Työntekijän kuuleminen. Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus tulla kuulluksi irtisanomisen syistä. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. Sopimuksen 9 §:ssä tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä tai työtoveria.
Appears in 21 contracts
Samples: Irtisanomissuojasopimus, Työehtosopimus, Metsäteollisuuden Bioteollisuutta Koskevan Työehtosopimuksen 2020 2022
Työntekijän kuuleminen. Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus tulla kuulluksi irtisanomisen syistä. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. Sopimuksen 9 §:ssä tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä luottamus- miestä tai työtoveria.
Appears in 8 contracts
Samples: vm.fi, vm.fi, Venealan Opastajan Opas
Työntekijän kuuleminen. 1. Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus tulla kuulluksi irtisanomisen syistäirti- sanomisen perusteesta. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. Sopimuksen 9 §:ssä Avustajalla tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä luottamushenkilöä tai työtoveria.
Appears in 7 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Työntekijän kuuleminen. Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus mahdolli- suus tulla kuulluksi irtisanomisen syistä. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. Sopimuksen 9 §:ssä tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä luotta- musmiestä tai työtoveria.
Appears in 6 contracts
Samples: Työehtosopimuksen Allekirjoituspöytäkirja, ytn.fi, Työehtosopimuksen Allekirjoituspöytäkirja Rautatiealan Toimihenkilöitä Koskeva Työehtosopimus
Työntekijän kuuleminen. Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus tulla kuulluksi irtisanomisen syistä. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. SOVELTAMISOHJE Sopimuksen 9 §:ssä tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä luottamushenkilöä tai työtoveria.
Appears in 5 contracts
Samples: Irtisanomissuojasopimus, Määräaikaisen Työvoiman Käyttö Puitesopimuksella, Upm Specialty Papers Oy:n Ja Paperiliiton Välinen
Työntekijän kuuleminen. Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus tulla kuulluksi kuul- luksi irtisanomisen syistä. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. Sopimuksen 9 §:ssä tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä tai työtoveria.
Appears in 3 contracts
Samples: Tekstiili Ja Muotialan Työehtosopimus, Yleissopimus, Lasinjalostusalan Työehtosopimus
Työntekijän kuuleminen. Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus mahdolli- suus tulla kuulluksi irtisanomisen syistä. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. Sopimuksen 9 §:ssä tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä luottamus- miestä tai työtoveria.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Veturimiestehtäviä Rautatieliikenteessä Koskeva Työehtosopimus
Työntekijän kuuleminen. Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus tulla kuulluksi irtisanomisen syistä. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. Sopimuksen 9 §:ssä tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä tai työtoveriatyöto- veria.
Appears in 2 contracts
Samples: Jalometallialan Työehtosopimus, Pienten Ja Keskisuurten Yritysten Ottaminen Huomioon
Työntekijän kuuleminen. Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus tulla kuulluksi irtisanomisen syistä. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. Soveltamisohje Sopimuksen 9 §:ssä tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä tai työtoveria.työtoveria.
Appears in 2 contracts
Samples: Tarkastusalan Työehtosopimus, Irtisanomissuojasopimus
Työntekijän kuuleminen. Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus mah- dollisuus tulla kuulluksi irtisanomisen syistä. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. Soveltamisohje Sopimuksen 9 §:ssä tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä tai työtoveria.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Työntekijän kuuleminen. Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus tulla kuulluksi irtisanomisen syistä. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. Sopimuksen 9 §:ssä tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä tai työtoveriatyö- toveria.
Appears in 1 contract
Samples: vm.fi
Työntekijän kuuleminen. Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus mahdolli- suus tulla kuulluksi irtisanomisen syistä. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää käyt- tää avustajaa. Soveltamisohje Sopimuksen 9 §:ssä tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä luottamus- miestä tai työtoveria.
Appears in 1 contract
Samples: Ilmailutietoteknisten Työehtosopimus
Työntekijän kuuleminen. Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus tulla kuulluksi irtisanomisen syistä. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. Sopimuksen 9 §:ssä tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä luot- tamusmiestä tai työtoveria.
Appears in 1 contract
Työntekijän kuuleminen. Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus mah- dollisuus tulla kuulluksi irtisanomisen syistä. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa kuul- taessa käyttää avustajaa. Sopimuksen 9 §:ssä tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä luot- tamusmiestä tai työtoveria.
Appears in 1 contract
Samples: Irtisanomissuojasopimus