Common use of Johtopäätökset Clause in Contracts

Johtopäätökset. Yksityisleasing on Suomessa vielä verrattain tuntematon järjestely, jonka tunnusomaisia piir- teitä ja erottumista jo tunnetuista leasingmuodoista on käsitelty tutkielman alussa. Osaltaan uusi käsite ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat siihen, että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä on tällä hetkellä tulkinnanvarainen. Kuluttajansuojakysy- myksiin voidaan saada ratkaisu yleisten oppien ja voimassa olevan lainsäädännön avulla, mutta tämä ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulos. Tosiasia on, että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille ja että kuluttaja on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessa. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa. Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös sen, että kuluttajan asema ja oikeussuojan taso ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemalla, koska markkinoilla on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluita. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjään. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa on varsin ankaria sopimusehtoja, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä ei ole, koska yksistään rahoitusleasingin asema ja määritteleminen suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan on tarkasteltujen KKO:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraista. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan ei ole oikeuskäytäntöä. Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen johtaa vääjäämättä siihen, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan KSL 3 luvun perusteella ja ehtoja voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisesti. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan kannalta nousevat kä- sitteet, kuten kohtuus, kokonaisarviointi sekä osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välinen tasapaino. Tällöin kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyyn, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi ja tuntematon käsite, jo- ten suoranaista vertailupohjaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjolla. Tulkinta-apua sopimusehtojen kohtuuteen voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestä, soveltuvin osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuista, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa on Suomeen rinnastettavissa. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta ja so- vittelu ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen ennen sopimuksen solmimista, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivät. Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdot, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessa. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla kuluttajan sopimusperus- teisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan voidaan panna merkille, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihin. Kohtuusarvioinnissa on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajalle, joka tapahtuu usein rahoitusyhtiön eduksi. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- ja muihin ylimääräisiin kustannuksiin, joita kuluttajalle voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi kuitenkin siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän tai ei lainkaan ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi kuin rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossa. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessa. Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamista, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avulla, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdetta, jota varten laki on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja lain tarkoitus huomioon ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä. Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi asema, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssä, jossa oikeussuhde on myyjän, rahoitusyhtiön ja elinkeinonharjoittajan välillä. Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöä, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu sillä, että säädetään enemmän uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa siten, että se jatkossa käsittäisi myös leasingjärjeste- lyn. Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi voidaan esittää sitä, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssa. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksi

Johtopäätökset. Yksityisleasing Kuten johdannossa selvitettiin, julkisten hankintasopimusten muutosmahdollisuudet ovat olleet kansallisella tasolla viime vuosina puhuttanut aihe. Erilaisten globaalien poikkeustilanteiden vuoksi markkinat ovat olleet hyvin epävakaita ja aiheuttaneet muutos- ja sopeutuspaineita voi- massa oleviin sopimuksiin. Ilmiö on Suomessa vielä verrattain tuntematon järjestely, jonka tunnusomaisia piir- teitä ja erottumista jo tunnetuista leasingmuodoista on käsitelty tutkielman alussa. Osaltaan uusi käsite ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat siihenkuitenkin ollut tapetilla myös sen vuoksi, että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä toimittajat ovat joutuneet huomaamaan, ettei sopimusten muuttaminen ole ollutkaan helppoa, tai edes mahdol- lista. Tästä johdettiin tutkielman päätutkimuskysymys: millaiset sopimusmuutokset ovat mahdollisia hankintasopimuksilla. Jo päätutkimuskysymys on tällä hetkellä tulkinnanvarainen. Kuluttajansuojakysy- myksiin voidaan saada ratkaisu yleisten oppien ja voimassa olevan lainsäädännön avulla, mutta tämä ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulos. Tosiasia on, että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille ja että kuluttaja on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessa. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa. Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös sen, että kuluttajan asema ja oikeussuojan taso ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemalla, koska markkinoilla on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluita. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjään. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa on varsin ankaria sopimusehtoja, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä ei ole, koska yksistään rahoitusleasingin asema ja määritteleminen suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan on tarkasteltujen KKO:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraista. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan ei ole oikeuskäytäntöä. Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen johtaa vääjäämättä siihen, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan KSL 3 luvun perusteella ja ehtoja voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisesti. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan kannalta nousevat kä- sitteet, kuten kohtuus, kokonaisarviointi sekä osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välinen tasapaino. Tällöin kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyyn, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi ja tuntematon käsite, jo- ten suoranaista vertailupohjaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjolla. Tulkinta-apua sopimusehtojen kohtuuteen voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestä, soveltuvin osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuista, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa on Suomeen rinnastettavissa. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta ja so- vittelu ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen ennen sopimuksen solmimista, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivät. Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdot, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessa. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla kuluttajan sopimusperus- teisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan voidaan panna merkille, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihin. Kohtuusarvioinnissa on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajalle, joka tapahtuu usein rahoitusyhtiön eduksi. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- ja muihin ylimääräisiin kustannuksiin, joita kuluttajalle voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi kuitenkin siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän tai ei lainkaan ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi kuin rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossa. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessa. Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamista, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avulla, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdetta, jota varten laki on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja lain tarkoitus huomioon ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä. Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi asema, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssä, jossa oikeussuhde on myyjän, rahoitusyhtiön ja elinkeinonharjoittajan välillä. Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöä, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu sillä, että säädetään enemmän uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa rakentunut siten, että se jatkossa käsittäisi myös leasingjärjeste- lynvihjaa, etteivät julkiset hankintasopimukset ole aivan samanlaisia, kuin tavanomaiset sopimukset. Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi Tästä johdettiin ala- tutkimusongelman: kuinka julkiset hankintasopimukset eroavat tavanomaisista sopimuksista. Johdantoluvun jälkeen luotiin katsaus julkisten hankintojen yleiseen luonteeseen ja niiden lain- säädännölliseen perustaan työn toisessa luvussa. Tällä pyrittiin kertomaan lukijalle se, mitä julki- set hankinnat varsinaisesti ovat, miksi niitä säädellään, kuinka niitä säädellään ja ketä sääntely koskee. Kolmannessa luvussa syvennyttiin julkisen hankintasopimuksen olemukseen; siihen mitä julkinen hankintasopimus on, mitkä ovat sen erityispiirteet, kuinka se rakentuu ja miten se eroaa tavanomaisista sopimuksista. Neljännessä luvussa pureuduttiin varsinaiseen aiheeseen, eli jul- kisten hankintasopimusten muuttamiseen. Luvussa käsiteltiin sääntelyn nykytila, seikat, jotka ovat johtaneet sääntelyn voimaan tulemiseen sekä tapauksia, jotka vaikuttivat merkittävästi sääntelyn syntymiseen. Vastaaminen tutkielman tutkimusongelmiin voidaan esittää sitäaloittaa alatutkimusongelmasta: kuinka jul- kiset hankintasopimukset eroavat tavanomaisista sopimuksista. Kuten tutkielmassa todettiin, pe- rinteisessä sopimusoikeudessa sopimusvapaus on keskeinen periaate, josta julkisilla hankintaso- pimuksilla on kuitenkin poikettu merkittävällä tavalla. Sopimusvapauden elementtejä on kaven- nettu merkittävällä tavalla, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa varmistuttaisiin hankintoja koskevien oikeusperiaatteiden, eli ta- sapuolisen kohtelun vaatimuksen, syrjimättömyyden, avoimuuden ja suhteellisuuden toteutumi- sesta. Julkisen hankintasopimuksen syntyä ohjaa pääasiassa valittu hankintamenettely ja siihen liittyvät seikat, joten sopimusvapaus toteutuu lähinnä tarjouspyyntöä laatiessa, joka on käytännössä ai- noa kohta, jolloin hankintayksiköllä on suhteellisen vapaat kädet päättää siitä, mitä he ovat hank- kimassa, sekä hankittavaan kohteeseen liittyvistä ehdoista. Tarjoajien on tarjouksessaan sitou- duttava hankintayksikön esittämiin ehtoihin eikä ehdoista neuvotella, ellei kyseessä ole neuvot- telumenettely. On huomionarvoista, että vaikka hankintayksikkö voi tässä kohtaa kohtuullisen vapaasti määri- tellä, mitä se haluaa ostaa, hankintayksikkö ei kuitenkaan voi vaatia tarjouksia esimerkiksi ha- luamistaan tuotemerkeistä, vaan tarjouskilpailuun on sallittava käytännössä kaikki vertailukelpoi- set tuotteet ja tavaramerkit.130 Esimerkinomaisesti, mikäli halutaan ostaa tablettitietokoneita, hankintayksikkö ei voi lähtökohtaisesti vaatia esimerkiksi Applen iPadeja, vaan tarjouskilpailussa on määriteltävä vaatimustasot esimerkiksi tablettitietokoneen suorituskyvyn, näyttökoon ja tal- lennustilan avulla, jolloin hankintayksikön on hyväksyttävä kaikki sellaiset tarjoukset, jotka täyttä- vät tällaiset edellä mainitut vaatimukset tuotemerkkiin katsomatta. Hankintayksikkö ei myöskään voi vaikuttaa varsinaisesti siihen, kenet se sopimuskumppanikseen valitsee. Tarjouskilpailussa on hyväksyttävä kaikki sellaiset tarjoajat, joiden tarjous on tarjous- pyynnön mukainen ja kun tarjoajat täyttävät tarjouspyynnöllä esitetyt soveltuvuusvaatimukset. Tarjoajille voi sinänsä asettaa erilaisia soveltuvuusvaatimuksia, esimerkiksi kokemusvaatimuksia, mikäli niillä on merkitystä hankinnan kannalta. Tarjouskilpailun tuloksista hankintayksikön on valittava kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Hankintasopimus on lopulta hankintailmoituksen, tarjouspyynnön ja voittaneen tarjouksen yh- teenlaskettu summa. Hankintalaki myös vaatii, että hankintasopimukset on tehtävä kirjallisessa muodossa, erillisenä asiakirjana ja se tulee voimaan vasta, kun molemmat osapuolet ovat sen allekirjoittaneet. 130 Ks. hankintalaki 71 § ja esim. MAO:H236/2022. Vastataksemme päätutkimusongelmaan: Millaiset sopimusmuutokset ovat mahdollisia julkisilla hankintasopimuksilla, käsittelimme hankintalain 136 §:aa, joka ohjaa sopimusmuutoksia hyvin täsmällisesti. Artikla kuitenkin koskee vain EU kynnysarvot ylittäviä hankintoja sekä liitteen E mu- kaisia kansallisen kynnysarvon ylittäviä hankintoja. Kuten todettu, liitteen E mukaisilla hankin- noilla ei kuitenkaan ole EU kynnysarvoja. Tämä kansallinen sääntely pohjaa merkittävällä tavalla EU hankintadirektiiviin sekä EU tuomiois- tuimen oikeustapauksiin ja käytännössä näiden EU tapausten voidaan katsoa ohjaavan hankinta- sopimusten muutosmahdollisuuksia voimakkaimmin. Muutoksia koskevan sääntelyn lähtee kui- tenkin ennemminkin siitä, että se määrittelee laajasti, mikä on kiellettyä. Kuten edellä todettu, kielletty sopimusmuutos on sellainen muutos, joka on olennainen ja olennainen muutos on sel- lainen, että mikäli muutos olisi kuulunut alkuperäisen hankinnan ehtoihin, joku muukin, kuin vain alkuperäiset tarjoajat olisi voinut tai halunnut osallistua tarjouskilpailuun. Tämä on sinänsä erittäin tulkinnanvarainen seikka siitä näkökulmasta, että asiaan voi vaikuttaa hyvin pienikin ja epäolennaiselta tuntuva seikka. Tarjoajakohtaisesti tämä on subjektiivista. Lisäksi tulee arvioida, olisiko hankintamenettelyn lopputulema voinut olla erilainen, mikäli muutettava sopimus olisi ollut osa alkuperäistä hankintamenettelyä muutettavassa muodossaan. Olennainen muutos tu- lee kyseeseen, mikäli esimerkiksi saatujen tarjousten paremmuusjärjestys muuttuisi. Olennais- ten muutosten kielto sekä olennaisuuden arviointi perustuukin siihen näkemykseen, että mikäli sopimuksen ehtoja voitaisiin muuttaa vapaasti, kilpailuttaminen menettelynä menettäisi merki- tyksensä. Tilanteessa, jossa kaikki osapuolet ovat tietoisia muutosvapaudesta, tarjoajilla ei olisi mitään intressejä jättää sisällöllisesti oikeita ja täsmällisiä tarjouksia ja he olisivat suorastaan pa- kotettuja jättämään alihintaisia, näennäisesti kilpailukykyisiä tarjouksia pärjätäkseen kilpailu- asetelmassa. Vastaavasti hankintayksiköillä ei olisi intressejä suunnitella hankintaa riittävällä ta- solla etukäteen, sillä sopimuskokonaisuutta muutettaisiin aina lennosta ja tarpeen vaatiessa. Muutoksia arvioitaessa tuleekin kiinnittää huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin EU:n perussopimuksen mukaisiin tavoittei- siin ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi vaatimuksiin, muun muassa tasapuolisen kohtelun ja avoimuuden vaatimuksiin ja kes- keistä on arvioida, onko muutoksen sopimisen tarkoituksena muuttaa sopimuskokonaisuuden keskeisiä ehtoja sillä tavalla, että se mahdollisesti syrjisi muita tarjoajia, tai siten, että muutos vai- kuttaisi tarjoajakentän kilpailuolosuhteisiin. Muutoksen luonnetta puntaroidessa tulee myös kiin- nittää huomiota sopimuskauden pituuteen ja siihen, onko kaikilla tarjoajilla ollut tosiasiallinen mahdollisuus ennakoida sopimuskaudella mahdollisesti tapahtuvia muutoksia. Mahdollisia muutoksia ovat käytännössä sellaiset muutokset, jotka ovat olleet tiedossa hankinta- menettelyn aikana ja ne ovat olleet osa hankinta-asiakirjojen ja sopimuksen ehtoja, mutta sillä edellytyksellä, etteivät ne muuta hankintaa olennaisesti toisenlaiseksi. Ammatillisesta näkökul- mastani olen kuitenkin aina pohtinut tätä muutosmahdollisuutta siitä näkökulmasta, että voi- daanko todella puhua kategorisesti sopimuksen muuttamisesta, mikäli sovelletaan jotain ehtoa, joka sopimukseen on alun perinkin kuulunut. Esimerkiksi, muutetaanko sopimusta, mikäli sopi- musta jatketaan optiokaudelle perussopimuskauden jälkeen? Hankintalain näkökulmasta ky- seessä on muutos. Sallittuja muutoksia ovat myös lisätilaukset tapauksissa, kun alkuperäisen toimittajan on tarpeen toimittaa lisätöitä, -palveluita tai tavarantoimituksia ja sopimuskumppanin vaihtaminen ei ole mahdollista perustellusta syystä. Muutokset ovat myös mahdollisia sellaisten poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa, joihin huolellinen hankintayksikkö ei ole voinut varautua, eikä muutos vaikuta hankintasopimuksen yleiseen luonteeseen. Muutos voidaan myös tehdä, mikäli sopimus- kumppani vaihtuu sellaisen ehdon perusteella, joka on ollut alkuperäisessä hankintasopimuk- sessa tai, kun sopimuskumppanin asema siirtyy rakennejärjestelyjen, yritysostojen yms. hankin- talaissa hyväksytyksi katsottujen rakennemuutosten vuoksi toiselle toimijalle, eikä muutoksesta aiheudu muita olennaisia muutoksia. Sallittuna muutoksen katsotaan myös sellainen muutos, joka on arvoltansa vähäinen ja alittaa liitteessä E tarkoitettuja palveluja koskevissa hankinnoissa kansalliset kynnysarvot tai muissa hankinnoissa EU-kynnysarvot, eikä se vaikuta sopimuksen yleiseen luonteeseen. Muutoksen arvo tulee olla pienempi kuin 10 prosenttia alkuperäisen sopimuksen arvosta tai 15 prosenttia alkuperäisen rakennusurakan arvosta. Ammatillisen kokemukseni perusteella voin kuitenkin todeta, että valtaosa tarjoajista ja sopimus- kumppaneista ei ole millään tavalla vihkiytynyt hankintalain sisältöön ja harmillisen harvoin edes itse allekirjoittamansa sopimuksen asiasisältöön. Toimittajakenttä ei lähtökohtaisesti ole tietoi- nen siitä, miten tarkasti muutoksista säädetään ja lähtöolettama viestinnässä on ollut, että hei- dän näkemyksensä mukaan kaikesta voitaisiin neuvotella. Nähdäkseni pohtimisen arvoista on myös se, että ajaudutaanko tiukalla muutossääntelyllä sii- hen, että kun hyvin tarpeellinenkin muutos voidaan katsoa olennaiseksi, joka tarkoittaa hankin- takokonaisuuden uudelleenkilpailuttamista, aikataulun vuoksi voi kuitenkin tulla suorahankinta kyseeseen. Monet hankinnat ovat käytännössä sellaisia, ettei hankittavan palvelun tai tuotteiden toimitusta yksinkertaisesti voi lopettaa kesken kaiken olennaisen muutoksen tultua esille. Toki tällaisissa tapauksissa suorahankinta on usein perusteltavissakin. Kansalliset kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa muutokset ovat kansallisen oikeuskäytännön pe- rusteella mahdollisia huomattavasti laajemmin, joskin esimerkiksi Suomen kuntaliiton julkisten hankintojen neuvontayksikkö (JHNY) vetoaa tässäkin tutkielmassa käsiteltyyn Belgacom -tapauk- seen, jossa EU tuomioistuimen mukaan EU oikeuden periaatteet ulottuisivat sellaisiin kansallisen kynnysarvon ylittäviin hankintoihin, joissa on rajat ylittävä intressi.131 Tapausta on myös kritisoitu siinä kontekstissa, että EU tuomioistuin ei samassa yhteydessä antanut lainkaan ohjeistusta sen suhteen, kuinka tätä rajat ylittävää intressiä tulisi kansallisesti soveltaa.132 Onkin siten ilmeisen tulkinnanvaraista, mikä katsotaan aidoksi ja riittäväksi rajat ylittäväksi intressiksi, hankinnan ja sitä koskevan muutoksen tulee mitä ilmeisimmin olla merkittävä kansainvälisellä tasolla. Tyhjentävän vastauksen löytäminen ei ole ollut mahdollista, vaan seikka on kansallisten hankin- tojen osalta vielä rahtusen tulkinnanvarainen. Kallistun omassa tulkinnassani markkinaoikeuden tulkintakannan puolelle, JHNY:n kannan sijaan. Kansalliset kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa noudatellaan sopimuksessa olevia ehtoja ja toimitaan niiden puitteissa. Mikäli muutosten edelly- tyksistä ei ole kirjallisesti sovittu, tulee hankintayksikön tarkastella tilannetta tarkasti yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssa. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksisopimuskumppanin kanssa ja pyrkiä molempia tyydyttävään ratkaisuun.

Johtopäätökset. Yksityisleasing Tämän tutkielman tarkoituksena on Suomessa vielä verrattain tuntematon järjestelyollut selvittää, jonka tunnusomaisia piir- teitä millainen kansainvälisen kaupan jakelusopimus on, kun myytävä tuote on luvanvarainen ampumatarvike. Mitä erityispiirteitä tuote aiheuttaa perinteiselle jakelusopimukselle? Ampumatarvikkeen valmistaminen, myyminen, kuljettaminen ja erottumista jo tunnetuista leasingmuodoista on käsitelty tutkielman alussa. Osaltaan uusi käsite ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat siihenhallussapito ovat säänneltyä sekä kansallisella lainsäädännöllä, että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä EU:n taholta. Lisäksi ampumateollisuudella on tällä hetkellä tulkinnanvarainenomia kattojärjestöjä, jotka ovat yhteisesti laatineet standardeja, ohjeistuksia ja velvoitteita valmistajille, jotta tuotteet ovat turvallisia käyttää. Kuluttajansuojakysy- myksiin voidaan saada ratkaisu yleisten oppien ja voimassa olevan lainsäädännön avullaTuotteen erityispiirteet tuovat jakelusopimukseen vaatimuksia erilaisista luvista, pakkausmerkinnöistä sekä ohjeistuksista tuotteen turvallista käyttöä koskien, mutta tämä myös EU:n ja Yhdysvaltain pakotteet ovat tuoneet lisävaatimuksia sopimukseen. Vientivalvonta on erittäin keskeisessä roolissa. Luvanvaraisen tuotteen myynti tarvitsee sekä myyjältä että ostajalta viranomaisen myöntämän asealan elinkeinoluvan. Luvanvaraisen ampumatarvikkeen siirtämiseen Suomesta toiseen EU-maahan tai vienti EU:n ulkopuoliseen maahan vaati viranomaisen myöntämän siirto- tai vientiluvan. Myynti ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulossallittua, jos lupaviranomainen ei myönnä tuotteelle vienti- tai siirtolupaa. Tosiasia Jos jakelijan toiminta on maassa, johon on epävarmaa saada vientilupia, toimittajan kannattaa tarkkaan harkita, laaditaanko osapuolten välille toistaiseksi voimassa olevaa jakelusopimusta vai onko järkevämpi laatia sopimus kertaluontoisesti, olettamalla, että vientivalvontaa koskevat luvat myönnetään. Sopimuksen näkökulmasta lupiin liittyvät ehdot on saatava osaksi sopimusta. Pitkään alalla olleet yritykset ovat hyvin valveutuneita ja heillä on osaaminen riittävällä tasolla, mutta uusien toimijoiden kanssa on varmistettava jakelusopimuksen lisäksi, että he osaavat toimia lakien ja säädöksien edellyttämällä tavalla. Jakelusopimuksen sopijakumppanin valinta on tärkeä prosessi ja huolellisesti tehtynä sillä voidaan pienentää merkittävästi sopimusriskiä, kun kauppakumppani tunnetaan riittävän hyvin ja maariski on arvoitu riittävän huolella. Samalla voidaan todeta, että liiketoiminta luotettavan kauppakumppanin kanssa pienentää merkittävästi riskiä, jotta tuotteet eivät päädy vääriin käsiin tai ettei niitä myydä edelleen taholle, jolle ei vientilupaa myönnettäisi. Myyjällä on vastuu myynnistä ja kauppakumppanien valinnasta ja tänä päivänä tuo vastuu on merkittävästi kasvanut, kun Venäjän hyökkäyssota on nostanut ampumatarvikkeiden kysynnän aikaisempaa korkeammalle tasolle. Kilpailulain ja EU:n ryhmäpoikkeusasetuksen näkökulmasta kilpailua ei saa rajoittaa vaan jakelijoiden tulee saada päättää itsenäisesti kenelle he myyvät. Sopimusalue on kuitenkin määriteltävä luvanvaraisen ampumatarvikkeen jakelusopimukseen, koska vientilupien näkökulmasta jakelija antaa toimittajan vientilupaa varten loppukäyttäjävarmenteen, jossa jakelija sitoutuu viemästä tuotetta edelleen kolmanteen maahan ilman Suomen viranomaisen ennakkohyväksyntää. Tältä osin voisi tulla tilanne eteen, jossa Suomen lupaviranomainen ei myöntäisikään edelleen vientilupaa maahan, johon kohdistuu esimerkiksi turvallisuusriskejä tai ihmisoikeusloukkauksia. Näin ollen jakelija ei voi itsenäisesti päättää kenelle he myyvät ostamansa patruunat. EU-maiden välillä kaupankäynti on siviilikäyttöön tarkoitettujen ampumatarvikkeiden osalta vielä toistaiseksi vapaampaan ja edelleen myynti EU-maasta toiseen EU-maahan on riippuvainen kansallisen lupaviranomaisen lupapäätöksestä. Mielenkiintoista on seurata, mitä tuleva hallituksen esitys siviilikäyttöön tarkoitettujen ampumatarvikkeiden ja niihin rinnastettavien välineiden viennin luvanvaraisuus tulee sisältämään ja millaisia vaikutuksia muutoksilla on tulevaisuudessa. Melko todennäköistä on, että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille niiden ampumatarvikkeiden, jotka vielä toistaiseksi eivät ole luvanvaraisia, muutetaan luvanvaraisiksi. Toimituslausekkeiden valinta ja että kuluttaja kuljetuksiin liittyvät velvoitteet ja vastuut ovat sopimuksessa erittäin merkittävässä roolissa. Tämä johtuu osittain tarvittavista kauttakulkua koskevista luvista, jotka yleensä kuljetuksen tilaajan on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa järjestettävä. Hyvin todennäköisesti toimittajalla on laajempi kokemus kuljetuksiin liittyvistä vaatimuksista ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessaparempi tieto, mitä kauttakulkuun tarvittavia lupia kulloinkin tarvitaan. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa. Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös senHuomioitavaa on, että kuluttajan asema tuotetta ei saa laskea liikkeelle, ennen kuin kaikki vaadittavat luvat on selvitetty ja oikeussuojan taso myönnetty. Liikkuvaa lähetystä on vaikea pysäyttää ja vielä vaikeampi varastoida, kun kyseessä on vaaralliseksi aineeksi luokiteltu tuote (1. luokan räjähde). Varastointi kesken kuljetuksen on kallista ja kuljetuksesta vastuussa olevalle osapuolelle saattaa syntyä yllättäviä kustannuksia. Toki yllätyksiltä ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemallavoida välttyä ja esimerkiksi lentolähetysten osalta lennon kapteenilla on aina mahdollisuus kieltäytyä ottamasta vaarallista ainetta kuljetettavaksi kyseiselle lennolle. Sopimusosapuolien on arvioitava riskit ja pyrkiä sopimuskirjauksin suojautumaan ylimääräisiltä kustannuksilta. Kansainvälistä kauppaa harjoittaessa lain valinnalla on iso merkitys. Kuten aikaisemminkin on todettu, koska markkinoilla on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluitaerittäin tärkeää tuntea laki, jota sopimuksessa sovelletaan. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjäänPeriaatteessa tämä koskettaa ihan mitä tahansa sopimusta, ei pelkästään jakelusopimuksia. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa on varsin ankaria sopimusehtoja, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä ei ole, koska yksistään rahoitusleasingin asema ja määritteleminen suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan on tarkasteltujen KKO:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraista. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan ei ole oikeuskäytäntöä. Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen johtaa vääjäämättä siihen, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan KSL 3 luvun perusteella ja ehtoja voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisesti. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan kannalta nousevat kä- sitteet, kuten kohtuus, kokonaisarviointi sekä osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välinen tasapaino. Tällöin kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyynSopimuksen osapuolet voivat valita lain, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi jommankumman osapuolen kotimaan laki tai he voivat valita kolmannen maan lain sopimukseen sovellettavaksi laiksi. Merkityksellistä on, että valittu laki on sellainen, josta osapuolet saavat tietoa ja tuntematon käsitehe ymmärtävät mitä lain valinta merkitsee sopimuksen tulkinnan kannalta. Yhtä tärkeää kuin lain valinta, jo- ten suoranaista vertailupohjaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjollaon sopia riitojen ratkaisumenetelmästä ja - paikasta. TulkintaTodettakoon, että varsin usein liike-apua sopimusehtojen kohtuuteen elämän sopimuksiin valitaan välitysmenettely, koska se on nopea vaihtoehto saada ratkaisu riita-asiaan. Toinen välitysmenettelyä koskeva etu on salassapito, koska välitysmenettely ei ole julkinen oikeudenkäynti. Pakotteet ovat muuttaneet kansainvälisen kaupan toimintaympäristöä ja niillä on ollut vaikutus luvanvaraisen ampumatarvikkeen myyntiin, kuljetuksiin ja yhteistyökumppanin valintaan. Myyjän on oltava valveilla ja seurattava pakotteiden alati muuttuvaa sääntelyä. Koska lisääntynyt ampumatarvikkeiden kysyntä on tuonut alalle uusia yrittäjiä, voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestätodeta julkisuudessa olleiden lehtitietojen pohjalta, soveltuvin osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuistaettä aivan kaikilla yrittäjillä ei ole ollut rehelliset aikeet. Sopimuskumppanin taustojen tarkistaminen, omistussuhteiden sekä pakotteiden selvitykset ovat entistä tärkeämmässä roolissa, ennen kuin sopimusneuvotteluja voidaan käynnistää. Selvitystyössä voi kulua aikaa ja toisinaan voi olla haastavaa saada tarvittavia tietoja. Huolellisesti tehty selvitystyöllä voidaan pienentää riskejä merkittäväksi. Pakotteiden rikkominen on rikosasia. Rangaistuksen lisäksi mainehaitta voi koitua yrityksen liiketoiminnalle merkittäväksi riskiksi, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa on Suomeen rinnastettavissayhteistyökumppanit lopettavat yhteistyön pakotteiden rikkomisen seurauksena. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta Kaikkia sopimusehdotuksia ei kannata hyväksyä ja so- vittelu huonoa sopimusta ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä pidä allekirjoittaa. Jakelusopimus laaditaan tukemaan liiketoimintaa ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen ennen sopimuksen solmimistahyvin laadittu sopimus tukee sekä toimittajan ja jakelijan liiketoimintaa. Kun toimitaan kansainvälisessä ympäristössä, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve mukaan tulevat erilaiset tavat toimia, erilaiset kulttuurit ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivätkieli. Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdot, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessa. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla kuluttajan sopimusperus- teisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan voidaan panna merkille, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihin. Kohtuusarvioinnissa on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajalle, joka tapahtuu usein rahoitusyhtiön eduksi. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- ja muihin ylimääräisiin kustannuksiin, joita kuluttajalle voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi kuitenkin siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän tai ei lainkaan ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi kuin rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossa. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessa. Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamista, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avulla, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdetta, jota varten laki on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja lain tarkoitus huomioon ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä. Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi asema, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssäSopimus luo perustan mille tahansa liiketoiminnalle, jossa oikeussuhde osapuolet ovat sopineet oikeuksista ja velvoitteista, mutta pyrkimyksenä on myyjän, rahoitusyhtiön myös ennakoida ja elinkeinonharjoittajan välillä. Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöä, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu sillä, että säädetään enemmän uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa siten, että se jatkossa käsittäisi myös leasingjärjeste- lyn. Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi voidaan esittää sitä, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin hallita riskejä ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssa. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksimuita epävarmuustekijöitä.

Johtopäätökset. Yksityisleasing on Suomessa vielä verrattain tuntematon järjestelyTutkimuksen tavoitteena oli selvittää, jonka tunnusomaisia piir- teitä miten voidaan parantaa anestesia ja erottumista jo tunnetuista leasingmuodoista on käsitelty tutkielman alussate- hohoito -kategorian strategisten hankintojen sopimus- ja toimittajahallintaa sekä luoda tähän sisäinen toimintaohje. Osaltaan uusi käsite Tavoitteen saavuttamiseksi suoritettiin haastatteluja kategorian työntekijöille ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat siihentoimittajien edustajille lähetettiin kyse- lylomake. Haastattelujen perusteella selvisi, että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä nykytila kategorian strategisten hankin- tojen tunnistamisessa tai sopimus- ja toimittajahallinnassa ei ole kovin hyvä. Strategisen hankinnan tunnistaminen ja määrittely on epäselvää ja siinä käy- tetään erilaisia indikaattoreita kuten hankinnan arvo, laajuus ja kriittisyys. Sel- keää linjausta ei osata käyttää. Tämä siitäkin huolimatta, että hankinnoilla on työkalunaan Kraljicin matriisiin perustuva jaottelu apukysymyksineen (Juuma 2018). Erilaisten hankintamenetelmien käyttö ei ole niin monipuolista kuin se voisi olla, tämä osin johtuu ajan puutteesta ja menetelmien vieraudesta sekä tulok- sellisuustavoitteista. Käytössä ei ole tarvittavia resursseja kuten järjestelmiä tai tarpeeksi tekijöitä eli kilpailuttajia. Aika on kortilla eikä ehditä paneutumaan sopimus- ja toimittajahallintaan niin kuin pitäisi tai haluttaisiin, vaan keskity- tään vain puskemaan kilpailutuksia ja hankintapäätöksiä ulos, jotta saadaan hankinnat sopimuksille. Kehittämistoimiksi esitetään hankinta- tai toimittajahallintajärjestelmää, joka toimisi työkaluna sopimus- ja toimittajahallinnassa. Järjestelmän avulla voi- daan paremmin seurata sopimuskauden aikaisia tapahtumia kuten tilausmää- riä ja siitä olisi saatavilla myös muutakin sopimushallinnan kannalta tärkeää tietoa. Järjestelmällisemmällä, ennakkoon sovitulla työskentelymallilla voidaan parantaa ajankäytön suunnittelua, tehostaa toimittajayhteistyötä seurantapala- verien muodossa ja saadaan parempi kokonaiskäsitys kategorian sopimuk- sista ja niiden tilasta. Lisärekrytoinneilla parannetaan kokonaistilannetta, kun taakkaa voidaan jakaa useammalle henkilölle. Sopimusten sisällön muotoiluun voi kiinnittää parempaa huomiota esimerkiksi tuotelisäysten tai irtisanomis- mahdollisuuksien osalta. Dynaamisen hankintajärjestelmän hyödyntäminen mahdollistaa uuden teknologian joustavan käyttöönoton. Tulisi miettiä myös muita hankintatapoja kuin omaksi ostamista, esimerkiksi käyttökorvaustoimin- nan laajentamista kategorian laitehankintoihin. Myös selkeä allokointi viikoittai- sesta tai kuukausittaisesta työajasta vain sopimus- ja toimittajahallintaan aut- taisi pitämään tilanteen paremmin hallussa. Toimittajayhteistyöhön kaivataan niin ikään jäsenneltyä, valmiiksi mietittyä yhteistyömallia, jota voi hyödyntää päivittäisessä työssä. Strategisissa hankinnoissa on hyvä myös miettiä, voi- siko hankintasopimukseen sisällyttää myös toimittajaa innostavaa bonusjär- jestelmää, jossa hyvin tehdystä työstä palkitaan. Tällöin sopimuskaudella olisi tarjolla muutakin kuin pelkkää keppiä sanktioiden muodossa. Lomakekyselyn perusteella vastaajat ovat tehneet pitkään HUSin kanssa yh- teistyötä ja tällä hetkellä tulkinnanvarainenhetkelläkin kumppanuussuhde oli voimassa. Kuluttajansuojakysy- myksiin voidaan Näin ollen vas- taajilla on ollut hyvä näkemys käytäntöihin aiemmin, nyt ja rakentavaa ehdo- tusta jatkoa silmällä pitäen. Nykyinen yhteistyö koettiin pääsääntöisesti suju- vaksi. Muutama moite tuli epäselvästä ja kasvottomasta organisaatiosta eli si- säinen työnjako ja vastuut eivät ole toimittajapuolelle täysin selviä. Lisäksi ko- ettiin, että tarjouspyynnöt tai dynaamiset hankintajärjestelmät eivät ole täysin selkeitä ja kliinisen asiantuntijoiden puuttumista tai vähentämistä epäiltiin. Itse anestesia ja tehohoito -kategorian kanssa yhteistyöhön oltiin pääosin tyytyväi- siä. Tulevaisuuden yhteistyösuunnitelmissa toivottiin, että myös hankintojen kilpai- luttajat voisivat osallistua erilaisiin tuotekoulutuksiin saadakseen parempaa käsitystä tuoteryhmistä. Markkinavuoropuhelun tärkeyttä painotettiin, samoin henkilökohtaista keskusteluyhteyttä. Osa vastaajista koki myös, että kilpailu- tuksessa pelkällä hinnalla eteneminen tai hinnan painottaminen suurella pro- sentilla ei aina ole paras vaihtoehto vaan tuotteen soveltuvuus ja käyttökoke- mus tulisi huomioida enenevässä määrin. Lisäksi painotettiin käyttäjäkunnan koulutuksen tärkeyttä ja tämän huomiointia tarjouspyynnössä ja sopimuskau- den aikana. Sopimuskauden aikaisen yhteistyön parantamiseen ehdotettiin muun muassa toimittajavierailuja hankintojen henkilöstölle tai vähintäänkin kategorialle, huo- mioimalla entistä selkeämmin myös huollon, ylläpidon ja toimituksen vaati- mukset ja velvoitteet, vaatimuksia erilaisista raporteista, joita toimittaja XXXxxxx tuottaa sekä tarpeeksi hyvää etukäteisvalmistelua, jottei tule turhia päällekkäi- syyksiä tai keskeytyksiä tarjouspyynnöissä. Halua, innokkuutta ja tahtotilaa kehittämiselle on, sekä kategoriassa että toi- mittajapuolella. Vaikka kaikkea kehittämistä ei voida tehdä vain kategorian toi- mesta, on kuitenkin mahdollista saada ratkaisu yleisten oppien jotain aikaan ja voimassa olevan lainsäädännön avullaparantaa näin nyt tur- hankin taka-alalle jääneen sopimus- ja toimittajahallintaa. Konkreettiset, toteutettavissa olevat kehittämisehdotukset vaativat pientä pa- nostusta, jotta ne saataisiin toimimaan, mutta tämä tämän rutistuksen jälkeen kate- gorialla on käytettävissään entistä paremmat eväät työtehtäviensä hoitami- seen. Toimintaohje strategisen hankinnan sopimus- ja toimittajahallintaan to- teutettiin osana tätä työtä, ja siinä hyödynnettiin haastatteluissa saatuja tulok- sia. Toimintaohje on liitteenä 3. Suurimpana haasteena on kiire eli ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulosyksinkertaisesti aikaa paneutua sopi- mus- ja toimittajahallintaan siinä määrin kuin olisi tarvetta ja halua. Tosiasia onKilpailutta- mista hankinnoista halutaan päästä eroon keinolla millä hyvänsä, ja myös voi- massa olevien sopimuskausien päättyminen kasvattaa työjonoa. Hankintasih- teerin saaminen mukaan vahvuuteen vapauttaa muiden kategorian työntekijöi- den työaikaa keskittyä entistä paremmin sekä käynnissä oleviin kilpailutuksiin että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille voimassa oleviin sopimuksiin ja että kuluttaja on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessaniiden hallinnointiin. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa. Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös sen, että kuluttajan asema ja oikeussuojan taso ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemalla, koska markkinoilla on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluita. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia Myös suunnitteluas- teella olevasta toiminnanohjausjärjestelmästä tullee tulevaisuudessa olemaan apua parempaan aikataulusuunnitteluun sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjään. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa on varsin ankaria sopimusehtoja, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä ei ole, koska yksistään rahoitusleasingin asema ja määritteleminen suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan on tarkasteltujen KKO:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraista. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan ei ole oikeuskäytäntöä. Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen johtaa vääjäämättä siihen, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan KSL 3 luvun perusteella ja ehtoja voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisesti. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan kannalta nousevat kä- sitteet, kuten kohtuus, kokonaisarviointi sekä osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välinen tasapaino. Tällöin kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyyn, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi ja tuntematon käsite, jo- ten suoranaista vertailupohjaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjolla. Tulkinta-apua sopimusehtojen kohtuuteen voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestä, soveltuvin osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuista, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa on Suomeen rinnastettavissa. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta ja so- vittelu ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen ennen sopimuksen solmimista, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivät. Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdot, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessa. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla kuluttajan sopimusperus- teisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan voidaan panna merkille, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihin. Kohtuusarvioinnissa on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajalle, joka tapahtuu usein rahoitusyhtiön eduksi. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- ja muihin ylimääräisiin kustannuksiin, joita kuluttajalle voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi kuitenkin siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän tai ei lainkaan ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi kuin rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossa. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessa. Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamista, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avulla, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdetta, jota varten laki on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja lain tarkoitus huomioon ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä. Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi asema, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssä, jossa oikeussuhde on myyjän, rahoitusyhtiön ja elinkeinonharjoittajan välillä. Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöä, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu sillä, että säädetään enemmän uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa siten, että se jatkossa käsittäisi myös leasingjärjeste- lyn. Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi voidaan esittää sitä, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssa. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksikokonaisuuden hallintaan.

Johtopäätökset. Yksityisleasing Tutkielmassa tutkittiin sopimuskumppanin henkilön ja etenkin sopimuksen sisäisen osapuoliasetelman vaikutusta sopimuksen lopputulokseen liikesopimussuhteissa. Ilmiötä tutkittiin sopimuksissa ilmenneiden riitaisuuksien avulla, jotka ovat tilanteita, joissa osapuoliasetelman vaikutus sopimukseen aktualisoituu. Osapuoliasetelma voi aiheuttaa riskin sopimuksen lopputuloksen muuttumisesta ei-ennakoiduksi siinä tapauksessa, että riitaisuuksia sopimussuhteessa ilmenee. Tutkielmassa sivuttiin myös sitä, kuinka tältä riskiltä voidaan pyrkiä suojautumaan. Tutkielmassa todettiin, että sopimuskumppanin henkilö voi käytännössä vaikuttaa sopimukseen ja sopimussuhteeseen joko teknisesti suoraan sopimuksen sitovuuteen liittyen tai tulkinnallisesti sopimuksen osapuoliasetelman kautta. Lisäksi tutkielmassa todettiin, että mikäli lainsäädännössä on Suomessa jo koskettu osapuoliasetelmaan tehden säädöksiä heikomman hyväksi, se ei lain määräysten ulkopuolella enää saa merkitystä. Tällöin laki jo määrittää osapuoliasetelmasta johtuvat vähimmäisvaatimukset. Suoraan sopimuksen sitovuuteen liittyen sopimuskumppanin koko voi nousta merkitykselliseksi edustus- ja toimivaltakysymysten kautta. Toisaalta todelliseen mahdollisuuteen peräytyä sopimuksesta vielä verrattain tuntematon järjestelyesimerkiksi tarjouskilpailun voittamisen jälkeen, jonka tunnusomaisia piir- teitä ja erottumista jo tunnetuista leasingmuodoista siten sopimuksen käytännön sitovuuteen, voi vaikuttaa myös esimerkiksi se, onko sopimuskumppani julkisen sektorin taho vai yksityinen liikeyritys. Lisäksi sitovuuden osalta sopimuskumppanin toimiala voi nousta merkitykselliseksi kauppatavan sitovuuden kautta. Sopimuksen osapuoliasetelman vaikutus sopimuksessa taas nousee esille tilanteissa, jotka vaativat sopimuksen tulkintaa. Tällainen tilanne aktualisoituu riitaisuuksia ilmetessä. Ajatuksena osapuoliasetelma linkittyy heikomman suojaan. Osapuoliasetelman merkityksen korostuminen sopimussuhteessa on käsitelty tutkielman alussaseurausta sopimuskäsityksen muutoksesta ja sopimusoikeudellisten teorioiden painottumisen siirtymisestä kohti yhä sosiaalisempia muotoja. Osaltaan uusi käsite Tämän seurauksena muun muassa sopimusosapuolten todellisten henkilökohtaisten ominaisuuksien merkitys pelkkien perinteisten sopimuksen juridisten roolien sijaan on kasvanut sopimusoikeudessa. Osapuolten todellisten henkilökohtaisten ominaisuuksien huomioiminen pakottaa huomioimaan myös sopimusosapuolten välillä vallitsevan voimasuhteen ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat mahdollisen tiedollisen ja taidollisen, kokoon liittyvän tai markkinavoimasta aiheutuvan heikommuuden. Osapuoliasetelmassa on kyse tietynlaisesta osapuolten ominaisuuksien ja sopimusoikeudellisten periaatteiden muodostamasta vuorovaikutteisesta vyyhdestä. Sopimuskäsityksen muutos on tuonut perinteisen pistekäsityksen rinnalle sopimuksiin myös joustavampia piirteitä. Tämä joustavuus korostaa sopimusperiaatteiden roolia sopimussuhteessa, sillä periaatteet usein ohjaavat sopimuksen täydentymistä. Sopimusperiaatteet taas ovat tiiviissä yhteydessä sopimusosapuolten henkilöiden ominaisuuksien kanssa. Tietyt osapuolten ominaisuudet voivat herkentää tiettyjen sopimusperiaatteiden ilmenemistä, mikä taas vastavuoroisesti korostaa kyseisen ominaisuuden merkitystä sopimussuhteessa. Lisäksi osapuolen ominaisuudet voivat vaikuttaa myös toisiinsa, esimerkiksi koon voidaan joskus katsoa korostavan asiantuntemattomuutta. Korkeimman oikeuden ratkaisuista voidaan nähdä osapuoliasetelman myös todellisuudessa vaikuttavan riitatilanteissa sopimuksen tulkintaan. Osapuoliasetelman huomioimiseen kuitenkin näyttää lähtökohtaisesti vaikuttavan osapuolten sopimussuhteen ja erityisesti sopimusneuvottelujen aikana tekemät toimet. Osapuoliasetelma ei esimerkiksi saanut merkitystä tapauksessa, jossa pienyrittäjä riitautti välimieslausekkeen suuren ketjun kanssa. Ketjun sopimusneuvottelujen aikaiset toimet, kuten avun ja riittävän ajan antaminen sopimukseen tutustumiseen, tekivät osapuoliasetelmasta merkityksettömän tapauksessa. Tapaus viittaa siihen, että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä on tällä hetkellä tulkinnanvarainensamalla tavoin sopimusneuvottelujen aikaisella toiminnalla voidaan myös tietoisesti pyrkiä suojautumaan osapuoliasetelman vaikutukselta sopimussuhteessa, kuten esimerkiksi kyseisessä tapauksessa juuri toimialan asiantuntemuksen aiheuttamalta tiedollisen epätasapainon riskiltä . Kuluttajansuojakysy- myksiin voidaan saada ratkaisu yleisten oppien ja voimassa olevan lainsäädännön avulla, mutta tämä ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulos. Tosiasia on, että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille ja että kuluttaja on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessa. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa. Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös sen, että kuluttajan asema ja oikeussuojan taso ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemalla, koska markkinoilla on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluita. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjään. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa on varsin ankaria sopimusehtoja, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä Varmistamalla se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä oman toimialansa ulkopuolelle sopimuksen tekevä sopimuskumppani on ymmärtänyt sopimuksen kannalta oleelliset seikat, ja toimimalla näin korostetun huolellisesti ja lojaalisti, voidaan välttyä sopimuskumppanin tiedollisesta heikommuudesta johtuvasta riskistä, joka voi johtaa ääritapauksessa korvausvelvollisuuteen. Varmistaminen kannattanee hoitaa todennetusti selvittämällä dokumenttien ja teknisten seikkojen käytännön merkitys ennen sopimuksen täytäntöönpanon aloittamista. Sopimuskumppanin kotimaalla ei olenäyttäisi olevan osapuoliasetelman kannalta suurta merkitystä. Kulttuurierojen vaikutusta ei lähtökohtaisesti tulisi huomioida lainkaan osapuoliasetelmaan vaikuttavana tekijänä. Lisäksi myöskään sopimuskielen ja osapuolten äidinkielen vaikutusta osapuolten voimasuhteen kannalta ei tulisi pääsääntöisesti huomioida. Sopimuskumppanin kotimaa voi kuitenkin vaikuttaa sopimussuhteeseen teknisenä seikkana koon ja kauppatavan tavoin muun muassa lainsäädännön ja kohdevaltion poliittisten olosuhteiden kautta. Kuten jo aiemmin mainittiin, koska yksistään rahoitusleasingin asema ja määritteleminen suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan on tarkasteltujen KKO:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraista. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan ei ole oikeuskäytäntöä. Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen johtaa vääjäämättä siihentutkielmassa todettiin, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan KSL 3 luvun perusteella ja ehtoja julkisen sektorin tahon kanssa tehdyistä sopimuksista voi todellisuudessa olla vaikeampi päästä eroon verrattuna yksityisen sektorin tahon kanssa tehtyyn sopimuksen, sillä julkista puolta sääntelevien lakien vuoksi oikeushenkilöiden harkinnanvarainen neuvottelumahdollisuus voi olla. Näin sopimuksen sitovuuden voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisestinähdä olevan tiukempi julkisen sektorin tahon kanssa tehdyssä sopimuksessa. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan Julkisen sektorin tahon vaikutusta sopimuksen osapuoliasetelmaan muulla tavoin ei sen sijaan tutkielmassa tarkasteltu. Jatkotutkimusten kannalta nousevat kä- sitteet, kuten kohtuus, kokonaisarviointi sekä osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välinen tasapaino. Tällöin kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyyn, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi ja tuntematon käsite, jo- ten suoranaista vertailupohjaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjolla. Tulkinta-apua sopimusehtojen kohtuuteen voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestä, soveltuvin osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuista, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa on Suomeen rinnastettavissa. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta ja so- vittelu ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen ennen sopimuksen solmimista, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivät. Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdot, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessa. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla kuluttajan sopimusperus- teisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan voidaan panna merkille, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihin. Kohtuusarvioinnissa on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajalle, joka tapahtuu usein rahoitusyhtiön eduksi. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- ja muihin ylimääräisiin kustannuksiin, joita kuluttajalle voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi varsin kiinnostavaa voisi kuitenkin siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän tai ei lainkaan ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi kuin rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossa. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessa. Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamista, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avulla, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdetta, jota varten laki on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja lain tarkoitus huomioon ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä. Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi asema, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssä, jossa oikeussuhde on myyjän, rahoitusyhtiön ja elinkeinonharjoittajan välillä. Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöä, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu sillä, että säädetään enemmän uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa siten, että se jatkossa käsittäisi olla tutkia laajemmin myös leasingjärjeste- lyn. Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi voidaan esittää sitä, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin vaikuttaako julkisen sektorin luonne myös jollain muilla tavoin sopimuksen osapuoliasetelmaan. LÄHDELUETTELO Xxxxxx, Xxxxx (1988). Laintulkinnan teoria. Helsinki: Xxxxxx Xxxxxxxxxx Osakeyhtiö. 315 s. ISBN 951-0-15493-8. Xxxxxx, Xxxx (2003). Sopimuksen dynaamisuus: talousoikeudellinen rakennetutkimus sopimuksen täydentymisestä ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssatäydentymisen ohjaamisesta. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksiTurun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja: Yksityisoikeuden julkaisusarja A:107. 350 s. ISBN 951-29-2480-3. Xxxxxx, Xxxx (2007). Sadan vuoden kaksinaisuus. Sopimuskäsityksen avautumisen arviointia. Teoksessa Maaliskuun 25 päivän rahasto 100 vuotta 25.3.2007. Xxxxxxxxxxx, Xxx, toim. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja: Sarjassa juhlajulkaisut A:18. 228 s. ISBN 978-951-29-3190-3. Xxxxxx, Xxxx (2010). Yhteistoimintasopimuksen tulkinnan välineet. Oikeustieto 6/2010: s. 4-8 Xxxxxxxxx, Xxxxxx (2008). Yleisten sopimusehtojen sitovuus kauppatapana – oikeudellinen epävarmuus. Oikeustieto 1/2008: s. 10-14. Helsingin yliopiston avoin yliopisto (2013). Perusasioita oikeustieteestä: Tutkimuksen eri tasojen teoreettinen aines [online]. Helsinki: Helsingin yliopisto [siteerattu 30.1.2013]. Saatavana World Wide Webistä: <URL:xxxx://xxx.xxxxx.xxxxxxxx.xx/kurssit /oikjohd/materiaali/osa1.html> Xxxxx, Xxxx (1997a). Sopimusoikeus I. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus. 396 s. ISBN 951-640-965-2. Xxxxx, Xxxx (1997b). Sopimusoikeus II. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus. 436 s. ISBN 951-640-972-5. Xxxxx, Xxxx (1998). Sopimus ja delikti. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus. 396 s. ISBN 952-14-0072-2. Xxxxx, Xxxx (2003). Sopimusoikeus I. Helsinki: Talentum Media Oy. 684 s. ISBN 952-14-0530-9. Xxxxx, Xxxx (2005). Sopimusoikeus III. Helsinki: Talentum Media Oy. 404s. ISBN 952-14-0690-9. Xxxxx, Xxxx (2006). Sopimusoikeuden yleiset opit ja kilpailuoikeus. Lakimies 7- 8/2006: s. 1134-1157. Xxxxxxxxxx, Xxxxxx (2009). Law and Socail Norms in Contractual Relationships. Helsinki Law Review 2009: s. 49-67. Xxxxx, Xxxx (2004). Muuttuvat olosuhteet ja sopimuksen sitovuus. Lakimies 7-8/2004: s.1449-1463. Xxxxx, Xxxxx (2006). Kaupallisten riitojen sovittelu. Helsinki: Xxxxx Xxxxx Oy. ISBN 951-37-4715-8. Xxxxxxxxxx, Xxxxx (2006). Uusi kilpailuoikeus. Helsinki: WSOYpro. 527 s. ISBN 951- 0-31265-7. Kurkela, Matti (2010). Globalisoitunut sopimuskäytäntö ja sopimusoikeudelliset periaatteet. Helsinki: Edita Publishing Oy. 284 s. ISBN 951-37-4013-7. Xxxxxxxx, Xxxxxx (1995). Heikomman suojattomuudesta. Teoksessa Xxxxxxxxx suojasta: yksityisoikeudellisia kirjoituksia. Xxxxxxxxxxx, Xxx, toim. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja: Sarjassa muut kokoomateokset B: 297 s. ISBN 951-29-0411-X. Xxxxxxxx, Xxxxxx (2006). Kansainvälisen kaupan liikesopimus ja remburssi. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys. 403 s. ISBN 951-855-261-4.

Johtopäätökset. Yksityisleasing on Suomessa vielä verrattain tuntematon järjestelyTulosperusteisen rahoitussopimuksen kokonaisuuteen sisältyvä SIB-rahaston yhtiömiesten välinen rahastosopimus muodostaa sen osapuolten välille pitkäkestoisen ja erityisen luottamukseen perustuvan sopimussuhteen. Osapuolten välille muodostuu myös päämies- agenttirelaatio sijoittajien varallisuuden hallinnan ja omistuksen ollessa eriytetty. Sijoittajat sijoittavat pääomaa rahastosopimuksessa sovittavalla tavalla käytettäväksi SIB-hankkeessa. Hankehallinnoija vastaa rahaston varallisuuden hallinnoinnista ja pitää sijoittajia ajan tasalla välittämällä näille tietoa. Sijoittajat ovat SIB-rahaston toiminnassa passiivisessa roolissa ja siten hankehallinnoijan välittämän tiedon varassa. Tiedon epäsymmetrinen jakautuminen osapuolten välillä saa aikaan riskin hankehallinnoijan opportunistisesta käytöksestä, jonka tunnusomaisia piir- teitä jota sijoittajat voivat pyrkiä rajoittamaan muun muassa erilaisilla sopimuslausekkeilla. Pääomasijoitustoiminnasta tutuilla sopimuslausekkeilla rahastosopimuksessa voidaan riskien minimoimiseksi ja erottumista jo tunnetuista leasingmuodoista on käsitelty tutkielman alussaluottamuksen kasvattamiseksi sopia säännöllisestä raportoinnista informaation asymmetrian tasaamiseksi. Osaltaan uusi käsite Lisäksi sijoittajat voivat sitouttaa hankehallinnoijaa erilaisilla voitonjakolausekkeilla käyttämään sijoittajien varallisuutta huolellisella ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat tarkoituksenmukaisella tavalla, joka hyödyttää samalla myös itse hankehallinnoijaa taloudellisesti. Tärkeitä lausekkeita ovat myös hankehallinnoijan henkilöstön sitouttamista koskevat lausekkeet, joilla sijoittavat voivat pyrkiä varmistamaan juuri tiettyjen henkilöiden työpanoksen saatavuuden rahaston koko elinkaaren ajan. Sijoittajien sijoituspäätös perustuukin pitkälti siihen, että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä sijoittajat luottavat rahaston toiminnasta käytännössä vastaavien henkilöiden osaamiseen. Sopimuslausekkeilla voidaan siis pyrkiä minimoimaan hankehallinnoijan opportunistisen käytöksen riskejä, joka pääasiassa johtuu siitä, että tällä on tällä hetkellä tulkinnanvarainensijoittajien varallisuutta hallinnoitavanaan ja tämä on tiedollisesti sijoittajia paremmassa asemassa. Kuluttajansuojakysy- myksiin Täydellistä harmoniaa sopimuslausekkeilla ei epätäydellisten sopimusten maailmassa kuitenkaan saavuteta, sillä sopimuksen laatiminen aiheuttaa kustannuksia ja sopimuksen täyttäminen laajoilla, kaiken kattavilla lausekkeilla aiheuttaa kuluja ja lausekkeiden lisäämisen rajahyöty on aleneva. Lisäksi sopimuksella sovitusta raportoinnista huolimatta hankehallinnoijan mahdolliset epäasialliset toimet saattavat tulla ilmi vasta kun rahasto on tullut elinkaarensa päähän ja hankkeessa ryhdytään tarkastelemaan tuloksia ja jakamaan mahdollisia voittoja, sillä sijoittajilla ei edes raportoinnin kautta voi olla kaikkea sitä tietoa, mitä hankehallinnoijalla on. Sijoittajat tekevät kuitenkin tietoisen ratkaisun jättäessään rahaston hoitamisen hankehallinnoijan haltuun, joka mahdollistaa sijoittajille itselleen passiivisemman roolin. Loputon tietotulva sotisi tätä lähtökohtaa vastaan. Näin ollen, jos epäkohdat ilmenevät vasta hankkeen loppuvaiheessa, ei irtisanomisella ole luonnollisestikaan tässä vaiheessa sijoittajien kannalta suurta merkitystä. Sillä ei välttämättä ole suurta merkitystä myöskään siinä tapauksessa, että ongelmat havaittaisiin jo rahaston toimikauden aikana, sillä uuden hankehallinnoijan valinta aiheuttaa kustannuksia ja on aikaa vievää. Rahaston elinkaaren aikana sijoittajien vahinkoja kylläkin rajaa sijoitussitoumuksen vaiheittainen maksu, joka mahdollistaa maksamatta olevien suoritusten maksamatta jättämisen. Raportoinnin lisäksi taloudellisten kannustimien käyttö on yksi keino intressien yhtenäistämiseksi. Sijoittajien luottamus hankehallinnoijan henkilöstöä kohtaan on avainasemassa ja mikäli osapuolten välillä vallitsee jo lähtökohtaisesti luottamusta, esimerkiksi aikaisemman onnistuneen yhteystyön pohjalta, ei rahastonsopimukseen ole välttämättä tarvetta ottaa kaiken kattavia lausekkeita riskien hallitsemiseksi. Jos osapuolet todella luottavat toisiinsa, voi vähempikin sisältö riittää ja mahdollisia aukkoja voidaan täydentää sopimusoikeudellisella lojaliteettiperiaatteella ja muilla lojaalia toimintaa edellyttävillä oikeusperiaatteilla. Sopimusoikeudellinen lojaliteettiperiaate ja fidusiaarinen lojaaliusvelvollisuus, jonka ilmentymänä Suomessa voidaan pitää kommandiittiyhtiöitä koskevaa yhtiöoikeudellista uskollisuusvelvollisuutta, täydentävät sopimussuhdetta ilman nimenomaista sopimistakin. Sopimusoikeudellinen lojaliteettiperiaate edellyttää, että hankehallinnoija ottaa sijoittajien intressit kohtuullisessa määrin huomioon, eikä tämä saa käyttää omaa tiedollista asemaansa sijoittajien kustannuksella omaksi hyväkseen. Lojaliteettiperiaate luo ennakoitavuutta rahastosopimuksen osapuolten väliseen suhteeseen ja voi toimia myös tulkinta-apuna rahastosopimuksen ehtoja tulkittaessa. Lojaliteettiperiaatteen laiminlyönti voi johtaa taloudellisiin seuraamuksiin viimeistään tuomioistuinprosessin kautta. Lojaliteettiperiaatteen noudattamisesta on tuskin missään tilanteessa rahastosopimuksen osapuolten välillä haittaa – päinvastoin se edesauttaa osapuolia saavuttamaan rahastosopimuksessa asetetun yhtiömiesten välisen yhteisen tavoitteen. Lojaliteettiperiaatteen noudattamista voidaan pitää taloudellisesti kannattavaa. Fidusiaarisiin velvollisuuksiin sisältyvä lojaaliusvelvollisuus ja sitä ilmentävä uskollisuusvelvollisuus puolestaan asettaa hankehallinnoijalle yksipuolisia ja tiukkoja toimimisvelvollisuuksia, jotka edellyttävät, että hankehallinnoija asettaa yhtiön ja päämiehen tavoitteet etusijalle. Sanottujen velvollisuuksien laiminlyönti saattaa johtaa yksittäistapauksessa sopimusrikkomukseen ja sen mukaisiin seuraamuksiin. Hankehallinnoijan kaksoisrooli saattaa aiheuttaa sijoittajien näkökulmasta riskin siitä, että heidän intressejään ei huomioida riittävässä määrin ja SIB-hankkeen hyväntekeväisyysaspektia painotetaan liikaa. Näitä potentiaalisia intressiristiriitoja voidaan tarkastella sopimusverkoston käsitteen avulla ja voidaan pyrkiä hahmottaan, että onko sijoittajien, hankehallinnoja, tilaaja-asiakkaan ja palveluntuottajien välillä mahdollista yksilöidä yksi selkeä ja yhteinen tavoite. Taloudellisen tuoton ja yhteiskunnallisen hyvän aikaansaaminen voitaneen katsoa sopimusverkoston yhteiseksi tavoitteeksi, mutta tämän lisäksi jokaisella osapuolella on omat, toisista eriävät intressinsä liittyä hankkeeseen. Jos SIB-hankkeessa onnistutaan, on se luonnollisesti kaikkien kannalta hyödyllistä, mutta esimerkiksi tilaaja-asiakas saattaa saada ratkaisu yleisten oppien SIB-hankkeesta positiivisia vaikutuksia myös siinä tapauksessa, että palkkionmaksun laukaisevia tuloksia ei kaikilta osin saavuteta. Tulee näin ollen tapauskohtaisesti selvittää, ovatko sijoittajat valmiita sitoutumaan sopimusverkoston toimintaan ja voimassa olevan lainsäädännön avullaolemaan lojaaleja sitä kohtaan, vai edellyttävätkö he tiukempaa kontrollia omien etujensa toteutumisen varmistamiseksi. Hankehallinnoijalla on kaiken kaikkiaan haasteena sovittaa kaikkien tulosperusteisen rahoitussopimuksen osapuolten intressit toisiinsa, muodostui tulosperusteisessa rahoitussopimuksessa sopimusverkostoa osapuolten välille tai ei. Hankehallinnoija on rahaston hallinnointiyhtiönä kuitenkin päämies-agenttirelaatiossa suhteessa sijoittajiin, josta seuraa hankehallinnoijalle aktiivista toimenpiteitä vaativia fidusiaarisia velvollisuuksia, jotka edellyttävät sijoittajien intressien huomiointia. On toki myös tärkeää huomata, että sijoittajien ja hankehallinnoijan välinen päämies-agenttirelaatio on tietoisen harkinnan tulos ja sijoittajien kannalta kustannustehokas tapa tehdä sijoituksia. Se mahdollistaa sijoittajille passiivisen sivustaseuraajan roolin. Hankehallinnoijan kaksoisroolin eriyttämisellä saatettaisiin kuitenkin välttää turhia intressiristiriitoja ja saavuttaa tietynlaista selkeyttä hankekokonaisuuden roolitukseen, mutta tämä ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulos. Tosiasia on, että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille ja että kuluttaja on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessa. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa. Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös sen, että kuluttajan asema ja oikeussuojan taso ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemalla, koska markkinoilla on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluita. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjään. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa on varsin ankaria sopimusehtoja, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä ei ole, koska yksistään rahoitusleasingin asema ja määritteleminen suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan on tarkasteltujen KKO:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraista. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan ei ole oikeuskäytäntöä. Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen johtaa vääjäämättä siihen, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan KSL 3 luvun perusteella ja ehtoja voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisesti. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan kannalta nousevat kä- sitteet, kuten kohtuus, kokonaisarviointi sekä osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välinen tasapaino. Tällöin kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyyn, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi ja tuntematon käsite, jo- ten suoranaista vertailupohjaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjolla. Tulkinta-apua sopimusehtojen kohtuuteen voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestä, soveltuvin osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuista, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa on Suomeen rinnastettavissa. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta ja so- vittelu ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen edellyttäisi ennen sopimuksen solmimista, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivät. Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdot, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessa. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla kuluttajan sopimusperus- teisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan voidaan panna merkille, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihin. Kohtuusarvioinnissa on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajalle, joka tapahtuu usein rahoitusyhtiön eduksi. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- ja muihin ylimääräisiin kustannuksiin, joita kuluttajalle voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi kuitenkin siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän tai ei lainkaan ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi kuin rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossa. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessa. Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamista, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avulla, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdetta, jota varten laki on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja lain tarkoitus huomioon ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä. Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi asema, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssä, jossa oikeussuhde on myyjän, rahoitusyhtiön ja elinkeinonharjoittajan välillä. Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöä, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu sillä, että säädetään enemmän uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa siten, että se jatkossa käsittäisi myös leasingjärjeste- lyn. Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi voidaan esittää kaikkea sitä, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin markkinoilla olisi toimijoita, jotka tarjoaisivat kyseisiä palveluita. Lopuksi on syytä huomioida vielä markkinakurin vaikutus. Rahastosopimuksen ehtojen asettamien kannustimien ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssasopimusoikeudellisen lojaliteettiperiaatteen ja fidusiaaristen velvollisuuksien edellyttämän toiminta minimoivat päämies-agenttirelaatiosta seuraavia intressiristiriitoja, jonka lisäksi markkinakuri vaikuttaa hankehallinnoijan toimintaan. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksiMarkkinakuri vaikuttaa hankehallinnoijan mahdollisuuksiin toimia tulevien hankkeiden yhteydessä vastaavassa roolissa. Jos sijoittajat menettävät luottamuksen hankehallinnoijan toimintaan, on niillä tuskin halua tehdä yhteistyötä myöskään jatkossa.

Johtopäätökset. Yksityisleasing Työn tavoitteena oli selvittää, mihin energiatehokkuussopimuksiin kiinteistö- ja rakennusalan toi- mijat kuuluvat sekä tutkia, kuinka laajasti kyseisten alojen toimijat ovat sopimuksiin liittyneet. Energiatehokkuussopimukset ovat yksi keskeisimmistä keinoista, joilla Suomen on Suomessa vielä verrattain tuntematon järjestelytarkoitus saavuttaa EU:n sille asettamat energiansäästövelvoitteet. Kiinteistö- ja rakennusala kuluttavat noin 35% koko Suomen energiankäytöstä, jonka tunnusomaisia piir- teitä joten aloilla on potentiaalia myös tehostaa energian- kulutusta ja erottumista jo tunnetuista leasingmuodoista on käsitelty tutkielman alussasäästää energiaa. Osaltaan uusi käsite ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat siihen, että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä on tällä hetkellä tulkinnanvarainenSitoutuneisuutta tutkittiin eri toimialojen suurimpien toimijoiden kautta. Kuluttajansuojakysy- myksiin voidaan saada ratkaisu yleisten oppien ja voimassa olevan lainsäädännön avulla, mutta tämä ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulosTutkimuksessa selvitettiin kunkin toimialan kymmenen suurimman yrityksen energiatehokkuussopimukseen kuuluminen. Tosiasia on, että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille ja että kuluttaja on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessa. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa. Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös sen, että kuluttajan asema ja oikeussuojan taso ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemalla, koska markkinoilla on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluita. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjään. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa on varsin ankaria sopimusehtoja, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä Tutkimuksen kattavuutta vähentää se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä toimitilayritykset ovat jääneet tutkimuksesta pois. Kiinteistö- ja rakennusalalla on paljon myös pieniä toimijoita, joiden sitoutumista energiatehok- kuussopimuksiin tämä tutkimus ei ole, koska yksistään rahoitusleasingin asema välttämättä kuvasta kovinkaan hyvin. Tutkimus kuitenkin an- taa kuvan alojen suurten yritysten sitoutuneisuudesta. Kiinteistö- ja määritteleminen suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan rakennusalan toimijat jakautuvat kiinteistöalan sekä elinkeinoelämän energiatehok- kuussopimuksiin. Alalla on tarkasteltujen KKO:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraistaeri toimialojen välillä suurta vaihtelua sopimuksiin sitoutumisessa. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan ei Tuoteteollisuus ja asuntorakennuttajat ovat sitoutuneimpia sopimuksiin. Talotekniikkaurakoitsijat sekä suunnittelun ja konsultoinnin yritykset taas eivät ole oikeuskäytäntöäsitoutuneet sopimuksiin juuri lainkaan. Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen johtaa vääjäämättä siihen, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan KSL 3 luvun perusteella ja ehtoja voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisesti. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan kannalta nousevat kä- sitteet, kuten kohtuus, kokonaisarviointi sekä osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välinen tasapaino. Tällöin kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyyn, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi ja tuntematon käsite, jo- ten suoranaista vertailupohjaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjolla. Tulkinta-apua sopimusehtojen kohtuuteen voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestä, soveltuvin osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuista, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa on Suomeen rinnastettavissa. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta ja so- vittelu ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen ennen sopimuksen solmimista, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivät. Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdot, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessa. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla kuluttajan sopimusperus- teisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan voidaan panna merkille, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihin. Kohtuusarvioinnissa on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajalle, joka tapahtuu usein rahoitusyhtiön eduksi. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- ja muihin ylimääräisiin kustannuksiin, joita kuluttajalle Tämä voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi kuitenkin siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän tai ei lainkaan ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi kuin rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossa. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessa. Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamista, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avulla, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdetta, jota varten laki on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja lain tarkoitus huomioon ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä. Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi asema, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssä, jossa oikeussuhde on myyjän, rahoitusyhtiön ja elinkeinonharjoittajan välillä. Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi osaltaan selittyä sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöäenergiatuen hakijan täytyy olla sen kohteen, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu silläesimerkiksi kiinteistön, omistaja, johon tuettava toimenpide ollaan tekemässä. Talotekniikkaurakoitsijat to- dennäköisesti toteuttavat esimerkiksi ilmanvaihtoon liittyviä energiatehokkuustoimenpiteitä, mutta ne eivät voi hakea kyseisiin toimenpiteisiin energiatukia, joten se ei toimi kannustimena sopimuksiin liittymiselle. Talotekniikkaurakoitsijoilla ja suunnittelun sekä konsultoinnin yrityksillä ei todennäköisesti myöskään ole kovin suuria energiaan liittyviä kuluja, jos ne omistavat esimer- kiksi vain itse käyttämiään toimistotiloja. Tuoteteollisuudella ja asuntorakennuttajilla tilanne on toinen, niillä energiakulujen voi olettaa olevan suurempia, mikä kannustaa parempaan energia- tehokkuuteen. Työ käsitteli myös energiatukia ja erityisesti niiden piirissä olevaa energiakatselmustoimintaa. Energiakatselmuksia käsittelevissä tutkimuksissa nousivat erityisesti esiin pk-yrityksille ominai- set, energiatehokkuustoimintaan liittyvät esteet sekä katselmusten vaikutus niihin. Yleinen kon- sensus tarkastelluissa energiakatselmuksiin liittyvissä tutkimuksissa oli, että säädetään enemmän katselmukset yli- päätään lisäävät energiatehokkuustoimia, mutta niiden tehoa lisää toimia tukeva verkosto. Suo- messa energiatehokkuustoiminnan tulevaisuuden kehittämisehdotukset myötäilevät tätä, ener- giakatselmustoiminnan kehittämistä sopimustoiminnan ohella on esitetty yhdeksi energiatehok- kuutta parantavaksi toimenpiteeksi viime vuonna julkaistussa työ- ja elinkeinoministeriön nimit- tämän energiatehokkuustyöryhmän raportissa. Energiatuet kannustavat myös liittymään energiatehokkuussopimuksiin, sillä niihin kuuluvat hyö- tyvät tuista muita enemmän. Sopimuksiin kuuluvat saavat korkeampaa tukea energiakatselmuk- siin ja ESCO-hankkeisiin ja lisäksi energiansäästöä tai energiatehokkuutta edistäviin, tavan- omaisen teknologian investointihankkeisiin myönnetään tukea pääsääntöisesti vain energiate- hokkuussopimuksiin liittyneille. Kyseisten investointihankkeiden tukitaso on tällöin 20%. Ener- giakatselmuksiin sekä ESCO-hankkeisiin energiatehokkuussopimuksiin kuuluvat saavat tukea 10% enemmän. Tutkimuksessa lähteinä käytetyt sivustot ovat pääosin valtioon jollain lailla kytköksissä olevien toimijoiden, kuten työ- ja elinkeinoministeriön, Energiaviraston sekä Motivan, ylläpitämiä. Läh- teinä on käytetty myös kyseisten toimijoiden tilaamia, alansa asiantuntijoiden, laatimia raportteja sekä vertaisarvioituja tutkimuksia. Työssä käytettyjä lähteitä voi siis pitää lähtökohtaisesti varsin luotettavina. Suomen energiatehokkuussopimuksista ei tällä hetkellä löydy kovin paljon tutkimustietoa. Tämä työ tutki niitä kiinteistö- ja rakennusalan näkökulmasta. Tulevaisuudessa voisikin olla kiinnosta- vaa tutkia sopimustoimintaa myös muiden alojen näkökulmista ja niihin painottuen. Tässä työssä tehty selvitys kiinteistö- ja rakennusalan sitoutuneisuudesta on myös verrattain suppea, erityisesti kun se jättää toimitilakiinteistöt käytännössä huomiotta, joten laajempi selvitys alojen sitoutuneisuudesta energiatehokkuussopimuksiin toisi lisätietoa aiheesta. Jatkotutkimuskysy- myksenä sitoutuneisuuteen liittyen voisi myös olla suurimpien esteiden ja kannustimien kartoit- taminen potentiaalisten energiatehokkuussopimuksiin liittyjien näkökulmasta. Tämä voisi tuoda uutta lainsäädäntöätietoa siitä, kuinka sopimustoimintaan voisi saada lisää toimijoita mukaan. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa sitenEnergiatehok- kuussopimuksiin liittymistä pohtivia voisi kiinnostaa tutkimus siitä, että se jatkossa käsittäisi myös leasingjärjeste- lyn. Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi voidaan esittää sitäkuinka paljon sopimustoimin- taan liittyvät sitoumukset, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssa. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksikuten raportointi, vievät yrityksen resursseja.

Johtopäätökset. Yksityisleasing on Suomessa vielä verrattain tuntematon järjestely, jonka tunnusomaisia piir- teitä Yksityishenkilöiden ja erottumista jo tunnetuista leasingmuodoista on käsitelty tutkielman alussa. Osaltaan uusi käsite ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat siihen, että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä on tällä hetkellä tulkinnanvarainen. Kuluttajansuojakysy- myksiin voidaan saada ratkaisu yleisten oppien ja voimassa olevan lainsäädännön avullaelinkeinonharjoittajien väliset huoneenvuokrasopimukset ovat yleisiä, mutta tämä ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulosvuokrasuhteen sääntely on hajautunutta ja epäselvää. Tosiasia on, että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille ja että kuluttaja on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessa. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa. Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös sen, että kuluttajan asema ja oikeussuojan taso ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemalla, koska markkinoilla on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluita. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjään. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa on varsin ankaria sopimusehtoja, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä Ongel- malliseksi vuokrasuhteen tekee se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä ei olevuokrasopimuksissa käytetään usein elinkeinonharjoittajien määrittelemiä vakioehtoja, koska yksistään rahoitusleasingin asema ja määritteleminen suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan on tarkasteltujen KKO:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraista. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan joihin vuokralaisella ei ole oikeuskäytäntöätosi- asiallista vaikutusmahdollisuutta. Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta Erityisesti sellaiset vakioehdot, jotka asettavat vuokralaiselle rajoittamattoman vastuun huoneistolle aiheutuneista vahingoista riippumatta siitä, kuka vahingon on aiheuttanut, tekee vuokralaisen asemasta suhteessa elinkeinonharjoittajaan erityisen heikon. Kuluttajaa suojaa usein kuluttajansuojalaki, mutta lain soveltamisalan mukaan sitä sovelletaan vain ”kulutushyödykkeiden tarjontaan, myyntiin ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen johtaa vääjäämättä siihenmuuhun mark- kinointiin”. Huoneistonvuokraus ei siten automaattisesti ole kuluttajansuojalain piirissä, sillä kulutushyödykkeenä pidetään lain mukaan ”tavaroita, palveluksia sekä muita hyödykkeitä ja etuuksia”, joihin huoneistonvuokra ei välttämättä si- sälly. Kuluttajansuojalla on Suomessa kuitenkin vahva asema, ja siksi lakia on tavattu tulkita enemmän laajentavasti kuin supistavasti. Lisäksi huoneistonvuok- rauksessa on hyvin samanlaisia piirteitä kuin esimerkiksi pitopalvelussa ja ajo- neuvon vuokrauksessa, jotka kuuluvat kuluttajansuojalain soveltamisalaan. Ot- taen huomioon lain laaja tulkinta ja se, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan KSL 3 samanlaisia piirteitä on eroavaisuuk- sia enemmän, olisi kuluttajansuojalain soveltaminen mielestäni myös huoneis- tonvuokraan perusteltua. Kuluttajansuojalaissa ei ole säännöksiä vuokralaisen vastuusta, mutta sopimus- ehdon lainmukaisuutta voidaan arvioida lain kolmannen luvun perusteella mukaan, jossa kielletään kohtuuttomien ehtojen käyttäminen sopimussuhteessa. Huoneiston- vuokrauksen hinta ja ehtoja muut olosuhteet huomioiden pidän rajoittamatonta vastuuta kuluttajan kannalta kohtuuttomana, jolloin myös sopimusehtoa voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisestipitää ku- luttajansuojalain näkökulmasta lainvastaisena. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan kannalta nousevat kä- sitteetTulkintaa tukee erityisesti se seikka, kuten kohtuusettä rajoittamaton vastuu muistuttaa läheisesti poikkeuksetonta vastuuta, kokonaisarviointi sekä josta esimerkkinä on elinkeinonharjoittajan virhevastuu. Pidän siten mahdotto- mana ajatusta, että sopimuksella voitaisiin sopia rajoittamattomasta vastuusta heikomman osapuolen vahingoksi. Huoneistonvuokrausta sääntelevät Suomessa lait asuin- ja liikehuoneistonvuok- rauksesta. Koska tutkittavassa vuokrasuhteessa ei ole kysymys asuinkäytöstä, sovellettaisiin osapuolten oikeuksien välillä liikehuoneistonvuokralakia. Vuokralainen on lii- kehuoneistonvuokralain mukaan vastuussa itsensä ja velvollisuuksien välinen tasapainohuoneistossa hänen luval- laan oleskelleiden henkilöiden aiheuttamista vahingoista, mutta vastuu on rajattu vahingon tahalliseen ja tuottamukselliseen aiheuttamiseen. Tällöin kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyynLaki mahdollistaa so- pimisen myös säännöstä ankarammasta vastuusta, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi ja tuntematon käsite, jo- ten suoranaista vertailupohjaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjolla. Tulkinta-apua sopimusehtojen kohtuuteen voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestä, soveltuvin osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuista, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa on Suomeen rinnastettavissa. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta ja so- vittelu ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen ennen sopimuksen solmimista, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivät. Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdotmutta siihen vaaditaan erityi- siä perusteita, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessaei tulkintani mukaan tutkittavasta vuokrasuhteesta löydy. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- Lii- kehuoneistonvuokralain mukaan rajoittamattoman vastuun perustava sopimus- ehto olisi siten lainvastainen. Jos sopimusehdon lainmukaisuus ratkaistaisiin ilman erityislainsäädäntöä, tulisi lainmukaisuus arvioida oikeustoimilain ja yleisten sopimusoikeudellisten periaat- teiden mukaan. Suomessa on hyvin vahva sopimusvapaus, jota ei erityislainsää- däntöä lukuun ottamatta ole juuri rajoitettu. Näin ollen myöskään rajoittamatto- man vastuun perustavaan sopimusehdon käyttöä ei ole lähtökohtaisesti kielletty. Kohtuuttoman sopimusehdon sovittelua sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla sijaan arvioidaan erikseen sovittelu- säännösten perusteella. Sopimusehdon kohtuuttomuutta arvioidaan pääsääntöisesti oikeustoimilain pe- rusteella, mutta mikäli sopimussuhteeseen sovelletaan jotakin erityislainsäädän- töä, tulee sen säännökset ottaa arvioinnissa huomioon. Liikehuoneistonvuokra- lain mukaisen sovittelusäännöksen mukaan kuluttajan sopimusperus- teisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan voidaan panna merkille, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihin. Kohtuusarvioinnissa on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajalle, joka tapahtuu usein rahoitusyhtiön eduksi. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- ja muihin ylimääräisiin kustannuksiin, joita kuluttajalle voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi kuitenkin siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän tai ei lainkaan ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi kuin rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossa. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessavälisen sopimuksen sovitteluun sovelletaan, mitä kuluttajansuojalaissa säädet- tään. Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamistaKuluttajansuojalain säännös vastaa kuitenkin pitkälti oikeustoimilain vas- taavaa säännöstä, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avulla, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdetta, jota varten laki on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja lain tarkoitus huomioon joten kohtuuttomuus arvioidaan joka tapauksessa ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä. Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssä, jossa oikeussuhde on myyjän, rahoitusyhtiön sopimusta tehtäessä ja elinkeinonharjoittajan välilläsen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat. Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöä, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu sillä, että säädetään enemmän uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa siten, että se jatkossa käsittäisi myös leasingjärjeste- lyn. Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi voidaan esittää Sopimuksen koko sisällön arviointi tarkoittaa sitä, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin sopimuksen muut ehdot, kuten edullinen hinnoittelu, voivat tasapainottaa sopimusta niin, ettei se kokonai- suudessaan ole kuitenkaan kohtuuton. Osapuolten asemaa voidaan arvioida muun muassa vaikutusmahdollisuuksien ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssariippuvaisuuden perusteella. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksiJohdan- non esimerkkitapauksessa vuokrahinta 1400 euroa ei ole sellainen tasapainot- tava seikka, joka vastustaisi sovittelua, eikä sopimuksessa oletettavasti ole mui- takaan tasapainottavia ehtoja. Myös vuokralaisen vähäiset tai jopa olemattomat mahdollisuudet vaikuttaa sopimuksen sisältöön puoltavat sopimusehdon kohtuul- listamista. Vahingonkorvauksen sovittelu perustuu vahingonkorvauslakiin ja erityislainsää- däntöön, joten mahdollisuus sopimusperusteisen vahingonkorvauksen sovitte- luun arvioidaan erityislainsäädännön puuttuessa oikeuskäytännön perusteella. Oikeuskäytännöstä on kuitenkin johdettavissa oikeusohje, jonka mukaan sopi- musperusteisen vahingonkorvauksen sovitteluun sovelletaan vahingonkorvaus- laista ilmenevää periaatetta. Periaatteen määritteleminen on hyvin vaikeaa, mutta erityislainsäädännölle ja ratkaisujen perusteluille on yhtenäistä se, että huomioon on otettu vahingon ennakoitavuus, vahingonkärsijän myötävaikutus sekä osapuolten varallisuusolot, ja arvioin siksi sovitteluperusteita kyseisten pe- riaatteiden valossa.

Johtopäätökset. Yksityisleasing on Suomessa vielä verrattain tuntematon järjestelyTämän opinnäytetyön tavoitteena oli tutkia julkisen hankintayksikön sopimushallintaan olennaisesti liittyvää sopimus- ja hankintajuridiikkaa suoritushäiriöiden hallintakeinojen näkökulmasta ja sovel- taa tutkimustulokset käytännön reklamaatioprosesseiksi toimeksiantajan käyttöön. Lisäksi tehtyä tutkielmaa voidaan hyödyntää toimeksiantajan sisäisissä ohjeistuksissa ja koulutusmateriaaleissa. Työssä nostettiin esille myös sopimusvastuuhenkilöiden rooli hankintasopimusten elinkaaren aikai- sessa toteuttamisessa, jonka tunnusomaisia piir- teitä koska pelkät prosessikaaviot ilman johdon ja erottumista jo tunnetuista leasingmuodoista on käsitelty tutkielman alussahenkilöstön aktiivista osallis- tumista toimittajaseurantaan eivät edesauta reklamointikäytäntöjen juurtumista. Osaltaan uusi käsite Jotta varsinainen tutkimus ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat siihensen perusteella tehdyt vuokaaviot eivät jäisi irrallisiksi käytännöstä, taustoitettiinkin case-osiossa toimeksiantajan reklamaatiohallintaan liittyvää nykytilannetta ja tarkasteltiin proses- sien rajapintoihin liittyviä riskejä sekä reklamaatioprosessin suhdetta muihin organisaation proses- seihin. Tehdyn lainopillisen tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä kun hankintasopimus on tällä hetkellä tulkinnanvarainenhuolel- lisesti valmisteltu ja sopimuksen toteutumista seurataan sekä tarvittaessa reklamoidaan kirjallisesti, mahdollistaa sopimuslainsäädäntö hankintayksikölle useita keinoja vaatia toimittajaa korjaamaan tai korvaamaan virheensä. Kuluttajansuojakysy- myksiin voidaan saada ratkaisu yleisten oppien ja voimassa olevan lainsäädännön avullaMikäli reklamoinneista huolimatta tilanne ei korjaannu, mutta tämä ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulos. Tosiasia on, että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille ja että kuluttaja sopimuslainsää- däntö tarjoaa hankintayksikölle myös mahdollisuuden irtisanoa tai purkaa kelvottomaksi paljastu- neen sopimuskumppanin kanssa tehty sopimus – olennaista on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessa. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa. Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös sen, että kuluttajan asema ja oikeussuojan taso ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemalla, koska markkinoilla on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluita. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjään. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa on varsin ankaria sopimusehtoja, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä kuitenkin se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä ei ole, koska yksistään rahoitusleasingin asema ja määritteleminen suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan hankintayksikkö pystyy todentamaan tapahtuneen suoritushäiriön tai suoritushäiriöiden vakavuuden. Julkisen han- kintayksikön juridiset keinot hallita suoritushäiriöitä ovat siis yhtä laajat kuin yksityissektorinkin yrityksillä B2B -kaupassa. Opinnäytetyön luvuissa 2 - 5 on tarkasteltujen KKOannettu lainopillista lähdeaineistoa monipuolisesti hyödyntämällä vastaukset ensimmäiseen viiteen tutkimuskysymykseen:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraista. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan ei ole oikeuskäytäntöä. Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen johtaa vääjäämättä siihen, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan KSL 3 luvun perusteella ja ehtoja voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisesti. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan kannalta nousevat kä- sitteet, kuten kohtuus, kokonaisarviointi sekä osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välinen tasapaino. Tällöin kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyyn, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi ja tuntematon käsite, jo- ten suoranaista vertailupohjaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjolla. Tulkinta-apua sopimusehtojen kohtuuteen voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestä, soveltuvin osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuista, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa on Suomeen rinnastettavissa. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta ja so- vittelu ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen ennen sopimuksen solmimista, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivät. Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdot, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessa. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla kuluttajan sopimusperus- teisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan voidaan panna merkille, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihin. Kohtuusarvioinnissa on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajalle, joka tapahtuu usein rahoitusyhtiön eduksi. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- ja muihin ylimääräisiin kustannuksiin, joita kuluttajalle voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi kuitenkin siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän tai ei lainkaan ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi kuin rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossa. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessa. Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamista, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avulla, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdetta, jota varten laki on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja lain tarkoitus huomioon ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä. Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi asema, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssä, jossa oikeussuhde on myyjän, rahoitusyhtiön ja elinkeinonharjoittajan välillä. Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöä, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu sillä, että säädetään enemmän uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa siten, että se jatkossa käsittäisi myös leasingjärjeste- lyn. Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi voidaan esittää sitä, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssa. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksi

Johtopäätökset. Yksityisleasing Tutkimuskysymyksenä oli, miten työlainsäädäntö ohjaa täyttämään epäsäännöllisiä työvoima- tarpeita ketjusopimuksilla ja vaihtelevalla työaikaehdolla sekä minkälainen suoja työntekijällä tällöin on. Ketjusopimukset ja vaihteleva työaikaehto vastaavat samaan epäsäännölliseen työ- voimatarpeeseen. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin näitä kahta työvoiman käyttötapaa yhdessä ja selvitettiin tilanteesta muodostuvaa kokonaisuutta. Toistaiseksi voimassa olevat työsuhteet ovat ensisijaisia määräaikaisiin työsuhteisiin nähden. Määräaikaisia työsopimuksia saadaan käyttää vain perustellusta syystä. Sitä vastoin kiinteään työaikaan ei työsopimuslain esitöiden mukaan liity samanlaista ensisijaisuutta suhteessa vaih- televaan työaikaan. Työnantajalla on Suomessa vielä verrattain tuntematon järjestelytyöaikaehdon osalta oikeus valita teetettävän työn kan- nalta perusteltu työvoiman käyttötapa, jonka tunnusomaisia piir- teitä ja erottumista jo tunnetuista leasingmuodoista vaikkakin vaihtelevan työajan sopimusten käyttämistä on käsitelty tutkielman alussarajoitettu lainsäädännöllä tietyissä tapauksissa. Osaltaan uusi käsite ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat siihenSuomalaisen lainsäätäjän tarkoituksena on vähentää määräaikaisten työsuhteiden käyttämistä. Euroopan unionin komission mukaan työ- markkinoiden muuttuessa joustavammiksi tulisi olla mahdollista siirtyä pysyvämpiin työsuh- teisiin. Näistä syistä lainsäädännön tulisi ohjata työvoiman käyttötapoja toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin. Ketjusopimuksia ei saa työsopimuslain 1:3:n mukaan tehdä työnantajan aloitteesta, mikäli työn- antajan työvoimatarve on pysyvä. Vaihtelevan työaikaehdon käyttämistä alettiin säännellä vuonna 2018. Vaihtelevasta työaikaehdosta ei saa työsopimuslain 1:11:n mukaan työnantajan aloitteesta sopia, mikäli sopimuksella katettava työnantajan työvoimatarve on kiinteä. Tämän lisäksi vaihtelevan työaikaehdon vähimmäistyöaikaa ei saa työnantajan aloitteesta sopia pie- nemmäksi kuin työnantajan työvoimatarve edellyttää. Tässä tutkimuksessa on ensinnäkin osoitettu, että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä vaihtelevan työaikaehdon työvoimatarpeen arvioinnissa voidaan laajasti hyödyntää analogisesti ketjusopimusten työvoimatarpeen arvioin- tikriteereitä. Vaihtelevasta työaikaehdosta ei ole vielä oikeuskäytäntöä. Sitä vastoin ketjusopi- muksista on tällä hetkellä tulkinnanvarainenkertynyt runsaasti oikeuskäytäntöä. Kuluttajansuojakysy- myksiin Ketjusopimuskiellon mukaista työvoimatarvetta arvioidaan objektiivisella kokonaisarvioin- nilla, jossa voidaan saada ratkaisu yleisten oppien ottaa huomioon muun muassa asiakaskunnan ja voimassa olevan lainsäädännön avullasen toimeksiantojen vakiin- tuneisuutta ja työvoimatarpeeseen vaikuttavia uhkia. Sillä ei ole arvioinnissa merkitystä, mitä tarkoitusta varten työsopimukset on solmittu. Nämä tekijät vaikuttavat suoraan työvoimatar- peeseen, ja niitä voidaan soveltaa analogisesti vaihtelevan työaikaehdon työvoimatarpeen arvioinnissa. Työnantajan itse asettamalla pätevyysvaatimuksella ei voida kiertää ketjusopi- muksia eikä myöskään vaihtelevaa työaikaa koskevaa lainsäädäntöä. Vuokratyössä työvoima- tarvetta arvioidaan ketjusopimuksissa ja vaihtelevassa työaikaehdossa samalla tavalla: lähtö- kohtaisesti arviointi tehdään vuokrausyrityksen työvoimatarpeen kannalta, mutta tämä huomioon voidaan ottaa tapauskohtaisesti myös käyttäjäyrityksen olosuhteita. Sitä vastoin ketjusopimuksiin liittyvistä erityiskysymyksistä ei voida lähtökohtaisesti tehdä analogisia tulkintoja vaihtelevan työaikaehdon työvoimatarpeen arviointiin. Tällaisia kysymyk- siä on esimerkiksi työsopimusten lukumäärä, niiden kattama ajanjakso, lain asettama pätevyys- vaatimus tai toiminnan perustuminen ostopalvelusopimuksiin. Vuoden 2010 työsopimuslain muutoksen jälkeen toiminnan perustuminen ostopalvelusopimuksiin ei sellaisenaan oikeuta ketjusopimuksia. Työvoimatarpeen laajuuden arviointi asettaa suurimmat rajoitukset analogiselle soveltamiselle. Ketjusopimuksien työvoimatarpeessa arvioidaan sitä, voisiko työnantaja välttää määräaikaisia työsopimuksia esimerkiksi sijoittamalla työntekijän toiseen yksikköön mahdollisesti jopa koh- tuullisen koulutuksen jälkeen. Tämä johtuu siitä, että toistaiseksi voimassa olevat työsuhteet ovat ensisijaisia määräaikaisiin työsuhteisiin nähden. Sitä vastoin kiinteällä työaikaehdolla ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulossamanlaista ensisijaisuutta vaihtelevaan työaikaehtoon nähden. Tosiasia onTästä syystä vaihtelevan työaikaehdon työvoimatarpeen arvioinnissa ei voida samalla tavalla arvioida työnantajan mah- dollisuuksia välttää vaihtelevaa työaikaehtoa. Tämä tulkinta vahvistaa toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden ensisijaisuutta määräaikaisiin työsuhteisiin nähden. Tällöin työnantajan on helpompi tehdä toistaiseksi voimassa oleva työsopimus vaihtelevalla työaikaehdolla kuin määräaikaisia työsopimuksia. Toisekseen tässä tutkimuksessa on osoitettu, että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille ja että kuluttaja on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessaepäsäännöllisissä työvoimatarpeissa työvoi- man käyttötavat saattavat siirtyä toistaiseksi voimassa olevista vaihtelevan työaikaehdon työ- sopimuksista lyhyisiin ketjusopimuksiin. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa. Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös senTyövoiman käyttötapojen muutos johtuu siitä, että kuluttajan asema ja oikeussuojan taso ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemalla, koska markkinoilla vaihtelevan työajan sääntelyllä on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluitaparannettu monelta osin työntekijän asemaa. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjään. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa on varsin ankaria sopimusehtoja, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä ei ole, koska yksistään rahoitusleasingin asema ja määritteleminen suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan on tarkasteltujen KKO:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraista. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan ei ole oikeuskäytäntöä. Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen johtaa vääjäämättä siihen, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan KSL 3 luvun perusteella ja ehtoja voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisesti. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan kannalta nousevat kä- sitteet, kuten kohtuus, kokonaisarviointi sekä osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välinen tasapaino. Tällöin kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyyn, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi ja tuntematon käsite, jo- ten suoranaista vertailupohjaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjolla. Tulkinta-apua sopimusehtojen kohtuuteen voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestä, soveltuvin osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuista, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa on Suomeen rinnastettavissa. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta ja so- vittelu ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen ennen sopimuksen solmimista, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivät. Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdot, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessa. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla kuluttajan sopimusperus- teisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan voidaan panna merkille, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihin. Kohtuusarvioinnissa on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajalle, joka tapahtuu usein rahoitusyhtiön eduksi. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- ja muihin ylimääräisiin kustannuksiin, joita kuluttajalle voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi kuitenkin siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän tai ei lainkaan ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi kuin rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossa. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja Kuitenkin sa- malla työnantajan velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessa. Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamista, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avulla, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdetta, jota varten laki riskejä on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja lain tarkoitus huomioon ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä. Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi asemalisätty, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssä, jossa oikeussuhde on myyjän, rahoitusyhtiön ja elinkeinonharjoittajan välillä. Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöä, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu sillä, että säädetään enemmän uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa siten, että se jatkossa käsittäisi myös leasingjärjeste- lyn. Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi voidaan esittää sitä, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssa. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksilyhyet ketjusopimukset voivat olla työnantajan näkökulmasta houkuttelevampi vaihtoehto.

Johtopäätökset. Yksityisleasing Oikeuskäytännössä on Suomessa vielä verrattain tuntematon järjestelysiis annettu merkitystä lain hengen tulkitsemiseen eikä niinkään lain kirjaimeen takertumiseen. Mitä voidaan todeta lopuksi? Voidaan huomata, jonka tunnusomaisia piir- teitä että myyjän tietoisuudella virheestä tai virheen mahdollisuudesta on suuri merkitys. Voidaan katsoa, että myyjän tietoisuus virheestä tekee osaltaan reklamaation merkityksen pienemmäksi, sillä virheilmoituksen pakottavaksi säätäminen on tehty nimenomaan suojaamaan myyjän oikeuksia. Myyjän on saatava tietoonsa virhe, jotta hän voisi ryhtyä ajoissa virhettä korjaaviin toimenpiteisiin. Mikäli myyjä on tietoinen virheestä jo etukäteen, ei reklamaatiolla ole samanlaista heikentävää vaikutusta myyjän oikeussuojaan. Toisaalta ajan kuluminen kaupasta ilman virheilmoitusta voisi antaa myyjälle oikeutetun käsityksen siitä, että ostaja ei pidä jotakin puutetta virheenä eikä aio esittää vaatimuksia sen johdosta. Ajan kuluminen saattaisi myös viedä myyjältä mahdollisuuden vastatodisteluun. Myyjän tietoisuudella virheestä on myös ajallinen ulottuvuus. Oleellista on tällöin se, milloin myyjä sai tiedon suorituksensa virheestä. Esimerkiksi tilanteessa, jossa myyjä on jo kauppaa tehdessään ollut tietoinen tavaran vakavasta virheestä ja erottumista jättänyt tästä kertomatta ostajalle, voitaisiin tuskin ostajan myöhäistenkin vaatimusten hylkäämistä perustella myyjän oikeussuojalla. Tällaisessa tilanteessa myyjä on jo tunnetuista leasingmuodoista lähellä kunnianvastaista ja arvotonta menettelyä, jolloin virheilmoituksen tekemiselle ei aseteta lähtökohtaisesti aikarajaa. 95 Voidaan siis todeta yleisesti, että tilanteessa, jossa myyjä on käsitelty tutkielman alussatietoinen virheestä, reklamaation asiallisella suorittamisella ei olisi välttämättä hänelle niin suurta merkitystä kuin silloin, kun virhe on tullut täytenä yllätyksenä. Osaltaan uusi käsite ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat Koko kuluttajansuojalaki perustuu siihen, että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä ostaja ja myyjä ovat lähtökohtaisesti eri asemassa eivätkä näin ollen ole tasavertaisia sopimuskumppaneita. Tämän vuoksi kuluttajaa on tällä hetkellä tulkinnanvarainenheikompana tarve suojata. Kuluttajansuojakysy- myksiin voidaan saada ratkaisu yleisten oppien ja voimassa olevan lainsäädännön avulla, mutta tämä ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulos. Tosiasia on, että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille ja että kuluttaja on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessa. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa. Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös sen, että kuluttajan asema ja oikeussuojan taso ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemalla, koska markkinoilla on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluita. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjään. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa on varsin ankaria sopimusehtoja, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä ei ole, koska yksistään rahoitusleasingin asema ja määritteleminen suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan on tarkasteltujen KKO:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraista. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan ei ole oikeuskäytäntöä. Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen Tämä johtaa vääjäämättä siihen, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan myyjän oletetaan olevan elinkeinonharjoittajana ammattitaitoinen, kun hän myy kulutushyödykkeitä 95 KSL 3 luvun 5:16§ yksityisille. Vaikka hän ei olisi tietoinen jostakin seikasta, voidaan katsoa, että hänen olisi tullut olla tietoinen siitä. Elinkeinonharjoittajalla on näin ollen informaatiotaakka, joka nostaa korvausvelvollisuuden riskiä. Kuluttajalla on samanlainen riski, jos hän on erityisen ammattitaitoinen ostamiensa tavaroiden osalta. Asiantuntemuksella on vaikutusta myös muissa sopimussuhteissa. Ostajan omalla asiantuntemuksella katsotaan olevan merkitystä erityisesti silloin, kun arvioidaan sitä, mitä ostajan olisi pitänyt huomata tai miten hän on reagoinut myyjän antamiin tietoihin kiinteistöstä tai asunnosta. Hallituksen esityksessä laiksi maakaaresta todettiinkin, että ostajan omaama asiantuntemus otetaan huomioon arvioinnissa siitä, milloin ostaja on menetellyt huolellisesti. Edellä todetusta ja oikeuskäytännön perusteella ja ehtoja voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisestipäätellä, että tietoisuuden synnyttämä vastuu on merkittävä. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan kannalta nousevat kä- sitteetTutkimuksessa nousi esille monet oikeusperiaatteet, kuten kohtuus, kokonaisarviointi sekä osapuolten oikeuksien lojaliteetti- ja velvollisuuksien välinen tasapainotiedonantovelvollisuudet. Tällöin Vastapuolen edut on siis otettava kohtuullisessa määrin huomioon. Muun muassa kuluttajasuhteessa elinkeinonharjoittajalta vaaditaan kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyyn, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi ja tuntematon käsite, jo- ten suoranaista vertailupohjaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjollaetujen huomioon ottamista tämän kanssa toimiessaan. Tulkinta-apua sopimusehtojen kohtuuteen voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestä, soveltuvin osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuista, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa on Suomeen rinnastettavissa. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta ja so- vittelu ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen ennen sopimuksen solmimista, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivät. Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdot, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessa. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla kuluttajan sopimusperus- teisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan voidaan panna merkille, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihin. Kohtuusarvioinnissa on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajalle, joka tapahtuu usein rahoitusyhtiön eduksi. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- ja muihin ylimääräisiin kustannuksiin, joita kuluttajalle voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi kuitenkin Tämä johtaa siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän elinkeinonharjoittajan on vältettävä merkittävien ostopäätökseen vaikuttavien tietojen pimittämistä tai ei lainkaan väärien tietojen antamista tavaran johdosta. KSL:n pakottava lainsäädäntö suojaa kuluttajaa tällaisessa tilanteessa ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi antaa hänelle mahdollisuuden vedota virheeseen kyseisessä tilanteessa. Mitä voidaan sanoa kohtuullisen ajan pituudesta, jonka sisällä reklamaatio täytyisi suorittaa? Oikeuskäytännön ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi oikeuskirjallisuuden pohjalta voitiin todeta, että reklamaatioaika vaihtelee runsaasti sopimussuhteen ja sopimuksen kohteen tai tavaran laadun mukaan. Jo yksittäisen sopimussuhteen sisällä kohtuulliseksi katsottava aika saattaa vaihdella merkittävästi. Erityistä asiantuntemusta vaativien hyödykkeiden osalta kohtuullinen aika saattaa olla melko pitkäkin, kun taas sellaisten tuotteiden kohdalla, joita käytetään usein ja joissa virheen huomaaminen on siten lähtökohtaisesti helpompaa, kohtuullisen ajan käsite on verraten lyhyt. Xxxxx Xxxxxx totesi kirjassaan ”Virhe: erityisesti kuluttajankaupassa ja asuntokaupassa”, että kohtuullinen reklamaatioaika elintarvikkeilla ja vastaavilla helposti pilaantuvilla tuotteilla saattaisi olla niinkin lyhyt kuin rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossamuutama tunti tai päivä. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi Mielenkiintoiseksi tämän väitteen tekee KSL:n 5:16§ säännös siitä, että ostajalla on aina oikeus tehdä virheilmoitus kahden kuukauden sisällä siitä, kun hän huomasi virheen. Kahden kuukauden passiivisuus ennen reklamaation suorittamista esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessa. Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamistapilaantuneen leivoksen johdosta on pelkkänä ajatuksena absurdi, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avullamutta osoittaa selvästi, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdettamillaisia tulkintaongelmia syntyy, jota varten kun kirjoitettu laki on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja ristiriidassa lain tarkoitus huomioon ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä. Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi asema, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssä, jossa oikeussuhde on myyjän, rahoitusyhtiön ja elinkeinonharjoittajan välillä. Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöä, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu sillä, että säädetään enemmän uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa siten, että se jatkossa käsittäisi myös leasingjärjeste- lyn. Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi voidaan esittää sitä, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi yhteistyössä alalla toimivien yritysten hengen noudattamisen kanssa. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksiTämän johdosta ostajan kannattaa aina huolehtia virheilmoituksen tekemisestä ajoissa, vaikka varsinaisia prosessuaalisia vaateita ei heti esitettäisikään, voidakseen varmasti säilyttää oikeutensa virheeseen.

Johtopäätökset. Yksityisleasing Maatilaosakeyhtiöt, sekä perheomisteiset että yrittäjäkumppaneiden yhdessä omistamat, ovat yleistyneet viime vuosina. Osakeyhtiömuoto on Suomessa osoittautunut varteenotettavaksi maatalouden harjoittamisen toimintamuodoksi muun muassa verotuksen puolesta. Vaikka lukumääräisesti maatilaosakeyhtiöitä on vielä verrattain tuntematon järjestelyvähän, niin niiden merkitys tuotantomäärillä mitattuna on huomattavasti isompi (Rinta‐Kiikka ja muut, 2013, s. 67). Maatilaosakeyhtiöiden yleistyessä myös tietoisuus osakassopimuksen roolista ja merkityksestä on lisääntynyt. Osakassopimuksen olemassaolon tarpeellisuuden tunnistaminen ja tiedostaminen on toivottavaa, koska osakassopimuksen laatiminen jo itsessään ennaltaehkäisee mahdollisia erimielisyyksiä ja väärinkäytöksiä. Osakeyhtiön osakkeenomistajan oikeudellista asemaa ja keskinäisiä suhteita määrittävät toisaalta osakeyhtiölaki ja yhtiöjärjestys, toisaalta osakkeenomistajien keskenään laatima osakassopimus (Pönkä, 2008, s. 85). Lainsäädäntö antaa raamit, jonka tunnusomaisia piir- teitä sisällä osakkaat voivat keskenään sopia tarpeellisiksi katsomistaan asioista sopimusvapauden puitteissa. Vaikka osakassopimuksen laatiminen on vapaaehtoista ja erottumista jo tunnetuista leasingmuodoista muotovapaata eikä sitä erikseen säännellä laissa, niin pätevän ja sitovan osakassopimuksen aikaansaaminen edellyttää sopimusoikeudellisen ja yhtiöoikeudellisen sääntelykentän syvällistä tuntemusta. Yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen on käsitelty muodostettava yhteensopiva kokonaisuus, eikä niissä saa olla ristiriitaisuuksia tai päällekkäisyyksiä. Tämän tutkielman alussatavoitteena oli vastata kysymykseen, mistä seikoista maatilaosakeyhtiön osakassopimuksessa voidaan pätevästi ja sitovasti sopia? Tutkielmalla etsittiin myös vastausta kysymyksiin, miten maataloutta harjoittavan osakeyhtiön erityispiirteet vaikuttavat osakassopimuksen sisältöön, ja miltä osin maatilaosakeyhtiön osakassopimus eroaa tyypillisestä pienyhtiön osakassopimuksesta. Osaltaan uusi käsite ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat siihen, että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä on tällä hetkellä tulkinnanvarainen. Kuluttajansuojakysy- myksiin Tyypillisistä pienyhtiöiden osakassopimuksista voidaan saada ratkaisu yleisten oppien ja voimassa olevan lainsäädännön avulla, mutta tämä ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulos. Tosiasia on, että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille ja että kuluttaja on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessa. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa. Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös sen, että kuluttajan asema ja oikeussuojan taso ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemalla, koska markkinoilla on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluita. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjään. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa on varsin ankaria sopimusehtoja, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä ei ole, koska yksistään rahoitusleasingin asema ja määritteleminen suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan on tarkasteltujen KKO:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraista. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan ei ole oikeuskäytäntöä. Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen johtaa vääjäämättä siihen, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan KSL 3 luvun perusteella ja ehtoja voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisesti. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan kannalta nousevat kä- sitteet, kuten kohtuus, kokonaisarviointi sekä osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välinen tasapaino. Tällöin kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyyn, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi ja tuntematon käsite, jo- ten suoranaista vertailupohjaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjolla. Tulkinta-apua sopimusehtojen kohtuuteen voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestä, soveltuvin osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuista, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa on Suomeen rinnastettavissa. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta ja so- vittelu ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen ennen sopimuksen solmimista, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivät. Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdottunnistaa tiettyjä keskeisiä tavoitteita, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessa. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla kuluttajan sopimusperus- teisiin ovat osakkeenomistajien taloudellisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin, osakeyhtiön hallintoon sekä osakkeiden vaihdannansääntelyyn liittyvät tavoitteet (Pönkä 2008, s. 89). Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan Nämä samat keskeiset tavoiteet on tunnistettavissa myös maatilaosakeyhtiöiden osakassopimuksiin soveltuviksi. Toimialana maatalous on pääomavaltaista, ja toiminnalle asetetaan, varsinkin perheyhtiöissä, pitkäjänteisiä yli sukupolvien kantavia tavoitteita. Yhteisyritysten tarkoituksena on usein ensisijaisesti osakkaiden omien maatilojen toiminnan tukeminen. Omistajatahdon selvittämiseksi voidaan panna merkillekysyä, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen miksi osakkaat ovat lähteneet mukaan yhtiöön, mitä osakkaat ovat valmiita panostamaan yhtiöön, mitä he odottavat saavansa yhtiöstä ja miten he haluavat käyttää valtaa yhtiössä. Omistajatahdon tuleekin olla osakassopimuksen laadinnassa ’punainen lanka’. Maatalouden pääomavaltaisuudesta johtuen maatilaosakeyhtiöiden osakassopimuksissa tulee aina sopia rahoituksen järjestämisestä. Käytännössä maatilaosakeyhtiön osakkaalla on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihinaina taloudellisia velvollisuuksia esimerkiksi pääomalainojen muodossa, ja näistä tulee sopia osakassopimuksessa riittävän tarkasti. Kohtuusarvioinnissa Maatilaosakeyhtiöiden osakkaat sitoutuvat yhtiöön pääomapanoksen lisäksi usein myös työpanoksellaan, sekä antamalla yhtiön käyttöön sen tarvitsemia tuotantoresursseja, muun muassa koneita ja peltoa. Nämä tuotantoresurssit voivat olla yhtiön toiminnan kannalta kriittisiä, joten näistä osakkaitten ja yhtiön välisistä tuotannontekijäsopimuksista on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajallesyytä sopia osakassopimuksessa hyvinkin tarkkaan. Yhteistyön sujuvuuden varmistamiseksi myös varojen jaosta ja palkanmaksun perusteista on yleensä tarpeen sopia. Maatilaosakeyhtiön osakassopimusta laadittaessa on syytä ottaa huomioon osakeyhtiölain päätöksentekoa ja eri toimielinten toimivallan jakoa koskevat pakottavat määräykset, joka tapahtuu ja miettiä, miten yhtiön päätöksenteko toimii osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen mukaan kyseessä olevan maatilaosakeyhtiön omistuspohjalla. Osakassopimustasolla voidaan pakottavan sääntelyn sallimissa rajoissa tehdä tarvittavat tarkennukset päätöksentekomenettelyä koskevilla lausekkeilla. Maatilaosakeyhtiön osakkaat muodostavat tyypillisesti yhtiön hallituksen, ja käyttävät äänivaltaansa myös yhtiökokouksessa. Joku osakkaista saattaa toimia lisäksi yhtiön toimitusjohtajana. Hallinnon järjestämisestä ja päätöksenteosta eri elimissä on syytä sopia tarkkaan, koska muuten vaarana saattaa olla toimivaltarajojen hämärtyminen. Hallinto saattaa myös helposti jäädä vain yhden osakkaan harteille, jos työnjaosta ei ole sovittu. Maatilaosakeyhtiöt vaihtavat omistajaa yleisimmin sukupolvenvaihdosluovutuksena, eikä osakkeilla juurikaan käydä kauppaa vapailla markkinoilla (Vuori & Xxxxxx, 2017, s. 37). Osakassopimustasolla onkin syytä sopia, millä ehdoilla sukupolvenvaihdoskaupat sallitaan. Perheomisteisten ja yrittäjäkumppanien yhteisyritysten tavoitteet voivat olla näiltä osin hyvinkin erilaiset. Osakassopimuksen sitovuus pitää varmistaa erilaisissa siirtotilanteissa. Tietyistä seikoista sopiminen voi olla maatilaosakeyhtiöissä erittäin hankalaa. Maatilaosakeyhtiöstä irrottautuminen ja siitä etukäteen sopiminen voi osoittautua erittäin haastavaksi. Maatilaosakeyhtiön osakkaat ovat saattaneet yhtiötä perustettaessa tuoda yhtiöön pääoma‐, kone‐ ja peltoresursseja oman työpanoksensa lisäksi. Osakkaitten tuomat resurssit saattavat olla täysin välttämättömiä koko yhtiön toiminnalle, eikä niitä voida irrottaa yhtiöstä. Juridisesti pätevien ja käytännön elämässä toimivien irrottautumislausekkeiden muotoileminen voi olla joissain tapauksissa jopa mahdotonta. Maatilaosakeyhtiöt eroavat monessa mielessä muista pienosakeyhtiöistä. Maatilaosakeyhtiöiden osakassopimuksessa tulee ottaa huomioon niiden erityispiirteet, ja tästä johtuen valmiit pienyhtiöiden osakassopimusmallit eivät sellaisenaan sovellu maatilaosakeyhtiöille. Valmiissa mallipohjissa on jopa kohtia, jotka ovat tarpeettomia tai joiden sisällyttäminen maatilaosakeyhtiön osakassopimukseen saattaisi aiheuttaa turhia sopimusrikkomuksia. Osakassopimuksen laatijalla tulee olla riittävä toimialatuntemus kyetäkseen laatimaan käytännössä toimivan ja osakkaiden erilaisia tarpeita palvelevan osakassopimuksen. Lisäksi laatijan on tunnettava maataloutta koskettava verolainsäädäntö sekä maatalouden erityislainsäädäntö. Osakassopimuksen tarve on ilmeinen ainakin useamman osakkaan omistamissa maatilaosakeyhtiöissä. Myös perheyhtiöihin pätee sama sääntö; osakassopimus kannattaa laatia aina, kun osakkaita on enemmän kuin yksi (Hannula & Xxxx, 2007, s. 61). Kaikkien osakkaiden on syytä olla osakassopimuksen osapuolina, koska yhteisistä pelisäännöistä ei ole mielekästä sopia, jos kaikki eivät sitoudu niitä noudattamaan. Osakassopimus unohdetaan pöytälaatikkoon usein rahoitusyhtiön eduksisilloin, kun yhtiöllä menee hyvin ja sen osakkaat pysyvät sopusoinnussa toistensa kanssa. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- Osakassopimusta ei ole kuitenkaan tarkoitettu pöytälaatikkoon pölyttymään, vaan sitä tulisi aika ajoin tarkistaa ja muihin ylimääräisiin kustannuksiinpäivittää. Tämä tutkielma antaa juridisen pohjan käytännön elämässä laadittaville maatilaosakeyhtiöiden osakassopimuksille. Vaikka tutkielmassa ei anneta valmiita mallilausekkeita osakassopimuksen pohjaksi, joita kuluttajalle voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi kuitenkin niin se antaa vastauksen siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän tai ei lainkaan mistä seikoista maatilaosakeyhtiön osakassopimuksessa voidaan lainsäädännön puitteissa pätevästi ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi sitovasti sopia, ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi kuin rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossa. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessa. Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamista, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avulla, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdetta, jota varten laki on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja lain tarkoitus mitä tulee ottaa huomioon ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä. Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi asema, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssä, jossa oikeussuhde on myyjän, rahoitusyhtiön ja elinkeinonharjoittajan välillä. Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöä, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu sillä, että säädetään enemmän uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa siten, että se jatkossa käsittäisi myös leasingjärjeste- lyn. Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi voidaan esittää sitä, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssa. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksilaadittaessa osakassopimus maatilaosakeyhtiölle.

Johtopäätökset. Yksityisleasing Vapaakauppa nykyisellään perustuu hyvin pitkälti säätelyyn ja sopimuksiin. Vapaakauppa on Suomessa vielä verrattain tuntematon järjestely, jonka tunnusomaisia piir- teitä paljon keskusteltu aihe. Monet ovat joko sen puolesta tai sitä vastaan ja erottumista jo tunnetuista leasingmuodoista aiheessa on käsitelty tutkielman alussapaljon ristiriitoja. Osaltaan uusi käsite ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat siihenVapaakaupan käsitteeseen liittyy ristiriitaa siinä mielessä, että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä on tällä hetkellä tulkinnanvarainen. Kuluttajansuojakysy- myksiin voidaan saada ratkaisu yleisten oppien vapaakaupan hyödyt ja voimassa olevan lainsäädännön avullahaitat jakautuvat varsin epätasaisesti, mutta tämä ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulos. Tosiasia on, että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille ja että kuluttaja on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessa. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa. Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös mikä takaa sen, että kuluttajan asema eri paikoissa ja oikeussuojan taso asemissa olevat ihmiset näkevät asian todella eri tavalla. Käsite on myös hyvin poliittisesti latautunut ja yleinen keskustelu ja uutisointi saattaa muokata asiaan perehtymättömän ihmisen kuvaa aiheesta suuresti. Taloustieteilijöiden keskuudessa kuitenkin vallitsee konsensus siitä, että vapaakaupan hyödyt voittavat sen aiheuttamat mahdolliset haittavaikutukset. Vapaakauppasopimuksissa käsitellään monia merkittäviä kysymyksiä, niiden päätökset ylettyvät ympäristönsuojelusta kuluttajanoikeuksiin. Ne muokkaavat myös yhteiskunnan rakenteita luomalla uusia päätöksentekoelimiä. Aineistosta huomataan, että suhtautuminen vapaakauppaan ja sen käsitteeseen vaihtelee laidasta laitaan. Käsite on ristiriitainen ja tiukasti suhteessa kontekstiinsa eli ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemallalöydettävissä yhtä näkemystä ja selitystä. Käsitteen ympäriltä löytyy aineiston perusteella poliittista kamppailua, eri merkityksiä eri konteksteissa. Vapaakauppa(sopimus) on hyvin poliittinen ja oikeudellinen käsite, vaikka perinteisessä mielessä kuuluu taloustieteiden käsitteistöön. Vapaakaupan poliittisuutta TTIP-sopimuksessa edustaa esimerkiksi investointisuoja, IDSD- menettely ja sääntöjen harmonisointi. GATT-sopimus pohjautui melko yksinkertaisille tavoitteille suhteellisen edun teoriaa mukaillen syrjimättömyyttä vaalien. Kauppakumppaneita tuli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kohdella tasapuolisesti. Tässä kohtaa täytyy huomioida, että kauppajärjestelmässä on aina ollut puutteita ja ei olla ikinä oltu täydellisessä ideaalitilanteessa. Selvä muutos on kuitenkin havaittavissa. Multilateraalisuudesta on poikettu heti alusta alkaen erilaisten kauppasopimusten myötä. Poikkeuksia sääntöihin on tullut vapaakaupan alkuaikoihin verrattuna huomattavasti enemmän. Kauppa on muutenkin monipuolistunut ja muuttanut muotoaan, vapaakauppa sen mukana. Olisi jopa kummallista, jos käsite olisi pysynyt täysin samanlaisena. WTO:n ja GATT:n perustamisen ajoista on kulunut jo monia vuosikymmeniä, joten muutos on väistämätöntä. Vapaakauppasopimusten etuja on liioiteltu ja riskejä vähätelty. Vapaakauppasopimuksilla tavoitellaan vapaamman kaupan lisäksi poliittista valtaa ja muita poliittisia tarkoitusperiä. Globaali kauppa on voimakkaasti politisoitunut ja kauppa on vahvasti mukana politiikassa ja päätöksenteossa, ellei jopa ohjaa sitä. Vapaakauppasopimusten säännöksillä pyritään luomaan jopa uusia päätöksentekoelimiä ja perinteistä demokratiaa syrjäytetään tietyiltä osin. Xxxxxxx sanoa, että vapaakauppasopimuksen käsittelevät todella monia muitakin osa-alueita kuin puhtaasti kaupanalaa. Uusien suurien vapaakauppasopimusten myötä koko maailmankauppa on murroksessa, vaikka TTIP-neuvottelut ovat jäissä niin monia vastaavanlaisia tai muita suuria sopimuksia on todennäköisesti tulossa. Monet vapaakauppasopimuksiin kuuluvat lausekkeet aiheuttaisivat myös ennalta-arvaamattomia vaikutuksia, joidenkin sääntöjen vaikutusta on mahdotonta ennustaa ja myös tämän takia aiheesta käytävä keskustelu ja mielipiteet ovat niin ristiriitaisia. Käsite on liikkeessä. Kontekstista riippuen vapaus vapaakaupassa vaihtelee. Onko kyse kaupanvapauttamisesta vai vapaudesta reguloida ja luoda uudenlaisia järjestelmiä? Vapaakaupan käsite on muovautunut ajansaatossa ja jatkaa muovautumistaan. Vapaakauppa on liikkuva käsite. Globalisaatiossa, jonka sivutuote vapaakauppa on, on kyse sekä poliittisesta että taloudellisesta yhdentymisestä. Kaupan sääntelyn painopiste on siirtynyt ylikansallisiin elimiin ja pois valtioiden rajoilta. Vapaakauppaa muovaa voimakkaasti myös poliittinen ilmapiiri. Poliittiset ja taloudelliset muutokset muovaavat myös vapaakauppaa ja sen käsitettä. Vapaakauppaa ei voi enää pohjata entisaikojen tapaan perinteisiin vapaakauppateorioihin, koska markkinoilla maailman kaupan tilanne ja toiminta on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluitamuuttunut niin oleellisesti. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjäänKäsite itsessään on myös tämän myötä muuttunut oleellisesti. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa Sääntelystä on varsin ankaria sopimusehtojatullut vapaakaupalle melkein ominainen piirre ja sääntely hallitsee vapaakauppakeskustelua. Vapaus kaupassa on siirtynyt kaupankäynnistä vapauteen säännellä. Aineistossa sanaa free käytettiin melko vähän vapaakaupan kohdalla ja vapaakauppasopimuksista aineistossa käytettiin käsitteitä, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä ei ole, koska yksistään rahoitusleasingin asema ja määritteleminen suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan on tarkasteltujen KKO:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraista. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan ei ole oikeuskäytäntöä. Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen johtaa vääjäämättä siihen, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan KSL 3 luvun perusteella ja ehtoja voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisesti. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan kannalta nousevat kä- sitteet, kuten kohtuus, kokonaisarviointi sekä osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välinen tasapaino. Tällöin kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyyn, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi ja tuntematon käsite, jo- ten suoranaista vertailupohjaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjolla. Tulkinta-apua sopimusehtojen kohtuuteen voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestä, soveltuvin osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuista, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa on Suomeen rinnastettavissa. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta ja so- vittelu ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen ennen sopimuksen solmimista, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivät. Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdot, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessa. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla kuluttajan sopimusperus- teisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan voidaan panna merkille, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihin. Kohtuusarvioinnissa on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajalle, joka tapahtuu usein rahoitusyhtiön eduksi. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- ja muihin ylimääräisiin kustannuksiin, joita kuluttajalle voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi kuitenkin siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän tai ei lainkaan ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi kuin rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossa. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessa. Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamista, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avulla, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdetta, jota varten laki on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja lain tarkoitus huomioon ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä. Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi asema, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssä, jossa oikeussuhde on myyjän, rahoitusyhtiön ja elinkeinonharjoittajan välillä. Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöä, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu sillä, että säädetään enemmän uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa siten, että se jatkossa käsittäisi myös leasingjärjeste- lyn. Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi voidaan esittää sitä, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssa. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksijotka eivät sisällä sanaa vapaa.

Johtopäätökset. Yksityisleasing Kilpailukieltosopimuksen suhteen tärkeimmäksi seikaksi työsopimuslain nojalla muodostuu erityisen painavan syyn olemassa olo sopimuksen perustana. Ilman erityisen painavaa syytä kilpailukieltosopimusta ei voida solmia ja solmittu sopi- mus on Suomessa vielä verrattain tuntematon järjestelytällöin mitätön. Sopimusta ei siis voi solmia tai se on pätemätön, jonka tunnusomaisia piir- teitä jollei laissa vaadittavat perusteet sopimukselle täyty. Tässä työssä mainituista oikeusta- pauksista saa vaikutelman, että työsuhteen osapuolet eivät ole olleet täysin perillä sopimuksen merkityksestä. Xxxx ehto on otettu mukaan työsopimukseen ilman lain mukaisia päteviä perusteita, tai sitten sinänsä validi sopimusehto on epäselvä, jolloin myös sen tulkinnasta voi tulla erimielisyyttä. Jos nämä kaksi edellä mai- nittua seikkaa olisivat alkujaankin kunnossa, olisi se molempien osapuolten etu ja erottumista jo tunnetuista leasingmuodoista voitaisiin tällöin myös välttyä mahdollisilta oikeudenkäynneiltä. Tutkimuksen tarkoituksena on käsitelty tutkielman alussaollut tarkastella kilpailukieltosopimuksen oikeudel- lista merkitystä erityisesti työntekijän kannalta työsopimussuhteessa. Osaltaan uusi käsite Kilpailukiel- tosopimuksen vaikutukset työntekijälle työsuhteen päätyttyä voivat olla monenlai- sia. Tärkeimpänä sopimuksen vaikutukset näkyvät ammatinharjoittamisen mah- dollisuudessa kilpailukieltosopimuksen rajoitusaikana. Työntekijällä ei tällöin ole täyttä mahdollisuutta ammattitaitojensa hyödyntämiseen kilpailevassa yrityksessä. Yleensä kuitenkin työpaikkaa vaihdettaessa ala pysyy samana, jolloin käytännössä väistämättä siirryttäisiin kilpailevaan yritykseen. Kilpailukieltosopimuksessa ei yleensä pystytä täysin tyhjentävästi etukäteen sopimaan esimerkiksi siitä, että mi- kä työpaikka/yritys tosiasiallisesti on kilpaileva yritys. Siten kyseinen seikka tulee käytännössä punnittavaksi vasta siinä vaiheessa kun työpaikkaa vaihdetaan. So- pimukseen sitoutunut työntekijä ei periaatteessa voi olla täysin varma työpaikkaa vaihtaessaan, että rikkooko hän kilpailukieltosopimusta entisen työnantajansa mielestä. Tähän vaikuttavat nimenomaan osapuolten sopimusehdon tulkinnan eroavaisuudet ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat se, onko ehto ollut riittävän tarkka. Mahdollisessa oikeuden- käynnissä työntekijä voi toki myös hyötyä siitä, jos kilpailukieltosopimuksen ehto on ollut epätarkka. Ehdon selvyys onki siis eritoten työnantaja etu. Saattaa olla, että osapuolet eivät ole täysin ymmärtäneen ehdon käytännön merki- tystä. Työntekijä saattaa ymmärtää kilpailevan toiminnan väärin eli sen, että mitä pidetään kilpailevana toimintana ja mitä ei. Työntekijän voi lisäksi olla hankalaa hahmottaa sitä, milloin on kyseessä kielletty kilpailuteko. Voi myös olla niin, että työntekijä noudattaa kilpailukieltosopimusta vaikka sille ei ole edes perusteita. Työntekijä saattaa myös jättää pätevän kilpailukieltosopimuksen tarkoituksella huomioimatta, ajatellen hyötyjen voittavan haitat, jos mahdolliseen sopimusrik- komukseen vedottaisiin. Voi olla että työantajakaan ei ole ehtoa/sopimusta laati- essaan täysin tietoinen sopimukseen vaadittavista perusteista, jotta sopimus olisi pätevä. Tämähän on kuitenkin tärkein seikka selvittää ensimmäisenä, koska mis- sään tilanteissa ei kuitenkaan ole tarkoituksen mukaista solmia epäpätevää sopi- musta. Sopimuksen rikkomisesta työntekijälle koituu maksettavaksi entiselle työnantajal- le joko vahingonkorvausta tai sopimussakkoa. Vahingonkorvausta maksetaan sii- nä tilanteessa, jos kilpailukieltosopimuksessa ei ole sovittu sopimussakon maksa- misesta. Vahingonkorvaus määräytyy tuottamuksen mukaan, jolloin lopullista korvaussummaa ei siten voi etukäteen tietää, kun sopimusta solmitaan. Jos kilpai- lukieltosopimuksessa on sovittu sopimussakosta, on työntekijä tällöin etukäteen tietoinen sopimussakon määrästä mahdollisessa sopimuksen rikkomistilanteessa. Sekä sopimussakon että vahingonkorvauksen maksimisummat on lailla määritelty, jolloin korvaustilanteessa työntekijän maksettavaksi tuleva korvaussumma ei voi olla kuinka suuri tahansa. Lisäksi pätevän kilpailukieltosopimuksen osalta oikeu- dessa usein kohtuullisestaan maksettavaksi jäävää korvaussummaa työntekijän kokonaistilanteen mukaan. Työntekijälle itselleen olisi hyödyksi, jos hän ennen sopimuksen allekirjoittamista perehtyisi itse siihen, että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä mistä sopimuksessa on tällä hetkellä tulkinnanvarainenkyse ja onko sille perusteet työ- tehtävät huomioiden. Kuluttajansuojakysy- myksiin voidaan saada ratkaisu yleisten oppien ja voimassa olevan lainsäädännön avullaTällöin työntekijä ei sitoutuisi turhaan epäpätevään sopi- mukseen, mutta tämä ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulos. Tosiasia on, että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille ja että kuluttaja jolloin riskinä on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessa. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa. Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös sen, että kuluttajan asema ja oikeussuojan taso ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemalla, koska markkinoilla on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluita. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjään. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa on varsin ankaria sopimusehtoja, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä sopimusta noudattaisi aiheettomasti. Sopimuk- sella on kuitenkin merkityksellinen käytännön vaikutus työllistymiseen, jolloin se väistämättä ohjaa myös ammatillisia valintoja. Siten on tärkeää, että olisi etukä- teen varmistuttu siitä, että sopimus on validi, eikä sitä ole solmittu esimerkiksi vain varmuuden vuoksi. Kun sopimusehto on selvä, ei olemyöskään synny turhia oi- keudenkäyntejä, koska yksistään rahoitusleasingin asema ja määritteleminen suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan on tarkasteltujen KKO:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraistajotka olisi ehkä voitu välttää ehtoon perehtymisellä. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan Työntekijällä ei myöskään ole nimenomaista velvollisuutta sitoutua kilpailukieltosopimukseen. Työnantaja ei siten voi irtisanoa työsopimusta työntekijän kieltäydyttyä kilpailu- kieltosopimuksen solmimisesta. Kuten aikaisemminkin olen maininnut, kilpailukieltosopimuksen oikeudellinen merkitys työntekijälle ei ole oikeuskäytäntöävähäinen. Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta Sopimuksen rikkomisesta on seurauksensa ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen johtaa vääjäämättä siihenvastaavasti sopimukseen sitoutuessaan se vaikuttaa työntekijän ammattiuraan, joskin rajallisen ajan. Rajoitusaikana työntekijän voi olla myös jokseenkin hanka- laa mennä vain väliaikaisesti töihin työpaikkaan, joka ei ole kilpailukieltosopi- musta rikkova yritys, jos työura ei kyseisessä yrityksessä kuitenkaan jatkuisi pit- kään esimerkiksi sen takia, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan KSL 3 luvun perusteella työntekijä haluaa töihin nimenomaan kilpailevaan yritykseen. Löytyisikö käytännössä sellaista, ei kilpailevaa yritystä ja ehtoja voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisesti. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan kannalta nousevat kä- sitteet, kuten kohtuus, kokonaisarviointi sekä osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välinen tasapaino. Tällöin kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyyntyöpaikkaa, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi ammatillisesti tarkoituksenmukainen työntekijän aikaisempi työura huo- mioiden. Se, että työntekijä ei saa mennä rajoitusaikana kilpailevaan yritykseen töihin, rajaa merkittävässä määrin työntekijän toimintamahdollisuuksia. Kilpailukieltopimuk- seen sitoutumista tuleekin harkita tarkoin. Ehkä työntekijät eivät useinkaan edes ajattele sopimusta ja tuntematon käsitesen merkitystä tarkemmin, jo- ten suoranaista vertailupohjaa varsinkin jos kilpailukieltosopi- mus solmitaan työsopimuksen kanssa samanaikaisesti. Tällöin voidaan kokea hankalaksikin kilpailukieltosopimuksen kyseenalaistaminen siinä vaiheessa, jos työsuhde on vasta alkamassa. Parempi tilanne kilpailukieltosopimuksen kriittiselle tarkastelulle työntekijän kannalta saattaakin olla silloin, jos sopimus solmitaan myöhemmin työsuhteen aikana. Tällöin voi olla helpompaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjollakieltäytyä kilpailukieltosopimuksen solmimisesta. Tulkinta-apua sopimusehtojen kohtuuteen voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestäKoska kilpailukieltosopimuksesta on olemassa kohtuullisen paljon oikeuskirjalli- suutta, soveltuvin on tiedon löytyminen ja kokoaminen ollut siltä osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuistavaivattomampaa. Kor- keimman oikeuden ennakkopäätöksiä kilpailukieltosopimukseen liittyen on ole- massa vasta muutamia, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa hovioikeuden ratkaisuja on Suomeen rinnastettavissarunsaammin. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta Tutkimuksesta tulee mielestäni hyvin esille työsuhteisen kilpailukieltosopimuksen oikeudellinen merkitys työntekijälle, niin teorian kuin siihen poimittujen oikeustapaustenkin pe- rusteella. Opinnäytetyö avaa kilpailukieltosopimuksen kannalta ne keskeisimmät ja so- vittelu ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen ennen sopimuksen solmimista, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivät. Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdottärkeimmät seikat, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessa. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla kuluttajan sopimusperus- teisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan voidaan panna merkille, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihin. Kohtuusarvioinnissa on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajalle, joka tapahtuu usein rahoitusyhtiön eduksi. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- ja muihin ylimääräisiin kustannuksiin, joita kuluttajalle voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi kuitenkin siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän tai ei lainkaan ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi kuin rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossa. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessa. Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamista, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avulla, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdetta, jota varten laki on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja lain tarkoitus huomioon ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä. Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi asema, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssä, jossa oikeussuhde on myyjän, rahoitusyhtiön ja elinkeinonharjoittajan välillä. Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöä, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu sillä, että säädetään enemmän uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa siten, että se jatkossa käsittäisi myös leasingjärjeste- lyn. Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi voidaan esittää sitä, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssa. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksisopimuksen suhteen tulisi huomioida.

Johtopäätökset. Yksityisleasing Toimeksiantajani POAS:in laatimat vuokrasopimukset ovat hyvin laadittuja. Erityi- sesti vuokrasopimuksissa mainittu POAS:in asukasopas on Suomessa vielä verrattain tuntematon järjestelymielestäni selkeä ja se täy- dentää vuokrasopimuksia hyvin. Erillinen opas on todella hyvä lisä vuokralaisia aja- tellen ja näen sen hyvänä asiakaspalveluna. Omien kokemuksieni mukaan vuokrasopimuspohjat useimmiten ovatkin selkeitä sil- loin, jonka tunnusomaisia piir- teitä kun vuokranantajana toimii yritys tai yhdistys. Yksityisten henkilöiden solmi- missa vuokrasopimuksissa epäselviä ehtoja tulee vastaan sen sijaan säännöllisesti. Lä- hes poikkeuksetta näistä kysytään silloin, kun erimielisyyttä vuokranantajan ja erottumista vuok- ralaisen välille on ehtinyt jo tunnetuista leasingmuodoista on käsitelty tutkielman alussasyntyä ja osapuolet tulkitsevat asiaa eri tavalla. Osaltaan uusi käsite Huoneenvuokralaki asettaa tiettyjä rajoituksia vuokraustoiminnalle ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat siihentarjoaa turvaa erityisesti vuokralaiselle, mitä pidän hyvänä asiana. Laki tarjoaa samalla myös va- pauksia vuokranantajille. Riitatilanteissa avun saaminen voi kuitenkin olla hidasta ja ongelmien ratkaiseminen voi tulla kalliiksi. Kuluttajariitalautakunnassa ja käräjäoi- keudessa huoneenvuokra-asian käsittelyyn voi mennä kuukausia. Ongelmiin puuttu- minen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa onkin sekä vuokranantajan että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä on tällä hetkellä tulkinnanvarainenvuokra- laisen etu. Kuluttajansuojakysy- myksiin voidaan saada ratkaisu yleisten oppien Tämän työn tarkoitus oli selvittää yleisiä vuokrasopimuksiin kirjattuja ehtoja, tarkas- tella niiden tulkintaa huoneenvuokralain kautta ja voimassa olevan lainsäädännön avullatutkia sopimusten tiimoilta käytyjä oikeustapauksia. Työn oli tarkoitus vastata kysymyksiin siitä, mutta tämä miten asuinhuoneistojen vuokrasopimusehtoja tulkitaan, miten ne tulisi laatia, jotta tulkinnanvaraa ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulosolisi ja miten mahdollisiin tulevaisuuden muutoksiin voisi varautua. Tosiasia onAsettamani kysymykset ennen työn aloittamista olivat melko laajoja ja voivat tarjota useampiakin vastauksia, että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille ja että kuluttaja on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessamikä tuli ilmi työtä tehdessä. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa Sain kuitenkin vastaukset hake- miini kysymyksiin niiden sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa. Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös sen, että kuluttajan asema ja oikeussuojan taso ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemalla, koska markkinoilla on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluita. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjään. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa on varsin ankaria sopimusehtoja, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä ei ole, koska yksistään rahoitusleasingin asema ja määritteleminen suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan on tarkasteltujen KKO:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraista. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan ei ole oikeuskäytäntöä. Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen johtaa vääjäämättä siihen, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan KSL 3 luvun perusteella ja ehtoja voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisesti. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan kannalta nousevat kä- sitteet, kuten kohtuus, kokonaisarviointi sekä osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välinen tasapaino. Tällöin kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyyn, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi ja tuntematon käsite, jo- ten suoranaista vertailupohjaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjolla. Tulkinta-apua sopimusehtojen kohtuuteen voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestä, soveltuvin osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuista, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa on Suomeen rinnastettavissa. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta ja so- vittelu ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen ennen sopimuksen solmimista, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivät. Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdotpuitteissa, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessatyössä. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla kuluttajan sopimusperus- teisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiinKaikkia poikkeustilanteita työssä ei kuitenkaan ollut mahdollista käsitellä. Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan voidaan panna merkille, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihin. Kohtuusarvioinnissa on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajalle, joka tapahtuu usein rahoitusyhtiön eduksi. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- ja muihin ylimääräisiin kustannuksiin, joita kuluttajalle voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi kuitenkin siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän tai ei lainkaan ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi kuin rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossa. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessa. Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamista, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avulla, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdetta, jota varten laki on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja lain tarkoitus huomioon ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä. Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi asema, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssä, jossa oikeussuhde on myyjän, rahoitusyhtiön ja elinkeinonharjoittajan välillä. Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöä, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu sillä, että säädetään enemmän uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa Työn tarkoituksena oli selventää joidenkin ehtojen merkitystä siten, että vuokranantajat voivat niitä käyt- täessään ymmärtää mitä ehto tosiasiassa tarkoittaa ja miten se jatkossa käsittäisi kannattaisi muotoilla sopimukseen, mikäli sitä haluaa käyttää. Kuten sanottu, aivan yhtä tärkeää on myös leasingjärjeste- lynymmärtää, millainen merkitys sillä on, mikäli vuokrasopimukseen ei laita jotakin tiet- tyä ehtoa. Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi voidaan esittää sitäNäiden esille tuomisessa työssä koen onnistuneeni kohtuullisen hyvin ja toivon, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin työ on lukijalle helppolukuinen. Edellä mainittujen syiden vuoksi en laati- nut työtä tehdessä vuokrasopimuspohjaa, jonka tarkoitus olisi olla mahdollisimman selkeä. Erilaisia vuokrasopimuspohjia on jo tarjolla lukuisia, mutta niissä olevien eh- tojen merkitykset tulee vuokranantajan itse ymmärtää. Luonnollisesti työssä ei ollut mahdollista käsitellä kaikkia vuokrasopimuksissa olevia ehtoja. Työn rajaaminen valittuihin ehtoihin jättää tilaa jatkotutkimukselle. Vuokraso- pimuksiin usein lisätyt ehdot jälleenvuokraamisesta tai alivuokraamisesta jäivät esi- merkiksi kokonaan käsittelemättä, vaikka niitä tovin aikaa harkitsinkin. Näistä eh- doista säädetään huoneenvuokralaissa, mutta muun muassa Airbnb:n suosio sekä kan- sainvälistyneet markkinat ovat jo aiheuttaneet kysymyksiä sen suhteen, milloin sovel- letaan huoneenvuokralakia, mikä katsotaan jälleenvuokraamiseksi ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssamillaisia oikeuk- sia vuokralaisilla on huoneistoa ali- tai jälleenvuokrata. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksiKyseisistä ehdoista voisi kir- joittaa kokonaan oman työnsä. Vaikka laki ja oikeuskäytäntö tarjoavat monia vastauksia vuokrasuhteessa eteen tule- viin kysymyksiin, on hyvä muistaa, että ennaltaehkäisevällä toiminnalla voidaan mo- nia mahdollisia riitatilanteita välttää. Tuomioistuinten antamat ratkaisut ovat arvok- kaita ja tarjoavat hyvää tietoa vuokrasuhteen osapuolille, mutta riitely on vähintäänkin aikaa vievää.