3 Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit.

Appears in 1 contract

Samples: Collective Agreement

Matkustaminen. 1 Toimihenkilö Poistetaan työehtosopimuksen 30 §. Muutetaan työehtosopimuksen liitteen 5 otsikoksi Matkustaminen ja muutetaan liite kuulu- maan seuraavasti: 1. Matka on velvollinen suorittamaan työtehtävän edellyttämät työ- matkat kokonaistaloudellisesti suoritettava tarkoituksenmukaisella tavalla. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteen. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, noudatetaan Verohallinnon kulloinkin voimassa olevia verosta vapaaksi katsottavia matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisestatavalla siten, ettei päivärahaa makseta mat- kaan kulu aikaa eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta tai siitä aiheudu kustannuksia enemmän kuin teh- tävien hoitaminen välttämättä vaatii. 2. Matkapäiviltä maksetaan palkka siltä matkaan käytetyltä ajalta, jolta työntekijä matkan takia muuten on estynyt saamasta palkkaa kuiten- kin enintään niin pitkältä ajalta, että hän saa säännöllistä päivittäistä työaikaansa vastaavan palkan. Matka-aikaa ei voi ruokailla kotonaan, työnantajan ruokalassa tai muussa työnantajan järjestämässä ruokailupaikassa, lueta työaikaan. 3. Sunnuntai- ja pyhäpäivinä sekä muuna työntekijän työtuntijärjestel- män edellyttämänä vapaapäivänä suoritetusta matkasta maksetaan toimihenkilölle ateriakorvaus. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mista, ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään toimihenkilölle ennen matkalle lähtöäpalkka asianomaisen säännöllistä työaikaa vastaavasti enintään kahdeksalta tunnilta yksinkertaisen tuntipalkan mukaan. 2 Ellei työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittu4. Xxxxxxx työntekijä tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matko- xxxxx suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa tai kulkuneuvossa. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannukset. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahankorvausta matka- ajalta makseta. 3 Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä 5. Työntekijälle on mahdollisuuksien mukaan pyrittävä järjestämään vuorokausilepo työmatkan päättymisen ja 16 tunnilta vapaapäivänäseuraavan työvuoron alka- misen välillä. Matka-aikaan ajan palkassa on ensinnäkin kysymys sen ansionmenetyk- sen korvaamisesta, joka työntekijälle aiheutuu siitä, että asian- omainen matkan takia muuten on estynyt saamasta palkkaa. Täl- löin korvausta suoritetaan enintään niin pitkältä ajalta, että työnte- kijä saa säännöllistä päivittäistä työaikaansa vastaavan palkan. Jos työntekijä työvuorokauden aikana matkallaolon ohella tekee työtä, matka-ajan palkka maksetaan tällä perusteella vain niiltä matkatun- neilta, jotka muodostuvat työtuntijärjestelmän mukaisen työajan ja todella työskennellyn työajan erotuksesta. Niin kuin työaikalain (872/2019) 3 §:n 2 momentista käy ilmi, tätä matka-aikaa ei lueta työaikaan. Matka-ajan palkka maksetaan pykälän 2 momentin perusteella sunnuntai- tai pyhäpäivänä sekä muuna työntekijän työtuntijärjes- telmän edellyttämänä vapaapäivänä suoritetusta matkasta asian- omaisen säännöllistä työaikaa vastaavasti enintään kahdeksalta tunnilta yksinkertaisen tuntipalkan mukaan. Matka-ajan palkkaa suoritetaan vain todella matkustamiseen käytetyltä ajalta. Xxxxxxx työntekijä viettää viikkovapaapäivää tai muutoin on levossa, matka- ajan palkkaa ei suoriteta. Matkustamisen tarkoitukseen liittyvät py- sähdysajat (esim. väliasemilla) luetaan täydet puolet tunnitmatka-aikaan. Sunnuntaina ja muuna vapaapäivänä vuorokauden käsite määräytyy sen mu- kaan, kuinka asianomaisen työvuorokausi alkaa ja päättyy siitä riip- pumatta, miltä ajalta sunnuntaityön korotusosa hänelle suoritetaan. Yleisellä säännöllä ei ole määriteltävissä, kuka on sellaisessa, py- kälän 5. xxxxxx tarkoittamassa asemassa, että häneen ei sovelleta matka-ajan palkkaa koskevia sopimusmääräyksiä. Yksittäistapauk- sessa on huomiota kiinnitettävä muun ohella tehtävien luontee- seen, henkilön asemaan organisaatiossa sekä siihen, mitä hänen palkkausperusteitaan vahvistettaessa on otettu huomioon.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Matkustaminen. 1 Toimihenkilö Matkaan käytettyä aikaa ei lueta työaikaan, ellei sitä samalla ole pidettä- vä työsuorituksena. Työsuorituksena eli työaikaan luettavana matkustamista on velvollinen suorittamaan työtehtävän edellyttämät työ- matkat kokonaistaloudellisesti pidettävä: 1. kuljetusta työnantajan määräämästä lähtöpaikasta työn suorituspaik- kaan ja sieltä lähtöpaikkaan palaamista 2. kun työntekijän on kuljetettava ajoneuvoa ja sen mukana työn edel- lyttämiä tarvikkeita tai muita työntekijöitä 3. kun työntekijän tulee osallistua edellä 1- tai 2-kohdassa mainittuun kuljetukseen. Matkustamiseen käytetyt tunnit luetaan tehtyyn työaikaan laskettaessa säännöllisen työajan täyttymistä, ellei säännöllinen työaika muuten to- teudu. Näitä matkustamiseen käytettyjä tunteja ei kuitenkaan työaikati- lastoinnissa lueta varsinaisiksi työtunneiksi. Matka on suoritettava tarkoituksenmukaisella tavalla. Matkaan liittyvät yksityiskohdat selvitetään etukäteen. Ellei paikallisesti ole muuta sovittu, noudatetaan Verohallinnon kulloinkin voimassa olevia verosta vapaaksi katsottavia matkakustannusten korvausten euro- ja tuntimääriä päivärahojen, ulkomaanpäivärahojen, ateriakorvauksen, yömatkarahan sekä kilometrikorvausten osalta. Kun kyse on sellaisesta lähiliikkumisestatavalla siten, ettei päivärahaa makseta eikä toimihenkilöllä ole normaalia vastaavaa ruokailumahdollisuutta tai hän matkas- ta aiheudu tarpeettomasti kustannuksia. Työntekijää ei voi ruokailla kotonaanvoida velvoittaa ilman suostumustaan mat- kustamaan työvuoroluetteloon merkittynä vapaapäivänään. Työvuoroluetteloon tulee merkitä matkustusvuorokaudelle työvuoro, työnantajan ruokalassa tai muussa työnantajan järjestämässä ruokailupaikassamikäli matka on työvuoroluetteloa laadittaessa tie- dossa. Tavanomaista asuinpaikasta työpaikalle saapumista ja sieltä palaamista ei lueta työajaksi. Tämä koskee myös vieraalla paikkakunnalla tapahtuvia vastaavia matkoja majoituspai- kasta työpaikalle ja takaisin. Huomautus: osapuolet toteavat, maksetaan toimihenkilölle ateriakorvaus. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai, milloin erikseen sovitaan, kotoaan ennen säännöllisen työajan alka- mista, ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta että TES:n 18 §:n muutokset eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. Matkan alkamis- ja päättymispaikka selvitetään toimihenkilölle ennen matkalle lähtöäai- heuta tarvetta muuttaa noudatettavaa käytäntöä orkesterissa. 2 Ellei työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta yöpymistä edel- lyttävän työmatkan aikana eikä yöpymistä koskevista järjestelyistä ole muuta sovittu, toimihenkilö huolehtii itse majoittumisesta majoituspaikassa tai kulkuneuvossa. Työnantaja korvaa toimihenkilölle majoituspaikan laskua ja maksutositetta vastaan majoittumisesta tai kulkuneuvon makuupaikasta toimihenkilölle aiheutuneet majoittumispaikkakunnan olosuhteet ja yleinen kustannustaso huomioon ottaen kohtuulliset majoittumiskustannukset. Mikäli toimihenkilö ei esitä laskua eikä maksu- tositetta yöpymisestään majoituspaikassa taikka kulkuneuvossa, eikä työnantaja ole järjestänyt toimihenkilölle majoitusta taikka makuupaikkaa kulkuneuvossa, työnantaja suorittaa toimihenkilölle yömatkarahan. 3 Työnantajan määräyksestä matkustamisesta vapaa-aikana maksetaan peruspalkan mukainen korvaus korkeintaan 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus