Lapsen sairastuminen Mallilausekkeet
Lapsen sairastuminen. Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti on äiti tai isä oikeutettu palkalliseen poissaoloon lapsen hoidon järjestämiseksi tai lapsen hoitamiseksi välttämättömän, lyhyen tilapäisen poissaolon ajalta. Poissaolon edellytyksenä on, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä tai sairastuneen lapsen äiti tai isä on yksinhuoltaja. Poissaoloajalta maksetaan palkka myös, jos toinen ansiotyössä oleva puoliso ei sairauden, matkan, työskentelystä, opiskelusta tai koulutukseen osallistumisesta johtuvan toisella paikkakunnalla asumisen, asevelvollisuuden suorittamisen tai reservin kertausharjoituksiin osallistumisen tai muun sellaisen tilapäisen esteen vuoksi voi hoitaa lasta eikä muuta hoitoa saada järjestetyksi. Poissaolosta on annettava 21.1. kohdan mukainen selvitys. SOV. Tätä kohtaa sovellettaessa opiskelu rinnastetaan ansiotyöhön. Äidin tai isän tulee ensisijaisesti pyrkiä järjestämään hoito. Huoltajan tulee esittää selvitykseksi poissaolon välttämättömyydestä tieto lapsen hoitopaikan sekä samassa taloudessa asuvien perheenjäsenten hoitomahdollisuudesta ja sopivuudesta tehtävään. Lapsen sairastuessa kesken työpäivän maksetaan palkka lapsen sairastumispäivältä työvuoron loppuun. Saman sairastumisen johdosta on vain toisella vanhemmista oikeus poissaoloon. Lyhyellä tilapäisellä poissaololla tarkoitetaan yhden, kahden, kolmen tai neljän päivän poissaoloa. Poissaolon pituus määräytyy kussakin tapauksessa erikseen ottaen huomioon muun muassa hoidon järjestämismahdollisuudet ja sairauden laatu. Palkallinen poissaolo on työssäolon veroista aikaa vuosiloman pituutta määrättäessä. Xxxxxx lapsen vanhemmat ovat saman työnantajan palveluksessa vuorotyössä ja vanhempien työvuorot osuvat peräkkäin, varataan kotona olevalle vanhemmalle mahdollisuus ilman palkan menetystä hoitaa äkillisesti sairastunutta lasta, kunnes toinen vanhemmista palaa työvuoroltaan kotiin. Palkallisen poissaolon pituus on tällöin edestakaiseen työmatkaan kuluva aika. Lapsen sairastumisessa noudatetaan 21.6. kohdan sairauspoissaoloa omalla ilmoituksella koskevia määräyksiä. Työnantajalla on tarvittaessa oikeus vaatia työntekijältä poissaolosta 21.1 kohdan mukainen selvitys. Yrityskohtaiset ohjeet oman sairauden ilmoittamisesta koskevat myös lapsen sairaudesta ilmoittamista.
Lapsen sairastuminen. Työntekijän alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan työntekijälle tämän työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevan määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä, lyhyestä tilapäi- sestä poissaolosta. Xxxxxxxxxx maksamisen edellytyksenä on, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä ja että poissaolosta anne- taan työehtosopimuksen sairausajan palkan maksamista koskevien määräysten mukainen selvitys. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin ja samassa taloudessa asuviin puolison lapsiin. Saman sairastumisen johdosta korvausta maksetaan vain toiselle puolisoista. Korvaus sairaan lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä lyhyestä tilapäisestä poissaolosta maksetaan myös siinä tapauksessa, että toinen vanhempi on estynyt hoitamasta sai- rasta lasta sairauden, opiskelun tai toisella paikkakunnalla asumisen taikka siihen verrattavan pysyvän oleskelun vuoksi ja esteestä on toimitettu pyydettäessä työnantajan hyväksymä selvitys.
Lapsen sairastuminen. Työntekijälle annetaan tilapäistä hoitovapaata • alle 10-vuotiaan lapsen äkillisen sairaustapauksen johdosta enintään neljäksi työpäiväksi ja • vammaisen lapsen äkillisen sairaustapauksen johdosta enintään neljäksi työpäiväksi. Tilapäisen hoitovapaan kolmelta työpäivältä maksetaan palkka, joka määräytyy sairausajan palkkausta koskevien määräysten mukaan. Palkallisuuden edellytykse- nä on kuitenkin, että • molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä tai että työntekijä on yksinhuol- taja tai että työntekijän puolisolla on tosiasiallinen este osallistua sairaan lapsen hoitoon ja • lapsen sairaudesta esitetään vastaava selvitys kuin työntekijän omasta sai- raudesta vaaditaan.
Lapsen sairastuminen. Työntekijän alle 10-vuotiaan lapsen tai vammaisen lapsen taikka muun hänen taloudessaan vakituisesti asuvan alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti, maksetaan työntekijälle palkka tämän työehtosopimuksen 41 §:n mukaan, jos: • lyhyt poissaolo on välttämätöntä lapsen hoidon järjestämiseksi tai lapsen hoitamiseksi • hoidon järjestäminen tai hoitaminen kestää enintään 4 kalenteripäivää • työntekijä on viipymättä ilmoittanut poissaolosta ja jos mahdollista sen kes- tosta sekä toimittanut lapsen sairaudesta saman selvityksen, joka vaaditaan työntekijän omasta sairaudesta. Sama oikeus on myös vanhemmalla, joka ei asu lapsen kanssa samassa taloudessa. Palkan maksamisen edellytyksenä muulle kuin yksin asuvalle yksinhuoltajalle on, että • molemmat lapsen kanssa vakituisesti asuvat henkilöt ovat ansiotyössä eikä toisella ole ansiotyönsä ja työaikansa vuoksi mahdollisuutta järjestää hoitoa tai itse hoitaa lasta tai • toinen on estynyt osallistumasta lapsen hoitoon asevelvollisuuden suorittami- sen tai reservin harjoitusten vuoksi. Yksinhuoltajaksi rinnastetaan myös henkilö, joka ilman avioeropäätöstä on py- syvästi muuttanut asumaan erilleen aviopuolisostaan. Sairasta lasta voi palkallisesti hoitaa vain yksi henkilö kerrallaan.
Lapsen sairastuminen. Huoltajat järjestävät itse sairaan lapsen hoidon. Lapset on vakuutettu tapaturman varalta. Lapsen sairastuessa / joutuessa tapaturmaan varhaiskasvatuspäivän aikana otetaan ensisijaisesti yhteyttä. Huoltaja Joku muu henkilö
Lapsen sairastuminen. Työntekijän alle 10-vuotiaan lapsen tai muun hänen taloudessaan vakituisesti asuvan alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti, maksetaan työntekijäl- le palkka tämän työehtosopimuksen 9 §:n mukaan, jos: • lyhyt poissaolo on välttämätöntä lapsen hoidon järjestämiseksi tai lapsen hoitamiseksi, • hoidon järjestäminen tai hoitaminen kestää enintään 1,2,3 tai neljä (4) päivää.
Lapsen sairastuminen. Ylemmän toimihenkilön alle 10-vuotiaan oman lapsen tai muun samassa talou- dessa pysyvästi asuvan alle 10-vuotiaan lapsen äkillisesti sairastuessa, annetaan lapsen kanssa samassa taloudessa asuvalle vanhemmalle lapsen hoidon järjestä- miseksi tai hoitamiseksi välttämätöntä tilapäistä palkallista vapaata enintään neljä työpäivää. Sama oikeus on myös lapsen vanhemmalla, joka ei asu tämän kanssa samassa taloudessa. Vapaan antaminen palkallisena edellyttää, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä tai kyseessä on yksinhuoltaja, ja että lapsen sairau- desta esitetään vastaava selvitys kuin ylemmän toimihenkilön omasta sairaudesta vaaditaan.
Lapsen sairastuminen. 1 Alle 12-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan äidille tai isälle tämän työehtosopimuksen sairausajan palk- kaa koskevan määräyksen mukaisesti korvaus lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi välttämättömästä lyhyestä ti- lapäisestä poissaolosta. Xxxxxxxxxx maksamisen edellytyk- senä on, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä ja että poissaolosta annetaan työehtosopimuksen sairausajan pal- kan maksamisesta koskevien määräysten mukainen selvitys. Edellä sanottua sovelletaan myös yksinhuoltajiin. Poissaolo- ajalta maksetaan palkka myös, jos toisella ansiotyössä xxx- xxxxx puolisolla ei sairauden, matkan, työskentelystä, opiske- lusta tai koulutukseen osallistumisesta johtuvan toisella paik- kakunnalla asumisen tms. tilapäisen esteen vuoksi ole mah- dollisuutta osallistua lapsen hoitoon eikä muuta hoitoa saada järjestetyksi. Tätä kohtaa sovellettaessa opiskelu rinnaste- taan ansiotyöhön. Korvausta maksetaan enintään neljältä päivältä.
Lapsen sairastuminen. Työntekijälle annetaan tilapäistä hoitovapaata • alle 10 vuotiaan lapsen äkillisen sairaustapauksen johdosta enintään nel- jäksi työpäiväksi ja • vammaisen lapsen äkillisen sairaustapauksen johdosta enintään neljäksi työpäiväksi
Lapsen sairastuminen. Korvauksen maksamisen yleiset edellytykset 54 Selvitys lapsen sairaudesta ja sen aiheuttamasta poissaolosta 54 Lapsen sairastuminen kesken työpäivän 54 Saman sairauden uusiutuminen 55 Poissaolon pituus 55 Vuosiloman ansainta 55 Sopimusmääräyksessä tarkoitettu yksinhuoltaja 55 Xxxxxx vanhemmat saman työnantajan palveluksessa vuorotyössä 55