Henkilökohtainen palkanosa Mallilausekkeet

Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy virkamiehen suoritustason perusteella. Työsuorituksen arviointitekijät ovat: tuloksellisuus, yhteistyötaidot, ammattitaito sekä vastuuntunto. Henkilökoh- taisen palkanosan taulukko on liitteenä 2. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointi perustuu sopimuksen alaan kuuluvien virkamiesten (kihla- kunnanulosottomiesten, avustavien ulosottomiesten ja ylitarkastajien) osalta noudatettavaan arvi- ointijärjestelmään. Henkilökohtaista työsuoritusta tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Suoritusarviointi koskee henkilön suoriutumista tehtävässään ja hänelle asetetuista tavoitteista. Xxxxxxx tekee suorittamansa arvioinnin perusteella ehdotuksen työsuori- tuksen arvioinniksi. Työnantaja vahvistaa henkilökohtaiset työsuorituksen arvioinnit, suoritustasot sekä henkilökohtaiset palkanosat myös muissa, alla mainituissa tapauksissa. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen ar- viointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies. Henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen tai tehtävien vaativuustason muuttuessa makse- taan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaan. Suoritustaso arvioidaan viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävien vaativuustason muuttumisesta, jolloin henkilökohtainen palkanosa määräytyy suoritustason mu- kaisesti. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskuste- luun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi arviointi tehdään mahdollisimman pian kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mi- käli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökoh- tainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Jos henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli poissaolo on kestänyt puolet arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä ja työkokemusta sekä suori...
Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy henkilön suorituskategorian ja -prosen- tin perusteella. Opetus- ja tutkimushenkilöstön henkilökohtaisen palkanosan taulukko ja muun henkilöstön henkilökohtaisen palkanosan taulukko ovat sopimuksen liitteenä 5.
Henkilökohtainen palkanosa. Palkkaryhmissä 001 - 005 toimihenkilölle maksetaan osaamisen ja henkilökohtaisen työssä suoriutumisen arviointiin perustuvaa palkanosaa. Henkilökohtaisen palkanosan suuruus on 5-40 % taulukkopalkasta. Henkilökohtaisen palkanosan määräytymisperusteet sovitaan paikallisesti yrityskohtaisesti työehtosopi- muksen 47 §:n mukaisesti. Henkilökohtaisen työsuorituksen määrittely suoritetaan pääsääntöisesti kerran vuo- dessa käytävissä esimiehen ja toimihenkilön välisissä työsuorituksenarviointikeskuste- luissa. Arviointikeskustelun pääkohdat kirjataan palautteeksi. Mahdolliset henkilökoh- taisen palkanosan muutokset tulevat voimaan 1.5. lukien. Työsuorituksen arviointi suoritetaan henkilön siirtyessä pysyvästi palkkaryhmästä toi- seen tai uuden henkilön osalta neljän kuukauden kuluessa tehtävämuutoksesta tai työ- suhteen alkamisesta. Jos henkilön suoritustaso laskee, palkkaa voidaan myös alentaa. Palkkaa voidaan alen- taa vasta, kun suoritustaso uudenkin arvioinnin jälkeen on alempi kuin se, jonka mu- kaan henkilökohtainen palkanosa on maksettu. Alentamisen edellytyksenä on, että työntekijälle on edellisen arvioinnin yhteydessä kirjallisesti ilmoitettu työsuoritustason alentumisesta ja näin annettu tilaisuus parantaa suoritustasoaan.
Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy henkilön suoritustason perusteella. Työsuori- tuksen arviointitekijät ovat:
Henkilökohtainen palkanosa. 1. Henkilökohtaisessa palkanosassa voi olla kaksi osaa: hen- kilökohtainen lisä ja vuosisidonnainen takuu. Henkilökohtainen lisä määräytyy toimihenkilön työssä suo- riutumisen perusteella. Henkilökohtaisen lisän kriteereitä voivat olla muun muassa: - erityisen hyvä työn laatu ja erityisen hyvät työtulokset - erityinen soveltuvuus - työtehtävien hoitamisessa hyödyllinen työhistoria - työtehtävien hoitamisessa hyödyllinen koulutus tai kielitaito - erityiset tiedot ja taidot, jotka ovat hyödyllisiä ao. tehtävän hoitamisessa - valmius tilapäisiin epäsäännöllisiin työaikajärjestelyihin - erittäin hyvät työyhteisötaidot ja aktiivinen ote työilmapiirin kehittämiseen - poikkeuksellisen hyvä joustavuus ja yhteistyökyky - tehtävänkuvaan kuulumaton uusien toimihenkilöiden pe- rehdyttäminen Henkilökohtaisen lisän määrällä ei ole ylärajaa. Silloin kun sitä maksetaan, se on vähintään 3 % ao. tehtävän vaativuusryh- män peruspalkasta laskettuna.
Henkilökohtainen palkanosa. 1. Työnantajan tulee neuvotella vuosittain henkilökohtaisen pal- kanosan käytön periaatteista henkilöstön edustajien kanssa. Neuvot- teluissa tulee tarkastella myös palkanosan toteutumista. Suositeltava ajankohta neuvotteluille on talousarvion laati- misaika.
Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa määräytyy työntekijän suorituskategorian ja -pro- sentin perusteella (liite 2).
Henkilökohtainen palkanosa. (YK: 02627, PT: 2627 (%), PT: 2629 (e))
Henkilökohtainen palkanosa. Henkilökohtainen palkanosa toteutetaan tämän työehtosopimuksen osana olevan arviointikäsikirjan (liite 2) perusteella. Henkilökohtaisen palkanosan määräytymiskriteereitä painotetaan työn ja tehtävän vaatimusten mukaisesti. Henkilökohtainen palkanosa voi olla enintään 50 prosenttia tehtävän vaativuuden mukaan määräytyvästä palkasta. Työntekijälle voidaan maksaa palkkaa työvoimakilpailullisista syistä yli tämän sopimuksen tarkoittaman. Tätä seurataan työnantajan edustajan ja luottamusmiehen välillä.
Henkilökohtainen palkanosa. 1. Henkilökohtainen palkanosa on kannustava ja palkitseva. Se perustuu työntekijän ammatinhallinnan ja työskentelytavan järjestelmälliseen arviointiin.