Hallinto Mallilausekkeet
Hallinto. Pelastuslaitos on kuntayhtymäliikelaitos, joka kuuluu hallinnollisesti Päijät-Hämeen lii- ton organisaatioon. Pelastuslaitos vastaa pelastustoimilain 4 §:n mukaisten tehtävien hoitamisesta Päijät-Hämeen maakunnan alueella. Pelastustoimi toteutetaan alueellisesti lainsäädännön, sisäasiainministeriön päätösten ja ohjeiden, kuntien erityisolosuhteiden sekä maakuntavaltuuston hyväksymän palve- lutason mukaisesti pelastuslaitoksen johtokunnan hyväksymässä toimintasuunnitel- massa vuosittain tarkemmin hyväksytyllä tavalla. Pelastuslaitos vastaa erikseen säädetyllä ja johto- tai toimintasäännössä määrätyllä tavalla sopijakuntien väestönsuojeluun kuuluvien tehtävien koordinoinnista, öljyvahin- kojen torjunnasta ja vaarallisten aineiden valvonnasta, osallistumisesta järvipelastus- tai muuhun pelastuspalveluun, yhteistoiminnasta kuntien kanssa kalusto- ja muun avun saamiseksi pelastustoimeen sekä toimialaan soveltuvan virka-avun antamisesta muille viranomaisille. Lisäksi pelastuslaitos huolehtii ensihoidosta ja ensivastetoimin- nasta terveysviranomaisten tilaamassa laajuudessa.
Hallinto. Tässä sopimuksessa mainittujen tehtävien hoitamisesta vastaa Jyväskylän kaupunki. Tehtävien hoitoon kuuluvasta kunnan ja kunnan viranomaisen päätösvallasta sääde- tään Jyväskylän kaupungin hallintosäännössä ja tehtäväalueiden toimintasäännössä. Toimintasäännössä ympäristöterveydenhuollon viranomainen on siirtänyt toimival- taansa alaiselleen viranhaltijalle.
Hallinto. Ympäristöterveydenhuollon hallinnosta ja tehtävistä vastaa Pohjois-Karjalan hyvinvointialue. Tässä sopimuksessa mainituista tehtäviä vastaa hyvinvointialueen aluehallituksen alainen ympäristöterveydenhuollon jaosto. Se käyttää tehtävien hoitoon kuuluvaa kunnan ympäristöterveydenhuoltoviranomaisen päätösvaltaa. Ympäristöterveydenhuollon jaosto tehtävistä ja toimivallasta määrätään hyvinvointialueen hallintosäännössä. Ympäristöterveydenhuollon asiat esittelee ympäristöterveydenhuollon jaostolle ympäristöterveydenhuollon johtaja. Hallintosäännön muutoksista, jotka koskevat ympäristöterveydenhuollon jaoston tehtäviä ja toimivaltaa, on hyvinvointialueen ennen hallintosäännön muuttamista kuultava sopijakuntia.
Hallinto. Sijaintikunta huolehtii edellä tässä sopimuksessa mainittujen koulujen hallinnosta.
Hallinto. Alueellisen pelastustoimen hallinnosta vastaa Kuopion kaupunki, jonka ylläpitämä Pohjois- Savon pelastuslaitos vastaa pelastuslain 379/29.4.2011 27 § mukaisten tehtävien hoitamisesta Pohjois-Savon alueella. Pelastustoimi toteutetaan alueellisesti lainsäädännön, sisäministeriön päätösten ja ohjeiden, kuntien erityisolosuhteiden sekä aluepelastuslautakunnan päättämän palvelutason mukaisesti pelastuslaitoksen toimintasuunnitelmassa vuosittain tarkemmin hyväksytyllä tavalla. Lisäksi pelastuslaitos vastaa erikseen säädetyllä ja johtosäännössä tai toimintasäännössä määrätyllä tavalla öljyvahinkojen- ja jälkivahinkojen torjunnasta, vaarallisten aineiden valvonnasta, osallistumisesta järvipelastus- tai muuhun pelastuspalveluun, yhteistoiminnasta muiden kunnan toimialojen kanssa kalusto- ja muun avun saamiseksi pelastustoimessa ja toimialaan soveltuvan virka-avun antamisesta muille viranomaisille sekä sopijakuntien varautumiseen ja väestönsuojeluun kuuluvien tehtävien koordinoinnista. Pelastuslaitos voi tuottaa erilliseen sopimukseen perustuen ensihoitopalvelua, kuten ensivastetoimintaa ja ensihoitoa tai muuta toimialalle soveltuvaa palvelua. Tehtävät eivät saa kuitenkaan aiheuttaa lisäkustannuksia muille kunnille.
Hallinto. Alueellisen pelastustoimen hallinnosta vastaa Kokkolan kaupunki, jonka ylläpitämä Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos vastaa pelastuslain 4 §:n mukaisten tehtävien hoitamisesta alueella. Pelastustoimi toteutetaan alueellisesti lainsäädännön, kuntien erityisolosuhteiden sekä pelastuslautakunnan hyväksymän palvelutason mukaisesti pelastuslaitoksen toimintasuunnitelmassa vuosittain tarkemmin hyväksytyllä tavalla. Lisäksi pelastuslaitos voi huolehtia ensihoidosta sairaankuljetuksesta, ensivastetoiminnasta, öljyvahinkojen torjunnasta, valmiussuunnittelusta alueellaan kuntien kanssa tehdyn yhteistoimintasopimuksen mukaisesti, osallistumisesta meri- ja järvipelastus- tai muuhun pelastuspalveluun ja toimialaan soveltuvan virka-avun antamisesta muille viranomaisille pelastuslautakunnan hyväksymässä laajuudessa.
Hallinto. Kunnat osallistuvat opetustoimen hallintokustannuksiin oppilasmäärien suhteessa siten, että sijaintikunnan osalta huomioidaan kaikki oppilaat mutta sopimuskuntien osalta vain ne oppilaat, jotka saavat Loviisan kaupungin kouluissa luokkamuotoista erityisopetusta, esiopetusta ja perusopetusta vuosiluokilla 1-9. Jaettavia hallintokustannuksia ovat: koulutuspäällikön, taloussuunnittelijan ja suunnittelijan ja toimisto-sihteerin palkkakustannukset, jaostojen kokouskustannukset sekä perusopetuksen osuus henkilöstötoimiston, työsuojelun ja talouspalveluiden kustannuksista.
Hallinto. Maaseutuhallinnon palvelut tuotetaan pääasiassa sähköisesti, viranomaistoiminnan järjes- tämisen ja hyvän asiakaspalvelun kannalta tarkoituksenmukaisella palvelutavalla ja palve- lupisteverkostolla. Palvelut tuotetaan pääasiassa Lempäälän kuntakeskuksessa. Lempäälän kunta voi perus- taa ja lakkauttaa yhteistoiminta-alueen sivutoimipisteitä, mikäli katsoo sen viranomaistoi- minnan järjestämisen ja asiakaspalvelun kannalta tarpeelliseksi. Mahdollisista sivutoimipis- teistä sovitaan tarkemmin erillisillä vuokrasopimuksilla. Lempäälän kunnalla on oikeus jär- jestää vuosittain lyhyempiaikaisempaa sivuvastaanottopalvelua muidenkin sopimuskuntien tiloissa, mikäli se katsotaan toiminnan ja asiakaspalvelun kannalta tarpeelliseksi. Tästä so- vitaan ko. sopimuskunnan kanssa erikseen. Toiminnassa syntyvät asiapaperit ja muu materiaali säilytetään asianmukaisesti Lempäälän kunnan maaseutuhallinnossa sekä erikseen vuokrasopimuksilla sovittavissa olevissa sivu- toimipisteissä. Sopijaosapuolilla on mahdollisuus saada maaseutuhallinnolta tarvitsemansa tiedot salassapitosäännökset huomioiden. Maaseutuhallinnon viranhaltijoiden oikeus saada työssään tarvittavia alansa tietoja kaikista sopimuskunnista on yhtä laaja kuin se on omas- sa kunnassakin. Paperisten asiakirjojen loppusäilytys ja pysyvästi säilytettävä materiaali arkistoidaan kunkin sopijaosapuolen kunnan omaan arkistoon, josta se huolehtii arkistolain mukaisesti. Sähköi- sesti arkistoitavat asiakirjat ja asiakirjalliset tiedot säilytetään Ruokaviraston omistamassa ja ylläpitämässä maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmään kuuluvassa järjestelmässä. Lempäälän kunta päättää ja hakee isäntäkuntana maaseutuhallinnon henkilöstölle tarvitta- vat käyttöoikeudet eri maaseutuelinkeino- tai muihin vastaaviin rekistereihin myös muiden sopimuskuntien alueille. Tietoturvasta ja -suojasta huolehditaan voimassa olevan lainsää- dännön mukaisesti. Maaseutuelinkeinoviranomaispalveluiden hallinnon ja toiminnan va- kuuttamisesta vastaa palvelujen järjestäjä.
Hallinto. Ensimmäinen aluepelastuslautakunta valitaan siten, että se voi aloittaa toi- mintansa 1.3.2003. Sopimuskuntien on ilmoitettava Turun kaupungille eh- dokkaansa lautakuntaan viimeistään 31.1.2003.
Hallinto. Tässä sopimuksessa mainittujen tehtävien (ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun) hoitamisesta vastaa vastuukuntana Kankaanpään kaupunki. Hallinnossa ja päätöksenteossa noudatetaan Kankaanpään kaupungin sääntöjä, määräyksiä ja ohjeita. Mikäli Kankaanpään kaupungin hallintosääntöä muutetaan sopimuksen kohteena olevien viranomaistehtävien järjestämisen osalta, kuulee Kankaanpään kaupunki sopijakuntia ennen muutosta. Ympäristöpalveluiden tehtävien järjestämisestä vastaa sopijakuntien puolesta Kankaanpään kaupungin ympäristö- ja terveyslautakunta, joka toimii myös ympäristöpalveluiden lakisääteisten tehtävien monijäsenisenä toimielimenä. Lautakunnassa on (9) yhdeksän jäsentä, Kankaanpäästä (4) neljä ja kustakin jäsenkunnasta (1) yksi. Sopijakuntien valtuustot valitsevat kukin jäsenensä ja kullekin jäsenelle varajäsenen lautakuntaan. Ympäristö- ja terveyslautakunta nimittää keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajana toimii vastuukunnan edustaja. Ympäristö- ja terveyslautakunta valitaan valtuustokausittain. Vuoden 2023 alusta lähtien poikkeuksellisesti lautakuntana toimii aiempi Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymän ympäristö- ja terveyslautakunta, jonka jäsenet on nimetty valtuustokauden 2021 aikana. Ympäristöpalveluiden tulosalue jakaantuu kolmeen palvelukokonaisuuteen: terveysvalvonta, eläinlääkintä ja ympäristönsuojelu. Ympäristöpalveluiden tulosalueen esimies, terveysvalvonnan johtaja, johtaa palvelukokonaisuuksia. Terveysvalvonnan johtaja toimii esittelijänä ympäristö- ja terveyslautakunnassa. Vastuukunnalla ei ole otto-oikeutta (KunL 52 §) ympäristö- ja terveyslautakunnan tai sen alaisten viranhaltijoiden kunnan viranomaisena tekemiin päätöksiin, jotka koskevat tässä sopimuksessa mainittuja, laissa säädettyjä viranomaistehtäviä. Kankaanpään kaupunginhallituksella on kuntalain mukainen otto-oikeus lautakunnan tekemiin mahdollisiin kuntalain mukaisiin päätöksiin.