Aikapalkat. Voimassa olevia aikapalkkoja on korotettava siten kuin kohdassa A on sanottu.
Aikapalkat. 1. Tuntipalkat satama-alueella saadaan jakamalla terminaalityöntekijöi- den taulukkopalkat 159.
2. Vakinaiselle työntekijälle maksetaan vähintään 80 tunnin yksinkertai- nen tuntipalkka 2 viikon ajanjaksolta edellä tässä pykälässä olevista tuntipalkoista laskettuna.
3. Työnantajan työhön kutsuma työntekijä, jolle työnantaja ei järjestä työtä, on oikeutettu saamaan siltä päivältä korvauksena vähintään 8 tunnin yksinkertaisen tuntipalkan ja mikäli ko. päivä on sunnuntai- tai pyhäpäivä, on kor-vaus vähintään 12 tunnin yksinkertainen tunti- palkka.
Aikapalkat. Täysin työkykyisten, 17 vuotta täyttäneiden lasitus-, rakennuslasitus- ja lasinjalostusalan yritysten palveluksessa olevien työntekijöiden ohjepalkat ovat: Ohjepalkat 1.5.2022 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta: Senttiä/tunti Euroa/kuukausi Ohjepalkat 1.4.2021 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta: Senttiä/tunti Euroa/kuukausi Ohjepalkat 1.4.2020 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta: Palkkaryhmittely 1.3.2014 alkaen. Palkka- ryhmät 1. 2. 3. 4. 5. Ammatti- nimike nuorempi lasityöntekijä ammatissa alle 1 v. nuorempi lasityöntekijä ammatissa 1-2 v. lasityöntekijä ammatissa 2-3 v. vanhempi lasityöntekijä ammatissa 3-5 v. vanhempi lasityöntekijä ammatissa yli 5 v. Työn kuvausta kevyet vaihe- työt raskaat vai- hetyöt vaativat vaihetyöt vaativat am- mattityöt erittäin vaativat ammattityöt Xxxxxxxx rooli avustavat henkilöt avustavat henkilöt itsenäinen työskentely monipuolinen itsenäinen työskentely hyvin monipuo- linen itsenäinen työskentely Työ- tehtäviä lasittaja lasittaja lasittaja lasittaja lasittaja lasin leikkaaja lasin leikkaaja lasin leikkaaja lasin leikkaaja lasin leikkaaja lasin hioja lasin hioja lasin hioja lasin hioja lasin hioja lasintaivuttaja lasintaivuttaja lasintaivuttaja lasintaivuttaja lasintaivuttaja erityislasin valmistaja erityislasin valmistaja erityislasin valmistaja erityislasin valmistaja erityislasin valmistaja lasin laminoija lasin laminoija lasin laminoija lasin laminoija lasin laminoija lasin karkaisija lasin karkaisija lasin karkaisija lasin karkaisija lasin karkaisija lasin pakkaaja lasin pakkaaja lasin pakkaaja lasin pakkaaja lasin pakkaaja taulujen kehystäjä taulujen kehystäjä taulujen kehystäjä taulujen kehystäjä taulujen kehystäjä laadunvalvoja laadunvalvoja laadunvalvoja laadunvalvoja autonkuljettaja autonkuljettaja autonkuljettaja trukin kuljettaja trukin kuljettaja trukin kuljettaja varastomies varastomies varastomies huoltomies huoltomies huoltomies laitosmies laitosmies laitosmies asiakaspalvelu asiakaspalvelu asiakaspalvelu silkkipainaja silkkipainaja silkkipainaja LASI-KERAA- MISEN XXXX XXXXXXX- XXXXXXXX Ammattitaitolisää maksetaan työehtosopimuksen vanhan kirjauksen mukaisesti kaikille vuoden 2011 aikana työsuhteessa oleville, joiden yhtenäinen palvelusvuo- simäärä on viisi vuotta tai enemmän. Vastaavasti niille, joiden palveluaika ei täyty, ammattitaitolisä realisoituu, kun 10 palveluvuotta täyttyy, ja työntekijä on suorittanut omaehtoisen tai työnantajan tar...
Aikapalkat. 1. Täysin työkykyiselle 18 vuotta täyttäneelle työntekijälle maksetaan tämän työehtosopimuksen liitteenä olevan palkkataulukon mukai- nen palkka, ellei työehtosopimuksessa toisin määrätä. Palkkaryh- mittely selviää oheisesta taulukosta.
Aikapalkat. 1. Täysin työkykyisten 18 vuotta täyttäneiden työntekijäin vähimmäistuntipalkat ovat paikkakuntaluokittain ja palkkaryhmittäin sentteinä seuraavat: Ohjetuntipalkat 1.3.2014 lukien: 1. 841 2. 867 3. 901 4. 928 5. 973 Ohjetuntipalkat 1.7.2014 lähinnä alkavan palkanmaksukauden alusta: 1. 851 2. 877 3. 912 4. 939
5. 985
1. 856
2. Yllä mainitut palkat tarkoittavat rahapalkkoja ilman luontoisetuja. Milloin luontoisetuja on, otetaan niiden raha–arvo huomioon verohallituksen vahvistamaa hinnoittelua noudattaen.
3. Nuorten alle 18-vuotiaiden työntekijäin palkat ovat asianomaisen työssäoloajasta, työkyvystä ja työtaidosta riippuen 85–100 % 2. palkkaryhmän vähimmäistuntipalkasta. Nuorelle työntekijälle, joka omaa sen palkkaryhmän edellyttämän työtaidon ja ammattikokemuksen, jossa hän vakituisesti työskentelee, maksetaan täysin työkykyisten työntekijäin palkkaperusteiden nojalla määräytyvä palkka.
4. Sen mukaan, poikkeavatko työntekijän työtaito, työteho tai kokemus taikka työn hänelle asettamat vaatimukset kysymyksessä olevan työntekijäryhmän yleisestä keskitasosta, voidaan hänelle maksaa enintään 7 % korkeampi palkka kuin asianomaiselle palkkaryhmälle edellä 1. kohdassa mainitun vähimmäistuntipalkkataulukon mukaan on maksettava. Yksittäistapauksittain voidaan suorittaa korkeampaakin palkkaa.
5. Työntekijälle, joka työn luonteesta johtuen työnantajan nimenomaisesta määräyksestä joutuu suorittamaan työtä pääasiassa aikapalkalla, voidaan suorittaa aikatyössä korkeampaa tuntipalkkaa kuin tämän pykälän 1. ja 4. kohtien mukaan olisi mahdollista. Palkkaa määrättäessä on otettava huomioon työn vaativuus, vastuunalaisuus ja laatu sekä työkoneesta, tuotantolinjan muun työn urakoinnista tai muista syistä johtuvaa keski- määräistä aikatyön suoritustasoa korkeampi työvauhti.
6. Kuukausi- tai viikkopalkalla työskenteleville on edellä mainitut ohjetuntipalkat pidettävä perusteena palkasta sovittaessa.
7. Työntekijät jaetaan eri palkkaryhmiin liitteessä ilmenevällä tavalla.
8. Puuseppiin, autonkuljettajiin ja autonapumiehiin nähden noudatetaan tämän työehtosopimuksen määräyksiä, paitsi palkkojen suhteen, joiden osalta noudatetaan asianomaisella pääalalla tämän sopimuskauden aikana voimassa olevia palkkoja. Korjauspajan ammattityöntekijöihin noudatetaan tämän työehtosopimuksen määräyksiä, paitsi palkkojen suhteen, jotka on liittojen välillä erikseen sovittu. Tehtaitten sähkömiesten palkat, korvaukset korjauspajan hälytysluonteisesta työstä ja varallaolosta sekä työskentelystä tehdas...
Aikapalkat. Työehtosopimuksen mukaisia aikapalkkoja on korotettava siten kuin kohdassa 1 on sanottu. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että jos työnvaativuusluokka- palkan korotus vuonna 2016 johtaa yleiskorotusta suurempaan ko- konaispalkan korotukseen, leikataan työntekijän aikapalkkaosuutta tuon läpilyönnin määrällä. Palkankorotus on 10 senttiä tai vähintään 0,43 %. Henkilökohtainen aikapalkka voi joissain tapauksissa olla pienempi kuin peruspalkka. (peruspalkka= työkohtainen palkka + henkilökohtainen palkanosuus)
Aikapalkat. 1. Täysin työkykyisten 18 vuotta täyttäneiden työntekijäin vähimmäis- tuntipalkat ovat paikkakuntaluokittain ja palkkaryhmittäin sentteinä seuraavat: Ohjetuntipalkat 1.6.2022 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta:
Aikapalkat. Työehtosopimuksen mukaisia aikapalkkoja on korotettava siten kuin kohdassa 2.1 on sanottu.
Aikapalkat. Työehtosopimuksen mukaisia aikapalkkoja on korotettava siten kuin kohdassa 2.1 on sanottu. Taulukkopalkkojen yleiskorotusta suuremmasta korotuksesta johtuva henkilökohtaisen palkan korotus ei saa olla yleiskorotusta suurempi muuten kuin siinä tapauksessa, että henkilökohtaisen palkan korottuminen johtuu yksistään tauluk- kopalkan noususta. Jos työnvaativuusluokkapalkan korotus vuonna 2018 tai 2019 johtaa yleiskorotusta suurempaan kokonaispalkan korotukseen, lei- kataan työntekijän aikapalkkaosuutta tuon läpilyönnin määrällä tai otetaan käyttöön negatiivinen aikapalkkaosuus. Palkankorotus on 30 senttiä vuonna 2018 ja 30 senttiä vuonna 2019.
Aikapalkat. Työkeskusten tuntipalkkaisten työntekijöiden ohjetuntipalkat ovat