Common use of Soveltamisohje Clause in Contracts

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 8 contracts

Samples: Metsäteollisuuden Bioteollisuutta Koskevan Työehtosopimuksen 2020 2022, Mekaanisen Metsäteollisuuden Työehtosopimus, Venealan Opastajan Opas

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön henki- löön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitäsyi- tä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssätyös- sä. Asiallinen ja painava syy syy–käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla luette- lemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla irti- sanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa arvi- oitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaankokonaisuudes- saan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien kaik- kien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen purkami- nen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 3 contracts

Samples: Työehtosopimuksen Allekirjoituspöytäkirja, ytn.fi, www.palta.fi

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän työnte- kijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-työnjohto- oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään täsmentä- mään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen työ- suhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain työ- sopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta pai- navuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen irtisanomispe- rusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen seik- kojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen työsopimuk- sen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 3 contracts

Samples: Tarkastusalan Työehtosopimus, Irtisanomissuojasopimus, Irtisanomissuojasopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön henki- löön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien anta- mien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy syy–käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla luette- lemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla ir- tisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien velvollisuuk- sien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa arvi- oitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaankokonaisuu- dessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen purka- minen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 2 contracts

Samples: Veturimiestehtäviä Rautatieliikenteessä Koskeva Työehtosopimus Aika, Veturimiestehtäviä Rautatieliikenteessä Koskeva Työehtosopimus Aika

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön hen- kilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta huoli- mattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla lu- ettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen päättä- minen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain työsopimus- lain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien vel- vollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta paina- vuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen hal- lituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 2 contracts

Samples: Vartiontialan Työehtosopimus, Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteetirtisa- nomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana pai- navana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta perustee- tonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä esi- merkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava otet- tava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen ir- tisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnallakokonaishar- kinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain työsopimus- lain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 2 contracts

Samples: Pienten Ja Keskisuurten Yritysten Ottaminen Huomioon, Jalometallialan Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden töi- den laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen rikko- misen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnallako- konaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain työsopi- muslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 2 contracts

Samples: Yleissopimus, Lasinjalostusalan Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 2 contracts

Samples: Irtisanomissuojasopimus, Irtisanomissuojasopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan aina- kaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään itses- tään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohtotyönjoh- to-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta perusteeton- ta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään täsmen- tämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudellavaka- vuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän työnte- kijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen työsopi- muksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 2 contracts

Samples: Puusepänteollisuuden Työehtosopimus, Puusepänteollisuuden Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 7:1–2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän työn- tekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan aina- kaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään itses- tään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohtotyön- johto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta perustee- tonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen -käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään täsmen- tämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudellavaka- vuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän työnte- kijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen irtisa- nomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien ilme- nevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen työsopi- muksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu ku- vattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan aina- kaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään itses- tään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohtotyönjoh- to-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta perusteeton- ta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään täsmen- tämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudellavaka- vuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän työnte- kijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen työsopi- muksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 2 contracts

Samples: Puusepänteollisuuden Työehtosopimus, Puusepänteollisuuden Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen -käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 2 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön henki- löön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien anta- mien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy syy–käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla luettele- malla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla irtisa- nomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa arvi- oitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaankokonaisuudes- saan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen purkami- nen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen esi- tyksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Veturimiestehtäviä Rautatieliikenteessä Koskeva Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän työnteki- jän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-työnjohto- oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa pois- saoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään täsmentä- mään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen työ- suhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain työso- pimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien joh- tuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta pai- navuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen irtisanomisperus- teen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen työsopimuk- sen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Irtisanomissuojasopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 7:1–2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena asialli- sena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomistarikko- mista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa tar- koittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien ilmene- vien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain työ- sopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Tekstiili Ja Muotialan Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän työnte- kijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa oikeu- tensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään täsmentä- mään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen työ- suhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain työso- pimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien joh- tuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta paina- vuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet olo- suhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen irtisanomisperus- teen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen työsopimuk- sen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Tarkastusalan Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteetirtisano- misperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitäsyi- tä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana paina- vana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa ra- joissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta perustee- tonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssätyös- sä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen työsuh- teen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan mu- kaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien vel- vollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudellavaka- vuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaanko- konaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen irtisa- nomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnallakokonaisharkin- nalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Irtisanomissuojasopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena asi- allisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssätyös- sä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen -käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla luettele- malla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla irtisa- nomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa arvi- oitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaankokonaisuudes- saan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen purkami- nen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen esi- tyksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Ilmailutietoteknisten Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 7:1–2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän työn- tekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan aina- kaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään itses- tään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohtotyön- johto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta perustee- tonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään täsmen- tämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudellavaka- vuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän työnte- kijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen irtisa- nomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien ilme- nevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen työsopi- muksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu ku- vattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty mää- ritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteenairtisanomispe- rusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä työntekijäs- tä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten määrä- ysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta huoli- mattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy käsitteen sisältöä on edellä pyritty pyrit- ty täsmentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa arvioin- nissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen laimin- lyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta asialli- suutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnallakoko- naisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin tarkem- min kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissaperuste- luissa.

Appears in 1 contract

Samples: Asiahakemisto Allekirjoituspöytäkirja Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 7:1–2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 7:2. 2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteenairtisanomisperus- teena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnanta- jan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomistarikko- mista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen -käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksistata- pauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen so- pimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta työsopimuk- sesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen rik- komisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta asialli- suutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan työn- antajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava arvioi- tava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnallakokonaishar- kinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollistamah- dollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön hen- kilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää pi- tää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien an- tamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta huolimatto- muutta työssä. Asiallinen ja painava syy käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla lu- ettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen päättämi- nen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain työsopimus- lain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien velvolli- suuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaankokonai- suudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava arvioi- tava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen pur- kaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Irtisanomissuojasopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan aina- kaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään itses- tään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohtotyönjoh- to-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta perustee- tonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään täs- mentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudellavaka- vuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän työn- tekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen irti- sanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien il- menevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen työsopi- muksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu kuvat- tu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön hen- kilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien anta- mien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy syy–käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla luette- lemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien velvollisuuk- sien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa ar- vioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaankokonaisuu- dessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen purka- minen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimuksen Allekirjoituspöytäkirja Rautatiealan Toimihenkilöitä Koskeva Työehtosopimus‌‌

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän työnte- kijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-työnjohto- oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa pois- saoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään täsmentä- mään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen työ- suhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain työso- pimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta pai- navuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen irtisanomispe- rusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen seik- kojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen työsopimuk- sen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Irtisanomissuojasopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena asi- allisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten mää- räysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen -käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan mu- kaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen laimin- lyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa arvioita- essa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa tapauk- sessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen esityk- sen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Allekirjoituspöytäkirja Muovituoteteollisuuden Ja Kemian Tuote Teollisuuden Työntekijöiden Työehtosopimuksen Uudistamiseksi Ajalle 5.2.2020

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön henki- löön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien anta- mien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen -käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla luettele- malla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla irti- sanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa arvi- oitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaankokonaisuudes- saan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien kaik- kien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen purkami- nen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän työnte- kijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa oikeu- tensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään täsmentä- mään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen työ- suhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain työso- pimuslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien joh- tuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta paina- vuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen irtisanomispe- rusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen seikko- jen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen työsopimuk- sen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Tarkastusalan Työehtosopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön hen- kilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 7:2. 2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien an- tamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta huolimatto- muutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen -käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla luet- telemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen päättämi- nen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain työsopimus- lain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien velvol- lisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaankoko- naisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen riittävyyttä on arvioitava ar- vioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen pur- kaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen hallituk- sen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Irtisanomissuojasopimus

Soveltamisohje. Määräys vastaa työsopimuslain 7:1 – 2 §:ää, joissa on määritelty työntekijän henkilöön liittyvät irtisanomisperusteet. Työsopimuslain 7:2.2 §:ssä on lueteltu erikseen syitä, joita ei ainakaan voida pitää asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. Asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä. Asiallinen ja painava syy –käsitteen sisältöä on edellä pyritty täsmentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla voi sopimuksen mukaan olla sallittua. Irtisanomisperusteen asiallisuuden ja painavuuden arvioinnissa on työsopimuslain työsopi- muslain mukaan muun ohella merkitystä työsopimuksesta tai laista johtuvien velvollisuuksien laiminlyömisen tai rikkomisen vakavuudella. Työntekijän henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa sitä, että irtisanomisperusteen irtisanomis- perusteen riittävyyttä on arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuksen irtisanomisperusteiden sisältöä on tarkemmin kuvattu hallituksen esityksen (HE 157/2000) perusteluissa.

Appears in 1 contract

Samples: Irtisanomissuojasopimus