Tilapäinen poissaolo Mallilausekkeet

Tilapäinen poissaolo. 1. Työntekijälle pyritään järjestämään mahdollisuus lyhyeen tilapäiseen palkattomaan poissaoloon, joka johtuu perheessä sattuneesta äkillisestä sairaustapauksesta. Työn- tekijällä on oikeus palkattomaan poissaoloon kiireelliseen perheasiaan liittyvän pa- kottavan syyn vuoksi sellaisen sairauden tai onnettomuuden sattuessa, jolloin työn- tekijän välitön läsnäolo on välttämätön. Tällaisten poissaolojen takia ei työntekijän vuosilomaetuja vähennetä. 2. Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti työntekijällä on oikeus enintään neljä työpäivää kestävään tilapäiseen hoitovapaaseen työsopimuslain 4 luvun 6 §:n mu- kaisesti. Lapsen huoltajalle maksetaan palkkaa sairausajan palkkaa koskevien mää- räysten mukaisesti sellaisen lyhyen poissaolon ajalta, joka on välttämätön lapsen hoidon järjestämiseksi tai lapsen hoitamiseksi. Sama oikeus on myös lapsen vanhemmalla, joka ei asu tämän kanssa samassa taloudessa. Äkillisen lyhytaikaisen poissaolon pituus määräytyy sen mukaisesti, mikä on välttämätöntä lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi. Palkallisena poissaolo ei kuitenkaan saa ylittää kolmea työpäivää. Palkan maksamisen edellytyksenä muulle kuin yksinhuoltajalle on, että molemmat huoltajat ovat ansiotyössä eikä toisella huoltajista ole ansiotyönsä ja työaikansa johdosta mahdollisuutta järjestää hoitoa tai itse hoitaa lasta. Yksinhuoltajaksi katsotaan myös henkilö, joka ilman erillistä asumusero- tai avioeropäätöstä pysyvästi on muuttanut asumaan erilleen aviopuolisostaan sekä henkilö, jonka puoliso on tosiasiallisesti estynyt osallistumasta lapsen hoitoon (esim. suorittamassa asevelvollisuutta, naisten vapaaehtoista asepalvelusta, reservin kertausharjoituksissa, asuu opiskelun vuoksi toisella paikkakunnalla, sairaalahoidossa, matkoilla). Poissaolosta on annettava työehtosopimuksen sairausajan palkan maksamista koskevien määräysten mukainen selvitys. Samoin on esitettävä selvitys toisen huoltajan esteestä hoitaa lasta. Edellä olevan poissaolon takia ei työntekijän vuosilomaetuja vähennetä. Edellä oleva koskee myös yli 10-vuotiasta vammaista lasta, jos hoidon järjestäminen tai hoidon tarpeellisuus sitä edellyttävät ja muut edellä olevat edellytykset täyttyvät. 3. Työntekijällä, jonka lapsi sairastaa sairausvakuutuslain 10 luvun 2 §:ssä tarkoitettua vaikeaa sairautta tai vammaa, on oikeus olla palkattomasti poissa työstä osallistuakseen tarpeelliseen lapsen hoitoon, kuntoutukseen tai hoidon opastukseen sovittuaan poissaolosta etukäteen työnantajan kanssa....
Tilapäinen poissaolo. Vakuutusturva on voimassa myös muualla Suomessa ja Euroopassa, jos vakuutettu omaisuus on poikkeuksellisesti siirretty pois vakuutuspaikasta ja poissaolo on tilapäistä. Tällöin korvauksen enimmäismäärä on vakuutuskirjaan merkitty vakuutusmäärä, kuitenkin enintään 200 000 euroa. Poikkeuksellista ja tilapäistä ei ole yrityksen varsinaiseen liiketoimintaan liittyvä omaisuuden poissaolo vakuutuspaikasta.
Tilapäinen poissaolo. 1. Työntekijälle järjestetään mah- dollisuus lyhyeen tilapäiseen palkattomaan poissaoloon per- heessä sattuneen äkillisen saira- ustapauksen johdosta. Tällaisen poissaolon vuoksi työntekijän vuosilomaetuja ei vähennetä. 2. Työntekijällä on oikeus lyhyeen tilapäiseen palkalliseen poissa- oloon, joka johtuu lähiomaisen kuolemasta ja hautajaisista. Tällaisen poissaolon vuoksi työntekijän vuosilomaetuja ei vähennetä.
Tilapäinen poissaolo. Etukäteen sovittujen palkattomien vapaapäivien arvo on 7 tuntia 35 minuuttia tai osa-aikatyössä keskimääräisen päivittäisen tuntimäärän verran (sovittu viikkotyöaika/5). Työtuntijärjestelmää noudatettaessa yllättävä palkaton poissaolo (lista ko. ajanjaksolle tehty) vähentää palkkaa listalle merkityn tuntimäärän verran. Työntekijälle myönnetään vapaata hänen sairastuneen alle 10-vuotiaan ja myös yli 10-vuotiaan äkillisesti sairastuneen vammaisen lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi enintään neljä työpäivää kerrallaan. Työntekijälle maksetaan tällaiselta vapaalta varsinainen palkka enintään kahdelta työpäivältä kerrallaan. Palkkauksen suorittamisen edellytyk- senä on, että sairastumisesta annetaan luotettava selvitys ja kysymyk- sessä on yksinhuoltaja tai työntekijän puolisolla ei tosiasiallisen esteen johdosta ole mahdollisuutta osallistua lapsen hoitoon. Edellytyksenä on lisäksi, että molemmat vanhemmat eivät saa sanotunlaista vapau- tusta samanaikaisesti. Työsopimuslain 4 luvun 6 §:n nojalla sama oikeus on myös lapsen van- hemmalla, joka ei asu tämän kanssa samassa taloudessa. Tilapäiseen hoitovapaaseen oikeutetut saavat olla tilapäisellä hoitovapaalla saman kalenterijakson aikana, mutta eivät yhtäaikaisesti.
Tilapäinen poissaolo. Työntekijän perheen piirissä sattuvan äkillisen vakavan sairausta- pauksen tai läheisen omaisen kuoleman takia annettavasta lyhyestä tilapäisestä poissaolosta maksetaan korvaus, joka vastaa sairausajan palkkaa. Läheisellä omaisella tarkoitetaan puolisoa, omia ja puolison xxxxxxxxx, perheen lapsia, veljiä ja sisaria sekä omaishoidettavaa. Hoidon järjestämisen tai hoitamisen kestäessä yksi, kaksi, kolme tai neljä kalenteripäivää pidetään poissaoloa sopimuksessa tarkoitettuna poissaolona.
Tilapäinen poissaolo. 1. Jos perheessä sattuu äkillinen sairaustapaus, pyritään työntekijälle järjestämään mah- dollisuus lyhyeen tilapäiseen palkattomaan poissaoloon. Tällaisen poissaolon takia ei työn- tekijän vuosilomaetuja vähennetä. 2. Alle 10–vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan huoltajalle tämän työehtoso- pimuksen sairausajan palkkaa koskevien määräysten mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä lyhyestä tilapäisestä poissaolosta, jonka pituus on 1-4 kalenteripäivää. 3. Työntekijällä, jonka lapsella on valtioneuvoston päätöksen 1315/89 (VNp sairausva- kuutuslain 10 luvun 2 § 2. momentissa tarkoitetuista vaikeista sairauksista ja vammoista) 1 4. Lähiomaisen kuoleman tai hautajaisten johdosta työntekijälle järjestetään mahdollisuus lyhyeen tilapäiseen poissaoloon. Tällaisen poissaolon takia ei työntekijän ansiota eikä vuosilomaetuja vähennetä. 5. Työntekijän 50-vuotis, 60-vuotis- ja vihkimispäivä ovat vapaapäiviä palkkaa vähentä- mättä samoin kuin asevelvollisen osallistuminen kutsuntatilaisuuteen. 6. Työntekijällä, joka on valittu Metallityöväen Liiton liittotoimikuntaan, liittovaltuustoon tai liittokokoukseen on oikeus osallistua työajalla palkkaa vähentämättä näiden virallisiin ko- kouksiin.
Tilapäinen poissaolo. Työehtosopimuksen 12 § Tilapäinen poissaolo, 2. Muut tilapäiset poissa- olot, Palkattomat poissaolot -kohdan toinen kappale muutetaan seuraa- vasti: Hallintoelimiksi katsotaan SAK:n edustajakokous, edustajisto ja hallitus sekä PAM ry:n liittokokous, valtuusto, hallitus ja sopimusalatoimikunnat.
Tilapäinen poissaolo. Tämän pykälän säännöksiä sovelle- taan, mikäli työntekijä on ollut Vialla työssä keskimäärin yli 10 tuntia/ kk kolmen edeltävän kuukauden aikana. Poissaolon ajalta palkka maksetaan sovittujen tuntien mukaisen henkilö- kohtaisen tuntipalkan mukaan.
Tilapäinen poissaolo. 1. Työntekijän työpäiväksi sattuva 50- ja 60-vuotispäivä, oma vihkimispäivä ja lähiomaisen (aviopuoliso, pysyvästi samassa taloudessa elävä avopuoliso, parisuhdelain mukaisesti rekisteröidyt, vanhemmat, aviopuolison tai edellä mainitunlaisen xxx- xxx muun puolison vanhemmat, lapset, veljet ja xxxxxxx) hautajaispäivä sekä asevelvollisuuslain mukainen kutsuntapäivä ovat palkal- lisia vapaapäiviä. 2. Kun työntekijä osallistuu lakisääteisiin, viranomaisten edellyttämiin tai työn- antajan muutoin määräämiin tutkimuksiin tai tarkastuksiin, järjestetään niitä varten vapautus työstä ja niihin kulunut aika lasketaan työajaksi. 3. Mikäli työntekijä joutuu todellisen tarpeen niin vaatiessa lääkärin määräämiin tutkimuksiin työaikanaan, järjestetään niitä varten vapautus työstä korkein- taan yhden työvuoron ajaksi. Tällaiseen tutkimukseen kulunutta aikaa ei tee- tetä takaisin. Vastaavanlainen vapautus työstä järjestetään sellaisen lääkä- rintarkastuksen ajaksi, joka on välttämätön sairausvakuutuslain mukaisen äitiysrahan saamiseksi. 4. Reservin kertausharjoituksiin tai pelastuslain 67 §:n nojalla väestönsuoje- lukoulutukseen määrätylle työntekijälle suoritetaan kertausharjoitusten tai väestönsuojelukoulutuksen ajalta palkka vähennettynä asianomaisella reser- viläispalkan tai sitä vastaavan korvauksen määrällä. 5. Työntekijän osallistuminen esitutkintaan tai oikeudenkäyntiin asianomistaja- na tai todistajana on työaikaa, mikäli kyse on työtehtävissä sattuneesta ri- kosasiasta ja kuuleminen tai oikeudenkäynti sattuu työvuoron ajalle. Mikäli työntekijällä on oikeus saada ansionmenetyksen korvaus valtiolta, ei työnan- tajalla ole palkanmaksuvelvollisuutta tältä osin. SUOSITUS: Mikäli kuuleminen tai todistaminen edellä mainitun kaltai- sessa asiassa tapahtuu työntekijän vapaa-ajalla, maksetaan työntekijälle korvauksena menetetystä vapaa-ajasta yksinkertainen tuntipalkka. 6. Työntekijä saa osallistua työaikana pidettäviin Tehy ry:n liittovaltuuston ko- kouksiin ja niihin hallituksen kokouksiin, joissa käsitellään tämän työehtoso- pimuksen sisältöä koskevia asioita. Tällaisen poissaolon ajalta ei työntekijän palkka ja muita etuja vähennetä. 7. Työntekijä saa vapaata hänen äkillisesti sairastuneen alle kymmenen vuo- den ikäisen tai vammaisen lapsensa hoidon järjestämiseksi tai hoitami- seksi silloin, kun muuta hoitoa ei ole saatu järjestetyksi, enintään neljä työ- päivää kerrallaan. Tältä ajalta maksetaan työntekijälle täysi palkka kolmelta kalenteripäivältä. Palkkauksen suori...
Tilapäinen poissaolo. Lapsen ollessa vaikeasti sairas työntekijä on sovittaessa oikeutettu palkattomaan poissaoloon (VNP 93/1987).