Common use of Matka-ajan korvaus Clause in Contracts

Matka-ajan korvaus. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työvuoroluettelon mukaisena vapaa- aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuu- kausikorvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 07 väliseltä ajalta mak- seta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi ote- taan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työvuoroluettelon mukaisen vuorokauti- sen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinai- siksi työtunneiksi. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toi- mihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan tässä momen- tissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksetta- vasta erillisestä korvauksesta.

Appears in 4 contracts

Samples: Yhteistoimintasopimus, Yhteistoimintasopimus, Yhteistoimintasopimus

Matka-ajan korvaus. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työvuoroluettelon mukaisena vapaa- työtuntijärjestelmän mu- kaisena vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena korvauk- sena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänävapaapäi- vänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuu- kausikorvauksestakiin- teästä kuukausikorvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 21.00 - 07 väliseltä 7.00 väli- seltä ajalta mak- seta makseta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi ote- taan perus- teiksi otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työvuoroluettelon työtuntijärjestelmän mukaisen vuorokauti- sen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinämatkustuspäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinai- siksi varsinaisiksi työtunneiksi. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toi- mihenkilö toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta suorittami- sesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta maksetamak- seta. Edellä 3 momentissa mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen ruokailujen korvausten asemesta voidaan tässä momen- tissa momentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksetta- vasta yh- teydessä maksettavasta erillisestä korvauksesta.

Appears in 4 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus

Matka-ajan korvaus. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa Toimihenkilön matkustaessa työnantajan määräyksestä työvuoroluettelon mukaisena vapaa- vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka perus- palkka kuitenkin enintään 8 kahdeksalta tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuu- kausikorvauksestakiinte- ästä kuukausikorvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa Työnantajan kustantaessa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 07 21–07 väliseltä ajalta mak- seta makseta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi ote- taan perus- teeksi otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työvuoroluettelon mukaisen vuorokauti- sen mu- kaisen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinämat- kustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja tun- teja ei kuitenkaan lueta varsinai- siksi varsinaisiksi työtunneiksi. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toi- mihenkilö mil- loin toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan tässä momen- tissa momentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksetta- vasta yhtey- dessä maksettavasta erillisestä korvauksesta.

Appears in 3 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus

Matka-ajan korvaus. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työvuoroluettelon työtuntijärjestelmän mukaisena vapaa- vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuu- kausikorvauksestakuukausikorvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 07 21–07 väliseltä ajalta mak- seta makseta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi ote- taan otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työvuoroluettelon työtuntijärjestelmän mukaisen vuorokauti- sen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinai- siksi varsinaisiksi työtunneiksi. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toi- mihenkilö toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan tässä momen- tissa momentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksetta- vasta maksettavasta erillisestä korvauksesta.

Appears in 3 contracts

Samples: Yhteistoimintasopimus, proliitto.fi, Yhteistoimintasopimus

Matka-ajan korvaus. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työvuoroluettelon mukaisena vapaa- vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta tun- nilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuu- kausikorvauksestakuukausikorvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 07 21–07 väliseltä ajalta mak- seta makseta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi ote- taan otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työvuoroluettelon työvuo- roluettelon mukaisen vuorokauti- sen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinai- siksi varsinaisiksi työtunneiksi. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista matkusta- mista tai milloin toi- mihenkilö toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa matko- xxxxx suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan voi- daan tässä momen- tissa momentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksetta- vasta maksettavasta erillisestä korvauksesta.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työajan Lyhentämistä Keskeytymättömässä Kolmivuorotyössä Koskeva Sopimus

Matka-ajan korvaus. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työvuoroluettelon mukaisena vapaa- aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-Matka aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuu- kausikorvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 21-07 väliseltä ajalta mak- seta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi ote- taan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työvuoroluettelon mukaisen vuorokauti- sen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinai- siksi työtunneiksi. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toi- mihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan tässä momen- tissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksetta- vasta erillisestä korvauksesta.

Appears in 1 contract

Samples: Lasikeraamisen Teollisuuden Toimihenkilösopimus

Matka-ajan korvaus. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työvuoroluettelon mukaisena vapaa- vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä työ- päivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuu- kausikorvauksestakuukausikorvauk- sesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 21-07 väliseltä ajalta mak- seta korvausta makseta korvaus- ta matkustamiseen käytetyltä ajalta. ajalta.‌‌ Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi ote- taan otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työvuoroluettelon mukaisen vuorokauti- sen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään enim- mäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinai- siksi varsinaisiksi työtunneiksi. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toi- mihenkilö toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. Työnantajan ja toimihenkilön on yhdessä todettava, milloin kyseessä on kohdan tar- koittama toistuva matkustaminen. Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan tässä momen- tissa momentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksetta- vasta maksettavasta erillisestä korvauksesta.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Matka-ajan korvaus. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työvuoroluettelon mukaisena vapaa- vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-Matka- aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä erilli- sestä kiinteästä kuu- kausikorvauksestakuukausikorvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 07 väliseltä ajalta mak- seta makseta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen laskemi- sen perusteeksi ote- taan otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työvuoroluettelon mukaisen vuorokauti- sen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään enimmäis- määrään saakka sellaisina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen vuoro- kautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinai- siksi työtunneiksi. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista matkusta- mista tai milloin toi- mihenkilö toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa mat- kojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen matkustami- seen käytetyltä ajalta makseta. Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan voi- daan tässä momen- tissa momentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksetta- vasta maksettavasta erillisestä korvauksesta.

Appears in 1 contract

Samples: Yhteistoimintasopimus

Matka-ajan korvaus. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työvuoroluettelon työtuntijärjestelmän mukaisena vapaa- va- paa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin kuiten- kin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-Matka aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuu- kausikorvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 21-07 väliseltä ajalta mak- seta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi ote- taan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työvuoroluettelon työtuntijärjestelmän mukaisen vuorokauti- sen vuoro- kautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinai- siksi työtunneiksi. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toi- mihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan tässä momen- tissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksetta- vasta erillisestä korvauksesta.

Appears in 1 contract

Samples: Yhteistoimintasopimus

Matka-ajan korvaus. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työvuoroluettelon työtuntijärjestelmän mukaisena vapaa- vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan lue- taan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuu- kausikorvauksestakuukausikorvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 07 21.00–7.00 väliseltä ajalta mak- seta makseta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi ote- taan otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työvuoroluettelon työtuntijärjestelmän mukaisen vuorokauti- sen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinämatkustamispäi- vinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan kuiten- kaan lueta varsinai- siksi varsinaisiksi työtunneiksi. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toi- mihenkilö mil- loin toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. makseta.‌‌‌‌ Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan tässä momen- tissa mo- mentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksetta- vasta maksettavasta erillisestä korvauksesta.

Appears in 1 contract

Samples: Tekstiili Ja Muotialan Toimihenkilösopimus

Matka-ajan korvaus. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työvuoroluettelon työtuntijärjestelmän mukaisena vapaa- vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan lue- taan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuu- kausikorvauksestakuukausikorvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 07 21–07 väliseltä ajalta mak- seta makseta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi ote- taan otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työvuoroluettelon mukaisen vuorokauti- työtuntijärjestelmän mukai- sen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinämatkus- tamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinai- siksi varsinaisiksi työtunneiksi. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toi- mihenkilö toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa työ- aikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan tässä momen- tissa mo- mentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksetta- vasta maksettavasta erillisestä korvauksesta.

Appears in 1 contract

Samples: Toimihenkilösopimus

Matka-ajan korvaus. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työvuoroluettelon mukaisena vapaa- vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä työ- päivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksityö- ajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuu- kausikorvauksestakuukausikorvauk- sesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 07 21–07 väliseltä ajalta mak- seta korvausta makseta korvaus- ta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi ote- taan otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työvuoroluettelon mukaisen vuorokauti- sen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään enim- mäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinai- siksi varsinaisiksi työtunneiksi. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toi- mihenkilö toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. Työnantajan ja toimihenkilön on yhdessä todettava, milloin kyseessä on kohdan tar- koittama toistuva matkustaminen. Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan tässä momen- tissa momentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksetta- vasta maksettavasta erillisestä korvauksesta.

Appears in 1 contract

Samples: Rakennustuoteteollisuuden Yhteistoimintasopimus

Matka-ajan korvaus. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työvuoroluettelon mukaisena vapaa- vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä työ- päivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuu- kausikorvauksestakuukausikorvauk- sesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 21-07 väliseltä ajalta mak- seta korvausta makseta korvaus- ta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi ote- taan otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työvuoroluettelon mukaisen vuorokauti- sen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään enim- mäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinai- siksi varsinaisiksi työtunneiksi. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toi- mihenkilö toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. Työnantajan ja toimihenkilön on yhdessä todettava, milloin kyseessä on kohdan tar- koittama toistuva matkustaminen. Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan tässä momen- tissa momentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksetta- vasta maksettavasta erillisestä korvauksesta.

Appears in 1 contract

Samples: Rakennustuoteteollisuuden Yhteistoimintasopimus

Matka-ajan korvaus. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työvuoroluettelon mukaisena vapaa- vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä työpäi- vänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksityöajak- si. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuu- kausikorvauksestakuukausikorvauk- sesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 21-07 väliseltä ajalta mak- seta korvausta makseta korvaus- ta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi ote- taan otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työvuoroluettelon mukaisen vuorokauti- sen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään enim- mäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinai- siksi varsinaisiksi työtunneiksi. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toi- mihenkilö toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. Työnantajan ja toimihenkilön on yhdessä todettava, milloin kyseessä on kohdan tar- koittama toistuva matkustaminen. Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan tässä momen- tissa momentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksetta- vasta maksettavasta erillisestä korvauksesta.

Appears in 1 contract

Samples: Rakennustuoteteollisuuden Yhteistoimintasopimus

Matka-ajan korvaus. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työvuoroluettelon työtuntijärjestelmän mukaisena vapaa- vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauksena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan lue- taan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuu- kausikorvauksestakuukausikorvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 07 21.00–7.00 väliseltä ajalta mak- seta makseta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perusteeksi ote- taan otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työvuoroluettelon työtuntijärjestelmän mukaisen vuorokauti- sen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellaisina matkustamispäivinämatkustamispäi- vinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan kuiten- kaan lueta varsinai- siksi varsinaisiksi työtunneiksi. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai milloin toi- mihenkilö mil- loin toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan tässä momen- tissa mo- mentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksetta- vasta maksettavasta erillisestä korvauksesta.

Appears in 1 contract

Samples: Tekstiili Ja Muotialan Toimihenkilösopimus