Strategiset tavoitteet, valinnat ja profiili. Helsingin yliopisto profiloituu korkeatasoisena, kansainvälisesti tunnustettuna, monitieteisenä tiedeyliopistona. Yliopistolla on merkittävä vastuu sivistyksen ja kestävän hyvinvoinnin rakentajana sekä globaalien ongelmien ratkaisujen etsimisessä ja yhteiskunnan kehityksen edellyttämän korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden turvaamisessa. Yliopisto huolehtii valtakunnallisesta vastuustaan kouluttaa suomen ja ruotsin kielen taitoisia asiantuntijoita. Yliopisto vahvistaa asemaansa kansainvälisesti merkittävänä, aloitteellisena ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- ja sivistyspolitiikassa. Yliopisto rakentaa laajan kansainvälisten alumnien ja kumppaneiden verkoston. Yliopiston työn tuloksena tutkittu tieto on entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perusta. Yliopiston vastuullisen ja vahvistuneen yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissä. Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys rakentuu läpi koko yliopiston. Kestävyys ja vastuullisuus ohjaavat yliopiston toimintaa ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet on nivottu osaksi toimintakulttuuria. Xxx harjoittama sijoitustoiminta on vastuullista. Yliopisto saavuttaa hiilineutraaliuden vuonna 2030. Sopimus, kausi 2021 - 2024 22.12.2020 Helsingin yliopisto Sivu 1(6) Vuonna 2030 Helsingin yliopisto on entistä vahvempi sivistyksen ja hyvinvoinnin luoja. Vision "Tieteen voimalla - maailman parhaaksi" toteuttamiseksi sen strategiset valinnat ovat: 1. Tiede ja oppiminen kuuluvat kaikille, 2. Avoimuus vahvistaa tiedettä ja yhteistyötä, 3. Paras paikka opiskella ja työskennellä, 4. Vastuullisuuden ja kestävyyden edelläkävijä. Vuonna 2030 yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto ja keskusteleva yhteisö, jota ohjaavat sivistys ja yhteisöllisyys. Vapaus ja totuus korostavat yliopiston toimivan tutkimuksen ja koulutuksen akateemisten arvojen mukaisesti. Yliopiston tavoitteena on olla vetovoimainen työnantaja sekä houkutteleva opiskelupaikka ja yhteistyökumppani sekä kotimaassa että kansainvälisesti.
Appears in 2 contracts
Strategiset tavoitteet, valinnat ja profiili. Helsingin Oulun ammattikorkeakoulun visiona on olla monialainen, yhteisöllinen ja kansainvälinen ammattikorkeakoulu, jonka tiivis yhteistyö yritysten ja yhteisöjen kanssa luo pohjan korkeatasoiseen ja ajantasaiseen osaamiseen. Korkeakoulu edistää toiminnallaan hyvinvointia, uudistaa työelämää ja tukee aktiivisesti uuden liiketoiminnan syntymistä. Oulun yliopisto profiloituu korkeatasoisenaja Oulun ammattikorkeakoulu muodostavat konsernin. Korkeakoulukokonaisuuden tärkeimpiä tavoitteita ovat yhteistyön vahvistuminen sekä vastaaminen alueen teollisuuden ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Strateginen johtaminen perustuu korkeakoulujen tiiviiseen yhteistyöhön ja keskinäiseen sopimiseen. Käynnistetyn selvitystyön pohjalta ratkaistaan vuoteen 2024 mennessä Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun kampusten tuleva sijoittuminen siten, kansainvälisesti tunnustettunaettä korkeakoulujen taloudelliset toimintaedellytykset, monitieteisenä tiedeyliopistonakorkeakoulukokonaisuuden houkuttelevuus, kilpailukyky ja matala hiilijalanjälki turvataan. Yliopistolla Ammattikorkeakoulu on hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Oulun ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto muodostavat alueen yhteisen ekosysteemin ydinrakenteen, johon kytkeytyvät läheisesti muut keskeiset koulutus- ja tki-toimijat. Ekosysteemi tarjoaa opiskelijoille koulutusasteesta riippumatta joustavia opintopolkuja sekä sektorin sisällä, että sektorien välillä. Palvelut mahdollistavat opiskelijoille sujuvan opintopolun, ja tukevat opintojen edistymistä. Ekosysteemin tki-, tutkimusinfrat ja taiteellinen toiminta tukevat vahvasti alueen työelämän kehittymistä, tarjoavat jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia kansalaisille ja edistävät hyvinvointia alueella. Oulun ammattikorkeakoulun koulutus siirtyy vahvasti digitaalisiin ympäristöihin lähiopetuksen painottuessa ohjaukseen. Tämä tarkoittaa etenkin koulutustarjonnan laajenemista mobiilimaailmaan. Samalla luodaan pohjaa aiempaa systemaattisemmalle jatkuvan oppimisen tarjonnalle. Kaikki koulutustarjonta on strategiakauden lopussa osaamisperustaista ja kaikissa tutkintoon johtavissa koulutuksissa merkittävä vastuu sivistyksen osa koulutuksesta aidoissa työelämäympäristöissä. Opiskelijoiden valmistumisvaiheen työllistyminen paranee tämän myötä merkittävästi. Oulun ammattikorkeakoulu kansainvälistyy etenkin aiempaa laajemman englanninkielisen koulutustarjonnan ja kestävän hyvinvoinnin rakentajana aktiivisen kansainvälisen verkostoitumisen myötä. Kansainvälisen tki-rahoituksen osuus koko ulkopuolisesta tki-rahoituksesta nousee merkittävästi. Toiminnan keskiössä on hyvinvoiva korkeakouluyhteisö, joka tarjoaa puitteet henkilöstön ja opiskelijoiden osaamisen kasvulle. Henkilöstön hyvinvointia edistetään riittävällä tuella työnkuvien muuttuessa mm. digitalisaation vuoksi. Esimiehiä koulutetaan aiempaa systemaattisemmin ja tavoitteita selkeytetään. Strategiakauden alussa otetaan käyttöön kannustava sisäinen rahanjakomalli. Pedagogiikka rakentuu vahvasti osaamisperusteisuudelle, jossa osaamisen kerryttäminen ja osoittaminen ovat keskiössä. Jokaisen opiskelijan polku rakentuu muualla hankitun osaamisen vuoksi yksilölliseksi. Oamkin kehittäminen perustuu henkilöstön, opiskelijoiden ja alumnien tiiviiseen yhteistyöhön. Korkeakoulu vahvistaa alumniverkostoa ja hyödyntää alumnien osaamista kaikilla koulutusaloilla sekä kokemusasiantuntijoina että opetuksessa. Henkilöstön ja muun korkeakouluyhteisön osaaminen uudistetaan vastaamaan 2020-luvun globaalien ongelmien ratkaisujen etsimisessä sekä pedagogiikan, kansainvälisyyden, työelämävalmiuksien, esimiestyön ja yhteiskunnan kehityksen edellyttämän korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden turvaamisessajohtamisen haasteisiin. Yliopisto huolehtii valtakunnallisesta vastuustaan kouluttaa suomen ja ruotsin kielen taitoisia asiantuntijoita. Yliopisto vahvistaa asemaansa kansainvälisesti merkittävänä, aloitteellisena ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- ja sivistyspolitiikassa. Yliopisto rakentaa laajan kansainvälisten alumnien ja kumppaneiden verkoston. Yliopiston työn tuloksena tutkittu tieto Koko korkeakouluyhteisö on entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perusta. Yliopiston vastuullisen ja vahvistuneen yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissä. Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys rakentuu läpi koko yliopiston. Kestävyys ja vastuullisuus ohjaavat yliopiston toimintaa ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet on nivottu osaksi toimintakulttuuria. Xxx harjoittama sijoitustoiminta on vastuullista. Yliopisto saavuttaa hiilineutraaliuden vuonna 2030. Sopimus, kausi 2021 - 2024 22.12.2020 Helsingin yliopisto Sivu 1(6) Vuonna 2030 Helsingin yliopisto on entistä vahvempi sivistyksen ja hyvinvoinnin luoja. Vision "Tieteen voimalla - maailman parhaaksi" toteuttamiseksi sen strategiset valinnat ovat: 1. Tiede ja oppiminen kuuluvat kaikille, 2. Avoimuus vahvistaa tiedettä ja yhteistyötä, 3. Paras paikka opiskella ja työskennellä, 4. Vastuullisuuden ja kestävyyden edelläkävijä. Vuonna 2030 yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto ja keskusteleva yhteisö, jota ohjaavat sivistys ja yhteisöllisyys. Vapaus ja totuus korostavat yliopiston toimivan tutkimuksen ja koulutuksen akateemisten arvojen mukaisesti. Yliopiston tavoitteena on olla vetovoimainen työnantaja sekä houkutteleva opiskelupaikka ja yhteistyökumppani sekä kotimaassa että kansainvälisestitietoinen yhdessä määritettävistä ammattikorkeakoulun tavoitteista.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Strategiset tavoitteet, valinnat ja profiili. Helsingin yliopisto profiloituu korkeatasoisena, kansainvälisesti tunnustettuna, monitieteisenä Itä-Suomen yliopistoa kehitetään tieteidenvälisenä ja opiskelijakeskeisenä tiedeyliopistona. Yliopistolla Yliopiston tutkimus ja koulutus rakentavat globaalia tulevaisuutta ja vahvistavat Itä-Suomen alueen elinvoimaa. Tutkittua tietoa tuodaan kaikkien hyväksi avoimen ja osallistavan tieteen ja opetuksen keinoin sekä innovaatioekosysteemien ja osaamiskeskittymien kautta. Vuoteen 2030 mennessä tutkimuksen ympärille on merkittävä vastuu sivistyksen syntynyt merkittäviä temaattisia ekosysteemejä, jotka synnyttävät uutta yritystoimintaa ja kestävän hyvinvoinnin rakentajana sekä globaalien ongelmien ratkaisujen etsimisessä työpaikkoja Suomeen, erityisesti Itä-Suomeen. Oppimisympäristöjä, koulutuksen sisältöjä, toteutustapoja ja rakenteita kehitetään monialaisesti ja haastelähtöisesti uusimman tutkimustiedon, työelämärelevanssin ja yhteiskunnan kehityksen edellyttämän korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden turvaamisessatarpeiden pohjalta. Opiskelijat, laadukkaat oppimisprosessit ja opiskeluhyvinvointi ovat toiminnan keskiössä. Yliopiston opettajat ovat pedagogisesti päteviä. Yliopisto huolehtii valtakunnallisesta vastuustaan kouluttaa suomen mahdollistaa jatkuvan oppimisen ja ruotsin kielen taitoisia asiantuntijoitakoulutuksen saavutettavuuden koulutustarjonnallaan sekä avoimella, monimuotoisella ja joustavalla opetuksella. Yliopisto vahvistaa asemaansa kansainvälisesti merkittävänäkansainvälisyyttään ja lisää koulutusperusteista maahanmuuttoa yhteistyössä eri tahojen kanssa. Yliopistosta valmistuneilla opiskelijoilla on valmiudet toimia muuttuvassa ja kansainvälisessä työelämässä. Itä-Suomen yliopisto, aloitteellisena Karelia-ammattikorkeakoulu ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- Savonia-ammattikorkeakoulu tukevat toiminnallisella yhteistyöllä erityisesti Itä-Suomen osaamista ja sivistyspolitiikassaelinvoimaa. Yliopisto rakentaa laajan kansainvälisten alumnien on hiilineutraali vuonna 2025. Yliopisto on jatkanut systemaattisesti strategiansa ja kumppaneiden verkostonsen strategisten ohjelmien toteuttamista (xxxxx://xxx.xxx.xx/xx/xxxxxxxxx-0000). Strategiset ohjelmat päivitetään vuosittain ja tarvittaessa suunnataan toimenpiteitä ja yliopiston sisäistä strategista rahoitusta tukemaan tavoitteiden saavuttamista. Osa rahoituksesta on sovittu tulossopimuskaudelle (tutkimusyhteisöjen tukeminen, tohtorikoulutus, verkko- ja monimuotopedagogiikan toteuttaminen) ja näin tuetaan pitkäjänteisesti mm. tieteidenvälisen tutkimuksen vahvistamista sekä koulutuksen pedagogista kehittymistä. Yliopiston työn tuloksena tutkittu tieto tiedekunnat ovat laatineet tiedekuntakohtaiset strategiset ohjelmat, ja myös näille kohdennettava strateginen tuki tarkastellaan vuosittain (kuva 1. Ohjelmatyön vuosiprosessi). Yliopisto on entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perustatoteuttanut jatkuvan oppimisen systeemisen muutoksen, jossa tiedekuntien ja yksiköiden ja Jatkuvan oppimisen keskuksen yhteistyötä tiivistettiin ja prosessi selkeytettiin. Yliopiston vastuullisen Opetussuunnitelmat ovat yhtenäiset tutkinto-, sivuaine- ja vahvistuneen yritysyhteistyön avoimen yliopiston opiskelijoille. Itä-Suomen yliopisto, Karelia-ammattikorkeakoulun ja Savonia-ammattikorkeakoulun yhteistyö on sopimusperusteisesti laaja-alaista sisältäen yhteistä TKI -, koulutus- ja palvelutoimintaa. Toimintaa ohjaa rehtoreiden muodostama johtoryhmä. Yhteisesti sovituille kokonaisuuksille on muodostettu asiantuntijaryhmät ohjaamaan ja konkretisoimaan toiminta. Vuonna 2021 strategista yhteistyötä toteutettiin erityisesti Itä-Suomen ICT-koulutuspolun, SOTE-kokonaisuuden, bio- ja kiertotalouden sekä kansainvälistymisen tuen organisoinnissa. Korkeakouluyhteistyönä on lisäksi toteutettu Automaatiotekniikan DI-koulutusohjelma, jossa tutkinnot antaa Tampereen yliopisto. Yliopisto laski hiilijalanjälkensä hiilineutraalius 2025 tavoitteen saavuttamiseksi vuoden 2025 lähtötiedoilla. (kuva 2. UEF hiilijalanjälki). Hiilineutraaliustavoite ja toimenpiteet on sisällytetty vuoden 2021 aikana laadittuun laajempaan "Kahdeksan askelta tulevaisuuteen" - Itä-Suomen yliopiston kestävän kehityksen ja vastuullisuuden toimenpideohjelmaan vuosille 2022-2025. Julkaisu on lisätty KOTA aineistoon. Yliopisto on molemmissa kampuskaupungeissaan keskeinen toimija innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset ekosysteemisopimuksissa. Joensuussa kehittämisen kärjet ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissäbio- ja kiertotalous ja fotoniikka, Kuopiossa terveys- ja hyvinvointiteknologia ja vesiosaaminen. Tutkimuksen Koronapandemia vaikutti edelleen vuonna 2021 yliopiston kaikkien toimintojen organisointiin ja opetuksen vahva yhteys rakentuu läpi toteuttamiseen. Yliopisto reagoi koronatilanteisiin tarvittaessa rajoittamalla lähiopetukseen osallistuvien ja yliopiston tilaisuuksien osallistujamääriä. Hybridimallinen työskentely ja opetus ja yleinen maskisuositus olivat voimassa koko yliopistonvuoden. Kestävyys Matkustaminen, opiskelija- ja vastuullisuus ohjaavat yliopiston toimintaa ja YKhenkilökuntavaihdot olivat mahdollisia THL:n kestävän kehityksen tavoitteet on nivottu osaksi toimintakulttuuriaja ulkoministeriön sekä vaihtokohteiden maiden ja oppilaitosten ohjeita noudattaen. Xxx harjoittama sijoitustoiminta on vastuullistaVuoden 2021 lopussa vaikeutuneen koronatilanteen johdosta yliopisto siirtyi etäopetukseen muun kuin välttämättömän lähiopetuksen osalta 31.1.2022 saakka. Yliopisto saavuttaa hiilineutraaliuden vuonna 2030. Sopimus, kausi 2021 - 2024 22.12.2020 Helsingin yliopisto Sivu 1(6) Vuonna 2030 Helsingin yliopisto on entistä vahvempi sivistyksen ja hyvinvoinnin luoja. Vision "Tieteen voimalla - maailman parhaaksi" toteuttamiseksi sen strategiset valinnat ovat: 1. Tiede ja oppiminen kuuluvat kaikille, 2. Avoimuus vahvistaa tiedettä ja yhteistyötä, 3. Paras paikka opiskella ja työskennellä, 4. Vastuullisuuden ja kestävyyden edelläkävijä. Vuonna 2030 yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto ja keskusteleva yhteisö, jota ohjaavat sivistys ja yhteisöllisyys. Vapaus ja totuus korostavat yliopiston toimivan tutkimuksen ja koulutuksen akateemisten arvojen mukaisesti. Yliopiston tavoitteena on olla vetovoimainen työnantaja sekä houkutteleva opiskelupaikka ja yhteistyökumppani sekä kotimaassa että kansainvälisestiEtätyösuositus oli voimassa 15.2.2022 asti.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Strategiset tavoitteet, valinnat ja profiili. Helsingin yliopisto profiloituu korkeatasoisenaHumak on inhimillisempää maailmaa rakentava ammattikorkeakoulu. Tavoitteena on luoda tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa kehittämällä ihmisiä yhdistävää osaamista. Ammattikorkeakoulu kouluttaa osaajia, kansainvälisesti tunnustettunajoilla on rohkeutta puolustaa ihmistä, monitieteisenä tiedeyliopistonainhimillisyyttä ja kansalaisoikeuksia. Yliopistolla Ammattikorkeakoulun tuottama osaaminen lisää yhteisöllisyyttä, saavutettavuutta ja hyvinvointia mahdollistaen kestävän elämäntavan nykyisille ja tuleville sukupolville. Ammattikorkeakoulu on merkittävä vastuu sivistyksen ja kestävän hyvinvoinnin rakentajana sekä globaalien ongelmien ratkaisujen etsimisessä ja yhteiskunnan kehityksen edellyttämän korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden turvaamisessa. Yliopisto huolehtii valtakunnallisesta vastuustaan kouluttaa suomen ja ruotsin kielen taitoisia asiantuntijoita. Yliopisto vahvistaa asemaansa kansainvälisesti merkittävänä, aloitteellisena ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- ja sivistyspolitiikassa. Yliopisto rakentaa laajan kansainvälisten alumnien ja kumppaneiden verkoston. Yliopiston työn tuloksena tutkittu tieto on entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perusta. Yliopiston vastuullisen ja vahvistuneen yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissä. Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys rakentuu läpi koko yliopiston. Kestävyys ja vastuullisuus ohjaavat yliopiston toimintaa ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet on nivottu osaksi toimintakulttuuria. Xxx harjoittama sijoitustoiminta on vastuullista. Yliopisto saavuttaa hiilineutraaliuden vuonna 2030hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Sopimus, kausi 2021 - 2024 22.12.2020 Helsingin yliopisto 21.12.2020 Humanistinen ammattikorkeakoulu Sivu 1(6) Vuonna 2030 Helsingin yliopisto Humak on entistä vahvempi sivistyksen yhteisöjen kehittämisen, kulttuurituotannon ja hyvinvoinnin luojakielellisen saavutettavuuden vahva kansainvälinen erikoisosaaja Suomessa ja kansainvälisesti. Vision "Tieteen voimalla - maailman parhaaksi" toteuttamiseksi sen Ammattikorkeakoulun strategiset valinnat vahvuudet ovat: 1- yhteisöjen kehittäminen: nuorisotyö, järjestötyö, seikkailukasvatus ja työyhteisöjen kehittäminen - kulttuurituotanto: tuotanto- ja projektiosaaminen ja luovan xxxx xxxxxxxxxx - tulkkaus ja kielellinen saavutettavuus: viittomakielten tulkkaus ja kommunikaatioasiantuntijuus Humak ennakoi työelämän murroksia ja työn tekemisen tapojen muutoksia etsimällä aktiivisesti vastauksia yhteiskunnan tarpeisiin. Tiede Digitaalisuuden ilmenemismuodot tarjoavat ammattikorkeakoululle alustan, jossa kohdata yhteisönä ja oppiminen kuuluvat kaikilleinnovaatioita, 2jotka lisäävät yhdenvertaisuutta. Avoimuus Ammattikorkeakoulu vahvistaa tiedettä toiminnallaan osallisuutta huomioiden yhdenvertaisuuden ja yhteistyötädigitaaliset kansalaisoikeudet. Kansainvälistyminen, 3eri kulttuurien ymmärtäminen ja kyky ratkaista globaaleja ongelmia ovat myös keskeinen osa Humakin nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Paras paikka opiskella Ammattikorkeakoulun tehtävänä on rakentaa yhdessä opiskelijoiden, henkilökunnan ja työskennelläkumppaneiden kanssa inhimillistä yksilön ja yhteisöjen tarpeita huomioivaa maailmaa. Xxxxxxx strategiaa toteutetaan seuraavien toimenpiteiden avulla: - Kehitetään entistä parempia tulevaisuuden oppimisympäristöjä ja opiskelijalähtöisiä oppimispolkuja. - Panostetaan tutkimus- kehitys- ja innovaatiotoimintaan, 4jonka avulla luomme uutta osaamista strategisten vahvuusalueidemme suuntaisesti, myös kansainvälisesti. Vastuullisuuden - Kehitetään uusia koulutuksia kansainvälisille markkinoille. - Huolehditaan siitä, että ammattikorkeakoulun henkilöstö on hyvinvoivaa, entistä osaavampaa ja kestävyyden edelläkävijäsitoutuneempaa sekä saa mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä. Vuonna 2030 yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto - Rakennetaan osaamisen kehittämistä tukevan toimintamallin hyödyntämällä korkeakoulujen yhteisiä palvelu- ja keskusteleva yhteisö, jota ohjaavat sivistys ja yhteisöllisyys. Vapaus ja totuus korostavat yliopiston toimivan tutkimuksen ja koulutuksen akateemisten arvojen mukaisesti. Yliopiston tavoitteena on olla vetovoimainen työnantaja sekä houkutteleva opiskelupaikka ja yhteistyökumppani sekä kotimaassa että kansainvälisestiosaamiskeskittymiä.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Strategiset tavoitteet, valinnat ja profiili. Helsingin yliopisto profiloituu korkeatasoisenaJyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) tavoitteena on luoda Uuden sukupolven korkeakoulu, kansainvälisesti tunnustettunajoka on oppimisen uudistaja ja kilpailukyvyn kehittäjä. Tämä tarkoittaa panostusta oppimiseen, monitieteisenä tiedeyliopistonapedagogiikkaan, TKI-työhön ja digitaalisiin ratkaisuihin. Yliopistolla JAMKin toiminnalle on merkittävä vastuu sivistyksen tunnusomaista kansainvälisyys, yrittäjyys ja kestävän hyvinvoinnin rakentajana korkea laatu. JAMK kasvattaa tutkintokoulutusta, ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden oppimismahdollisuuksia ja työelämäyhteyksiä sekä globaalien ongelmien ratkaisujen etsimisessä lisää verkko-opetusta. Jatkuvan oppimisen palveluja uudistetaan ja yhteiskunnan kehityksen edellyttämän korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden turvaamisessamäärää kasvatetaan. Yliopisto huolehtii valtakunnallisesta vastuustaan kouluttaa suomen Täydennyskoulutusta työelämän tarpeisiin lisätään erityisesti verkko-opintoina. TKI-toiminta painottuu JAMKissa vahvuusaloille ja ruotsin kielen taitoisia asiantuntijoitanouseville aloille. Yliopisto vahvistaa asemaansa kansainvälisesti merkittävänä, aloitteellisena Rahoituksen painopistettä siirretään alueellisesta rahoituksesta kansallisen ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- kansainvälisen rahoituksen suuntaan. Samalla tutkimuksen painoarvo sekä TKI-toiminnassa että pedagogiikan kehittämisessä kasvaa. Kansainvälisen TKI-työn painopiste on kehitysyhteistyöhankkeissa. Palveluliiketoimintaa ja sivistyspolitiikassa. Yliopisto rakentaa laajan kansainvälisten alumnien ja kumppaneiden verkoston. Yliopiston työn tuloksena tutkittu tieto on entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perusta. Yliopiston vastuullisen ja vahvistuneen yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissä. Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys rakentuu läpi koko yliopiston. Kestävyys ja vastuullisuus ohjaavat yliopiston toimintaa ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet on nivottu osaksi toimintakulttuuria. Xxx harjoittama sijoitustoiminta on vastuullista. Yliopisto saavuttaa hiilineutraaliuden vuonna 2030koulutusvientiä kasvatetaan tulevaisuudessa. Sopimus, kausi 2021 - 2024 22.12.2020 Helsingin yliopisto 21.12.2020 Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sivu 1(6) Vuonna 2030 Helsingin JAMK vahvistaa verkostojen johtamisosaamista, esimiestyön osaamista ja hyvän korkeakouluyhteisön toimintaa. Xxxxxxxxx opiskelijalähtöisyyttä, saavutettavuutta ja avoimuutta vahvistetaan edelleen. JAMK huomioi kaikessa toiminnassaan vastuullisuuden toimien ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Ammattikorkeakoulu on hiilineutraali vuonna 2030. Jyväskylän EduFutura-konsortio (JAMK, Jyväskylän yliopisto ja GRADIA) muodostaa vahvan suomalaisen koulutuksen, oppimisen ja tutkimuksen keskittymän. Yhteistyö on entistä vahvempi sivistyksen kehittynyt pitkälle musiikin koulutuksessa ja hyvinvoinnin luojatutkimuksessa, koulutusviennissä ja yrittäjyyden edistämisessä. Vision "Tieteen voimalla - maailman parhaaksi" toteuttamiseksi sen strategiset valinnat ovat: Tulevina vuosina yhteistyötä vahvistetaan yhteisissä osaamiskeskittymissä, jotka ovat 1. Tiede ) liikunta, terveys, hyvinvointi ja oppiminen kuuluvat kaikillekuntoutus, 2. Avoimuus vahvistaa tiedettä ) oppiminen ja yhteistyötäpedagogiikka, 3) sovellettu kyberturvallisuus sekä 4) yrittäjyyden ja liiketoiminnan edistäminen. Paras paikka opiskella Nelivuotisen strategisen kehittämisohjelman teemat ovat uuden sukupolven pedagogiikka, vaikuttava TKI-toiminta, laadunhallinta, toimivat työelämäyhteydet, kansainvälisyys sekä henkilöstö ja työskennellä, 4. Vastuullisuuden ja kestävyyden edelläkävijä. Vuonna 2030 yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto ja keskusteleva yhteisö, jota ohjaavat sivistys ja yhteisöllisyys. Vapaus ja totuus korostavat yliopiston toimivan tutkimuksen ja koulutuksen akateemisten arvojen mukaisesti. Yliopiston tavoitteena on olla vetovoimainen työnantaja sekä houkutteleva opiskelupaikka ja yhteistyökumppani sekä kotimaassa että kansainvälisestijohtaminen.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Strategiset tavoitteet, valinnat ja profiili. Helsingin Lapin yliopisto ja Lapin ammattikorkeakoulu muodostavat Lapin korkeakoulukonsernin (LUC). Se on kahden korkeakoulun yhteisö, jonka erikoisosaaminen kohdistuu arktiseen globaaliin vastuullisuuteen, kestävään matkailuun sekä tulevaisuuden palveluihin ja etäisyyksien hallintaan. Konsernin visiona vuoteen 2030 on olla luova edelläkävijä ja vastuullinen arktinen korkeakouluyhteisö. Lapin korkeakoulukonserni profiloituu korkeatasoisenaarktisen ja pohjoisen muutoksen tutkimukseen sekä arktiseen olosuhdeosaamiseen. Korkeakoulukonsernin tavoitteena on olla johtava arktisen tutkimuksen ja osaamisen toimija ja edelläkävijä. Lapin korkeakoulukonserni tarjoaa opiskelijoille innostavan opiskeluympäristön, kansainvälisesti tunnustettunajossa digitaaliset ratkaisut, monitieteisenä tiedeyliopistonatyö- ja elinkeinoelämäyhteydet sekä osallisuus koulutus- ja tutkimusverkostoihin ovat olennainen osa opintoja. Yliopistolla Lapin korkeakoulukonsernin tehtävänä on merkittävä vastuu sivistyksen luoda uutta tietoa ja kestävän hyvinvoinnin rakentajana sekä globaalien ongelmien ratkaisujen etsimisessä osaamista arktisen alueen hyvinvoinnille ja yhteiskunnan kehityksen edellyttämän korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden turvaamisessatoimintaedellytyksille ja vahvistaa toimijoiden ja yhteisöjen vastuullisuutta. Kansalliset ja kansanväliset arktisen osaamisen verkostot edistävät strategisten tavoitteiden saavuttamista. Yliopisto huolehtii valtakunnallisesta vastuustaan kouluttaa suomen ja ruotsin kielen taitoisia asiantuntijoitaon hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Yliopisto vahvistaa asemaansa kansainvälisesti merkittävänälaati strategiansa toimeenpanosuunnitelman vuosille 2021-2024. Toimeenpanosuunnitelma sisältää tavoitetilan (vuoteen 2030) strategiset toimet, aloitteellisena vastuu- ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- toteuttajatahot ja sivistyspolitiikassatoimeenpanon vuosikohtaisen etenemisen. Yliopisto rakentaa laajan kansainvälisten alumnien ja kumppaneiden verkostonStrategian toteutumista seurataan OKM-LY sopimusindikaattorien sekä strategian toimeenpanosuunnitelman indikaattorien kautta. Yliopiston työn tuloksena tutkittu tieto Toimeenpanosuunnitelma sisältää yksitoista kehittämiskohdetta, jotka on entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perustajaksotettu pääosin nykyiselle sopimuskaudelle. Yliopiston vastuullisen ja vahvistuneen yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissä. Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys rakentuu läpi koko yliopiston. Kestävyys ja vastuullisuus ohjaavat yliopiston toimintaa ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet Toimeenpanosuunnitelma on nivottu osaksi toimintakulttuuria. Xxx harjoittama sijoitustoiminta on vastuullista. Yliopisto saavuttaa hiilineutraaliuden vuonna 2030. Sopimus, kausi 2021 - 2024 22.12.2020 Helsingin yliopisto Sivu 1(6) Vuonna 2030 Helsingin yliopisto on entistä vahvempi sivistyksen ja hyvinvoinnin luoja. Vision "Tieteen voimalla - maailman parhaaksi" toteuttamiseksi sen strategiset valinnat ovat: toimitettu Kota-asiakirjana.
1. Tiede Kiertotalous, kestävä kehitys ja oppiminen kuuluvat kaikillearktisuus, 2. Avoimuus vahvistaa tiedettä Hyvinvointi ja yhteistyötäSOTE, 3. Paras paikka opiskella Tekniikka ja työskennellämuotoilu, 4. Vastuullisuuden Luonto, ympäristö ja kestävyyden edelläkävijäkasvatus. Vuonna 2030 yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto Kokonaisuuksien jatkovalmistelusta vastaavat teemakohtaiset asiantuntijaryhmät. Lapin yliopiston ja keskusteleva yhteisöammattikorkeakoulun hallitukset päättivät kokouksessaan Lapin yliopiston, jota ohjaavat sivistys Lapin ammattikorkeakoulun ja yhteisöllisyysLuonnonvarakeskuksen yhteisestä maakunnan tutkimus- ja kehittämistoiminnan valmistelusta. Vapaus Tavoitteena on vahvistaa korkeakoulujen ja totuus korostavat tutkimuslaitosten yhteistyötä sekä vastata elinkeinoelämän, kuntien ja kaupunkien kanssa kansalliseen osaajapulaan sekä tukea alueen kansainvälistymistä. LUC palveluiden toiminnanohjausta kehitettiin täsmentämällä XXX xxxxxxxxxxx ohjausryhmän (yliopiston toimivan tutkimuksen ja koulutuksen akateemisten arvojen mukaisestiammattikorkeakoulun johto) ja palveluiden johtoryhmän (palvelualueiden johtajat) vastuita ja työnjakoa. Yliopiston tavoitteena on olla vetovoimainen työnantaja ja ammattikorkeakoulun välinen päivitetty sopimus LUC palveluista hyväksyttiin. LUC palveluiden kehittäminen jatkui henkilöstön tehtävien määrittelyllä (kehitys- ja arviointikeskustelut) ja esihenkilövalmennuksella. Yliopiston ympäristöohjelma päivitettiin. Ohjelma tukee yliopiston hiilineutraaliustavoitetta ja se sisältää periaatteelliset linjaukset, tavoitteiston sekä houkutteleva opiskelupaikka niihin kytkeytyvät konkreettiset toimenpiteet. Ohjelman toimeenpanoa tuettiin rekrytoimalla vastuullisuusteemaan asiantuntija. Yliopistotasoisen ympäristö- ja yhteistyökumppani sekä kotimaassa että kansainvälisestikestävyyskoulutuksen suunnittelu ja valmistelu käynnistettiin (MOOC). Myös jatkuvan oppimisen tarjontaan suunniteltiin kestävyyskoulutusta. Yliopisto osallistui Unifin kestävän kehityksen ja vastuullisuuden työryhmän työskentelyyn (mm. Kestävän kehityksen teesit).
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Strategiset tavoitteet, valinnat ja profiili. Helsingin Oulun yliopiston missiona on tuottaa uutta tieteellistä tietoa ja siihen perustuvia ratkaisuja sekä kouluttaa tulevaisuuden suunnannäyttäjiä kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Yliopiston tutkimustulokset ja osaaminen ovat aktiivisessa käytössä ja vahvistavat Oulun yliopiston ympärille syntynyttä tutkimus- ja innovaatiokeskittymää. Digitaalisen tulevaisuuden luomisessa ja ymmärtämisessä yliopisto profiloituu korkeatasoisenahaluaa toimia edelläkävijänä. Yliopiston tieteellinen profiili rakentuu laaja-alaisen ja monitieteisen yliopiston vahvuuksien varaan ja erityisesti profiilialoilla pyritään tieteen kansainväliseen kärkeen. Fokusalueet, kansainvälisesti tunnustettunaprofiilialat sekä strategiasta johdetut kehitysohjelmat suuntaavat yliopiston kehitystä tulevina vuosina. Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu muodostavat konsernin. Korkeakoulukokonaisuuden tärkeimpiä tavoitteita ovat yhteistyön vahvistuminen sekä vastaaminen alueen teollisuuden ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Strateginen johtaminen perustuu korkeakoulujen tiiviiseen yhteistyöhön ja keskinäiseen sopimiseen. Korkeakoulukokonaisuus tarjoaa opiskelijoille joustavat oppimismahdollisuudet sektorien välillä, monitieteisenä tiedeyliopistonamonipuolistaa koulutustarjontaa ja tehostaa tki -toimintaa ja resurssien yhteiskäyttöä. Yliopistolla on merkittävä vastuu sivistyksen Käynnistetyn selvitystyön pohjalta ratkaistaan vuoteen 2024 mennessä yliopiston ja kestävän hyvinvoinnin rakentajana sekä globaalien ongelmien ratkaisujen etsimisessä Oulun ammattikorkeakoulun kampusten tuleva sijoittuminen siten, että korkeakoulujen taloudelliset toimintaedellytykset, houkuttelevuus, kilpailukyky ja yhteiskunnan kehityksen edellyttämän korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden turvaamisessamatala hiilijalanjälki turvataan. Yliopisto huolehtii valtakunnallisesta vastuustaan kouluttaa suomen ottaa käyttöön yliopiston toimintojen hiilijalanjäljen laskennan vuoteen 2024 mennessä ja ruotsin kielen taitoisia asiantuntijoitatähtää hiilineutraaliuuteen vuoteen 2030 mennessä. Yliopisto vahvistaa asemaansa kansainvälisesti merkittävänäTieteellinen profiilimme rakentuu laaja-alaisen yliopiston vahvuuksien varaan. Profiloivia alueita ylläpidetään ja kehitetään suuntaamalla niihin perus- ja strategisia voimavaroja henkilöstön, aloitteellisena infrastruktuurien, yhteistyön ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- sisällön kehittämiseen. Uudessa strategiassaan Oulun yliopisto tuottaa maailmanluokan innovaatioita vahvan paikallisyhteisön kehityksen tueksi sekä yhdessä kansainvälisen partneriverkostonsa kanssa tuottaa ratkaisuja globaaleihin haasteisiin. Toimissaan Oulun yliopisto tukee omalta osaltaan vahvasti Valtioneuvoston kansallisen TKI- tiekartan tavoitteita ja sivistyspolitiikassa. Yliopisto rakentaa laajan kansainvälisten alumnien ja kumppaneiden verkoston. Yliopiston työn tuloksena tutkittu tieto on entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perusta. Yliopiston vastuullisen ja vahvistuneen yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissä. Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys rakentuu läpi koko yliopiston. Kestävyys ja vastuullisuus ohjaavat yliopiston toimintaa ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet on nivottu osaksi toimintakulttuuria. Xxx harjoittama sijoitustoiminta on vastuullista. Yliopisto saavuttaa hiilineutraaliuden vuonna 2030. Sopimus, kausi 2021 - 2024 22.12.2020 Helsingin yliopisto Sivu 1(6) Vuonna 2030 Helsingin yliopisto on entistä vahvempi sivistyksen ja hyvinvoinnin luoja. Vision "Tieteen voimalla - maailman parhaaksi" toteuttamiseksi sen strategiset valinnat ovat: 1. Tiede ja oppiminen kuuluvat kaikille, 2. Avoimuus vahvistaa tiedettä ja yhteistyötä, 3. Paras paikka opiskella ja työskennellä, 4. Vastuullisuuden ja kestävyyden edelläkävijä. Vuonna 2030 yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto ja keskusteleva yhteisö, jota ohjaavat sivistys ja yhteisöllisyys. Vapaus ja totuus korostavat yliopiston toimivan päämääriä tutkimuksen ja koulutuksen akateemisten arvojen mukaisestiosalta. Oulun yliopisto on aktiivinen toimija kilpailukykyisten kumppanuusmallien rakentajana ja toimijana kuten myös muissa ajankohtaisissa TKI- tiekarttaan liittyvissä linjauksissa ja prosesseissa. Pohjois-Suomen korkeakoulujen vaikuttavuuden ja alueen elinvoimaisuuden vahvistamiseksi haetaan uusia, yhteistyöhön pohjautuvia toimintamalleja yhteistyössä innovaatiojärjestelmän toimijoiden kanssa. Tavoitteena on tutkimuksen, koulutuksen, yritysten ja julkisen hallinnon tiivistyvä alueellinen yhteistyö ja voimavarojen kokoaminen OKM-sopimuksessa edellytetyllä tavalla. Toimivaa verkostoyhteistyötä pyritään luomaan selkeästi arktiseen ja pohjoiseen osaamisen fokusoidulla profiililla, rakentamalla yhdessä pitkäjänteistä pohjoista liiketoimintaa kehittämällä koulutustarjontaa, yhteisiä innovaatioalustoja ja toimintatapoja. Pääpaino yhteistyömallien kehittämisessä on Oulun ammattikorkeakoulun kanssa. Konsernina toimivien Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun perustehtävät ovat yliopistolain ja ammattikorkeakoululain mukaisia ja niiden profiilit täydentävät toisiaan. Oulun yliopisto on toteuttanut korkeakoulupalvelut molemmille korkeakouluille helmikuusta 2020 lähtien. OAMK-OY välistä ristiinopiskelua jatketaan ja tehostetaan organisaatioiden välisen opintoja koskevan maksun poistamisen myötä. Oulun yliopiston tavoite on hyödyntää kaupallisesti tutkimuksen tuloksia, jotta ne tuottaisivat taloudellista hyötyä niin tutkijalle, yliopistolle kuin ympäröivälle yhteiskunnallekin. Yliopisto pitää vaikuttavaa toimintaa tutkimustulosten ja osaamisen hyödyntämisessä tärkeänä ansiona henkilökunnalleen. Yliopiston tavoitteena innovaatiokeskukseen on olla vetovoimainen työnantaja keskitetty Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun innovaatiopalvelut painottaen molempia hyödyttävää yhteistyötä. Innovaatiokeskuksen tehtävänä on hoitaa immateriaalioikeuksiin (IPR) liittyvät sisäiset palvelut, koordinoida yritysyhteistyötä yhteistyössä tiedekuntien kanssa ja auttaa tutkijatiimejä tutkimuslähtöisen liiketoiminnan kehittämisessä. Oulun yliopiston päämääränä on toimia ympäristöystävällisesti kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Kampusten kehityksessä ja arkisessa toiminnassa otetaan huomioon mm. energia-tehokkuus, ympäristöystävälliseen liikkumiseen kannustaminen sekä houkutteleva opiskelupaikka kierrätys ja yhteistyökumppani sekä kotimaassa että kansainvälisestilajittelu. Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun yhteisessä kestävän ja vastuullisen kampusarjen toimenpide-ohjelmassa keskitymme asioihin, joilla pienennämme hiilijalanjälkeämme vuoteen 2025 mennessä. Keskeisiksi osa-alueiksi hiilijalanjäljen pienentämisessä olemme tunnistaneet kiinteistöt, matkustamisen, hankinnat ja ravintolapalvelut. Tavoitteenamme on pienentää hiilijalanjälkeämme 50 % vuoden 2021 tasosta vuoteen 2025 mennessä. Sitoudumme toteuttamaan erilaisia päästövähennys-toimia ja seuraamme hiilijalanjäljen kehittymistä vuosittain.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Strategiset tavoitteet, valinnat ja profiili. Helsingin Oulun ammattikorkeakoulun visiona on olla monialainen, yhteisöllinen ja kansainvälinen ammattikorkeakoulu, jonka tiivis yhteistyö yritysten ja yhteisöjen kanssa luo pohjan korkeatasoiseen ja ajantasaiseen osaamiseen. Korkeakoulu edistää toiminnallaan hyvinvointia, uudistaa työelämää ja tukee aktiivisesti uuden liiketoiminnan syntymistä. Oulun yliopisto profiloituu korkeatasoisenaja Oulun ammattikorkeakoulu muodostavat konsernin. Korkeakoulukokonaisuuden tärkeimpiä tavoitteita ovat yhteistyön vahvistuminen sekä vastaaminen alueen teollisuuden ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Strateginen johtaminen perustuu korkeakoulujen tiiviiseen yhteistyöhön ja keskinäiseen sopimiseen. Käynnistetyn selvitystyön pohjalta ratkaistaan vuoteen 2024 mennessä Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun kampusten tuleva sijoittuminen siten, kansainvälisesti tunnustettunaettä korkeakoulujen taloudelliset toimintaedellytykset, monitieteisenä tiedeyliopistonakorkeakoulukokonaisuuden houkuttelevuus, kilpailukyky ja matala hiilijalanjälki turvataan. Yliopistolla Ammattikorkeakoulu on hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Oulun ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto muodostavat alueen yhteisen ekosysteemin ydinrakenteen, johon kytkeytyvät läheisesti muut keskeiset koulutus- ja tki-toimijat. Ekosysteemi tarjoaa opiskelijoille koulutusasteesta riippumatta joustavia opintopolkuja sekä sektorin sisällä, että sektorien välillä. Palvelut mahdollistavat opiskelijoille sujuvan opintopolun, ja tukevat opintojen edistymistä. Ekosysteemin tki-, tutkimusinfrat ja taiteellinen toiminta tukevat vahvasti alueen työelämän kehittymistä, tarjoavat jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia kansalaisille ja edistävät hyvinvointia alueella. Oulun ammattikorkeakoulun koulutus siirtyy vahvasti digitaalisiin ympäristöihin lähiopetuksen painottuessa ohjaukseen. Tämä tarkoittaa etenkin koulutustarjonnan laajenemista mobiilimaailmaan. Samalla luodaan pohjaa aiempaa systemaattisemmalle jatkuvan oppimisen tarjonnalle. Kaikki koulutustarjonta on strategiakauden lopussa osaamisperustaista ja kaikissa tutkintoon johtavissa koulutuksissa merkittävä vastuu sivistyksen osa koulutuksesta aidoissa työelämäympäristöissä. Opiskelijoiden valmistumisvaiheen työllistyminen paranee tämän myötä merkittävästi. Oulun ammattikorkeakoulu kansainvälistyy etenkin aiempaa laajemman englanninkielisen koulutustarjonnan ja kestävän hyvinvoinnin rakentajana aktiivisen kansainvälisen verkostoitumisen myötä. Kansainvälisen tki-rahoituksen osuus koko ulkopuolisesta tki-rahoituksesta nousee merkittävästi. Toiminnan keskiössä on hyvinvoiva korkeakouluyhteisö, joka tarjoaa puitteet henkilöstön ja opiskelijoiden osaamisen kasvulle. Henkilöstön hyvinvointia edistetään riittävällä tuella työnkuvien muuttuessa mm. digitalisaation vuoksi. Esimiehiä koulutetaan aiempaa systemaattisemmin ja tavoitteita selkeytetään. Strategiakauden alussa otetaan käyttöön kannustava sisäinen rahanjakomalli. Pedagogiikka rakentuu vahvasti osaamisperusteisuudelle, jossa osaamisen kerryttäminen ja osoittaminen ovat keskiössä. Jokaisen opiskelijan polku rakentuu muualla hankitun osaamisen vuoksi yksilölliseksi. Oamkin kehittäminen perustuu henkilöstön, opiskelijoiden ja alumnien tiiviiseen yhteistyöhön. Korkeakoulu vahvistaa alumniverkostoa ja hyödyntää alumnien osaamista kaikilla koulutusaloilla sekä kokemusasiantuntijoina että opetuksessa. Henkilöstön ja muun korkeakouluyhteisön osaaminen uudistetaan vastaamaan 2020-luvun globaalien ongelmien ratkaisujen etsimisessä sekä pedagogiikan, kansainvälisyyden, työelämävalmiuksien, esimiestyön ja yhteiskunnan kehityksen edellyttämän korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden turvaamisessajohtamisen haasteisiin. Yliopisto huolehtii valtakunnallisesta vastuustaan kouluttaa suomen Koko korkeakouluyhteisö on tietoinen yhdessä määritettävistä ammattikorkeakoulun tavoitteista. Oamkissa uudistetaan parhaillaan kaikkien amk-tutkinto-ohjelmien opetussuunnitelmia osaamisperustaisiksi. Työssä hyödynnetään Xxxxxx ammatillisen opettajankoulutuksen vahvaa osaamisperustaisen koulutuksen tuntemusta. Kansainvälistä koulutustarjontaa laajennetaan syksytä 2022 lähtien, jolloin käynnistyy englanninkielinen sairaanhoitakoulutus. Syksyllä 2023 alkaa englanninkielinen konetekniikan insinöörikoulutus. Kansainvälisen tki-rahoituksen osuus on kasvamassa uusien kv-hankkeiden myötä. Tätä työtä tukee osaltaan eurooppalainen yhteistyö, jossa seitsemän korkeakoulun kesken valmistellaan European University Initiative -hanketta. Esihenkilöiden koulutusta on systematisoitu ja ruotsin kielen taitoisia asiantuntijoita. Yliopisto vahvistaa asemaansa kansainvälisesti merkittävänä, aloitteellisena ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- ja sivistyspolitiikassa. Yliopisto rakentaa laajan kansainvälisten alumnien ja kumppaneiden verkoston. Yliopiston työn tuloksena tutkittu tieto on entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perusta. Yliopiston vastuullisen ja vahvistuneen yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset kaikki esihenkilöt ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissä. Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys rakentuu läpi koko yliopiston. Kestävyys ja vastuullisuus ohjaavat yliopiston toimintaa ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet on nivottu osaksi toimintakulttuuria. Xxx harjoittama sijoitustoiminta on vastuullista. Yliopisto saavuttaa hiilineutraaliuden vuonna 2030. Sopimus, kausi osallistuneet vuoden 2021 - 2024 22.12.2020 Helsingin yliopisto Sivu 1(6) Vuonna 2030 Helsingin yliopisto on entistä vahvempi sivistyksen ja hyvinvoinnin luoja. Vision "Tieteen voimalla - maailman parhaaksi" toteuttamiseksi sen strategiset valinnat ovat: 1. Tiede ja oppiminen kuuluvat kaikille, 2. Avoimuus vahvistaa tiedettä ja yhteistyötä, 3. Paras paikka opiskella ja työskennellä, 4. Vastuullisuuden ja kestävyyden edelläkävijäaikana koulutukseen. Vuonna 2030 yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto 2020 otettiin käyttöön kannustava sisäinen rahanjakomalli. Oamkissa on vahvistettu henkilökunnan, opiskelijoiden ja keskusteleva yhteisöalumnien yhteistyötä. Keväällä 2022 perustettiin alumnitoimikunta. Syksystä 2021 lähtien on työstetty koulutuksen ja tki-toiminnan kehittämisen tiekarttoja, jota ohjaavat sivistys jotka vahvistettu hallituksessa keväällä 2022. Tiekartat kuvaavat kehityspolut vuosille 2022 - 2025. Tätä työtä tukemaan perustettiin koulutuksen ja yhteisöllisyys. Vapaus ja totuus korostavat yliopiston toimivan tutkimuksen ja koulutuksen akateemisten arvojen mukaisesti. Yliopiston tavoitteena on olla vetovoimainen työnantaja sekä houkutteleva opiskelupaikka ja yhteistyökumppani sekä kotimaassa että kansainvälisestitki-toiminnan johtoryhmät.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Strategiset tavoitteet, valinnat ja profiili. Helsingin yliopisto profiloituu korkeatasoisenaHumak on inhimillisempää maailmaa rakentava ammattikorkeakoulu. Tavoitteena on luoda tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa kehittämällä ihmisiä yhdistävää osaamista. Ammattikorkeakoulu kouluttaa osaajia, kansainvälisesti tunnustettunajoilla on rohkeutta puolustaa ihmistä, monitieteisenä tiedeyliopistonainhimillisyyttä ja kansalaisoikeuksia. Yliopistolla Ammattikorkeakoulun tuottama osaaminen lisää yhteisöllisyyttä, saavutettavuutta ja hyvinvointia mahdollistaen kestävän elämäntavan nykyisille ja tuleville sukupolville. Ammattikorkeakoulu on merkittävä vastuu sivistyksen hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Humak on yhteisöjen kehittämisen, kulttuurituotannon ja kestävän hyvinvoinnin rakentajana sekä globaalien ongelmien ratkaisujen etsimisessä kielellisen saavutettavuuden vahva kansainvälinen erikoisosaaja Suomessa ja kansainvälisesti. Ammattikorkeakoulun strategiset vahvuudet ovat: - yhteisöjen kehittäminen: nuorisotyö, järjestötyö, seikkailukasvatus ja työyhteisöjen kehittäminen - kulttuurituotanto: tuotanto- ja projektiosaaminen ja luovan xxxx xxxxxxxxxx - tulkkaus ja kielellinen saavutettavuus: viittomakielten tulkkaus ja kommunikaatioasiantuntijuus Humak ennakoi työelämän murroksia ja työn tekemisen tapojen muutoksia etsimällä aktiivisesti vastauksia yhteiskunnan kehityksen edellyttämän korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden turvaamisessatarpeisiin. Yliopisto huolehtii valtakunnallisesta vastuustaan kouluttaa suomen Digitaalisuuden ilmenemismuodot tarjoavat ammattikorkeakoululle alustan, jossa kohdata yhteisönä ja ruotsin kielen taitoisia asiantuntijoitainnovaatioita, jotka lisäävät yhdenvertaisuutta. Yliopisto Ammattikorkeakoulu vahvistaa asemaansa kansainvälisesti merkittävänätoiminnallaan osallisuutta huomioiden yhdenvertaisuuden ja digitaaliset kansalaisoikeudet. Kansainvälistyminen, aloitteellisena eri kulttuurien ymmärtäminen ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- kyky ratkaista globaaleja ongelmia ovat myös keskeinen osa Humakin nykyisyyttä ja sivistyspolitiikassatulevaisuutta. Yliopisto Ammattikorkeakoulun tehtävänä on rakentaa laajan kansainvälisten alumnien yhdessä opiskelijoiden, henkilökunnan ja kumppaneiden verkostonkanssa inhimillistä yksilön ja yhteisöjen tarpeita huomioivaa maailmaa. Yliopiston työn tuloksena tutkittu tieto Xxxxxxx strategiaa toteutetaan seuraavien toimenpiteiden avulla: - Kehitetään entistä parempia tulevaisuuden oppimisympäristöjä ja opiskelijalähtöisiä oppimispolkuja. - Panostetaan tutkimus- kehitys- ja innovaatiotoimintaan, jonka avulla luomme uutta osaamista strategisten vahvuusalueidemme suuntaisesti, myös kansainvälisesti. - Kehitetään uusia koulutuksia kansainvälisille markkinoille. - Huolehditaan siitä, että ammattikorkeakoulun henkilöstö on hyvinvoivaa, entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perustaosaavampaa ja sitoutuneempaa sekä saa mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä. Yliopiston vastuullisen - Rakennetaan osaamisen kehittämistä tukevan toimintamallin hyödyntämällä korkeakoulujen yhteisiä palvelu- ja vahvistuneen yritysyhteistyön osaamiskeskittymiä. Humak on edistänyt strategiaansa toimeenpanosuunnitelmansa mukaisesti sekä sisältötyön että kehittämisohjelmien avulla, joilla tuetaan tehtävän toteuttamista (ks. kohta 3.1 ja innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissäliite 1). Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys rakentuu läpi koko yliopiston. Kestävyys ja vastuullisuus ohjaavat yliopiston toimintaa ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet Humakin sopimusraportti on nivottu osaksi toimintakulttuuria. Xxx harjoittama sijoitustoiminta on vastuullista. Yliopisto saavuttaa hiilineutraaliuden vuonna 2030. Sopimus, kausi 2021 - 2024 22.12.2020 Helsingin yliopisto Sivu 1(6tallennettu myös KOTA;n asiakirjoihin (sopimusvuosi 2022) Vuonna 2030 Helsingin yliopisto on entistä vahvempi sivistyksen ja hyvinvoinnin luoja. Vision "Tieteen voimalla - maailman parhaaksi" toteuttamiseksi sen strategiset valinnat ovatyhtenä dokumenttina: Liite 1. Tiede ja oppiminen kuuluvat kaikille, 2. Avoimuus vahvistaa tiedettä ja yhteistyötä, 3. Paras paikka opiskella ja työskennellä, 4. Vastuullisuuden ja kestävyyden edelläkävijä. Vuonna 2030 yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto ja keskusteleva yhteisö, jota ohjaavat sivistys ja yhteisöllisyys. Vapaus ja totuus korostavat yliopiston toimivan tutkimuksen ja koulutuksen akateemisten arvojen mukaisesti. Yliopiston tavoitteena on olla vetovoimainen työnantaja sekä houkutteleva opiskelupaikka ja yhteistyökumppani sekä kotimaassa että kansainvälisesti: Humakin sopimusraportointi 2022.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Strategiset tavoitteet, valinnat ja profiili. Helsingin yliopisto profiloituu korkeatasoisenaSatakunnan ammattikorkeakoulu jatkaa profiloitumista teollisuuskorkeakouluna. SAMK jatkaa itsenäisenä korkeakouluna, kansainvälisesti tunnustettuna, monitieteisenä tiedeyliopistonajoka tekee laajasti yhteistyötä lähialueiden muiden korkeakoulujen kanssa. Yliopistolla SAMK:lla on merkittävä vastuu sivistyksen ja kestävän hyvinvoinnin rakentajana sekä globaalien ongelmien ratkaisujen etsimisessä ja yhteiskunnan kehityksen edellyttämän korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden turvaamisessa. Yliopisto huolehtii valtakunnallisesta vastuustaan kouluttaa suomen ja ruotsin kielen taitoisia asiantuntijoita. Yliopisto vahvistaa asemaansa kansainvälisesti merkittävänä, aloitteellisena ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- ja sivistyspolitiikassa. Yliopisto rakentaa laajan kansainvälisten alumnien ja kumppaneiden verkoston. Yliopiston työn tuloksena tutkittu tieto on entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perusta. Yliopiston vastuullisen ja vahvistuneen yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissä. Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys rakentuu läpi koko yliopiston. Kestävyys ja vastuullisuus ohjaavat yliopiston toimintaa ja YKjohtamista ohjaava DNV:n kestävän kehityksen tavoitteet sertifioima ISO 9001:2015 laatujärjestelmä, jota noudattamalla ja jatkuvasti kehittämällä korkeakoulu ylläpitää tarkoituksenmukaista toimintaa sekä arvioi vaikuttavuutta. SAMK on nivottu osaksi toimintakulttuuria. Xxx harjoittama sijoitustoiminta on vastuullista. Yliopisto saavuttaa hiilineutraaliuden vuonna 2030hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Sopimus, kausi 2021 - 2024 22.12.2020 Helsingin yliopisto 21.12.2020 Satakunnan ammattikorkeakoulu Sivu 1(61(8) Vuonna SAMKin strategiset tavoitteet toteuttavat SAMKin profiilia ja tehtävää sekä mahdollistavat SAMKin maakunnallisen tehtävän ja korkeakouluvision 2030 Helsingin yliopisto on entistä vahvempi sivistyksen onnistuneen toteutumisen. SAMK vastaa alueen koulutustarpeeseen ja hyvinvoinnin luojaväestöennusteen tuomaan toimintaympäristön muutokseen monipuolistamalla koulutustarjontaa. Vision "Tieteen voimalla - maailman parhaaksi" toteuttamiseksi sen Xxxxxxxxxxxx opiskelijoille, opettajille ja tutkijoille rakennetaan mahdollisuuksia kiinnittyä maakunnan elinkeinoelämään harjoitteluun ja töihin. SAMKin strategiset valinnat tavoitteet ovat: 1Koulutustarjonnan monipuolistamisella vastataan alueen koulutustarpeeseen ja väestöennusteen tuomaan toimintaympäristön muutokseen. Tiede SAMK lisää verkko- ja oppiminen kuuluvat kaikillemonimuotototeutuksia, 2jatkuvan oppimisen ratkaisuja ja ylempien tutkintojen koulutuspaikkoja. Avoimuus vahvistaa tiedettä Yrittämistä opiskelevien määrää lisätään merkittävästi. Työelämälähtöinen tutkintokoulutus ja yhteistyötädigivisiota tukevat oppimisympäristöt varmistavat koulutuksen saavutettavuuden. Työn opinnollistaminen on osa sujuvaa opintojen etenemistä. Työvoiman saatavuuden varmistaminen on maakunnan elinvoiman tärkein tekijä. Globaali muuttoliike voimistuu ja osaajista tullaan kilpailemaan. SAMK lisää kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden määrää erityisesti vahvuus- ja nousevilla aloilla. Ulkomaisten opettajien ja tutkijoiden määrää lisätään. Satakuntalaisille yrityksille ja yhteisöille rakennetaan mahdollisuuksia houkutella kansainvälisiä opiskelijoita harjoitteluun ja töihin. SAMKilla on vastuu tuottaa muuntuvaa osaamista modernin ja monialaisen työelämän tarpeisiin Satakunnassa. Jokaisella vahvuus- ja nousevalla alalla on jatkossa SAMKin vastuulla oleva osaamiskeskittymä osana laajempaa ekosysteemiä. Tutkimus- ja koulutusyhteistyötä vahvistetaan Seinäjoen ammattikorkeakoulun sekä Tampereen yliopiston ja Turun yliopiston (Porin yliopistokeskus) ja Aalto-yliopiston kanssa. Kansainvälisten strategisten kumppanien määrää lisätään. Avoin tiede, 3. Paras paikka opiskella avoin julkaiseminen ja työskennellä, 4. Vastuullisuuden avoimet aineistot ovat SAMKissa tki-toiminnan ja kestävyyden edelläkävijä. Vuonna 2030 yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto ja keskusteleva yhteisö, jota ohjaavat sivistys ja yhteisöllisyys. Vapaus ja totuus korostavat yliopiston toimivan tutkimuksen ja koulutuksen akateemisten arvojen mukaisesti. Yliopiston tavoitteena on olla vetovoimainen työnantaja sekä houkutteleva opiskelupaikka ja yhteistyökumppani sekä kotimaassa että kansainvälisestityöskentelymahdollisuuksien keskiössä.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Strategiset tavoitteet, valinnat ja profiili. Helsingin LAB-ammattikorkeakoulu on työelämän innovaatiokorkeakoulu. Ammattikorkeakoulu toimii avoimilla kampuksillaan Lahdessa, Lappeenrannassa ja virtuaalisesti. LABissä kokeillaan rohkeasti uusia asioita ja tekemisen tapoja yhdessä työelämän kanssa. LAB on osa yritysten kasvua, kansainvälistymistä ja kestävää kehitystä. Ammattikorkeakoulu kehittää ratkaisuja materiaalien kestävämpään käyttöön, sujuvoittaa ihmisten arkea sekä muotoilee innovaatioita. Tavoitteena on tuottaa taloudellista hyötyä ja elinvoimaa yrityksille ja yhteiskunnalle. Toiminnan vaikuttavuus näkyy työpaikkojen ja korkeasti koulutettujen määrän kasvuna työelämässä. LUT-korkeakoulut muodostavat yhteisen omistusrakenteen, jossa Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto profiloituu korkeatasoisenaomistaa 100 % LAB-ammattikorkeakoulusta. Konsernitasoiseen yhteiseen strategiaan on nostettu ne tavoitteet ja toimenpiteet, kansainvälisesti tunnustettunajoissa yhteistyö tuottaa selkeitä hyötyjä molemmille osapuolille: koulutusvienti, monitieteisenä tiedeyliopistonakoulutuspolut, elinkeinoimpakti, joustava opetus kahdella kampuksella digitaalisuutta hyödyntäen sekä yhteiset tukipalvelut. Yliopistolla on merkittävä vastuu sivistyksen Yhdessä toimimalla ja kestävän hyvinvoinnin rakentajana keskinäisellä työnjaolla LUT-korkeakoulut hakevat vahvempaa vaikuttavuutta, toiminnan tehokkuutta sekä globaalien ongelmien ratkaisujen etsimisessä helpommin lähestyttäviä palveluita. Molempien korkeakoulujen strategioissa korostuu tahto vastata ilmastonmuutoksen haasteisiin ja yhteiskunnan kehityksen edellyttämän korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden turvaamisessaedetä korkeakouluina kohti hiilinegatiivisuutta. Yliopisto huolehtii valtakunnallisesta vastuustaan kouluttaa suomen ja ruotsin kielen taitoisia asiantuntijoitaKasvua haetaan kansainvälisiltä koulutusmarkkinoilta. Yliopisto vahvistaa asemaansa kansainvälisesti merkittävänä, aloitteellisena ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- ja sivistyspolitiikassa. Yliopisto rakentaa laajan kansainvälisten alumnien ja kumppaneiden verkoston. Yliopiston työn tuloksena tutkittu tieto on entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perusta. Yliopiston vastuullisen ja vahvistuneen yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissä. Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys rakentuu läpi koko yliopiston. Kestävyys ja vastuullisuus ohjaavat yliopiston toimintaa ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet on nivottu osaksi toimintakulttuuria. Xxx harjoittama sijoitustoiminta on vastuullista. Yliopisto saavuttaa hiilineutraaliuden vuonna 2030. Sopimus, kausi 2021 - 2024 22.12.2020 Helsingin yliopisto Sivu 1(6) Vuonna 2030 Helsingin yliopisto on entistä vahvempi sivistyksen ja hyvinvoinnin luoja. Vision "Tieteen voimalla - maailman parhaaksi" toteuttamiseksi sen strategiset valinnat ovat: 1. Tiede ja oppiminen kuuluvat kaikille, 2. Avoimuus vahvistaa tiedettä ja yhteistyötä, 3. Paras paikka opiskella ja työskennellä, 4. Vastuullisuuden ja kestävyyden edelläkävijä. Vuonna 2030 yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto ja keskusteleva yhteisö, jota ohjaavat sivistys ja yhteisöllisyys. Vapaus ja totuus korostavat yliopiston toimivan tutkimuksen ja koulutuksen akateemisten arvojen mukaisesti. Yliopiston Xxxxxxxxx kanssa tehtävän yhteistyön tavoitteena on olla vetovoimainen työnantaja luoda uutta liiketoimintaa. Vuoden 2020 alussa toimintansa aloittaneen LAB-ammattikorkeakoulun strategisena valintana on kasvattaa työpaikkojen ja korkeakoulutettujen määrää työelämässä. Korkeakoulutettujen määrän kasvu työelämässä kertoo kyvystä vastata yhteiskunnan osaamishaasteisiin. TKI-toiminta lisää työelämän kykyä kasvaa, investoida ja kansainvälistyä, mikä näkyy uusina työpaikkoina. Innovaatiokorkeakouluksi kehittyminen tarkoittaa muutosta, jonka edistämiseksi LABin strategian toimenpideohjelma on laadittu. Toimenpideohjelman keskeisiksi teemoiksi on nostettu LABin profiilin vahvistaminen, TKI-toiminnan ammattimaistaminen, oppimisen toimintamallin kehittäminen, yhtenäisen LAB-kulttuurin rakentaminen sekä houkutteleva opiskelupaikka yhteistyö yritys- ja yhteistyökumppani elinkeinoelämän, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja muiden oppilaitosten kanssa niin alueellisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin laadun ja vaikuttavuuden parantamiseksi. Konsernistrategian elementit ovat edelleen samat ja niiden osalta on edetty. LUT-korkeakoulujen kasvustrategia keskittyy kansainväliseen opiskelijarekrytointiin ja koulutusvientiin, uudenlaisiin jatkuvan oppimisen ratkaisuihin sekä kotimaassa vaikuttavuuteen elinkeinoelämässä. Korkeakoulut jakavat yhteiset, ydintoimintaa tukevat korkeakoulupalvelut ja kielikeskuksen, käyttävät yhteisiä järjestelmiä ja kampusten tiloja sekä jakavat osaamista ja asiantuntijoita Lahdessa ja Lappeenrannassa. Molempien korkeakoulujen strategioissa korostuu tahto vastata ilmastonmuutokseen, mikä näkyy jo vahvasti LUT-yliopiston tuloksissa. Yhteistyö LUTin kanssa on selvästi vauhdittanut LABissa tehtävää kestävyystyötä vuoden 2021 aikana. Sekä yhdessä toimiminen että kansainvälisestikeskinäinen työnjako vahvistaa LABin vaikuttavuutta ja profiloitumista sekä tehostaa ja joustavoittaa LABin toimintaa.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Strategiset tavoitteet, valinnat ja profiili. Helsingin yliopisto profiloituu korkeatasoisenaSavonia-ammattikorkeakoulu on kestävän kasvun kumppani ja osaamisen varmistaja. Korkeakoulun toiminnan vaikuttavuus syntyy siitä, kansainvälisesti tunnustettunaettä se vahvassa vuorovaikutuksessa eri toimijoiden kanssa tuottaa uutta tietoa, monitieteisenä tiedeyliopistonaosaamista ja uusia ratkaisuja ympäröivään yhteiskuntaan. Yliopistolla on merkittävä vastuu sivistyksen ja kestävän hyvinvoinnin rakentajana sekä globaalien ongelmien ratkaisujen etsimisessä ja yhteiskunnan kehityksen edellyttämän korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden turvaamisessa. Yliopisto huolehtii valtakunnallisesta vastuustaan kouluttaa suomen ja ruotsin kielen taitoisia asiantuntijoita. Yliopisto vahvistaa asemaansa kansainvälisesti merkittävänä, aloitteellisena ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- ja sivistyspolitiikassa. Yliopisto rakentaa laajan kansainvälisten alumnien ja kumppaneiden verkoston. Yliopiston työn tuloksena tutkittu tieto on entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perusta. Yliopiston vastuullisen ja vahvistuneen yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissä. Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys rakentuu läpi koko yliopiston. Kestävyys ja Savonian vastuullisuus ohjaavat yliopiston toimintaa ja pohjautuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteet tavoitteisiin. Ammattikorkeakoulu on nivottu osaksi toimintakulttuuria. Xxx harjoittama sijoitustoiminta on vastuullista. Yliopisto saavuttaa hiilineutraaliuden hiilineutraali vuonna 2030. SopimusKorkeakoulun tahtotilana vuonna 2030 on olla johtava eurooppalainen toimija inhimillinen turvallisuus (Human Security) -teemaan liittyvissä koulutus- sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. Ilmastonmuutos aiheuttaa yhteiskunnan erialueilla muutoksia ja turvallisuusriskejä, kausi 2021 - 2024 22.12.2020 Helsingin yliopisto Sivu 1(6joihin Savonia Human Security verkostona tuottaa ratkaisuja. Johtamisella tuetaan merkityksellistä ja tuloksellista työtä. Kestävä henkilöstöpolitiikka ja kannustava tavoitejohtaminen parantavat työelämän laatua, joka puolestaan parantaa toiminnan tuottavuutta. Tavoitteellisella osaamisen johtamisella mahdollistetaan henkilöstön jatkuva oppiminen. Korkeakoulun profiili rakentuu valituille TKI:n vahvuusaloille ja osaamisen painoaloille. Savonian osaamisen painoalat edistävät jatkuvaa oppimista tarjoten eri laajuisia opintomoduuleja, diplomi- ja erikoistumiskoulutuksia sekä vahvasti profiloituneita YAMK-tutkintoja. Osaamisen painoaloilla tavoitteena on huippuosaamisen kehittäminen yhteistyössä alan vahvan osaamisen omaavien korkeakoulujen sekä työelämän ja tutkimuslaitosten kanssa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Osaamisen painoalat tukevat Savonian koulutuksen profilointia kotimaassa ja ovat myös osaamisen viennin keskiössä. Erityisesti kliinisen osaamisen painoala tuottaa osaamista terveysalan kansalliseen ja kansainväliseen tarjontaan. Savonia profiloituu erityisesti terveysalan erikoisalojen (bioanalyytikko, röntgenhoitaja, suuhygienisti, ensihoitaja, kätilö, fysioterapeutti) Vuonna 2030 Helsingin yliopisto valtakunnallisena kouluttajana. Savonian kehittämä satelliittikoulutusmalli pystyy nopeasti vastaamaan eri alueiden osaamisen tarpeisiin ja auttaa alueita osaavan työvoiman kiinnittymisessä terveyspalveluita tuottaviin organisaatioihin. Satelliittikoulutuksia toteutetaan vahvassa työelämäkytkennässä eri alueilla Pohjois-Savossa, kansallisesti sekä kansainvälisesti. Inhimillisellä turvallisuudella on entistä vahvempi sivistyksen vahva kytkentä Savonian TKI-vahvuusaloihin. Savonian johtama kansainvälinen Human Security verkosto tuo ihmislähtöisen kehittämisen ja hyvinvoinnin luojavastuullisuuden osaksi Savonian toimintaa ja siten vastaa globaaleihin haasteisiin. Vision "Tieteen voimalla - maailman parhaaksi" toteuttamiseksi sen strategiset valinnat ovat: 1. Tiede ja oppiminen kuuluvat kaikilleKansainvälisessä TKI-yhteistyössä Human Security yhdistää koulutuksen, 2. Avoimuus vahvistaa tiedettä ja yhteistyötä, 3. Paras paikka opiskella ja työskennellä, 4. Vastuullisuuden ja kestävyyden edelläkävijä. Vuonna 2030 yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto ja keskusteleva yhteisö, jota ohjaavat sivistys ja yhteisöllisyys. Vapaus ja totuus korostavat yliopiston toimivan tutkimuksen ja koulutuksen akateemisten arvojen mukaisestiyritysten toimijoita näiden haasteiden monialaiseen ratkaisemiseen. Yliopiston tavoitteena Korkeakoulu vastaa osaamisen ja osaajien tarpeisiin alueellisesti, valtakunnallisesti sekä kansainvälisesti. Koulutus on olla vetovoimainen työnantaja monimuotoista, monialaista sekä houkutteleva opiskelupaikka yhä enenevässä määrin aikaan ja yhteistyökumppani paikkaan sitomatonta. Opiskelijan hyvinvointia tukeva kokonaisvaltainen ohjaus on ennakoivaa, oikea-aikaista ja tarkoituksenmukaista. Jatkuva oppiminen on merkittävä osa Savonian koulutustehtävää. Korkeakoulu tunnistaa alueiden kriittiset osaamistarpeet yhteistyössä kumppaneiden kanssa ja vastaa niihin ketterästi. Savilahden osaamiskeskittymässä (Savonia, UEF, Sakky, KYS, Evira, GTK, THL, TTL, VTT, yli 200 yritystä) keskitytään alakohtaisten ekosysteemien kehittämiseen. Ne toimivat moottorina Kuopion alueen sekä kotimaassa että kansainvälisestiPohjois- Savon vahvojen seutukuntien elinvoiman turvaamisessa. Business Center ja Digicenter NS tukevat maakunnan yrittäjyyden, digitalisuuden ja innovaatioiden kaupallistamista. Savonia, Karelia ja Itä-Suomen yliopisto jatkavat sopimuspohjaisesti strategista kumppanuutta. Korkeakoulujen erityisenä yhteistyöalueena on koulutusperäinen maahanmuutto ja kansainvälisten osaajien työllistyminen Itä-Suomeen. Savonia osaltaan tukee työperäisen maahanmuuton kestävyyttä lisäämällä kansainvälisen tutkintokoulutuksen, urapolkujen ja jatkuvan oppimisen tarjontaa. Avoin toimintakulttuuri on tärkeä osa Savonian vaikuttavuutta. Savonia tukee avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteita kaikessa korkeakoulun toiminnassa.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Strategiset tavoitteet, valinnat ja profiili. Helsingin yliopisto profiloituu korkeatasoisena, kansainvälisesti tunnustettuna, monitieteisenä tiedeyliopistona. Yliopistolla on merkittävä vastuu sivistyksen ja kestävän hyvinvoinnin rakentajana sekä globaalien ongelmien ratkaisujen etsimisessä ja yhteiskunnan kehityksen edellyttämän korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden turvaamisessa. Yliopisto huolehtii valtakunnallisesta vastuustaan kouluttaa suomen ja ruotsin kielen taitoisia asiantuntijoita. Yliopisto vahvistaa asemaansa kansainvälisesti merkittävänä, aloitteellisena ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- ja sivistyspolitiikassa. Yliopisto rakentaa laajan kansainvälisten alumnien ja kumppaneiden verkoston. Yliopiston työn tuloksena tutkittu tieto on entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perusta. Yliopiston vastuullisen ja vahvistuneen yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissä. Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys rakentuu läpi koko yliopiston. Kestävyys ja vastuullisuus ohjaavat yliopiston toimintaa ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteet on nivottu osaksi toimintakulttuuria. Xxx harjoittama sijoitustoiminta on vastuullista. Yliopisto saavuttaa hiilineutraaliuden vuonna 2030. Sopimus, kausi 2021 - 2024 22.12.2020 Helsingin yliopisto Sivu 1(6) Vuonna 2030 Helsingin yliopisto on entistä vahvempi sivistyksen ja hyvinvoinnin luoja. Vision "Tieteen voimalla - maailman parhaaksi" toteuttamiseksi sen strategiset valinnat ovat: 1. Tiede ja oppiminen kuuluvat kaikille, 2. Avoimuus vahvistaa tiedettä ja yhteistyötä, 3. Paras paikka opiskella ja työskennellä, 4. Vastuullisuuden ja kestävyyden edelläkävijä. Vuonna 2030 yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto ja keskusteleva yhteisö, jota ohjaavat sivistys ja yhteisöllisyys. Vapaus ja totuus korostavat yliopiston toimivan tutkimuksen ja koulutuksen akateemisten arvojen mukaisesti. Yliopiston tavoitteena on olla vetovoimainen työnantaja sekä houkutteleva opiskelupaikka ja yhteistyökumppani sekä kotimaassa että kansainvälisesti.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Strategiset tavoitteet, valinnat ja profiili. Helsingin yliopisto profiloituu korkeatasoisenaSavonia-ammattikorkeakoulu on kestävän kasvun kumppani ja osaamisen varmistaja. Korkeakoulun toiminnan vaikuttavuus syntyy siitä, kansainvälisesti tunnustettunaettä se vahvassa vuorovaikutuksessa eri toimijoiden kanssa tuottaa uutta tietoa, monitieteisenä tiedeyliopistonaosaamista ja uusia ratkaisuja ympäröivään yhteiskuntaan. Yliopistolla on merkittävä vastuu sivistyksen ja kestävän hyvinvoinnin rakentajana sekä globaalien ongelmien ratkaisujen etsimisessä ja yhteiskunnan kehityksen edellyttämän korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden turvaamisessa. Yliopisto huolehtii valtakunnallisesta vastuustaan kouluttaa suomen ja ruotsin kielen taitoisia asiantuntijoita. Yliopisto vahvistaa asemaansa kansainvälisesti merkittävänä, aloitteellisena ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- ja sivistyspolitiikassa. Yliopisto rakentaa laajan kansainvälisten alumnien ja kumppaneiden verkoston. Yliopiston työn tuloksena tutkittu tieto on entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perusta. Yliopiston vastuullisen ja vahvistuneen yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissä. Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys rakentuu läpi koko yliopiston. Kestävyys ja Savonian vastuullisuus ohjaavat yliopiston toimintaa ja pohjautuu YK:n kestävän kehityksen tavoitteet tavoitteisiin. Ammattikorkeakoulu on nivottu osaksi toimintakulttuuria. Xxx harjoittama sijoitustoiminta on vastuullista. Yliopisto saavuttaa hiilineutraaliuden hiilineutraali vuonna 2030. SopimusKorkeakoulun tahtotilana vuonna 2030 on olla johtava eurooppalainen toimija inhimillinen turvallisuus (Human Security) -teemaan liittyvissä koulutus- sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. Ilmastonmuutos aiheuttaa yhteiskunnan erialueilla muutoksia ja turvallisuusriskejä, kausi 2021 - 2024 22.12.2020 Helsingin yliopisto Sivu 1(6joihin Savonia Human Security verkostona tuottaa ratkaisuja. Johtamisella tuetaan merkityksellistä ja tuloksellista työtä. Kestävä henkilöstöpolitiikka ja kannustava tavoitejohtaminen parantavat työelämän laatua, joka puolestaan parantaa toiminnan tuottavuutta. Tavoitteellisella osaamisen johtamisella mahdollistetaan henkilöstön jatkuva oppiminen. Korkeakoulun profiili rakentuu valituille TKI:n vahvuusaloille ja osaamisen painoaloille. Savonian osaamisen painoalat edistävät jatkuvaa oppimista tarjoten eri laajuisia opintomoduuleja, diplomi- ja erikoistumiskoulutuksia sekä vahvasti profiloituneita YAMK-tutkintoja. Osaamisen painoaloilla tavoitteena on huippuosaamisen kehittäminen yhteistyössä alan vahvan osaamisen omaavien korkeakoulujen sekä työelämän ja tutkimuslaitosten kanssa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Osaamisen painoalat tukevat Savonian koulutuksen profilointia kotimaassa ja ovat myös osaamisen viennin keskiössä. Erityisesti kliinisen osaamisen painoala tuottaa osaamista terveysalan kansalliseen ja kansainväliseen tarjontaan. Savonia profiloituu erityisesti terveysalan erikoisalojen (bioanalyytikko, röntgenhoitaja, suuhygienisti, ensihoitaja, kätilö, fysioterapeutti) Vuonna 2030 Helsingin yliopisto valtakunnallisena kouluttajana. Savonian kehittämä satelliittikoulutusmalli pystyy nopeasti vastaamaan eri alueiden osaamisen tarpeisiin ja auttaa alueita osaavan työvoiman kiinnittymisessä terveyspalveluita tuottaviin organisaatioihin. Satelliittikoulutuksia toteutetaan vahvassa työelämäkytkennässä eri alueilla Pohjois-Savossa, kansallisesti sekä kansainvälisesti. Inhimillisellä turvallisuudella on entistä vahvempi sivistyksen vahva kytkentä Savonian TKI-vahvuusaloihin. Savonian johtama kansainvälinen Human Security verkosto tuo ihmislähtöisen kehittämisen ja hyvinvoinnin luojavastuullisuuden osaksi Savonian toimintaa ja siten vastaa globaaleihin haasteisiin. Vision "Tieteen voimalla - maailman parhaaksi" toteuttamiseksi sen strategiset valinnat ovat: 1. Tiede ja oppiminen kuuluvat kaikilleKansainvälisessä TKI-yhteistyössä Human Security yhdistää koulutuksen, 2. Avoimuus vahvistaa tiedettä ja yhteistyötä, 3. Paras paikka opiskella ja työskennellä, 4. Vastuullisuuden ja kestävyyden edelläkävijä. Vuonna 2030 yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto ja keskusteleva yhteisö, jota ohjaavat sivistys ja yhteisöllisyys. Vapaus ja totuus korostavat yliopiston toimivan tutkimuksen ja yritysten toimijoita näiden haasteiden monialaiseen ratkaisemiseen. Korkeakoulu vastaa osaamisen ja osaajien tarpeisiin alueellisesti, valtakunnallisesti sekä kansainvälisesti. Koulutus on monimuotoista, monialaista sekä yhä enenevässä määrin aikaan ja paikkaan sitomatonta. Opiskelijan hyvinvointia tukeva kokonaisvaltainen ohjaus on ennakoivaa, oikea-aikaista ja tarkoituksenmukaista. Jatkuva oppiminen on merkittävä osa Savonian koulutustehtävää. Korkeakoulu tunnistaa alueiden kriittiset osaamistarpeet yhteistyössä kumppaneiden kanssa ja vastaa niihin ketterästi. Savilahden osaamiskeskittymässä (Savonia, UEF, Sakky, KYS, Evira, GTK, THL, TTL, VTT, yli 200 yritystä) keskitytään alakohtaisten ekosysteemien kehittämiseen. Ne toimivat moottorina Kuopion alueen sekä Pohjois- Savon vahvojen seutukuntien elinvoiman turvaamisessa. Business Center ja Digicenter NS tukevat maakunnan yrittäjyyden, digitalisuuden ja innovaatioiden kaupallistamista. Savonia, Karelia ja Itä-Suomen yliopisto jatkavat sopimuspohjaisesti strategista kumppanuutta. Korkeakoulujen erityisenä yhteistyöalueena on koulutusperäinen maahanmuutto ja kansainvälisten osaajien työllistyminen Itä-Suomeen. Savonia osaltaan tukee työperäisen maahanmuuton kestävyyttä lisäämällä kansainvälisen tutkintokoulutuksen, urapolkujen ja jatkuvan oppimisen tarjontaa. Avoin toimintakulttuuri on tärkeä osa Savonian vaikuttavuutta. Savonia tukee avoimen tieteen ja tutkimuksen periaatteita kaikessa korkeakoulun toiminnassa. Savonia toteuttaa ammattikorkeakoulujen yhteistä kestävän kehityksen ohjelmaa. Savoniassa kestävän kehityksen keskeisenä periaatteena on, että kasvatamme hiilikädenjälkeämme perustehtävissämme ja eri toimenpitein pienennämme toimintamme hiilijalanjälkeä. Laskemamme hiilijalanjälki on pienentynyt merkittävästi jo ensimmäisten laskentavuosien aikana, jolloin olemme vähentäneet matkustamista, luopuneet isosta kampuksesta ja siirtyneet käyttämään Savonian autoina sähköautoja. Xxxxxx opiskelijoille ja henkilöstölle ilmaista Vilkku-fillari toimintaa Kuopiossa ja kampuskaupungeissa olevia kaupunkipyöriä. Savonia on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuonna 2030. Savonia on mukana vahvana toimijana niin paikallisissa kuin valtakunnallisessa ja kansainvälisissä ilmastoturvallisuusverkostoissa. Tämä tulee olemaan Savonian 30-vuotis juhlavuoden teemana. Vuoden päätapahtuma on pääyhteistyökumppanuus MTV:n kanssa Suomi Areenalla. Teemana tapahtumassa on ilmastoturvallisuus ja aluekehittäminen. Avoimen tieteen osaamista on kehitetty läpi organisaation huomioiden koulutuksen akateemisten arvojen mukaisestija TKI-toiminnan ominaispiirteet. Yliopiston tavoitteena Savonia on olla vetovoimainen työnantaja sekä houkutteleva opiskelupaikka kasvattanut avoimen julkaisemisen osuutta julkaisutoiminnassaan, myös avoimissa oppimateriaaleissa, ja yhteistyökumppani sekä kotimaassa että kansainvälisestikehittänyt hankkeissa syntyvien tutkimusaineistojen elinkaaren hallintaa. Kehittämisen tukena ovat toimineet organisaatiota laajasti edustaneet Julkaisutyöryhmä ja Avoin TKI- työryhmä, jotka ovat huolehtineet erilaisten toimenpiteiden täytäntöönpanosta ja henkilökunnan kouluttamisesta. Avoimen tieteen linjaustyötä on seurattu ja linjauksia on otettu osaksi toiminnanohjausjärjestelmää. Avoimen tieteen periaatteiden mukaisesti vuonna 2021 avattiin IDAssa kaksi aineistoa, vuonna 2022 avattavien aineistojen määrä tullaan tavoitteiden mukaisesti vähintään kaksinkertaistamaan. Savonia koordinoi Pohjois-Savossa Talent HUb -toimintaa ja on SimHe-vastuukorkeakoulu.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Strategiset tavoitteet, valinnat ja profiili. Helsingin yliopisto profiloituu korkeatasoisenaLaurea-ammattikorkeakoulu luo edellytyksiä sivistyksen, kansainvälisesti tunnustettunakestävän kasvun ja hyvinvoinnin sekä Suomen kilpailukyvyn vahvistamiselle tuottaen yhteiskuntaa kehittävää uutta tietoa ja osaamista. Tahtotilakseen korkeakoulu on määrittänyt olla vuonna 2030 työelämäosaamisen ja elinvoiman kansainvälinen kehittäjä Uudellamaalla, monitieteisenä tiedeyliopistonamissä korkeakoulun alueellinen kampusverkosto sijaitsee. Yliopistolla on merkittävä vastuu sivistyksen Korkeakoulun TKI-toiminnassa, koulutuksessa ja kestävän hyvinvoinnin rakentajana sekä globaalien ongelmien ratkaisujen etsimisessä liiketoiminnassa toiminnan lähtökohtia ovat uusin käytettävissä oleva tieto, kestävä kehitys, kansainvälisyys ja globaali vastuu. Laurea tukee yhteiskunnan kehityksen edellyttämän korkeakoulutetun työvoiman saatavuuden turvaamisessa. Yliopisto huolehtii valtakunnallisesta vastuustaan kouluttaa suomen eheyttä ja ruotsin kielen taitoisia asiantuntijoita. Yliopisto vahvistaa asemaansa kansainvälisesti merkittävänävahvaa demokratiaa vastuullisella vaikuttamisella, aloitteellisena ja näkemyksellisenä vaikuttajana tiede- ja sivistyspolitiikassa. Yliopisto rakentaa laajan kansainvälisten alumnien ja kumppaneiden verkoston. Yliopiston työn tuloksena tutkittu tieto on entistä merkittävämmin yhteiskunnallisen päätöksenteon perusta. Yliopiston vastuullisen ja vahvistuneen yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan sekä muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ansiosta tutkimuksen tulokset ovat entistä laajemmin yhteiskunnan eri sektoreiden käytettävissä. Tutkimuksen ja opetuksen vahva yhteys rakentuu läpi koko yliopiston. Kestävyys jota korkeakouluyhteisön arvot avoimuus, vaikuttavuus ja vastuullisuus ohjaavat yliopiston toimintaa tukevat. Laurea huomioi kaikessa toiminnassaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja YK:n ekologisesti kestävän kehityksen. Laurea luo uusia kestävän kehityksen tavoitteet ratkaisuja opetuksen ja T&K-toiminnan avulla. Ammattikorkeakoulu on nivottu osaksi toimintakulttuuria. Xxx harjoittama sijoitustoiminta on vastuullista. Yliopisto saavuttaa hiilineutraaliuden hiilineutraali vuonna 2030. SopimusLaurea kehittää kansainvälistä kumppanuusverkostoaan tavoitteena olla aktiivinen globaaleissa edelläkävijäverkostoissa erityisesti vahvuusaloillaan. Laurea osallistuu aktiivisesti kansainvälisesti kilpailukykyisten osaamiskeskittymien ja innovaatioekosysteemien kehittämiseen vahvuusaloillaan ja myös osana Haaga-Helian, kausi 2021 - Laurean ja Metropolian strategista 3AMK-liittoumaa, jonka yksi strateginen kehityskohde sopimuskaudelle 2021-2024 22.12.2020 Helsingin yliopisto Sivu 1(6) Vuonna 2030 Helsingin yliopisto on entistä vahvempi sivistyksen liittouman ankkuroituminen globaaleihin ja hyvinvoinnin luojametropolialueen kansainvälistyviin ekosysteemeihin. Vision "Tieteen voimalla - maailman parhaaksi" toteuttamiseksi sen strategiset valinnat ovat: 1Näin Laurea osana liittoumaa kiinnittyy pääkaupunkiseudun innovaatioekosysteemeihin kuten Health Capital Helsinki ja Cleantech Garden Espoo. Tiede ja oppiminen kuuluvat kaikilleLaurea toimii oppijakeskeisesti tarjoten tutkintoon johtavaa koulutusta joustavasti erilaisina toteutusmuotoina, 2mikä tukee myös jatkuvaa oppimista elämän eri tilanteissa. Avoimuus vahvistaa tiedettä ja yhteistyötä, 3. Paras paikka opiskella ja työskennellä, 4. Vastuullisuuden ja kestävyyden edelläkävijä. Vuonna 2030 yliopisto haluaa olla kansainvälisesti arvostettu sivistysyliopisto ja keskusteleva yhteisö, jota ohjaavat sivistys ja yhteisöllisyys. Vapaus ja totuus korostavat yliopiston toimivan tutkimuksen ja koulutuksen akateemisten arvojen mukaisesti. Yliopiston tavoitteena Korkeakoulun profiili aluekehityspainotteisena korkeakouluna on olla vetovoimainen työnantaja sekä houkutteleva opiskelupaikka työelämäosaamisen ja yhteistyökumppani sekä kotimaassa että kansainvälisesti.elinvoiman kansainvälinen kehittäjä Uudellamaalla. Laureaa profiloi korkeakoulun laajuinen kehittämispohjaisen oppimisen toimintamalli (Learning by Developing), minkä avulla koko korkeakouluyhteisö osallistuu tutkimukselliseen yhteiskehittämiseen ketterästi alueen toimijoiden kanssa. Laurea vahvistaa toiminnallaan erityisesti pk-yritysten kasvun ja viennin edellytyksiä, edistää uusien yritysten syntymistä ja vahvistaa julkisen sektorin palvelujen vaikuttavuutta. Korkeakoulun toimintaa ohjaa seitsemän strategista teemaa korkeakoulun tahtotilan saavuttamiseksi:
1) Opiskelijakeskeinen korkeakoulu,
2) Työelämään integroitunut korkeakoulu,
3) Digitaalinen ammatillista oppimista uudistava korkeakoulu,
4) Soveltavalla tutkimuksella osaamista kehittävä korkeakoulu,
5) Aluetta kehittävä kansainvälinen korkeakoulu,
6) Kestävän kehityksen korkeakoulu ja
7) Yhteisöllinen korkeakoulu. Saavuttaakseen profiilinsa mukaisen tahtotilansa - ollakseen työelämäosaamisen ja elinvoiman kansainvälinen kehittäjä Uudellamaalla - on Laurea tehnyt seuraavat strategiset valinnat:
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus