Äitiys- ja isyysvapaa Mallilausekkeet

Äitiys- ja isyysvapaa. 1. Äitiysvapaan ajalta maksetaan täysi palkka kolmel- ta kuukaudelta. Palkan maksamisen edellytyksenä on, että työntekijä noudattaa sairausvakuutuslain äitiysrahan nostamista koskevia säännöksiä. Palk- ka maksetaan tavanomaisina palkanmaksupäivi- nä.
Äitiys- ja isyysvapaa. Työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään 6 kuukautta ennen lapsen syntymää, maksetaan hänen äitiysvapaansa ajalta 56 ja isyysvapaansa ajalta 6 sairausvakuutuslain mukaisen arkipäivän pituisen kalenteriajanjakson työtuntijärjestelmän mukaisilta työ- päiviltä laskettava työntekijän palkan ja sairausvakuutuslain mu- kaisen äitiys- tai isyyspäivärahan tai siihen verrattavan muun lain tai sopimuksen perusteella tulevan korvauksen välinen erotus työ- sopimuslain 4 luvun 1 §:n mukaisen äitiys- tai isyysvapaan alka- mispäivästä lukien. Jos uusi äitiysvapaa alkaa edellisen perhevapaan aikana siten, että työntekijä ei palaa välillä työhön, työnantajalla ei ole 1 momen- tissa mainittua palkanmaksuvelvollisuutta uuden äitiysvapaan osalta.
Äitiys- ja isyysvapaa. Korvataan seuraavin edellytyksin: Ajalta: Määrä: ESIM. 1 ESIM. 2 TES
Äitiys- ja isyysvapaa. Korvataan seuraavin edellytyksin: Työntekijän työsuhde on jatkunut vähintään 6 kuukautta ennen lapsen syntymää. Ajalta: Korvausta maksetaan työntekijälle hänen äitiysvapaansa ajalta 56 ja isyysvapaansa ajalta 6 sairausvakuutuslain mukaisen arkipäivän pituisen kalenteriajanjakson työtuntijärjestelmän mukaisilta työ- päiviltä. (Arkipäiviä ovat päivät maanantaista lauantaihin pyhät pois lukien) Määrä: Korvauksena maksetaan edellisessä kohdassa mainitulta ajalta laskettavan työntekijän palkan ja äitiys- tai isyysrahan tms. kor- vauksen välinen erotus äitiys- tai isyysvapaan alkamisesta lukien. Työntekijä jää 6 päivän isyysvapaalle. Hänen palkkansa on 15 euroa/h ja päiväpalkka 120 euroa. Oletetaan isyysrahan määräksi 84 euroa päivältä. Hänen palkkansa isyysvapaan ajalta (työpäiviä ovat hänellä päivät ma-pe) on 5 × 120 = 600 euroa ja isyysraha 6 × 84 = 504 euroa. Työntekijän palkan ja isyysrahan välinen erotus 600–504 on 96 euroa, mikä määrä työnantajan tulee maksaa työn- tekijälle tämän isyysvapaan ajalta. Työntekijä jää 1.2. äitiysvapaalle. 56 päivän maksuvelvollisuus koskee aikaa 1.2.–28.3. Ajanjaksolle osuu 48 arkipäivää, joista työntekijä on työssä 40 (ma-pe). Työntekijän palkka on 120 euroa päivässä ja hän saa 84 euroa äitiysrahaa päivältä. Työntekijän palkka 40 × 120 = 4800 euroa. Samalta ajalta maksettava äitiysra- han määrä on 48 × 84 = 4032 euroa. Työnantaja maksaa erotuksen 4800 – 4032 = 768.
Äitiys- ja isyysvapaa. Työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään 6 kuukaut- ta ennen lapsen syntymää, maksetaan hänen äitiysvapaansa ajalta 56 ja isyysvapaansa ajalta 6 sairausvakuutuslain mukaisen arkipäi- vän pituisen kalenteriajanjakson työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä laskettava työntekijän palkan ja sairausvakuutuslain xxxxxxxx äitiys- tai isyyspäivärahan tai siihen verrattavan muun lain tai sopimuksen perusteella tulevan korvauksen välinen erotus työsopimuslain 4 luvun 1 §:n mukaisen äitiys- tai isyysvapaan al- kamispäivästä lukien. Mikäli lapsi syntyy ennen laskettua aikaa, lapsen äiti tai isä ei menetä oikeuttaan edellä mainittuihin palkkae- tuuksiin, mikäli kuusi kuukautta olisi täyttynyt laskettuun aikaan mennessä. Xxxxxxx työntekijä on adoptoinut alle 7-vuotiaan lapsen, xxxx- xxxx hänelle samoin edellytyksin adoptioon välittömästi liittyvänä vastaavan pituinen palkallinen äitiys- tai isyysvapaaseen rinnastet- tava vapaa. Tämä ei koske perheen sisäistä adoptiota. Jos uusi äitiysvapaa alkaa edellisen perhevapaan aikana siten, että työntekijä ei palaa välillä työhön, työnantajalla ei ole 1 momentissa mainittua palkanmaksuvelvollisuutta uuden äitiysvapaan osalta. Jos työntekijä on ollut saman työnantajan palveluksessa peräk- käisinä työkausina, määritetään työsuhteen pituus laskemalla pe- räkkäisten työkausien työsuhteiden kestoajat yhteen.
Äitiys- ja isyysvapaa. Työntekijälle maksetaan äitiysvapaan ajalta 56 tai isyysvapaan ajalta kuuden sairausvakuutuslain mukaisen arkipäivän pituisen kalenteri- ajanjakson työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä laskettava työnte- kijän palkan ja äitiys- tai isyyspäivärahan erotus. Äitiys- tai isyyspäivä- rahalla tarkoitetaan sairausvakuutuslain mukaista äitiys- tai isyyspäivä- rahaa tai siihen verrattavaa muun lain tai sopimuksen perusteella tule- vaa korvausta. Erotus maksetaan työsopimuslain 4 luvun 1 §:n mukaisen äitiys- tai isyysvapaan alkamispäivästä lukien. Edellytyksenä on, että työsuhde on jatkunut vähintään kuusi kuukautta ennen lapsen syntymää.
Äitiys- ja isyysvapaa. Työntekijälle maksetaan äitiysvapaan ajalta 56 tai isyysvapaan ajalta kuu- den sairausvakuutuslain mukaisen arkipäivän pituisen kalenteriajanjak- son työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä laskettava työntekijän pal- kan ja äitiys- tai isyyspäivärahan erotus. Äitiys- tai isyyspäivärahalla tar- koitetaan sairausvakuutuslain mukaista äitiys- tai isyyspäivärahaa tai sii- hen verrattavaa muun lain tai sopimuksen perusteella tulevaa korvausta. Erotus maksetaan työsopimuslain 4 luvun 1 §:n mukaisen äitiys- tai isyysvapaan alkamispäivästä lukien. Edellytyksenä on, että työsuhde on jatkunut vähintään kuusi kuukautta ennen lapsen syntymää. Mikäli lap- si syntyy ennen laskettua aikaa, lapsen äiti tai isä ei menetä oikeuttaan edellä mainittuihin palkkaetuuksiin, mikäli kuusi kuukautta olisi täytty- nyt laskettuun aikaan mennessä. Milloin työntekijä on adoptoinut alle 7-vuotiaan lapsen, annetaan hä- nelle samoin edellytyksin adoptioon välittömästi liittyvänä vastaavan pi- tuinen palkallinen äitiys- tai isyysvapaaseen rinnastettava vapaa. Tämä ei koske perheen sisäistä adoptiota.
Äitiys- ja isyysvapaa. Liitot ovat perustaneet työryhmän 1.8.2022 voimaan tulevasta perhevapaauudistuksesta johtuvien muu- tosten toteuttamiseksi työehtosopimuksissa. Seu- ratkaa liittojen tiedotusta.
Äitiys- ja isyysvapaa. Lisätään uusi kohta ja teksti koskien alle 7-vuotiaan lapsen adoptiota ja palkallista vapaata. (ks. TES sivu 43)
Äitiys- ja isyysvapaa. Työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään 6 kuukautta en- nen lapsen laskettua aikaa, maksetaan hänen äitiysvapaansa ajalta 56 ja isyysvapaansa ajalta 6 sairausvakuutuslain mukaisen arkipäi- vän pituisen kalenteriajanjakson työtuntijärjestelmän mukaisilta työpäiviltä laskettava työntekijän palkan ja sairausvakuutuslain mukaisen äitiys- tai isyyspäivärahan tai siihen verrattavan muun lain tai sopimuksen perusteella tulevan korvauksen välinen erotus työsopimuslain 4 luvun 1 §:n mukaisen äitiys- tai isyysvapaan al- kamispäivästä lukien. Xxxxxxx työntekijä on adoptoinut seitsemää vuotta nuoremman lapsen, annetaan hänelle samoin edellytyksin adoptioon välittö- mästi liittyvänä vapaana yllä määritelty äitiys- tai isyysvapaaseen rinnastettava palkallinen vapaa. Palkanmaksussa noudatetaan sa- moja säännöksiä kuin äitiys- ja isyysvapaan palkanmaksussa.