Common use of Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja Clause in Contracts

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 12 contracts

Samples: pielisverkko.fi, centenna.fi, www.blc.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuormittuminen. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 6 contracts

Samples: elmonet.fi, Lponetin Yleiset Sopimusehdot Kuluttaja Asiakkaille, elmonet.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron tiedonsiir- ron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä esiin- tyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi esimer- kiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa oh- jelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä keskeytyk- setöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun vies- tintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta katta- vuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus katta- vuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus katta- vuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tietotur- van tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuormittuminen. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden palve- luiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä lii- kennettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä muokkaustoimenpi- teistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluistahä- täpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä hätäteksti- viesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan anne- taan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa voi- massa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kytkykaup- paan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 3 contracts

Samples: elisa.fi, Saunalahti Prepaid Liittymien Yleiset Sopimusehdot, lounea.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan Asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-ilmasto- olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden Palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys Kuuskaista ei voi taata palveluiden Palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun Viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä Kuuskaistalla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Kuuskaista pidättää oikeuden itselleen toteuttaa Xxxxxxx haluamallaan tekniikalla. Kuuskaistalla on oikeus myös myöhemmin muuttaa Xxxxxxxx teknistä toteutusta, mikäli oman toiminnan tekninen kehitys sitä edellyttää, kuitenkin niin, että Asiakkaan Palvelun taso ei kokonaisuudessaan alene. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys Kuuskaista voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden Palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi, jolloin paikallinen kuuluvuus ja/tai kapasiteetti voi vaihdella. Teleyrityksellä Jos kattavuutta tai kapasiteettia olennaisesti ja pysyvästi pienennetään Asiakkaan Kohteessa, Kuuskaista ilmoittaa muutoksista tarkoituksenmukaisella tavalla kohtuullisessa ajassa etukäteen näille Asiakkaille. Asiakkaalla on oikeus irtisanomisaikaa noudattamatta päättää Sopimus, jos muutos heikentää vähäistä suuremmassa määrin ja pysyvästi Viestintäpalvelun toimivuutta Asiakkaan Kohteessa. Kuuskaistalla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuormittuminen. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien Viestintäpalveluiden ja Muiden palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä Kuuskaistalla on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanViestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun Palvelun käyttö tai sulkea liittymä Palvelu ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden Palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 3 contracts

Samples: www.kuuskaista.com, www.kuuskaista.com, www.kuuskaista.com

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen viestin- täverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi esi- merkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys te- leyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella kat- tavuusalueella (ks. viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteistakuormi- tusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä välttä- mätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä liiken- nettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteenverkkoliiken- teen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä Pysy- vistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa palvelukoh- taisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston vies- tintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan osal- taan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään lähet- täessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin Hätäteks- tiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelutVoIPpalvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 3 contracts

Samples: Tietoa Palveluista Ja Käytännöistä, Tietoa Palveluista Ja Käytännöistä, Tietoa Palveluista Ja Käytännöistä

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden ominaispiirtei- den vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista Mai- nituista syistä teleyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä keskeytyk- setöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuormittuminen. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanviestintäver- koissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitätoimen- piteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä muokkaustoi- menpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen matkapuheli- men osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin Hätätekstivies- tin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 3 contracts

Samples: Mobiililaajakaista Palvelukuvaus, Ohjaa Rahanarvoisen Tiedon Äärelle, Ohjaa Rahanarvoisen Tiedon Äärelle

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja kat- vealueita, paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumistahidas- tumista. Palveluiden Kuuluvuuteen ja palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin kulloiset- kin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa ohjelmis- toissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti olennai- sesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista Mainituis- ta syistä teleyritys DNA ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella kuuluvuusalueella (ks. viestintäpalvelun Katso palvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä DNA:lla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinenstaatti- nen. Teleyritys DNA voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteenalueen kokonais- kuuluvuuden parantamiseksi, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksijolloin paikallinen kuuluvuus voi vaih- della. Teleyrityksellä DNA:lla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettätietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä mikä saattaa vaikuttaa tarjottavien tarjotta- vien palveluiden laatuunlaatuun (palvelun virhe ks. 5.2). DNA saa tehdä pal- veluihinsa ja älykorttiin, esim. SIM-tekniikkaan ja sen käyttöön vai- kuttavia muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön (ks. 12). Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanDNA voi lähettää viestintäverkkojen avulla liittymän käyttöä helpottavia asetuksia asiakkaan päätelaitteeseen, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissajotka asiakas voi halutessaan asentaa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluistahätäpu- heluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii DNA huoleh- tii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yhtey- den yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstivies- tin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden pal- veluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa palvelu- kohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 2 contracts

Samples: www.dna.fi, www.dna.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan Asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sisäverkon kunto sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden Palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys Operaattori ei voi taata palveluiden Palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun Viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä Operaattorilla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Operaattori pidättää oikeuden itselleen toteuttaa Xxxxxxx haluamallaan tekniikalla. Operaattorilla on oikeus myös myöhemmin muuttaa Xxxxxxxx teknistä toteutusta, mikäli oman toiminnan tekninen kehitys sitä edellyttää, kuitenkin niin, että Asiakkaan Palvelun taso ei kokonaisuudessaan alene. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys Operaattori voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden Palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi, jolloin paikallinen kuuluvuus ja/tai kapasiteetti voi internetliikenteen hallintatoimenpiteiden johdosta vaihdella ja Asiakkaan internetyhteyden laatu voi heikentyä. Teleyrityksellä Asiakkaan internetyhteyden laadun heikentyminen voi vaikuttaa Asiakkaan käyttämien sisältöjen, sovellusten ja palveluiden laatuun niiden käyttöä heikentävästi. Jos kattavuutta tai kapasiteettia olennaisesti ja pysyvästi pienennetään Asiakkaan Kohteessa, Operaattori ilmoittaa muutoksista tarkoituksenmukaisella tavalla kohtuullisessa ajassa etukäteen näille Asiakkaille. Asiakkaalla on oikeus irtisanomisaikaa noudattamatta päättää Palvelusopimus, jos muutos heikentää vähäistä suuremmassa määrin ja pysyvästi Viestintäpalvelun toimivuutta Asiakkaan Kohteessa. Operaattorilla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuormittuminen. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien Viestintäpalveluiden ja Muiden palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä Operaattorilla on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanViestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun Palvelun käyttö tai sulkea liittymä Palvelu ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden Palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissaOperaattorin liikenteenhallinta- toimenpiteet eivät vaikuta Asiakkaan yksityisyyteen tai Asiakkaan henkilötietojen suojaan. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessaOperaattorin internetliikenteenteen hallintatoimenpiteet vaikuttavat ainoastaan Palveluiden saatavuuteen.

Appears in 2 contracts

Samples: raumanenergia.fi, raumanenergia.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-VoIP- palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 2 contracts

Samples: www.blc.fi, lounea.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron tiedon- siirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat vaikut- tavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä liit- tyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys Toimittaja ei voi taata palveluiden palve- luiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella katta- vuusalueella (ks. viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä Toimitta- jalla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys Toimittaja voi optimoida verkon osia ja toimintoja toimin- toja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä Toimittajalla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuor- mittuminen. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä Toimittajalla on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö käyt- tö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä muokkaustoimen- piteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä Puhelinliitty- mällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa Matkapu- helinverkossa toimiva teleyritys Toimittaja huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen Soittajan paikannus ja tekstiviestin lä- hettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän puhelinliitty- män palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon hätänume- roon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys Toimittaja saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa kuuluvas- sa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: iisiverkko.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron tiedonsiir- ron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä esiin- tyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi esimer- kiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa oh- jelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä keskeytyk- setöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun vies- tintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta kat- tavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus kat- tavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä saattaa saat- taa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä teley- rityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanviestintäverkois- saan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa palvelukohtai- sissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä hätätek- stiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen lähettämin- en ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa luok- kaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden palvelu- iden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa palve- lukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kyt- kykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: elisa.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron tiedon- siirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi vuok- si esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat vai- kuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ra- kennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä tekni- siä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys Toimittaja ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla kaikkial- la verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä Toimittajalla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys Toimittaja voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuudentoi- mivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä Toimittajalla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuormittuminen. Tämä saattaa saat- taa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä Toimit- tajalla on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tietotur- van tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.yleisessä

Appears in 1 contract

Samples: koillisnet.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja katvealueita, paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden Kuuluvuuteen ja palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet raken- teet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen ohjel- mistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys DNA ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä keskeytyk- setöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella kuuluvuusalueella (ks. viestintäpalvelun Katso palvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä DNA:lla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksistaominai- suuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteistakuormitus- asteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys DNA voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteenalueen kokonaiskuuluvuuden parantamiseksi, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksijolloin paikallinen kuu- luvuus voi vaihdella. Teleyrityksellä DNA:lla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettätietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä mikä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuunlaatuun (pal- velun virhe ks. 5.2). DNA saa tehdä palveluihinsa ja älykorttiin, esim. SIM-tekniik- kaan ja sen käyttöön vaikuttavia muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön (ks. 12). Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanDNA voi lähettää viestintäverkkojen avulla liittymän käyttöä helpottavia asetuksia asiakkaan päätelaitteeseen, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissajotka asiakas voi halutessaan asentaa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan soitta- jan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintä- viraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys DNA huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähet- täminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin Hätäteksti- viestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa palvelukohtai- sissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: paijat-hame.kiinteistoliitto.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen viestin- täverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi esi- merkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys te- leyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella kat- tavuusalueella (ks. viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteistakuormi- tusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden käytettä- vyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuormittuminen. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanviestin- täverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden palvelui- den toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissaehdois- sa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin teks- tiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja teks- tiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon hätänu- meroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa palvelu- kohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: Tietoa Palveluista Ja Käytännöistä

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen viestintä- verkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen liiken- teen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden Kuuluvuuteen ja palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys ei voi taata taa- ta palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella kuuluvuusalueella (ks. viestintäpalvelun katso palvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksistaomi- naisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteistakuormitusasteis- ta, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteenalueen kokonaiskuuluvuuden parantamiseksi, palveluiden toimivuudenjolloin paikallinen kuuluvuus voi vaihdella. Jos kattavuutta olennaisesti ja pysyvästi pienennetään asiakkaan kotipaikassa, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksiteleyri- tys ilmoittaa muutoksista tarkoituksenmukaisella tavalla kohtuullisessa ajassa etukä- teen näille asiakkaille. Asiakkaalla on oikeus irtisanomisaikaa noudattamatta päättää sopimus, jos muutos heikentää vähäistä suuremmassa määrin ja pysyvästi palvelun toimivuutta asiakkaan kotipaikassa. Teleyrityksellä on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettätietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittuminen, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä joka saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuunlaatuun (palvelun virhe ks. 5.2). Teleyritys saa tehdä palveluihinsa ja älykorttiin, esim. sim-tekniikkaan ja sen käyttöön, vaikuttavia vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön (ks. 11). Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanteleyritys voi lähettää viestintäverkkojen avulla asiakkaan päätelaitteeseen liittymän käyttöä helpottavia asetuksia, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissajotka asiakas voi halutessaan asentaa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa Puhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin Hätäteksti- viestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessaerityiseh- doissa.

Appears in 1 contract

Samples: asiakas.kotisivukone.com

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron tiedon- siirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi vuok- si esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden Kuuluvuuteen ja palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista Maini- tuista syistä teleyritys Elisa ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella kuuluvuusalueella (ks. viestintäpalvelun Katso palvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä Elisalla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta kattavuu- desta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus katta- vuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys Elisa voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteenalueen kokonaiskuuluvuuden parantamiseksi, palveluiden toimivuudenjolloin paikallinen kuuluvuus voi vaihdella. Jos kattavuutta olennaisesti ja pysyvästi pienennetään asiakkaan kotipai- kassa, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksiElisa ilmoittaa muutoksista tarkoituksenmukaisella tavalla kohtuullisessa ajassa etukäteen näille asiakkaille. Teleyrityksellä Asiakkaalla on oikeus irtisanomisaikaa noudattamatta päättää sopimus, jos muutos heikentää vähäistä suurem- massa määrin ja pysyvästi palvelun toimivuutta asiakkaan kotipaikassa. Elisalla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettätietoliikennettä vält- tääkseen verkkoyhteyden ylikuormittuminen, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä joka saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuunlaatuun (palvelun virhe ks. 5.2). Elisa saa tehdä palveluihinsa ja älykorttiin, esim. sim- tekniikkaan ja sen käyttöön, vaikuttavia vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön (ks. 11). Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanElisa voi lähettää viestintäverkkojen avulla asiakkaan päätelaitteeseen liittymän käyttöä helpottavia asetuksia, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissajotka asiakas voi halutessaan asentaa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista soitettavis- ta hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa Puhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen matkapuhe- limen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin Hätätekstivies- tin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: esco.elisa.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten yleis- ten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumistahidastu- mista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja kiinteistössä käytetyt rakenteet sekä ja huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä liit- tyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteitapuut- teita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen ohjel- mistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys Sunet ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella alueella (ks. viestintäpalvelun katso palvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä Sunetilla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä katta- vuudesta ja sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus katta- vuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys Sunet voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuudentoimivuu- den, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä Sunetilla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä Sunetilla on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanviestintäver- koissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitätoimenpi- teitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuudentoi- mivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä muokkaustoi- menpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys Sunet saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kyt- kykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: sunet.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikanradioteknii- kan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa ohjelmis- toissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen ohjelmis- tojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun viestintäpal- velun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta alueel- lisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksitietoliikennettä välttääkseen verkkoyh- teyden ylikuormittuminen. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä teleyrityk- sellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanviestintäver- koissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden käytettä- vyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista soitet- tavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta paikanta- misesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa Matkapuhelinver- kossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta maksut- ta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen mat- kapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelutpal- velut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa palvelu- kohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessapääte- laitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: www.telia.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden Kuuluvuuteen ja palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-ilmasto- olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella kuuluvuusalueella (ks. viestintäpalvelun katso palvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteenalueen kokonaiskuuluvuuden parantamiseksi, palveluiden toimivuudenjolloin paikallinen kuuluvuus voi vaihdella. Jos kattavuutta olennaisesti ja pysyvästi pienennetään asiakkaan kotipaikassa, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksiteleyritys ilmoittaa muutoksista tarkoituksenmukaisella tavalla kohtuullisessa ajassa etukäteen näille asiakkaille. Asiakkaalla on oikeus irtisanomisaikaa noudattamatta päättää sopimus, jos muutos heikentää vähäistä suuremmassa määrin ja pysyvästi palvelun toimivuutta asiakkaan kotipaikassa. Teleyrityksellä on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettätietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittuminen, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä joka saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuunlaatuun (palvelun virhe ks. 5.2). Teleyritys saa tehdä palveluihinsa ja älykorttiin, esim. sim- tekniikkaan ja sen käyttöön, vaikuttavia vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön (ks. 11). Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanteleyritys voi lähettää viestintäverkkojen avulla asiakkaan päätelaitteeseen liittymän käyttöä helpottavia asetuksia, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissajotka asiakas voi halutessaan asentaa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa Puhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: www.vaaranvalo.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan Asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sisäverkon kunto sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden Palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys Operaattori ei voi taata palveluiden Palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun Viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä Operaattorilla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Operaattori pidättää oikeuden itselleen toteuttaa Xxxxxxx haluamallaan tekniikalla. Operaattorilla on oikeus myös myöhemmin muuttaa Xxxxxxxx teknistä toteutusta, mikäli oman toiminnan tekninen kehitys sitä edellyttää, kuitenkin niin, että Asiakkaan Palvelun taso ei kokonaisuudessaan alene. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys Operaattori voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden Palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi, jolloin paikallinen kuuluvuus ja/tai kapasiteetti voi internetliikenteen hallintatoimenpiteiden johdosta vaihdella ja Asiakkaan internetyhteyden laatu voi heikentyä. Teleyrityksellä Asiakkaan internetyhteyden laadun heikentyminen voi vaikuttaa Asiakkaan käyttämien sisältöjen, sovellusten ja palveluiden laatuun niiden käyttöä heikentävästi. Jos kattavuutta tai kapasiteettia olennaisesti ja pysyvästi pienennetään Asiakkaan Kohteessa, Operaattori ilmoittaa muutoksista tarkoituksenmukaisella tavalla kohtuullisessa ajassa etukäteen näille Asiakkaille. Asiakkaalla on oikeus irtisanomisaikaa noudattamatta päättää Sopimus, jos muutos heikentää vähäistä suuremmassa määrin ja pysyvästi Viestintäpalvelun toimivuutta Asiakkaan Kohteessa. Operaattorilla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuormittuminen. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien Viestintäpalveluiden ja Muiden palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä Operaattorilla on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanViestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun Palvelun käyttö tai sulkea liittymä Palvelu ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden Palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissaOperaattorin liikenteenhallinta- toimenpiteet eivät vaikuta Asiakkaan yksityisyyteen tai Asiakkaan henkilötietojen suojaan. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessaOperaattorin internetliikenteenteen hallintatoimenpiteet vaikuttavat ainoastaan Palveluiden saatavuuteen.

Appears in 1 contract

Samples: www.pyhanet.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita katvealu- eita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodotmuo- dot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseenkäyttämi- seen. Mainituista syistä teleyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä keskeytykse- töntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun viestintäpal- velun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta kattavuudes- ta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden pal- veluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä välttämä- töntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä on oikeus oi- keus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää keskeyt- tää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä välttämät- tömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluistahätäpuhe- luista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään sää- detään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa Matka- puhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Teksti- viestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja yhteydenot- toja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissaeri- tyisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa kuuluvas- sa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: Virhe

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron tie- donsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden ominaispiirtei- den vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, rakennukset, käytetyt rakenteet ja huoltotyöt sekä joissain tapauksissa kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, olosuhteet ja maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa ohjel- mistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät ei- vät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys Sunet ei voi taata palveluiden palve- luiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella alueella (ks. viestintäpalvelun katso palvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä Sunetilla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä katta- vuudesta ja sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus kat- tavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä ei- kä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys Sunet voi optimoida verkon ver- kon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuudentoi- mivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä Sunetilla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä Sunetilla on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanviestintäver- koissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea sul- kea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitätoi- menpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden palvelui- den toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksiturvaa- miseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä muok- kaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys Sunet saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: sunet.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-ilmasto- olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuormittuminen. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon sivu 6 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: www.tnnet.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden ominais- piirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden Kuuluvuuteen ja palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset raken- nukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden palve- luiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys Saunalahti ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella kuuluvuusalueella (ks. viestintäpalvelun Katso palvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä Saunalahdella on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta alueelli- sesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys Saunalahti voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteenalueen kokonaiskuuluvuuden parantamiseksi, palveluiden toimivuudenjolloin paikallinen kuuluvuus voi vaihdella. Jos kattavuutta olennaisesti ja pysyvästi pienennetään asiakkaan kotipaikassa, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksiSau- nalahti ilmoittaa muutoksista tarkoituksenmukaisella tavalla kohtuullisessa ajassa etukäteen näille asiakkaille. Teleyrityksellä Asiakkaalla on oikeus irtisanomisaikaa noudattamatta päättää sopimus, jos muutos heikentää vähäistä suu- remmassa määrin ja pysyvästi palvelun toimivuutta asiakkaan kotipaikassa. Saunalahdella on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettätietoliiken- nettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittuminen, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä joka saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuunlaatuun (palvelun virhe ks. 5.2). Saunalahti saa tehdä palveluihin- sa ja älykorttiin, esim. sim-tekniikkaan ja sen käyttöön, vaikuttavia vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön (ks. 11). Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanSau- nalahti voi lähettää viestintäverkkojen avulla asiakkaan päätelaitteeseen liittymän käyttöä helpottavia asetuk- sia, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissajotka asiakas voi halutessaan asentaa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista soitetta- vista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviras- ton määräyksessä. Matkapuhelinverkossa Puhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-SIM- korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän pu- helinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta pai- kannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: Ohjaa Rahanarvoisen Tiedon Äärelle

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita katvea- lueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumistahidastu- mista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöthuolto- työt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella katta- vuusalueella (ks. viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta kattavuu- desta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteenverk- koliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden käytettä- vyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuormittuminen. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä te- leyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti ti- lapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteenverkkolii- kenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä muokkaus- toimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluistahätäpu- heluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa Matkapuhe- linverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään lähet- täessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen mat- kapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelutpalve- lut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa voi- massa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: assets.ctfassets.net

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja katvealueita, paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden Kuuluvuuteen ja pal- veluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-ilmasto- olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys DNA ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella kuu- luvuusalueella (ks. viestintäpalvelun Katso palvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä DNA:lla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys DNA voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteenalueen kokonaiskuuluvuuden parantamiseksi, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksijolloin paikallinen kuuluvuus voi vaihdella. Teleyrityksellä DNA:lla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettätietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä mikä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuunlaatuun (palvelun virhe ks. 5.2).DNA saa tehdä palveluihinsa ja älykorttiin, esim. SIM-tekniikkaan ja sen käyttöön vaikuttavia muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön (ks. 12). Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanDNA voi lähettää viestintäverkkojen avulla liittymän käyttöä helpottavia asetuksia asiakkaan pää- telaitteeseen, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissajotka asiakas voi halutessaan asentaa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys DNA huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta pai- kannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: www.dna.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden ominais- piirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan asi- akkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys tele- yritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta toimi- vuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun viestin- täpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta alueelli- sesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon Ver- kon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteenverk- koliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus oi- keus muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä välttämätön- tä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuunlaa- tuun. Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä lii- kennettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin muita- kin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan kerro- taan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista soitet- tavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta paikanta- misesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa Matkapu- helinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan soit- tajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta maksut- ta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista mahdol- lista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi esimerkik- si VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja yhtey- denottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen sopi- muksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: www.dna.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden Kuuluvuuteen ja palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys APO ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella kuuluvuusalueella (ks. viestintäpalvelun katso palvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä APOlla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys APO voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteenalueen kokonaiskuuluvuuden parantamiseksi, palveluiden toimivuudenjolloin paikallinen kuuluvuus voi vaihdella. Jos kattavuutta olennaisesti ja pysyvästi pienennetään asiakkaan kotipaikassa, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksiAPO ilmoittaa muutoksista tarkoituksenmukaisella tavalla kohtuullisessa ajassa etukäteen näille asiakkaille. Teleyrityksellä Asiakkaalla on oikeus irtisanomisaikaa noudattamatta päättää sopimus, jos muutos heikentää vähäistä suuremmassa määrin ja pysyvästi palvelun toimivuutta asiakkaan kotipaikassa. APOlla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettätietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittuminen, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä joka saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuunlaatuun (palvelun virhe ks. 5.2). APO saa tehdä palveluihinsa ja älykorttiin, esim. sim- tekniikkaan ja sen käyttöön, vaikuttavia vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön (ks. 11). Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanAPO voi lähettää viestintäverkkojen avulla asiakkaan päätelaitteeseen liittymän käyttöä helpottavia asetuksia, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissajotka asiakas voi halutessaan asentaa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä hätä- tekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa Puhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: www.japo.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet kunto sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys PYHÄNET ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella verkkonsa alueella (ks. viestintäpalvelun katso palvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä PYHÄNETILLÄ on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys PYHÄNET voi optimoida verkon osia toiminnallisuuden parantamiseksi, jolloin paikallinen toiminnallisuus voi vaihdella. Jos kattavuutta olennaisesti ja toimintoja verkkoliikenteenpysyvästi pienennetään asiakkaan kotipaikassa, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksiPYHÄNET ilmoittaa muutoksista tarkoituksenmukaisella tavalla kohtuullisessa ajassa etukäteen näille asiakkaille. Teleyrityksellä Asiakkaalla on oikeus irtisanomisaikaa noudattamatta päättää sopimus, jos muutos heikentää vähäistä suuremmassa määrin ja pysyvästi palvelun toimivuutta asiakkaan kotipaikassa. PYHÄNETILLÄ on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettätietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä joka saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuunlaatuun (palvelun virhe ks. 5.2). PYHÄNET saa tehdä palveluihinsa ja sen käyttöön, vaikuttavia vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön (ks. 11). Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanPYHÄNET voi lähettää viestintäverkkojen avulla asiakkaan päätelaitteeseen liittymän käyttöä helpottavia asetuksia, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessajotka asiakas voi halutessaan asentaa.

Appears in 1 contract

Samples: www.pyhanet.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuormittuminen. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan muokkaustoimenpiteistäkerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: www.vsp.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita katve- alueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumistahidastu- mista. Palveluiden Kuuluvuuteen ja palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan esi- merkiksi Asiakkaan/Käyttäjän käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin kul- loisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt käyte- tyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa ohjel- mistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti olen- naisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista Maini- tuista syistä teleyritys Kuuskaista ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella kuuluvuusalueella (ks. viestintäpalvelun virhe kohta 5.2katso palvelun vir- he; Sopimusehdot, C-osa: 18.2). Teleyrityksellä Kuuskaistalla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta kattavuu- desta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys Kuuskaista voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteenalu- een kokonaiskuuluvuuden parantamiseksi, palveluiden toimivuudenjolloin paikallinen kuulu- vuus voi vaihdella. Jos kattavuutta tai kapasiteettia olennaisesti ja pysyvästi pienennetään Asiakkaan/Käyttäjän kotipaikassa, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksiKuus- kaista ilmoittaa muutoksista tarkoituksenmukaisella tavalla kohtuul- lisessa ajassa etukäteen näille asiakkaille. Teleyrityksellä Asiakkaalla on oikeus ir- tisanomisaikaa noudattamatta päättää sopimus, jos muutos heiken- tää vähäistä suuremmassa määrin ja pysyvästi palvelun toimivuutta Asiakkaan/Käyttäjän kotipaikassa. Kuuskaistalla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettätietoliikennettä välttääk- seen verkkoyhteyden ylikuormittuminen, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä joka saattaa vaikuttaa tarjottavien tar- jottavien palveluiden laatuunlaatuun (palvelun virhe ks; Sopimusehdot, C- osa, 18.2). Kuuskaista saa tehdä palveluihinsa vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön (ks. 6). Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanKuuskaista voi lähettää viestintäverkkojen avulla Asiak- kaan/Käyttäjän päätelaitteeseen liittymän käyttöä helpottavia ase- tuksia, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessajotka Asiakas/Käyttäjä voi halutessaan asentaa.

Appears in 1 contract

Samples: www.kuuskaista.com

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron tie- donsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista katkea- mista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat vaikutta- vat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, rakennukset, käytetyt rakenteet ja huoltotyöt sekä joissain tapauksissa kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, olosuhteet ja maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti olennai- sesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys PSSV ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä keskeytyk- setöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella alueella (ks. viestintäpalvelun katso pal- velun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä PSSV:lla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä katta- vuudesta ja sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus katta- vuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys PSSV voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuudentoimivuu- den, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä PSSV:lla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä vält- tääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä PSSV:lla on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti ti- lapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tieto- turvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun palve- lun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan kerro- taan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys PSSV saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kyt- kykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: www.pssv.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta vai- kuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta toimi- vuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja toimin- toja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä hätätekstivies- teistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-VoIP- palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissaerityiseh- doissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kytkykaup- paan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: www.nivos.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden Kuuluvuuteen ja palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella kuuluvuusalueella (ks. viestintäpalvelun katso palvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteenalueen kokonaiskuuluvuuden parantamiseksi, palveluiden toimivuudenjolloin paikallinen kuuluvuus voi vaihdella. Jos kattavuutta olennaisesti ja pysyvästi pienennetään asiakkaan kotipaikassa, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksiteleyritys ilmoittaa muutoksista tarkoituksenmukaisella tavalla kohtuullisessa ajassa etukäteen näille asiakkaille. Asiakkaalla on oikeus irtisanomisaikaa noudattamatta päättää sopimus, jos muutos heikentää vähäistä suuremmassa määrin ja pysyvästi palvelun toimivuutta asiakkaan kotipaikassa. Teleyrityksellä on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettätietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittuminen, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä joka saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuunlaatuun (palvelun virhe ks. 5.2). Teleyritys saa tehdä palveluihinsa ja älykorttiin, esim. sim- tekniikkaan ja sen käyttöön, vaikuttavia vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön (ks. 11). Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanteleyritys voi lähettää viestintäverkkojen avulla asiakkaan päätelaitteeseen liittymän käyttöä helpottavia asetuksia, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissajotka asiakas voi halutessaan asentaa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa Puhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: www.ipp.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen vies- tintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet Asiakkaan käyttämän sisä- verkon kunto sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa oh- jelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden Palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys Operaattori ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä Palveluiden keskeytykse- töntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun Viestin- täpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä Operaattorilla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta kattavuu- desta sekä sen ominaisuuksista. Operaattori pidättää oikeuden itselleen toteuttaa Xxxxxxx haluamallaan tekniikalla. Operaattorilla on oikeus myös myöhemmin muuttaa Xxxxxxxx teknistä toteutus- ta, mikäli oman toiminnan tekninen kehitys sitä edellyttää, kuiten- kin niin, että Asiakkaan Palvelun taso ei kokonaisuudessaan alene. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteistakuormi- tusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys Operaattori voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden Palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi, jolloin paikallinen kuuluvuus ja/tai kapasiteetti voi internetliikenteen hallintatoimenpiteiden johdosta vaihdella ja Asiakkaan interne- tyhteyden laatu voi heikentyä. Teleyrityksellä Asiakkaan internetyhteyden laadun heikentyminen voi vaikuttaa Asiakkaan käyttämien sisältöjen, sovellusten ja palveluiden laatuun niiden käyttöä heikentävästi. Jos kattavuutta tai kapasiteettia olennaisesti ja pysyvästi pienen- netään Asiakkaan Kohteessa, Operaattori ilmoittaa muutoksista tarkoituksenmukaisella tavalla kohtuullisessa ajassa etukäteen näille Asiakkaille. Asiakkaalla on oikeus irtisanomisaikaa noudat- tamatta päättää Palvelusopimus, jos muutos heikentää vähäistä suuremmassa määrin ja pysyvästi Viestintäpalvelun toimivuutta Asiakkaan Kohteessa. Operaattorilla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä vält- tääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuormittuminen. Tämä saattaa vaikuttaa vai- kuttaa tarjottavien Viestintäpalveluiden ja Muiden palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä Operaattorilla on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanViestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun Palvelun käyttö tai sulkea liittymä Palvelu ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden Palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissaOperaattorin liiken- teenhallintatoimenpiteet eivät vaikuta Asiakkaan yksityisyyteen tai Asiakkaan henkilötietojen suojaan. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessaOperaattorin internetliiken- teenteen hallintatoimenpiteet vaikuttavat ainoastaan Palveluiden saatavuuteen.

Appears in 1 contract

Samples: kylakuitu.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden ominais- piirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja katvealueita, paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden Kuu- luvuuteen ja palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi esi- merkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ra- kennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa Pal- veluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti olennaises- ti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys DNA ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä kes- keytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella kuulu- vuusalueella (ks. viestintäpalvelun Katso palvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä DNA:lla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta kat- tavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen alueelli- nen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteistakuormitus- asteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys DNA voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteenalueen kokonais- kuuluvuuden parantamiseksi, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksijolloin paikallinen kuulu- vuus voi vaihdella. Teleyrityksellä DNA:lla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettätietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen, kun se on välttämätöntä verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksi. Tämä mi- kä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuunlaatuun (palvelun virhe ks. 5.2). DNA saa tehdä palveluihinsa ja älykorttiin, esim. SIM-tekniikkaan ja sen käyttöön vai- kuttavia muutoksia, joilla ei ole vaikutusta sopimuksen keskeiseen sisältöön (ks. 12). Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanDNA voi lähettää viestintäverkkojen avulla liittymän käyttöä helpottavia asetuksia asiakkaan päätelaitteeseen, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissajotka asiakas voi halutessaan asentaa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista soitetta- vista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta paikantami- sesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Vies- tintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys DNA huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta mak- sutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen matka- puhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin Hä- tätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän puhelinliitty- män palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon hä- tänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessaerityiseh- doissa.

Appears in 1 contract

Samples: www.dna.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan Asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-ilmasto- olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden Palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys Kuuskaista ei voi taata palveluiden Palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella (ks. viestintäpalvelun Palvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä Kuuskaistalla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Kuuskaista pidättää oikeuden itselleen toteuttaa Xxxxxxx haluamallaan tekniikalla. Kuuskaistalla on oikeus myös myöhemmin muuttaa Xxxxxxxx teknistä toteutusta, mikäli oman toiminnan tekninen kehitys sitä edellyttää, kuitenkin niin, että Asiakkaan Palvelun taso ei kokonaisuudessaan alene. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys Kuuskaista voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden Palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi, jolloin paikallinen kuuluvuus ja/tai kapasiteetti voi vaihdella. Teleyrityksellä Jos kattavuutta tai kapasiteettia olennaisesti ja pysyvästi pienennetään Asiakkaan Kohteessa, Kuuskaista ilmoittaa muutoksista tarkoituksenmukaisella tavalla kohtuullisessa ajassa etukäteen näille Asiakkaille. Asiakkaalla on oikeus irtisanomisaikaa noudattamatta päättää Sopimus, jos muutos heikentää vähäistä suuremmassa määrin ja pysyvästi Palvelun toimivuutta Asiakkaan Kohteessa. Kuuskaistalla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuormittuminen. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien Viestintäpalveluiden ja Muiden palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä Kuuskaistalla on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaanViestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun Palvelun käyttö tai sulkea liittymä Palvelu ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden Palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: www.kuuskaista.com

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron tiedon- siirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista kat- keamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat vaikut- tavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä liit- tyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseen. Mainituista syistä teleyritys Toimittaja ei voi taata palveluiden palve- luiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella katta- vuusalueella (ks. viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä Toimitta- jalla on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys Toimittaja voi optimoida verkon osia ja toimintoja toimin- toja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä Toimittajalla on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuor- mittuminen. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä Toimittajalla on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitätoi- menpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä muokkaustoimen- piteistä kerrotaan palvelukohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä Puhelinliitty- mällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista hätäpuheluistahätäpuheluis- ta, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa Matka- puhelinverkossa toimiva teleyritys Toimittaja huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan soittaes- saan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen ylei- seen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan anne- taan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys Toimittaja saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.toi-

Appears in 1 contract

Samples: valokuitu.oss.fi

Palvelun toiminnallisuuteen vaikuttavia keskeisiä seikkoja. Palveluiden toiminnallisuudessa voi radiotekniikan, tiedonsiirron tie- donsiirron ja yleisten viestintäverkkojen ominaispiirteiden vuoksi esiintyä katvealueita ja paikallista tai tilapäistä liikenteen katkeamista tai hidastumista. Palveluiden toimivuuteen vaikuttavat esimerkiksi asiakkaan käyttämä päätelaite ja sen kunto, kulloisetkin ilmasto-olosuhteet, maaston muodot, rakennukset ja käytetyt rakenteet sekä huoltotyöt. Palveluissa ja niihin liittyvissä ohjelmistoissa voi esiintyä vähäisiä teknisiä puutteita, jotka eivät olennaisesti olen- naisesti vaikuta palveluiden tai ohjelmistojen käyttämiseenkäyttämi- seen. Mainituista syistä teleyritys ei voi taata palveluiden keskeytyksetöntä toimivuutta kaikkialla verkon kattavuusalueella kattavuus- alueella (ks. viestintäpalvelun virhe kohta 5.2). Teleyrityksellä on oikeus päättää verkkonsa alueellisesta kattavuudesta sekä sen ominaisuuksista. Verkon alueellinen alu- eellinen kattavuus voi osaksi riippua verkkojen kuormitusasteistakuormi- tusasteista, eikä kattavuus ole aina staattinen. Teleyritys voi optimoida verkon osia ja toimintoja verkkoliikenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden turvaamiseksi. Teleyrityksellä on oikeus mitata ja muokata tietoliikennettä, kun se on välttämätöntä tietoliikennettä välttääkseen verkkoyhteyden ylikuormittumisen välttämiseksiylikuormit- tuminen. Tämä saattaa vaikuttaa tarjottavien palveluiden laatuun. Lisäksi teleyrityksellä on oikeus hallinnoida liikennettä viestintäverkoissaan, tilapäisesti keskeyttää palvelun käyttö tai sulkea liittymä ja toteuttaa muitakin välttämättömiä toimenpiteitä, jos se on tarpeen verkkoliikenteenverkkolii- kenteen, palveluiden toimivuuden, tietoturvan tai käytettävyyden käy- tettävyyden turvaamiseksi. Pysyvistä palvelun käyttöön vaikuttavista muokkaustoimenpiteistä kerrotaan palvelukohtaisissa palvelu- kohtaisissa ehdoissa. Puhelinliittymällä yleisessä viestintäverkossa soitettavista soitettavis- ta hätäpuheluista, soittajan sijainnin paikantamisesta ja hätätekstiviesteistä säädetään laissa ja Liikenne- ja viestintäviraston Viestintäviraston määräyksessä. Matkapuhelinverkossa toimiva teleyritys huolehtii osaltaan soittajan sijainnin paikantamisesta ja siitä, että tämä asiakas saa soittaessaan tai lähettäessään tekstiviestin maksutta yhteyden yleiseen hätänumeroon 112. Tekstiviestin Soittajan paikannus ja tekstiviestin lähettäminen ei ole matkapuhelimen osalta mahdollista ilman SIM-korttia. Hätätekstiviestin luotettavuus ja nopeus eivät ole samaa luokkaa kuin hätäpuhelun. Muiden kuin puhelinliittymän palveluiden (esimerkiksi VoIP-palvelut) avulla hätänumeroon hätänume- roon tehtäviä yhteydenottoja ja paikannusta koskevia tietoja annetaan palvelukohtaisissa erityisehdoissa. Teleyritys saa estää viestintäpalvelua koskevan sopimuksen sopimuk- sen voimassa ollessa toisen teleyrityksen liittymän käytön kytkykauppaan kuuluvassa päätelaitteessa.

Appears in 1 contract

Samples: www.telia.fi