Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä. 2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. 3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin. 4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu. 5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona. 6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä. 7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 6 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllinen työaika on enintään 7,5 tuntia vuoro- kaudessa ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä37,5 tuntia viikossa mutta jos se on mää- rättyinä päivinä lyhyempi, voidaan sitä muina saman jakson päivinä pidentää 9 tuntiin, keskimääräistä 37,5 tunnin säännöllistä viikkotyöaikaa ylittämättä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 75 tuntia kahden viikon aikana, kuitenkin enintään 45 tuntia viikossa. Säännöllinen työaika voidaan järjestää myös niin, että se on enintään 150 tuntia neljän viikon aikana, tällöin enintään 45 tuntia viikossa. 12
3. Työntekijä/luottamusmies voi sopia säännöllisen työ- ajan sijoittamisesta siten, että säännöllinen työaika on enintään 10 tuntia vuorokaudessa ja 40 45 tuntia viikossa. Tasoittumisjakso 37,5 tuntiin viikossa on 4 kuukautta.
4. Luottamusmies voi sopia säännöllisestä vuorokauti- sesta ja viikoittaisesta työajasta siten, että se on enin- tään 12 tuntia vuorokaudessa ja 50 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti Luottamusmies/työntekijä voi sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia työvuorokauden ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa työviikon alkamisesta ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaliukuvan tai porrastetun työ- ajan käyttämisestä.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksoSäännöllinen työaika sijoitetaan keskimäärin viidek- si päiväksi viikkoa kohti.
7. Työtuntijärjestelmä on laadittava vähintään ajaksi, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäenintään 37,5 tunnin keskimäärään.
78. Työtuntijärjestelmän muuttamisesta on neuvoteltava luottamusmiehen kanssa.
9. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia liukuvasta työ- ajasta niin, että työntekijä voi käyttää sovituissa rajoissa mää- rätä työnsä päivittäisen alkamis- ja päättymisajankoh- dan. Sovittaessa liukuvasta työajasta on sovittava aina- kin kiinteästä työajasta, työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitavuorokautisesta liuku- marajasta, lepoaikojen sijoittamisesta sekä säännölli- sen työajan ylitysten ja alitusten enimmäiskertymästä. Xxxxxxxx työajan käsite määräytyy työaikalain mukaan. Paikallisesti voidaan sopia vuorokautisen liukuma- ajan enimmäispituudesta, työajan ylitysten ja alitusten enimmäiskertymästä sekä seurantajaksosta työaika- lain 12.2 §:stä poikkeavasti.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllinen työaika on enintään 7,5 tuntia vuoro- kaudessa ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä37,5 tuntia viikossa mutta jos se on määrät- tyinä päivinä lyhyempi, voidaan sitä muina saman jakson päivinä pidentää 9 tuntiin, keskimääräistä 37,5 tunnin säännöllistä viikkotyöaikaa ylittämättä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 75 tuntia vuorokaudessa ja 40 kahden viikon aikana, kuitenkin enintään 45 tuntia viikossa. Sään- nöllinen työaika voidaan järjestää myös niin, että se on enintään 150 tuntia neljän viikon aikana, tällöin enintään 45 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen Työntekijä/luottamusmies voi sopia säännöllisen työajan sijoittamisesta siten, että säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenon enintään 10 tuntia vuorokaudessa ja 45 tuntia viikossa.
4. Luottamusmies voi sopia säännöllisestä vuorokauti- sesta ja viikoittaisesta työajasta siten, että se on • päivätyössä enintään 12 tuntia vuorokaudessa ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 50 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4viikossa. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.12
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti Luottamusmies/työntekijä voi sopia siten, että vuorokautisen työvuorokauden ja työviikon alkamisesta ja liukuvan tai porrastetun työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonakäyttämisestä.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksoSäännöllinen työaika sijoitetaan keskimäärin viideksi päiväksi viikkoa kohti.
7. Työtuntijärjestelmä on laadittava vähintään ajaksi, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäenintään 37,5 tunnin kes- kimäärään.
78. Työtuntijärjestelmän muuttamisesta on neuvotelta- va luottamusmiehen kanssa.
9. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia liukuvasta työ- ajasta niin, että työntekijä voi käyttää sovituissa rajoissa määrätä työnsä päivittäisen alkamis- ja päättymisajankohdan. Xxxxx- xxxxxx liukuvasta työajasta on sovittava ainakin kiinteästä työajasta, työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitavuorokautisesta liukumarajasta, lepoai- kojen sijoittamisesta sekä säännöllisen työajan ylitysten ja alitusten enimmäiskertymästä. Xxxxxxxx työajan käsite määräytyy työaikalain mukaan. Osapuolet voivat sopia vuorokautisen liukuma-ajan enim- mäispituudesta sekä työajan ylitysten ja alitusten enim- mäiskertymästä työaikalain 13.2 §:stä poikkeavasti.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Kustannustoimittajien Työehtosopimus 2013–2016, Kustannustoimittajien Työehtosopimus 2013–2016
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Työaika voidaan sopia keskimääräiseksi 10 §:n määräyksiä nou- dattaen.
2. Kolmivuorotyö voidaan järjestää siten, että viikoittainen säännöllinen työaika ennakolta laaditun työtuntijärjestelmän mukaisesti enintään 5 viikon jakson kestäessä tasoittuu keskimäärin 40 tuntiin.
3. Viikoittainen Tavarankuljetustyö, aluksen ja rautatievaunun lastaus- ja purkaustyö, koneellinen metsänparannustyö sekä vartiointi- ja vartioinnin ohella teh- tävä lämmitystyö voidaan järjestää työaikalain 7 §:n mukaiseksi jaksotyök- si. Jaksotyössä työaika on kahden viikon pituisena ajanjaksona enintään 80 tuntia ja kolmen viikon pituisena ajanjaksona enintään 120 tuntia. Moottoriajoneuvonkuljettajien työaikaan sovelletaan työaikalakia ja ajo- ajan osalta EY:n neuvoston asetusta ajo- ja lepoajoista (EY n:o 561/2006).
4. Liitesopimuksissa on tarkemmat määräykset säännöllisen työajan jär- jestämisestä teollisuuslaitosten prosessin osana tehtävässä kaksi- ja kol- mivuorotyössä, hoidon alueurakoinnissa sekä ruoppaustyössä.
5. Jos säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenon järjestetty jakso- tai vuorotyöksi tai kes- kimääräiseksi 10 §:n mukaisesti, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä laadittava työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen säännöl- linen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
440 tuntiin viikossa. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiValmistellessaan tai aikoessaan muuttaa työajan tasoittumisjärjestelmää työnantajan on varattava työntekijöiden luottamusmiehelle tai, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättäjollei täl- laista ole valittu, työsuojeluvaltuutetulle tai jollei työpaikalla ole työsuo- jeluvaltuutettua, työntekijöille tilaisuus esittää mielipiteensä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus Luonnok- seen perehtymiseen on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiavarattava riittävä aika. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonatasoittumisjärjes- telmän muutoksista on ilmoitettava työntekijälle hyvissä ajoin.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 3 contracts
Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement, Maa Ja Vesirakennusalan Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen Mikäli tästä pöytäkirjasta ei muuta johdu, noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä säännök- siä. Työajan pidentämistä koskevat määräykset ovat voimassa 31.12.2020 asti. Päätoimisella talonmiehellä vuosittaista työaikaa pidennetään kilpailukykysopimuksen mukai- sesti keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta 1.1.2017. Osapäivätoimisel- la talonmiehellä (ml. osa-aikaisena toteuttava lomautus, perhevapaa, sairausloma ja tämän eläke) työajan pidennys toteutetaan työsopimuksessa sovitun työajan suhteessa tai liitepöytäkirjan 12 §:n mukaisesti määritellyn työajan suhteessa. Määräaikaisessa työsuhteessa pidennys to- teutetaan sovitun työsuhteen keston mukaisesti. Työajan pidennyksen osalta ei sovelleta työehtosopimuksen määräyksiä10.1. §:n lisätyötä koskevaa mää- räystä. Työajan pidennyksen toteuttamistavasta sovitaan paikallisesti työehtosopimuksen 18 §:n mu- kaisesti. Ellei työajan pidennyksen toteuttamistapaa saada paikallisesti sovittua, työnantaja määrää vuosittain pidennyksen toteuttamistavan alla esitetyllä tavalla:
1) Säännöllisen työajan ollessa 40 tuntia viikossa, työajan lyhentämisvapaiden määrää vähennetään 24 tunnilla työajan lyhentämistä koskevan pöytäkirjan (liite 3) 2 §:n b) kohdan taulukon mukaisesti.
2) Säännöllisen työajan ollessa alle 40 tuntia viikossa, työajan pidennys toteutetaan viikoittaista säännöllistä työaikaa pidentämällä. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se Työviikko on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiaviisipäiväinen. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa lyhennys määräytyy työehtosopimuksen työajan lyhentämistä koskevan pöytäkirjan mukaisesti (tes liite 3). Päivittäinen työaika sijoittuu klo 06.00 ja 40 tuntiin 17.00 välille, paitsi yhtenä päivänä viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaklo 18.00 asukkaiden vastaanottamisen takia. Päätoimisella talonmiehellä on oikeus ruokailutaukoon työpäivän kuluessa.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1Työaikaan nähden noudatetaan voimassaolevaa työaikalakia, mikäli tästä sopimuksesta ei muuta ilmene. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika Työaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se on • päivätyössä enintään 7,5 tuntia päivässä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 37,5 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäenviikossa. Paikallisesti voidaan sopia, että työtä säännöllinen työaika tasoittuu käytössä olevan työaikamuodon keskimäärään, enintään 40 tuntiin tai 37,5 tuntiin enintään 26 viikon ajanjaksossa. Tällöin saa vuorokautinen säännöllinen työaika olla enintään 10 tuntia ja viikoittainen säännöllinen työaika enintään 50 tuntia. Työtä varten on laadittava ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi työajan tasoittumisjärjestelmä vähin- tään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4sanottuun keski- määrään. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiTyömarkkinakeskusjärjestöjen 14.6.2016 solmima kilpailukykysopimus 24 tunnin vuosittaisen työajan lisäämiseksi: Vuosittaista työaikaa pidennetään 1.1.2017 lukien keskimäärin 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta. Työajan lisäyksestä ei makseta erillistä korvausta eikä siitä synny korvattavaa lisä- tai ylityötä. Osa-aikaisen työntekijän vuosittaisen työajan pidennyksen tuntimäärä las- ketaan työntekijän tammikuun 1. päivän mukaisen työsopimuksessa sovi- tun säännöllisen työajan suhteessa vastaavan kokoaikaiseen tuntimäärään. Määräaikaisella työntekijällä tämän kohdan mukainen vuosittainen piden- nyksen tuntimäärä lasketaan suhteuttamalla työsuhteen pituus kyseisenä kalenterivuotena 12 kuukauteen. Henkilöille, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättäjoille kertyy työajan lyhennysvapaata, voidaan vapaata leikata vähentä- mällä 3 vapaata 1.1.1995 taulukosta tai vaihtoehtoisesti siirtyä soveltamaan 1.1.2017 voimaan tulevaa rinnakkaista taulukkoa, jossa yhden kertyneen vapaan arvo on muutettu 8 tunnista 6 tuntiin. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5Osa-aikaisten osalta lyhennysvapaiden leikkaus toteutetaan osa-aikaisuuden suhteessa. Säännöllinen työaika Työajan pidennys voidaan paikallisesti sopia toteuttaa myös siten, että vuorokautisen työaikaan aiemmin sisältynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyksenä oleva koulutus taikka työnan- tajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilaisuus siirretään järjes- tettäväksi varsinaisen työajan pituus ulkopuolelle palkattomana toteutettavaksi. Uusien työntekijöiden osalta työajan pidennys voidaan käyttää myös työhön pereh- dyttämiseen. Pidennyksen tuntimäärä suhteutetaan sovitun työajan mukaan esi- merkiksi siten, että 50 prosentin työajassa voidaan järjestää perehdytystä yhteensä 12 tuntia kolmessa 4 tunnin erässä. Täyttä viikkotyöaikaa tekevien työajan pidennys toteutetaan käyttämällä työ- ajan lyhennysvapaiden kertymisessä 1.1.2017 voimaan tullutta uutta taulukkoa (liite 3) 37,5 tuntia viikossa tekeville kuukausipalkkaisille, työajan pidennys toteute- taan pidentämällä viikkotyöaikaa 38 tuntiin viikossa. Alle 38 tuntia viikossa tekevien työntekijöiden työaikaa lisätään sovittuun työaikaan suhteutetulla vuosittaisella erällä kalenterivuodessa siten, että työ- aikaan aiemmin sisältynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyk- senä oleva koulutus taikka työnantajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilaisuus siirtyy varsinaisen työajan ulkopuolelle palkattomana toteutettavaksi. Työnantaja päättää edellä mainitun koulutuksen tai muun tilaisuuden ajan- kohdan sijoittamisesta viimeistään 2 viikkoa aiemmin noudattaen työehto- sopimuksen määräyksiä työvuoroluettelon antamisesta. Vapaapäiväksi sijoi- tettavan työajan pidennyksen kesto on enintään kymmenen tuntia vähintään 6 tuntia, ellei paikallisesti toisin sovita. Vuosittaiseen työaikaan vaikuttaa myös 1.1.1995 voimaan tullut työajan lyhen- täminen. Sen osalta noudatetaan liittojen välillä solmittua työajan lyhentä- mispöytäkirjaa, joka on tämän sopimuksen liitteenä. Työnantaja ja vii- koittaisen työntekijä voivat sopia työajan pituus enintään 50 tuntialyhentämisvapaiden korvaamisesta rahana. Työajan lyhentämisessä tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa huomioida myös edellä kuvattu työmarkkina- keskusjärjestöjen 14.6.2016 sopima 24 tunnin pidennys vuosittaiseen työai- kaan. Pöytäkirjamerkintä 1: Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, vii- meistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. (TAL 35.2 §) Pöytäkirjamerkintä 2: Työpaikoilla suositellaan noudatettavaksi periaatetta, että työvuoroluetteloa laadit- taessa tulee välttää epätarkoituksenmukaisen lyhyitä työvuoroja. Laadinnassa ote- taan huomioon kysyntä, työn luonne sekä työntekijän olosuhteet. Työvuorojen sijoit- telun osalta on otettava huomioon, että työ on järjestettävä niin, että työntekijä saa tarpeeksi aikaa lepoa, virkistystä ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonakehitystä varten.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Bargaining Agreement
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 7,5 tuntia vuorokaudessa ja 40 enin- tään 37,5 tuntia viikossa.
2. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia vuorokautisen säännöllisen työajan pidentämisestä enintään yhdellä tunnilla. Työajan tulee ta- soittua keskimäärin 37,5 tunniksi viikossa enintään neljän viikon aikana. Viikoittainen työaika saa olla enintään 45 tuntia.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenTyöaikaan sisältyvien tulkkaus- ja opetustuntien määrä voi olla enintään 30 tuntia viikossa. Asioimistulkkauksessa tulkkaus- tunti käsittää tulkkaukseen käytetyn ajan ja matka-ajan sään- nöllisen työajan sisällä. Opiskelu- tulkkauksessa tulkkaustunti käsit- tää oppitunnit välitunteineen. Jos valmistautumisajasta on sovittu, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriintyöaikaa.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiTyöntekijällä on oikeus 1/2 tunnin pituiseen ruokataukoon niinä työpäivinä kun työpäivän pituus on yli kuusi tuntia. Työntekijän saadessa poistua ruokatauon aikana työpaikalta, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättäruokataukoa ei lueta työaikaan. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuMikäli työntekijän työ on luon- teeltaan sellaista, ettei ruoka- tauon pitäminen ole mahdollista, on hänelle annettava tilaisuus ruokailla työn aikana. Tämä aika on työaikaa.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia sitenSellaisina viikkoina, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonajoille sattuu arkipyhä (pitkäperjantai, toinen pääsiäispäivä, helatorstai, joulu- päivä, tapaninpäivä, uudenvuo- denpäivä, loppiainen), vapun- päivä, itsenäisyyspäivä, joulu- tai juhannusaatto muulle arkipäivälle kuin lauantaille, lyhennetään säännöllisen työn määrää sano- tun päivän työaikaa vastaavalla määrällä.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 2 contracts
Samples: Viittomakielen Tulkkien Palkka Ja Muut Työsuhteen Ehdot, Palkka Ja Työsuhteen Ehdot
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Toimihenkilön säännöllinen työaika on enintään 7,5 tuntia vuorokaudessa ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä37,5 tuntia viikossa lukuun ottamatta niitä tehtäviä tai työpaikkoja, joissa on jat- kuvasti noudatettu 8 tunnin vuorokautista ja 40 tunnin viikoittaista työaikaa tai joissa on paikallisesti sovittu, että työaika on enintään 40 tuntia viikossa. Huomautus: Liitot ovat todenneet, että niiden välillä vallitsee keskusjärjestöjen kannanoton mukainen yhteisym- märrys siitä, että epätarkoituksenmukaisia työvuo- roja tulee välttää ja että alle neljän tunnin työvuo- roja ei tule työpaikalla käyttää, elleivät toimihen- kilön tarpeet tai muu perusteltu syy tätä edellytä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaTyöviikko alkaa maanantaina, ellei paikallisesti toi- sin sovita. Työvuorokauden katsotaan alkavan asian- omaisessa yrityksessä yleisesti noudatettavana ajan- kohtana.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenTyönantaja ja työntekijä voivat sopia liukuvasta työ- ajasta niin, että se työntekijä voi sovituissa rajoissa mää- rätä työnsä päivittäisen alkamis- ja päättymisajankoh- dan. Sovittaessa liukuvasta työajasta on • päivätyössä sovittava aina- kin kiinteästä työajasta, työajan vuorokautisesta liuku- marajasta, lepoaikojen sijoittamisesta sekä säännölli- sen työajan ylitysten ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä alitusten enimmäiskertymästä. Xxxxxxxx työajan käsite määräytyy lain mukaan. Paikallisesti voidaan sopia vuorokautisen liukuma-ajan enimmäispituudesta sekä työajan ylitysten ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinalitusten enimmäiskertymästä sekä seurantajaksosta työaika- lain 12.2 §:stä poikkeavasti.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuKeskeytymättömän 3-vuorotyön työaika on keski- määrin 36 tuntia viikossa.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Bargaining Agreement
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen Mikäli tästä pöytäkirjasta ei muuta johdu, noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä säännök- siä. Päätoimisella talonmiehellä vuosittaista työaikaa pidennetään kilpailukykysopimuksen mukai- sesti keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta 1.1.2017. Osapäivätoimisel- la talonmiehellä (ml. osa-aikaisena toteuttava lomautus, perhevapaa, sairausloma ja tämän eläke) työajan pidennys toteutetaan työsopimuksessa sovitun työajan suhteessa tai liitepöytäkirjan 12 §:n mukaisesti määritellyn työajan suhteessa. Määräaikaisessa työsuhteessa pidennys to- teutetaan sovitun työsuhteen keston mukaisesti. Työajan pidennyksen osalta ei sovelleta työehtosopimuksen määräyksiä10.1. §:n lisätyötä koskevaa mää- räystä. Työajan pidennyksen toteuttamistavasta sovitaan paikallisesti työehtosopimuksen 18 §:n mu- kaisesti. Ellei työajan pidennyksen toteuttamistapaa saada paikallisesti sovittua, työnantaja määrää vuosittain pidennyksen toteuttamistavan alla esitetyllä tavalla:
1) Säännöllisen työajan ollessa 40 tuntia viikossa, työajan lyhentämisvapaiden määrää vähennetään 24 tunnilla työajan lyhentämistä koskevan pöytäkirjan (liite 3) 2 §:n b) kohdan taulukon mukaisesti.
2) Säännöllisen työajan ollessa alle 40 tuntia viikossa, työajan pidennys toteutetaan viikoittaista säännöllistä työaikaa pidentämällä. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se Työviikko on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiaviisipäiväinen. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa lyhennys määräytyy työehtosopimuksen työajan lyhentämistä koskevan pöytäkirjan mukaisesti (tes liite 3). Päivittäinen työaika sijoittuu klo 06.00 ja 40 tuntiin 17.00 välille, paitsi yhtenä päivänä viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaklo 18.00 asukkaiden vastaanottamisen takia. Päätoimisella talonmiehellä on oikeus ruokailutaukoon työpäivän kuluessa.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 7,5 - 8 tuntia vuorokaudessa ja enintään 37,5 - 40 tuntia viikossa.
2. Mikäli säännöllinen työaika on 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaviikossa toteutetaan työajan lyhennys liitteen mukaisesti.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika Säännöllistä vuorokautista työaikaa voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa etukäteen sovittaessa tilapäi- sesti pidentää enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • tunnilla edellyttäen, että työtä varten työaika enintään 3 viikon pituisena ajanjaksona tasoittuu edellä 1 kohdan mukaisesti määräytyvään säännölliseen viikkotyöaikaan. Työajan pidentämisestä on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinsovittava vii- meistään muutosta edeltävänä työpäivänä.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiVuorokauden säännöllinen työaika järjestetään, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättämikäli mahdollista, lepo- taukoa lukuun ottamatta yhdenjaksoisesti. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuLepotauko voidaan paikallisesti sopia puolen (1/2) – yhden tunnin pituiseksi. Xxxxxx toimihenkilö saa esteet- tömästi poistua työpaikalta lepotauon aikana, lepotaukoa ei lueta työai- kaan.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia voi olla 1, 2 ja 3 kohdista poiketen enintään 10 tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossa kuitenkin siten, että vuorokautisen työajan pituus ettei se keskimäärin ylitä 40 tuntia viikossa tasoittumisajanjaksossa, joka on enintään kymmenen 16 viikkoa. Säännöllinen työaika voi olla paikallisesti sopimalla enintään 12 tuntia vuo- rokaudessa ja vii- koittaisen työajan pituus 50 tuntia viikossa siten, ettei se keskimäärin ylitä 40 tuntia viikossa tasoittumisjaksossa, joka on enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona16 viikkoa.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä Työviikko järjestetään pääsääntöisesti 5-päiväiseksi. Edellä olevasta voi- daan poiketa, milloin se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäpaikallisista olosuhteista johtuen tai yrityksen toi- minnan kannalta on tarpeellista. Työviikko alkaa maanantaina.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitaMikäli säännöllinen viikkotyöaika määritellään keskimääräisesti, on määrät- tävä sen ajanjakson enimmäispituus, jonka kuluessa viikkotyöaika tasoittuu tämän sopimuksen mukaisen viikkotyöajan keskimäärään. Liitot suosittele- vat, että tasoittumisjakso on enintään 26 viikkoa.
8. Työaikajärjestelmän käyttöönottoon on oltava painava ja perusteltu syy tai se on paikallisista olosuhteista johtuen tarpeellista ja siitä on neuvoteltava yhteistoimintalain mukaisesti suunnitteluvaiheessa. Päätöksestä on ilmoi- tettava toimihenkilöille mahdollisimman hyvissä ajoin kuitenkin viimeistään kolme viikkoa ennen sen voimaanastumista. Työnantajan ja toimihenkilön kesken voidaan yksittäistapauksissa sopia toisinkin. Neuvottelujen yhteydessä on erityisesti kiinnitettävä huomiota työntekijöiden mahdollisuuteen siirtyä uuteen työaikajärjestelmään. Esimerkiksi työmatkat ja perhepoliittiset tilanteet ovat asioita, jotka on mahdollisuuksien mukaan huomioitava.
9. Arkipyhäviikon lauantai on vapaapäivä, mikäli toimihenkilön työ on yleisesti järjestetty kiintein lauantaiksi sijoitetuin vapaapäivin. Ellei yrityksen toiminnan kannalta muuta johdu, arkipyhäviikkojen työaika sopimuskaudella on seuraava: 14. viikko pääsiäistä edeltävä viikko 4 pv 15. xxxxxx toinen pääsiäisviikko 4 pv 18. viikko vappuviikko 4 pv 20. viikko helatorstaiviikko 4 pv 25. viikko juhannusviikko 4 pv 49. viikko itsenäisyyspäiväviikko 4 pv 51. viikko jouluviikko 5 pv 52. viikko joulun jälkeinen viikko 3 pv 1. viikko uudenvuodenpäiväviikko 4 pv 13. viikko pääsiäistä edeltävä viikko 4 pv 14.xxxxxx toinen pääsiäisviikko 4 pv 18.viikko vappuviikko 4 pv 19.viikko helatorstaiviikko 4 pv 25.viikko juhannusviikko 4 pv 49.viikko itsenäisyyspäiväviikko 4 pv 52.viikko jouluviikko 2 pv 2025 1. viikko uudenvuodenpäiväviikko 4 pv 2. viikko loppiaisviikko 4 pv 10. Säännöllisenä työaikana klo 17.00 jälkeen tehdystä työstä maksetaan ilta- työlisää, jonka suuruus on 15 % toimihenkilön henkilökohtaisesta tuntipal- kasta. Iltatyölisää ei makseta, mikäli kysymyksessä on lisä- tai ylityö ja mi- käli säännöllinen työaika on päättynyt ennen klo 17.00. Vastaavilla perusteilla maksetaan yötyölisää klo 22.00 – 06.00 väliseltä ajalta. Yötyölisän suuruus on 30 % toimihenkilön henkilökohtaisesta tunti- palkasta. Vuorotyötä käytettäessä iltavuorolisä on 15 % ja yövuorolisä 30 % toimi- henkilön henkilökohtaisesta tuntipalkasta ja niitä maksetaan koko vuoron ajalta.
Appears in 2 contracts
Samples: Huolinta Alan Toimihenkilöiden Työehtosopimus, Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllinen työaika on 80 tuntia 2-viikkojaksossa. Työaikalain moot- toriajoneuvon kuljettajia koskevia vuorokautisia enimmäistyöaikoja ja lepoaikoja ei sovelleta tämän työehtosopimuksen määräyksiäsoveltamispiirissä. Vuorokautista enimmäistyöaikaa rajoittavat tämän työehtosopimuk- sen vuorokautista lepoaikaa ja taukoja koskevat määräykset.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa Lyhyemmästä kuin 4 tunnin 45 minuutin työstä maksetaan täysi 4 tun- nin 45 minuutin palkka ja 40 tuntia viikossase luetaan työajaksi.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä Pääsiäislauantai sekä juhannus- ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinjouluaatto ovat vapaapäiviä.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättäMoottoriajoneuvon kuljettajan pisin yhtämittainen työaika saa olla enintään 5,5 tuntia. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuJokaista 5,5 tunnin pituista työjaksoa kohti on kul- jettajalle annettava vähintään 30 minuutin pituinen tauko yhdessä tai kahdessa erässä. Tässä kohdassa tarkoitetun tauon osan tulee olla vähintään 15 minuutin mittainen.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan Mikäli työpäivän pituus on vähintään 8 tuntia, työntekijällä tulee olla työn suorittamisen ohessa ja kuljetustehtävän kannalta sopivimpana ajankohtana mahdollisuus enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiakahteen virkistystaukoon. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaMuista tauoista ei palkkaa makseta.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksoJaksottaisessa työssä työpäivää ei saa jakaa kuin kahteen yhtäjak- soiseen työrupeamaan, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäkatkaisee enintään tunnin pituinen pal- katon tauko. Tällä määräyksellä ei suljeta pois laeista johtuvien tau- kojen antamismahdollisuutta eikä rajata odotusajan käyttömahdolli- suuksia.
7. Työnantaja Ruokailuajasta sovitaan työnantajan ja työntekijän kesken työaikala- kia noudattaen.
8. Moottoriajoneuvon kuljettajalle on annettava vähintään 11 tuntia kes- tävä yhtäjaksoinen vuorokautinen lepoaika jokaisena 24 perättäisen tunnin jaksona. Vuorokautinen lepoaika voidaan lyhentää vähintään 9 tunnin yhtäjaksoiseksi lepoajaksi enintään kolme kertaa kalenteri- viikon aikana. Lyhentämätön vuorokausilepo voidaan pitää kunkin 24 tunnin jakson aikana kahtena erillisenä jaksona, joista ensimmäisen on oltava vä- hintään 3 tunnin ja jälkimmäisen vähintään 9 tunnin yhtäjaksoinen le- poaika. Jaetun vuorokausilevon yhdeksää tuntia lyhyemmältä lepoai- kajaksolta maksetaan vieraalla paikkakunnalla 11. kohdassa tarkoi- tettua odotusajan palkkaa vähennettynä enintään 1 tunnin ruokatau- olla. Jokaisen sellaisen 30 tunnin jakson aikana, jolloin ajoneuvon miehis- tönä on vähintään kaksi kuljettajaa, jokaisella kuljettajalla on oltava vähintään 9 tunnin yhtäjaksoinen lepoaika.
9. Työntekijälle on annettava 45 tunnin mittainen, yhtäjaksoinen viikot- tainen lepoaika. Tämä lepoaika voidaan lyhentää kerran kahden pe- räkkäisen viikon aikana vähintään 24 tunnin yhtäjaksoiseksi lepo- ajaksi. Lepoajan lyhennys on korvattava lyhennystä vastaavalla yhtä- jaksoisella lepoajalla ennen kyseistä viikkoa seuraavan kolmannen viikon loppua. Korvaava lepoaika on annettava yhtäjaksoisena muun vähintään 9 tunnin lepoajan yhteydessä. Viikottainen lepoaika, joka alkaa yhden viikon aikana ja päättyy toisen viikon aikana, voidaan laskea kuuluvaksi kumpaan tahansa näistä vii- koista. Viikottaiset lepoajat on järjestettävä siten, että saman viikon aikana on annettava kaksi vapaapäivää. Vapaapäivä on kalenterivuorokausi. Työntekijän suostumuksella vapaapäivät voidaan antaa 2-viikkojak- sossa edellä olevasta poiketen kuitenkin siten, että jokaisella viikolla on oltava vähintään yksi vapaapäivä. 2-viikkojaksossa on oltava vä- hintään 4 vapaapäivää. Vapaapäivä annetaan työntekijän asemapaikkakunnalla, ellei työnte- kijän kanssa muuta sovita.
10. Mikäli työntekijä hänestä riippumattomista syistä, kuten autorikon tai luonnonesteiden takia, joutuu matkalla odottamaan apua, lasketaan hänelle työajaksi koko se aika, minkä hän tekee työtä esteen poista- miseksi tai joutuu vartioimaan autoa. Tällaisista tapauksista on työn- tekijän pyrittävä ilmoittamaan työnantajalle mahdollisimman pian.
11. Xxxxxxx autonkuljettaja tai apumies joutuu matkallaan odottamaan, ei tätä aikaa lueta työajaksi, mutta suoritetaan siitä korvaus. Mikäli autonkuljettaja joutuu toistuvasti siirtämään autoa lastaajan tai purkajan määräyksestä, luetaan kyseinen aika kuljettajan työajaksi. Mikäli autonkuljettaja joutuu vastaavissa olosuhteissa odottamaan joutumatta toistuvasti siirtämään autoa ja saa vapaasti poistua au- tonsa luota, maksetaan kyseisestä ajasta odotusajan palkkaa luke- matta sitä työaikaan.
12. Mikäli työntekijä työnantajan toimesta vieraalla paikkakunnalla koko- naan vapautetaan purkaus- ja lastauspaikalta, maksetaan hänelle kuitenkin odotusajan palkka mahdollisen työpalkan lisäksi yhteensä kahdeksaan (8) tuntiin saakka kalenterivuorokautta kohden. Tämä säännös ei koske tapausta, jossa kokonaan vapauttaminen tapahtuu kotipaikkakunnalla.
13. Jos kahden samaa autoa ajavan autonkuljettajan työ on järjestetty niin, että sekin heistä, joka ei tietyllä matkalla autoa ohjaa, on velvol- linen siinä seuraamaan mukana, on myös se aika, jonka hän on si- dottuna, pidettävä hänen työaikanaan. Jos taas toinen autonkuljettaja on vain velvollinen tietyssä paikassa ryhtymään autoa ohjaamaan, mutta saa sinne itse kulkea vapaasti valitsemallaan tavalla, ei se aika, jonka hän tähän kulkemiseen käyt- tää, ole hänen työaikaansa, vaikka hän, olematta siihen velvollinen, kulkisi kysymyksessä olevaan paikkaan sillä autolla, jonka ohjaami- seen hänen siellä on ryhdyttävä.
14. Xxxxxxx työntekijä joutuu aloittamaan tai lopettamaan työnsä vieraalla paikkakunnalla, maksetaan matkustusajalta asemapaikkakunnalta työn alkamispaikalle tai päinvastoin yksinkertainen tuntipalkka matka-aikaa työaikaan lukematta. Määräys ei koske niin sanottuja kaksoismiehitystapauksia. Työntekijällä voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitaolla vain yksi asemapaikka, joka ei voi vaihdella. Mil- loin työntekijä joutuu työnantajan määräyksestä aloittamaan tai lopet- tamaan työnsä asemapaikkakunnalla muualla kuin asemapaikalla, maksetaan matkustusajalta asemapaikalle tai päinvastoin perus- palkka matka-aikaa työaikaan lukematta. Asemapaikalla tarkoitetaan varikkoa tai muuta työn aloittamis- ja lo- pettamispaikkaa.
15. Osa-aikaeläkkeellä olevalla työntekijällä ei voi teettää työtä yli työso- pimuksessa sovitun työaikamäärän lukuun ottamatta sairaus- tai muita pakottavia tilanteita.
16. Muuten noudatetaan työaikaan nähden voimassa olevan työaikalain määräyksiä.
Appears in 2 contracts
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa voidaan viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se keskimäärin on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä työtuntijärjestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4sanottuun keskimäärään. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättäSäännöllisen työajan enimmäismäärä työtuntijärjestelmässä on 9 tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossa. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5Ennakolta laadittavan työtuntijärjestelmän enimmäispituus on 6 viikkoa. Säännöllinen työaika Laadittaessa edellä 2. ja 3. kohdassa tarkoitettua työtuntijärjestelmää työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Työtuntijärjestelmän on oltava työntekijän nähtävissä vähintään 3 päivää ennen työajan tasoittumisjakson alkamista. Keskimääräistä säännöllistä työaikaa voidaan luottamusmiehen kanssa paikallisesti sopia sopien käyttää siten, että vuorokautisen työajan pituus on työaika enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen 12 kuukauden jaksossa tasoittuu työehtosopimuksen mukaisiin vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen enimmäismääriin. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä on laadittava tasoittumisjaksoksi työtuntijärjestelmä, jossa on mainittu aika, milloin työ alkaa ja päättyy. Työvuoron pituus saa olla enintään 10 tun- tia. Muovihuoneenhoitajien työvuoron pituus saa olla enintään 12 tuntia. Työviikko alkaa maanantaina klo 6.00. Työntekijällä on oikeus osallistua Teollisuusliiton hallinnon kokouksiin, työehtoneuvotteluihin sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7eri hallintoelimiin joihin liitto on valinnut heidät. Työntekijän on ilmoitettava tästä menostaan työnantajalle ja vaadittaessa esitettävä kirjallinen kutsu. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitaei ole palkanmaksuvelvollinen poissaolon ajalta, ellei paikallisesti muusta sovita. Poissaoloaika on työssäolon veroista aikaa vuosilomaa ansaittaessa.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Bargaining Agreement, Collective Bargaining Agreement
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllinen työaika on 7 tuntia 15 minuuttia vuorokaudessa ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä36 tuntia 15 minuuttia viikossa.
2. Säännöllinen työaika Työviikossa on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaviisi työpäivää.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenKohdasta 2 poiketen työpäiviä on vähemmän kuin viisi, että se kun työviikko sisältää pitkäperjantain, toisen pääsiäispäivän, helatorstain tai juhannusaaton tai muuksi päiväksi kuin lauantaiksi tai sunnuntaiksi sattuvan uudenvuodenpäi- vän, loppiaisen, vapunpäivän, itsenäisyyspäivän, jouluaaton, joulupäivän tai tapaninpäivän. Työviikko on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tällöin päivää kohti 7 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona15 minuuttia koh- dassa 1 mainittua lyhyempi riippuen siitä, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonasisältyykö työviikkoon yksi, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinkaksi vai kolme edellä mainittua arkipyhää tai aattopäivää.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiTyöajaksi luetaan työhön käytetty aika. Työajaksi luetaan myös aika, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluujoka ku- luu kulkemiseen tai kuljetukseen työnantajan määräämästä lähtöpaikasta varsinaiseen työn suorituspaikkaan ja sieltä lähtöpaikkaan palaamiseen.
5. Säännöllinen työaika Työviikko alkaa maanantaina klo 00. Vuorokausi alkaa kello 00, jollei ole sovittu sen alkamisesta samaan aikaan kuin toimihenkilön on säännönmukai- sesti saavuttava työhönsä. Lepoaika
6. Toimihenkilölle annetaan sunnuntain ajaksi vähintään 35 tuntia kestävä yh- denjaksoinen viikkolepo. Viikkolepo voidaan paikallisesti sopia kuitenkin antaa viikon muunakin aikana, jos työtä sen luonteen vuoksi tehdään kaikkina viikonpäivinä. Viikkolevon järjestämistavasta riippumatta viikkolepo voidaan antaa myös viikkojen vaihteessa siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia se sijoittuu osaksi edelliseen ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksoosasi jälkim- mäiseen viikkoon niin, että enin osa viikkolevosta sijoittuu sille viikolle, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäviikkolevosta on kysymys. Viikkolepomääräyksestä voidaan poiketa hätätyötä tehtäessä tai jos toimihen- kilöä tilapäisesti tarvitaan työhön hänen viikkoleponsa aikana työpaikan säännöllisen työnkulun turvaamiseksi. Pääsääntöisesti toimihenkilöllä on kaksi viikkolepopäivää peräkkäin siten, että toinen viikkolepopäivä on lauantai, jos tämä työn järjestelyn kannalta on mah- dollista. Päivittäinen tunnin lepoaika voidaan tarvittaessa lyhentää 30 minuutiksi. Jos toimihenkilöllä on oikeus ja tosiasiallinen mahdollisuus poistua työpai- kalta, lepoaikaa ei lasketa työajaksi.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 7,5 tuntia vuorokaudessa ja 40 enin- tään 37,5 tuntia viikossa.
32. Viikoittainen säännöllinen työaika Työaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 enintään 37,5 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että viikossa. Tällöin työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään tulee etukä- teen laatia työvuoroluettelo siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinkeskimäärään. Tasoittu- misjakso on enintään 8 viikkoa. Säännöllinen vuorokautinen työ- aika saa olla enintään 8 tuntia ja säännöllinen viikoittainen työaika enintään 48 tuntia.
3. Työntekijällä on oikeus ½ - 1 tunnin pituiseen ruokailutaukoon. Ruokailutauko ei ole työaikaa, mikäli työntekijällä on sen aikana oikeus poistua työpaikalta.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiPitkäperjantai, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättätoinen pääsiäis- päivä, helatorstai, juhannusaatto sekä muuksi päiväksi kuin lau- antaiksi ja sunnuntaiksi sattuva vapunpäivä, itsenäisyyspäivä, joulu- ja tapaninpäivä, uudenvuo- denpäivä, loppiainen sekä joulu- aatto ovat palkallisia vapaapäiviä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuMikäli tuntipalkkaisen työnteki- jän säännöllinen työajan pituus vaihtelee, maksetaan palkka arkipyhiltä arkipyhää edeltävän kolmen kuukauden keskimääräi- sen säännöllisen työajan ansion mukaan.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti Työntekijän kanssa saadaan sopia sitenkokonaistyöajasta, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiamikäli työntekijä ei ole työaikalain pii- rissä. Työajan Tällöin työntekijän tehtä- vänä tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaolla yrityksen tai sen itsenäisen osan johtaminen tai tällaiseen johtamiseen välittö- mästi rinnastettava tehtävä.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 2 contracts
Samples: Työsuhteen Ehdot, Työsuhteen Ehdot
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllinen työaika on enin- tään 7,5 tuntia vuorokaudessa ja tämän työehtosopimuksen määräyksiäenintään 37,5 tuntia viikossa. Säännöllisen työajan ylittävä työ, on lisä- tai ylityötä, joka korvataan rahana tai työnteki- jän suostumuksella korotettuna vapaa-aikana.
2. Säännöllinen työaika on Kuukausipalkkaisessa työssä työaikaan sisältyvien tulkkaus-/ opetustuntien määrä voi sään- nöllisessä työssä olla enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 30 tuntia viikossa. Asioimistulkkauksessa tulkkaus- tunti käsittää tulkkaukseen käytetyn ajan ja matka-ajan työpäivän sisällä. Opiskelutulkkauksessa ja opetuksessa tulkkaus-/opetus- tunti käsittää oppitunnit välitunteineen.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika Työaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se on • päivätyössä keskimäärin 37,5 tuntia viikossa, mikäli työnantaja ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 työn- tekijä sopivat asiasta. Työajan tulee tasoittua keskimääräiseen 8 viikon tasoittumisjakson sisällä. Vuorokautinen säännöllinen työ- aika voi olla enintään 7,5 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinvoi olla enintään 45 tuntia. Työvuorolista tulee antaa 2 viikkoa aikaisemmin. Keskimää- räisessä työajassa työaikaan sisältyvien tulkkaus-/opetus- tuntien määrä voi olla enintään 36 tuntia viikossa. Mikäli työntekijä ja työantaja ovat sopineet keskimääräisestä työajasta, on työntekijällä oikeus irtisanoa keskimääräistä työaikaa koskeva sopimus 4 viikon irti- sanomisaikaa käyttäen ja palata tekemään säännöllistä työaikaa.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiTyöviikko järjestetään viisipäiväi- seksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuellei työntekijän kanssa ole sovittu keskimääräisestä työajasta.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 7,5 tuntia vuorokaudessa ja 40 enintään 37,5 tuntia viikossa.
32. Viikoittainen säännöllinen työaika Työaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 enintään 37,5 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että viikossa. Tällöin työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään tulee etukä- teen laatia työvuoroluettelo siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinkeskimäärään. Tasoittumisjakso on enintään 8 viikkoa. Säännöllinen vuoro- kautinen työaika saa olla enintään 8 tuntia ja säännöllinen viikoittai- nen työaika enintään 48 tuntia.
3. Työntekijällä on oikeus ½ - 1 tunnin pituiseen ruokailutaukoon. Ruokailutauko ei ole työaikaa, mikäli työntekijällä on sen aikana oikeus poistua työpaikalta.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiPitkäperjantai, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättätoinen pääsiäis- päivä, helatorstai, vapunpäivä, itsenäisyyspäivä, joulu- ja tapaninpäivä, uudenvuoden- päivä, loppiainen sekä joulu- ja juhannusaatto ovat palkallisia vapaapäiviä ja ne lyhentävät työaikaa. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuMikäli tuntipalkkaisen työn- tekijän säännöllinen työajan pituus vaihtelee, maksetaan palkka arkipyhiltä arkipyhää edeltävän kolmen kuukauden keskimääräisen säännöllisen työajan ansion mukaan.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti Työntekijän kanssa saadaan sopia sitenkokonaistyöajasta, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiamikäli työntekijä ei ole työaikalain piirissä. Työajan Tällöin työntekijän tehtävänä tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaolla yrityksen tai sen itsenäisen osan johtami- nen tai tällaiseen johtamiseen välittömästi rinnastettava tehtävä.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työsuhteen Ehdot
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllinen työaika on 7 tuntia 15 minuuttia vuorokaudessa ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä36 tun- tia 15 minuuttia viikossa.
2. Säännöllinen työaika Työviikossa on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaviisi työpäivää.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika Kohdasta 2 poiketen työpäiviä on vähemmän kuin viisi, kun työviikko sisältää pitkäperjantain, toisen pääsiäispäivän, helatorstain tai juhan- nusaaton tai muuksi päiväksi kuin lauantaiksi tai sunnuntaiksi sattuvan uudenvuodenpäivän, loppiaisen, vapunpäivän, itsenäisyyspäivän, jou- luaaton, joulupäivän tai tapaninpäivän. Työviikko on tällöin päivää kohti 7 tuntia 15 minuuttia kohdassa 1 mainittua lyhyempi riippuen siitä, si- sältyykö työviikkoon yksi, kaksi vai kolme edellä mainittua arkipyhää tai aattopäivää.
4. Työajaksi luetaan työhön käytetty aika. Työajaksi luetaan myös aika, joka kuluu kulkemiseen tai kuljetukseen työnantajan määräämästä läh- töpaikasta varsinaiseen työn suorituspaikkaan ja sieltä lähtöpaikkaan palaamiseen.
5. Työviikko alkaa maanantaina klo 00. Vuorokausi alkaa kello 00, jollei ole sovittu sen alkamisesta samaan aikaan kuin toimihenkilön on sään- nönmukaisesti saavuttava työhönsä. Lepoaika
6. Toimihenkilölle annetaan sunnuntain ajaksi vähintään 35 tuntia kes- tävä yhdenjaksoinen viikkolepo. Viikkolepo voidaan järjestää kuitenkin antaa viikon muunakin aikana, jos työtä sen luonteen vuoksi tehdään kaik- kina viikonpäivinä. Viikkolevon järjestämistavasta riippumatta viikkolepo voidaan antaa myös viikkojen vaihteessa siten, että se sijoittuu osaksi edelliseen ja osasi jälkimmäiseen viikkoon niin, että enin osa viikkolevosta sijoittuu sille viikolle, jonka viikkolevosta on kysymys. Viikkolepomääräyksestä voidaan poiketa hätätyötä tehtäessä tai jos toimihenkilöä tilapäisesti tarvitaan työhön hänen viikkoleponsa aikana työpaikan säännöllisen työnkulun turvaamiseksi. Pääsääntöisesti toimihenkilöllä on kaksi viikkolepopäivää peräkkäin si- ten, että se toinen viikkolepopäivä on • päivätyössä lauantai, jos tämä työn järjestelyn kannalta on mahdollista. Päivittäinen tunnin lepoaika voidaan tarvittaessa lyhentää 30 minuu- tiksi.Jos toimihenkilöllä on oikeus ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonatosiasiallinen mahdollisuus poistua työpaikalta, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinlepoaikaa ei lasketa työajaksi.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Säännöllinen työaika on 7 tuntia 15 minuuttia vuorokaudessa ja 36 tuntia 15 minuuttia viikossa. Edellä tämän kohdan tarkoittamaa työaikaa määriteltäessä otetaan huomioon myös keskusjärjestöjen 29.2.2016 tekemässä kilpailukykysopimuksessa sovittu työajan pidentäminen 24 tunnilla. Xxxxxxx pidennys toteutetaan esi- miehen ja työntekijän yhdessä sopien sellaisena ajankohtana, kun työn tekemiselle on suurin tarve tai kysyntä. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä pidennyksen toteutumista seurataan tulos- ja tämän työehtosopimuksen määräyksiäkehityskeskustelun yhteydessä. Mikäli työajan pidennyksestä ei ole sovittu, voi työnantaja päättää pidemmän säännöllisen työajan sisältävien päivien tai viikkojen sijoittelusta siten, että ku- nakin kalenterivuotena 32 työpäivän aikana säännöllinen työaika on 8 tuntia vuorokaudessa ja enintään 40 tuntia viikossa. Edellä mainitusta työajan lisäyksestä ei makseta erillistä korvausta eikä siitä myöskään synny korvattavaa yli- tai lisätyötä. Työajan lisäys 24 tunnilla tehdään kalenterivuosittain. Työajan pidennyksen toteutumista seurataan erillisessä työaikakirjanpidossa.
2. Säännöllinen työaika Työviikossa on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaviisi työpäivää.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenKohdasta 2 poiketen työpäiviä on vähemmän kuin viisi, että se kun työviikko sisältää pitkäperjantain, toisen pääsiäispäivän, helatorstain tai juhannusaaton tai muuksi päiväksi kuin lauantaiksi tai sunnuntaiksi sattuvan uudenvuodenpäi- vän, loppiaisen, vapunpäivän, itsenäisyyspäivän, jouluaaton, joulupäivän tai tapaninpäivän. Työviikko on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tällöin päivää kohti 7 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona15 minuuttia koh- dassa 1 mainittua lyhyempi riippuen siitä, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonasisältyykö työviikkoon yksi, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinkaksi vai kolme edellä mainittua arkipyhää tai aattopäivää.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiTyöajaksi luetaan työhön käytetty aika. Työajaksi luetaan myös aika, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluujoka ku- luu kulkemiseen tai kuljetukseen työnantajan määräämästä lähtöpaikasta varsinaiseen työn suorituspaikkaan ja sieltä lähtöpaikkaan palaamiseen.
5. Säännöllinen työaika Työviikko alkaa maanantaina klo 00. Vuorokausi alkaa kello 00, jollei ole sovittu sen alkamisesta samaan aikaan kuin toimihenkilön on säännönmukai- sesti saavuttava työhönsä. Lepoaika
6. Toimihenkilölle annetaan sunnuntain ajaksi vähintään 35 tuntia kestävä yh- denjaksoinen viikkolepo. Viikkolepo voidaan paikallisesti sopia kuitenkin antaa viikon muunakin aikana, jos työtä sen luonteen vuoksi tehdään kaikkina viikonpäivinä. Viikkolepomääräyksestä voidaan poiketa hätätyötä tehtäessä tai jos toimihen- kilöä tilapäisesti tarvitaan työhön hänen viikkoleponsa aikana työpaikan säännöllisen työnkulun turvaamiseksi. Pääsääntöisesti toimihenkilöllä on kaksi viikkolepopäivää peräkkäin siten, että vuorokautisen työajan pituus toinen viikkolepopäivä on enintään kymmenen tuntia lauantai, jos tämä työn järjestelyn kannalta on mah- dollista. Päivittäinen tunnin lepoaika voidaan tarvittaessa lyhentää 30 minuutiksi. Jos toimihenkilöllä on oikeus ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonatosiasiallinen mahdollisuus poistua työpai- kalta, lepoaikaa ei lasketa työajaksi.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllinen työaika on 7 tuntia 15 minuuttia vuorokaudessa ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä36 tuntia 15 minuuttia viikossa.
2. Säännöllinen työaika Työviikossa on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaviisi työpäivää.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenKohdasta 2 poiketen työpäiviä on vähemmän kuin viisi, että se kun työviikko sisäl- tää pitkäperjantain, toisen pääsiäispäivän, helatorstain tai juhannusaaton tai muuksi päiväksi kuin lauantaiksi tai sunnuntaiksi sattuvan uudenvuodenpäi- vän, loppiaisen, vapunpäivän, itsenäisyyspäivän, jouluaaton, joulupäivän tai tapaninpäivän. Työviikko on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tällöin päivää kohti 7 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona15 minuuttia kohdassa 1 mainittua lyhyempi riippuen siitä, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonasisältyykö työviikkoon yksi, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinkaksi vai kolme edellä mainittua arkipyhää tai aattopäivää.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiTyöajaksi luetaan työhön käytetty aika. Työajaksi luetaan myös aika, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluujoka kuluu kulkemiseen tai kuljetukseen työnantajan määräämästä lähtöpaikasta varsinaiseen työn suorituspaikkaan ja sieltä lähtöpaikkaan palaamiseen.
5. Säännöllinen työaika Työviikko alkaa maanantaina klo 00. Vuorokausi alkaa kello 00, jollei ole sovittu sen alkamisesta samaan aikaan kuin toimihenkilön on säännönmu- kaisesti saavuttava työhönsä. Lepoaika
6. Toimihenkilölle annetaan sunnuntain ajaksi vähintään 35 tuntia kestävä yh- denjaksoinen viikkolepo. Viikkolepo voidaan paikallisesti sopia kuitenkin antaa viikon muuna- kin aikana, jos työtä sen luonteen vuoksi tehdään kaikkina viikonpäivinä. Viikkolevon järjestämistavasta riippumatta viikkolepo voidaan antaa myös viikkojen vaihteessa siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia se sijoittuu osaksi edelliseen ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksoosasi jälkim- mäiseen viikkoon niin, että enin osa viikkolevosta sijoittuu sille viikolle, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäviikkolevosta on kysymys. Viikkolepomääräyksestä voidaan poiketa hätätyötä tehtäessä tai jos toimi- henkilöä tilapäisesti tarvitaan työhön hänen viikkoleponsa aikana työpaikan säännöllisen työnkulun turvaamiseksi. Pääsääntöisesti toimihenkilöllä on kaksi viikkolepopäivää peräkkäin siten, että toinen viikkolepopäivä on lauantai, jos tämä työn järjestelyn kannalta on mahdollista. Päivittäinen tunnin lepoaika voidaan tarvittaessa lyhentää 30 minuutiksi. Jos toimihenkilöllä on oikeus ja tosiasiallinen mahdollisuus poistua työpaikalta, lepoaikaa ei lasketa työajaksi.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllinen työaika on 80-tuntia 2-viikkojaksossa. Niissä 2-viikkojaksoissa, joihin sisältyy pääsiäislauantai, helatorstai ja tämän työehtosopimuksen määräyksiämuuksi arkipäiväksi kuin lau- antaiksi sattuva loppiainen, vapun- tai itsenäisyyspäivä, säännöllinen työ- aika on 72 tuntia. Joulujakson säännöllinen työaika on 64 tuntia, jos ensim- mäinen joulupäivä on arkipäivä, muutoin 72 tuntia.
2. Säännöllinen Moottoriajoneuvon kuljettajan pisin vuorokautinen työaika on ei saa ylittää 11 tuntia niiden 24 perättäisen tunnin aikana, jotka seuraavat vuorokautista lepoaikaa. Jos moottoriajoneuvon kuljettajan työtä ei voida muulla tavalla sopivasti järjestää saadaan vuorokautista työaikaa pidentää enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa13 tun- niksi, edellyttäen, että työaika tällaisen pidennetyn työajan jälkeistä lepoai- kaa seuraavien 48 perättäisen tunnin aikana ei ylitä 22 tuntia.
3. Viikoittainen säännöllinen Moottoriajoneuvon kuljettajan pisin yhtämittainen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se saa olla enintään 5,5 tuntia. Jokaista 5,5 tunnin pituista työjaksoa kohti on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä kuljettajalle an- nettava vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin30 minuutin pituinen tauko yhdessä tai kahdessa erässä. Tässä kohdassa tarkoitetun tauon osan tulee olla vähintään 10 minuutin mit- tainen.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättäMoottoriajoneuvon kuljettajalle on annettava vähintään 10 tuntia kestävä yhdenjaksoinen lepoaika jokaisena 24 perättäisen tunnin jaksona. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuKuljetustehtävän niin vaatiessa saadaan tässä kohdassa tarkoitettu vuoro- kautinen lepoaika lyhentää vähintään 7 tunniksi kaksi kertaa 7 perättäisen 24 tunnin jaksona.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiaJaksottaisessa työssä ei työpäivää saa jakaa kuin kahteen yhtäjaksoi- seen työrupeamaan. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaTällä ei suljeta pois työaikalaista johtuvia taukojen antamismahdollisuutta eikä rajoiteta odotusajan käyttömahdollisuuksia.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksoKuljettajan työaika lasketaan siitä hetkestä, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäkun hän työvuoron tai työru- peaman alkaessa määräysten mukaisesti ottaa auton haltuunsa tai alkaa sitä kunnostaa, siihen hetkeen, jolloin hän määräysten mukaan jättää auton joko toisen haltuun tai sovittuun paikkaan.
7. Työnantaja Ruokailuajasta sovitaan työnantajan ja kuljettajan kesken työaikalakia nou- dattaen. Mikäli työpäivän pituus on vähintään 8 tuntia, työntekijällä tulee olla työn suorittamisen ohessa ja kuljetustehtävien kannalta sopivana ajankohta mah- dollisuus enintään kahteen virkistystaukoon.
8. Säännöllisen työajan ja työhön tulon järjestyksen määrää työpaikan johto lain ja tämän työehtosopimuksen rajoissa.
9. Kuljettajan on tehtävä päivittäiseen työkorttiin merkinnät, josta ilmenee työhön käytetty aika ja lepoajat.
10. 2-viikkojaksoisen työtuntijärjestelmän tulee olla vähintään 7 päivää ennen jakson alkamista työntekijän nähtävissä. Siitä on käytävä selville milloin päivittäinen työ alkaa ja päättyy sekä ruokailu- ja vapaa-ajat. Sairaus- ja muissa pakottavissa tapauksissa voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitatyönantaja tehdä työtuntijärjestelmään muutoksia, ei kuitenkaan työntekijän vapaapäivää koskevaa ilman hänen suostumustaan. Vapaapäivä on kalenterivuorokausi.
11. Lakimääräisen viikkolevon lisäksi on autonkuljettajalle ja apumiehelle järjestettävä saman viikon aikana toinen yhtäjaksoinen vapaa-aika siten, et- tä kyseisellä viikolla on mainittua vapaa-aikaa yhteensä vähintään 54 tun- tia. Toinen yhtäjaksoinen vapaa-aika annetaan, mikäli mahdollista, viikko- levon yhteydessä. Vapaapäivä voidaan työntekijän suostumuksella siirtää pidettäväksi kaksiviikkojakson toisella puoliskolla. Vapaapäivä annetaan työntekijän asemapaikkakunnalla, ellei työntekijän kanssa muuta sovita. Työntekijälle on neljän viikon aikana järjestettävä ainakin kaksi vapaata sun- nuntaita.
12. Lyhyemmästä kuin viiden (5) tunnin työstä maksetaan täysi viiden (5) tunnin palkka.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1Jaksotyöaikaa noudattavien henkilöiden säännöllinen työaika on keskimäärin 111 tuntia kolmen viikon pituisena ajanjaksona. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä tulee tasoittua sanot- tuun keskimäärään 26 viikon pituisella tasoittumisjaksolla. Työnantajalla on oi- keus teettää tarvittaessa työtä enintään 120 tuntia kolmiviikkoisjaksossa. Työajan tasoittuminen edellä mainittuun keskimäärään tarkistetaan niiden kol- miviikkoisjaksojen lopussa, johon sisältyvät 30.6. tai 31.12. Jos jakson lopussa on yli- tai alijäämää, tällöin on sovittava, miten se tasoitetaan seuraavan jakson aikana. Niissä kolmiviikkoisjaksoissa, joihin sattuvat uudenvuodenpäivä, loppiainen, pit- käperjantai, toinen pääsiäispäivä, vapunpäivä, juhannusaatto, itsenäisyys- päivä, jouluaatto, joulupäivä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen tapaninpäivä kolmiviikkoisjakson säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenlyhenee kutakin tällaista muulle arkipäivälle kuin lauantaille sattuvaa päivää kohti 7,5 tunnilla. Mikäli tuotannollisten syiden vuoksi jakson säännöllistä työaikaa ei ole mahdol- lista lyhentää edellisessä momentissa tarkoitetulla tavalla, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa työnantajalla oi- keus teettää työtä enintään vuoden pituisena ajanjaksona1 momentissa tarkoitettu määrä ko. jaksossa, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonamikäli tämä on erikseen työvuoroluettelossa ilmoitettu. Tässä tarkoitettu työaikaa ly- hentävä osuus korvataan antamalla vastaava samansuuruinen vapaa-aika, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäenellei sovita vastaavasta rahakorvauksesta. Ellei vastaavaa vapaata voida antaa saman tasoittumisjakson aikana, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksijakson päättyessä sovittava, jonka kuluessa viikoittainen milloin seu- raavan jakson aikana vastaava vapaa pidetään. Vuorokautinen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4määräytyy työvuoroluettelon mukaan. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia Työvuorot on järjestettävä työvuoroluettelossa siten, että vuorokautisen työajan pituus säännöllinen työaika vuorokaudessa on enintään kymmenen vähintään 4 tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 12 tuntia. Työajan Tästä määräyksestä saadaan poiketa asianomaisen suostumuksella. Työvuoroluettelo on jaksotyöaikamuodossa laadittava kolmiviikkoiskausittain. Milloin työtä teetetään iltaisin, on työvuorot järjestettävä siten, että henkilölle tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa työtä kello 18.00 jälkeen enintään keskimäärin puolessa kalenteripäivistä ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaviitenä päivänä peräkkäin kolmiviikkoisjakson aikana. Tästä voidaan poiketa ao. henkilön suostumuksella. Tätä säännöstä ei sovelleta työaloilla, joissa työsopimuksen mukainen työ sijoittuu työn luonteen vuoksi jatkuvasti klo 18.00 jälkeiseen aikaan. Näistä poikkeusjärjestelyistä sovitaan tarkemmin yh- tiön ja ao. ammattiyhdistysten välillä. Xxxxxxx työtä teetetään tämän sopimuksen tarkoittamaan yötyöaikaan, on työ- vuorot järjestettävä siten, että henkilölle tulee keskimäärin enintään puolet työvuoroista sellaisiksi, jolloin säännöllistä työaikaa on sijoitettu kello 22.00 ja 06.00 väliseen aikaan. Tästä voidaan poiketa ao. henkilön suostumuksella. Työvuoroluettelo on ilmoitettava henkilölle viimeistään työvuoroluetteloon mer- kittyä ensimmäistä työvuoroa edeltävänä keskiviikkona ennen kello 16.00. Työvuoroluettelon julkistamisen jälkeen siihen saa tehdä vain välttämättömiä muutoksia, jotka eivät kuitenkaan saa koskea viikoittaista vapaa-aikaa eikä vii- kon toista vapaapäivää. Tällaisia välttämättömiä muutoksia voidaan tehdä enin- tään kaksi henkilöä kohti kolmiviikkoisjakson aikana ja viikkoa kohti enintään yksi. Tässä tarkoitettu työvuoroluettelon muutos on ilmoitettava asianomaiselle henkilölle viimeistään kahta yötä ennen muutettavaa työvuoroa ennen kello 16.00 silloin, kun työvuoro siirtyy kokonaan toiselle päivälle. Mikäli kyseessä on työajan siirto saman vuorokauden sisällä, työajan pituutta muuttamatta voidaan ilmoitus kuitenkin antaa edellisen työvuoron kuluessa ennen kello 16.00. Vält- tämättömistä muutoksista aiheutuvat haitat on pyrittävä tasaamaan mahdolli- simman hyvin kysymykseen tulevien henkilöiden kesken. Työvuoroluetteloon tehtävän muutoksen syy on ilmoitettava ao. henkilölle. Jaksotyöaikaa sovelletaan niissä töissä, joissa tuotannolliset syyt sitä edellyttä- vät.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 työaikalain 5 §:n mukaisissa töissä kahdeksan (8) tuntia vuorokaudessa ja 40 neljäkymmentä (40) tuntia viikossa.
3. Viikoittainen Työaikalain 7 §:n mukaisissa töissä säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenjaksotyöaikaa noudattaen, niin että se on • päivätyössä kahden viikon pituisena ajanjaksona 80 tuntia tai kolmen viikon pituisena ajanjaksona 120 tuntia. Tätä varten laaditaan ennakolta työtuntijärjestelmä viikkoa ennen. Työnantajalla on oikeus muuttaa työaikajärjestelyään laivojen saapumis- ja kaksivuorotyössä lähtöajoissa tapahtuneiden muutosten perusteella. Työnantajan tulee ilmoittaa mahdollisista muutoksista asianomaisille työntekijöille hyvissä ajoin etukäteen. Paikallisesti voidaan sopia, että säännöllinen viikoittainen työaika on keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 6 viikon ajanjaksossa. Tällöin saa vuorokautinen säännöllinen työaika olla enintään 10 tuntia vii- kossa ja viikoittainen säännöllinen työaika enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä 50 tuntia. Edellä tarkoitettu paikallinen sopimus on ennen sen käyttöönottoa saatettava liittojen vahvistettavaksi. Työtä varten on laadittava ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4sanottuun keskimäärään. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia Työajan tasoittumisjärjestelmä laaditaan siten, että vuorokautisen työajan pituus kullekin viikolle keskimäärin tulee kaksi vapaapäivää, jotka sijoitetaan lauantaiksi ja sunnuntaiksi tai sunnuntaiksi ja maanantaiksi, ellei toisin sovita. Osapuolet suosittelevat, että keskimääräistä työaikaa käytettäessä vuorokautinen säännöllinen työaika on 8 tai 10 tuntia, ellei toisin sovita. Lyhyemmästä kuin kolmen (3) tunnin vuorokautisesta työstä maksetaan täysi kolmen tunnin palkka. Tuntipalkkaisilla työntekijöillä vähintään seitsemän (7) tunnin vuorokautinen työpäivä voidaan jakaa kahteen osaan enintään kymmenen kolmen tunnin pituisella palkattomalla tauolla. Palkka maksetaan tauon kolme tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiaylittävältä osalta. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä Osa-aikatyöntekijän työsopimuksesta tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksomäärä (vähimmäistyöajan määrä) tai työhön kutsumistapa (esim. erikseen työhön kutsuttava). Jos työntekijän toteutunut säännöllinen työaika on puolen vuoden ajan selvästi ylittänyt työsopimuksessa sovitun vähimmäistyöajan määrän, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsätarkistetaan työsopimuksen vähimmäistyöaikaa koskevaa ehtoa vastaamaan toteutunutta vähimmäistyöaikaa työntekijän tai luottamusmiehen vaatimuksesta. Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Tämän jälkeen työvuoroluetteloa saa muuttaa vain työntekijän suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Toimihenkilön säännöllinen työaika on enintään 7,5 tuntia vuorokaudessa ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä37,5 tuntia viikossa lu- kuun ottamatta niitä tehtäviä tai työpaikkoja, joissa on jatkuvasti noudatettu 8 tunnin vuorokautista ja 40 tunnin viikoittaista työaikaa tai joissa on paikallisesti sovittu, että työaika on enintään 40 tuntia viikossa. Huomautus: Liitot ovat todenneet, että niiden välillä vallitsee keskusjärjestöjen kannanoton mukainen yhteis- ymmärrys siitä, että epätarkoituksenmukaisia työvuoroja tulee välttää ja että alle neljän tunnin työvuoroja ei tule työpaikalla käyttää, elleivät toi- mihenkilön tarpeet tai muu perusteltu syy tätä edellytä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaTyöviikko alkaa maanantaina, ellei paikallisesti toi- sin sovita. Työvuorokauden katsotaan alkavan asian- omaisessa yrityksessä yleisesti noudatettavana ajan- kohtana.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenTyönantaja ja työntekijä voivat sopia liukuvasta työ- ajasta niin, että se työntekijä voi sovituissa rajoissa mää- rätä päivittäisen työaikansa sijoittamisesta. Sovittaes- sa liukuvasta työajasta on • päivätyössä sovittava ainakin:
1) yhdenjaksoisesta kiinteästä työajasta;
2) työajan vuorokautisesta liukumarajasta ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 xxxxxxx- ajan sijoittamisesta;
3) lepoaikojen sijoittamisesta;
4) säännöllisen työajan ylitysten ja alitusten enimmäis- kertymästä. (TAL 12.1§: Tämä määräys ei ole työehtosopimuksen osa) Paikallisesti voidaan sopia vuorokautisen liukuma-ajan enimmäispituudesta sekä työajan ylitysten ja alitusten enimmäiskertymästä sekä seurantajaksosta työaika- lain 12.2 §:stä poikkeavasti.
4. Keskeytymättömän 3-vuorotyön työaika on keski- määrin 36 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä viikossa. Sen käyttöönottaminen edellyttää työajan tasoittumis- suunnitelman laatimista vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa kulues- sa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinsanottuun keskimäärään. Tasoittumissuunnitelmaa laadittaessa on neuvoteltava ja pyrittävä sopimaan työpaikan luottamus- henkilön kanssa.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Säännöllinen työaika. Muutetaan työehtosopimuksen 5 § kuulumaan seuraavasti: Päivä-, kaksivuorotyö
1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Päivä- ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen kaksivuorotyössä säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa niissä toimipaikoissa ja töissä, joissa on jatkuvasti noudatettu kyseistä työaikaa. Muutoin työaika on enintään 7,5 tuntia vuorokaudessa ja 37,5 tuntia viikossa. Jaksotyö
2. Jaksotyössä säännöllinen työaika on enintään 120 tuntia kolmen viikon pituisessa ajanjaksossa niissä toimipaikoissa ja töissä, joissa on jatkuvasti noudatettu edellä mainittua työaikaa. Muutoin jaksotyössä säännöllinen työaika on enintään 112,5 tuntia/3 vk. Jaksotyössä säännöllinen työaika voi paikallisesti sopien olla enintään 240 tuntia/6vk tai 225 tuntia/6vk.
3. Viikoittainen Paikallisesti sopien voidaan säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se vuorokautinen säännöllinen työaika voi olla enintään 12 tuntia. Työajan on • päivätyössä tällöin enintään 52 viikon tasoittumisjaksolla tasoituttava toimihenkilön säännölliseen työaikaan. Jos työsuhde tässä työaikamuodossa päättyy kesken tasoittumisjakson, maksetaan tai vähennetään palkasta normaalin säännöllisen työajan ylittävät tai alittavat tunnit peruspalkan mukaan. Tasoittumisvapaat pidetään työnantajan määräämänä ajankohtana työvuoro kerrallaan, ellei paikallisesti toisin sovita vapaan pitämisestä tai sen korvaamisesta. Annetut vapaapäivät ovat työssäolopäivien veroisia päiviä vuosiloman pituutta määrättäessä.
4. Sopimus, jolla on aikoinaan sovittu siirtymisestä 40 tunnin työviikkoon, on irtisanottavissa kahden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Paikallisesti voidaan sopia siirtymisestä 40 tunnin työviikosta 37,5 tunnin työviikkoon tai jaksotyössä siirtymisestä 120 tuntia/3 viikon ajanjaksosta 112,5 tuntia/3 viikon ajanjaksoon tai 240 tuntia/6 viikon ajanjaksosta 225 tuntia/6 viikon ajanjaksoon ja kaksivuorotyössä keskimäärin päinvastoin. Liukuva työaika
5. Jos yrityksessä sovelletaan liukuvaa työaikaa, säännöllistä työaikaa lyhentävä ja pidentävä liukuma-aika voi olla enintään neljä tuntia ja enimmäiskertymä enintään +/- 40 tuntia vii- kossa tuntia. Seurantajakson pituus on enintään 12 kuukautta. Työaikalain ja työehtosopimuksen tarkoittamista liukuvan työajan rajoista, enimmäiskertymästä ja seurantajakson pituudesta voidaan sopia paikallisesti toisin työnantajaliiton jäsenyrityksissä. Joustavien työaikajärjestelmien mukaisia vapaita ja jäljempänä 20 §:ssä tarkoitettuja työajan lyhennysvapaita tai paikallisesti sovittuja vapaa-ajanjaksoja annetaan työtilanteen niin salliessa ja toimihenkilön niin halutessa useamman työvuoron jaksoissa. Työviikko- ja -vuorokausi
6. Työviikko alkaa maanantaina ja työvuorokausi vaihtuu kello 00.00, ellei paikallisesti muuta sovita. Keskeytymätön kolmivuorotyö
7. Säännöllinen työaika on enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den (kalenterivuosi) pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä keskimäärin 34,8 tuntia viikossa. Työtä varten on tulee ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä laatia työajan tasaamisjärjestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinsanottuun keskimäärään. Tässä työaikamuodossa korvataan työ, joka ylittää asianomaisen työviikon työajan tasaamisjärjestelmän mukaisen työajan, siten kuin työehtosopimuksessa on ylityöstä sovittu. Ylityöstä maksettava palkka saadaan jakamalla kuukausipalkka luvulla 148. Työtuntijärjestelmän mukaisia vapaapäiviä pidetään työssäolopäivien veroisina vuosilomaa määrättäessä, kuitenkin vähennettynä asianomaiseen kalenterikuukauteen sisältyvien päivätyöntekijöiden tavanomaisten vapaapäivien lukumäärällä. Ansionmenetyksen kompensaationa maksetaan keskeytymättömässä kolmivuorotyössä toimihenkilölle kuukausittain 5,2 %:n suuruinen erillinen lisä, ellei yrityksessä ole käytössä järjestelmää, joka jo ottaa huomioon kompensaation. Työehtosopimuksen keskeytymätöntä kolmivuorotyötä koskevia määräyksiä sovelletaan sellaisenaan vuorotyöhön palkattuun työntekijään sekä työntekijään, joka on ollut vuorotyössä yhtäjaksoisesti vähintään yhden kuukauden. Työntekijän tehdessä tilapäisesti vuorotyötä, mikä kestää vähemmän kuin kuukauden, sovelletaan häneen ko. aikana päivätyötä koskevia työaika- ym. määräyksiä. Tällä sopimuksella ei heikennetä voimassa olevia työsuhteen ehtoja tai paikallisia sopimisia. Keskeytymätöntä kolmivuorotyötä koskevista määräyksistä voidaan luottamusmiehen kanssa sopia paikallisesti toisin.
48. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiToimistotyössä työaika alkaa, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluukun toimihenkilö saapuu työvuoronsa alkaessa työn tekemispaikalle ja päättyy, kun hän poistuu työvuoronsa päättyessä työn tekemispaikalta.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. Päivätyö ja kaksivuorotyö
1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 kahdeksan (8) tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
32. Viikoittainen Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se keskimääräisenä. Vuorokautinen säännöllinen työaika on • päivätyössä tällöin kuudesta yhdeksään tuntia ja kaksivuorotyössä säännöllinen viikoittainen työaika enintään 50 tuntia. Paikallisesti sopien voidaan vuorokautinen työaika pidentää 10 tuntiin. Säännöllisen viikkotyöajan tulee tasoittua keskimäärin 40 tuntia vii- kossa tuntiin enintään vuoden kuuden kuukauden pituisena ajanjaksona. Paikallisesti sopien tasoittumisjaksoa voidaan pidentää enintään 12 kuukauteen.
3. Käytettäessä kohdan 2 mukaista keskimääräistä työaikaa työnantaja laatii työvuoroluettelon, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonajosta ilmenevät työvuorojen ajankohdat ja pituudet sekä vapaapäivät. Työvuoroluettelo laaditaan työajan tasoittumisjaksolle, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä kuitenkin vähintään siksi neljän viikon pituiseksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinjollei se suoritettavan työn epäsäännöllisyyden vuoksi ole mahdotonta. Työvuoroluettelo tulee kuitenkin aina laatia niin pitkälle ajanjaksolle kuin mahdollista.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättäTyövuoroluetteloa laadittaessa työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuTyövuoroluettelon on oltava työntekijöiden nähtävänä vähintään neljä päivää ennen sen alkamista. Työvuoroluettelon mukaisia työaikoja voidaan paikallisesti sovitulla tavalla muuttaa. Muuttamistarpeen voi esittää työnantaja tai työntekijä.
5. Säännöllinen työaika Xxxxxxx viikon toinen vapaapäivä siirtyy myöhemmin annettavaksi, lisääntyy sen viikon viikkotyöaika yhdellä työvuoron tuntimäärällä. Työntekijän suostumuksella voidaan paikallisesti sopia sitentuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa myös viikkolepopäivä siirtää myöhemmin annettavaksi, että vuorokautisen työajan jolloin viikkotyöajan pituus kasvaa kahdella työvuoron tuntimäärällä. Tällöin vähintään toinen siirretyistä vapaapäivistä on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaannettava kahden viikon kuluessa.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Labor Agreement
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen Laivaväen säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 38 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen Ylityötä voi syntyä myös ennen säännöllisen työajan alkamista, tämä aika ei ole säännöllistä työaikaa. Mikäli työntekijän ja työnantajan välillä sovitaan poikkeuksellisesta työajasta, on sopimus tehtävä aina kirjallisesti. Säännöllinen viikkotyöaika, joka on 38 tuntia, voidaan teettää työntekijän ja työnantajan yhteisestä sopimuksesta neljänä vuorokautena, jolloin säännöllinen työaika saa olla vuorokaudessa enintään 10 tuntia. Edellä olevaa järjestelmää voidaan soveltaa vähintään kalenteriviikko kerrallaan. Säännöllinen 38 tunnin viikkotyöaika voidaan teettää työnantajan laatiman Kotal 19 §:n työ- ja vahtivuoroluettelon mukaan seuraavasti: Säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se työjakson pituus on • päivätyössä kolme viikkoa. Työjakso alkaa maanantaina ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa päättyy kolmannen viikon sunnuntaihin. Kolmen viikon säännöllinen 114 tunnin työaika on lyhennetty 110 tuntiin. Säännöllisen työajan työpäiviä on jaksossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona13 ja vapaapäiviä vähintään 8. Säännöllinen vuorokautinen työaika saa olla enintään 10 tuntia. Mikäli työntekijällä sovitun kolmen viikon jakson aikana on työtä useampana kuin 13 päivänä ja/tai yli 110 tuntia, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaon kyseessä oleva työaika katsottava kokonaisuudessaan vuorokautiseksi ylityöksi. Sovittuina vapaapäivinä tehty työ vähentää ensimmäisessä kappaleessa mainittujen vapaapäivien määrää. Työ- ja vahtivuoroluettelot on esitettävä mahdollisuuksien mukaan kahta viikkoa, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä kuitenkin viimeistään viikkoa ennen työjakson alkamista. Säännöllinen 38 tunnin viikkotyöaika voidaan teettää työnantajan laatiman Kotal 19 §:n työ- ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. vahtivuoroluettelon mukaan seuraavasti: Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia järjestää siten, että vuorokautisen työajan työjakson pituus on neljä viikkoa. Työjakso alkaa maanantaina ja päättyy neljännen viikon sunnuntaihin. Neljän viikon säännöllinen 152 tunnin työaika on lyhennetty 147 tuntiin. Säännöllisen työajan työpäiviä on jaksossa enintään kymmenen tuntia 17 ja vii- koittaisen työajan pituus vapaapäiviä vähintään 11. Säännöllinen vuorokautinen työaika saa olla enintään 50 10 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa Mikäli työntekijällä sovitun neljän viikon jakson aikana on työtä useampana kuin 17 päivänä ja/tai yli 147 tuntia, on kyseessä oleva työaika katsottava kokonaisuudessaan vuorokautiseksi ylityöksi. Sovittuina vapaapäivinä tehty työ vähentää ensimmäisessä kappaleessa mainittujen vapaapäivien määrää. Työ- ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonavahtivuoroluettelot on esitettävä mahdollisuuksien mukaan kahta viikkoa, kuitenkin viimeistään viikkoa ennen ajanjakson alkamista. Pöytäkirjamerkintä: määräys 6.2c ei koske Suomen Merimies-Unionin jäseniä.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 7,5 tuntia vuorokaudessa ja 40 enintään 37,5 tuntia viikossaviikos- sa.
32. Viikoittainen säännöllinen työaika Työaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 enintään 37,5 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että viikossa. Tällöin työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään tulee laatia työvuoroluet- telo siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen työaika tasoit- tuu keskimäärään. Työvuoroluettelo tulee laa- tia ennen kunkin tasoittumisjakson alkamista. Tasoittumisjakso on enintään kahdeksan viikkoa.
3. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia liuku- vasta työajasta. Liukuvassa työajassa sään- nöllistä vuorokautista työaikaa lyhentää tai pidentää xxxxxxx-aika. Xxxxxxx-aika saa olla enintään neljä tuntia. Sopimus liukuvasta työajasta on tehtävä kir- jallisesti. Xxxxxxxxxx työajasta sovittaessa on sovittava ainakin • yhdenjaksoisesta kiinteästä työajasta; • työajan vuorokautisesta xxxxxxxxxxxxxx ja xxxxxxx-ajan sijoittamisesta; • lepoaikojen sijoittamisesta; • säännöllisen työajan ylitysten ja alitusten enimmäiskertymästä. Viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinsaa olla keskimäärin enintään 40 tuntia neljän kuu- kauden seurantajakson aikana, joka voidaan ylittää tai alittaa liukumarajojen puitteissa. Seurantajakson päättyessä ylitysten kertymä saa olla enintään 60 tuntia ja alitusten määrä enintään 20 tuntia.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiTyöntekijällä on oikeus 1/2 - 1 tunnin pitui- seen ruokailutaukoon. Ruokailutauko ei ole työaikaa, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluumikäli työntekijällä on sen aikana oikeus ja tosiasiallinen mahdollisuus poistua työpaikalta.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia sitenTyöaikaa on työhön käytetty aika ja aika, että vuorokautisen työajan pituus jon- ka työntekijä on enintään kymmenen tuntia velvollinen olemaan työnan- tajan käytettävissä työpaikalla. Terapiatyön lisäksi työaikaa on esimerkiksi valmistelu, lau- suntojen kirjoittaminen ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonayhteistyöpalaverit.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksoMatka-ajaksi katsotaan aika, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäjona työntekijä matkustaa työnantajan määräyksestä työteh- täviensä hoitamiseksi. Matka-aika on työ- aikaa.
7. Työnantaja voi käyttää Mikäli sovittu terapia-aika peruutetaan, katsotaan sovittu terapia-aika työajaksi ja työntekijälle on maksettava palkka sovitun mukaisesti. Työntekijä on velvollinen tuona aikana tekemään muuta työnantajan osoitta- maa työtä.
8. Palkallisia vapaapäiviä ovat pitkäperjantai, toinen pääsiäispäivä, helatorstai, vapunpäi- vä, itsenäisyyspäivä, joulu- ja tapaninpäivä, uudenvuodenpäivä sekä joulu- ja juhannus- aatto. Tunti- ja provisiopalkkaisille työntekijöil- le palkka arkipyhiltä maksetaan arkipyhää edeltävän kolmen kuukauden keskimääräisen säännöllisen työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitaansion mukaan. Tarkoitus on, että palkka vastaa työntekijän tavanomaista keskiansiota.
Appears in 1 contract
Samples: Työsuhteen Ehdot
Säännöllinen työaika. Muutetaan 2. kohta kuulumaan Ellei paikallisesti toisin sovita, työviikko ja työvuorokausi alkavat työaikamuodon mukaisen maanantaityövuorokauden ensimmäisen työvuoron alkaessa. Muutetaan 4. kohdan 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä kappaleen 1. virke kuulumaan seuraavasti Ellei paikallisesti toisin sovita työvuoroluettelon tai työajan tasoittumisjärjestelmään tulevista pysyvistä muutoksista on ilmoitettava asianomaisille toimihenkilöille ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2luottamusmiehelle mahdollisimman ajoissa ja viimeistään seitsemän päivää ennen muutoksen voimaantuloa. Säännöllinen Muutetaan 4. kohdan pöytäkirjamerkintä kuulumaan Erilaisten työaikajärjestelminen käyttöönottoa suunniteltaessa on tarkoituksenmukaista selvittää myös mahdollisuudet liukuvan työajan käyttöön ottamiseen. Liukuvan työajan järjestelmässä työajan enimmäiskertymä voidaan sopia enintään 60 tunniksi ja enimmäisalitus 40 tunniksi. Lisätään uusi 8. kohta Työantaja ja toimihenkilö voivat sopia säännöllisen vuorokautisen työajan pidentämisestä enintään kahdella tunnilla edellyttäen, että viikoittainen säännöllinen työaika on tasoittuu keskimäärin 40 tuntiin enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
3neljän kuukauden ajanjakson aikana. Viikoittainen säännöllinen työaika saa olla enintään 48 tuntia. Muutetaan 8. kohdan numerointi ->9. ja muutetaan 1 kappale ja 2. kappaleen kolme ranskalaista viivaa kuulumaan Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää järjestää, ylittämättä kahdeksan tunnin säännöllistä päivittäistä työaikaa, myös si- tensiten, että se on • keskimäärin 40 tuntia päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä 26 viikon ajanjakson aikana sekä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • jatkuvassa vuorotyössä 52 viikon ajanjakson aikana edellyttäen, että työtä varten on ennakolta ennalta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi työajan tasoittumisjärjestelmä ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinkeskimäärään.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Säännöllinen työaika on 7 tuntia 15 minuuttia vuorokaudessa ja 36 tuntia 15 minuuttia viikossa. Edellä tämän kohdan tarkoittamaa työaikaa määriteltäessä otetaan huomi- oon myös keskusjärjestöjen 29.2.2016 tekemässä kilpailukykysopimuksessa sovittu työajan pidentäminen 24 tunnilla. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä pidennys toteutetaan esi- miehen ja tämän työehtosopimuksen määräyksiätyöntekijän yhdessä sopien sellaisena ajankohtana, kun työn tekemiselle on suurin tarve tai kysyntä. Työajan pidennyksen toteutumista seurataan tulos- ja kehityskeskustelun yhteydessä. Mikäli työajan pidennyksestä ei ole sovittu, voi työnantaja päättää pidemmän säännöllisen työajan sisältävien päivien tai viikkojen sijoittelusta siten, että kunakin kalenterivuotena 32 työpäivän aikana säännöllinen työaika on 8 tun- tia vuorokaudessa ja enintään 40 tuntia viikossa. Edellä mainitusta työajan lisäyksestä ei makseta erillistä korvausta eikä siitä myöskään synny korvattavaa yli- tai lisätyötä. Työajan lisäys 24 tunnilla tehdään kalenterivuosittain. Työajan pidennyksen toteutumista seurataan erillisessä työaikakirjanpidos- sa.
2. Säännöllinen työaika Työviikossa on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaviisi työpäivää.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenKohdasta 2 poiketen työpäiviä on vähemmän kuin viisi, että se kun työviikko sisäl- tää pitkäperjantain, toisen pääsiäispäivän, helatorstain tai juhannusaaton tai muuksi päiväksi kuin lauantaiksi tai sunnuntaiksi sattuvan uudenvuodenpäi- vän, loppiaisen, vapunpäivän, itsenäisyyspäivän, jouluaaton, joulupäivän tai tapaninpäivän. Työviikko on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tällöin päivää kohti 7 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona15 minuuttia koh- dassa 1 mainittua lyhyempi riippuen siitä, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonasisältyykö työviikkoon yksi, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinkaksi vai kolme edellä mainittua arkipyhää tai aattopäivää.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiTyöajaksi luetaan työhön käytetty aika. Työajaksi luetaan myös aika, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluujoka kuluu kulkemiseen tai kuljetukseen työnantajan määräämästä lähtöpaikasta varsinaiseen työn suorituspaikkaan ja sieltä lähtöpaikkaan palaamiseen.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia sitenTyöviikko alkaa maanantaina klo 00. Vuorokausi alkaa kello 00, että vuorokautisen työajan pituus jollei ole sovittu sen alkamisesta samaan aikaan kuin toimihenkilön on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiasäännönmu- kaisesti saavuttava työhönsä. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.Lepoaika
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä Toimihenkilölle annetaan sunnuntain ajaksi vähintään 35 tuntia kestävä yh- denjaksoinen viikkolepo. Viikkolepo voidaan kuitenkin antaa viikon muunakin aikana, jos työtä sen luonteen vuoksi tehdään kaikkina viikonpäivinä. Viikkolepomääräyksestä voidaan poiketa hätätyötä tehtäessä tai jos toimi- henkilöä tilapäisesti tarvitaan työhön hänen viikkoleponsa aikana työpaikan säännöllisen vuorokautisen työnkulun turvaamiseksi. Pääsääntöisesti toimihenkilöllä on kaksi viikkolepopäivää peräkkäin siten, et- tä toinen viikkolepopäivä on lauantai, jos tämä työn järjestelyn kannalta on mahdollista. Päivittäinen tunnin lepoaika voidaan tarvittaessa lyhentää 30 minuutiksi. Jos toimihenkilöllä on oikeus ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksotosiasiallinen mahdollisuus poistua työpaikal- ta, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsälepoaikaa ei lasketa työajaksi.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Työaika voidaan sopia keskimääräiseksi 10 §:n määräyksiä nou- dattaen.
2. Kolmivuorotyö voidaan järjestää siten, että viikoittainen säännöllinen työaika ennakolta laaditun työtuntijärjestelmän mukaisesti enintään 5 viikon jakson kestäessä tasoittuu keskimäärin 40 tuntiin.
3. Viikoittainen Tavarankuljetustyö, aluksen ja rautatievaunun lastaus- ja purkaustyö, koneellinen metsänparannustyö sekä vartiointi- ja vartioinnin ohella teh- tävä lämmitystyö voidaan järjestää työaikalain 7 §:n mukaiseksi jaksotyök- si. Jaksotyössä työaika on kahden viikon pituisena ajanjaksona enintään 80 tuntia ja kolmen viikon pituisena ajanjaksona enintään 120 tuntia. Moottoriajoneuvonkuljettajien työaikaan sovelletaan työaikalakia ja ajo- ajan osalta EY:n neuvoston asetusta ajo- ja lepoajoista (EY n:o 561/2006). Moottoriajoneuvon kuljettajan työaika voi kalenteriviikon aikana ylittää 60 tuntia.
4. Liitesopimuksissa on tarkemmat määräykset säännöllisen työajan jär- jestämisestä teollisuuslaitosten prosessin osana tehtävässä kaksi- ja kol- mivuorotyössä, hoidon alueurakoinnissa sekä ruoppaustyössä.
5. Työnantajan on ennakolta laadittava suunnitelma työajan tasoittumi- sesta, jos säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten järjestetty keskimääräiseksi. Suunnitel- masta on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä ilmettävä vähintään siksi kunkin viikon säännöllinen työaika. Ta- soittumissuunnitelma on laadittava ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4säädettyyn tai sovittuun keskimäärään. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiValmistellessaan tai aikoessaan muuttaa työajan tasoittumissuunnitelmaa työnantajan on varattava luottamusmiehelle, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättätai jos sellaista ei ole valittu, työsuojeluvaltuutetulle tai jollei työpaikalla ole työsuojeluvaltuutettua, työntekijöille tilaisuus esittää mielipiteensä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus Luonnokseen perehtymi- seen on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiavarattava riittävä aika. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonatasoittumissuunnitelman muu- toksesta on ilmoitettava työntekijälle hyvissä ajoin.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen a) Varallaolosta ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksosiitä maksettavasta korvauksesta on sovittava työn- tekijän kanssa ennen varallaolon alkamista. Varallaolo ei saa kohtuutto- masti haitata työntekijän vapaa-ajankäyttöä. Varallaolosta sovittaessa on sovittava varallaolosta maksettava korvaus, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsävarallaoloaika ja töihin saapumisaika kutsun saamisesta. Työntekijä on velvollinen saapumaan töihin sovitussa ajassa. Useamman työntekijän ollessa yhtä aikaa varalla, voidaan sopia etukä- teen, kuka työntekijöistä kutsutaan ensin työhön. Paikallisesti voidaan sopia kaikkia työntekijöitä tai tiettyä työntekijäryh- mää koskevan varallaolon korvauksesta ja muista yksityiskohdista. Varal- laolo edellyttää tällöinkin työntekijän suostumuksen.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Infra Alan Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen Yleistyöajassa säännöllinen työaika on enintään 8 9 tuntia vuorokaudessa vuorokau- dessa ja 40 enintään 38 tuntia viikossa.
315 minuuttia viikossa (täysi säännöllinen työaika). Viikoittainen säännöllinen työaika Säännöllinen viikkotyöaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se on • päivätyössä keskimäärin 38 tuntia 15 minuuttia enintään 6 viikon työaikajak- sossa. Viikkoa pitempää työaikajaksoa on perusteltua käyttää vain silloin, kun se on toiminnan kannalta tarpeen. Tällöinkin 2–4 viikon jakso on yleensä riittävä. Työvuoroluettelo on laadittava koko työaikajaksoksi ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 sitä on noudatettava siten, kuin edellä 33 §:ssä on tarkemmin määrätty. Osa-aikatyön työaikajärjestelyissä voidaan käyttää myös pidempää, kuitenkin enintään 12 viikon tasoittumisjaksoa. Arkipyhäviikolla tai -jaksossa työaikaa lyhennetään 2 momentin mukai- sella tavalla (suunnitteluraja, lisätyöraja). Jos viikolla tai työaikajaksolla on ennalta tiedossa oleva poissaolo, säännöllinen työaika määräytyy 3 momentin mukaisesti. Päiväkodin opetushenkilöstöä koskevat erityismääräykset Päiväkodin johtajana, varhaiskasvatuksen opettajana tai varhaiskas- vatuksen erityisopettajana toimivan, kelpoisuusehdot täyttävän työnte- kijän, työaika määräytyy tämän pykälän mukaisesti ja lisäksi noudate- taan seuraavia erityismääräyksiä:
1) Työntekijän työajan käyttöä suunniteltaessa varataan säännöllisestä työajasta (38 tuntia vii- kossa enintään 15 minuuttia) työvuoroluettelossa kulloinkin riittävä aika lapsiryhmän ulkopuoliseen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen opetus- ja kasvatustyön suunnitteluun, arviointi- ja kehittämistehtäviin sekä esiopetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmien laatimiseen. Edellä mainittuihin lapsiryhmän ulkopuolisiin tehtäviin on yleisesti katsottu kuuluvan noin 13 % työajasta. Osa työajasta voidaan käyttää esimie- hen tarkempien ohjeiden mukaan työpaikan ulkopuolella. Tämän li- säksi kulloinkin on varattava riittävä aika lasten vanhempien tapaami- siin sekä moniammatilliseen ja asiantuntijayhteistyöhön. Xxxxxxxxxxxx opetukseen ja kasvatukseen osallistuvalla päiväkodin johtajalla tulee työajan käytön suunnittelussa huomioida päiväkodin johtamiseen ja esimiestyöhön tarvittava aika. Ylityöksi luettava työ on tehtävä pää- sääntöisesti työpaikalla, siihen käytetty aika tai tehdyn työn määrä on luotettavasti selvitettävä ja ylityöhön on oltava työnantajan antama kir- jallinen määräys.
2) Työntekijälle annetaan vuosittain 5 ylimääräistä vapaapäivää, ns. tes- päivää. Ylimääräisten vapaapäivien vuoden pituisena ajanjaksonaansaintajakson alkamisajankoh- dan määrittelee työnantaja. Ansaintajaksona voidaan pitää joko toimin- tavuotta 1.8.–31.7., • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäenlomanmääräytymisvuotta 1.4.–31.3. tai kalenteri- vuotta. Tärkeää on, että työtä varten samaa ansaintajaksoa noudatetaan kaikkiin työntekijöihin. Työntekijälle, joka ansaintajakson loppuun mennessä on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä ollut asianomaisessa tehtävässä vähintään siksi ajaksivuoden, jonka kuluessa viikoittainen annetaan viisi yli- määräistä vapaapäivää. Muut työstä poissaolot kuin vuosiloma eivät ole työssäolopäivien veroisia päiviä em. vapaapäiväoikeutta lasketta- essa. Ylimääräiset vapaapäivät kertyvät osa-aikatyötä tekevälle työn- tekijälle samassa suhteessa kuin hänen työaikansa on säännöllisestä täydestä työajasta. Vapaapäivien ansaintaa laskettaessa käytetään seuraavaa laskentakaavaa: osa-aikaprosentti x lomanmääräytymiskuukausien lukumäärä Ylimääräisten vapaapäivien antamisajankohdasta päättää työnantaja työntekijän esityksen perusteella. Työnantajan tulee kuitenkin huoleh- tia siitä, että vapaat tulevat annetuksi. Toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa vapaa annetaan yleensä ansaintajakson jälkeen. Mikäli vapaapäiviä annetaan ennen jakson päättymistä, niitä voidaan antaa enintään siihen saakka ansaittu määrä. Vapaapäivät voidaan työnantajan harkinnan mukaan antaa yhdessä tai useammassa erässä. Saamatta jääneistä vapaapäivistä ei makseta rahakorvausta. Jos vapaapäivät jäävät esimerkiksi työsuhteen päättymisen johdosta antamatta, työntekijällä ei ole oikeutta rahakorvaukseen. Jos viikkoon tai tasoittumisjaksoon sisältyy vapaapäiviä, lyhenee sen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4jokaista vapaapäivää kohden 7 tuntia 39 minuut- tia. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättäKyseessä on tällöin ennalta suunniteltu poissaolo. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5Ennalta suunniteltujen poissaolojen osalta myös osa-aikatyötä tekevän säännöllinen työaika lyhenee jokaista vapaapäivää kohden 7 tuntia 39 minuuttia. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia sitenTämä johtuu siitä, että vuorokautisen työajan pituus osa-aikaisuus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiaotettu huomioon jo vapaapäivien ansainnassa. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaMääräystä ei sovelleta sijaisiin, jotka eivät täytä kelpoisuusehtoja.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllinen työaika on arkipäivisin 7 t – 7 t 40 min/vrk siten, että se on 37 tuntia/vko. Säännöllistä työaikaa voidaan sijoittaa myös lauantaille ja tämän työehtosopimuksen määräyksiäsunnuntaille. Säännöllinen lauantai- ja sunnuntaityö toteutetaan liitteen 5 mukaisesti. Ellei lauantai- ja sunnuntaityö ole käytössä liitteen 5 mukaisesti, on lauantai vapaapäivä.
2. Säännöllinen työaika Työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossayhdenjaksoinen; toisin sovittaessa sovitaan kohtuullisesta korvauksesta.
3. Viikoittainen Sulkemisajan jälkeen varataan konttoreissa riittävästi säännöllistä työaikaa.
4. Työviikko alkaa maanantaina.
5. Juhannusaatto ja jouluaatto ovat vapaapäiviä.
6. Kansainvälisten maksujärjestelmien säännöllistä työaikaa arkipyhäviikoilla ja niiden korvauksia koskee liite 6.
7. Epätarkoituksenmukaisia lyhyitä työvuoroja tulee välttää. Alle neljän tunnin työvuoroja ei tule käyttää, elleivät työntekijän tarpeet tai muu perusteltu syy tätä edellytä.
8. Säännöllisen työajan sijoittelun vaihdellessa on työtä varten laadittava työvuoroluettelo. Se on saatettava kirjallisesti toimihenkilöiden tietoon viimeistään kaksi viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Tämän jälkeen työvuoroluetteloa saa muuttaa vain toimihenkilön suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä.
9. Kilpailukykysopimuksen mukaisesti vuosittaista säännöllistä työaikaa pidennetään 24 tunnilla 1.1.2017 lukien ansiotasoa muuttamatta. Pidennyksen toteuttamistavasta sovitaan paikallisesti työehtosopimuksen 40 §:n mukaisesti tai jollei yritys ole 40 §:n piirissä, luottamusmiehen/yhteyshenkilön kanssa samoja muotomääräyksiä noudattaen. Jos työajan pidentämisestä ei ole sovittu paikallisesti, säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenon 7 – 8 tuntia/vrk siten, että se on • päivätyössä 37,5 tuntia/vko. Osa-aikaisten toimihenkilöiden työaikaa pidennetään sovitun työajan ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä täyden työajan suhteessa ansiotasoa muuttamatta. Tuntipalkkaisten toimihenkilöiden työaikaa pidennetään sovitun työajan ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriintäyden työajan suhteessa ansiotasoa muuttamatta. Vain osan kalenterivuotta työsuhteessa olevien työaikaa pidennetään em. periaatteiden mukaisesti. Kilpailukykysopimuksen mukainen työajan pidennys ei saa johtaa ansiotason laskuun eikä nousuun.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Rahoitusalan Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. Muutetaan 2. kohta kuulumaan Ellei paikallisesti toisin sovita, työviikko ja työvuorokausi alkavat työaikamuodon mukaisen maanantaityövuorokauden ensimmäisen työvuoron alkaessa. Muutetaan 4. kohdan 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä kappaleen 1. virke kuulumaan seuraavasti Ellei paikallisesti toisin sovita työvuoroluettelon tai työajan tasoittumisjärjestelmään tulevista pysyvistä muutoksista on ilmoitettava asianomaisille toimihenkilöille ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2luottamusmiehelle mahdollisimman ajoissa ja viimeistään seitsemän päivää ennen muutoksen voimaantuloa. Säännöllinen Muutetaan 4. kohdan pöytäkirjamerkintä kuulumaan Erilaisten työaikajärjestelminen käyttöönottoa suunniteltaessa on tarkoituksenmukaista selvittää myös mahdollisuudet liukuvan työajan käyttöön ottamiseen. Liukuvan työajan järjestelmässä työajan enimmäiskertymä voidaan sopia enintään 60 tunniksi ja enimmäisalitus 40 tunniksi. Lisätään uusi 8. kohta Työantaja ja toimihenkilö voivat sopia säännöllisen vuorokautinen työajan pidentämisestä enintään kahdella tunnilla edellyttäen, että viikoittainen säännöllinen työaika on tasoittuu keskimäärin 40 tuntiin enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
3neljän kuukauden ajanjakson aikana. Viikoittainen säännöllinen työaika saa olla enintään 48 tuntia. Muutetaan 8. kohdan numerointi ->9. ja muutetaan 1 kappale ja 2. kappaleen kolme ranskalaista viivaa kuulumaan Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää järjestää, ylittämättä kahdeksan tunnin säännöllistä päivittäistä työaikaa, myös si- tensiten, että se on • keskimäärin 40 tuntia päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä 26 viikon ajanjakson aikana sekä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • jatkuvassa vuorotyössä 52 viikon ajanjakson aikana edellyttäen, että työtä varten on ennakolta ennalta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi työajan tasoittumisjärjestelmä ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinkeskimäärään.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1Jaksotyöaikaa noudattavien henkilöiden säännöllinen työaika on keski- määrin 111 tuntia kolmen viikon pituisena ajanjaksona. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä tulee ta- soittua sanottuun keskimäärään 26 viikon pituisella tasoittumisjaksolla. Työnantajalla on oikeus teettää tarvittaessa työtä enintään 120 tuntia kolmiviikkoisjaksossa. Työajan tasoittuminen edellä mainittuun keskimäärään tarkistetaan nii- den kolmiviikkoisjaksojen lopussa, johon sisältyvät 30.6. tai 31.12. Jos jakson lopussa on yli- tai alijäämää, tällöin on sovittava, miten se tasoite- taan seuraavan jakson aikana. Niissä kolmiviikkoisjaksoissa, joihin sattuvat uudenvuodenpäivä, loppiai- nen, pitkäperjantai, toinen pääsiäispäivä, vapunpäivä, juhannusaatto, it- senäisyyspäivä, jouluaatto, joulupäivä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen tapaninpäivä kolmiviikkoisjak- son säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenlyhenee kutakin tällaista muulle arkipäivälle kuin lauantaille sattuvaa päivää kohti 7,5 tunnilla. Mikäli tuotannollisten syiden vuoksi jakson säännöllistä työaikaa ei ole mahdollista lyhentää edellisessä momentissa tarkoitetulla tavalla, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa työnantajalla oikeus teettää työtä enintään vuoden pituisena ajanjaksona1 momentissa tarkoitettu määrä ko. jaksossa, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonamikäli tämä on erikseen työvuoroluettelossa ilmoi- tettu. Tässä tarkoitettu työaikaa lyhentävä osuus korvataan antamalla vastaava samansuuruinen vapaa-aika, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäenellei sovita vastaavasta rahakor- vauksesta. Ellei vastaavaa vapaata voida antaa saman tasoittumisjak- son aikana, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen jakson päättyessä sovittava milloin seuraavan jakson ai- kana vastaava vapaa pidetään. Vuorokautinen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4määräytyy työvuoroluettelon mu- kaan. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia Työvuorot on järjestettävä työvuoroluettelossa siten, että vuorokautisen työajan pituus säännöllinen työaika vuorokaudessa on enintään kymmenen vähintään 4 tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 12 tuntia. Työajan Tästä määräyksestä saadaan poiketa asianomaisen suostumuksella. Työvuoroluettelo on jaksotyöaikamuodossa laadittava kolmiviikkoiskau- sittain. Milloin työtä teetetään iltaisin, on työvuorot järjestettävä siten, että henki- lölle tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa työtä kello 18.00 jälkeen enintään keskimäärin puolessa ka- lenteripäivistä ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaviitenä päivänä peräkkäin kolmiviikkoisjakson aikana. Tästä voidaan poiketa ao. henkilön suostumuksella. Tätä sään- nöstä ei sovelleta työaloilla, joissa työsopimuksen mukainen työ sijoittuu työn luonteen vuoksi jatkuvasti klo 18.00 jälkeiseen aikaan. Näistä poik- keusjärjestelyistä sovitaan tarkemmin yhtiön ja ao. ammattiyhdistysten välillä. Xxxxxxx työtä teetetään tämän sopimuksen tarkoittamaan yötyöaikaan, on työvuorot järjestettävä siten, että henkilölle tulee keskimäärin enintään puolet työvuoroista sellaisiksi, jolloin säännöllistä työaikaa on sijoitettu kello 22.00 ja 06.00 väliseen aikaan. Tästä voidaan poiketa ao. henkilön suostumuksella. Työvuoroluettelo on ilmoitettava henkilölle viimeistään työvuoroluette- loon merkittyä ensimmäistä työvuoroa edeltävänä keskiviikkona ennen kello 16.00. Työvuoroluettelon julkistamisen jälkeen siihen saa tehdä vain välttämät- tömiä muutoksia, jotka eivät kuitenkaan saa koskea viikoittaista vapaa- aikaa eikä viikon toista vapaapäivää. Tällaisia välttämättömiä muutoksia voidaan tehdä enintään kaksi henkilöä kohti kolmiviikkoisjakson aikana ja viikkoa kohti enintään yksi. Tässä tarkoitettu työvuoroluettelon muutos on ilmoitettava asianomaiselle henkilölle viimeistään kahta yötä ennen muutettavaa työvuoroa ennen kello 16.00 silloin, kun työvuoro siirtyy ko- konaan toiselle päivälle. Mikäli kyseessä on työajan siirto saman vuoro- kauden sisällä, työajan pituutta muuttamatta voidaan ilmoitus kuitenkin antaa edellisen työvuoron kuluessa ennen kello 16.00. Välttämättömistä muutoksista aiheutuvat haitat on pyrittävä tasaamaan mahdollisimman hyvin kysymykseen tulevien henkilöiden kesken. Työvuoroluetteloon tehtävän muutoksen syy on ilmoitettava ao. henkilölle. Jaksotyöaikaa sovelletaan niissä töissä, joissa tuotannolliset syyt sitä edellyttävät.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1Työaikaan nähden noudatetaan voimassaolevaa työaikalakia, mikäli tästä so- pimuksesta ei muuta ilmene. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika Työaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se on • päivätyössä enintään 7,5 tuntia päivässä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 37,5 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäenviikossa. Paikallisesti voidaan sopia, että työtä säännöllinen työaika tasoittuu käytössä olevan työaikamuodon keskimäärään, enintään 40 tuntiin tai 37,5 tuntiin enintään 26 viikon ajanjaksossa. Tällöin saa vuorokautinen säännöllinen työaika olla enintään 10 tuntia ja viikoittainen säännöllinen työaika enintään 50 tuntia. Työtä varten on laadittava ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi työajan tasoittumisjärjestelmä vähin- tään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4sanottuun keski- määrään. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiTyömarkkinakeskusjärjestöjen 14.6.2016 solmima kilpailukykysopimus 24 tunnin vuosittaisen työajan lisäämiseksi: Vuosittaista työaikaa pidennetään 1.1.2017 lukien keskimäärin 24 tunnilla an- siotasoa muuttamatta. Työajan lisäyksestä ei makseta erillistä korvausta eikä siitä synny korvattavaa lisä- tai ylityötä. Osa-aikaisen työntekijän vuosittaisen työajan pidennyksen tuntimäärä las- ketaan työntekijän tammikuun 1. päivän mukaisen työsopimuksessa sovi- tun säännöllisen työajan suhteessa vastaavan kokoaikaiseen tuntimäärään. Määräaikaisella työntekijällä tämän kohdan mukainen vuosittainen piden- nyksen tuntimäärä lasketaan suhteuttamalla työsuhteen pituus kyseisenä kalenterivuotena 12 kuukauteen. Henkilöille, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättäjoille kertyy työajan lyhennysvapaata, voidaan vapaata leikata vähentä- mällä 3 vapaata 1.1.1995 taulukosta tai vaihtoehtoisesti siirtyä soveltamaan 1.1.2017 voimaan tulevaa rinnakkaista taulukkoa, jossa yhden kertyneen vapaan arvo on muutettu 8 tunnista 6 tuntiin. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5Osa-aikaisten osalta lyhennysvapaiden leikkaus to- teutetaan osa-aikaisuuden suhteessa. Säännöllinen työaika Työajan pidennys voidaan paikallisesti sopia toteuttaa myös siten, että vuorokautisen työaikaan aiemmin sisältynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyksenä oleva koulutus taikka työnan- tajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilaisuus siirretään järjes- tettäväksi varsinaisen työajan pituus ulkopuolelle palkattomana toteutettavaksi. Uusien työntekijöiden osalta työajan pidennys voidaan käyttää myös työhön pereh- dyttämiseen. Pidennyksen tuntimäärä suhteutetaan sovitun työajan mukaan esi- merkiksi siten, että 50 prosentin työajassa voidaan järjestää perehdytystä yhteensä 12 tuntia kolmessa 4 tunnin erässä. Täyttä viikkotyöaikaa tekevien työajan pidennys toteutetaan käyttämällä työ- ajan lyhennysvapaiden kertymisessä 1.1.2017 voimaan tullutta uutta taulukkoa (liite 3) 37,5 tuntia viikossa tekeville kuukausipalkkaisille, työajan pidennys toteute- taan pidentämällä viikkotyöaikaa 38 tuntiin viikossa. Alle 38 tuntia viikossa tekevien työntekijöiden työaikaa lisätään sovittuun työaikaan suhteutetulla vuosittaisella erällä kalenterivuodessa siten, että työ- aikaan aiemmin sisältynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyk- senä oleva koulutus taikka työnantajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilaisuus siirtyy varsinaisen työajan ulkopuolelle palkattomana toteutettavaksi. Työnantaja päättää edellä mainitun koulutuksen tai muun tilaisuuden ajan- kohdan sijoittamisesta viimeistään 2 viikkoa aiemmin noudattaen työehto- sopimuksen määräyksiä työvuoroluettelon antamisesta. Vapaapäiväksi sijoi- tettavan työajan pidennyksen kesto on enintään kymmenen tuntia vähintään 6 tuntia, ellei paikallisesti toisin sovita. Vuosittaiseen työaikaan vaikuttaa myös 1.1.1995 voimaan tullut työajan lyhen- täminen. Sen osalta noudatetaan liittojen välillä solmittua työajan lyhentä- mispöytäkirjaa, joka on tämän sopimuksen liitteenä. Työnantaja ja vii- koittaisen työntekijä voivat sopia työajan pituus enintään 50 tuntialyhentämisvapaiden korvaamisesta rahana. Työajan lyhentämisessä tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa huomioida myös edellä kuvattu työmarkkina- keskusjärjestöjen 14.6.2016 sopima 24 tunnin pidennys vuosittaiseen työai- kaan. Pöytäkirjamerkintä 1: Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, vii- meistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. (TAL 35.2 §) Pöytäkirjamerkintä 2: Työpaikoilla suositellaan noudatettavaksi periaatetta, että työvuo-roluetteloa laa- dittaessa tulee välttää epätarkoituksenmukaisen lyhyitä työvuoroja. Laadinnassa otetaan huomioon kysyntä, työn luonne sekä työntekijän olosuhteet. Työvuorojen sijoittelun osalta on otettava huomioon, että työ on järjestettävä niin, että työntekijä saa tarpeeksi aikaa lepoa, virkistystä ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonakehitystä varten.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä 1 Työnjohtajien ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen heihin verrattavien työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa päi- vässä ja 40 tuntia viikossa. Työviikko alkaa maanantaina.
32 Pääasiallisesti toimistotyössä työskentelevien toimihenkilöiden säännöl- linen työaika on 7,5 tuntia päivässä ja 37,5 tuntia viikossa. Viikoittainen Työviikko al- kaa maanantaina.
3 Yrityksessä on käytössä liukuvan työajan järjestelmä. 4 Palkkaryhmään E kuuluvilla toimihenkilöillä, jotka hoitavat kuljetusten ohjausta on säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä 8 tuntia vuorokaudessa ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa viikossa. Päivittäisen työvuoron alkamis- ja päättymisaika vaihtelevat. Työvuoron tulee sijoittua klo 6.00–22.00 välille. Työvuorojen tulee säännöllisesti vä- hintään kolmen viikon välein vaihtua. Vuorolisiä ei makseta. Työtuntijärjestelmän mukaisessa jaksossa tulee toimihenkilölle antaa keskimäärin kaksi vapaapäivää viikkoa kohti. Työvuorolista on laadittava viimeistään viikkoa ennen jakson alkua. Jak- son pituus on vähintään 3 viikkoa ja enintään vuoden pituisena ajanjaksona9 viikkoa. Tasoittumisjakso palkkaryhmä E:ssä on 1.9–30.8. Tasoittumisjakso voi olla myös vuotta lyhyempi, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonamikäli tästä on asianomaisen toimihenkilön kanssa sovittu. Lyhyempää tasoittumisjaksoa käytetään tilanteissa, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten joissa henkilö siirtyy toiseen työaikamuotoon kesken tasoittumisjakson. Tällöin jaksotyön on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriintasoituttava ennen kuin siirrytään toiseen työaika- muotoon.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu5 Tasoittumisjakso kaikissa työaikamuodoissa on 12 kk.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen Työaikaan nähden noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiäsään- nöksiä.
2. Säännöllisen työajan alkamisen ja päättymisen sekä tarpeelliset vä- liajat työssä määrää työnantaja lain ja tämän työehtosopimuksen ra- joissa. Käytännön vaatimista tilapäisistä muutoksista neuvotellaan si- tä ennen luottamusmiehen kanssa.
3. Työviikko lasketaan alkavaksi maanantaina klo 00.
4. Säännöllinen työaika on voidaan järjestää myös keskimääräisenä. Viik- kotyöaika tasoittuu työntekijän säännölliseen työaikaan enintään 8 12 kuukauden ajanjaksossa. Tällöin ei säännöllinen työaika saa ylittää 10 tuntia vuorokaudessa ja 40 48 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen Xxxxxxxx työaikaa käytettäessä liukuvan työajan pituus on saldon tulee tasoit- tua sovittuun enimmäismäärään enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona12 kuukauden seurantajak- son päättyessä.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä Työnantaja voi osoittaa työntekijälle säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen vuosittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksolisäksi työn suorittamisen kannalta tarpeellista koulutusta tai kehit- tämistilaisuuksia työpaikalla tai työnantajan osoittamassa paikassa enintään 12 tuntia kalenterivuodessa. Koulutusta tai kehittämistilai- suutta osoitettaessa otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon työntekijän henkilökohtaiset työaikatarpeet. Tämä aika on säännöllistä työaikaa, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäjoka voidaan teettää työehtoso- pimuksessa sovitun säännöllisen vuosittaisen työajan lisäksi. Koulu- tuksia tai kehittämistilaisuuksia ei saa sijoittaa arkipyhäpäiville, arki- pyhäviikon lauantaille tai sunnuntaille. Koulutuksen tai kehittämistilai- suuden ajalta maksetaan peruspalkan mukainen korvaus. Koulutus tai kehittämistilaisuus voidaan toteuttaa siten, että työvuoro pitenee koulutuksen tai kehittämistilaisuuden keston verran, kuitenkin enin- tään kahdella tunnilla päivässä. Koulutus tai kehittämistilaisuus voi- daan toteuttaa myös kokonaisena päivänä.
7. Työnantaja voi käyttää työehtosopimuksen ja työsopimuksen estämättä ja niissä sovitun lisäksi osoittaa kullekin työntekijälle kalenterivuoden ai- kana säännöllistä työaikaa enintään 8 tuntia. Työtä osoitetaan perus- tellun tuotannollisen tarpeen edellyttämissä tilanteissa. Työtä osoite- taan joko työvuoron alkuun tai loppuun enintään 2 tuntia kerrallaan tai työtä voidaan osoittaa myös kokonaiselle päivälle. Työaikaa ei voi osoittaa arkipyhäpäiville, arkipyhäviikon lauantaille tai sunnuntaille. Lisätyltä säännölliseltä työajalta maksetaan yksinkertaisen tuntipalkan lisäksi mahdolliset vuoro- ja olosuhdelisät. Tämän kohdan tarkoitta- masta säännöllisen työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitalisäksi teetettävästä työajasta ilmoitetaan hyvissä ajoin siten, että työntekijä pystyy varautumaan tähän. Työn- tekijällä on asiallisista ja painavista henkilökohtaisista syistä mahdolli- suus tapauskohtaisesti kieltäytyä tämän kappaleen mukaisista työai- kamuutoksista.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen Yleistyöajassa säännöllinen työaika on enintään 8 9 tuntia vuorokaudessa vuoro- kaudessa ja 40 enintään 38 tuntia viikossa.
345 minuuttia viikossa (täysi säännölli- nen työaika). Viikoittainen säännöllinen työaika Säännöllinen viikkotyöaika voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä keskimäärin 38 tuntia 45 minuuttia enintään 6 viikon työaikajaksossa. Viikkoa pitempää työaikajaksoa on perusteltua käyttää vain silloin, kun se on toiminnan kannalta tarpeen. Tällöinkin 2–4 viikon jakso on yleensä riittävä. Työvuoroluettelo on laadittava koko työaikajaksoksi ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa sitä on noudatettava siten, kuin edellä 33 §:ssä on tarkemmin määrätty. Osa-aikatyön työaikajärjestelyissä voidaan käyttää myös pidempää, kuitenkin enintään vuoden pituisena ajanjaksona12 viikon tasoittumisjaksoa. Arkipyhäviikolla tai -jaksossa työaikaa lyhennetään 2 momentin mu- kaisella tavalla (suunnitteluraja, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonalisätyöraja). Jos viikolla tai työaika- jaksolla on ennalta tiedossa oleva poissaolo, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä säännöllinen työaika määräytyy 3 momentin mukaisesti. Päiväkodin kasvatushenkilöstöä koskevat erityismääräykset Päiväkodin johtajana, lastentarhanopettajana tai erityislastentarhan- opettajana toimivan, kelpoisuusehdot täyttävän työntekijän työaika määräytyy tämän pykälän mukaisesti ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäenlisäksi noudatetaan seuraa- via erityismääräyksiä:
1) Tästä työajasta käytetään edelleen riittävä aika asianomaisen päiväkodin ohjeiden mukaan työpaikalla vanhempainiltoihin, van- hempien tapaamisiin ja toiminnan yhteiseen suunnitteluun sekä työpaikan ulkopuolella mm. muuhun toiminnan suunnitteluun ja Luku 3 Työaika | Yleistyöaika valmisteluun sekä kotikäynteihin. Yleisesti on katsottu, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksinoin 13 prosenttia kasvatushenkilöstön työajasta kuluu varhaiskasva- tuksen ja esiopetuksen opetus- ja kasvatustyön suunnitteluun, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinar- viointi- ja kehittämistehtäviin sekä esiopetus- ja varhaiskasvatus- suunnitelmien laatimiseen, mikä otetaan huomioon työajan käyt- töä ja työvuoroluetteloa päiväkodissa suunniteltaessa.
42) Työntekijälle annetaan vuosittain 5 ylimääräistä vapaapäivää. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiMikäli työsuhde ei ole kestänyt koko vuotta tai työssäolo on ao. vuonna ollut keskeytyneenä, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättäannetaan kutakin tämän työehto- sopimuksen 74 §:ssä tarkoitettua 2 täyttä lomanmääräytymiskuu- kautta kohti 1 ylimääräinen vapaapäivä, kuitenkin enintään 5 päi- vää. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuTyössäolopäivien veroisina päivinä pidetään tällöin myös vuosilomapäiviä. Määräystä ei sovelleta sijaisiin, jotka eivät täytä kelpoisuusehtoja.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllinen työaika on 80 tuntia 2-viikkojaksossa. Työaikalain moot- toriajoneuvon kuljettajia koskevia vuorokautisia enimmäistyöaikoja ja lepoaikoja ei sovelleta tämän työehtosopimuksen määräyksiäsoveltamispiirissä. Vuorokautista enimmäistyöaikaa rajoittavat tämän työehtosopimuksen vuorokautista lepoaikaa ja taukoja koskevat määräykset.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa Lyhyemmästä kuin 4 tunnin 45 minuutin työstä maksetaan täysi 4 tun- nin 45 minuutin palkka ja 40 tuntia viikossase luetaan työajaksi.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä Pääsiäislauantai sekä juhannus- ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinjouluaatto ovat vapaapäiviä.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättäMoottoriajoneuvon kuljettajan pisin yhtämittainen työaika saa olla enin- tään 5,5 tuntia. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuJokaista 5,5 tunnin pituista työjaksoa kohti on kuljetta- jalle annettava vähintään 30 minuutin pituinen tauko yhdessä tai kah- dessa erässä. Tässä kohdassa tarkoitetun tauon osan tulee olla vähin- tään 15 minuutin mittainen.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan Mikäli työpäivän pituus on vähintään 8 tuntia, työntekijällä tulee olla työn suorittamisen ohessa ja kuljetustehtävän kannalta sopivimpana ajankohtana mahdollisuus enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiakahteen virkistystaukoon. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaMuista tauoista ei palkkaa makseta.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksoJaksottaisessa työssä työpäivää ei saa jakaa kuin kahteen yhtäjaksoi- seen työrupeamaan, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäkatkaisee enintään tunnin pituinen palkaton tauko. Tällä määräyksellä ei suljeta pois laeista johtuvien taukojen an- tamismahdollisuutta eikä rajata odotusajan käyttömahdollisuuksia.
7. Työnantaja Ruokailuajasta sovitaan työnantajan ja työntekijän kesken työaikalakia noudattaen.
8. Moottoriajoneuvon kuljettajalle on annettava vähintään 11 tuntia kes- tävä yhtäjaksoinen vuorokautinen lepoaika jokaisena 24 perättäisen tunnin jaksona. Vuorokautinen lepoaika voidaan lyhentää vähintään 9 tunnin yhtäjaksoiseksi lepoajaksi enintään kolme kertaa kalenteriviikon aikana. Lyhentämätön vuorokausilepo voidaan pitää kunkin 24 tunnin jakson aikana kahtena erillisenä jaksona, joista ensimmäisen on oltava vähin- tään 3 tunnin ja jälkimmäisen vähintään 9 tunnin yhtäjaksoinen lepoai- ka. Jaetun vuorokausilevon yhdeksää tuntia lyhyemmältä lepoaikajak- solta maksetaan vieraalla paikkakunnalla 11. kohdassa tarkoitettua odotusajan palkkaa vähennettynä enintään 1 tunnin ruokatauolla. Jokaisen sellaisen 30 tunnin jakson aikana, jolloin ajoneuvon miehis- tönä on vähintään kaksi kuljettajaa, jokaisella kuljettajalla on oltava vähintään 9 tunnin yhtäjaksoinen lepoaika.
9. Työntekijälle on annettava 45 tunnin mittainen, yhtäjaksoinen viikottai- nen lepoaika. Tämä lepoaika voidaan lyhentää kerran kahden peräk- käisen viikon aikana vähintään 24 tunnin yhtäjaksoiseksi lepoajaksi. Lepoajan lyhennys on korvattava lyhennystä vastaavalla yhtäjaksoisel- la lepoajalla ennen kyseistä viikkoa seuraavan kolmannen viikon lop- pua. Korvaava lepoaika on annettava yhtäjaksoisena muun vähintään 9 tunnin lepoajan yhteydessä. Viikottainen lepoaika, joka alkaa yhden viikon aikana ja päättyy toisen viikon aikana, voidaan laskea kuuluvaksi kumpaan tahansa näistä vii- koista. Viikottaiset lepoajat on järjestettävä siten, että saman viikon aikana on annettava kaksi vapaapäivää. Vapaapäivä on kalenterivuorokausi. Työntekijän suostumuksella vapaapäivät voidaan antaa 2- viikkojaksossa edellä olevasta poiketen kuitenkin siten, että jokaisella viikolla on oltava vähintään yksi vapaapäivä. 2-viikkojaksossa on olta- va vähintään 4 vapaapäivää. Vapaapäivä annetaan työntekijän asemapaikkakunnalla, ellei työnteki- jän kanssa muuta sovita.
10. Mikäli työntekijä hänestä riippumattomista syistä, kuten autorikon tai luonnonesteiden takia, joutuu matkalla odottamaan apua, lasketaan hänelle työajaksi koko se aika, minkä hän tekee työtä esteen poistami- seksi tai joutuu vartioimaan autoa. Tällaisista tapauksista on työnteki- jän pyrittävä ilmoittamaan työnantajalle mahdollisimman pian.
11. Xxxxxxx autonkuljettaja tai apumies joutuu matkallaan odottamaan, ei tätä aikaa lueta työajaksi, mutta suoritetaan siitä korvaus. Mikäli autonkuljettaja joutuu toistuvasti siirtämään autoa lastaajan tai purkajan määräyksestä, luetaan kyseinen aika kuljettajan työajaksi. Mikäli autonkuljettaja joutuu vastaavissa olosuhteissa odottamaan jou- tumatta toistuvasti siirtämään autoa ja saa vapaasti poistua autonsa luota, maksetaan kyseisestä ajasta odotusajan palkkaa lukematta sitä työaikaan.
12. Mikäli työntekijä työnantajan toimesta vieraalla paikkakunnalla koko- naan vapautetaan purkaus- ja lastauspaikalta, maksetaan hänelle kui- tenkin odotusajan palkka mahdollisen työpalkan lisäksi yhteensä kah- deksaan (8) tuntiin saakka kalenterivuorokautta kohden. Tämä sään- nös ei koske tapausta, jossa kokonaan vapauttaminen tapahtuu koti- paikkakunnalla.
13. Jos kahden samaa autoa ajavan autonkuljettajan työ on järjestetty niin, että sekin heistä, joka ei tietyllä matkalla autoa ohjaa, on velvollinen siinä seuraamaan mukana, on myös se aika, jonka hän on sidottuna, pidettävä hänen työaikanaan. Jos taas toinen autonkuljettaja on vain velvollinen tietyssä paikassa ryhtymään autoa ohjaamaan, mutta saa sinne itse kulkea vapaasti va- litsemallaan tavalla, ei se aika, jonka hän tähän kulkemiseen käyttää, ole hänen työaikaansa, vaikka hän, olematta siihen velvollinen, kulkisi kysymyksessä olevaan paikkaan sillä autolla, jonka ohjaamiseen hä- nen siellä on ryhdyttävä.
14. Xxxxxxx työntekijä joutuu aloittamaan tai lopettamaan työnsä vieraalla paikkakunnalla, maksetaan matkustusajalta asemapaikkakunnalta työn alkamispaikalle tai päinvastoin yksinkertainen tuntipalkka mat- ka-aikaa työaikaan lukematta. Määräys ei koske niin sanottuja kak- soismiehitystapauksia. Työntekijällä voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitaolla vain yksi asemapaikka, joka ei voi vaihdella. Mil- loin työntekijä joutuu työnantajan määräyksestä aloittamaan tai lopet- tamaan työnsä asemapaikkakunnalla muualla kuin asemapaikalla, maksetaan matkustusajalta asemapaikalle tai päinvastoin peruspalkka matka-aikaa työaikaan lukematta. Asemapaikalla tarkoitetaan varikkoa tai muuta työn aloittamis- ja lopet- tamispaikkaa.
15. Osa-aikaeläkkeellä olevalla työntekijällä ei voi teettää työtä yli työso- pimuksessa sovitun työaikamäärän lukuun ottamatta sairaus- tai muita pakottavia tilanteita.
16. Muuten noudatetaan työaikaan nähden voimassa olevan työaikalain määräyksiä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen Työaikalain noudattaminen Työaikaan nähden noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2olevaa työaikalakia. Perussääntö Säännöllinen työaika on enintään 8 kahdeksan (8) tuntia vuorokaudessa ja enintään 40 tuntia tun- tia viikossa.
3. Keskimääräinen viikkotyöaika Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se päivä- ja kaksivuo- rotyössä on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäenedellyt- täen, että työtä varten on ennakolta ennalta laadittu työtuntijär- jestelmä työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään siksi sen pi- tuiseksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinsanottuun kes- kimäärään. Työajan tasoittumisjärjestelmä on saatettava työntekijöiden tietoon vähintään viikkoa en- nen sen käyttöönottoa. Keskeytyvän sekä keskeytymättömän kolmivuorotyön työajasta on säädetty jäljempänä työehtosopimuksen kohdissa 3.8 ja 3.9. Vuorokautisen työajan pidentäminen Säännöllistä vuorokautista työaikaa voidaan paikallisesti sopien pidentää enintään kym- meneen tuntiin viikoittaisen säännöllisen työajan enimmäismäärän ollessa 50 tuntia. Työ- ajan tulee tällöin enintään vuoden pituisena ajanjaksona tasoittua kahdeksaan tuntiin vuo- rokaudessa ja 40 tuntiin viikossa. Liittojen yhteisen kannan mukaisesti 12 tunnin pituisia työvuoroja voidaan paikallisesti sopien käyttää, milloin se työn laatu sekä työterveys- ja työturvallisuusseikat huomioon ottaen on tuotantoteknisesti perusteltua. Työaikalain 7 §:n mukainen jaksotyö Jaksotyössä säännöllinen työaika määräytyy työaikalain 7 §:n 1 momentin mukaan. Tilapäiset muutokset Käytännön vaatimista tilapäisistä muutoksista neuvotellaan pääluottamusmiehen kanssa ja niistä ilmoitetaan asianomaisille työntekijöille mahdollisimman ajoissa. Ilmoitus tulee tehdä viimeistään muutoksen toteuttamista edeltävänä päivänä, mikäli kyseessä ei ole hätätyö tai siihen verrattava työ. Vuosittaista työaikaa pidennetään paikallisesti sopien 31.10.2016 mennessä keskimää- rin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta 1.1.2017 alkaen. Osa-aikaisilla ja määräaikaisilla työajan lisäys tehdään työajan suhteessa. Toteutus sovitaan paikallisesti käyttäen esimerkiksi seuraavia vaihtoehtoja, joita voidaan myös yhdistellä:
a. Muutetaan keskeytyvissä työaikamuodoissa arkipyhäpäiviä työpäiviksi. Tuntipalkkai- selle maksetaan tehdystä työstä peruspalkan sijasta palkka keskituntiansiolla ja kuukau- sipalkkaisella muutos tehdään kuukausipalkkaa muuttamatta. Näiltä päiviltä ei makseta sunnuntaityökorotusta eikä työajanlyhennyslisää.
4b. Vähennetään päivä- ja kaksivuorotyössä työajanlyhennysvapaita. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuTuntipalkkaiselle työstä maksetaan peruspalkan sijasta keskituntiansiolla ja kuukausipalkkaisella muutos tehdään kuukausipalkkaa muuttamatta.
5c. Vähennetään keskeytyvässä ja keskeytymättömässä kolmivuoroyössä vuorovapaita. Säännöllinen työaika voidaan Tehdyille työpäiville siirretään tällöin maksettavaksi esimerkiksi työajanlyhennyslisiä, lomarahaa tai arkipyhäkorvauksia. Kuukausipalkkaisella muutos tehdään kuukausipalk- kaa muuttamatta.
d. Muutetaan vapaapäiviä, esimerkiksi lauantaita, säännöllisiksi työpäiviksi. Tehdyille työpäiville siirretään tällöin maksettavaksi esimerkiksi työajanlyhennyslisiä, lomarahaa tai arkipyhäkorvauksia. Kuukausipalkkaisella muutos tehdään kuukausipalkkaa muutta- matta.
e. Hyödyntämällä yrityksessä käytössä olevaa liukuvaa työaikaa, työaikapankkia, aloit- tamis- ja lopettamistöitä tai näitä vastaavia työaikajärjestelyjä. Mikäli paikallisesti sopia on sovittu työajan pidentämisestä siten, että vuorokautisen työskennellään lakisää- teisen vuosiloman ylittävän lomapäivän, tasoitusvapaan, työajanlyhennyksen, arkipyhän tai muun vapaapäivän aikana, voidaan paikallisesti sopia, että esimerkiksi sunnuntaityö- korotus, arkipyhäkorvaus, lomaraha tai vuoden alussa sovittu palkasta syrjään laitettava summa kohdennetaan näille työpäiville. Kuukausipalkkaisella muutos tehdään kuukau- sipalkkaa muuttamatta. Mikäli paikallisesti on sovittu työajan pituus pidentämisestä siten, että arkipyhäpäivä on enintään kymmenen nor- maali työpäivä, tuntipalkkaiselle työntekijälle maksetaan tehdylle työlle peruspalkan si- jasta palkka keskituntiansiolla kyseiseltä päivältä. Jos tällaisen viikon lauantai on työnte- kijän vahvistetun työvuoroluettelon mukainen vapaapäivä, lauantaina tehdystä työstä maksetaan, kuten viikkoylityöstä. Ellei paikallisesti päästä sopimukseen 31.10.2016 mennessä, toteutetaan työajan piden- täminen seuraavalla tavalla: • tehdään ensimmäiset 24 tuntia ylityötä ilman peruspalkkaa, maksetaan työvuo- roon liittyvät työehtosopimuksen mukaiset lisät ja vii- koittaisen ylityön korotusosat • työnantajan ilmoittaessa tämän ylityön tarpeesta työntekijä voi kieltäytyä tämän ylityön tekemisestä painavasta henkilökohtaisesta syystä • ellei ylityötä tehdä, pidätetään palkasta vuoden lopussa tai muuten erikseen sovit- tuna ajankohtana niin monen tunnin palkka kuin työntekijältä on jäänyt tekemättä 24 tunnin työajan pituus enintään 50 tuntiapidennyksen tunteja. Mikäli työsuhde päättyy ennen palkasta pidättämistä, vähennetään tekemättömien tuntien palkka työntekijän lopputilistä. Pöytäkirjamerkintä: Osa-aikaisilla ja määräaikaisilla työntekijöillä työajan lisäys tehdään sovitun ja täyden työ- ajan suhteessa. Jos työaikaa ei ole määritelty kiinteästi, tehdään työajan lisäys suhteessa toteutuneeseen työaikaan. Työnantaja ja työntekijä sopivat tarkasteluajankohdista. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksopidennyksestä vähennetään kaksi tuntia jokaista sellaista täyttä kalenterikuukaut- ta kohden, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsätyöntekijä on ollut kokonaan tai osittain lomautettuna, työkyvytön, perhe- vapaalla, vuorotteluvapaalla, opintovapaalla tai muutoin lainsäädäntöön tai työehtosopi- mukseen perustuvasta syystä tai työnantajan luvalla poissa työstä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 7,5 tuntia vuorokaudessa ja 40 enin- tään 37,5 tuntia viikossa.
32. Viikoittainen säännöllinen työaika Työaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 enintään 37,5 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että viikossa. Tällöin työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään tulee etukä- teen laatia työvuoroluettelo siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinkeskimäärään. Tasoittu- misjakso on enintään 8 viikkoa. Säännöllinen vuorokautinen työ- aika saa olla enintään 8 tuntia ja säännöllinen viikoittainen työaika enintään 48 tuntia.
3. Työntekijällä on oikeus ½ - 1 tunnin pituiseen ruokailutaukoon. Ruokailutauko ei ole työaikaa, mikäli työntekijällä on sen aikana oikeus poistua työpaikalta.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiPitkäperjantai, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättätoinen pääsiäis- päivä, helatorstai, vapunpäivä, itsenäisyyspäivä, joulu- ja tapa- ninpäivä, uudenvuodenpäivä, loppiainen sekä joulu- ja juhan- nusaatto ovat palkallisia vapaa- päiviä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuMikäli tuntipalkkaisen työnteki- jän säännöllinen työajan pituus vaihtelee, maksetaan palkka arkipyhiltä arkipyhää edeltävän kolmen kuukauden keskimääräi- sen säännöllisen työajan ansion mukaan.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti Työntekijän kanssa saadaan sopia sitenkokonaistyöajasta, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiamikäli työntekijä ei ole työaikalain pii- rissä. Työajan Tällöin työntekijän tehtä- vänä tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaolla yrityksen tai sen itsenäisen osan johtaminen tai tällaiseen johtamiseen välittö- mästi rinnastettava tehtävä.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työsuhteen Ehdot
Säännöllinen työaika. 1Työaikaan nähden noudatetaan voimassaolevaa työaikalakia, mikäli tästä sopimuk- sesta ei muuta ilmene. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika Työaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se on • päivätyössä enintään 7,5 tuntia päivässä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 37,5 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäenviikossa. Paikallisesti voidaan sopia, että työtä säännöllinen työaika tasoittuu käytössä olevan työai- kamuodon keskimäärään, enintään 40 tuntiin tai 37,5 tuntiin enintään 26 viikon ajan- jaksossa. Tällöin saa vuorokautinen säännöllinen työaika olla enintään 10 tuntia ja viikoittainen säännöllinen työaika enintään 50 tuntia. Työtä varten on laadittava ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4sanottuun keskimäärään. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiVuosittaista työaikaa pidennetään 1.1.2017 lukien keskimäärin 24 tunnilla ansio- tasoa muuttamatta. Työajan lisäyksestä ei makseta erillistä korvausta eikä siitä synny korvattavaa lisä- tai ylityötä. Osa-aikaisen työntekijän vuosittaisen työajan pidennyksen tuntimäärä lasketaan työntekijän tammikuun 1. päivän mukaisen työsopimuksessa sovitun säännölli- sen työajan suhteessa vastaavan kokoaikaiseen tuntimäärään. Määräaikaisella työntekijällä tämän kohdan mukainen vuosittainen pidennyksen tuntimäärä laske- taan suhteuttamalla työsuhteen pituus kyseisenä kalenterivuotena 12 kuukau- teen. Työajan pidentäminen toteutetaan ensisijaisesti paikallisesti sopien, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättäyrityksen ja hen- kilöstön tarpeet huomioiden. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5Esimerkkejä: Henkilöille, joille kertyy työajan lyhennysvapaata, voidaan vapaata leikata vähen- tämällä 3 vapaata 1.1.1995 taulukosta tai vaihtoehtoisesti siirtyä soveltamaan 1.1.2017 voimaan tulevaa rinnakkaista taulukkoa, jossa yhden kertyneen vapaan arvo on muutettu 8 tunnista 6 tuntiin. Säännöllinen työaika Osa-aikaisten osalta lyhennysvapaiden leikkaus toteutetaan osa-aikaisuuden suhteessa. Työajan pidennys voidaan paikallisesti sopia toteuttaa myös siten, että vuorokautisen työaikaan aiemmin sisälty- nyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyksenä oleva koulutus taikka työnantajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilaisuus siirretään järjestettäväksi varsinaisen työajan pituus ulkopuolelle palkattomana toteutettavaksi. Uusien työntekijöiden osalta työajan pidennys voidaan käyttää myös työhön pe- rehdyttämiseen. Pidennyksen tuntimäärä suhteutetaan sovitun työajan mukaan esimerkiksi siten, että 50 prosentin työajassa voidaan järjestää perehdytystä yh- teensä 12 tuntia kolmessa 4 tunnin erässä. Mikäli työajanpidennystavasta ei sovita paikallisesti, toteutetaan pidennys alla maini- tulla tavoilla: Täyttä viikkotyöaikaa tekevien työajan pidennys toteutetaan käyttämällä työajan lyhennysvapaiden kertymisessä 1.1.2017 voimaan tullutta uutta taulukkoa (liite 3) 37,5 tuntia viikossa tekeville kuukausipalkkaisille, työajan pidennys toteutetaan pidentämällä viikkotyöaikaa 38 tuntiin viikossa. Alle 38 tuntia viikossa tekevien työntekijöiden työaikaa lisätään sovittuun työai- kaan suhteutetulla vuosittaisella erällä kalenterivuodessa siten, että työaikaan aiemmin sisältynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyksenä oleva kou- lutus taikka työnantajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilai- suus siirtyy varsinaisen työajan ulkopuolelle palkattomana toteutettavaksi. Työnantaja päättää edellä mainitun koulutuksen tai muun tilaisuuden ajankohdan sijoittamisesta viimeistään 2 viikkoa aiemmin noudattaen työehtosopimuksen määräyksiä työvuoroluettelon antamisesta. Vapaapäiväksi sijoitettavan työajan pidennyksen kesto on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 vähintään 6 tuntia, ellei paikallisesti toisin sovita. Työajan lyhentämisen osalta noudatetaan liittojen välillä solmittua työajan ly- hentämispöytäkirjaa, joka on tämän sopimuksen liitteenä. Työajan lyhentämisessä tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa huomioida myös edellä kuvattu työmarkkina- keskusjärjestöjen 14.6.2016 sopima 24 tunnin pidennys vuosittaiseen työai- kaan. Vain työnantaja ja työntekijä voivat keskenään sopia siirtymisestä 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonatunnin työviikosta 37,5 tunnin työviikkoon, jos työntekijän työsuhde on alkanut ennen työehtosopimuksen voimaantuloa. Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. (TAL 35.2 §) Työpaikoilla suositellaan noudatettavaksi periaatetta, että työvuoroluetteloa laadittaessa tulee välttää epätarkoituksenmukaisen lyhyitä työvuoroja. Laa- dinnassa otetaan huomioon kysyntä, työn luonne sekä työntekijän olosuhteet. Työvuorojen sijoittelun osalta on otettava huomioon, että työ on järjestettävä niin, että työntekijä saa tarpeeksi aikaa lepoa, virkistystä ja kehitystä varten.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä 1 Työaika päivä- ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. yksi- ja kaksivuorotyössä Säännöllinen työaika päivä- ja kaksivuorotyössä on enintään 8 kahdeksan tuntia vuorokaudessa päivässä ja 40 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, ellei toimihenkilön kanssa ole sovittu, että se on • päivätyössä 7,5 tuntia päivässä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 37,5 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4tai ellei toimihenkilön kanssa ole sovittu muusta säännöllisestä työajasta. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika Säännöllistä vuorokautista työaikaa voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen sopimalla pidentää enintään neljällä tunnilla viikoittaisen säännöllisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään enimmäismäärän ollessa 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua täl- löin enintään vuoden pituisena ajanjaksona tasoittua keskimäärin kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa vuoro- kaudessa ja 40 tuntiin viikossa viikossa. Paikallisesti voidaan työehtosopimuksen neuvottelujärjestyksen mukaisesti sopia siirtymisestä 37,5 tunnin työviikosta 40 tunnin työviikkoon. Sopimus on tehtävä edellisen vuoden loppuun mennessä. Sopimus on vuosittain irtisanottavissa kahden kuukauden irtisanomisajalla siten, että sopimus loppuu kalenterivuoden päättyessä. Siirryttäessä 40-tuntiseen työviikkoon toimi- henkilön kuukausipalkkaa korotetaan 2,7 %. Toimihenkilön siirtyessä takaisin 37,5 tuntiseen työviikkoon, alennetaan hänen kuukausipalkkaansa 2,6 %. 40-tuntiseen työaikamuotoon siirtymisen jälkeen noudatetaan tämän pykälän työajan tasaa- mista koskevia määräyksiä. Erilaisten työaikajärjestelyjen käyttöönottoa suunniteltaessa on tarkoituksenmukaista selvittää myös mahdollisuudet liukuvan ja porrastetun työajan käyttöön ottamiseen. Liukuvaan ja por- rastettuun työaikaan voidaan siirtyä, mikäli siitä sovitaan paikallisesti. Paikallisesti voidaan so- pia vuorokautisesta liukuma-ajasta yli neljän tunnin ja enimmäiskertymästä siten, että ylitysten enimmäiskertymä on enintään 80 tuntia. Liukuvan työajan enimmäismäärän seurantajaksona voidaan käyttää kalenterivuotta. Kalenterivuoden sijasta voidaan seurantajaksoksi sopia pai- kallisesti vuoden pituisena ajanjaksonapituinen ajanjakso. Liitot suosittelevat porrastetun työajan käyttämistä ja järjestävät yrityskohtaista koulu- tusta porrastetusta työajasta. Ellei paikallisesti ole toisin sovittu alkavat työviikko ja työvuorokausi maanantaina ensimmäi- sen työvuoron alkaessa. Sunnuntaityövuorokausi päättyy samana ajankohtana.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1Jaksotyöaikaa noudattavien henkilöiden säännöllinen työaika on keski- määrin 111 tuntia kolmen viikon pituisena ajanjaksona. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä tulee ta- soittua sanottuun keskimäärään 26 viikon pituisella tasoittumisjaksolla. Työnantajalla on oikeus teettää tarvittaessa työtä enintään 120 tuntia kolmiviikkoisjaksossa. Työajan tasoittuminen edellä mainittuun keskimäärään tarkistetaan nii- den kolmiviikkoisjaksojen lopussa, johon sisältyvät 30.6. tai 31.12. Jos jakson lopussa on yli- tai alijäämää, tällöin on sovittava, miten se tasoi- tetaan seuraavan jakson aikana. Niissä kolmiviikkoisjaksoissa, joihin sattuvat uudenvuodenpäivä, loppiai- nen, pitkäperjantai, toinen pääsiäispäivä, vapunpäivä, juhannusaatto, it- senäisyyspäivä, jouluaatto, joulupäivä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen tapaninpäivä kolmiviikkoisjak- son säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenlyhenee kutakin tällaista muulle arkipäivälle kuin lauantaille sattuvaa päivää kohti 7,5 tunnilla. Mikäli tuotannollisten syiden vuoksi jakson säännöllistä työaikaa ei ole mahdollista lyhentää edellisessä momentissa tarkoitetulla tavalla, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa työnantajalla oikeus teettää työtä enintään vuoden pituisena ajanjaksona1 momentissa tarkoitettu määrä ko. jaksossa, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonamikäli tämä on erikseen työvuoroluettelossa ilmoi- tettu. Tässä tarkoitettu työaikaa lyhentävä osuus korvataan antamalla vastaava samansuuruinen vapaa-aika, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäenellei sovita vastaavasta rahakor- vauksesta. Ellei vastaavaa vapaata voida antaa saman tasoittumisjak- son aikana, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksijakson päättyessä sovittava, jonka kuluessa viikoittainen milloin seuraavan jakson ai- kana vastaava vapaa pidetään. Vuorokautinen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4määräytyy työvuoroluettelon mu- kaan. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia Työvuorot on järjestettävä työvuoroluettelossa siten, että vuorokautisen työajan pituus säännöllinen työaika vuorokaudessa on enintään kymmenen vähintään 4 tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 12 tuntia. Työajan Tästä määräyksestä saadaan poiketa asianomaisen suostumuksella. Työvuoroluettelo on jaksotyöaikamuodossa laadittava kolmiviikkoiskau- sittain. Milloin työtä teetetään iltaisin, on työvuorot järjestettävä siten, että hen- kilölle tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa työtä kello 18.00 jälkeen enintään keskimäärin puolessa ka- lenteripäivistä ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaviitenä päivänä peräkkäin kolmiviikkoisjakson aikana. Tästä voidaan poiketa ao. henkilön suostumuksella. Tätä sään- nöstä ei sovelleta työaloilla, joissa työsopimuksen mukainen työ sijoittuu työn luonteen vuoksi jatkuvasti klo 18.00 jälkeiseen aikaan. Näistä poik- keusjärjestelyistä sovitaan tarkemmin yhtiön ja ao. ammattiyhdistysten välillä. Xxxxxxx työtä teetetään tämän sopimuksen tarkoittamaan yötyöaikaan, on työvuorot järjestettävä siten, että henkilölle tulee keskimäärin enintään puolet työvuoroista sellaisiksi, jolloin säännöllistä työaikaa on sijoitettu kello 22.00 ja 06.00 väliseen aikaan. Tästä voidaan poiketa ao. henkilön suostumuksella. Työvuoroluettelo on ilmoitettava henkilölle viimeistään työvuoroluette- loon merkittyä ensimmäistä työvuoroa edeltävänä keskiviikkona ennen kello 16.00. Työvuoroluettelon julkistamisen jälkeen siihen saa tehdä vain välttämät- tömiä muutoksia, jotka eivät kuitenkaan saa koskea viikoittaista vapaa- aikaa eikä viikon toista vapaapäivää. Tällaisia välttämättömiä muutoksia voidaan tehdä enintään kaksi henkilöä kohti kolmiviikkoisjakson aikana ja viikkoa kohti enintään yksi. Tässä tarkoitettu työvuoroluettelon muutos on ilmoitettava asianomaiselle henkilölle viimeistään kahta yötä ennen muutettavaa työvuoroa ennen kello 16.00 silloin, kun työvuoro siirtyy ko- konaan toiselle päivälle. Mikäli kyseessä on työajan siirto saman vuoro- kauden sisällä, työajan pituutta muuttamatta voidaan ilmoitus kuitenkin antaa edellisen työvuoron kuluessa ennen kello 16.00. Välttämättömistä muutoksista aiheutuvat haitat on pyrittävä tasaamaan mahdollisimman hyvin kysymykseen tulevien henkilöiden kesken. Työvuoroluetteloon tehtävän muutoksen syy on ilmoitettava ao. henkilölle. Jaksotyöaikaa sovelletaan niissä töissä, joissa tuotannolliset syyt sitä edellyttävät.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllinen työaika on 7 tuntia 15 minuuttia vuorokaudessa ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä36 tuntia 15 minuuttia viikossa.
2. Säännöllinen työaika Työviikossa on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaviisi työpäivää.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenKohdasta 2 poiketen työpäiviä on vähemmän kuin viisi, että se kun työviikko sisäl- tää pitkäperjantain, toisen pääsiäispäivän, helatorstain tai juhannusaaton tai muuksi päiväksi kuin lauantaiksi tai sunnuntaiksi sattuvan uudenvuodenpäi- vän, loppiaisen, vapunpäivän, itsenäisyyspäivän, jouluaaton, joulupäivän tai tapaninpäivän. Työviikko on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tällöin päivää kohti 7 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona15 minuuttia koh- dassa 1 mainittua lyhyempi riippuen siitä, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonasisältyykö työviikkoon yksi, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinkaksi vai kolme edellä mainittua arkipyhää tai aattopäivää.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiTyöajaksi luetaan työhön käytetty aika. Työajaksi luetaan myös aika, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluujoka kuluu kulkemiseen tai kuljetukseen työnantajan määräämästä lähtöpaikasta varsinaiseen työn suorituspaikkaan ja sieltä lähtöpaikkaan palaamiseen.
5. Säännöllinen työaika Työviikko alkaa maanantaina klo 00. Vuorokausi alkaa kello 00, jollei ole sovittu sen alkamisesta samaan aikaan kuin toimihenkilön on säännönmu- kaisesti saavuttava työhönsä. Lepoaika
6. Toimihenkilölle annetaan sunnuntain ajaksi vähintään 35 tuntia kestävä yh- denjaksoinen viikkolepo. Viikkolepo voidaan paikallisesti sopia kuitenkin antaa viikon muunakin aikana, jos työtä sen luonteen vuoksi tehdään kaikkina viikonpäi- vinä. Viikkolepomääräyksestä voidaan poiketa hätätyötä tehtäessä tai jos toimi- henkilöä tilapäisesti tarvitaan työhön hänen viikkoleponsa aikana työpaikan säännöllisen työnkulun turvaamiseksi. Pääsääntöisesti toimihenkilöllä on kaksi viikkolepopäivää peräkkäin siten, että vuorokautisen työajan pituus toinen viikkolepopäivä on enintään kymmenen tuntia lauantai, jos tämä työn järjestelyn kannalta on mahdollista. Päivittäinen tunnin lepoaika voidaan tarvittaessa lyhentää 30 minuutiksi. Jos toimihenkilöllä on oikeus ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonatosiasiallinen mahdollisuus poistua työpai- kalta, lepoaikaa ei lasketa työajaksi.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä 4.1 Säännöllisen vuorokautisen ja tämän työehtosopimuksen määräyksiäviikoittaisen työajan enimmäispituudesta voidaan sopia paikallisesti.
2. Säännöllinen 4.2 Muussa tapauksessa säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 enintään 52 kalenteriviikon pituisena ajanjaksona keskimäärin enintään 4.5 kohdan mukainen viikkotyöaika.
4.3 Säännöllinen vuorokautinen työaika voidaan kuitenkin pidentää enintään 10 tuntiin ja viikoittainen säännöllinen työaika enintään 50 tuntiin. Työajan tulee tasoittua keskimäärin enintään 4.5 kohdan mukaiseen viikkotyöaikaan 52 kalenteriviikon aikana.
4.4 Keskeytymättömällä kolmivuorotyöllä tarkoitetaan työtä, jota tehdään kolmessa vuorossa yhteensä 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa.
3. Viikoittainen 4.5 Keskimääräisen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä työajan vaihteluväli vuodessa 30 arkipäivän vuosiloman jälkeen: Yksi- ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 1708-1756 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 36,2-37,2 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksiKeskeytyvässä kolmivuorotyössä 1708-1756 tuntia 36,2-37,2 tuntia viikossa Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä 1632-1680 tuntia 34,6-35,6 tuntia viikossa
4.6 Keskimääräisessä työajassa laaditaan tasoittumisjaksoksi työajan tasoittumissuunnitelma, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen aikana työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinedellä 4.5. kohdan mukaiseen työaikamuotokohtaiseen vuosityöajan vaihteluväliin.
44.7 Työajan tasaaminen kohdan 4.5. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuvuosityöajan vaihteluväliin voidaan toteuttaa käyttämällä 40 tunnin viikoittaisen työajan työtuntijärjestelmää ja antamalla työntekijälle työajan joustovapaata joko kokonaisina vapaapäivinä tai lyhentämällä työvuoron pituutta.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen 4.8 Säännöllisen vuosittaisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen määrä voi vaihdella työntekijäkohtaisesti riippuen työntekijän vuororyhmästä, joustotyöajan ja joustovapaan määrästä, työntekijän vuosilomaoikeudesta, arkipyhäviikkojen työajasta sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäjuhannus- ja jouluaaton työajasta.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan 4.9 Vuoden tai sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitalyhyemmän ajanjakson keskimääräinen säännöllinen työaika saadaan laskemalla ajanjakson työviikkojen lukumäärä keskimääräisellä viikkotyöajalla.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Säännöllinen työaika. Päivätyö ja kaksivuorotyö
1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 kahdeksan (8) tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
32. Viikoittainen Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se keskimääräisenä. Vuorokautinen säännöllinen työaika on • päivätyössä tällöin kuudesta yhdeksään tuntia ja kaksivuorotyössä säännöllinen viikoittainen työaika enintään 50 tuntia. Paikallisesti sopien voidaan vuorokautinen työaika pidentää 10 tuntiin. Säännöllisen viikkotyöajan tulee tasoittua keskimäärin 40 tuntia vii- kossa tuntiin enintään vuoden kuuden kuukauden pituisena ajanjaksona. Paikallisesti sopien tasoittumisjaksoa voidaan pidentää enintään 12 kuukauteen.
3. Käytettäessä kohdan 2 mukaista keskimääräistä työaikaa työnantaja laatii työvuoroluettelon, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonajosta ilmenevät työvuorojen ajankohdat ja pituudet sekä vapaapäivät. Työvuoroluettelo laaditaan työajan tasoittumisjaksolle, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä kuitenkin vähintään siksi neljän viikon pituiseksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinjollei se suoritettavan työn epäsäännöllisyyden vuoksi ole mahdotonta. Työvuoroluettelo tulee kuitenkin aina laatia niin pitkälle ajanjaksolle kuin mahdollista.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättäTyövuoroluetteloa laadittaessa työnantaja kuulee työntekijäin luottamusmiestä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuTyövuoroluettelon on oltava työntekijöiden nähtävänä vähintään neljä päivää ennen sen alkamista. Työvuoroluettelon mukaisia työaikoja voidaan paikallisesti sovitulla tavalla muuttaa. Muuttamistarpeen voi esittää työnantaja tai työntekijä.
5. Säännöllinen työaika Xxxxxxx viikon toinen vapaapäivä siirtyy myöhemmin annettavaksi, lisääntyy sen viikon viikkotyöaika yhdellä työvuoron tuntimäärällä. Työntekijän suostumuksella voidaan paikallisesti sopia sitenmyös viikkolepopäivä siirtää myöhemmin annettavaksi, että vuorokautisen työajan jolloin viikkotyöajan pituus kasvaa kahdella työvuoron tuntimäärällä. Tällöin vähintään toinen siirretyistä vapaapäivistä on enintään kymmenen tuntia annettava kahden viikon kuluessa. Vapaapäiviä siirrettäessä työnantajan on huomioitava pitkien työjaksojen työntekijälle aiheuttama kuormitus sekä sen tuomat työturvallisuus- ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiaterveysriskit. Työajan Työnantajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonakuulla työntekijää hänen jaksamiseensa liittyen.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllinen työaika on enin- tään 7,5 tuntia vuorokaudessa ja tämän työehtosopimuksen määräyksiäenintään 37,5 tuntia viikossa. Säännöllisen työajan ylittävä työ, on lisä- tai ylityötä, joka korvataan rahana tai työnteki- jän suostumuksella korotettuna vapaa-aikana.
2. Säännöllinen työaika on Kuukausipalkkaisessa työssä työaikaan sisältyvien tulkkaus-/ opetustuntien määrä voi sään- nöllisessä työssä olla enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 30 tuntia viikossa. Asioimistulkkauksessa tulkkaus- tunti käsittää tulkkaukseen käyte- tyn ajan ja matka-ajan työpäivän sisällä. Opiskelutulkkauksessa ja ope- tuksessa tulkkaus-/opetustunti käsittää oppitunnit välituntei- neen.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika Työaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se on • päivätyössä keskimäärin 37,5 tuntia viikossa, mikäli työnantaja ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 työn- tekijä sopivat asiasta. Työajan tulee tasoittua keskimääräiseen 8 viikon tasoittumisjakson sisällä. Vuorokautinen säännöllinen työ- aika voi olla enintään 7,5 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinvoi olla enintään 45 tuntia. Työvuorolista tulee antaa 2 viikkoa aikaisemmin. Keskimää- räisessä työajassa työaikaan si- sältyvien tulkkaus-/opetustuntien määrä voi olla enintään 36 tuntia viikossa. Mikäli työntekijä ja työantaja ovat sopineet keskimääräisestä työajasta, on työntekijällä oikeus irtisanoa keskimääräistä työaikaa koskeva sopimus 4 viikon irti- sanomisaikaa käyttäen ja palata tekemään säännöllistä työaikaa.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiTyöviikko järjestetään viisipäiväi- seksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuellei työntekijän kanssa ole sovittu keskimääräisestä työajasta.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 7,5 tuntia vuorokaudessa ja 40 enintään 37,5 tuntia viikossa.
32. Viikoittainen säännöllinen työaika Työaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 enin- tään 37,5 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että viikossa. Tällöin työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään tulee laatia työvuoroluettelo siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen työaika tasoittuu keskimäärään. Työvuoro- luettelo tulee laatia ennen kunkin tasoittumisjakson alkamista. Tasoittumisjakso on enintään kahdeksan viikkoa.
3. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia liukuvasta työajasta. Liukuvassa työajassa säännöllistä vuorokautis- ta työaikaa lyhentää tai pidentää liukuma-aika. Xxxxxxx-aika saa olla enintään neljä tuntia. Sopimus liukuvasta työajasta on teh- tävä kirjallisesti. Xxxxxxxxxx työajasta sovittaessa on sovittava ainakin • yhdenjaksoisesta kiinteästä työajasta; • työajan vuorokautisesta xxxxxxxxxxxx- ta ja xxxxxxx-ajan sijoittamisesta; • lepoaikojen sijoittamisesta; • säännöllisen työajan ylitysten ja alitus- ten enimmäiskertymästä. Viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinsaa olla keskimäärin enintään 40 tuntia neljän kuukauden seurantajakson aikana, joka voidaan ylittää tai alittaa liukumarajojen puitteissa. Seuranta- jakson päättyessä ylitysten kertymä saa olla enintään 60 tuntia ja alitusten määrä enintään 20 tuntia.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiTyöntekijällä on oikeus ½ - 1 tunnin pituiseen ruokailutaukoon. Ruo- kailutauko ei ole työaikaa, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluumikäli työntekijällä on sen aikana oikeus ja tosiasiallinen mahdollisuus poistua työpaikalta.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia sitenTyöaikaa on työhön käytetty aika ja aika, että vuorokautisen työajan pituus jonka työntekijä on enintään kymmenen tuntia velvollinen olemaan työnantajan käytettävis- sä työpaikalla. Terapiatyön lisäksi työaikaa on esimerkiksi valmistelu, lausuntojen kirjoittaminen ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonayhteis- työpalaverit.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksoMatka-ajaksi katsotaan aika, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäjona työntekijä matkustaa työnantajan määräyksestä työtehtäviensä hoita- miseksi. Matka-aika on työaikaa.
7. Työnantaja voi käyttää Mikäli sovittu terapia-aika peruute- taan, katsotaan sovittu terapia-aika työajaksi ja työntekijälle on mak- settava palkka sovitun mukaisesti. Työntekijä on velvollinen tuona ai- kana tekemään muuta työnantajan osoittamaa työtä.
8. Palkallisia vapaapäiviä ovat pit- käperjantai, toinen pääsiäispäivä, helatorstai, vapunpäivä, itsenäi- syyspäivä, joulu- ja tapaninpäivä, uudenvuodenpäivä sekä joulu- ja juhannusaatto. Tunti- ja provisiopalkkaisille työnte- kijöille palkka arkipyhiltä maksetaan arkipyhää edeltävän kolmen kuu- kauden keskimääräisen säännöllisen työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitaansion mukaan. Tarkoitus on, että palkka vastaa työntekijän tavanomaista keskian- siota.
Appears in 1 contract
Samples: Työsuhteen Ehdot
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen Mikäli tästä pöytäkirjasta ei muuta johdu, noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä säännöksiä. Päätoimisella talonmiehellä vuosittaista työaikaa pidennetään kilpailukykysopimuksen mukaisesti keskimäärin 24 tunnilla vuosittaista ansiotasoa muuttamatta 1.1.2017. Osapäivätoimisella talonmiehellä (ml. osa-aikaisena toteuttava lomautus, perhevapaa, sairausloma ja tämän eläke) työajan pidennys toteutetaan työsopimuksessa sovitun työajan suhteessa tai liitepöytäkirjan 12 §:n mukaisesti määritellyn työajan suhteessa. Määräaikaisessa työsuhteessa pidennys toteutetaan sovitun työsuhteen keston mukaisesti. Työajan pidennyksen osalta ei sovelleta työehtosopimuksen määräyksiä10.1. §:n lisätyötä koskevaa määräystä. Työajan pidennyksen toteuttamistavasta sovitaan paikallisesti työehtosopimuksen 18 §:n mukaisesti. Ellei työajan pidennyksen toteuttamistapaa saada paikallisesti sovittua, työnantaja määrää vuosittain pidennyksen toteuttamistavan alla esitetyllä tavalla:
1) Säännöllisen työajan ollessa 40 tuntia viikossa, työajan lyhentämisvapaiden määrää vähennetään 24 tunnilla työajan lyhentämistä koskevan pöytäkirjan (liite 3) 2 §:n b) kohdan taulukon mukaisesti.
2) Säännöllisen työajan ollessa alle 40 tuntia viikossa, työajan pidennys toteutetaan viikoittaista säännöllistä työaikaa pidentämällä. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se Työviikko on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiaviisipäiväinen. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa lyhennys määräytyy työehtosopimuksen työajan lyhentämistä koskevan pöytäkirjan mukaisesti (tes liite 3). Päivittäinen työaika sijoittuu klo 06.00 ja 40 tuntiin 17.00 välille, paitsi yhtenä päivänä viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaklo 18.00 asukkaiden vastaanottamisen takia. Päätoimisella talonmiehellä on oikeus ruokailutaukoon työpäivän kuluessa.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1Työaikaan nähden noudatetaan voimassaolevaa työaikalakia, mikäli tästä so- pimuksesta ei muuta ilmene. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika Työaika voidaan järjestää myös si- tensiten, että se on • päivätyössä enintään 7,5 tuntia päivässä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 37,5 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäenviikossa. Paikallisesti voidaan sopia, että työtä säännöllinen työaika tasoittuu käytössä ole- van työaikamuodon keskimäärään, enintään 40 tuntiin tai 37,5 tuntiin enintään 26 viikon ajanjaksossa. Tällöin saa vuorokautinen säännöllinen työaika olla enintään 10 tuntia ja viikoittainen säännöllinen työaika enintään 50 tuntia. Työtä varten on laadittava ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4sanottuun keskimäärään. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiVuosittaista työaikaa pidennetään 1.1.2017 lukien keskimäärin 24 tunnilla an- siotasoa muuttamatta. Työajan lisäyksestä ei makseta erillistä korvausta eikä siitä synny korvattavaa lisä- tai ylityötä. Osa-aikaisen työntekijän vuosittaisen työajan pidennyksen tuntimäärä laske- taan työntekijän tammikuun 1. päivän mukaisen työsopimuksessa sovitun säännöllisen työajan suhteessa vastaavan kokoaikaiseen tuntimäärään. Mää- räaikaisella työntekijällä tämän kohdan mukainen vuosittainen pidennyksen tuntimäärä lasketaan suhteuttamalla työsuhteen pituus kyseisenä kalenteri- vuotena 12 kuukauteen. Työajan pidentäminen toteutetaan ensisijaisesti paikallisesti sopien, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättäyrityksen ja henkilöstön tarpeet huomioiden. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5Esimerkkejä: Henkilöille, joille kertyy työajan lyhennysvapaata, voidaan vapaata leikata vä- hentämällä 3 vapaata 1.1.1995 taulukosta tai vaihtoehtoisesti siirtyä sovelta- maan 1.1.2017 voimaan tulevaa rinnakkaista taulukkoa, jossa yhden kerty- neen vapaan arvo on muutettu 8 tunnista 6 tuntiin. Säännöllinen työaika Osa-aikaisten osalta ly- hennysvapaiden leikkaus toteutetaan osa-aikaisuuden suhteessa. Työajan pidennys voidaan paikallisesti sopia toteuttaa myös siten, että vuorokautisen työaikaan aiemmin sisäl- tynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyksenä oleva koulutus taikka työnantajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilaisuus siirre- tään järjestettäväksi varsinaisen työajan pituus ulkopuolelle palkattomana toteutetta- vaksi. Uusien työntekijöiden osalta työajan pidennys voidaan käyttää myös työhön perehdyttämiseen. Pidennyksen tuntimäärä suhteutetaan sovitun työajan mu- kaan esimerkiksi siten, että 50 prosentin työajassa voidaan järjestää perehdy- tystä yhteensä 12 tuntia kolmessa 4 tunnin erässä. Mikäli työajanpidennystavasta ei sovita paikallisesti, toteutetaan pidennys alla mainitulla tavoilla: Täyttä viikkotyöaikaa tekevien työajan pidennys toteutetaan käyttämällä työ- ajan lyhennysvapaiden kertymisessä 1.1.2017 voimaan tullutta uutta tauluk- koa (liite 1) 37,5 tuntia viikossa tekeville kuukausipalkkaisille, työajan pidennys toteute- taan pidentämällä viikkotyöaikaa 38 tuntiin viikossa. Alle 38 tuntia viikossa tekevien työntekijöiden työaikaa lisätään sovittuun työ- aikaan suhteutetulla vuosittaisella erällä kalenterivuodessa siten, että työai- kaan aiemmin sisältynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyksenä oleva koulutus taikka työnantajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edel- lyttävä tilaisuus siirtyy varsinaisen työajan ulkopuolelle palkattomana toteutet- tavaksi. Työnantaja päättää edellä mainitun koulutuksen tai muun tilaisuuden ajankoh- dan sijoittamisesta viimeistään 2 viikkoa aiemmin noudattaen työehtosopi- muksen määräyksiä työvuoroluettelon antamisesta. Vapaapäiväksi sijoitetta- van työajan pidennyksen kesto on enintään kymmenen tuntia vähintään 6 tuntia, ellei paikallisesti toisin sovita. Vuosittaiseen työaikaan vaikuttaa myös 1.1.1995 voimaan tullut työajan lyhen- täminen. Sen osalta noudatetaan liittojen välillä solmittua työajan lyhentämis- pöytäkirjaa, joka on tämän sopimuksen liitteenä. Työnantaja ja vii- koittaisen työntekijä voi- vat sopia työajan pituus enintään 50 tuntialyhentämisvapaiden korvaamisesta rahana. Työajan lyhentämisessä tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa huomioida myös edellä kuvattu työmarkkina- keskusjärjestöjen 14.6.2016 sopima 24 tunnin pidennys vuosittaiseen työai- kaan. Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjak- son alkamista. (TAL 35.2 §) Työpaikoilla suositellaan noudatettavaksi periaatetta, että työvuo- roluetteloa laadittaessa tulee välttää epätarkoituksenmukaisen ly- hyitä työvuoroja. Laadinnassa otetaan huomioon kysyntä, työn luonne sekä työntekijän olosuhteet. Työvuorojen sijoittelun osalta on otettava huomioon, että työ on järjestettävä niin, että työntekijä saa tarpeeksi aikaa lepoa, virkistystä ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonakehitystä varten.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 7 tuntia 21 minuuttia vuorokaudessa ja enin- tään 36 tuntia 45 minuuttia viikossa. 1.1.2021 alkaen säännöllinen työaika on 7 tuntia 15 minuuttia vuorokaudessa ja 36 tuntia 15 minuuttia viikossa. Mikäli työnantajan ja työntekijän välillä erikseen sovitaan, taikka jos on kysy- mys yötyötä tekevistä, voidaan säännöllinen työaika määritellä siten, että viik- kotyöaika tasoittuu tämän sopimuksen mukaisen viikkotyöajan keskimäärään enintään kolmen viikon pituisena ajanjaksona. Tällöin ei säännöllinen työaika saa ylittää 10 tuntia vuorokaudessa ja 40 48 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen Mikäli työaika järjestetään edellisen kappaleen mukaisesti, taikka päivittäisen säännöllisen työajan aloittamis- ja päättymisaikaa ei ole määrätty kiinteäksi, on vähintään viikkoa etukäteen laadittava työvuorolista, josta työntekijän työ ja va- paa-ajat käyvät ilmi. Lääkäritehtävissä säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenon enintään 7 tuntia 30 minuuttia vuo- rokaudessa ja enintään 37 tuntia 30 minuuttia viikossa, että ellei työnantajan ja työntekijän välillä muuta sovita. 1.1.2021 alkaen säännöllinen työaika on 7 tun- tia 24 minuuttia vuorokaudessa ja 37 tuntia viikossa, ellei työnantajan ja työn- tekijän välillä muuta sovita. Säännölliseen työaikaan sisältyy enintään 15 - 20 minuutin pituinen ruokatauko työn ohessa. Liukuvaa työaikaa sovelletaan niihin työntekijöihin, joihin se toiminnan kannalta on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä mahdollista. Liukuman kertymä tasoittuu kerran vuodessa 60 tuntiin. Vuo- rokautinen liukuma saa olla enintään 5 tuntia. Liukuva työaika sijoittuu päivä- työssä välille klo 6–21. Kertyneitä saldovapaita on mahdollista pitää esimiehen kanssa sovittaessa kerrallaan viisi peräkkäistä työpäivää. Työntekijän työaika ylityö mukaan lukien ei saa ylittää keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 48:aa tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin12 kuukauden ajanjakson aikana.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 7,5 tuntia vuorokaudessa päivässä ja 40 37,5 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen Paikallisesti voidaan sopia, että säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tentasoittuu käytössä olevan työaikamuodon keskimäärään, että se on • päivätyössä enintään 37,5 tuntiin enintään 26 viikon ajanjak- sossa. Tällöin saa vuorokautinen säännöllinen työaika olla enintään 10 tuntia ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa viikoittainen säännöllinen työaika enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä 48 tuntia. Työtä varten on laadittava ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä työajan tasoittumisjärjestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4sanottuun keskimäärään. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiTyövuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, vaikka viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi alkaa kello 06.00. Vuosittaista työaikaa pidennetään 1.1.2017 lukien keskimäärin 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta. Työajan lisäyksestä ei makseta erillistä korvausta eikä siitä jätetään yksi vuoro synny korvattavaa lisä- tai ylityötä. Osa-aikaisen työntekijän tämän kohdan mukaisen vuosittaisen työajan xx- xxxxxxxxx tuntimäärä lasketaan työntekijän tammikuun 1. päivän mukai- sen työsopimuksessa sovitun tuntimäärän suhteessa vastaavan kokoaikai- seen tuntimäärään. Määräaikaisella työntekijällä tämän kohdan mukainen vuosittainen pidennyksen tuntimäärä lasketaan suhteuttamalla työsuhteen pituus kyseisenä kalenterivuotena 12 kuukauteen. Työajan lisäyksestä ei makseta erillistä korvausta eikä siitä synny korvattavaa lisä- tai ylityötä. Alle 37,5 tuntia viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia tekevien työntekijöiden työaikaa lisätään 24 tunnin vuosittaisella erällä kalenterivuodessa siten, että vuorokautisen työaikaan aiemmin sisäl- tynyt ammatillinen tai muu työn tekemisen edellytyksenä oleva koulutus taikka työnantajan järjestämä muu työntekijän läsnäoloa edellyttävä tilai- suus siirtyy varsinaisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7ulkopuolelle palkattomana toteutettavaksi. Työnantaja voi käyttää päättää edellä mainitun koulutuksen tai muun tilaisuuden ajan- kohdan sijoittamisesta viimeistään 2 viikkoa aiemmin noudattaen työehto- sopimuksen määräyksiä työvuoroluettelon antamisesta. Vapaapäiväksi si- joitettavan työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitapidennyksen kesto on vähintään 6 tuntia, ellei paikalli- sesti toisin sovita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 kahdeksan (8) tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
32. Viikoittainen Yrityksen tuotannollisten tarpeiden niin vaatiessa säännöllinen viikoittainen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se keskimääräisenä. Vuorokautinen säännöllinen työaika voi tällöin vaihdella neljästä kymmeneen tuntiin ja säännöllinen viikoittainen työaika on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä enintään 50 tuntia. Kymmenen (10) tunnin pituisia työvuoroja voidaan yhdenjaksoisesti käyttää enintään kahden viikon ajan. Tämän jälkeen on oltava vähintään viikon ajan enintään kahdeksantuntisia työvuoroja. Säännöllisen viikkotyöajan tulee tasoittua keskimäärin 40 tuntia vii- kossa tuntiin enintään vuoden pituisena 52 viikon ajanjaksona. Työvuoroluettelon mukaisten työaikojen käyttö perustuu yrityksen tuotannon ja/tai sen työntekijöiden tarpeisiin. Työvuoroluettelon mukaisella työajalla tarkoitetaan työvuoroja, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa joissa niiden pituus voi vaihdella neljästä kymmeneen tuntiin. Samalla viikolla voi olla useitakin eripituisia työvuoroja. Työvuorojen pituudet voivat vaihdella myös viikoittain tai kuukausittain. Työviikon työtuntimäärät voivat työvuoroluettelon tarkoittamissa työvuoroissa vaihdella. Säännöllisen työajan enimmäispituus on kuitenkin 50 tuntia. Viikkotyöajan on tasoituttava 52 viikon jaksossa 40 tuntiin. Tämä on otettava huomioon työvuoroluettelon laadinnassa.
3. Paikallisesti sopien voi työvuoroluettelon mukainen vuorokautinen työaika olla yhdenjaksoisesti enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa viikon ajan 11 tuntia. Tällöin säännöllinen viikkotyöaika voi olla enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten 55 tuntia. Viikon mittaisen jakson jälkeen on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä oltava enintään kahdeksan (8) -tuntiset työvuorot vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinviikon ajan.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiXxxxxxx viikon toinen vapaapäivä siirtyy myöhemmin annettavaksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättälisääntyy sen viikon viikkotyöaika yhdellä työvuoron tuntimäärällä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuTyöntekijän suostumuksella voidaan myös viikkolepopäivä siirtää myöhemmin annettavaksi, jolloin viikkotyöajan pituus kasvaa kahdella työvuoron tuntimäärällä. Tällöin vähintään toinen siirretyistä vapaapäivistä on annettava kahden viikon kuluessa. Vapaapäiviä siirrettäessä työnantajan on huomioitava pitkien työjaksojen työntekijälle aiheuttama kuormitus sekä sen tuomat työturvallisuus- ja terveysriskit. Työnantajan tulee kuulla työntekijää hänen jaksamiseensa liittyen.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiaKäytettäessä kohdan 2. mukaista keskimääräistä työaikaa työnantaja laatii 40-tuntiseen työviikkoon perustuvan vuosityösuunnitelman. Suunnitelmasta tulee ilmetä eri jaksojen viikkotyöajan pituus. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa tasoittumisjakson alkamis- ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonapäättymisaika on oltava todettavissa.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä Työpaikalle laaditaan työvuoroluettelo, josta käyvät ilmi työntekijän säännöllisen työajan alkamisen ja päättymisen sekä lepoaikojen ajankohdat. Työvuoroluettelo laaditaan samaksi ajanjaksoksi kuin työajan tasoittumisjärjestelmä, kuitenkin vähintään neljän viikon pituiseksi ajaksi, jollei se suoritettavan työn epäsäännöllisyyden vuoksi ole mahdotonta. Työvuoroluettelo tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksokuitenkin aina laatia niin pitkälle ajanjaksolle kuin mahdollista. Työvuoroluetteloa laadittaessa työnantaja kuulee luottamusmiestä, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsätai ellei tällaista ole, muuta työntekijöiden nimeämää edustajaa. Työvuoroluettelo on saatettava työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään neljä päivää ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista.
7. Työnantaja Työvuoroluettelon laadinnassa työnantaja ottaa huomioon sen, etteivät työvuorot aiheuta työntekijöille kohtuutonta haittaa tai rasitusta.
8. Tuotannollisten tai muiden tarpeiden perusteella työvuoroluettelon mukaisia työaikoja voidaan paikallisesti sovitulla tavalla muuttaa. Muuttamistarpeen voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitaesittää työnantaja tai työntekijä.
9. Työviikko alkaa maanantaina kello 06.00.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Toimihenkilön säännöllinen työaika on enintään 7,5 tuntia vuorokaudessa ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä37,5 tuntia viikossa lu- kuun ottamatta niitä tehtäviä tai työpaikkoja, joissa on jatkuvasti noudatettu 8 tunnin vuorokautista ja 40 tunnin viikoittaista työaikaa tai joissa on paikallisesti sovittu, että työaika on enintään 40 tuntia viikossa. Huomautus: Liitot ovat todenneet, että niiden välillä vallitsee keskusjärjestöjen kannanoton mukainen yhteis- ymmärrys siitä, että epätarkoituksenmukaisia työvuoroja tulee välttää ja että alle neljän tunnin työvuoroja ei tule työpaikalla käyttää, elleivät toi- mihenkilön tarpeet tai muu perusteltu syy tätä edellytä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaTyöviikko alkaa maanantaina, ellei paikallisesti toi- sin sovita. Työvuorokauden katsotaan alkavan asian- omaisessa yrityksessä yleisesti noudatettavana ajan- kohtana.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenTyönantaja ja työntekijä voivat sopia liukuvasta työ- ajasta niin, että se työntekijä voi sovituissa rajoissa mää- rätä päivittäisen työaikansa sijoittamisesta. Sovittaes- sa liukuvasta työajasta on • päivätyössä sovittava ainakin
1) yhdenjaksoisesta kiinteästä työajasta;
2) työajan vuorokautisesta liukumarajasta ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 xxxxxxx- ajan sijoittamisesta;
3) lepoaikojen sijoittamisesta;
4) säännöllisen työajan ylitysten ja alitusten enimmäis- kertymästä. (TAL 12.1§: Tämä määräys ei ole työehtosopimuksen osa) Paikallisesti voidaan sopia vuorokautisen liukuma-ajan enimmäispituudesta sekä työajan ylitysten ja alitusten enimmäiskertymästä sekä seurantajaksosta työaika- lain 12.2 §:stä poikkeavasti.
4. Keskeytymättömän 3-vuorotyön työaika on keski- määrin 36 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä viikossa. Sen käyttöönottaminen edellyttää työajan tasoittumis- suunnitelman laatimista vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa kulues- sa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinsanottuun keskimäärään. Tasoittumissuunnitelmaa laadittaessa on neuvoteltava ja pyrittävä sopimaan työpaikan luottamus- henkilön kanssa.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Bargaining Agreement
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllinen työaika sijoitetaan klo 08.00 ja 18.00 väliseen aikaan. Mää- räyksestä voidaan poiketa tilapäisesti ja seuraavissa töissä ja toimipis- teissä pysyvästikin: − asiakaspalvelutyö − oopperatoimisto ja baletin tuotantotoimisto − viestintätyö − johdon assistentit. Paikallisesti voidaan sopia liukuvan työajan rajoista, enimmäiskertymästä ja seurantajakson pituudesta. Viikoittainen ja vuorokautinen säännöllinen työaika on enintään 7 tuntia 15 minuuttia vuorokaudessa ja 36 tuntia 15 minuuttia viikossa. Viikoittainen säännöllinen työaika jaetaan viidelle arkipäivälle. Säännöllistä vuorokautista työaikaa voidaan tilapäisesti pidentää enintään yhdellä tunnilla edellyttäen, että viikoittainen työaika kah- den viikon ajanjaksona tasoittuu keskimäärin 36 tuntiin 15 minuut- tiin. Työnantaja voi osoittaa työntekijälle säännöllisen työajan lisäksi yhteensä enintään 16 tuntia asiakaspalvelutyössä ja 16 tuntia 45 minuuttia työtä muussa työssä kalenterivuoden aikana. Tämä aika on säännöllistä työaikaa eikä se muodosta lisä- tai ylityöperustetta. Tästä ajasta asiakaspalvelutehtävissä 4 tuntia ja muissa tehtävissä 3 h 45 minuuttia sisältyy työntekijän kuukausipalkkaan eikä näistä tunneista suoriteta erillistä korvausta. Edellä sanottujen tuntimää- rien ylittävistä tunneista maksetaan tehdyltä työajalta lähimmän täyden 15 minuutin tarkkuudella yksinkertainen tuntipalkka. Tun- tien käytöstä sovitaan paikallisesti. Mikäli sopimukseen ei päästä, voi työnantaja osoittaa nämä tunnit kullekin työntekijälle kokonai- sina päivinä, tunteina tai näiden yhdistelmänä koulutukseen, tapah- tumiin tai projekti- ja kehitystehtäviin. Työntekijällä on mahdollisuus kieltäytyä tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2työehtosopimusmääräyksen mukaisesta työstä tapauskohtaisesti, asiallisista henkilökohtaisista syistä johtuen (esim. Säännöllinen terveydelliset syyt, lasten tai omaisten hoito). Asiakaspalvelutyöntekijöiden säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa päi- vässä ja 40 keskimäärin 36 tuntia viikossa.
3viikossa edellyttäen, että säännöllinen viikoit- tainen työaika tasoittuu kolmen viikon pituisena ajanjaksona sanottuun keski- määrään. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- tenkuusipäiväiseksi. Työpäivän pituuden on oltava vähintään 3 tuntia. Niillä viikoilla, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonajoihin sisältyy jäljempänä 10 §:ssä mainittu työaikaa lyhentävä arkipyhä, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa edellä mainittu viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinon 7 tuntia 15 mi- nuuttia lyhyempi ja asiakaspalvelutyöntekijöillä 7 tuntia 12 minuuttia lyhyempi kutakin ylimääräistä vapaapäivää kohden. Vapunpäivälle sattuva helatorstai ei kuitenkaan lyhennä työaikaa.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllinen työaika on 7 tuntia 30 minuuttia päivässä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä37 tuntia 30 minuuttia viikossa. Päivittäisen lounastauon pituus on puoli tuntia, jonka aikana saa poistua työpaikalta ja jota ei lueta työaikaan. Lauantai- ja sunnuntaityön teettämisestä toteutetaan pykälien 6 ja 7 mukaisesti. Ellei lauantai- tai sunnuntaityö ole käytössä pykälien 6 tai 7 mukaisesti, on lauantai vapaapäivä.
2. Säännöllinen työaika Työviikko alkaa maanantaina ja työviikko on enintään 8 tuntia vuorokaudessa viisipäiväinen. Vapaapäivät annetaan peräkkäisinä päivinä, elleivät työnantaja ja 40 tuntia viikossatoimihenkilö toisin sovi.
3. Viikoittainen Viikoittaisen säännöllisen työajan rajoissa voidaan päivittäinen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa pidentää enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin8 tunniksi 30 minuutiksi.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiJuhannus- ja jouluaatto ovat vapaapäiviä. Vapaapäiviä ovat lisäksi itsenäisyys- ja vapunpäivä. Lauantaiksi tai sunnuntaiksi osuvat arkipyhät sekä joulu- ja juhannusaatto lyhentävät ko. viikon työaikaa, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluumikäli ne olisivat olleet työvuoroluettelon mukaisia työpäiviä.
5. Säännöllinen Kiirastorstaina ja uuden vuoden aattona säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen 4 tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia30 minuuttia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaSama koskee kiinteää työaikaa tekevää osa - aikatoimihenkilöä.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen Säännöllisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäsijoittelun vaihdellessa on työtä varten laadittava työvuoroluettelo. Se on saatettava kirjallisesti toimihenkilöiden tietoon viimeistään kaksi viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Tämä jälkeen työvuoroluetteloa saa muuttaa vain toimihenkilön suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä.
7. Pysyvästä jaksottelusta ilmoitetaan kuukausi ja tilapä isestä kaksi viikkoa etukäteen.
8. Työnantaja voi osoittaa toimihenkilön osallistumaan säännöllisen työajan lisäksi työn suorittamisen, ammatillisen kehittymisen ja työtehtävien muuttumisen kannalta tarpeelliseen osaamisen kehittämiseen liittyvää toimintaan, johon voidaan käyttää enintään 24 tuntia kalenterivuodessa. Tältä ajalta maksetaan säännöllisen työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitapalkkaa vastaava palkka ilman olosuhde- tai muita lisiä. Osaamisen kehittäminen voidaan toteuttaa siten, että säännöllinen työaika pitenee siihen käytettävällä ajalla, kuitenkin enintään kahdella tunnilla päivässä. Osaamisen kehittämiseen voidaan käyttää myös kokonaisia päiviä, mutta ei kuitenkaan arkipyhiä tai sunnuntaipäiviä. Osaamisen kehittämiseen voidaan käyttää lauantaipäivää silloin, kun se ei ole työvuoroluettelon mukainen säännöllinen työpäivä. Koulutuksen ajankohdasta, sisällöstä ja toteutuksesta ilmoitetaan hyvissä ajoin. Päätettäessä osaamisen kehittämisen ajankohdasta otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon myös toimihenkilön henkilökohtaiset tarpeet.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä 1 Työnjohtajien ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen heihin verrattavien työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa päi- vässä ja 40 tuntia viikossa. Työviikko alkaa maanantaina.
32 Pääasiallisesti toimistotyössä työskentelevien toimihenkilöiden säännöl- linen työaika on 7,5 tuntia päivässä ja 37,5 tuntia viikossa. Viikoittainen Työviikko al- kaa maanantaina.
3 Yrityksessä on käytössä liukuvan työajan järjestelmä. 4 Palkkaryhmään E kuuluvilla toimihenkilöillä, jotka hoitavat kuljetusten ohjausta on säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä 8 tuntia vuorokaudessa ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa viikossa. Päivittäisen työvuoron alkamis- ja päättymisaika vaihtelevat. Työvuoron tulee sijoittua klo 6.00–22.00 välille. Työvuorojen tulee säännöllisesti vä- hintään kolmen viikon välein vaihtua. Vuorolisiä ei makseta. Työtuntijärjestelmän mukaisessa jaksossa tulee toimihenkilölle antaa keskimäärin kaksi vapaapäivää viikkoa kohti. Työvuorolista on laadittava viimeistään viikkoa ennen jakson alkua. Jak- son pituus on vähintään 3 viikkoa ja enintään vuoden pituisena ajanjaksona9 viikkoa. Tasoittumisjakso on 1.9–30.8. Tasoittumisjakso voi olla myös vuotta ly- hyempi, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonamikäli tästä on asianomaisen toimihenkilön kanssa sovittu. Ly- hyempää tasoittumisjaksoa käytetään tilanteissa, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten joissa henkilö siirtyy toiseen työaikamuotoon kesken tasoittumisjakson. Tällöin jaksotyön on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriintasoituttava ennen kuin siirrytään toiseen työaikamuotoon.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu5 Muista työaikamuodoista sovitaan tarvittaessa sopijapuolten kesken.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 työaikalain 5 §:n mukaisissa töissä kah- deksan (8) tuntia vuorokaudessa ja 40 neljäkymmentä (40) tuntia viikossa.
3. Viikoittainen Työaikalain 7 §:n mukaisissa töissä säännöllinen työaika voidaan voi- daan järjestää myös si- tenjaksotyöaikaa noudattaen, niin että se on • päivätyössä kahden viikon pituisena ajanjaksona 80 tuntia tai kolmen viikon pituisena ajanjaksona 120 tuntia. Tätä varten laaditaan ennakolta työtun- tijärjestelmä viikkoa ennen. Työnantajalla on oikeus muuttaa työaikajärjestelyään laivojen saapumis- ja kaksivuorotyössä lähtöajoissa tapahtuneiden muutosten perusteella. Työnantajan tulee ilmoittaa mahdollisista muutoksista asian- omaisille työntekijöille hyvissä ajoin etukäteen. Paikallisesti voidaan sopia, että säännöllinen viikoittainen työ- aika on keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 6 viikon ajanjaksossa. Tällöin saa vuorokautinen säännöllinen työaika olla enintään 10 tuntia vii- kossa ja viikoittainen säännöllinen työaika enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä 50 tuntia. Edellä tarkoitettu paikallinen sopimus on ennen sen käyttöönot- toa saatettava liittojen vahvistettavaksi. Työtä varten on laadittava ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä työajan tasoittumisjärjes- telmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4ta- soittuu sanottuun keskimäärään. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia Työajan tasoittumisjärjestelmä laaditaan siten, että vuorokautisen työajan pituus kullekin vii- kolle keskimäärin tulee kaksi vapaapäivää, jotka sijoitetaan lau- antaiksi ja sunnuntaiksi tai sunnuntaiksi ja maanantaiksi, ellei toi- sin sovita. Osapuolet suosittelevat, että keskimääräistä työaikaa käytettä- essä vuorokautinen säännöllinen työaika on 8 tai 10 tuntia, ellei toisin sovita. Lyhyemmästä kuin kolmen (3) tunnin vuorokautisesta työstä maksetaan täysi kolmen tunnin palkka. Tuntipalkkaisilla työntekijöillä vähintään seitsemän (7) tunnin vuorokautinen työpäivä voidaan jakaa kahteen osaan enintään kymmenen kolmen tunnin pituisella palkattomalla tauolla. Palkka maksetaan tauon kolme tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiaylittävältä osalta. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä Osa-aikatyöntekijän työsopimuksesta tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksomäärä (vähimmäistyöajan määrä) tai työhön kutsumis- tapa (esim. erikseen työhön kutsuttava). Jos työntekijän toteutu- nut säännöllinen työaika on puolen vuoden ajan selvästi ylittänyt työsopimuksessa sovitun vähimmäistyöajan määrän, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsätarkiste- taan työsopimuksen vähimmäistyöaikaa koskevaa ehtoa vas- taamaan toteutunutta vähimmäistyöaikaa työntekijän tai luotta- musmiehen vaatimuksesta. Työvuoroluettelo on saatettava kirjallisesti työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajan- jakson alkamista. Tämän jälkeen työvuoroluetteloa saa muuttaa vain työntekijän suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 7,5 - 8 tuntia vuorokaudessa ja enintään 37,5 - 40 tuntia viikossa.
2. Mikäli säännöllinen työaika on 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaviikossa toteutetaan työajan lyhennys liitteen mukaisesti.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika Säännöllistä vuorokautista työaikaa voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa etukäteen sovittaessa tilapäisesti pidentää enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • tunnilla edellyttäen, että työtä varten työaika enintään 3 viikon pituisena ajanjaksona tasoittuu edellä 1 kohdan mukaisesti määräytyvään säännölliseen viikkotyöaikaan. Työajan pidentä- misestä on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinsovittava viimeistään muutosta edeltävänä työpäivänä.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiVuorokauden säännöllinen työaika järjestetään, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättämikäli mahdollista, lepotaukoa lukuun ot- tamatta yhdenjaksoisesti. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuLepotauko voidaan paikallisesti sopia puolen (1/2) - yhden (1) tunnin pituiseksi. Xxxxxx toimihenkilö saa esteettömästi poistua työpaikalta lepotauon aikana, lepotaukoa ei lueta työaikaan.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia voi olla 1,2 ja 3 kohdista poiketen enintään 10 tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossa kuitenkin siten, että vuorokautisen työajan pituus ettei se keskimäärin ylitä 40 tuntia viikossa tasoittu- misajanjaksossa, joka on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona16 viikkoa.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä Työviikko järjestetään pääsääntöisesti 5-päiväiseksi. Edellä olevasta voidaan poiketa, mil- loin se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäpaikallisista olosuhteista johtuen tai yrityksen toiminnan kannalta on tarpeellista. Työviikko alkaa maanantaina.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitaMikäli säännöllinen viikkotyöaika määritellään keskimääräisesti, on määrättävä sen ajan- jakson enimmäispituus, jonka kuluessa viikkotyöaika tasoittuu tämän sopimuksen mukaisen viikkotyöajan keskimäärään. Liitot suosittelevat, että tasoittumisjakso on enintään 26 viikkoa.
8. Työaikajärjestelmän käyttöönottoon on oltava painava ja perusteltu syy tai se on paikalli- sista olosuhteista johtuen tarpeellista ja siitä on neuvoteltava yhteistoimintalain mukaisesti suunnitteluvaiheessa. Päätöksestä on ilmoitettava toimihenkilöille mahdollisimman hyvissä ajoin kuitenkin viimeistään kolme viikkoa ennen sen voimaanastumista. Työnantajan ja toi- mihenkilön kesken voidaan yksittäistapauksissa sopia toisinkin. Neuvottelujen yhteydessä on erityisesti kiinnitettävä huomiota työntekijöiden mahdollisuu- teen siirtyä uuteen työaikajärjestelmään. Esimerkiksi työmatkat ja perhepoliittiset tilanteet ovat asioita, jotka on mahdollisuuksien mukaan huomioitava.
9. Arkipyhäviikon lauantai on vapaapäivä, mikäli toimihenkilön työ on yleisesti järjestetty kiin- tein lauantaiksi sijoitetuin vapaapäivin. Ellei yrityksen toiminnan kannalta muuta johdu, arkipyhäviikkojen työaika sopimuskaudella on seuraava: 49. viikko itsenäisyyspäivän viikko 4 pv 51. viikko jouluviikko 5 pv 52. viikko joulu- ja uudenvuodenpäiväviikko 4 pv 1. viikko loppiaisviikko 4 pv 14. viikko pääsiäistä edeltävä viikko 4 pv 15. viikko pääsiäisen jälkeinen viikko 4 pv 18. viikko vappuviikko 4 pv 20. viikko helatorstaiviikko 4 pv 25. viikko juhannusviikko 4 pv 49. viikko itsenäisyyspäivän viikko 4 pv 52. viikko jouluviikko 2 pv 1. viikko uudenvuodenpäiväviikko 4 pv 12. viikko pääsiäistä edeltävä viikko 4 pv 13. viikko pääsiäisen jälkeinen viikko 4 pv 17. viikko vappuviikko 4 pv 18. viikko helatorstaiviikko 4 pv 24. viikko juhannusviikko 4 pv 10. Säännöllisenä työaikana klo 17.00 jälkeen tehdystä työstä maksetaan iltatyölisää, jonka suuruus on 15 % toimihenkilön henkilökohtaisesta tuntipalkasta. Iltatyölisää ei makseta, mi- käli kysymyksessä on lisä- tai ylityö ja mikäli säännöllinen työaika on päättynyt ennen klo 17.00. Vastaavilla perusteilla maksetaan yötyölisää klo 22.00 – 06.00 väliseltä ajalta. Yötyölisän suuruus on 30 % toimihenkilön henkilökohtaisesta tuntipalkasta. Vuorotyötä käytettäessä iltavuorolisä on 15 % ja yövuorolisä 30 % toimihenkilön henkilökoh- taisesta tuntipalkasta ja niitä maksetaan koko vuoron ajalta.
Appears in 1 contract
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 7,5 - 8 tuntia vuorokaudessa ja enintään 37,5 - 40 xxxxxx xxxxxxxx.
2. Mikäli säännöllinen työaika on 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaviikossa toteutetaan työajan lyhennys liitteen mukaisesti.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika Säännöllistä vuorokautista työaikaa voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa etukäteen sovittaessa tilapäisesti pidentää enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • tunnilla edellyttäen, että työtä varten työaika enintään 3 viikon pituisena ajanjaksona tasoittuu edellä 1 kohdan mukaisesti määräytyvään säännölliseen viikkotyöaikaan. Työajan pidentämisestä on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinsovittava viimeistään muutosta edeltävänä työpäivänä.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksiVuorokauden säännöllinen työaika järjestetään, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättämikäli mahdollista, lepotaukoa lukuun ottamatta yhdenjaksoisesti. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluuLepotauko voidaan paikallisesti sopia puo- len (1/2) – yhden tunnin pituiseksi. Xxxxxx toimihenkilö saa esteettömästi pois- tua työpaikalta lepotauon aikana, lepotaukoa ei lueta työaikaan.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia voi olla 1, 2 ja 3 kohdista poiketen enintään 10 tuntia vuo- rokaudessa ja 48 tuntia viikossa kuitenkin siten, että vuorokautisen työajan pituus ettei se keskimäärin ylitä 40 tuntia viikossa tasoittumisajanjaksossa, joka on enintään kymmenen 16 viikkoa. Säännöllinen työaika voi olla paikallisesti sopimalla enintään 12 tuntia vuoro- kaudessa ja vii- koittaisen työajan pituus 50 tuntia viikossa siten, ettei se keskimäärin ylitä 40 tuntia viikos- sa tasoittumisjaksossa, joka on enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona16 viikkoa.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä Työviikko järjestetään pääsääntöisesti 5-päiväiseksi. Edellä olevasta voidaan poiketa, milloin se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäpaikallisista olosuhteista johtuen tai yrityksen toiminnan kannalta on tarpeellista. Työviikko alkaa maanantaina.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitaMikäli säännöllinen viikkotyöaika määritellään keskimääräisesti, on määrättä- vä sen ajanjakson enimmäispituus, jonka kuluessa viikkotyöaika tasoittuu tä- män sopimuksen mukaisen viikkotyöajan keskimäärään. Liitot suosittelevat, että tasoittumisjakso on enintään 26 viikkoa.
8. Työaikajärjestelmän käyttöönottoon on oltava painava ja perusteltu syy tai se on paikallisista olosuhteista johtuen tarpeellista ja siitä on neuvoteltava yhteistoi- mintalain mukaisesti suunnitteluvaiheessa. Päätöksestä on ilmoitettava toimi- henkilöille mahdollisimman hyvissä ajoin kuitenkin viimeistään kolme viikkoa ennen sen voimaanastumista. Työnantajan ja toimihenkilön kesken voidaan yksittäistapauksissa sopia toisinkin. Neuvottelujen yhteydessä on erityisesti kiinnitettävä huomiota työntekijöiden mahdollisuuteen siirtyä uuteen työaikajärjestelmään. Esimerkiksi työmatkat ja perhepoliittiset tilanteet ovat asioita, jotka on mahdollisuuksien mukaan huo- mioitava.
9. Arkipyhäviikon lauantai on vapaapäivä, mikäli toimihenkilön työ on yleisesti jär- jestetty kiintein lauantaiksi sijoitetuin vapaapäivin. Ellei yrityksen toiminnan kannalta muuta johdu, arkipyhäviikkojen työaika sopi- muskaudella on seuraava: 1. viikko loppiaisviikko 4 pv 15. viikko pääsiäistä edeltävä viikko 4 pv 16. xxxxxx toinen pääsiäisviikko 4 pv 17. viikko vappuviikko 5 pv 21. viikko helatorstaiviikko 4 pv 25. viikko juhannusviikko 4 pv 49. viikko itsenäisyyspäiväviikko 4 pv 51. viikko jouluviikko 5 pv 52. viikko uudenvuodenpäiväviikko 4 pv 1. viikko loppiaisviikko 4 pv 14. viikko pääsiäistä edeltävä viikko 4 pv 15. xxxxxx toinen pääsiäisviikko 4 pv 18. viikko vappuviikko 4 pv 20. viikko helatorstaiviikko 4 pv 25. viikko juhannusviikko 4 pv 49. viikko itsenäisyyspäiväviikko 4 pv 51. viikko jouluviikko 5 pv 52. viikko joulun jälkeinen viikko 3 pv 1. viikko uudenvuodenpäiväviikko 4 pv 13. viikko pääsiäistä edeltävä viikko 4 pv 10. Säännöllisenä työaikana klo 17.00 jälkeen tehdystä työstä maksetaan iltatyölisää, jonka suuruus on 15 % toimihenkilön henkilökohtaisesta tuntipalkasta. Iltatyölisää ei makseta, mikäli kysymyksessä on lisä- tai ylityö ja mikäli säännöllinen työaika on päättynyt ennen klo 17.00. Vastaavilla perusteilla maksetaan yötyölisää klo 22.00 – 06.00 väliseltä ajalta. Yötyölisän suuruus on 30 % toimihenkilön henkilökohtaisesta tuntipalkasta. Vuorotyötä käytettäessä iltavuorolisä on 15 % ja yövuorolisä 30 % toimihenki- lön henkilökohtaisesta tuntipalkasta ja niitä maksetaan koko vuoron ajalta.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllistä työaikaa noudatettaessa työntekijän vuorokautinen työaika on enintään 7,5 tuntia ja tämän työehtosopimuksen määräyksiäviikkotyöaika enintään 37,5 tuntia. Kalenteriviikkoa kohti tulee olla vapaata kaksi kalenterivuorokautta.
2. Säännöllinen työaika on Säännöllistä keskimääräistä työaikaa noudatettaessa työntekijän säännölli- sen työajan tulee tasoittua keskimääräiseen enintään 8 37,5 tunnin viikoittai- seen työaikaan viimeistään 26 viikon kuluessa. Säännöllisen työajan pituus voi tällöin olla enintään 8,5 tuntia vuorokaudessa vuorokaudes- sa ja 40 enintään 42,5 tuntia viikossa. Kalenteriviikkoa kohti tulee olla keskimäärin vähintään kaksi kalenterivuo- rokautta vapaata.
3. Viikoittainen Työviikko alkaa maanantaina ja järjestetään pääsääntöisesti 5-päiväisek- si. Vuorokauden säännöllinen työaika sijoitetaan kello 7.30–21.00 väli- selle ajalle ja järjestetään lepotaukoa lukuun ottamatta yhdenjaksoiseksi. Jos vuorokautisen säännöllisen työajan alkamis- ja päättymisaikaa ei ole määrätty kiinteäksi, työnantaja laatii ennakolta työvuoroluettelon vähintään neljän viikon ajanjaksolle ja antaa sen työntekijöille vähintään kaksi viikkoa ennen kyseisen ajanjakson alkamista. Työvuoroluettelosta tulee ilmetä työ- ajan alkaminen, päättyminen, lepotauot, vapaapäivät ja viikkolepo.
4. Lepotauko voidaan järjestää myös si- tensopia ½–1 tunnin pituiseksi. Mikäli työntekijä saa es- teettömästi poistua työpaikalta lepotauon aikana, että se on • päivätyössä lepotaukoa ei lueta työ- aikaan. Lepotauon lisäksi työntekijä saa päivittäin pitää lyhyen kahvitauon työaikana.
5. Arkipyhäviikolla lyhennetään viikkotyöaikaa arkipyhäksi sattuvan päivän työaikaa vastaavasti. Arkipyhiksi luetaan seuraavat päivät: pitkäperjantai, toinen pääsiäispäivä, helatorstai, juhannusaatto, uudenvuodenpäivä, loppiainen, vapunpäivä, itse- näisyyspäivä, jouluaatto, joulupäivä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään tapaninpäivä.
6. Osa-aikatyössä (mukaan lukien nollatyösopimukset ja vaihtelevan työajan sopimukset) työnantaja ja työntekijä tarkastelevat työajan toteutumista vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonaellei lyhyemmästä tarkastelujaksosta pai- kallisesti toisin sovita. Työtuntien tarkastelu tehdään kahden kuukauden kuluessa tarkastelujakson päättymisestä. Toteutuneen työajan ollessa va- kiintuneesti ilman perusteltua syytä työsopimuksessa sovittua työaikaa pi- dempi, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen tulee työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriinsopia toteutunutta työaikaa vastaavaksi.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsä.
7. Työnantaja voi käyttää työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteita.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä Säännöllinen työaika on enintään 7,5 tuntia vuo- rokaudessa ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä37,5 tuntia viikossa mutta jos se on määrättyinä päivinä lyhyempi, voidaan sitä muina saman jakson päivinä pidentää 9 tuntiin, keskimää- räistä 37,5 tunnin säännöllistä viikkotyöaikaa ylittä- mättä.
2. Säännöllinen työaika on enintään 8 75 tuntia kah- den viikon aikana, kuitenkin enintään 45 tuntia vii- kossa. Säännöllinen työaika voidaan järjestää myös niin, että se on enintään 150 tuntia neljän viikon ai- kana, tällöin enintään 45 tuntia viikossa. 12
3. Työntekijä/luottamushenkilö voi sopia säännölli- sen työajan sijoittamisesta siten, että säännöllinen työaika on enintään 10 tuntia vuorokaudessa ja 40 45 tuntia viikossa. Tasoittumisjakso 37,5 tuntiin viikos- sa on 4 kuukautta.
4. Luottamushenkilö voi sopia säännöllisestä vuoro- kautisesta ja viikoittaisesta työajasta siten, että se on enintään 12 tuntia vuorokaudessa ja 50 tuntia viikossa.
3. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti Luottamushenkilö/työntekijä voi sopia siten, että vuorokautisen työvuoro- kauden ja työviikon alkamisesta ja liukuvan tai por- rastetun työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntia. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa enintään vuoden pituisena ajanjaksonakäyttämisestä.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjaksoSäännöllinen työaika sijoitetaan keskimäärin vii- deksi päiväksi viikkoa kohti.
7. Työtuntijärjestelmä on laadittava vähintään ajaksi, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäenintään 37,5 tun- nin keskimäärään.
78. Työtuntijärjestelmän muuttamisesta on neuvotel- tava luottamushenkilön kanssa.
9. Työnantaja ja työntekijä saavat sopia liukuvasta työajasta niin, että työntekijä voi käyttää sovituissa rajoissa määrätä päivittäisen työaikansa sijoittamisesta. So- vittaessa liukuvasta työajasta on sovittava ainakin:
1) yhdenjaksoisesta kiinteästä työajasta;
2) työajan seurantaan sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitavuorokautisesta liukumarajasta ja xxxxxxx- ajan sijoittamisesta;
3) lepoaikojen sijoittamisesta;
4) säännöllisen työajan ylitysten ja alitusten enim- mäiskertymästä. (TAL 12.1§) Tätä määräystä noudatetaan osana työehtosopimus- ta sen sisältöisenä kuin se kulloinkin on voimassa työaikalain 12.1 §:ssä. Paikallisesti voidaan sopia vuorokautisen liukuma- ajan enimmäispituudesta, työajan ylitysten ja alitus- ten enimmäiskertymästä sekä seurantajaksosta työ- aika-lain 12.2 §:stä poikkeavasti.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika. 1. Työajan suhteen noudatetaan voimassa olevan työaikalain säännöksiä ja tämän työehtosopimuksen määräyksiä.
2. 4.1 Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossaenintään 52 kalenteriviikon pituisena ajanjaksona keskimäärin enintään 4.5 kohdan mukainen viikkotyöaika.
3. Viikoittainen säännöllinen 4.2 Säännöllinen vuorokautinen työaika voidaan järjestää myös si- ten, että se on • päivätyössä pidentää enintään 10 tuntiin ja kaksivuorotyössä keskimäärin 40 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytyvässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36,4 tuntia vii- kossa enintään vuoden pituisena ajanjaksona, • keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ja maanalaisessa um- pikaivostyössä keskimäärin 35 tuntia viikossa enintään vuo- den pituisena ajanjaksona • edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijär- jestelmä vähintään siksi ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu sanottuihin keskimääriin.
4. Kolmivuorotyö katsotaan keskeytymättömäksi, vaikka siitä jätetään yksi vuoro viikossa tekemättä. Ennen uuden työaikajärjestelyn käyttöönottoa todetaan paikalli- sesti mihin työehtosopimuksen mukaiseen työaikamuotoon järjeste- ly kuuluu.
5. Säännöllinen työaika voidaan paikallisesti sopia siten, että vuorokautisen työajan pituus on enintään kymmenen tuntia ja vii- koittaisen työajan pituus enintään 50 tuntiatuntiin. Työajan tulee tällöin ta- soittua kahdeksaan tuntiin vuorokaudessa ja 40 tuntiin viikossa tasoittua keskimäärin enintään vuoden pituisena ajanjaksona4.5 kohdan mukaiseen viikkotyöaikaan 52 kalenteriviikon aikana.
6. Etukäteen laadittavasta työtuntijärjestelmästä tulee ilmetä säännöllisen 4.3 Säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan sijoittuminen sekä se ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu säännölliseen määräänsäenimmäispituudesta voidaan sopia paikallisesti.
74.4 Keskeytymättömällä kolmivuorotyöllä tarkoitetaan työtä, jota tehdään kolmessa vuorossa yhteensä 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa.
4.5 Keskimääräinen säännöllinen työaika on vuodessa pitkän aikavälin keskiarvona 30 arkipäivän vuosiloman jälkeen: Yksi- ja kaksivuorotyössä 1730 tuntia 36,7 tuntia viikossa Keskeytyvässä kolmivuorotyössä 1730 tuntia 36,7 tuntia viikossa Keskeytymättömässä kolmivuorotyössä 1650 tuntia 35,0 tuntia viikossa
4.6 Työnantajan päätöksellä tehtaalla käytössä olevaa säännöllistä työaikaa voidaan lisätä edellä mainittujen keskimääräisten työaikojen lisäksi joustotyöajalla, joka on enintään 48 tuntia 52 kalenteriviikon aikana. Työnantaja Joustotyöaikaa käytetään ainoastaan koko tehtaan tai sen osan kokonaistyöajan määrittämiseen. Tältä osin maksetaan työaikalain 20 §:n mukainen sunnuntaikorvaus (100 %), mikäli työ tehdään työaikalaissa tarkoitettuna sunnuntaipäivänä tai arkipyhänä ja 17.5. kohdan mukainen korvaus, mikäli työ tehdään em. kohdassa tarkoitettuna aikana (korvaus toisin sanoen pitää sisällään sunnuntaikorotuksen ja työehtosopimuksen 17.5. kohdan mukaisen korvauksen). Muuna aikana tehdystä työstä maksetaan 100 prosentilla korotettu palkka, jollei ajalta makseta jo muulla perusteella korotettua palkkaa.
4.7 Työajan tasaaminen kohdan 4.5. mukaiseen työaikaan voidaan toteuttaa käyttämällä 40 tunnin viikoittaisen työajan työtuntijärjestelmää ja antamalla työntekijälle työajan joustovapaata 52 kalenteriviikon aikana. Xxxxxxxxxxx annetaan vapaapäivinä tai lyhentämällä työvuoron pituutta.
4.8 Kolmivuorotyössä laaditaan työajan tasoittumissuunnitelma tasoittumisjakson ajaksi.
4.9 Säännöllisen vuosittaisen ja viikoittaisen työajan määrä voi käyttää työajan seurantaan vaihdella työntekijäkohtaisesti riippuen työntekijän vuororyhmästä, joustotyöajan ja yksi- ja kaksivuorotyön joustovapaan määrästä, työntekijän vuosilomaoikeudesta, arkipyhäviikkojen työajasta sekä juhannus- ja jouluaaton työajasta.
4.10 Vuoden tai sitä varten kehitet- tyjä seurantalaitteitalyhyemmän ajanjakson keskimääräinen säännöllinen työaika saadaan laskemalla ajanjakson työviikkojen lukumäärä keskimääräisellä viikkotyöajalla.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement