ERITYISIÄ. MÄÄRÄYKSIÄ
44 § Ryhmähenkivakuutusta vastaava taloudellinen etu Työnantaja suorittaa teatterin palveluksessa olleen näyttelijän kuoltua ryhmähenkivakuutusta vastaavan taloudellisen edun siten, kuin siitä on työehtosopimuksin sovittu kuntien työntekijäin osalta.
45 § Työnantajan hankkimat/näyttelijän omat varusteet Työnantaja hankkii kaikki esityksen vaatimat varusteet. Jos näyttelijä käyttää omia varusteitaan, työnantaja maksaa hänelle korvauksen, josta sovitaan erikseen. Työnantajan varustetta tai materiaalia ei saa käyttää muuhun kuin työnantajan osoittamaan tarkoitukseen. Jos näyttelijä hävittää hänelle luovutetun varusteen, hän on korvausvelvollinen. Vastaavasti työnantaja korvaa näyttelijän varusteen sen vahingoittuessa työnantajan työssä.
46 § Tekijänoikeuksiin liittyvät määräykset
1. Esityksessä tai harjoituksessa otetun valokuvan taikka ääni- tai kuvatallenteen teatteri voi korvauksetta käyttää ja esittää julkisesti epäkaupallisessa tarkoituksessa toimintansa esittelemiseksi ja ohjelmistonsa markkinoimiseksi. Käyttämiseen tai julkiseen esittämiseen ei saa liittyä muun toiminimen mainontaa. Teatteri voi luovuttaa tallenteen Teatterimuseon arkistoon kulloinkin voimassa olevan Teatterimuseon audiovisuaalista arkistoa koskevan teatterialan järjestöjen ja Teatterimuseon välisen sopimuksen mukaisesti.
2. Näyttelijällä on oikeus tutustua ennakolta siihen informaatioon, jonka teatteri hänestä henkilönä julkistaa.
3. Teatterin toimesta harjoitettua ohjelmaa tai osia siitä saa esittää vain teatterin toimesta tai luvalla. Lisäksi on otettava huomioon tekijänoikeuslain määräykset.
4. Jos näyttelijä osallistuu näytelmän käsikirjoittamiseen, dramatisointiin tai muuhun luovaan työhön panoksella, joka ylittää teoskynnyksen, hänellä on oikeus korvaukseen, mikäli siitä on sovittu, ja oikeus tulla kreditoiduksi tämän luovan työn osalta ja syntyneen yhteisteoksen mahdollisesta jatkokäytöstä on sovittava kaikkien yhteisteoksen oikeudenhaltijoiden kanssa.
47 § Työskentely muun työnantajan palveluksessa
1. Työaikana tehtävään muuhun työhön tulee pyytää kirjallinen lupa.
2. Näyttelijän työstä toisessa teatterissa näyttelijä ilmoittaa työnantajalle.
3. Em. määräykset eivät sido näyttelijää loman aikana. Työsopimuslain 3 luvun kilpailevaa toimintaa koskeva 3 §.
48 § Vuosittaiset lahjanäytännöt Työnantaja antaa, mikäli mahdollista, vuosittain hakemuksesta yhdelle tai useammalle näyttelijälleen yhteisen lahjanäytännön kotimaista tai ulkomaista opiskelua varten tai sen k...
ERITYISIÄ. SÄÄNNÖKSIÄ
ERITYISIÄ. MÄÄRÄYKSIÄ
ERITYISIÄ. MÄÄRÄYKSIÄ
30 § Ammattitaidon ylläpito ja koulutus
1. Opettaja saa korvauksetta käydä koulunsa tunneilla ammattitaitonsa ylläpitä- miseksi ilmoittamalla siitä etukäteen ko. opettajalle. Osallistuminen ei saa aiheut- taa vahvistettujen oppilasmäärien ylittämistä. Osallistumisoikeus ei koske erikois- eikä tiiviskursseja.
2. Jatkuvan koulutustoiminnan periaate Yhteiskunnan kehittyminen ja tanssinopetusalan sekä tanssinopettajan työn luon- teen muuttuminen edellyttävät usein jatkuvaa koulutustoimintaa. Sopijaosapuolet suosittelevat oppilaitoksia suhtautumaan myönteisesti koulutukseen kunkin oppi- laitoksen olosuhteet huomioiden.
ERITYISIÄ. MÄÄRÄYKSIÄ
1. Solistin osoite ja puhelinnumero sekä niiden muutokset on välittömästi annettava työn- antajalle erillisen ohjeistuksen mukaan.
2. Ooppera hankkii kaikki esityksen vaatimat varusteet. Mikäli solisti joutuu käyttämään omia varusteitaan, Xxxxxxx suorittaa hänelle tästä korvauksen sopimuksen mukaan. Oopperan solistin käyttöön luovuttamaa varustetta tai materiaalia ei saa käyttää muu- hun kuin Oopperan osoittamaan tarkoitukseen. Jos solisti tahallaan tai tuottamuksellisesti hävittää hänelle luovutetun varusteen, hän on korvausvelvollinen. Vastaavasti Xxxxxxx on korvausvelvollinen solistin varusteen vahingoittuessa Oopperan osoittamassa työssä.
3. Solisti ei saa ilman Oopperan johdon lupaa esiintyä, ohjata tai harjoitella muussa teat- terissa tai näyttämöllä. Tämä ei koske solistin loma-aikaa. Solisti ei kuitenkaan tarvitse edellä mainittua lupaa sunnuntaisin Oopperan ulkopuolella tapahtuviin esiintymisiin. Solistilla on kuitenkin velvollisuus ilmoittaa kirjallisesti näistä esiintymisistä hyvissä ajoin. Oopperalla on oikeus kieltää tapauskohtaisesti esiintymi- nen erityisen painavista ja perustelluista syistä.
4. Oopperan toimesta harjoitettua ohjelmaa tai osia siitä saa esittää vain Oopperan toi- mesta tai luvalla. Lisäksi on otettava huomioon tekijänoikeuslain määräykset.
ERITYISIÄ. MÄÄRÄYKSIÄ Työehtosopimuksen määräyksistä poikkeaminen Tämän työehtosopimuksen 4, 5 ja 6 §:ssä olevista määräyksistä sekä palkka- sopimuksen 2020 – 2022 10 §:ssä olevista määräyksistä voidaan erityisistä syistä poiketa sopimalla siitä orkesterin luottamusmiehen kanssa.
ERITYISIÄ. MÄÄRÄYKSIÄ Työehtosopimuksen määräyksistä poikkeaminen Tämän työehtosopimuksen 4, 5 ja 6 §:ssä olevista määräyksistä voidaan eri- tyisistä syistä poiketa sopimalla siitä orkesterin luottamusmiehen kanssa.
ERITYISIÄ. MÄÄRÄYKSIÄ
30 § Ammattitaidon ylläpito
1. Opettaja saa korvauksetta käydä koulunsa tunneilla ammattitaitonsa ylläpitä- miseksi ilmoittamalla siitä etukäteen ko. opettajalle. Osallistuminen ei saa aiheut- taa vahvistettujen oppilasmäärien ylittämistä. Osallistumisoikeus ei koske erikois- eikä tiiviskursseja.
31 § Ryhmähenkivakuutus
1. Työnantaja toteuttaa kustannuksellaan työntekijöitä koskevan ryhmähenkivakuu- tuksen siten kuin siitä on keskusjärjestöjen välillä sovittu.
32 § Jäsenmaksujen periminen
1. Jos työntekijä on antanut siihen valtuutuksen, työnantaja perii Teatteri- ja media- työntekijöiden liitto ry:n jäsenmaksut työntekijän palkasta.
2. Työnantaja suorittaa kertyneet jäsenmaksut Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto ry:n ilmoittamalle pankkitilille annettujen ohjeiden mukaisesti.
33 § Kokoontuminen työpaikalla
1. Työntekijöillä on oikeus saada tanssioppilaitoksen tiloja käyttöönsä luottamus- miehen tai työsuojeluvaltuutetun valitsemiseksi tai työsuhdeasioiden käsittelemis- tä varten silloin kun se on mahdollista tilojen opetuskäytön häiriintymättä.
ERITYISIÄ. MÄÄRÄYKSIÄ
1. Tanssijan osoite ja puhelinnumero sekä niiden muutokset, samoin kuin mainitut tie- dot paikkakunnalta poistumisen aikana on välittömästi annettava Oopperan tietoon.
2. Ooppera hankkii kaikki esityksen vaatimat varusteet. Xxxxxx tanssija käyttää omia varusteitaan, Xxxxxxx suorittaa hänelle tästä korvauksen sopimuksen mukaan. Oopperan tanssijan käyttöön luovuttamaa varustetta tai materiaalia ei saa käyttää muuhun kuin Oopperan osoittamaan tarkoitukseen. Jos tanssija tahallaan tai tuottamuksellisesti hävittää hänelle luovutetun varusteen, hän on korvausvelvollinen. Vastaavasti Xxxxxxx on korvausvelvollinen tanssijan va- rusteen vahingoittuessa Oopperan osoittamassa työssä.
3. Xxxxxxxx ei saa ilman Oopperan johdon lupaa esiintyä, ohjata tai harjoitella muussa teatterissa tai näyttämöllä. Tämän kohdan määräykset eivät sido tanssijaa loman aikana.
4. Oopperan toimesta harjoitettua ohjelmaa tai osia siitä saa esittää vain Oopperan toimesta tai luvalla. Lisäksi on otettava huomioon tekijänoikeuslain määräykset.
ERITYISIÄ. MÄÄRÄYKSIÄ Työehtosopimus